Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Sananvapaudesta

Aloittaja Edward, helmikuu 15, 2019, 04:07:20

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

MrKAT

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - syyskuu 30, 2021, 15:31:53
Tämäkin asia kannattaisi lukea itse uutisesta, eikä nielaista matoa ja koukkua Aaveen ongesta.

Valtakunnansyyttäjä on päätöksessään katsonut, että kyseiset viestit ovat kohdistuneet yhteiskunnallisten ja poliittisten mielipiteiden perusteella määrittyviin ihmisryhmiin eikä niistä ole tunnistettavissa sellaista vakaumusta, jonka perusteella määrittyvät ihmisryhmät saavat kiihottamisrikoksessa tarkoitettua suojaa heihin kohdistuvalta uhkaavalta viestinnältä, kertoo syyttäjälaitos tiedotteessaan.
Valtakunnansyyttäjä katsoo lisäksi, että viesteissä ilmastonmuutoksen kieltäjiksi, fasisteiksi tai natseiksi kuvattujen ihmisten ryhmittymät eivät myöskään ole riittävän pysyviä tai tarkkarajaisia muodostaakseen kiihottamisrikoksessa tarkoitettua kansanryhmää.

Edelleen, poliittiset mielipiteet jakavat ihmiset eivät muodosta kansanryhmiä tai edusta etnisyyttä, ei, vaikka kuinka persut tätä itselleen vaativatkin.

T: Xante
Tuota eroa minä sain Jatkumon jengille selittää sen 17 kertaa.
Mutta mutta. Alkuperäisen holocaust tai kansanmurha-termin esiinnostanut ja tunnetuksi tehnyt (puolalainen kait) oli sitä mieltä että myös poliittinen ryhmä pitäisi pitäisi sisällyttää siihen. Jos hiuksia halotaan tarkkarajaisuudesta niin eihän persutkaan ole osanneet päättää kuka on oikia suomalainen ja kuka ei.

"Voi poikaseni, niin vähällä tiedolla leikkaajat ja potkijat luulevat hallitsevansa maailmaansa" - Kaarle Suuri somea seurattuaan
Suureen typeryyteen tarvitaan toopemaisen tyhmiä (moderoitavia) persuja.

Kopek

Kun vasemmistolainen uhkaa tappaa rasistit ja fasistit ja keitä niitä on, se ei ole kiihottamista kansanryhmää vastaan, koska ryhmää ei riittävän selvästi osoiteta.

Kun uusnatsi nostaa hakaristilipun, se on kiihottamista kansanryhmää vastaan, eikä tässä tapauksessa tarvitse osoittaa, mitä kansanryhmää vastaan.

MrKAT

^Kaikki (paitsi eräät) "tietää" että hakaristi-lippu on Ben Zyskowitczia, Ruben Stilleriä, Dimitry Gurbanovia  ja Marion Rungia ym juutalaisia vastaan.
"Voi poikaseni, niin vähällä tiedolla leikkaajat ja potkijat luulevat hallitsevansa maailmaansa" - Kaarle Suuri somea seurattuaan
Suureen typeryyteen tarvitaan toopemaisen tyhmiä (moderoitavia) persuja.

Laika

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - syyskuu 30, 2021, 15:31:53
Edelleen, poliittiset mielipiteet jakavat ihmiset eivät muodosta kansanryhmiä tai edusta etnisyyttä, ei, vaikka kuinka persut tätä itselleen vaativatkin.

Olen kyllä yrittänyt tarjota Toopelle neekeri-statusta, mutta hän ei ole ottanut sitä vastaan.
'Custom will reconcile people to any atrocity, and fashion will drive them to acquire any custom.'

-George Bernard Shaw

MrKAT

^Jos se pitää tarjota toisessa ja tieteellisemmässä muodossa?
"Yoruba-heimon naiset on läheisempää sukua sun äitisi kanssa, kuin mitä Yoruba-heimon naiset on Kikuju- tai Hausa-heimon naisten kanssa. Olet siis hmm.. persu-termein neekerin jälkeläinen, läheltä Yoruba-heimoa".
Lähde: Nature Vol 464, 8 Apr 2010, fig.3
;D
"Voi poikaseni, niin vähällä tiedolla leikkaajat ja potkijat luulevat hallitsevansa maailmaansa" - Kaarle Suuri somea seurattuaan
Suureen typeryyteen tarvitaan toopemaisen tyhmiä (moderoitavia) persuja.

