Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Ravitsemustieteen ja lääketieteen näkökulma terveelliseen ruokavalioon

Aloittaja kertsi, toukokuu 26, 2019, 14:34:57

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.


Norma Bates

Uusi aine kytättävien listalle. En ole ikinä kuullutkaan tuollaisesta makeutusaineesta, mutta huolestuin omakohtaisesti, kun uskon että jonain vuonna kokemani näönmenetyskohtaus johtui juurikin verenkiertohäiriöstä (olen siitäkin kirjoittanut ihan takuulla, näin ensin kaiken rakeisena, ja sitten valkoisena, kun olin lopettelemassa saunareissua). Kevyttuotteita en tosin kylläkään käytä, ja todella harvoin tulee juotua mehuja ja limsojakaan.

https://tieku.fi/ihminen/terveys/tutkimuksen-mukaan-keinomakea-suurentaa-verenkiertohairion-riskia

Kansainvälinen tutkijaryhmä analysoi kaksi aiempaa tutkimusta, joista toiseen osallistui yli 2 100 yhdysvaltalaista ja toiseen noin 830 eurooppalaista.

Osallistujia yhdisti se, että he kuuluivat verenkiertohäiriöiden, kuten verisuonitukoksen ja aivohalvauksen, riskiryhmään ylipainon ja diabeteksen takia.

Kun osallistujien veren erytritolipitoisuutta seurattiin, päästiin jyvälle siitä, että niillä, joiden veressä oli eniten erytritolia, oli myös suurin riski saada verenkiertohäiriö.

Mittauksia jatkettiin kolme vuotta. Kävi ilmi, että eniten erytritolia käyttävillä osallistujilla oli sitä vähiten käyttäviin verrattuna noin kaksi kertaa niin suuri verenkiertohäiriöriski, kun arvioinnissa otettiin huomioon myös muita yksilöllisiä riskitekijöitä, kuten paino.

...

Hiirikokeiden mukaan erytritoli voi edistää verisuonitukosten muodostumista. Tutkijat totesivat, että erytritoli saattoi vaikuttaa myös ihmisveren hyytymiseen veritulpille altistavalla tavalla.



ROOSTER

Yleinen mielipide on aina väärässä.

a4: Minulla on sellainen kokemus että kaikki vähänkin älykkäät laitteet jumiutuvat itsekseen, ennemmin tai myöhemmin ja jotkut useammin.
Omakin pää.

Gerardo: "Viidakko on äiti, eikä äitiä voi myydä tai ostaa. Äitiä voi vain suojella.  HS

ROOSTER

Juustoa, viiliä, kananmunia, kalaa ja prosessoimatonta punaista lihaa syömällä pää pelaa.

https://www.hs.fi/tiede/art-2000009452312.html
Yleinen mielipide on aina väärässä.

a4: Minulla on sellainen kokemus että kaikki vähänkin älykkäät laitteet jumiutuvat itsekseen, ennemmin tai myöhemmin ja jotkut useammin.
Omakin pää.

Gerardo: "Viidakko on äiti, eikä äitiä voi myydä tai ostaa. Äitiä voi vain suojella.  HS

MrKAT

Lehdessä oli mielenkiintoinen luettelo epäterveellisistä sokerisista ainesosista joita ei aina arvaa siksi.

/Valitut Palat 9/2016: Sokeri on uusi tupakka,s.97/

Lisättyyn sokeriin viittaavia termejä:
------------------------------------------
agavesiirappi, melassi, juurikassokeri, vaahterasiirappi,
ruokosokeri, täysruokosokeri, riisisiirappi, tomusokeri, siirappi,
glukoosisiirappi, hunaja, sokeriliemi, galaktoosi, taatelisokeri,
rypälesokeri, melassitomu, mallas, tumma riisisiirappi,
tärkkelyssiirappi, kiinteä maissisiirappi, kuivatuista rusinoista
valmistettu makeutusaine, maitosokeri, koname-sokeri, sakkaroosi,
fruktoosi, glukoosi-fruktoosisiirappi, durra, isoglukoosi.


