Oletko etuoikeutettu?

[Karikko]

Olipas pitkä testi, tuntui, että samaa kysymystä jankattiin pienellä erolla. Lisäksi kulttuurierot kyllä näkyivät, uskontokysymykset tuntuivat etenkin suomalaisittain jopa hupsuilta.

Sain 69/100, joten kuten Kertsi taisi aavistella, kuulun melko etuoikeutettuihin. Pisteitäni luonnollisesti laski se, että olen nainen, joten en tikannut "en ole koskaan kokenut häirintää"-tyyppisiä juttuja. Lisäksi jälleen suomalaisittain en tikannut kohtia "minulla ei ole koskaan ollut rahavaikeuksia", sillä suurin osahan meistä on kokenut laihat opiskelijavuodet.

Testi kyllä sinällään kulttuurisellisti olikin juuri em. vuoksi hauska. Suomessa on ihan tavallista, että ei käydä kalliita yksityiskouluja ja elämään kuuluu ajanjakso, jolloin vuokrarahoja täytyy repiä kasaan. Vai olenko väärässä, kuuluuko enää? Onko nykyään yleisempää, että vanhemmat osallistuvat lasten elämään isolla taloudellisella panoksella?

Tai ehkä on niin, että Suomessa tosiaan on nykyään etuoikeutetut, joidenka vanhemmat maksavat ja he, joiden ei...miten lienee.

T: Xante

Keskiarvot ovat varmaan keskiarvoa vastaajista. Tuskin amerikan huono-osaiset juurikaan vastailevat tuollaisiin- osaavatko kaikki edes lukea. 
Jos kokee itsensä kovin etuoikeutetuksi, tuskin myöskään vastaa.

Suomessa varmaan lukutaitoisia on melkein kaikki, mutta tuskin vastaajien porukka silti kovin kattava on täälläkään.

Tilastollisesti naiset  ovat innokkaampia kyselyihin vastaajia.

[Norma Bates]

Niin rikasta naista ei varmaan olekaan että ei olisi kertaakaan tullut elämänsä aikana seksuaalisesti häiriköidyksi. Tai ehkä joku eristettynä elänyt Saudi-Arabian prinsessa?

Itse nuorena avauduin jokusellekin kohtaamalleni miehelle katsomuksestani. Mutta en sitä muutoin laajemmalti huudellut. Ja sitten kun netissä siitä paapotin, sainkin lopulta tappouhkauksen kun se tilanne eskaloitui niin että alkoi todella jurppimaan että k-uskovainen jätkä katsoi olevansa itsestäänselvästi oikeassa (omassa ylimielisyydessään). Nykyään olen melko välinpitämättömästi heitellyt sinne tänne uskonlajiani, jos jotakuta nyppii, niin siinähän nyppii. Lähetysssaarnaamaan en ala, mutta katson että minulla on oikeus uskoa omalla tavallani siinä missä jonkun suuruskonnon kannattajallakin. Joka ei välttämättä edes ole itse sitä miettinyt että mihin hän haluaa uskoa, vaan hampaattomasti vaan ottanut vastaan mitä ympäristö hänelle tuuppaa.

[Hayabusa]

Niin rikasta naista ei varmaan olekaan että ei olisi kertaakaan tullut elämänsä aikana seksuaalisesti häiriköidyksi.

Ei ole mikään tyttöjen "etuoikeus" tulla häiriköidyksi. Tapahtuu miespuolisillekin. Ja ihan yleisesti.

Vähän fundeerasin noita kyssäreitä. Ne kaikki ovat jonkinlaisia esimerkkejä. Olisikohan joidenkin alueiden suuren lukumäärän taustalla se siten yritetään painottaa niitä juttuja? Ei ehkä kuitenkaan kaikkein onnistunein kysely.

[wade]

Olipas pitkä testi, tuntui, että samaa kysymystä jankattiin pienellä erolla. Lisäksi kulttuurierot kyllä näkyivät, uskontokysymykset tuntuivat etenkin suomalaisittain jopa hupsuilta.

