Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Hiljaisuudesta

Aloittaja Amore, huhtikuu 23, 2019, 23:34:47

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 01, 2019, 16:31:36
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 01, 2019, 16:23:19
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 01, 2019, 16:18:15
Lainaus käyttäjältä: mikainen - huhtikuu 28, 2019, 12:10:56
Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 25, 2019, 09:57:43
Lainaus käyttäjältä: Amore - huhtikuu 23, 2019, 23:34:47

Toivoisin, että hiljaisuus olisi arvostetumpaa tavallisten ihmisten arkielämässä. On ihan hölmöä, että hiljaisuutta kokemaan pitäisi mennä jonnekin retriittiin. Jokainen voi tietysti harjoittaa hiljaisuutta omissa oloissaan, mutta yhteisöllisesti jaettu hiljaisuus on kokemuksena aivan eri asia kuin kotona yksin lymyily.

Jos hiljaisuutta arvostettaisiin arkielämässä ja sille olisi harjoitusmuotoja kulttuurissamme, koko kulttuurimme olisi syvällisesti erilainen.

Saattaa olla, että yhdessä koettu hiljaisuus lähentää. Silloin on kysymys tunteesta, läsnäolosta ilman toimintaa.

Hiljaisuuden olettaisin tarkoittavan oman mielen rauhoittumista ja arkipäiväisten asioiden- murheiden "unohtamista".

Miten sitä sitten voi harjoittaa, eli olla tyyni ja vapaa ulkoisilta vaikutteilta? Pakotettu mielen tyyneys odottaa kuitenkin vain purkautumista, jollain tapaa.

Vähentämällä ulkoisia ärsykkeitä. Se kai se perinteinen tapa on harjoittaa mielen tyyneyttä. Ei siinä mitään pakkoa ole jos vain jotain otetaan pois. Jos taas päättää, että nyt en saa ajatella mitään niin sitä voisi kutsua pakoksi.

Niin tarkoitin tuota ajatusmekanismia, voiko se vaieta.  Ehkä hiljentyä tilapäisesti huomion suuntautuessa tekemiseen, mutta voiko "ajattelija-, pysäyttää ajatuksen?

Sitäkö ajattelet retriiteissä yritettävän tehdä? Pysäyttää ajattelu? Itse olen ymmärtänyt tavoitteen ihan toisin.

Retriikistä en puhunut mitään, mikä se edes on en ole sellaista selvittänyt?  Onko se joku "höyrypäiden kokoontuminen höpisemään keskenään, tai istumaan joukossa ollakseen hiljaa.

Olettaisin tullaiseen paikkaan menemisen olevan jonkinlainen yhteisöllisyyteen pyrkivää seuranhakuisuutta, jossa löytää samanmielistä porukkaa.
Hiljaisuuden kanssa sillä tuskin on mitään tekemista. Miten sitä voisi olla yhdessä hiljaa, jossei siihen yksinäänkään kykene?

Hiljaisuus siten, että ei puhu ääneen on eri asia kuin olla ilman ajatuksia. HIljaisuuden retriitit, jotka Toope toi keskusteluun, ovat juuri tuollaisia vetäytymisiä (retreat = vetäytyä) jonnekin rauhalliseen paikkaan olemaan hiljaa (s.o. puhumatta tai puhetta välttäen). Ajatuksettomuutta tuo ei tarkoita.

LainaaRetriitit järjestetään usein viikonloppuisin, niin että osallistujat tulevat perjantai-iltana ja lähtevät sunnuntaina iltapäivällä. Loma-aikoina järjestetään pidempiäkin retriittejä. Tyypillinen osallistujamäärä on 10–15 osallistujaa.

Ohjelma on usein suunniteltu tarkoin, jotta osallistujan ei tarvitsisi huolehtia tekemisen puutteesta. Aikatauluun jätetään kuitenkin paljon vapaa-aikaa rauhoittumiseen ja mietiskelyyn. Retriitin tarkoituksena voi olla esimerkiksi hengellinen kasvu, arjen huolten unohtaminen ja itsetutkiskelu.

