Sananvapaudesta

[Aave]

Iltakakassa Sanna Ukkola: Kirjojen sensuroijat – Hävetkää sydämenne pohjasta!

"Juttelin hiljattain ystäväni kanssa, joka tekee lukioon kirjoja. Hän kertoi, kuinka kirjan tekijöitä opastettiin olemaan puhumatta kahdesta sukupuolesta, naisista ja miehistä, vaan kaikista sukupuolista, ja käyttämään kirjan esimerkeissä sellaisia nimiä, joista ei selviä henkilön sukupuoli.

Jatkuvasti saamme lukea, kuinka yhä uusia kirjoja sensuroidaan ja yhä uudet sanat ja käsitteet mielletään epäsopiviksi, haitallisiksi, ongelmallisiksi".

"Niin sanotut sensitiivisyyslukijat ovat poistaneet kirjoista rasistiset viittaukset mutta myös melkein kaiken muun, mikä saattaa loukata edistyksellistä lukijaa. (Minua muuten loukkaa ajatus sensitiivisyyslukijasta.)

Kirjoista on poistettu muun muassa runsaasti viittauksia henkilöhahmojen etniseen alkuperään, ja esimerkiksi termi itämainen on poistettu kokonaan. Sana "alkuperäinen" on korvattu sanalla "paikallinen".

Kirjoista on poistettu kuvailuja naisten vartaloista ja viittaus hotellityöntekijän "ihanista valkoisista hampaista".

VMP.

[Aave]

Onhan se perkeleellistä, että vanhat ja alkuvoimaiset teokset muokataan ja sensuroidaan taskulämpimiksi ja mitäänsanomattomiksi liruloruiksi, ja asialla ovat jotkin "sensitiivisyyslukijat", jotka eivät ikinä pystyisi kirjoittamaan niin hyviä ja laadukkaita tekstejä, kuin mitä sorkkivat. Moderneja politrukkeja työssään, hurraa!

Kun ei saa lukea enää edes että kamarineito, vaan kuuluu olla sukupuoleton siivoja. Uskomatonta.

[Melodious Oaf]

Toisaalta sanoista kiihtymistä on sekin, että vetää itsensä aivan hysteerisille kierroksille siitä, mitä kuvitellaan että joku jossakin tekee ja sitten ajattelee, että no niin, nyt minä olen helvetin älykäs ja nämä ihmiset joista puhun ovat typeriä.

Kun vaihtoehto tai se mihin pyrittäis olis konkreettisesti demonstroida sitä, että tosiaan niillä sanoilla ei ole tällaista merkitystä eikä niitä sen takia tarvitse kitkeä pois.

Mun mielestä esimerkiksi Peppi Pitkätossu -kirjojen yksi pieni muutos jossa "negerkungen" muuttui muotoon "härskare av kurrekurredutterna" oli ihan loistava, koska se ei ota yhtään mitään pois eksoottisesta sävystä, ei väheksy lukijaa, ei poista omintakeisuutta eikä tietynlaista radikalismia mitä niihin kirjoihin on leivottu.

Joku joka ei näe sitä missään muussa kuin siinä, saako sanoa "neekeri" vai ei, on ihan sula taliaivo minun kirjoissani, ja vielä enemmän jos nimenomaan samassa yhteydessä arvottaa asian niin että itse on fiksu, Astrid Lindgren on fiksu, ja lisäksi Astrid Lindgrenin joku hänelle kuuluva mutta hänelle täysin hahmottomaksi jäävä, kenties jonkin mystisen suosion kautta mitattava fiksuus, on väline polkea jotain muita ihmisiä jotka hänen väitteensä mukaan eivät voisi ikinä tehdä mitään yhtä hyvää kuin Lindgren.

Pää kiinni saatanan apina, mene ja tee yksikin asia joka konkreettisesti näyttää että ymmärrät jostain jotain.

Ja se taas tästä keskustelusta

[-:)lauri]

Iltakakassa Sanna Ukkola: Kirjojen sensuroijat – Hävetkää sydämenne pohjasta!

"Juttelin hiljattain ystäväni kanssa, joka tekee lukioon kirjoja. Hän kertoi, kuinka kirjan tekijöitä opastettiin olemaan puhumatta kahdesta sukupuolesta, naisista ja miehistä, vaan kaikista sukupuolista, ja käyttämään kirjan esimerkeissä sellaisia nimiä, joista ei selviä henkilön sukupuoli.