Ladon nuo tänne aakkosjärjestykseen:

      Lisättyyn sokeriin viittaavia termejä:

agavesiirappi
durra
fruktoosi
galaktoosi
glukoosi-fruktoosisiirappi
glukoosisiirappi
hunaja
isoglukoosi
juurikassokeri
kiinteä maissisiirappi
koname-sokeri
kuivatuista rusinoista valmistettu makeutusaine   
mallas
maitosokeri

melassi
melassitomu
riisisiirappi
ruokosokeri
rypälesokeri
sakkaroosi
siirappi
sokeriliemi
taatelisokeri
tomusokeri
tumma riisisiirappi
tärkkelyssiirappi
täysruokosokeri
vaahterasiirappi
"Voi poikaseni, niin vähällä tiedolla leikkaajat ja potkijat luulevat hallitsevansa maailmaansa" - Kaarle Suuri somea seurattuaan
Suureen typeryyteen tarvitaan toopemaisen tyhmiä (moderoitavia) persuja.

Toope

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - maaliskuu 18, 2023, 23:50:10
Juustoa, viiliä, kananmunia, kalaa ja prosessoimatonta punaista lihaa syömällä pää pelaa....
- Mitään ei tarvitse monipuolisesta ruokavaliosta poistaa, vain painottaa osia
- Kaikkea syödään kohtuudella
- Kasviksia enemmän kuin lihaa, lihaa säästämättä
- Syödään hiilareitakin, kuten aamupuuroa
- vähemmän sokeria ja suolaa, vähemmän roskasyömistä ja napostelua
- liikutaan!

Nimim. 13 kilsaa pois 2 vuodessa, nyt normaalipainoinen Toope.

Jaska


Vuoden 2023 pohjoismainen ravintosuositus on ottanut terveellisyyden ruinnalle ekologisuuden.

Raportti suosittelee pääasiassa kasvipainotteista ruokavaliota, jossa käytetään runsaasti kasviksia, hedelmiä, marjoja, palkokasveja, perunaa ja täysjyväviljaa.

Lisäksi raportti suosittelee runsasta kalan ja pähkinöiden käyttöä, kohtuullista vähärasvaisten maitovalmisteiden käyttöä, rajoitettua punaisen lihan ja siipikarjan lihan käyttöä ja mahdollisimman vähäistä lihajalosteiden, alkoholin sekä runsaasti rasvaa, suolaa ja sokeria sisältävien jalostettujen elintarvikkeidenkäyttöä.


  • Seuraavien yhdeksän ravintoaineen saantisuositus tai viitearvo on muuttunut merkittävästi suositusten edelliseen laitokseen verrattuna: E-vitamiini, B6-vitamiini, folaatti, B12-vitamiini, C-vitamiini, tiamiini, kalsium, sinkki ja seleeni.
  • Palkokasvit: Käytön lisääminen on suositeltavaa ennen kaikkea ympäristösyistä.
  • Alkoholi: Koska alkoholinkäytölle ei voida asettaa turvallista kynnysarvoa, NNR2023 -raportin suosituksena on, että kaikkien tulisi välttää alkoholin käyttöä. Mahdollisen käytön tulisi olla hyvin vähäistä. Suositus koskee myös imettäviä naisia. Rajoittavampaa suositusta (täysraittiutta) suositellaan lapsille, nuorilleja raskaana oleville naisille.
  • Viljavalmisteet: Täysjyväviljan käytön lisäämistä puoltavat sen vaikutukset terveyteen ja ympäristöjalanjälkeen. Täysjyväviljaa on suositeltavaa käyttää vähintään 90 g päivässä.
  • Kasvikset, marjat ja hedelmät: Erilaisia kasviksia, marjoja ja hedelmiä on suositeltavaa käyttää 500–800 g tai enemmän päivässä.
  • Kala: Kestävästi hoidetuista kannoista peräisin olevan kalan käytön lisäämistä puoltavat vaikutukset terveyteen ja ympäristöjalanjälkeen. Kalaa on suositeltavaa käyttää 300–450 g viikossa, mistä vähintään 200 g viikossa tulisi olla rasvaista kalaa.
  • Punainen liha: Terveyssyistä on suositeltavaa, että punaista lihaa ei käytetä enempää kuin 350 g viikossa. Jalostetun punaisen lihan käytön tulisi olla mahdollisimman vähäistä. Ympäristösyistä punaista lihaa tulisi käyttää huomattavasti vähemmän kuin 350 g viikossa.