MrKAT

ACHTUNG! ACHTUNG! Sananvapaus kaventuu huomisesta alkaen. Ja varmaan Persutkin juhlii kun saatetaan ärhäkkäimpiä #metoo ym maalittaja-rikollisia vihdoin tuomiolle.;D

Oikeusministeriö @oikeusmin
Laittomasta uhkauksesta tulee huomenna virallisen syytteen alainen rikos, kun uhkaus kohdistuu henkilöön hänen työtehtävänsä tai julkisen luottamustehtävänsä vuoksi. Lainmuutos tehostaa puuttumista maalittamiseen ja muuhun laittomaan uhkailuun.
=> https://oikeusministerio.fi/-/esitys-tyotehtaviin-liittyva-laiton-uhkaus-virallisen-syytteen-alaiseksi 

- https://twitter.com/oikeusmin/status/1443522294643580933
"Voi poikaseni, niin vähällä tiedolla leikkaajat ja potkijat luulevat hallitsevansa maailmaansa" - Kaarle Suuri somea seurattuaan
Suureen typeryyteen tarvitaan toopemaisen tyhmiä (moderoitavia) persuja.

Aave

#1581
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - syyskuu 30, 2021, 16:41:29
Tuota eroa minä sain Jatkumon jengille selittää sen 17 kertaa.
Mutta mutta. Alkuperäisen holocaust tai kansanmurha-termin esiinnostanut ja tunnetuksi tehnyt (puolalainen kait) oli sitä mieltä että myös poliittinen ryhmä pitäisi pitäisi sisällyttää siihen. Jos hiuksia halotaan tarkkarajaisuudesta niin eihän persutkaan ole osanneet päättää kuka on oikia suomalainen ja kuka ei.
MrKAT: Dunning Kruger -klubin ensimmäinen sääntö on, että siihen kuuluva ei tiedä kuuluvansa siihen. Ihan vain vinkiksi. :)

Annoin jo valtakunnansyyttäjän logiikan mukaisesta syyttämättäjättämislauseesta esimerkin. Siihen katsos sisältyi juuri se, mitä hän perusteluissaan kirjoitti.

Laki on aivan liian tulkinnanvaraisesti laadittu, ja näissä tapauksissa päätökset henkilöityvät viime kädessä valtakunnansyyttäjään. Nykyinen on niin politisoitunut (Mitä valtakunnansyyttäjän ei saisi olla), että tulkintataipumukset ovat tulleet harvinaisen selväksi täysin riippumatta siitä, mitä sinä persuista öyhötät. Tässä maassa on kuitenkin valtaosa järkeviä ihmisiä. Valtakunnansyyttäjän tulisi toimia puolueettomasti. Katsotaanpa lisää:

Tappouhkailut ovat siis pienempi paha, kuin vaikkapa Räsäsen raamatunsiteeraamiset? Logiikan mukaisesti on siis okei viestittää massasomessa vaikkapa: "Kaikki ilmastodenialistit pitäisi tappaa". Samaa logiikkaa jatkamalla voisi olla okei usuttaa myös, että kaikki vassarit pitäisi tappaa. On nimittäin erittäin tulkinnanvaraista, tarkoitetaanko "vassareilla" vasemmistoliiton jäseniä, vai jotain yleisempää, ei-selkeärajaista ja epämääräistä sekaryhmää, "vassarit". Kyse on subjektiivisista asioista. Tulkinnat ovat viime kädessä veteen piirrettyjä viivoja, ja laki on itsessään liian epämääräinen.

Mäenpään tapauksessa valtakunnansyyttäjä olisi halunnut nostaa syytteen, vaikka Eduskunta ei antanut siihen lupaa.

Voin hieman opettaa, kun et sinäkään todellisuudessa lainsäädännöstä mitään tiedä. Katsos niitä myöhemmin pykälien muotoiluun johtavia pohdintoja kutsutaan kansanomaisesti lain esitöiksi. Tässä ko. lain esityölausunto, josta lainaus, ja vahvennukseni:

"Uskonto jäisi tarpeettoman korostettuun asemaan muiden ideologioiden ja elämänkatsomusten joukossa, jos siihen ei rinnastettaisi vakaumusta. Säännöksen selkeyttämiseksi ehdotetaan, että uskonnon rinnalla mainittaisiin myös vakaumus. Tällöin esimerkiksi ateistisetkin ryhmät saataisiin riidattomasti vastaavan suojan piiriin. Myös kiihottamiseen kansanryhmää vastaan ehdotetaan samaa lisäystä".