Retriitissä saatetaan noudattaa säännöllisiä rukoushetkiä luostarien tavoin. Aikaisin aamulla voidaan viettää ehtoollisjumalanpalvelus. Päivän aikana myös ruokaillaan ja kahvitellaan. Ohjelmaan voi kuulua myös Raamatun tutkimista, hiljaista rukoilua ja mietiskelyä (meditaatio). Osallistujilla on myös mahdollisuus keskustella kahden kesken retriitin ohjaajan kanssa ja ripittäytyä. Puhumista vältetään, poikkeuksena rukoushetkien rukoileminen ja yhteislaulu.
Wikipedia

Kuten huomaat, kyse ei ole tavoitteesta lopettaa ajattelu. Mutta rauhoittumista ja hiljentymistä ja  arkisesta tohottamisesta irrottautumista tavoitellaan, jotta ajatukset vaihtuisivat ja ehkä jopa syntyisi uusia ajatuksia. Yhtenä keinona on puheen välttäminen ja vähentäminen.

Karikko

Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 01, 2019, 18:01:16

Kuten huomaat, kyse ei ole tavoitteesta lopettaa ajattelu. Mutta rauhoittumista ja hiljentymistä ja  arkisesta tohottamisesta irrottautumista tavoitellaan, jotta ajatukset vaihtuisivat ja ehkä jopa syntyisi uusia ajatuksia. Yhtenä keinona on puheen välttäminen ja vähentäminen.

Niin mukavaa yhdessäoloa ja kokemuksen yhteisöllisyyttä, seurassahan tunnelmat ovat merkityksellisempiä, kun niitä tavallaan on kokemassa joukolla.

Rauhallisuutta ja mielintilojen tasaantumista, eli ehkä siinä haetaan myös turhien ajatusten hiljenemistä.

Karikko

Lainaus käyttäjältä: mikainen - toukokuu 01, 2019, 17:05:19
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 01, 2019, 16:18:15
Lainaus käyttäjältä: mikainen - huhtikuu 28, 2019, 12:10:56
Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 25, 2019, 09:57:43
Lainaus käyttäjältä: Amore - huhtikuu 23, 2019, 23:34:47

Toivoisin, että hiljaisuus olisi arvostetumpaa tavallisten ihmisten arkielämässä. On ihan hölmöä, että hiljaisuutta kokemaan pitäisi mennä jonnekin retriittiin. Jokainen voi tietysti harjoittaa hiljaisuutta omissa oloissaan, mutta yhteisöllisesti jaettu hiljaisuus on kokemuksena aivan eri asia kuin kotona yksin lymyily.

Jos hiljaisuutta arvostettaisiin arkielämässä ja sille olisi harjoitusmuotoja kulttuurissamme, koko kulttuurimme olisi syvällisesti erilainen.

Saattaa olla, että yhdessä koettu hiljaisuus lähentää. Silloin on kysymys tunteesta, läsnäolosta ilman toimintaa.

Hiljaisuuden olettaisin tarkoittavan oman mielen rauhoittumista ja arkipäiväisten asioiden- murheiden "unohtamista".

Miten sitä sitten voi harjoittaa, eli olla tyyni ja vapaa ulkoisilta vaikutteilta? Pakotettu mielen tyyneys odottaa kuitenkin vain purkautumista, jollain tapaa.

Vähentämällä ulkoisia ärsykkeitä. Se kai se perinteinen tapa on harjoittaa mielen tyyneyttä. Ei siinä mitään pakkoa ole jos vain jotain otetaan pois. Jos taas päättää, että nyt en saa ajatella mitään niin sitä voisi kutsua pakoksi.

Niin tarkoitin tuota ajatusmekanismia, voiko se vaieta.  Ehkä hiljentyä tilapäisesti huomion suuntautuessa tekemiseen, mutta voiko "ajattelija-, pysäyttää ajatuksen?

Mielen tehtävä on tuottaa ajatuksia eikä "ajattelija" siihen pysäyttämiseen pysty. Henkilökohtaisten kokemusten perusteella en ole kuitenkaan "ajattelija" sillä olen ollut tietoinen ilman ajatuksia. Tosin ei silloin ollut ajatusta minästäkään.

Niin aivothan on elin joka tuottaa "elämyksiä" vain itselleen ja ajatuksetkin tuotetaan itselleen eli niille aivojen mielentilan liikkeisiin.

Ilmeinen "pakonomainen seuraus on niiden ilmaiseminen myös toisille, kuten eläinten itseilmaisuissa huudot ja karjumiset ovat viestintää. Ihmisellä tuo viestintä on jalostunut omaksi tieteenalakseen.

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 02, 2019, 11:19:35
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 01, 2019, 18:01:16

Kuten huomaat, kyse ei ole tavoitteesta lopettaa ajattelu. Mutta rauhoittumista ja hiljentymistä ja  arkisesta tohottamisesta irrottautumista tavoitellaan, jotta ajatukset vaihtuisivat ja ehkä jopa syntyisi uusia ajatuksia. Yhtenä keinona on puheen välttäminen ja vähentäminen.