Sain 69/100, joten kuten Kertsi taisi aavistella, kuulun melko etuoikeutettuihin. Pisteitäni luonnollisesti laski se, että olen nainen, joten en tikannut "en ole koskaan kokenut häirintää"-tyyppisiä juttuja. Lisäksi jälleen suomalaisittain en tikannut kohtia "minulla ei ole koskaan ollut rahavaikeuksia", sillä suurin osahan meistä on kokenut laihat opiskelijavuodet.

Testi kyllä sinällään kulttuurisellisti olikin juuri em. vuoksi hauska. Suomessa on ihan tavallista, että ei käydä kalliita yksityiskouluja ja elämään kuuluu ajanjakso, jolloin vuokrarahoja täytyy repiä kasaan. Vai olenko väärässä, kuuluuko enää? Onko nykyään yleisempää, että vanhemmat osallistuvat lasten elämään isolla taloudellisella panoksella?

Tai ehkä on niin, että Suomessa tosiaan on nykyään etuoikeutetut, joidenka vanhemmat maksavat ja he, joiden ei...miten lienee.

T: Xante

Itsellä oli muutamia opiskelukavereita, jotka olivat oikeasti varakkaista perheistä. Varallisuus näkyi eniten siinä, että parille ostettiin omat asunnot opiskelupaikkakunnalta, ja parilla oli ihan kivat "aikuisten" autot. Opiskelijaelämän arjessa tämä ei kuitenkaan näkynyt juurikaan - budjetti oli maltillinen ja työtä tehtiin opintojen ohella, aivan kuin täysin varaton minä. En ole koskaan nähnyt sellaista, mitä pitäisin ylellisenä tai pröystäilevänä elämänä. Ehkä Helsingissä,sen suuntaista olen kuullut.

Varakkailla oli kuitenkin selvästi varallisuutta ja sen tuomaa turvaa, epäilemättä säästöjä. En usko, että n. 200e vaatekertahinta tai sen auton ylläpito oli heille mikään uhraus tai ongelma. Ehkä he tekivät työtä, jotta varallisuutta ei kulutettaisi turhaan; mutta tietenkin myös saadakseen työkokemusta ja elättääkseen itsensä, kuten kotona on opetettu.

Nyt kun opinnot on rahoitettava opintolainalla, pidän varakkaasta perheestä ponnistavia etuoikeutettuina. Kun varakkaalla on työuraan siirtyessä asunnon käsiraha tilillä ja kiva pesämuna rahastoituna, on köyhän perheen vesan tili nollilla ja pankkilainaa 20.000 euroa.

Lisäys.

Etuoikeus ei lähtökohtaisesti tarkoita mitään ilmaispaikkaa. Etuoikeutettu voi kokea olevansa ihan tavallinen ihminen, tehdä kovasti työtä menestyksensä ja ihmissuhteidensa eteen, olla tunnollinen ja kärsiä vastoinkäymisiä kohdatessaan. Se messevä perintökin tulee yleensä vasta sitten elämän jälkipuolella.

Isommassa mittakaavassa etuoikeudet ovat iso ongelma esim. USA:ssa. Ne etuoikeutetut valkoiset eivät katso olevansa etuoikeutettuja, vaan tekevänsä kovaa työtä elämiensä eteen. Heidän näkökulmastaan mikään ei tule ilmaiseksi, vaan on ansaittava. Sitten kun yhteiskunta huutaa, että valkoiset ovat etuoikeutettuja, se herättää ärsyyntyneisyyttä.

[kertsi]

Tuli vähän paha olo tätä katsoessa, vaikka olikin silmiä avaava:

The Privileged Race (Youtube, 4 min)

Uskoisin, että on hyvin tavallista, että etuoikeutettu tulee sokeaksi sille, että on etuoikeutettu verrattuna useimpiin muihin ihmisryhmiin yhteiskunnassa. Tuolla videolla konkretisoituu se, että jos lähtökohdat eivät ole häävit, joutuu tekemään paljon, paljon enemmän töitä saavuttaakseen saman kuin ne, joiden lähtökohdat ovat paremmat.

