Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Klasariketju

Aloittaja Lenny, tammikuu 05, 2019, 17:39:41

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

Lenny

Avaan virallisen klasariketjun elokuvaketjun Kubrick-leffan innoittamana. Varmaan kaikki tietävät sen Avaruusseikkailu 2001:n kohtauksen, jossa alkuihminen keksii työkaluilla tappamisen ihanuuden ja taustalla pauhaa Richard Straussin Zarathrustran "Aamunkoitto". Se massiivinen vyörytys "TIIII.... TAAAA.... DAAAAAAA... TA-DAAA!!!".

R.Strauss on eräs (monista) suosikeistani. Äijä oli täysin häpeilemätön konservatiivi Euroopan kihisevinä ensimmäistä maailmansotaa edeltävinä vuosina. Siinä missä säveltäjien valtavirta kokeili kaikenlaista ennakoiden tulevaa atonaalisuutta, mitä tekee Richard The Strauss? Säveltää jumalauta tuollaisen muutaman sävelen tykityksen C-duurissa! Ei mitään rajaa, ei mitään häpyä!

Siinä on säveltäjä minun makuuni.
Lainsäädäntö ennen luontoa (Immanuel Kant)

Hippi


Joskus kauan kauan sitten telkkarista tuli elokuva, joka kertoi Frédéric Chopinin elämästä. Ei ole aavistustakaan elokuvan nimestä ja taisi olla vielä mustavalkoista aikaa.

Musiikki teki suuren vaikutuksen, vaikka en ole erityisemmin klassisen musiikin ystävä. Olen yrittänyt juutuubista etsiä niitä mahtipontisia pianokappaleita, jotka muistan elokuvassa olleen, mutta klassisen musiikin sanasto ja koodisto on minulle tuikituntematonta, niin en ole onnistunut löytämään Vallankumousetydiä lukuunottamatta muita.

Tuli mieleen, että mahtaakohan Spotifysta löytyä klassista musiikisakin. Enpä ole aiemmin tullut ajatelleeksikaan. Mutta sieltä löytäminen voi olla vielä vaikeampaa.
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

Lenny

^ Spotifyssa on erinomainen valikoima.
Lainsäädäntö ennen luontoa (Immanuel Kant)

Hippi

FB:n muistoissa parin vuoden takaa oli:

"Tunnelmapala hiljenevään iltaan. Vähänkö taas on nahkat tipunlihalla."
Nabucco - Hebrew Slaves Chorus

Harmi vain, että läppärin surkea äänentoisto pilaa tuon totaalisesti, jos ei ole kunnollisia kuulokkeita.

Italialaisessa oopperassa tuntuu olevan nuo kauniit melodiat, jotka menevä ihoni alle. Joskus tekisi mieli käydä ihan livenä katsomassa. Muistaakseni ainoa ooppera, jonka olen nähnyt on Madame Butterfly TV-versiona. Varmaan joku Verdi tai Puccini olisi aloittelijalle helpoin, kun niistä varmimmin löytyisi jotain tuttua radiostakin kuultua.


Yhden kerran olen jopa käynyt oopperassa, mutta se oli Kärtsy Hatakan Evankeliumi, jota ei ehkä lasketa mukaan. Jorma Uotinen istui vieressäni ja vei kyllä osan huomiosta eläytyessään teokseen :)
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 05, 2019, 18:04:16

Joskus kauan kauan sitten telkkarista tuli elokuva, joka kertoi Frédéric Chopinin elämästä. Ei ole aavistustakaan elokuvan nimestä ja taisi olla vielä mustavalkoista aikaa.

Musiikki teki suuren vaikutuksen, vaikka en ole erityisemmin klassisen musiikin ystävä. Olen yrittänyt juutuubista etsiä niitä mahtipontisia pianokappaleita, jotka muistan elokuvassa olleen, mutta klassisen musiikin sanasto ja koodisto on minulle tuikituntematonta, niin en ole onnistunut löytämään Vallankumousetydiä lukuunottamatta muita.