Jatkuvasti saamme lukea, kuinka yhä uusia kirjoja sensuroidaan ja yhä uudet sanat ja käsitteet mielletään epäsopiviksi, haitallisiksi, ongelmallisiksi".

"Niin sanotut sensitiivisyyslukijat ovat poistaneet kirjoista rasistiset viittaukset mutta myös melkein kaiken muun, mikä saattaa loukata edistyksellistä lukijaa. (Minua muuten loukkaa ajatus sensitiivisyyslukijasta.)

Kirjoista on poistettu muun muassa runsaasti viittauksia henkilöhahmojen etniseen alkuperään, ja esimerkiksi termi itämainen on poistettu kokonaan. Sana "alkuperäinen" on korvattu sanalla "paikallinen".

Kirjoista on poistettu kuvailuja naisten vartaloista ja viittaus hotellityöntekijän "ihanista valkoisista hampaista".

VMP.

Mitä tekemistä Orwellilla on sen kanssa, että yksityinen sektori saa vapaasti reagoida markkinasignaaliin ja se reagoi siihen?

Kyllä minuakin vitutti 2005 ja jatkaa edelleen vituttamista kun markkinasignaali muuttui sellaiseksi, ettei tyylikkäitä väljälahkeisia housuja ole enää saanut ostettua muualta kuin erikoisliikkeistä (jotkut armeijavaatteita myyvät liikkeet ja jotkut skeittausvaatteita myyvät liikkeet). Mutta en minä sekoittaisi siihen Orwellia. Eikös Orwellin mukaan otto edellyttäisi, että valtio olisi määrännyt, että vain slim-fit -housuja saa myydä.

Tai mitäpä tuosta. En ole lukenut Orwellia, joten en ehkä tiedä, mitä Orwell on tarkoittanut ja siitä kautta en vain ymmärrä Ukkolan rinnastusta.

[Melodious Oaf]

Mä en ole katsonut mitä Ukkola on tehnyt kun se on tehnyt juttua noista teemoista, mutta olettaisin että sillä taas on jonkinlainen intressi sensationalisoida ja kärjistää jotta se toimii tossa huomiotalouden myllyssä sitten taas hänen tuotteenaan.

Joku osa porukasta ei varmaan tajua tai välitä että siinä on tollanenkin aspekti ja että sitten sen asian omakohtainen käsittely vaatis kenties jotain... ajattelua tai rauhallisempaa perehtymistä.

Mun mielestä rauhallinen asenne tohon tarkoittaa sitä, että pystyy erottamaan sellaisia muutoksia, jotka ovat ongelmallisia tai haitallisia sellaisista jotka ovat hyviä. Jos planssi on pelkästään että yhdenkin sanan muuttaminen jossain kirjassa on idioottia koska se on... määritelty idiootiksi, silloinhan sulla ei ole mitään.... kompassia ja vaan reagoit ympäristöön ja siihen mitä miellät että jossain joukkuepelissä nyt pitäis tehdä jotta tekis maalin.

Mutta silleen vakavammin totta kai jos jotain sanoja jostain korjaa tai jos tekee ihan mitä tahansa tollasta, siinä olis hyvä olla aika tarkkaan tietoinen että se mitä laitat siihen tilalle tai mitä muutat kertoo aivan tasan tarkkaan sun arvoista ja ymmärryksestä ja sensibiliteetistä, eikä mikään takaa ettei se taas jossain myöhemmässä tai ulkopuolisessa tarkastelussa olis jopa...  huonompi homma kuin se mitä siinä oli ennen kuin teit mitään muutoksia.

Tollanen käsitys siitä että kaikessa mitä teet näkyy aivan täysin paljaana se mitä olet ihmisenä pitäis mun mielestä melko tehokkkaasti asioissa ihmisten himoja kauhean kevyin perustein laittaa itseään esimerkiksi sillä tavalla näkyviin että korjailee jonkun klassikkotekstin sanastoa.

Myös jos se tehtäis sillä tavalla nimellä ja avoimesti että henkilö olis pysyvästi vastuussa ja liitettävissä siihen, sekin olis mun mielestä... kenties hyvä juttu. Jos sitä tehdään niin että muutoksen tekevä itse ei kanna siitä mitään vastuuta eikä ota työstään muuta kuin rahallista korvausta se ei... kuulosta kauhean viisaalta.