Ennen testien tekoa arvelin, että olisin vähemmän etuoikeutettu kuin oikeastaan olenkaan testien mukaan (51% ja 53%). Arvelisin, että tärkein asia, minkä kotoa sain, oli koulutuksen arvostus, vaikka perhe ei juurikaan voinut taloudellisesti minua tukea opinnoissani. Makselin opintolainaani aika pitkään. Keski-ikäisenä olen sitten erinäisistä syistä oletettavasti roimasti vähemmän etuoikeutettu kuin nuorena aikuisena olin.

[Xantippa]

Itsellä oli muutamia opiskelukavereita, jotka olivat oikeasti varakkaista perheistä. Varallisuus näkyi eniten siinä, että parille ostettiin omat asunnot opiskelupaikkakunnalta, ja parilla oli ihan kivat "aikuisten" autot. Opiskelijaelämän arjessa tämä ei kuitenkaan näkynyt juurikaan - budjetti oli maltillinen ja työtä tehtiin opintojen ohella, aivan kuin täysin varaton minä. En ole koskaan nähnyt sellaista, mitä pitäisin ylellisenä tai pröystäilevänä elämänä. Ehkä Helsingissä,sen suuntaista olen kuullut.

Suunnillensa samoja kokemuksia, omassa lapsuudessa perheen varakkuus näkyi myös siten, että lapsilisät talletettiin suoraan lapsen tilille pesämunaksi, niitä ei käytetty lapsen elatukseen.

Omassa perheessäni olisi varmaan mahdollista tukea enemmän rahallisesti, mutta se ei kuulunut pikkukaupungin lasten kasvatuskulttuuriin. Pienestä pitäen korostettiin sitä, että omillaan on tultava toimeen, eikä näin ollen moista hemmottelua katsottu hyvällä.

Mitä tulee etuoikeutettuna olemisen kokemukseen, totta kai katson olevani etuoikeutettu. Saan käydä normaalisti töissä, elää tavallista elämää ja terveydentilani on ainakin toistaiseksi hyvä. Minulla on mahdollisuuksia kehittää itseäni haluamallani (lue: viitsimälläni) tavalla.

T: Xante

[wade]

En tiedä onko se oikein, mutta miellän etuoikeuden "etukäteisoikeutena", jonain, joka sinulla on jo lähtökohtaisesti ennen kuin alat luomaan omaa elämääsi. Esimerkiksi se 20.000 euron lapsilisistä säästetty potti pankkitilillä / rahastoituna. Tai sitten sosiaalisena perimänä saatu sosiaalinen pääoma (vanhempien koulutustausta, peritty suhtautuminen koulutukseen, vastuuseen, jne.).

Minun on vaikea pitää etuoikeutena sitä, jos vaikkapa kuvitteelisessa tilanteessa jälkihuoltonuori opiskelee sossun tukemana lääkäriksi, tienaa 7000 euroa kuukaudessa, kokee tehneensä itsestään menestyneen ja elää mielestään hyvää elämää. Toki, globaalissa mittakaavassa voi katsoa että henkilö on etuoikeutettu saadessaan elää yhteiskunnassa, jossa tällainen sosioekonominen liikkuvuus on ylipäätään mahdollista. Ymmärrän kuitenkin sen, että lääkärin ammatillinen asema sinänsä on (huolimatta vaativasta koulutuksesta ja vastuullisesta työstä) etuoikeutettu; lääkärin palkkataso ja ammatillinen asema terveydenhuollon organisaatiossa eivät ole mitenkään suoraan johdannaisia koulutuksesta (verrataan vaikka psykologiin, jolla on myös korkeakoulutus ja vaativa asiantuntijatyö), vaan ammattikunnan aseman vuosisataisesta rakentamisesta ja suojelemisesta. Kun ihminen on edennyt lääkärin asemaan, hän on etuoikeutettu vähintäänkin ammatin mukanaan tuoman aseman perusteella suhteessa moniin muihin suomalaisen yhteiskunnan ammatteihin.

[Kopek]

Nyt kun opinnot on rahoitettava opintolainalla, pidän varakkaasta perheestä ponnistavia etuoikeutettuina. Kun varakkaalla on työuraan siirtyessä asunnon käsiraha tilillä ja kiva pesämuna rahastoituna, on köyhän perheen vesan tili nollilla ja pankkilainaa 20.000 euroa.