Tuli mieleen, että mahtaakohan Spotifysta löytyä klassista musiikisakin. Enpä ole aiemmin tullut ajatelleeksikaan. Mutta sieltä löytäminen voi olla vielä vaikeampaa.

Spotify on täynnä myös klassista. Jo säveltäjän nimellä pääsee haussa alkuun.

Amore

Vuoden alkupuolella tuli kokeiltua klassisen kuuntelua aamulla. Minulla onkin pitkä aika siitä kun olen kuunnellut klassista radiosta. On ollut aikoja, jolloin kuuntelin mielelläni yöklassista, jossa saattoi kuulla vaikkapa kokonaisen baletin tai oopperan. Konserteissa olen kyllä klassistakin jonkin veran käynyt kuuntelemassa. Nyt radiokuunteluni on jämähtänyt siis Yle klassiselle. Olen jo ehtinyt kuulla useita itselleni aiemmin tuntemattomia säveltäjiä. Tänään kuitenkin ilahduin aamulla kun soitettiin Tshaikovskin Trois morceaux (Kolme kappaletta); Mihail Pletnjov, piano. Ihanaa tanssillista musiikkia. En muista kuulleeni näitä kappaleita aikaisemmin.


https://www.youtube.com/watch?v=Z8IVwXe0H0o
All you need is Love

Lenny

#6
Lainaus käyttäjältä: Amore - tammikuu 15, 2019, 01:02:43
Vuoden alkupuolella tuli kokeiltua klassisen kuuntelua aamulla. Minulla onkin pitkä aika siitä kun olen kuunnellut klassista radiosta. On ollut aikoja, jolloin kuuntelin mielelläni yöklassista, jossa saattoi kuulla vaikkapa kokonaisen baletin tai oopperan. Konserteissa olen kyllä klassistakin jonkin veran käynyt kuuntelemassa. Nyt radiokuunteluni on jämähtänyt siis Yle klassiselle. Olen jo ehtinyt kuulla useita itselleni aiemmin tuntemattomia säveltäjiä. Tänään kuitenkin ilahduin aamulla kun soitettiin Tshaikovskin Trois morceaux (Kolme kappaletta); Mihail Pletnjov, piano. Ihanaa tanssillista musiikkia. En muista kuulleeni näitä kappaleita aikaisemmin.


https://www.youtube.com/watch?v=Z8IVwXe0H0o

Kiitos, eipä ole tämä Pletnjov tuttu minullekaan.

Ylen Ykkönen on sekin melkoinen "Yle klassinen", koska eihän sieltä muunlaista musiikkia soiteta. Onhan siellä sitten tietysti puhettakin. Olen itsekin Ylen kanavilta löytänyt monta mielenkiintoista kappaletta.

Viimeisin esimerkki löydöistäni voisi olla vaikkapa
Bohuslav Martinů: Overture (1953). Alkusoitto on oikein hieno esimerkki ns. neoklassisesta (*) tyylistä. Muistan kun kuulin sen Ykköseltä, se oli kuin sähköisku. Oli pakko haalia säveltäjän muitakin kappaleita. Osoittautui, että tämä ei olekaan ihan sitä säveltäjän tyypillisintä tuotantoa, mutta siitä huolimatta, hienoa musiikkia ne loputkin. Tämä on se Ylen hyvä puoli musiikkivalinnoissa. Voidaan välillä heittää kehiin vähän harvinaisempaakin materiaalia.


(*) Neoklassinen, uusklassinen, neoromantiikka jne. Tällainen tyylisuunta, jossa vanhoja muotoja käytetään hyväksi uudentyyppisten sävellysten aihioina oli Stravinskin ja monien aikalaistensa "ranskalainen" (vaikka ei tyylisuuntaa oikein voi sitoa maantieteellisesti) eräs vastine saksalaiselle modernismille ja konstruktionismille. Haettiin siis uusia suuntia ilman että kaikki pistetään täysin ranttaliksi. Suomessa tyylin puhdasverinen edustaja voisi olla ehkä Einar Englund. Saksassa näitä kapinallisia edusti ehkä näkyvimmin Paul Hindemith, jonka hieman eriskummallinen, vaikkakin hyvinkin sovinnollinen tyyli ei kuitenkaan saanut hyväksyntää natseilta.
Lainsäädäntö ennen luontoa (Immanuel Kant)

