Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Klasariketju

Aloittaja Lenny, tammikuu 05, 2019, 17:39:41

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Amore

Osuin 13.3. perjantaina Yle-Areenan äärelle juuri klo 19 kun suora lähetys RSO:n konsertista Musiikkitalossa oli alkamassa. Tilannehan oli se, että kaikki suuret yleisötapahtumat oli koronaepidemian takia jouduttu perumaan. RSO:n konsertit on kuitenkin aikaisemminkin striimattu ja lähetetty myös radiossa, joten konsertti päätettiin pitää, mutta ilman saliyleisöä.

Ohjelmassa oli Dmitri Shostakovitshin Sinfonia nro 14 op. 135 ja Pjotr Tshaikovskin Sinfonia nro 6 h-molli "Pateettinen" op. 74.
Orkesteria johti Jukka-Pekka Saraste ja solisteina lauloivat Elena Pankratova, sopraano, ja Mikhail Petrenko, basso. Lauluosuudet kuuluivat siis Shostakovitshin kappaleeseen.

Koronatilanteen vakavuuden ja kiristymisen alettua Suomessakin vasta paljastua oli aika hyytävää, että tämä ohjelma suorastaan mässäilee kuolemalla, erityisesti Shostakovitshin teos, jonka tekstityksiä ei oikein kestänyt lukea. Hän sävelsi teoksen 1969 kevättalvella Moskovan Kremlin sairaalassa. Kaupungissa riehui influenssa eivätkä edes perheenjäsenet päässeet potilaita tapaamaan. Sairaalassa koettu yksinäisyys sai Shostan säveltämään kuolemaa pohtivan sinfonian.
Ennen ja jälkeen Shostan teoksen on kiinnostavia haastatteluja, joissa käsitellään sekä teosta/teoksia että poikkeuksellista esitystilannetta. (Esitys loppuu 56:26).

Tshaikovskin "Pateettinen" puolestaan liittyy sekin vahvasti kuoleman tematiikkaan, sillä sen säveltäjä kuoli vain muutamia päiviä ensiesityksen jälkeen. Tutkijat ovat luodanneet Pateettiseen sisältyviä merkityksiä ja päätyneet pitämään sitä Tshaikovskin musiikillisena omaelämäkertana.

Seurasin koko konsertin siitä huolimatta, että Shostakovitshin olen kokenut hieman vaikeaksi. Vaikka konserttitilanne oli orkesterille (ja yleisöllekin tietysti) poikkeuksellinen, lähetyksestä välittyi hyvä tunnelma. Orkesteri oli tietoinen, että striimin päässä on kuitenkin runsas yleisö (salissa kourallinen ihmisiä, henkilökuntaa tms) ja soitti tosissaan. Myös Saraste johti ammattimaisesti ja selvästi eli musiikissa ja tilanteessa mukana. Hienoja pieniä ilmeitä näkyi hänen kasvoillaan (erityisesti Pateettisessa), kaunis käsitekniikka.
Shostakovitshin sinfoniasta löysin mielenkiintoisia ja sävähdyttäviä kohtia, vaikka kokonaisteos onkin sellainen, että tuskin tulen sitä koskaan aktiivisesti etsimään käsiini kuullakseni sen uudestaan.

Allegretto-osassa noin 30:00 on kivaa rummutusta ja puupölkyn (oikealta nimeltään penaali) kalautuksia ja ksylofonin soittoa. Kaiken kaikkiaan perkussio-osuudet olivat säväyttäviä ja suorastaan teosta tavallaan johdattavia. Pitää oikein vielä hehkuttaa penaalin kalautuksia. Kuinka tehokkaita voivat tuollaiset pienet kalautukset ollakaan! Allegretto-osa päättyy kohdassa 33:22.

Adagio. Hauskaa, jopa jazzillista bassohiippailua (+sello + viulu) kohdassa 37:40.
Allegro (n. 44:00 alkaen). Kohdassa 45:29 hienoa jousiston tuottamaa "mehiläisparven lentoa".