Minä olin varakkaan perheen lapsi, eikä minulla ollut mitään "pesämunaa" varastoituna minnekään. Ei pankkitilejä, ei mitään. Opiskeluasunto ja autokaan olleet minun omiani vaan pelkästään käytössäni. Tottelemattomuudesta muuten rangaistiin ottamalla auton avaimet pois.

En käynyt opiskelujen ohella töissä, joten ns. omaa rahaa ei koskaan ollut paljoa. Itse asiassa sitä ei ole koskaan ollut paljon. En ikinä olisi pystynyt esimerkiksi ostamaan uutta autoa. Opintoraha oli tuohon aikaan vanhempien tuloista riippuva, mikäli oikein muistan, joten en saanut käytännössä sitäkään. Joku pieni summa taisi tulla pari kertaa vuodessa. Tuloni olivat käytännössä sitä, kun isoäiti antoi silloin tällöin jotain. Mutta. Ja tämä on aika tärkeää. Minulla ei ollut myöskään paljon menoja. Ei tarvinnut maksaa asumisesta eikä auton bensoista. Ruuastakin tuli kuluja vain silloin, jos itse kokkailin jotain tai satuin syömään yliopiston ruokalassa. Ja näihin menoihin riittivät isoäidin antamat rahat, ja niistä jäi säästöönkin. Pystyin ostamaan silloin tällöin jotain mukavaa, kuten kameran.

Ja mitä tulee siihen, että opiskelu olisi maksettava opintolainalla, jos ei ole varakkaasta perheestä, niin se ei välttämättä pidä paikkaansa. Tyttäreni ottivat opintolainaa, koska he halusivat elää leveästi. Ostivat tietokoneita ja kameroita ja tekivät matkoja. Näihin menoihin sitä lainaa tarvittiin. Poikamme sen sijaan oli niin pihi, että häneltä jäi jopa armeijan päivärahoja säästöön. Opiskeluajan soluasunto oli halvimmasta päästä, mitä tarjolla oli, joten opintoraha ja asumislisä ja yhtenä kesänä tehty koulun järjestämä kesätyö (oppilaitosten tietokoneiden päivittämisiä) riittivät elämiseen, ja niistä jäi jopa säästöön rahaa.

Kun opiskelut olivat ohi, juniorilla oli niin paljon säästyneitä päivärahoja ja opintorahoja ja yhden kesän tienestit, että hän teki valmistumisen kunniaksi kolme kuukautta kestäneen maailmanympärimatkan. Eikä hänellä siis ollut senttiäkään opintolainaa, emmekä me (ymmärrettävistä syistä) hänen elämäänsä kovin paljon pystyneet kustantamaan. Jotain tietysti annettiin, jos pystyttiin, mutta ei mitenkään ratkaisevasti.

Jonkun muun alan opiskelut voivat olla tietysti eri asia, mutta veikkaan silti, että jos elää pihisti, ei tarvitse ottaa lainaa. Ja jos kotoa käsin pystyy opiskelemaan, niin eihän se juuri poikkea tavallisesta koulunkäynnistä. On kerrottu, että italialaiset miehet asuvat vanhempiensa luona nelikymppisiksi, joten jos reilu parikymppinen suomalainen opiskelija asuu vanhempiensa luona ja käy sieltä käsin yliopistossa, ei se mitenkään ainutlaatuista ole. Itse asiassa minä harrastin tuota, vaikka opiskelukämppäkin oli. Ajoin autolla sadan kilometrin päästä aamulla luennoille ja iltapäivällä kotiin. Tenttiin lukiessani jäin yöksi kaupunkiin. 

Itse asiassa vanhimman tyttäremme opiskelut tulivat maksamaan meille eniten. Hän lähti kotoa jo 13-vuotiaana ensiksi puolittain vieraaseen kaupunkiin asumaan ja seuraavana vuonna yksin Helsinkiin. Ja tästä Helsinkiin muutosta alkoivat järisyttävät kulut. Maksoimme varmaan yhden omakotitalon hinnan verran siitä, että tyttäremme opiskeli balettia ammattitutkintoon asti ja luki sen ohella kielten opettajaksi ja kärsi siinä sivussa syömishäiriöt ja masennukset ja neuroosit mitä kaikkea nyt alaan kuuluu. Masennuslääkettä hän nappaili viitisentoista vuotta ja lopetti vasta vauvan syntyessä. Opintolainaa hän otti vasta myöhempinä vuosina.