Laintulkintaisesti sanalla "vakaumus" tarkoitetaan nykymuodossaan elämänkatsomusta, johon ei kuitenkaan hassusti lueta poliittista vakaumusta. Vasemmistolaisia, oikeistolaisia, fasisteja, keskustalaisia jne. vastaan kiihottamisesta ei tuomita tämän lain perusteella.

Mutta jokainen arkijärjellä varustettu 7-vuotiaskin kyllä ymmärtää että ei voi olla niin, että joitain toisia saa lainkin edessä uhata ja yllyttää tappaa, ja joitain toisia ei. Vallitsevassa, erittäin tulehtuneessa ja polarisoituneessa ilmapiirissä tämä hölmöläislaki vielä oikein korostuu.

Esimerkiksi Turun yliopiston emeritusprofessori Jyrki Kauppinen kuuluu Ylen uutisen mukaan ihmisryhmään, jonka murhaamiseen vasemmistolainen Miska Dellinger julkisesti yllyttää.

Ei haittaa, tämä on vain sitä parempaa väkivaltaan yllyttämistä, toteaa valtakunnansyyttäjä.
"...Did they get you to trade your heroes for ghosts?" - David Gilmour
Stasik - Lullaby For The
Enemy

Xantippa

Se, että laissa on puutteita, ei tarkoita, etteikö sitä tulkittaisi oikein, kun sitä tulkitaan lain mukaisesti.

T. Xante

Aave

Laiton uhkaus työtään tekevälle on nyt virallisen syytteen alainen rikos (Yle).

Laki astui voimaan eilen ja jännä kyllä, koskee myös taiteilijoita työssään.
"...Did they get you to trade your heroes for ghosts?" - David Gilmour
Stasik - Lullaby For The
Enemy

Hayabusa

Lainaus käyttäjältä: Aave - lokakuu 02, 2021, 17:36:01
Laiton uhkaus työtään tekevälle on nyt virallisen syytteen alainen rikos (Yle).

Laki astui voimaan eilen ja jännä kyllä, koskee myös taiteilijoita työssään.

Entäs työttömät ja sosiaalituilla loisivat?
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur

Aave

Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - lokakuu 02, 2021, 17:58:20
Entäs työttömät ja sosiaalituilla loisivat?
Äläpä muuta. Tässä on sikäli hassu juonne, että ammattinimikeet "toimittaja" ja "taiteilija" ovat vapaata riistaa. Niitä voi ryhtyä käyttämään periaatteessa kuka hyvänsä, kuten terapeutinkin titteliä. Ammattinimike "sekatyömies" on jo ehkä painunut unholaan, mutta ehkäpä ne aikuisten oikeet sossupummit voisivat käyttää sitä, jos vain keksivät.

Mitenkäs olisi, jos vaikkapa joku taiteilija-uusnazi suunnittelee miekkariin marssikoreografian, ja muut siihen osallistuvat ovatkin samalla hänen taiteellisia avustajiaan? Entä ennakkoilmoitus mielenosoituksesta? Kyseessähän voisikin olla vain pop-up -tapahtuma ja taiteellinen performanssi, tyylilajina rytmillinen liikehdintä, ja suusanalliset iskulauseet foneettisina allegorioina!

Antifassistit sitten saisivat tuomioita, jos ryhtyisivät herkästi kokevaa taiteilijaa avustajineen uhkailemaan. :)
"...Did they get you to trade your heroes for ghosts?" - David Gilmour
Stasik - Lullaby For The
Enemy

MrKAT

Lainaus käyttäjältä: Aave - syyskuu 30, 2021, 23:52:37
Voin hieman opettaa, kun et sinäkään todellisuudessa lainsäädännöstä mitään tiedä. Katsos niitä myöhemmin pykälien muotoiluun johtavia pohdintoja kutsutaan kansanomaisesti lain esitöiksi. Tässä ko. lain esityölausunto, josta lainaus, ja vahvennukseni:

"Uskonto jäisi tarpeettoman korostettuun asemaan muiden ideologioiden ja elämänkatsomusten joukossa, jos siihen ei rinnastettaisi vakaumusta. Säännöksen selkeyttämiseksi ehdotetaan, että uskonnon rinnalla mainittaisiin myös vakaumus. Tällöin esimerkiksi ateistisetkin ryhmät saataisiin riidattomasti vastaavan suojan piiriin. Myös kiihottamiseen kansanryhmää vastaan ehdotetaan samaa lisäystä".