Pateettinen alkaa n. 01:19:35. Rakastetuimpia osia on Allegro con grazia, joka alkaa 01:36:52 ja jossa päästään jytäämään patarummuilla. 01:39:25 hypnoottinen patarumpu hallitsee jännästi, vaikkei ole kuuluvin ääni. 01:49:25 patarummuilla päästään vauhtiin ja symbaalejakin paukautetaan. No, kaiken kaikkiaan, osaa voi suositella kokonaisuudessaan jytän ja rumpujen ystäville. Ja Sarasteen liikekielen seuraamiseen.

https://areena.yle.fi/1-50424245?autoplay=true
All you need is Love

Amore

Aamulla kun napautin Aamuklassisen soimaan, sieltä tuli jotain niin kiinalaista, että sain heti voimakkaan inhotuskohtauksen. Musiikki oli imelää, klisheisesti elokuvamusiikin tyylistä ja mautonta. Takako Nishizaki, Singapore Symphony Orchestra, Choo Hoey ‎– Popular Chinese Orchestral Music. Ei ole aamumusiikkieni aikana monta kertaa käynyt niin, että olisi ollut aivan pakko sulkea radio, mutta tänään niin tapahtui. Päätös oli välitön ja vei alle minuutin. Vilahdin siitä heti lukemaan aamun soittolistaa, josta huomasin, että kamala kiinalaismössö oli juuri loppumassa. Sen jälkeen soitettiin Berliozin ooppera-aaria ja sitten Shostakovitshia. Ei mitään lempimusiikkejani nekään, mutta voittivat silti kiinalaisen mennen tullen. Huh, onneksi muuten oli rauhallinen päivä.
All you need is Love

Amore

Urut on mielestäni ehkä upein soitin, mitä on. Ja pääsiäinen on kirkkomusiikin, ja siten myös urkujen, huippusesonkia. Puoli seitsemän -ohjelmassa esitellään Janakkalan kirkon hienoja urkuja, joista kertoo niiden rakentaja Martti Porthan. Alkaa suunnilleen kohdassa 14:45.

https://areena.yle.fi/1-50317752#autoplay=true
All you need is Love

Aave

"...Did they get you to trade your heroes for ghosts?" - David Gilmour
Stasik - Lullaby For The
Enemy

a4

#169
Sain selityksen suurelle kysymykselleni klassisen äärellä, eli miksi Antti Holma oli vaihtanut saatanan oopperaan.
Vedet silmillä kuuntelin hänen podcastiksi kutsuttua tilitystään ihan aiheesta: Antti Holman oopperajuhlat
Tule oopperaan Antti Holman käsikynkässä!




Oopperan hengessä suurensin kuvakokoa.

a4

^ Pääsin jo neljänteen jaksoon, mikä on itseltäni jo oman oopperan arvoinen suoritus kuunnelmien parissa näinä somepöhinöiden eeppisenä aikakautena.
Hekottelultani, en itse aiheelle tai puhujalle vaan aiheen ja puhujan mukana tai vierestä, huomasin kuplani ulkopuolella monia ihmeellisiä asioita ja vaikka en koskaan menettäisikään neitsyyttäni oopperalle niin mieleeni jäi kehotus: Lusikaa joskus kokonainen ooppera alusta loppuun. Nimittäin, eräskin loputtomalta kestänyt ooppera väliaikoineen monikossa oli tarjonnut vasta viimeisessä loppusoinnussa katarsiksen kyseisen ohjelman kertojalle, vain yhtenä kaikenkarvaista oopperakokemuksistaan maailmalla ja kylillä. Voi rähmä!
Lohileipien ja elokuvateattereidenkin tarjoamien oopperaesitysten hinnat tulivat myös tutuksi. Yhdelle tuopille lähtemisen verran.

safiiri

Live-oopperassa elämyksellisintä on yleensä kuorokohtaukset. Näin, vaikken edes ole kuoromusiikin ystävä. Mutta ne toimii nimenomaan livenä. Levytyksinä teho putoaa liikaa. Aariat on usein paljon vähemmän vaikuttavia.

a4

#172
Lainaus käyttäjältä: safiiri - heinäkuu 19, 2020, 12:09:38
Live-oopperassa elämyksellisintä on yleensä kuorokohtaukset. Näin, vaikken edes ole kuoromusiikin ystävä. Mutta ne toimii nimenomaan livenä. Levytyksinä teho putoaa liikaa. Aariat on usein paljon vähemmän vaikuttavia.
Voin hyvin kuvitella. Tuon mainitsemani podcastin höpöttelijäkin taisi tähdentää live-kokemuksen kokemuksellista ensisijaisuutta.
Eli klasarikyssäriin "onko sillä mitään seksuaalista merkitystä?" tai edes yhteneväisyyttä seksiin, vastaus on kyllä isolla koolla.
Kimppakivaa isolla pensselillä.