Niin mukavaa yhdessäoloa ja kokemuksen yhteisöllisyyttä, seurassahan tunnelmat ovat merkityksellisempiä, kun niitä tavallaan on kokemassa joukolla.

Rauhallisuutta ja mielintilojen tasaantumista, eli ehkä siinä haetaan myös turhien ajatusten hiljenemistä.

Kuten itse kirjoitit, ajatteluhan ei lopu, mutta hiljaisuus (puheen välttäminen, oleminen yhdessä ilman että koko ajan puhutaan) saattaa saada jotkin ajatukset hiljenemään, jolloin toisille ajatuksille tulee tilaa.

Olen kuitenkin hieman eri mieltä tuosta, että kokemukset ovat merkityksellisempiä yhdessä kuin yksin. Ennemminkin - itselleni - yhdessä oleminen puhumatta on epätavallista. Sen sijaan yksin oleminen puhumatta on oikeastaan aika tavanomaista. Epätavallinen tilanne saattaa auttaa ajatukset uusille raiteille ja myös herkistää kokemukselle. Itselleni monet kokemukset ovat tavattoman merkityksellisiä oikeastaan juuri siksi, että en jaa niitä kenenkään kanssa. Mutta tässä varmaankin on yksilöllisiä eroja. Yhdessä tekeminen saattaa kuitenkin jeesata tekemään jotakin oudompaakin, kun tätä outoa tekee joku toinenkin. Se ei ikäänkuin ole niin outoa.

Karikko

Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 02, 2019, 16:17:35
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 02, 2019, 11:19:35
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 01, 2019, 18:01:16

Kuten huomaat, kyse ei ole tavoitteesta lopettaa ajattelu. Mutta rauhoittumista ja hiljentymistä ja  arkisesta tohottamisesta irrottautumista tavoitellaan, jotta ajatukset vaihtuisivat ja ehkä jopa syntyisi uusia ajatuksia. Yhtenä keinona on puheen välttäminen ja vähentäminen.

Niin mukavaa yhdessäoloa ja kokemuksen yhteisöllisyyttä, seurassahan tunnelmat ovat merkityksellisempiä, kun niitä tavallaan on kokemassa joukolla.

Rauhallisuutta ja mielintilojen tasaantumista, eli ehkä siinä haetaan myös turhien ajatusten hiljenemistä.

Kuten itse kirjoitit, ajatteluhan ei lopu, mutta hiljaisuus (puheen välttäminen, oleminen yhdessä ilman että koko ajan puhutaan) saattaa saada jotkin ajatukset hiljenemään, jolloin toisille ajatuksille tulee tilaa.

Olen kuitenkin hieman eri mieltä tuosta, että kokemukset ovat merkityksellisempiä yhdessä kuin yksin. Ennemminkin - itselleni - yhdessä oleminen puhumatta on epätavallista. Sen sijaan yksin oleminen puhumatta on oikeastaan aika tavanomaista. Epätavallinen tilanne saattaa auttaa ajatukset uusille raiteille ja myös herkistää kokemukselle. Itselleni monet kokemukset ovat tavattoman merkityksellisiä oikeastaan juuri siksi, että en jaa niitä kenenkään kanssa. Mutta tässä varmaankin on yksilöllisiä eroja. Yhdessä tekeminen saattaa kuitenkin jeesata tekemään jotakin oudompaakin, kun tätä outoa tekee joku toinenkin. Se ei ikäänkuin ole niin outoa.

Ehkä ihminen onkin aika outo olento.  Tietääkseen jotain, on sekin kerrottava itselle.

Samaan tapaan, kun kertoo muille, eli sisäinen ääni tarvitaan ja sen sisäisen äänet "kuuleminen" vasta sitten tiedetään mitä mieltä asioista ollaan. Sen kaiken on hyvä antaa rauhassa asettua paikoilleen, ilman valintaa, eli ei pidä olla asenteellinen siihen mitä oma mieli saa kertoa.
Ei siis pidä torjua omia tunteitaan, sillä mielen kokonaisuus on tuntemista, vaikka tunteille annetaankin erilaisia nimiä.

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 03, 2019, 12:48:06
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 02, 2019, 16:17:35
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 02, 2019, 11:19:35
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 01, 2019, 18:01:16

Kuten huomaat, kyse ei ole tavoitteesta lopettaa ajattelu. Mutta rauhoittumista ja hiljentymistä ja  arkisesta tohottamisesta irrottautumista tavoitellaan, jotta ajatukset vaihtuisivat ja ehkä jopa syntyisi uusia ajatuksia. Yhtenä keinona on puheen välttäminen ja vähentäminen.