Laintulkintaisesti sanalla "vakaumus" tarkoitetaan nykymuodossaan elämänkatsomusta, johon ei kuitenkaan hassusti lueta poliittista vakaumusta. Vasemmistolaisia, oikeistolaisia, fasisteja, keskustalaisia jne. vastaan kiihottamisesta ei tuomita tämän lain perusteella.
Sinä tiedät vielä vähemmän. Minusta. Minä laitoin Jatkumoon jo 4.8.2016 hiukan (2 v) tuoreemman ja tarkemman esityön:

------------------- clip
Valtakunnasyyttäjänvirasto
    Rangaistavan vihapuheen levittäminen Internetissä
Rangaistavan vihapuheen määrittäminen ja rikosoikeudellisen vastuun kohdentuminen
        erilaisiin Internetissä toimiviin toimijoihin
          Työryhmän raportti 21.12.2012
                 Dnro 17/34/11
...
s. 20-21/59
Uskonto ja vakaumus

Kiihottamiseen kansanryhmää vastaan voidaan syyllistyä uhkaamalla,
solvaamalla tai panettelemalla ryhmää uskonnon tai vakaumuksen perusteella.
Tyypillinen tekotapa on kohdistaa tällaisia lausumia esimerkiksi
juutalaisiin tai muslimeihin. Myös kristittyihin kohdistetut lausumat
voivat täyttää tunnusmerkistön. Tällöin lausuma on usein samalla kohdistettu
valtaväestöön (ks. edellä lausuttu). Rangaistussäännöksellä ei
suojata uskontoa sellaisenaan, uskonnollisia tapoja tai instituutioita,
vaan niitä ihmisiä, jotka ovat tunnustaneet tiettyä uskontoa. Uskonnollisia
tapoja, jotka esimerkiksi ovat yhteensopimattomat jokaiselle kuuluvien
ihmisoikeuksien kanssa, täytyy luonnollisesti saada arvostella julkisesti.44
Sama koskee uskonnollisten instituutioiden vallankäyttöä. Tällainen
kritiikkioikeuden käyttö on erotettava uskontoa tunnustaviin henkilöihin
kohdistuvista lausumista.45

Termejä uskonto ja vakaumus on säännöstä tulkittaessa nimenomaan
luettava yhdessä. Uskonnolla ei ole erityisasemaa ideologioiden jou-
kossa. Tämän vuoksi säännöksellä annetaan suojaa myös ihmisryhmälle,
joka määräytyy uskontoon rinnasteisen vakaumuksen tai muun
vastaavan ideologian perusteella. Esimerkiksi ateistiset ryhmät ovat siten
suojan piirissä.
Poliittinen vakaumus voi monessa suhteessa rinnastua esimerkiksi uskonnolliseen
vakaumukseen. Poliittiset ryhmittymät jäävät kuitenkin
käytännössä panettelu- ja solvaamistunnusmerkistön ulkopuolelle yhteiskunnallisen
ja poliittisen keskustelun erityisen vahvan sananvapaussuojan
perusteella.46 Poliittisen mielipiteen perusteella muodostuneilla
ryhmillä on lisäksi erilainen luonne kuin sellaisilla ryhmillä, jotka muodostuvat
synnynnäisten ominaisuuksien ja identiteetin perusteella. Yhteiskunnallisten
ja poliittisten mielipiteiden perusteella muodostuvat ryhmät
eivät samalla tavoin ole pysyviä ja ne perustuvat henkilöiden vapaaehtoisiin
valintoihin.47 Koska säännöksen tarkoituksena on antaa
suojaa sellaisille vähemmistöryhmille, jotka yleensä ovat yhteiskunnassa
sosiaalisesti heikommassa asemassa ja sen vuoksi erityisen suojan
tarpeessa, ja koska säännös on sananvapaudenrajoitus, ei vakaumus -
termiä ole tästäkään syystä perusteltua tulkita laajentavasti kattamaan
esimerkiksi poliittisen vakaumuksen perusteella määräytyviä ryhmiä.