Mut yleisesti mun mielestä tossa ehkä ei olis niin suurta ongelmaa jos olis vaan ihmisiä jotka pyrkii tekemään omasta mielestään hyödyllisiä asioita ja sitten ihmisiä jotka katsoo vaan että ai jaa, ootko nyt aivan varma eikä kiihdy siitä mitenkään. Silloin toi ei ehkä vaan lähtis lapasesta.

Mutta jos tohon väliin laitetaan jotain taliaivoja jotka vaan kiihkoilee siitä asiasta, sehän tavallaan synnyttää sellaisen illuusion että sillä mikä alun perin ei ole muuta kuin hyvällä tarkoituksella mutta ei niin syvällä ymmärrysellä tehtyä näpertelyä kenties sittenkin on joku syvyys ja merkitys, jos kerran se aiheuttaa tämmöstä valtavaa kupruilua, joka kaiken lisäksi tekee siitä rahan arvoista sikäli, että koko ajan toi tuo huomiotalouden kautta rahaa jonkun kirstuun ja antaa yllykkeen tehdä tollasta riippumatta siitä, onko siinä edes järkeä sinällään vai ei.

[-:)lauri]

^
En minäkään tuota Ukkolan kolumnia sen tarkemmin lukenut. Kunhan kursorisesti selasin läpi. Ja kyllä siitäkin saa puolestani kolumnin kirjoittaa, jos on sitä mieltä, että vapaat markkinat ovat reagoineet hölmösti johonkin markkinasignaaliin. Mutta riittääkö pelkkä lopputuloksen samankaltaisuus todisteeksi, että teko rinnastuu valtioterroriin, jota Orwell tuotannossaan tietääkseni käsitteli?

Minusta olisi hölmöä rinnastaa Suomalaisilta markkinoilta löytyvien housujen krooninen samankaltaisuus valtioterroriin. Kun taas Pohjois-Koreassa myytävien housujen krooninen samankaltaisuus mielestäni rinnastuu. Tämä sen vuoksi, että Suomessa vapaat markkinat päättävät, minkä mallisia housuja myydään kun taas Pohjois-Koreassa myytävien housujen mallista päättää valtio.

Ja vaikka olisikin sitä mieltä, että epäkohta rinnastuu valtioterroriin, olisi silti ihan kiva jos lähinnä pelkän lapsellisen kauhistelun sijaan rakennettaisiin sellainen harvinaisuus kuin argumentti. Kauhistelua voi olla argumentissa mukana, mutta sen pääasiallisena substanssina pitää kyllä ihmetellä, eikö kolumnisti saa riittävästi vitamiineja.

[Melodious Oaf]

En minäkään tuota Ukkolan kolumnia sen tarkemmin lukenut. Kunhan kursorisesti selasin läpi. Ja kyllä siitäkin saa puolestani kolumnin kirjoittaa, jos on sitä mieltä, että vapaat markkinat ovat reagoineet hölmösti johonkin markkinasignaaliin. Mutta riittääkö pelkkä lopputuloksen samankaltaisuus todisteeksi, että teko rinnastuu valtioterroriin, jota Orwell tuotannossaan tietääkseni käsitteli?

Mulla ei ole just nyt intoa lukea Ukkolaa osittain tollasen perseilyn takia mitä se jo tänne tuotti.

Mutta Orwelliahan ei ole pakko tulkita silleen, että siinä kaikista syvin tai olennaisin taso olis just vaikka sanat ja se mitä ne on, vaan yhtä hyvin ja mun mielestä mielekkäämmin esimerkiksi niin, että siinä puhutaan yhteiskunnista yleisesti ja siitä, mitä on esimerkiksi "vapaus" tai "orjuus" tai "rakkaus" ja nää kaikki sen teoksen elementit on vaan keinoja luodata tämmösiä asioita.

Orwellin dystopiassahan nimenomaan on aivan saatanan tärkeää just se, mitä sanoja asioista käytetään, ja yksi tapa millä siinä kuvataan vapauden ja orjuuden välistä suhdetta on se, että syvintä orjuutta on tavallaan semmonen täysi autuus ja se että ihminen itse haluaa olla mukana jossakin eikä enää edes näe tälle mitään vaihtoehtoja koska kaikki mikä vois niin tehdä on jo sisältä kuollut.