Niin mukavaa yhdessäoloa ja kokemuksen yhteisöllisyyttä, seurassahan tunnelmat ovat merkityksellisempiä, kun niitä tavallaan on kokemassa joukolla.

Rauhallisuutta ja mielintilojen tasaantumista, eli ehkä siinä haetaan myös turhien ajatusten hiljenemistä.

Kuten itse kirjoitit, ajatteluhan ei lopu, mutta hiljaisuus (puheen välttäminen, oleminen yhdessä ilman että koko ajan puhutaan) saattaa saada jotkin ajatukset hiljenemään, jolloin toisille ajatuksille tulee tilaa.

Olen kuitenkin hieman eri mieltä tuosta, että kokemukset ovat merkityksellisempiä yhdessä kuin yksin. Ennemminkin - itselleni - yhdessä oleminen puhumatta on epätavallista. Sen sijaan yksin oleminen puhumatta on oikeastaan aika tavanomaista. Epätavallinen tilanne saattaa auttaa ajatukset uusille raiteille ja myös herkistää kokemukselle. Itselleni monet kokemukset ovat tavattoman merkityksellisiä oikeastaan juuri siksi, että en jaa niitä kenenkään kanssa. Mutta tässä varmaankin on yksilöllisiä eroja. Yhdessä tekeminen saattaa kuitenkin jeesata tekemään jotakin oudompaakin, kun tätä outoa tekee joku toinenkin. Se ei ikäänkuin ole niin outoa.

Ehkä ihminen onkin aika outo olento.  Tietääkseen jotain, on sekin kerrottava itselle.

Samaan tapaan, kun kertoo muille, eli sisäinen ääni tarvitaan ja sen sisäisen äänet "kuuleminen" vasta sitten tiedetään mitä mieltä asioista ollaan. Sen kaiken on hyvä antaa rauhassa asettua paikoilleen, ilman valintaa, eli ei pidä olla asenteellinen siihen mitä oma mieli saa kertoa.
Ei siis pidä torjua omia tunteitaan, sillä mielen kokonaisuus on tuntemista, vaikka tunteille annetaankin erilaisia nimiä.

Mä taas sanoisin, että se, minkä itselleen kertoo on jo tuon kertomisen takia muuttunut toiseksi kuin oli se tieto, jonka itselleen kertoo. Tai - ei itse ole enää ihan sama, joka oli ennen kertomistaan kuin kertomisensa jälkeen.

Karikko

Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 03, 2019, 19:15:31
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 03, 2019, 12:48:06
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 02, 2019, 16:17:35
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 02, 2019, 11:19:35
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 01, 2019, 18:01:16

Kuten huomaat, kyse ei ole tavoitteesta lopettaa ajattelu. Mutta rauhoittumista ja hiljentymistä ja  arkisesta tohottamisesta irrottautumista tavoitellaan, jotta ajatukset vaihtuisivat ja ehkä jopa syntyisi uusia ajatuksia. Yhtenä keinona on puheen välttäminen ja vähentäminen.

Niin mukavaa yhdessäoloa ja kokemuksen yhteisöllisyyttä, seurassahan tunnelmat ovat merkityksellisempiä, kun niitä tavallaan on kokemassa joukolla.

Rauhallisuutta ja mielintilojen tasaantumista, eli ehkä siinä haetaan myös turhien ajatusten hiljenemistä.

Kuten itse kirjoitit, ajatteluhan ei lopu, mutta hiljaisuus (puheen välttäminen, oleminen yhdessä ilman että koko ajan puhutaan) saattaa saada jotkin ajatukset hiljenemään, jolloin toisille ajatuksille tulee tilaa.

Olen kuitenkin hieman eri mieltä tuosta, että kokemukset ovat merkityksellisempiä yhdessä kuin yksin. Ennemminkin - itselleni - yhdessä oleminen puhumatta on epätavallista. Sen sijaan yksin oleminen puhumatta on oikeastaan aika tavanomaista. Epätavallinen tilanne saattaa auttaa ajatukset uusille raiteille ja myös herkistää kokemukselle. Itselleni monet kokemukset ovat tavattoman merkityksellisiä oikeastaan juuri siksi, että en jaa niitä kenenkään kanssa. Mutta tässä varmaankin on yksilöllisiä eroja. Yhdessä tekeminen saattaa kuitenkin jeesata tekemään jotakin oudompaakin, kun tätä outoa tekee joku toinenkin. Se ei ikäänkuin ole niin outoa.