=> Poliittista maahanmuuttokeskustelijaa saa pilkata miltei kuin vierasta sikaa.  ;D
=> Erityisesti tunnettuja maahanmuuttomyönteisiä tai -vastaisia poliitikoita saa pilkata ja solvata melko rankalla kädellä. He eivät saa itse solvata niin rankasti vähemmistöjä. (Mutta epäsuoraakaan uhkausta raiskauksella tms väkivallalla ei laissa käsittääkseni siedetä).
------------ clap
"Voi poikaseni, niin vähällä tiedolla leikkaajat ja potkijat luulevat hallitsevansa maailmaansa" - Kaarle Suuri somea seurattuaan
Suureen typeryyteen tarvitaan toopemaisen tyhmiä (moderoitavia) persuja.

Aave

Lainaus käyttäjältä: MrKAT - lokakuu 02, 2021, 18:30:37
Sinä tiedät vielä vähemmän. Minusta. Minä laitoin Jatkumoon jo 4.8.2016 hiukan (2 v) tuoreemman ja tarkemman esityön:
Tiedän ihan riittävästi, parahin matemaagikko: laitoin alkuperäisen esityön vuodelta 2010 senkin vuoksi,että käytännössä tuossa vuoden 2012 jatkoselvityksessä mikään keskeinen seikka ei muuttunut, ja poliittiset ideologiat jätettiin rinnastuksista, vaikka tarkalleen ottaen niiden nimissä myös hihhuloidaan, usutetaan ja uhkaillaan siinä, kuin perinteisten uskonnollistenkin ideologioiden nimissä.
Lainaus käyttäjältä: MrKAT
=> Poliittista maahanmuuttokeskustelijaa saa pilkata miltei kuin vierasta sikaa.  ;D
=> Erityisesti tunnettuja maahanmuuttomyönteisiä tai -vastaisia poliitikoita saa pilkata ja solvata melko rankalla kädellä. He eivät saa itse solvata niin rankasti vähemmistöjä. (Mutta epäsuoraakaan uhkausta raiskauksella tms väkivallalla ei laissa käsittääkseni siedetä).
------------ clap
Ei todellakaan saa pilkata milteinkään kuin vierasta sikaa ketään identifioitavissa olevaa henkilöä - kyseessähän voi silloin olla kunnianloukkaus, josta asianomainen voi nostaa syytteen.

Sen sijaan, nykylain puitteissa, poliitikko voi näköjään mm. usuttaa potentiaalisia kannattajiaan väkivaltaan poliittisia vastustajiaan  kohtaan ilman, että istuva valtakunnansyyttäjämme siihen puuttuisi. Katsos kun on sellaiset asiat kuin lain kirjain, ja lain henki. Nyt kyllä toteutui lain kirjain, mutta hengestä ei ole tietoakaan. Laki on yksinkertaisesti huono.
"...Did they get you to trade your heroes for ghosts?" - David Gilmour
Stasik - Lullaby For The
Enemy

Toope

Mielestäni sananvapauslainsäädäntö Suomessa on pääpiirteittäin toimiva, ehkä tiettyjä korjauksia tulisi tehdä, tarkentaen lainsäädäntöä, koska tulkinnanvaraisuuksia on liikaa. Tulkinnanvaraisuudet ovat niitä ongelmia, joihin Raija Toiviaiset puuttuvat, jopa henkilökohtaisin motiivein. Lainsäädännön ei tulisi antaa syyttäjille juuri liikkumavaraa, vaan lakien tulisi olla mahdollisimman yksiselitteisiä. Mitä monitulkintaisempi laki on, sitä huonommin se on luotu.

Raija Toiviaisen toiminta syyttäjänä tulee jättämään jälkensä. Hän osoittaa toiminnallaan kaksinaismoralismia/standardia ja liukuvaa oikeuskäsitystä hylätessään omaa lähentelevän uhkailun syytteiden hylkäämistä (Al-taee, Dellinger jne.) suosien samalla Räsäsen ja Tynkkysen syytteitä.

Ongelma tässä on se, että peruskansalaiset näkevät, etteivät lait ole samoja kaikille. Toiviaisen perintö on siinä, että luottamus oikeuskäsitykseemme vähenee hänen takiaan.

MrKAT

Lainaus käyttäjältä: Toope - lokakuu 02, 2021, 21:09:19
.. kaksinaismoralismia/standardia ja liukuvaa oikeuskäsitystä hylätessään omaa lähentelevän uhkailun syytteiden hylkäämistä (Al-taee, Dellinger jne.) suosien samalla Räsäsen ja Tynkkysen syytteitä.
Onks sullakin taas menoss taktinen muistinmenetys? Tietääkseni edelliset katui ja poisti, jälkimmäiset ei.