Analogia Orwellin isoveljelle olis silloin toi huomiotalouden mylly, missä pilkataan ja syytellään ja soimataan tyhmäksi ja koetaan itsensä paremmaksi ja saadaan siitä kicksejä, eikä sillä edes ole mitään merkitystä mitä ne asiat sinänsä on tai että se on kaikki vaan vettä tossa myllyssä koska siis... sitähän sun kuuluu tehdä ja se on se mikä tuntuu eniten hyvältä ja eniten todelta ja elämältä.

Mutta en mä siis tiedä, millä tasolla Ukkollalla on tollasten asioiden reflektointi tai itsekritiikki tai tajuaako se omaa rooliaan tossa jos se ihan oikeasti oikeasti kytkettäis siihen, mitä Orwell sanoo.

Varmaan hän sanois että hän juuri tekee sitä työtä täysin pyyteettömästi joka pitää maailman radallaan ja koko ajan estää meitä ajautumasta orwellilaiseen dystopiaan, mikä voi ehkä joskus tai jossain määrin olla tottakin.

Mutta pointti tollasessa mitä esimerkiksi Orwell on tehnyt tai tuottanut on, että aina voi kysyä oletko nyt ihan varma, ja se on mun mielestä siinä huomattavasti olennaisempaa kuin se pintataso tai ne sanat.

Pelkistettynä niin että siinä vaiheessa kun olet ihan totaalisen varma eikä muita vaihtoehtoja tai sitä mahdollisuutta ole, että asiat oliskin jotenkin eri tavalla kuin kuvittelet, silloin... tilanne on ton romaanin kehykseen peilaten yksilön kohdalla toisaalta onnellinen ja autuas jos se tila vaan säilyy, mutta ulkopuolelta katsoen silti ehkä jonkun mielestä...  ikävä tai ikävämpi kuin se että on paskaa ja vaikeaa mutta toisaalta on mahdollisuus siihen että asiat olis jotenkin paremmin

Tai toi on kai se miten mä itse luen sitä mitä päähenkilö Winstonin kautta siinä kuvataan. Mikä nyt on vaan tän yhden tyypin eli mun käsitys, ja aika kauan on siitä, kun olen mitään Orwellia tai varsinkaan tota romaania edes katsonut

[MrKAT]

Persut ja persumieliset nyt vain kiihottuu niin kovasti Ukkolasta että foorumeillekin roiskuu.
Ei pitäis ottaa niin vakavasti.

[Melodious Oaf]

Joskus kun luin Ukkolan juttuja, siis tosi kauan sitten, päädyin arvostamaan sitä, että se oli oikeasti lukenut tutkimukset ja miettinyt ja tehnyt töitä sen eteen, mitä se tuotti.

Voi olla että toikin mitä se on nyt tehnyt on yhtä hyvää juornalismia. En tiedä kun en ole lukenut.

Mutta eihän mikään tollanen positiivinen arvio Ukkolasta estä mua olemasta sen kanssa eri mieltä tai myös kriittinen sitä kohtaan.

Ylipäätään tollaset jutut missä joku juttu (niin kuin nyt vaikka Ukkola) luokitellaan joksikin perehtymättä siihen itse tai refleksinä ei oo oikein kauhean fiksua.

Nyt toi mun reaktio koko asiaan perustui vain ja ainoastaan siihen millä tavalla tällä palstalla oli kommentoitu sensuuriin liittyviä seikkoja eikä siihen mitä Ukkola on siitä sanonut.

Ja siis se miten jyrkästi otin kantaa lähtee aika paljon myös vitutuksesta ja muusta, mikä kaikki ei liity ihan täysin siihen mitä täsmälleen siinä sanottiin mitä alun perin kommentoin.

[-:)lauri]

Hyviä pontteja. Nyt kun sen noin muotoilet huomaan, että se voi tosiaan olla ikään kuin hieman toisarvoista, kenen toimesta päädymme johonkin lopputulokseen, valtion, vapaiden markkinoiden tai kenen muun tahansa. Eli hyvilläkin intentioilla aikaansaatu monokulturismi voi lopulta paljastua "vankilaksi".

[Melodious Oaf]

^ En ole eri mieltä, mut mun ajatukset tosta on vaan eri suuntaisia, mikä taas liittyy siihen missä itse meen omassa elämässä ja mitkä jutut resonoi mulle just nyt.

