Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Klasariketju

Aloittaja Lenny, tammikuu 05, 2019, 17:39:41

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

Lenny

Lainaus käyttäjältä: safiiri - tammikuu 21, 2019, 06:30:07
No onhan Verklärte Nacht aika "helppoa" Schönbergiä. Se kai lasketaan vielä romantiikaksi, vaikka onkin jo uudistushenkistä ja atonaalisuutta enteilevää.

Se onkin ns. porttihuume. Sellainen voisi olla myös ensimmäinen kamarisinfonia tai toinen jousikvartetto. Tai oikeastaan se porttihuume on Mahlerin 9. sinfonia. Sen kun omaksuu, nämä Schönbergin varhaisteokset menee, ja sitten onkin jo annettu pirulle sormi. Mahler fanitti (ja rahoitti) näitä nuoria kollegoja ja niiden omituisia kokeiluja, mutta ei hyväksynyt vääjämätöntä, vaan venytti ja paukutti rajoja sitten muilla tavoilla. Toinen vastaava hahmo voisi olla Schönbergin opettaja Zemlinsky (jonka sisko muuten meni naimisiin Schönbergin kanssa, ja joka itse seurusteli toisen opiskelijan Alma Schindlerin (myöh. Mahler) kanssa). Hänen musiikkinsa on leimallisesti myöhäisromantiikkaa, eikä hän elinaikanaan hyväksynyt atonaalisuutta. Wienin pieni ja sekava musiikkipiiri pyöri ja hyöri... ;D

Minulla kuitenkin pysähtyy atonalismiin, mikä on siis sekin jo lähes sata vuotta vanhaa perinnettä. Sen jälkeistä kehitystä en enää tajua, siis jotakin ties mitä spektrimusiikkia, aleatorista, "tilastollisia muotoja", tai joitakin outoja ei-12-sävelasteikkoon perustuvia häröilyjä. Myös nykyaikainen atonalismi, kuten joku Boulez, menee yli hilseen. Eli lopulta aika kesyä on tämä minunkin musiikkimakuni.

Heitetään kaiken tämän sekavan sepustuksen päälle vielä Zemliskyn trio
pianolle, viululle ja selolle vuodelta 1895. Se voisi olla vaikka itsensä Brahmsin kynästä lähtöisin.
Lainsäädäntö ennen luontoa (Immanuel Kant)

Lenny

Nyt on muuten selvitetty tieteellisellä tarkkuudella eeppisin klasaristyge. Se ei ole yllätys: Mahlerin 2. sinfonia. Tutkimuksen suoritti Redditin /r/classical: https://www.reddit.com/r/classicalmusic/comments/ahvd2t/classical_music_that_has_an_epic_feel/

Myös kapellimestarit ovat
samaa mieltä. Vertailun vuoksi: Bruckner joka myöskin on erittäin eeppinen, jää
selvästi kakkoseksi.
Lainsäädäntö ennen luontoa (Immanuel Kant)

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Lenny - tammikuu 21, 2019, 12:09:04
Nyt on muuten selvitetty tieteellisellä tarkkuudella eeppisin klasaristyge. Se ei ole yllätys: Mahlerin 2. sinfonia. Tutkimuksen suoritti Redditin /r/classical: https://www.reddit.com/r/classicalmusic/comments/ahvd2t/classical_music_that_has_an_epic_feel/

Myös kapellimestarit ovat
samaa mieltä. Vertailun vuoksi: Bruckner joka myöskin on erittäin eeppinen, jää
selvästi kakkoseksi.

Mä en siedä Mahleria. Se kuulostaa ihan joltain elokuvamusalta. Ei vain uppoa ollenkaan. Liian romanttista ja tunteellista mun makuun.

Juha


Mikään musiikki ei ole livenä samaa kuin klassinen. Vähän yllättävä kokemus.

Vai tulisiko muutakin musiikkia kuunnella kuin klassista tulee kuunneltua livenä? Onko mahdollista?

Lenny

Lainaus käyttäjältä: Juha - tammikuu 21, 2019, 13:09:35
Mikään musiikki ei ole livenä samaa kuin klassinen. Vähän yllättävä kokemus.