Ehkä ihminen onkin aika outo olento.  Tietääkseen jotain, on sekin kerrottava itselle.

Samaan tapaan, kun kertoo muille, eli sisäinen ääni tarvitaan ja sen sisäisen äänet "kuuleminen" vasta sitten tiedetään mitä mieltä asioista ollaan. Sen kaiken on hyvä antaa rauhassa asettua paikoilleen, ilman valintaa, eli ei pidä olla asenteellinen siihen mitä oma mieli saa kertoa.
Ei siis pidä torjua omia tunteitaan, sillä mielen kokonaisuus on tuntemista, vaikka tunteille annetaankin erilaisia nimiä.

Mä taas sanoisin, että se, minkä itselleen kertoo on jo tuon kertomisen takia muuttunut toiseksi kuin oli se tieto, jonka itselleen kertoo. Tai - ei itse ole enää ihan sama, joka oli ennen kertomistaan kuin kertomisensa jälkeen.

Niin muutosta tapahtuu, jos muistaa kissan, ehkä se kissan muisto säilyy, mutta yksityiskohdissa on eroa, se saatoikin olla ruskea- vaikka muisto kertoi sen keltaiseksi. (Usein uskomukseksi muuttunutta tietoa pidetään todellisena)

Tiedossa tapahtuvat muutokset ovat muutoksia myös tietäjässä, vaikka niitä ei tiedostaisikaan.

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 04, 2019, 09:18:56
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 03, 2019, 19:15:31
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 03, 2019, 12:48:06
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 02, 2019, 16:17:35
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 02, 2019, 11:19:35
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 01, 2019, 18:01:16

Kuten huomaat, kyse ei ole tavoitteesta lopettaa ajattelu. Mutta rauhoittumista ja hiljentymistä ja  arkisesta tohottamisesta irrottautumista tavoitellaan, jotta ajatukset vaihtuisivat ja ehkä jopa syntyisi uusia ajatuksia. Yhtenä keinona on puheen välttäminen ja vähentäminen.

Niin mukavaa yhdessäoloa ja kokemuksen yhteisöllisyyttä, seurassahan tunnelmat ovat merkityksellisempiä, kun niitä tavallaan on kokemassa joukolla.

Rauhallisuutta ja mielintilojen tasaantumista, eli ehkä siinä haetaan myös turhien ajatusten hiljenemistä.

Kuten itse kirjoitit, ajatteluhan ei lopu, mutta hiljaisuus (puheen välttäminen, oleminen yhdessä ilman että koko ajan puhutaan) saattaa saada jotkin ajatukset hiljenemään, jolloin toisille ajatuksille tulee tilaa.

Olen kuitenkin hieman eri mieltä tuosta, että kokemukset ovat merkityksellisempiä yhdessä kuin yksin. Ennemminkin - itselleni - yhdessä oleminen puhumatta on epätavallista. Sen sijaan yksin oleminen puhumatta on oikeastaan aika tavanomaista. Epätavallinen tilanne saattaa auttaa ajatukset uusille raiteille ja myös herkistää kokemukselle. Itselleni monet kokemukset ovat tavattoman merkityksellisiä oikeastaan juuri siksi, että en jaa niitä kenenkään kanssa. Mutta tässä varmaankin on yksilöllisiä eroja. Yhdessä tekeminen saattaa kuitenkin jeesata tekemään jotakin oudompaakin, kun tätä outoa tekee joku toinenkin. Se ei ikäänkuin ole niin outoa.

Ehkä ihminen onkin aika outo olento.  Tietääkseen jotain, on sekin kerrottava itselle.

Samaan tapaan, kun kertoo muille, eli sisäinen ääni tarvitaan ja sen sisäisen äänet "kuuleminen" vasta sitten tiedetään mitä mieltä asioista ollaan. Sen kaiken on hyvä antaa rauhassa asettua paikoilleen, ilman valintaa, eli ei pidä olla asenteellinen siihen mitä oma mieli saa kertoa.
Ei siis pidä torjua omia tunteitaan, sillä mielen kokonaisuus on tuntemista, vaikka tunteille annetaankin erilaisia nimiä.

Mä taas sanoisin, että se, minkä itselleen kertoo on jo tuon kertomisen takia muuttunut toiseksi kuin oli se tieto, jonka itselleen kertoo. Tai - ei itse ole enää ihan sama, joka oli ennen kertomistaan kuin kertomisensa jälkeen.