Hippi

^
Aika yllättävää, että imettäville äideille ei ole suositeltu täysraittiutta. Alkoholihan menee läpi myös maitoon, joskin vähäisessä määrin, jos äiti on vain vähän juonut. Jos lapsen ruokkimisessa suositaan lapsentahtista syöttämistä, niin välttämättä alkoholi ei ehdi kokonaan poistua elimistöstä, kun lapsella tulee nälkä.

Tietenkin on aina mahdollista kiertää niin, että ennen alkoholin nauttimista pullotetaan rintamaitoa, jota voidaan pullosta syöttää lapselle kunnes äiti on taas täysin nollilla, mutta mielestäni tuo on turhan vaivalloista.
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

Karikko

Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 05, 2023, 08:29:50
^
Aika yllättävää, että imettäville äideille ei ole suositeltu täysraittiutta. Alkoholihan menee läpi myös maitoon, joskin vähäisessä määrin, jos äiti on vain vähän juonut. Jos lapsen ruokkimisessa suositaan lapsentahtista syöttämistä, niin välttämättä alkoholi ei ehdi kokonaan poistua elimistöstä, kun lapsella tulee nälkä.

Tietenkin on aina mahdollista kiertää niin, että ennen alkoholin nauttimista pullotetaan rintamaitoa, jota voidaan pullosta syöttää lapselle kunnes äiti on taas täysin nollilla, mutta mielestäni tuo on turhan vaivalloista.

Alkoholi on "yhdiste (hiili-vety happi)  jota ihmisen elimistössä kehittyy kyllä ilman juomistakin (vähäisiä määriä)  Juomista ei kyllä voi suositella, imetys aikana, eikä kauhiasti muutenkaan.

Aika moni lyhentää elämäänsä liialla nautiskelulla, muuten elämää elähdyttäville tisleillä, jotka sopivasti otettuna ovat ehkä joskus jopa suositeltavia. Kunhan muistaa, että ensimmäinen naukku on pahaa ja viimeinen liikaa.




Toope

Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 05, 2023, 08:29:50
Aika yllättävää, että imettäville äideille ei ole suositeltu täysraittiutta.
Tuota on suositeltu vuosikymmeniä! Muuten tulee Greta Thunbergejä.

Hippi

^
Niin minä olin ymmärtänyt, mutta nyt ei enää suositella.
Viittauksesi GT;iin on asiaton.
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

kertsi

Lainaus käyttäjältä: Jaska - heinäkuu 05, 2023, 01:06:35

Vuoden 2023 pohjoismainen ravintosuositus on ottanut terveellisyyden ruinnalle ekologisuuden.

Raportti suosittelee pääasiassa kasvipainotteista ruokavaliota, jossa käytetään runsaasti kasviksia, hedelmiä, marjoja, palkokasveja, perunaa ja täysjyväviljaa.

Lisäksi raportti suosittelee runsasta kalan ja pähkinöiden käyttöä, kohtuullista vähärasvaisten maitovalmisteiden käyttöä, rajoitettua punaisen lihan ja siipikarjan lihan käyttöä ja mahdollisimman vähäistä lihajalosteiden, alkoholin sekä runsaasti rasvaa, suolaa ja sokeria sisältävien jalostettujen elintarvikkeidenkäyttöä.
...

Hyvä suosituksista lainattu tiivistelmä. Tuosta boldaamastani kohdasta olisi kiva tietää, mihin perustavat suosituksensa. Olisikohan siinä ekolgiset syyt enemmän taustalla kuin terveydelliset? Itse suosituksessa mainitaan vain:

https://www.ruokavirasto.fi/elintarvikkeet/terveytta-edistava-ruokavalio/ruoka-aineet/liha-lihavalmisteet-ja-kananmuna/
LainaaPunaista lihaa ja  lihavalmisteita tulisi syödä korkeintaan 500 g (kypsäpaino) viikossa, ja punaisen lihan sijaan olisi suositeltavaa valita siipikarjan lihaa ruokalautaselle. Nahaton siipikarja – broileri ja kalkkuna – ovat vähärasvaisia, ja myös niiden rasvan laatu on parempi kuin naudan tai lampaan lihan.
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Karikko



Lienee vaikea välttää aineita joilla on haitallista vaikutusta. Elintarviketuotanto satsaa halpoihin ratkaisuun, eikä terveellisyys ole ensimmäinen asia josta se olisi huolissaan.