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Amore - tammikuu 15, 2019, 01:02:43
Vuoden alkupuolella tuli kokeiltua klassisen kuuntelua aamulla. Minulla onkin pitkä aika siitä kun olen kuunnellut klassista radiosta. On ollut aikoja, jolloin kuuntelin mielelläni yöklassista, jossa saattoi kuulla vaikkapa kokonaisen baletin tai oopperan. Konserteissa olen kyllä klassistakin jonkin veran käynyt kuuntelemassa. Nyt radiokuunteluni on jämähtänyt siis Yle klassiselle. Olen jo ehtinyt kuulla useita itselleni aiemmin tuntemattomia säveltäjiä. Tänään kuitenkin ilahduin aamulla kun soitettiin Tshaikovskin Trois morceaux (Kolme kappaletta); Mihail Pletnjov, piano. Ihanaa tanssillista musiikkia. En muista kuulleeni näitä kappaleita aikaisemmin.


https://www.youtube.com/watch?v=Z8IVwXe0H0o

Nämäkin löytyy muuten Spotifysta. Ainakin Franco Trabuccon soittamina (Tsaikovski: Complete Piano Works -albumi).

Amore

Minulla oli aikoinaan Deezer, mutta en välitä soittolistojen laatimisesta ja olen muutenkin henkeen ja vereen radioihminen. Tykkään siitä, että joku osaava toimittaja valitsee levyt, joiden ääressä saan yllättyä. Omia levyjäni kuunnellessa kuuntelen yleensä kokonaisia albumeja. Jonkun inhokkibiisin voin välillä hypätä yli, mutta muuten menee koko levy yhteen soittoon.
All you need is Love

Amore

Keskiviikkona Aamuklassisessa soitettiin musiikkia Bachin English Suites -sarjasta. Instrumenttina oli piano ja soittajana aika tuntematon Wolfgang Rübsam. Kun kuuntelee näitä sävelradioita alkaa havaita paremmin henkilökohtaisia mieltymyksiään sekä sävellysten että tulkintojen suhteen. Barokkimusiikki ei taida yltää mieltymysteni kärkeen, sillä olen kuullut samalta kaudelta myös laulettua musiikkia, joka tuntui aika yhdentekevältä. Tällä kertaa soitettiin pitsimäisiä pianolirutteluja. Musiikki kuulosti loputtomilta sormiharjoituksilta. Kuuntelin aika pitkään lirutteluvirtaa odottaen jotakin muutosta pitsinnypläämiseen, mutta sama vain jatkui. Vaihdoin asemaa. En tiedä, miten paljon tässä tapauksessa oli kiinni pianistin tulkinnoista, jotka aiheuttivat epämukavan kuuntelukokemuksen. Vai enkö vain kerta kaikkiaan pidä tällaisesta musiikista? Ainakin Angela Hewitt on saanut hyvät arvostelut omista tulkinnoistaan. Rübsam kannattaa jättää unholaan...liruttelemaan sormiharjoituksiaan.

Bachin urkumusiikista pidän paljon. Lirutteleva tyylikin kuulostaa paremmalta uruilla soitettuna. Piano on välillä ihanan laulava instrumentti, mutta paljon kuulee myös ikävän hakkaavaa kolinaa. Kiinnostavaa pohdiskella tällaisia sävellyksiin, tulkintoihin ja instrumentteihinkin pureutuvia kokemuksia. Siis jotain "iloa" myös huonommistakin tulkinnoista. ???
All you need is Love

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Amore - tammikuu 15, 2019, 22:40:32
Minulla oli aikoinaan Deezer, mutta en välitä soittolistojen laatimisesta ja olen muutenkin henkeen ja vereen radioihminen. Tykkään siitä, että joku osaava toimittaja valitsee levyt, joiden ääressä saan yllättyä. Omia levyjäni kuunnellessa kuuntelen yleensä kokonaisia albumeja. Jonkun inhokkibiisin voin välillä hypätä yli, mutta muuten menee koko levy yhteen soittoon.