Niin muutosta tapahtuu, jos muistaa kissan, ehkä se kissan muisto säilyy, mutta yksityiskohdissa on eroa, se saatoikin olla ruskea- vaikka muisto kertoi sen keltaiseksi. (Usein uskomukseksi muuttunutta tietoa pidetään todellisena)

No ihan tuota en tarkoittanut. Ajattelin sitä, miten on eri asia muistaa kissa, mutta sitten, kun ryhtyy itselleen kertomaan muistoaan kissasta, tuo ajatus kissasta muuttuu tarinaksi kissasta, jonka muistaa. Se muotoillaan tarinanomaiseksi ja se alkaa saada enemmän sisällöltään siitä, millaisia ovat tarinat kuin siitä, millaisen kissan on kohdannut. Silloinkin, kun yksityiskohdat ovat ihan "oikein" muistettuja.

LainaaTiedossa tapahtuvat muutokset ovat muutoksia myös tietäjässä, vaikka niitä ei tiedostaisikaan.

Kyllä. Mutta myös ajatusten muokkaaminen kielelliseen muotoon ja kerrotuksi tuottavat muutoksia tietäjässä / kertojassa. Kyse ei ole pelkästään siitä, mitä tietoa on kissasta, vaan myös siitä, miten kissasta tarinointi tekona muokkaa ja muuttaa sen kertojaa. Kissa alkaa tämän tarinoinnin myötä oikeastaan näyttää hieman erilaiselta, vaikka muistaisi ja kuvaisi sen ihan todellisuutta vastaavasti. Siinä tarinassa(jolla siis tarkoitan kielelliseen muotoon rakennettua ajatusta) on nimittäin mukana myös aina se tarinan kertoja. Se on hänen ajatuksensa kissasta ja toisaalta hän tarinallaan muokkaa ajatustaan siitä.

Karikko

^
       <
"Tietäjä" on muistaja.  Muisti muuttuu, kun sitä käytetään. Nykyään se on paremmin tiedossa, kuin ennen.

Muistot siis ovat aivojen toiminnan tulosta. Ilmeisesti olen sitä toistellut jo monesti.

Eikä mitään erillistä muistajaa olekaan, sitäkin on tullut toisteltua.

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 05, 2019, 18:07:37
^
       <
"Tietäjä" on muistaja.  Muisti muuttuu, kun sitä käytetään. Nykyään se on paremmin tiedossa, kuin ennen.

Muistot siis ovat aivojen toiminnan tulosta. Ilmeisesti olen sitä toistellut jo monesti.

Eikä mitään erillistä muistajaa olekaan, sitäkin on tullut toisteltua.

Myös muisto muuttuu, kun sitä käytetään (eli muistellaan).

Karikko

Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 05, 2019, 18:42:03
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 05, 2019, 18:07:37
^
       <
"Tietäjä" on muistaja.  Muisti muuttuu, kun sitä käytetään. Nykyään se on paremmin tiedossa, kuin ennen.

Muistot siis ovat aivojen toiminnan tulosta. Ilmeisesti olen sitä toistellut jo monesti.

Eikä mitään erillistä muistajaa olekaan, sitäkin on tullut toisteltua.

Myös muisto muuttuu, kun sitä käytetään (eli muistellaan).

Niin, jos olisi olemassa joku erillinen minä- minuus, ei se varmaan muuttuisi miksikään. (Tietokoneessa muisti säilyy kohtalaisen hyvin, kun varaukset saadaan pysymään kuosissaan, mutta eihän tietokone tiedä silti mitään) Suoritin sielläkin toimii, hieman samaan tapaan se toimii ihmisenkin "aivojen tekemänä.

Ihminen on siis sitä samaa mitä hän kokee, eli sanotaan vaikka energiaa, ja energiavuorovaikutusta.

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 06, 2019, 16:10:17
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 05, 2019, 18:42:03
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 05, 2019, 18:07:37
^
       <
"Tietäjä" on muistaja.  Muisti muuttuu, kun sitä käytetään. Nykyään se on paremmin tiedossa, kuin ennen.

Muistot siis ovat aivojen toiminnan tulosta. Ilmeisesti olen sitä toistellut jo monesti.

Eikä mitään erillistä muistajaa olekaan, sitäkin on tullut toisteltua.

Myös muisto muuttuu, kun sitä käytetään (eli muistellaan).

Niin, jos olisi olemassa joku erillinen minä- minuus, ei se varmaan muuttuisi miksikään. (Tietokoneessa muisti säilyy kohtalaisen hyvin, kun varaukset saadaan pysymään kuosissaan, mutta eihän tietokone tiedä silti mitään) Suoritin sielläkin toimii, hieman samaan tapaan se toimii ihmisenkin "aivojen tekemänä.