Näillä mennään ja kärsitään seurauksista..

>>

SUOMESSA myytävien elintarvikkeiden ainesosaluettelosta voi löytää myös erytritolin. Tämän kalorittoman makeutusaineen on uutisoitu lisäävän jopa hengenvaarallisten sydänkohtausten tai aivohalvausten riskiä.

– Tuore tutkimus osoittaa, että erytritoli lisää riskiä sydän- ja verisuonisairauksiin. Tämä johtuu nykytietojen mukaan siitä, että erytritoli kasvattaa riskiä veritulppiin, Pekkala kertoo.

Erytritolitutkimus toteutettiin isolla joukolla amerikkalaisia ja eurooppalaisia, joka Pekkalan mukaan lisää tulosten luotettavuutta.

Erytritoli on hyväksytty EU:ssa elintarvikelisäaineeksi. Sitä pidetään turvallisena, koska sitä saa myös luontaisesti ravinnosta hyvin pieniä määriä.

– Totuus on, että elintarvikkeisiin lisätty määrä erytritolia on hyvin paljon korkeampi, Pekkala perustelee.

– Veritulppariskin lisäksi erytritolin ajatellaan lisäävän myös syöpätautien riskiä.


Kaloreita sisältäviä makeutusaineita ovat muun muassa glukoosisiirappi, glukoosi–fruktoosisiirappi sekä vastaavat yhdistelmät. Niitä voi saada tietämättään paljonkin, koska niitä lisätään usein yllättäviin tuotteisiin kuten leipiin tai proteiinipatukoihin. Ruokateollisuus korvaa tavallisen sokerin hinnaltaan halvemmalla siirapilla lukuisissa tuotteissa.

– Ruokateollisuus menee jatkuvasti siihen suuntaan, että elintarvikkeita tehdään halvoista raaka-aineista, Kuusipalo sanoo.

Glukoosi–fruktoosisiirappi on Yhdysvalloissa maissinviljelyn sivutuote, ja siksi sitä on saatavilla halvalla. Terveyden kannalta se on erityisen haitallista.

– Tutkimusten perusteella voisi sanoa, että glukoosi–fruktoosisiirappi on lähes myrkkyä maksalle, Pekkala summaa


kertsi

Tämän keskustelun aihe on Ravitsemustieteen ja lääketieteen näkökulma terveelliseen ruokavalioon. Ilmeisesti on heikko lukutaito toopella.
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Hippi

ja on vähenemässä entisestään ...

Ravitsemussuositukset muuttuvat: Tältä uusi lihasuositus näyttää käytännössä

Pohjoismaisten ravitsemussuositusten luonnoksessa lihan ja lihatuotteiden viikkokulutuksen ylärajaa lasketaan 500 grammasta 350 grammaan.

Jos määrä jaetaan tasaisesti koko viikolle, se tarkoittaa maksimissaan 50 grammaa lihaa tai lihavalmisteita päivässä.

Suomalainen mies syö punaista lihaa ja lihatuotteita yhteensä keskimäärin noin 760 grammaa viikossa. Miehistä yli kaksi kolmasosaa ja naisista yli kolmannes syö punaista lihaa ja lihavalmisteita yli puoli kiloa viikossa.

Punaisessa lihassa on paljon hyvälaatuista proteiinia, hyviä rasvahappoja, rautaa, sinkkiä, A-vitamiinia, monia B-ryhmän vitamiineja, mutta punaisessa lihassa on myös paljon tyydyttyneitä rasvahappoja, joita saamme helposti liikaa.
----


Linkki pohjoismaisten ravitsemussuositusten luonnokseen

Äkkiseltään vilkaisin tuota suositusta ja mielestäni siinä kyllä sanottiin, että nimenomaan punaista lihaa koskee tuo 350gr, mutta en lukenut tarkemmin. Vähältähän se vaikuttaisi, jos se pitäisi sisällään kaikki, myös kaksijalkaisen lihan. Onkohan tuossa IL:n jutussa nyt hiukan hutaisten kirjoitettu tuo alku?
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️