Luulen että kirjallisuuden, jos se on tosi hyvää, on tarkoituskin olla enemmän sellainen kudelma joka tarjoaa miltei loputtomasti mahdollisuuksia koetella ja toisaalta peilata omia käsityksiä -- siis sen sijaan että kirjallisuus taiteena esittäis jotain väitteitä ja kyse olis sen tason jutuista että ne nyt on vaan tosia väitteitä mitä siinä esitetään ja siksi se on tai ei ole hyvää kirjallisuutta.

Mä ajattelen siis tota itse silleen enemmän yksilötasolla vaikka siinä puhutaankin yhteiskunnasta. Ja siellä yksilötasolla ajattelen että oikeesti se mikä on "hyvää" ja sitä kohti meneminen ei koskaan muutu tai sen ei pitäis muuttua sellaiseksi helpoksi ja lukkiutuneeksi automaatioksi, vaan se että ihminen kärsii ja kokee olevansa huono ja kokee epäoikeudenmukaisuutta tai että sitä vaikka vituttaa se miten jotkut asiat sen elämässä on oikeasti kuuluu ihan olennaisena juttuna elämään. Ja jos niitä ei ollenkaan olis tai mahdollisuus sille että jokin todella kyrsii tai sattuu vaan poistettais, se mitä jää jäljelle ei enää ole...  samalla tavalla täyttä elämää.

Mutta toi nyt on tosi henkilökohtaisen tason tapa lukea Orwellia just tästä hetkestä, ja se taas ei... tarkoita etteikö joku yhteiskunnallisen tason juttu tai joku mikä sulle siinä puhuu tai vahvasti resonoi olis ihan yhtä hyvää ja tärkeää.

Periaatteessa sekin että jonkun mielestä se että on tärkeää just ne sanat ja se että vahditaan että kirjoista ei muuteta mitään sanoja, niin... onhan sekin tavallaan hyvä tapa tulkita ja ymmärtää sitä jos se on se mikä sillä hetkellä siinä on ihan oikeasti itselle antoisaa ja vie eteenpäin tai resonoi. 

Ja mun kohdalla jos haluais soveltaa tota laajaa tulkinnan planssia, niin on tosi tärkeää että mua myös vituttaa kirjoittaa tolla tavalla jostain huomiotaloudesta, ja mun pitää ehkä miettiä jossain kohtaa sitä, kannattaako mistään tollasesta asiasta tehdä itselleen liian isoa kysymystä tai sellaista juttua joka vie liikaa aikaa tai huomiota ja estää sitten taas tekemästä ja näkemästä muuta.

Tai toisaalta että mun ei kannata sellaista ruveta kuvittelemaan että parasta mitä mä just nyt voin tehdä on nimenomaan Kantapaikalla kertoa sitä tai tätä vaan että siinä on aina omat sudenkuoppansa ja sekin on vaan yksi mylly, tavallaan.

Mutta se ei taas tarkoita sitä etteikö jossain hetkessä jonkun jutun kokeminen relevantiksi tai sanominen tai tekeminen ois voinut olla siinä hetkessä se oma buugi ja ihan... tavallaan OK.

Mut ton tyyppistä haen myös ja tarkoitan itsekritiikillä. Että joo, joku juttu voi olla tosi mielekäs ja tärkeä ja resonoida tietyllä hetkellä, mutta jos alkaa kuvitella että se on kaikki tai aina se mitä sun kuuluukin tehdä, se ei oo... pitkässä juoksussa oikeesti elämää.

Tollasella tavalla ajateltuna oikeastaan "hyvän luennan" vois mieltää silleen, että kyse ei ole siitä, että on olemassa joku erilaisten tulkintojen absoluuttinen hierarkia, jossa tietyt jutut nyt vaan toisia parempia, vaan siis...  kyse on siitä ootko ihan oikeasti lukenut ja miettinyt sitä ja löytänyt jonkun jutun sieltä joka puhuttelee tai resonoi.

Ja silloin jos se on tollasta, niin se juttu mitä löytää ei ole ensisijaisesti väline, kun totahan vois lähestyä niinkin että luet vaikka Orwellia sellasella tavalla että saat siitä aseita tai ammuksia jotain vastaan ja se palvelee sua tässä, mutta samaan aikaan se kritiikki ei kohdistu ollenkaan suhun itseesi koska sähän oot se joka ne jutut tajuaa -- tai jotain.