Mutta joskus voi samaisen oopperaa propagoivan podcastin mukaan kuulemma käydä niinkin ettei edes jumalaton kuoro massiivisine orkkineen bakkanaalisissa ökylavasteissa saa kuin silmäluomet värähtämään teatraalisesti kuolleen meren pilkkijällä ja silloin voi yrittää yhyttää kuuntelijalle tekohengitystä yrittävien ääniaaltojen joukosta vaikkapa jonkun pikkuhuilun jonka omituisia kuljetuksia lähtee silmät kiinni seuraamaan kuin pystyynkuollut liftari. Omana seikkailuna.
Tai kuten jo aiemmin kerroin kerrotun, voi tuntikausien loputtoman jyystön jälkeinen viimeinen pihahdus syvälle kaivautuneesta soitinmontusta aiheuttaa jopa vavisuttavan herätyskokemuksen.

Amore

Oopperasta tuli mieleen Minna Lindgrenin Ylen Kultakuumeelle kirjoittama pakina vuodelta 2012. Tällainen:

Nuku hyvin

Minulla on vain yksi tapa matkustaa. Valitsen kohteeksi kaupungin, jossa on raitiovaunu ja ooppera, muuta en tarvitse.

Kun menee muutamaksi päiväksi suureen kaupunkiin, kuten nykyään tehdään, on kova kiire nähdä kaikki mahdollinen. Ihmisten kaupunkilomista on vaikea päätellä, että he ovat lomalla, vapaalla, siis rentoutumassa näissä paikoissa.

Oopperaliput ovat kauhean kalliita kaikkialla muualla paitsi Suomessa. Mutta koska raitiovaunu on halpa, panen matkarahani huoletta oopperalippuun. Kallein ostamani lippu taisi olla Wienissä, ehkä 400 euroa, ja muualla hinnat ovat vaihdelleet 50 eurosta kahteensataan viiteenkymmeneen.

Lippu käydään ostamassa samana päivä heti kun kioski aukeaa, koska silloin myydään peruutuspaikkoja – muutenhan esitykset ovat aina loppuunmyytyjä muualla paitsi Suomessa.

Kun lippu on ostettu, juostaan läpi museot ja merkittävät nähtävyydet, ostetaan tuliaisia, syödään hyvin ja kiiruhdetaan raitiovaunulla oopperaan. Ennen esitystä ehtii siemaista lasillisen jotakin ja sitten kukin etsiytyy pehmustetuille tuoleilleen hämärään saliin ja esitys alkaa.

Barcelonassa pienten kiinalaisten miesten seurue nukahti jo Anna Bolenan alkusoitossa. Amsterdamissa kookas hollantilainen herra alkoi kuorsata niin äänekkäästi Don Carlosin ensimmäisessä näytöksessä, että vahtimestari puuttui tilanteeseen.

Münchenissä Parsifalin puolivälin tienoilla suurin osa yleisöstä nukkui lempeän autuaasti. Pariisissa Lemmenjuoman koomiset käänteet saivat iäkkään rouvan raskaina roikkuvat korvakorut painumaan olkapäälleni hänen vaivuttuaan ortouneen.

Palermossa penkit olivat epämukavat ja kovat, mikä ei estänyt amerikkalaista reppureissaajaa ottamasta mukavaa asentoa ja pieniä vilkeunia, mikä olikin kelpo selviytymiskeino, kun teos oli Janacekin tsekin kielellä esitetty vankileiriooppera tekstitettynä italiaksi. Berliinissä Candide päättyi niin, että parvella seitsemän turistia ei herännyt aplodeihin.

Ja Milanon La Scalahan on rakennettu niin, että suurimmalta osalta paikoista ei näe mitään mutta voi nukkua kenenkään huomaamatta oman kopperon seinään nojaten.

Itse olen nukkunut autuaimmin Lontoossa kauan sitten, pantuani kaikki vähät rahani Karita Mattilan debyyttiesiintymiseen Mozartin Figaron häiden kreivittärenä. Hänellä oli turkoosi puku, sen ehdin nähdä ennen kuin vaivuin syvään uneen.

Wienissä maksoin sen 400 euroa nähdäkseni Soile Isokosken Wagnerin Mestarilaulajissa, jota väitetään komediaksi. Muistan lavasteet ja Isokosken ruskean koltun, sitten nukahdin.

En paheksu oopperassa, konsertissa tai teatterissa nukkumista. Minusta se oikeastaan kuuluu asiaan. Todellinen asiantuntija tietää, missä kohden esitystä voi nukkua virkistävät kuusi minuuttia ilman, että menettää mitään oleellista. Nykyään saa jopa oopperaoppaita, joissa kerrotaan otollisimmat torkahtamiskohdat.

Kaikkihan me tiedämme, miten tärkeätä on nukkuminen. Mitä enemmän ihminen nukkuu, sitä vanhemmaksi ja terveempänä hän elää. Ihmekös siis, että ooppera on pitkäikäisten suosiossa.