Asuntojen vuokrat piti tietysti maksaa täysimittaisina ilman mitään tukia, koska... en nyt jaksa kelata byrokratiaa. Yksi suuri kulu, tätä ei ehkä arvaisi, olivat balettitossut. Jos joka viikko muutaman vuoden ajan ostaa parit tossut, jotka ovat noin viisi kymppiä pari, voi laskeskella, mitä siitä kertyy. No, ei niitä nyt koko ajan kaksia viikossa mennyt, varsinkaan alkuaikoina, mutta aktiivisimpana aikana tahti oli tuo. Balettitossuthan ovat kankaalla päällystettyä pahvia, joka menettää hyvin nopeasti muotonsa.

Yhdessä vaiheessa, kun ei ollut vielä halpoja Skype-puheluita, myös puhelinmaksut olivat suuret. Joka päivä puhuttiin tunnin puhelu, joka alkoi sillä, että tyttäreni ilmoitti tappavansa itsensä. Että tämä olisi sitten jäähyväispuhelu. Tunnin kuluessa sain hänet rauhoittumaan, ja hän lupasi, ettei tapakaan itseään. Näistä puheluista kertyi valtavat puhelinlaskut. Ja ne olivat henkisesti raskaita, vaikka arvelinkin, ettei uhkausta ollut esitetty aivan sataprosenttisen vakavissaan. Mutta eihän tuollaista asiaa voi jättää "hoitamatta".

Tämä meni nyt taas lörpöttelyksi, sorry.

P.S. Taitavat olla enemmäkin kuin viisi kymppiä, mutta ehkä niitä saa jostakin hämärästä lähteestä halvemmalla (esimerkiksi Venäjältä salakuljetettuja)...

https://www.piruetti.fi/tanssi-ja-baletti/baletti/karkitossut

[Xantippa]

Hyvä pointti, Wade. Mutta tosiaan taisin ajatella (nyt kun tarkemmin mietin:-), juuri yhteiskunnan rakenteita. Eli sitä, että tällä historialla koen kaiken noin vain langenneen itselleni, en koe ponnistelleeni mitenkään erityisesti. Ja että on etuoikeus asua turvallisessa maassa, jossa elääkseen tavallista - jossakin mittakaavassa jopa ylellistä - elämää, ei tarvitse juurikaan ponnistella. Riittää, kun ei erityisesti sotke asioitaan.

T: Xante

[safiiri]

Hyvä pointti, Wade. Mutta tosiaan taisin ajatella (nyt kun tarkemmin mietin:-), juuri yhteiskunnan rakenteita. Eli sitä, että tällä historialla koen kaiken noin vain langenneen itselleni, en koe ponnistelleeni mitenkään erityisesti. Ja että on etuoikeus asua turvallisessa maassa, jossa elääkseen tavallista - jossakin mittakaavassa jopa ylellistä - elämää, ei tarvitse juurikaan ponnistella. Riittää, kun ei erityisesti sotke asioitaan.

T: Xante

Tässä voi käyttää useita näkökulmia. Yksi voi olla tuo etukäteen etuoikeutena saadut edut, joiden avulla on vaivatonta saada hyvä asema yhteiskunnassa ja saavuttaa tavoittelemiaan asioita. Mutta yhtä lailla voi etuoikeudeksi mieltää sen, että tuollaisen aseman on saavuttanut - vaikka miten suurin ponnistuksin ja vastoin taustasta johtuvia esteitä - sillä siinä asemassaan on monessa tilanteessa edellä muita. Kyse on siis siitä, tarkastellaanko jonain hetkenä vallitsevaa tilannetta, jossa joillakin nyt vain on edullisempi asema kuin toisilla, vai tarkastellaanko asemaa oman taustan tuotoksena, jossa on merkityksellistä omien ansioiden ja olosuhde-etuuksien suhde.