Niin...  ehkä mä lähinnä erottaisin toisistaan pintatason tulkinnat siinä mielessä että niitä on tarkoituskin käyttää vain välineinä ja sitten tollaset...  henkilökohtaisesti resonoivat jutut jotka ensisijaisesti on jotain muuta kuin ammuksia tai sen tyyppistä.

Ja tossa sitä eroa ei määritä se, kuinka sofistikoitunut tai fiini tai monimutkainen joku juttu on vaan toi muu sanottu

[Norma Bates]

En lukenut kommentteja kokonaan, koska vilkaisten kävi ilmi etteivät kommentoijat olleet lukeneet mistä ylipäätään nyt keskustellaan. Minun käsittääkseni kirjojen sensuroimisesta.

Kun kyse on romaanista, minulle ei kyllä tule mieleen verrata sitä taloustavaraan tai vaatteisiin. (Uskovaiset pitävät Raamattua ilmeisesti esineenä, koska heidän näkee toistuvasti kirjoittavan "raamattu" eikä "Raamattu".)

Minä pidän romaaneja taideteoksina. Hyvinä ja huonoina kertomataiteen edustajina. Jos ei ole hinkua mennä rääpimään jonkun taidemaalarin originaaliin omia lisukkeitaan ja muutoksiaan, miksi menisi raiskaamaan jonkun kirjan? Menisikö joku lisäilemään jotain tilulilua Mozartin sävellyksiin?

Tietokirjat voi kirjoittaa millä hyvänsä hyssynsyssyn-moodilla, kunhan tieto kumminkin pitää paikkansa. Romaaneita voi kirjoittaa ihan itse omia uusia, niin sensitiivisiä kuin tarvis, mutta jo valmiita teoksia ei saa mennä ronkkimaan.

Menneiden aikojen teokset kertovat menneestä asiasta. Joskus ikävälläkin tavalla, mutta jos ei hermot kestä lukea esim. markiisi de Saden teoksia, niin jättää lukematta sitten. Minäkin vaan vähän plarasin sieltä täältä. Mutta en halua että tehdään vesitettyjä versioita että vellihousutkin voivat lukea että henkilö teki henkilölle jotain. Onpas helevetin mielenkiintoista.

[Melodious Oaf]

^ Eli siis sä et lue mitä muut kirjoittaa mutta muiden pitäis yrittää selittää sulle sellaiset asiat, jotka sua askarruttaa tai jotka sun mielestä on kiinnostavia?

Ei vaan, kyllähän tossa sanottiin juttuja joku aika sitten jotka suoraan liittyy tohon sun tapaan miettiä esimerkiksi sensuuria.

Mun ajatus tosta ei hyväksy tota sun teesiä että kaikki muuttaminen on raiskaamista, mutta hyväksyn että se on ehkä parempi lähtöoletus kuin se, että muutosten tekeminen taideteoksiin olis hyvä idea.

Mutta kun mä en oikein jaksa yrittää tota käsitellä sun kanssa vakavasti tosta lähtökohdasta minkä määrittelit, niin heitän tähän sellaisen muusikkovitsin, joka liittyy biisien coveroimiseen eli alkuperäisteosten raiskaamiseen, jota voit ajatella vaikka jonkun täysin aivonsa hajalle ryypänneen muusikonretkun paskatason vitsinä: "Toisaalta kun oikein hyvin raiskaa, niin sehän on jo lähellä seksiä".

En osaa yhtään sanoa, lähteekö tosta joku Norman kunnon höyryjen päästely ja mies- ja väkivaltajutut taas liikkeelle, mutta selvästihän tossa avataan ainakin ovi puhua nimenomaan ja just siitä.

[Melodious Oaf]

Mä en osaa määritellä itse siis tyhjentävästi sitä, millä edellytyksillä jonkun muutoksen tekeminen voi olla jees tai OK, mutta sanoisin että siihen vaikuttaa tosi moni asia.

Ensinnäkin Orwellin kuvaamassa dystopiassa ne muuttaa jatkuvasti kirjojen sisältöjä niin, että kaikki aiemmat kappaleet samalla hävitetään. Sillä on merkitystä tehdäänkö johonkin joku muutos niin, että sanotaan avoimesti että hei, me ollaan nyt tätä ja tätä painosta tehtäessä tehty tällainen ja tällainen ratkaisu näistä ja näistä syistä, mutta se alkuperäinen teksti on edelleen saatavilla eikä tarkoitus ole vääristellä historiaa tai esittää asiaa niin, että joku olis kirjoittanut jotakin muuta kuin kirjoitti.