Itse käytän Spotifyta vain musiikin etsimiseen ja kiinnostavien "muistiin laittamiseen". En oikeastaan sen kautta kuuntele musiikkia. Mutta mun musiikinkäyttö nyt onkin hieman poikkeuksellista...

Amore

Lainaus käyttäjältä: Amore - tammikuu 17, 2019, 03:13:41
Keskiviikkona Aamuklassisessa soitettiin musiikkia Bachin English Suites -sarjasta...Barokkimusiikki ei taida yltää mieltymysteni kärkeen, sillä olen kuullut samalta kaudelta myös laulettua musiikkia, joka tuntui aika yhdentekevältä. Tällä kertaa soitettiin pitsimäisiä pianolirutteluja. Musiikki kuulosti loputtomilta sormiharjoituksilta...
En tiedä, miten paljon tässä tapauksessa oli kiinni pianistin tulkinnoista, jotka aiheuttivat epämukavan kuuntelukokemuksen. Vai enkö vain kerta kaikkiaan pidä tällaisesta musiikista?

Sain tänään vastauksia barokkimusiikkipohdiskeluuni, jonka ytimessä oli, enkö pidä genrestä (paitsi urut ja Bach) vai olivatko tulkinnat syynä epämiellyttävään kokemukseen. Vastaan: tulkinnat olivat epäkiinnostavia. Barokkimusa on ihan hyvää.

Siis tänään oli uusi aamu ja uudet biisit. Vanhaan musiikkiin erikoistunut sopraano Ellen Hargis lauloi aivan ihastuttavasti Bonportin Mittite dulces'in,  Ensemble Ouabache säesti. Hargis on Grammy-listallekin nimetty erityisesti vanhaan musiikkiin erikoistunut laulaja. Bonporti puolestaan oli Bachin aikalainen ja Bachiin vaikuttanut amatöörisäveltäjä (ammatiltaan pappi).

He (Bonporti) influenced Johann Sebastian Bach in the development of the invention, and in fact several of his works were mistakenly included in a set of Bach's inventions. In reality, Bach had transcribed for harpsichord four violin pieces from Bonporti's op. X (1712).

In music, an invention is a short composition (usually for a keyboard instrument) with two-part counterpoint.

https://en.wikipedia.org/wiki/Francesco_Antonio_Bonporti

Hargisin laulun jälkeen kuulin vielä Carl Maria von Weberin Klarinettikvinteton B-duuri. Klarinettia soitti tunnustettu taitaja Eddy Daniels säestäjänään The Composers String Quartet. Klarinetista minulle tulee usein mieleen iloitteleva klezmer ja juutalaiset häät. Weber - jälleen yksi säveltäjä, joka ei ole minulle kovin tuttu, jonka tuotannosta minulla on hyvin hämärä mielikuva, vaikka hänen sävellysiään olen jonkin verran kuullutkin. Kappale oli erinomaisen piristävää aamumusiikkia.
All you need is Love

Lenny

Barokki, kuten myös se varsinainen klassinen kausi on minullekin vähän haasteellinen. Sen sijaan sitä edeltävä renessanssi kolisee ja sitten romantiikka, erityisesti myöhäisromantiikka ja modernismi. Jollakin selittämättömällä tavalla joku hämärä renessanssin polyfoninen kuorolaulu ja modernismi löytävät toisensa. Mutta siinä välissä sitten on paljon sellaista, joka on aika tylsää minun makuuni.