Itse en pidä oikeastaan kumpaakaan toista oikeampana näkökulmana, vaan molemmat ovat merkityksellisiä. Mielestäni muutoin voidaan päätyä hyvin kummallisiin päätelmiin siitä, kuka on etuoikeutettu. Erityisen epämiellyttäväksi koen ajatusmallin, jossa hyvä elämä ikäänkuin pitäisi ansaita ansiokkailla, teoilla ja jonka myös voi aika puolihuolimattomasti johtaa siitä ajatuksesta, että joku on taustansa vuoksi etuoikeutettu toisiin verrattuna (joten on "ihan oikein", että vähän nyt kärsii tai tulee kohdelluksi huonosti).

[kertsi]

En tiedä onko se oikein, mutta miellän etuoikeuden "etukäteisoikeutena", jonain, joka sinulla on jo lähtökohtaisesti ennen kuin alat luomaan omaa elämääsi. Esimerkiksi se 20.000 euron lapsilisistä säästetty potti pankkitilillä / rahastoituna. Tai sitten sosiaalisena perimänä saatu sosiaalinen pääoma (vanhempien koulutustausta, peritty suhtautuminen koulutukseen, vastuuseen, jne.).

Minun on vaikea pitää etuoikeutena sitä, jos vaikkapa kuvitteelisessa tilanteessa jälkihuoltonuori opiskelee sossun tukemana lääkäriksi, tienaa 7000 euroa kuukaudessa, kokee tehneensä itsestään menestyneen ja elää mielestään hyvää elämää.

Etuoikeutta voisi verrata 100 metrin juoksuun, jossa jotkut starttaavat esimerkiksi 50 tai 30 metrin kohdalta, eli saavat etumatkaa, kun taas jotkut onnettomat joutuvat starttaamaan nollasta, ja/tai kantaen raskasta taakkaa. Tai oikeastaan pikajuoksua parempi olisi verrata koko elämän aikana käveltyyn matkaan, jolle jotkut saavat lähteä etuajassa, ja muut ovat melko varmoja häviäjiä melkein jo ennen mittelöäkin, lähtötilanteessa eli syntyessään (esim. "periytyvä" työttömyys monessa sukupolvessa, perityt sairaudet, "väärän" väriset vanhemmat jne.). Elämän näkeminen kilpailuna on kyllä sekin aika huono metafora, sillä eihän kaikki merkityksellinen suinkaan ole kilpailua tässä elämässä.

Se orpo, omalla työllään itsensä elättänyt, itse vuokransa maksanut, vastavalmistunut lääkäri ei esimerkiksi ole voinut käyttää yhtä paljon aikaa opiskeluun, joten hänen lähtötilanteensa oli kehnompi kuin opiskelukaverien. Hän on joutunut ponnistelemaan paljon enemmän kuin opiskelutoverinsa.

Jonkin aikaa ammatissa toimiessaan hän kirii kiinni ja ohi monien muiden, mitä tulee etuoikeutettuun asemaan.

Kunnes sitten taas voi menettää etuoikeutetun asemansa: Jos hänellä sitten on huono tuuri, terveys brakaa (lääkärin ammatissa masennus esim. on yleistä, ja itsemurhatkin), hän ehkä joutuu työkyvyttömänä työttömäksi, masentuu siitä, lihoo apatian vuoksi, saa kantaviin niveliinsä nivelrikon, menettää liikuntakykynsä, ehkä vielä menettää ystävänsä, avioliittonsa, lapsensa, ja muutkin ihmissuhteensa.

Törmäsin tässä äskettäin hammaslääkäriin, jolle oli käynyt vähän tuon suuntaisesti. Hän on juuri nyt menettämässä työkykynsä (ja näkönsäkin?) ja muun terveytensä, liiketoimensa, ja olettaisin, että jos hänellä on ollut vaimo ja lapsia, hän on menettänyt nekin. (Kerkesin tutustua häneen vain pikaisesti, joten en kovin tarkkaan tiedä taustojaan.)

[-:)lauri]

You live with 65 out of 100 points of privilege.
You're quite privileged. You've had a few struggles, but overall your life has been far easier than most. This is not a bad thing, nor is it something to be ashamed of. But you should be aware of your advantages and work to help others who don't have them. Thank you for checking your privilege.