Toisekseen esimerkiksi Astrid Lindgrenin kirjoja luetaan tyypillisesti lapsille, ja siinä on mahdollista perustella asiaa esimerkiksi niin, että jos Astrid Lindgren olis tässä ajassa tehnyt tollasia kirjoja, todennäköisesti se olis ilmaissut tiettyä äkkivääryyttä ja vaaraa ja muuta eri tavalla kuin käyttämättä sanaa "neekeri" just tolla tavalla kuin se itse asiassa teki.
    Ja niissä kirjoissahan on edelleen just tota uhmaa ja vaaraa, ja siitä on kaikenlaisia versioita jossa sitä ei ole peitelty yhtään tai on jopa korostettu ja tuotu esiin. Mulla on yksi kuvitettu kirja, jossa on myös sarjakuvaa ja siinä Peppi esittää muun muassa jotain sen tyyppistä, että sen mielestä kaikki ärsyttävät lapset ois hyvä vaan päästää päiviltä ja samoin tylsäksi näivettyneet aikuiset -- tai jotain tän tapaista.
    Ja toi on siis tässä ja nyt ja aika tuore tekele.

Ja jos katsoo, että ne kirjat on tavallaan välineitä jonkun tarinan kertomiseen ja että nää tarinat on myös suullista perintöä ja elävää kulttuuria, on mahdollista tehdä joku ero sen välillä, mitä Lindgren täsmälleen kirjoitti jonkin teoksen tekstiin ja missä muodossa vaikka tätä sen koko hommaa syvästi arvostavat tyypit taas haluaa kertoa sitä tarinaa tässä ja nyt.

Mutta toi ei muuta sitä, että edelleen olis hyvä jatkossa tehdä ratkaisuja niin että lähtökohta on se alkuperäisteksti eikä joku tietty myöhempi korjattu painos tai että se alkuperäisteksti nimenomaan säilytetään sellaisenaan ja ymmärretään se ero.

Kolmanneksi sanoisin että sellainen suhde taiteeseen, jossa taideteos on ikään kuin jotain ylhäältäpäin annettua ja täysin pyhää ja koskematonta, vaikka se ilmaisee tiettyä kunnoitusta ja arvostusta taideteoksia sekä taiteentekijöitä kohtaan myös, ei välttämättä liian pitkälle vietynä tai kyseenalaiustamattomana ole sekään ihan täysin...  ongelmaton tai "terve" tapa suhtautua taiteeseen.

Mikä estää näkemästä tota silleen että taide on yhtäältä osa elämää ja koko ajan elävää kulttuuria ja sitä mitä jokainen tekee tässä ja nyt, ja sitten sitä myös taltioidaan erilaisiin teoksiin jotka on tavallaan... näytteitä siitä minkälaista se on ollut jossain hetkessä ja tosi tärkeitä just sellaisina.
    Mun mielestä ei mikään.

Ja vaikka erilaiset teokset on tolla tavalla tosi tärkeitä, se ei se ole siis... ainoa mitä taide on tai joku... monoliitti jota me ei voida muuta kuin palvoa ja ihailla ja olla siihen koskematta koska ennen oli kunnollista ja nyt ei.

[Melodious Oaf]

Periaatteessa keskustelu sensuurista varmaan on tarpeellista, mutta jos sitä tehdään niin, että luodaan yliampuvaa kuvaa jostakin taiteen kastroinnista eikä nosteta esille sitä, mikä on hyvää ja missä sitä ei tehdä ja mikä on... just jees, sehän on itse asiassa aika... tyhmä tai ohut tapa edes käsitellä koko aihetta.

Onko siinä tavoite se että sen sijaan että nostettais esille jotain hyvää taidetta, olennaisempaa on puhua siitä, mikä ei ole sitä tai miten kukaan ei edes osaa tai voi tehdä sellaista enää tai nyt koska aika on niin mätä ja miten kova juttu se on että tämmöstä osaa ladella?

Ja onko toi puhe oikeasti hyvä korvike taiteelle? Vai "kastroitua taidetta"? Vai miten toi nyt menee?