Olen itsekin aina kokenut Bachin ja pianon vähän oudoksi yhdistelmäksi. Eihän ukko itse sellaisesta mitään tiennyt. Pauhaavat urut sen sijaan... se toimii aina. Bachia pitäisi kai sitten soittaa uruilla tai cembalolla, mutta jälkimmäinen taas tökkii minulla. Se on ehkä yksi niistä tekijöistä, jotka aiheuttavat barokkiallegiaa monille. Siis se cembalolla soitettava rytmikäs ns. continuo, eli se helisevä rytmi joka antaa barokille ominaisen värin orkesterille. Toiset tykkää toiset ei. Kummelista tuttua hahmoa lainaten: kaikki menee, paitsi Handel.
Lainsäädäntö ennen luontoa (Immanuel Kant)

Amore

Lainaus käyttäjältä: Lenny - tammikuu 18, 2019, 04:29:28
Barokki, kuten myös se varsinainen klassinen kausi on minullekin vähän haasteellinen...

Olen itsekin aina kokenut Bachin ja pianon vähän oudoksi yhdistelmäksi. Eihän ukko itse sellaisesta mitään tiennyt. Pauhaavat urut sen sijaan... se toimii aina. Bachia pitäisi kai sitten soittaa uruilla tai cembalolla, mutta jälkimmäinen taas tökkii minulla. Se on ehkä yksi niistä tekijöistä, jotka aiheuttavat barokkiallegiaa monille. Siis se cembalolla soitettava rytmikäs ns. continuo, eli se helisevä rytmi joka antaa barokille ominaisen värin orkesterille. Toiset tykkää toiset ei. Kummelista tuttua hahmoa lainaten: kaikki menee, paitsi Handel.

Heh, mielessäni kävi valittaa vielä hieman sitä, etten oikein syty cembalolle, mutten sitten jaksanut. Vaatii vielä paljon harjoittelua, jotta pystyisin löytämään cembalon äänestä viehättävyyttä tai kiinnostavuutta. Epäilen, ettei edes harjoitus tähän auta, mutta saapa nähdä, joudunko tämänkin mielipiteeni "aamukoulutukseni" myötä perumaan.

Lainaus käyttäjältä: Amore - tammikuu 17, 2019, 22:12:22
...kuulin vielä Carl Maria von Weberin Klarinettikvinteton B-duuri...Kappale oli erinomaisen piristävää aamumusiikkia.

Tuli sitten lanseerattua aamumusiikki-termi. (Tarkkaan ottaen tämän päivän aamumusiikki tuli vasta aamupäivän klassisessa, koska palaverin takia aikatauluni oli myöhäisempi.) Minulle oli siis kuitenkin aamu, kun soitettiin Saint-Saënsin Sonaatti sellolle ja pianolle n:o 2 F-duuri;  Maria Kliegel (sello) ja Francois-Joel Thiollier (piano).

Saint-Saënsista olen pitänyt, mutta aamumusiikiksi tämä oli liian monimutkaista, liian vaativaa. Jonkin sävähdyttävän kauniin pianofraasin sain siitä poimittua, mutta muuten sävellys olisi vaatinut paikalleen asettumista ja täysin keskittynyttä kuuntelua. Pisteet pianistille!
All you need is Love

Lenny

Lainaus käyttäjältä: Amore - tammikuu 19, 2019, 01:49:37
Heh, mielessäni kävi valittaa vielä hieman sitä, etten oikein syty cembalolle, mutten sitten jaksanut. Vaatii vielä paljon harjoittelua, jotta pystyisin löytämään cembalon äänestä viehättävyyttä tai kiinnostavuutta. Epäilen, ettei edes harjoitus tähän auta, mutta saapa nähdä, joudunko tämänkin mielipiteeni "aamukoulutukseni" myötä perumaan.

Pahoin pelkään, että ei onnistu koulutuksellakaan. Onneksi Bachiakin saa nykyään aika hyvin pianolla soitettuna. Esimerkiksi suuren h-molli-messun löytää levytettynä pianon kanssa.

Sitten on vielä sellaisiakin, jotka ovat käyttäneet cembaloa aivan viime aikoina (no, suhteellisesti ottaen ainakin). Esimerkiksi Poulenc tulee mieleen.

Cembalo tuntuu jakavan mielipiteitä. Mistäköhän se johtuu? Ehkä siitä aika rajusti esiin nousevasta äänestä? Toisaalta, tuskin kukaan voi vastustaa esimerkiksi patarumpua.
Lainsäädäntö ennen luontoa (Immanuel Kant)