Lyhyet torkahdukset ne vasta terveellisiä ovatkin, sillä ne tehostavat merkittävästi muistia. Lisäksi uni vähentää kivuntunnetta, mikä on erityisen tärkeätä Wagnerin lemmenkuoloissa. Uni saa elimistön tuottamaan endorfiinien avulla hyvää oloa ja ihmisen uskomaan, että taide tuotti hänelle hyvää oloa ja virkisti kummasti.

Eikä nukkuva yleisö häiritse ketään, ellei kuorsaa, mikä lyhyissä tupluureissa on harvinaista. Liikkuminen ja reaktiot ulkomaailmaan ovat unessa rajoittuneita, ja hiljaa paikoillaan nuokkuva ihminen on taidelaitoksen toiveasiakas, sillä nykyään me paheksumme pienintäkin rasahdusta ja rykäisyä esityksen aikana.

Nukkuva vain tuhisee, jos sitäkään, ja hänen tooninen perustilansa sopii useimpiin länsimaisille sävellajeille perustuviin teoksiin, jotka alkavat toonikalla ja loppuvat toonikaan.

Hienointa olisi toki olla oopperaa ja teatteria harrastava delfiini, hylje tai valas. Näillä otuksilla kun toinen aivopuolisko on hereillä toisen nukkuessa. Mutta jos olisin valas, en mahtuisi raitiovaunuun, ja se olisi tietysti surullista.


All you need is Love

-:)lauri

^400 euroa parin tunnin tirsoista on aika paljon. Tosin jos harrastaisi torkahtelua, ehkä siihen olisi silloin luonnollista sitten sijoittaakin.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

a4

^ Ikääntyneet sekä ruuhkavuosiaan tai uraputkessa elävät tietävät että hyviä unia ei voi mitata rahassa. Paitsi ehkä oopperalippujen hinnoilla.
Mainitsemani podcastin kokemusasiantuntija kehuu oopperaa hyvänä nukkumispaikkana ja muistelee myös maksaneen flunssakaudenkin oopperalipusta useamman satasen. Huikean laulajan esitystä säesti bronkiittinen yskäkuoro.

Hayabusa

Tunnustan kuuluvani joukkoon, joka on käynyt oopperassa vetelemässä hirsiä. Oikein virkistävä kokemus.  ;)
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur

-:)lauri

En tosiaan ole käynyt oopperassa usein. Muutaman kerran ainoastaan. Suomessa. Kansallisoopperan vakio-ohjelmiston klassikot on osapuilleen nähty. Pitäisi ilmeisesti käydä katsomassa myös näitä tuoreempia oopperoita. Jos väsysmys iskisi sitten niiden kohdalla, voisi oopperan päätteeksi olla myös tällaistakin kokemusta rikkaampi.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

Lenny

Amazon Primella pyörii fiktiivinen TV-sarja Mozart in the Jungle, joka sijoittuu sinfoniaorkesterin kulisseihin. Sen draama on mielestäni paikoin vähän höhlää, mutta musiikkireferenssit ovat klasarifanille mieluisia. Siellä oli mm. kokonainen jakso joka pyöri Messiaenin musiikin ympärillä. Harvinaista herkkua TV:n katselijalle. Bonuksena on todellisten muusikoiden satunnainen vierailu sarjassa. Ihmettelinkin eräässä jaksossa, että onpa erikoisen tutun oloinen pianisti. No sehän olikin itse Lang Lang.
Lainsäädäntö ennen luontoa (Immanuel Kant)

a4

Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 27, 2021, 21:07:09
Mikä tämä sävellys on? Haluaisin löytää sen Youtubesta tai muualta, kun tietäisin nimen.

mp3:n kohdalta kun klikkaa, käynnistyy soitin. Ja siitä vain "play". Äänenvoimakkuus on aika hiljainen. Sitä voi lisätä.

https://files.fm/u/339gzetbu

Nauhoitus kestää vain 25 sekuntia. Se on nauhoitettu kännykällä autossa jostakin AM-asemalta muutama päivä sitten.

Sävelmä tuntuu tutulta, joten se on varmaan jokin kuuluisa klassinen kappale, mutta allekirjoittaneen musiikkitietämys (ja nuottikorva) on niin nolla, että en tiedä sen nimeä. Erityisesti alku kuulosti hienolta, mutta sitä alkua ei tuossa kuulu.
Jotenkin tutun oloinen tuo on.
Kokeillaan löytyykö täältä tietäjiä.