En ole erityisen yllättynyt.

[wade]

Hyvä pointti, Wade. Mutta tosiaan taisin ajatella (nyt kun tarkemmin mietin:-), juuri yhteiskunnan rakenteita. Eli sitä, että tällä historialla koen kaiken noin vain langenneen itselleni, en koe ponnistelleeni mitenkään erityisesti. Ja että on etuoikeus asua turvallisessa maassa, jossa elääkseen tavallista - jossakin mittakaavassa jopa ylellistä - elämää, ei tarvitse juurikaan ponnistella. Riittää, kun ei erityisesti sotke asioitaan.

T: Xante

Tässä voi käyttää useita näkökulmia. Yksi voi olla tuo etukäteen etuoikeutena saadut edut, joiden avulla on vaivatonta saada hyvä asema yhteiskunnassa ja saavuttaa tavoittelemiaan asioita. Mutta yhtä lailla voi etuoikeudeksi mieltää sen, että tuollaisen aseman on saavuttanut - vaikka miten suurin ponnistuksin ja vastoin taustasta johtuvia esteitä - sillä siinä asemassaan on monessa tilanteessa edellä muita. Kyse on siis siitä, tarkastellaanko jonain hetkenä vallitsevaa tilannetta, jossa joillakin nyt vain on edullisempi asema kuin toisilla, vai tarkastellaanko asemaa oman taustan tuotoksena, jossa on merkityksellistä omien ansioiden ja olosuhde-etuuksien suhde.

Itse en pidä oikeastaan kumpaakaan toista oikeampana näkökulmana, vaan molemmat ovat merkityksellisiä. Mielestäni muutoin voidaan päätyä hyvin kummallisiin päätelmiin siitä, kuka on etuoikeutettu. Erityisen epämiellyttäväksi koen ajatusmallin, jossa hyvä elämä ikäänkuin pitäisi ansaita ansiokkailla, teoilla ja jonka myös voi aika puolihuolimattomasti johtaa siitä ajatuksesta, että joku on taustansa vuoksi etuoikeutettu toisiin verrattuna (joten on "ihan oikein", että vähän nyt kärsii tai tulee kohdelluksi huonosti).

Juu, en kyllä kiistä etteivätkö molemmat näkökulmat olisi perusteltuja etuoikeutta pohdittaessa. Pidän kuitenkin lähtökohtaista etua selkeämmin etuoikeutena kuin hankittua etua. Kuten kirjoitin, ajattelen näin riippumatta siitä, onko se oikein tai ei.

Oman toiminnan myötä kerrytetty (en kirjoita suoraan "ansaittu") etuoikeus vaatii ehkä enemmän pohdintaa ja erittelyä - missä määrin 20.000 euroa perinyt ja 20.000 euroa 15 ahkeran säästämisvuoden jälkeen kasaan saanut ihminen ovat etuoikeutettuja; ja miten heidän etuoikeutensa vertautuvat toisiinsa. Tai jos heikoista lähtökohdista ponnistava ihminen päätyy lääkäriksi, tuleeko hänestä heti etuoikeutettu, ja onko hänen etuoikeutensa verrannollista kenen tahansa etukäteen saamaan etuoikeuteen.

En kuitenkaan liputa minkään self made manien puolesta. Asia on kuitenkin niin, että jos heikoista lähtökohdista nouseva saavuttaa jotain, jonka saavuttamista voidaan pitää etuoikeutena, hän on edelleen se sama ihminen, jolla on heikot lähtökohdat.

[Toope]

En ole etuoikeutettu. Lähden satasen kisalle samalla laukauksella, kuin muutkin. Saavun ennen toisia maaliin, toisten jo odotellessa maalissa.
Ihmiset vain ovat erilaisia. Ei ongelmaa.

[Toope]

Suvun varallisuudesta saa nauttia, jos sellaista on. Kunhan lähtökohta on siinä, että pääsykokeet ovat samoja kaikille. Ei ole olemassa tasa-arvoista yhteiskuntaa, on vain pyrkimystä tasa-arvoon. Aina on jossain määrin etuoikeutettua väkeä, miksi pitää asiasta luoda ongelmaa?