Ihminen on siis sitä samaa mitä hän kokee, eli sanotaan vaikka energiaa, ja energiavuorovaikutusta.


Sekin sitten on oma kysymyksensä, millainen se tietokone oikeastaan on. Nimittäin sen hahmottaminen ja havaitseminen on oikeastaan rajoittunut siihen, mitä me ihmiset nyt yleensäkin pystymme hahmottamaan ja havaitsemaan. Se, mitä me emme pysty havaitsemaan on meille oikeastaan olematonta. Siten voidaan kysyä, millä tavalla oikeastaan jokin vaikkapa tietokoneessa oleva, jota ihminen ei havaitse tai hahmota oikeastaan on. Meille se ei ainakaan ole. Tietokoneellekaan sellainen ei ole, ellei sitä ole ohjelmoitu tällaista asiaa havaitsemaan. Lopulta - vaikka taipumuksenamme on tämä unohtaa - meidän tuntemamme maailma on vain ja ainoastaan ihmisen havaitsema maailma. Siitä meillä ei ole tietoa, onko jollekin muulle ehkä toisenlaisia maailmoita.

Karikko

Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 06, 2019, 20:18:39

Sekin sitten on oma kysymyksensä, millainen se tietokone oikeastaan on. Nimittäin sen hahmottaminen ja havaitseminen on oikeastaan rajoittunut siihen, mitä me ihmiset nyt yleensäkin pystymme hahmottamaan ja havaitsemaan. Se, mitä me emme pysty havaitsemaan on meille oikeastaan olematonta. Siten voidaan kysyä, millä tavalla oikeastaan jokin vaikkapa tietokoneessa oleva, jota ihminen ei havaitse tai hahmota oikeastaan on. Meille se ei ainakaan ole. Tietokoneellekaan sellainen ei ole, ellei sitä ole ohjelmoitu tällaista asiaa havaitsemaan. Lopulta - vaikka taipumuksenamme on tämä unohtaa - meidän tuntemamme maailma on vain ja ainoastaan ihmisen havaitsema maailma. Siitä meillä ei ole tietoa, onko jollekin muulle ehkä toisenlaisia maailmoita.

Eiköhän se meidän havaitsemamme maailma ole kuitenkin olemassa, vaikka, emme sitä olisi havaitsemassakaan.

No pystytään sitä aina paremmin ja paremmin hahmottamaankin (sitä ihmisen tietoyksikköä)

Oma hankaluutensa on kyllä siinä hahmottajassa, eli ihmisessä, kun hän havannoi itseään.

Se onko jollekin toiselle olennolle maailma toisenlainen on jo teknisesti selvitettävissä, eli eri aaltopituuksien havaitseminen on arkipäivää.

Luonnontieteissä on kyllä uusien ilmiöiden ilmaantuminen melko rajallista, eli ne kuuluvat jotain kautta entisten ilmiöiden vuorovaikutuspiiriin. Muutenhan mekään ei oltaisi olemassa- ilmeisesti.

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 07, 2019, 07:18:52
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 06, 2019, 20:18:39

Sekin sitten on oma kysymyksensä, millainen se tietokone oikeastaan on. Nimittäin sen hahmottaminen ja havaitseminen on oikeastaan rajoittunut siihen, mitä me ihmiset nyt yleensäkin pystymme hahmottamaan ja havaitsemaan. Se, mitä me emme pysty havaitsemaan on meille oikeastaan olematonta. Siten voidaan kysyä, millä tavalla oikeastaan jokin vaikkapa tietokoneessa oleva, jota ihminen ei havaitse tai hahmota oikeastaan on. Meille se ei ainakaan ole. Tietokoneellekaan sellainen ei ole, ellei sitä ole ohjelmoitu tällaista asiaa havaitsemaan. Lopulta - vaikka taipumuksenamme on tämä unohtaa - meidän tuntemamme maailma on vain ja ainoastaan ihmisen havaitsema maailma. Siitä meillä ei ole tietoa, onko jollekin muulle ehkä toisenlaisia maailmoita.

Eiköhän se meidän havaitsemamme maailma ole kuitenkin olemassa, vaikka, emme sitä olisi havaitsemassakaan.

Nimenomaan se meidän havaitsemamme maailma rajoittuu havaintokykyymme. Ei ole olemassa havaitsemaamme maailmaa, jota emme pysty millään keinolla (aisteillamme tai valmistamillamme apuvälineillä) havaitsemaan. On eräänlainen virheajatus, että maailma tosiaan on juuri sellainen kuin se havaintokyvyllemme näyttäytyy, mutta silti muka siitä riippumatta juuri sellainen.

Lainaa
Enactivism argues that cognition arises through a dynamic interaction between an acting organism and its environment.[1] It claims that our environment is one which we selectively create through our capacities to interact with the world.[2] "Organisms do not passively receive information from their environments, which they then translate into internal representations. Natural cognitive systems...participate in the generation of meaning ...engaging in transformational and not merely informational interactions: they enact a world."[3] These authors suggest that the increasing emphasis upon enactive terminology presages a new era in thinking about cognitive science.[3] How the actions involved in enactivism relate to age-old questions about free will remains a topic of active debate.
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Enactivism

LainaaNo pystytään sitä aina paremmin ja paremmin hahmottamaankin (sitä ihmisen tietoyksikköä)

Oma hankaluutensa on kyllä siinä hahmottajassa, eli ihmisessä, kun hän havannoi itseään.

Se onko jollekin toiselle olennolle maailma toisenlainen on jo teknisesti selvitettävissä, eli eri aaltopituuksien havaitseminen on arkipäivää.

Ihmisen havainnointia se sellainenkin havainnointi on, jossa käytetään ihmisen kehittämiä apuvälineitä. Maailma myös tietenkin laajenee ja muuntuu sen mukaan, miten ihminen siitä uusia havaintoja kykenee saamaan.

LainaaLuonnontieteissä on kyllä uusien ilmiöiden ilmaantuminen melko rajallista, eli ne kuuluvat jotain kautta entisten ilmiöiden vuorovaikutuspiiriin. Muutenhan mekään ei oltaisi olemassa- ilmeisesti.

Tiedä oikein, mikä tässä on ilmiön määritelmä, joka tietenkin määrittelee aika tavalla sen, mikä voidaan laskea uudeksi ilmiöksi. Maailmassa aika tavalla ihan kaikki ilmiöt (miten sen nyt sitten ymmärtääkään) ovat keskenään jonkinlaisessa vuorovaikutuksessa tai riippuvuussuhteessa, joten tuo "ei ilmaannu uusia ilmiöitä" tarkoittanee, ettei synny uutta maailmaa tämän olemassaolevan keskelle. Mutta eipä kivikaudella - jolloin silloinkin nämä ihan samat ilmiöt olivat olemassa - ihminen niitä oikein havainnut ja hahmottanut, joten silloin ne ihmiselle eivät oikeastaan olleet olemassa sellaisina kuin ihminen ne nykyään hahmottaa. Mutta aurinko paistoi, kasvit yhteyttivät ja massat vetivät toisiaan puoleensa. Luonnonilmiöt olivat ilman muuta olemassa, vaikka ihmisen ymmärrys niistä oli hieman toinen. On filosofinen kysymys, ajatteleeko maailman olleen silloin samanlainen - vai annetaanko kivikauden ihmisen maailman arvioinnissa merkitystä sille, miten kivikauden ihminen tuon maailmansa hahmotti.

Lopulta kuitenkin tieto, ymmärrys ja kuva maailmasta on aina vain ihmisen mielessä oleva ymmärrys siitä, mitä hän sen ajattelee olevan. Me ymmärrämme vain sen osuuden maailmasta, jonka kanssa olemme jollain tapaa vuorovaikutuksessa. Tavallaan siis luomme maailmamme toimimalla sen kanssa vuorovaikutuksessa ja maailma ilmiönä syntyy tuon vuorovaikutuksen seurauksena. Se on ainoa maailma, jolla on meille merkitystä, joka siten on meille olemassa.

Karikko

Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 07, 2019, 07:39:54

Nimenomaan se meidän havaitsemamme maailma rajoittuu havaintokykyymme. Ei ole olemassa havaitsemaamme maailmaa, jota emme pysty millään keinolla (aisteillamme tai valmistamillamme apuvälineillä) havaitsemaan. On eräänlainen virheajatus, että maailma tosiaan on juuri sellainen kuin se havaintokyvyllemme näyttäytyy, mutta silti muka siitä riippumatta juuri sellainen.

Ihminen on myös sitä mitä hän uskoo, eli tieto on aivojen fysiikkaa, vaikka se olisi harhatietoa, eli pelkkää kuvittelua.

Mitä on fysiikan ulkopuolella, tuskin voit sitä määritellä.  Nykyinen perustieto vastaa kyllä hyvin fysiikan oletuksia, mutta mikäpä vastaisi kenenkään kuvitelmia.