Onhan siinä oma hienoutensa kun yleisö on aivan hiljaa ja isot akustiset soittimet soivat tarkasti, kovan harjoittelun lopputuloksena, ja koko se orkesterin kokoonpano on hioutunut vuosisatojen kuluessa. Hyvässä salissa soitettu livemusiikki kuulostaa todella paljon paremmalta kuin miltään tallenteelta soitettuna.

Miksipä tämä ei pätisi muuhunkin musiikkiin, mutta yleensä se on toisin päin, eli tallenne on hinkattu studiossa hyvän kuuloiseksi, ja live on sitten mitä sattuu.
Lainsäädäntö ennen luontoa (Immanuel Kant)

kertsi

Lainaus käyttäjältä: safiiri - tammikuu 21, 2019, 06:30:07
No onhan Verklärte Nacht aika "helppoa" Schönbergiä. Se kai lasketaan vielä romantiikaksi, vaikka onkin jo uudistushenkistä ja atonaalisuutta enteilevää.
Kuuntelin tuon Verklärte Nachtin erään version,
Schoenberg: Verklärte Nacht, Op.4 - Boulez., mutta en pystynyt jostain syystä kuuntelemaan sitä kertalaakista, enkä loppuun asti. Aika hermoja raastavan kuuloista. En tiedä miksi. Yksi syy voisi olla, että se on vähän imelää (sekö on sitten sitä romantiikkaa?).
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Juha

Lainaus käyttäjältä: Lenny - tammikuu 21, 2019, 13:34:59
Hyvässä salissa soitettu livemusiikki kuulostaa todella paljon paremmalta kuin miltään tallenteelta soitettuna.

Osan vaikutuserosta voi selittää tällä, olipa vaikutus kokonaisuudessaan mitä lie, enkä tiedä sen kokonaisuudesta.

Tuo tallennejuttu tulee mukaan myös teatterissa. Kun katselee pienen näyttämän esityksiä, ja suuren näyttämön, on tilanne aika erilainen. Erilaisuutta on paljon, mutta eräs merkittävä tuntuu olevan äänen tulosuunnan kanavoituminen aina samoin. Jotain häviää esityksestä.

Huomasin viimeksi, kun katsoin ensin näytelmää Rakkautta, ja sitten Eemelin.

Pelkästään se, että puhe kuulostaa tulevan puhujan suunnasta. 3D voi erilaiselta vaikutukseltaan perustua samaan, vaikka kyseessä on näköön perustuva juttu. 2D ei pyörähdä ihmisen katsomana täysin 3Dksi, vaikka osin ehkä.

Samaa ilmiötä voi ajatella isommin, eli jos vertaa liveä-teatteria, ja elokuvaa, tai nauhoitetta.

kertsi

#37
Lainaus käyttäjältä: safiiri - tammikuu 21, 2019, 12:52:48
Lainaus käyttäjältä: Lenny - tammikuu 21, 2019, 12:09:04
Nyt on muuten selvitetty tieteellisellä tarkkuudella eeppisin klasaristyge. Se ei ole yllätys: Mahlerin 2. sinfonia. Tutkimuksen suoritti Redditin /r/classical: https://www.reddit.com/r/classicalmusic/comments/ahvd2t/classical_music_that_has_an_epic_feel/

Myös kapellimestarit ovat
samaa mieltä. Vertailun vuoksi: Bruckner joka myöskin on erittäin eeppinen, jää
selvästi kakkoseksi.
Mä en siedä Mahleria. Se kuulostaa ihan joltain elokuvamusalta. Ei vain uppoa ollenkaan. Liian romanttista ja tunteellista mun makuun.
Minä(kään) en koskaan päässyt sisään Mahlerin musiikkiin. Se jättää jostain syystä kylmäksi. Ehkä se on tuo mainittu romanttisuus tai tunteellisuus, mutta ehkä se on jopa jonkinlainen lipevyys, epäaitous? Toisaalta tykkään kovasti monista Pucciinin oopperoista, ja eikös nekin ole tunteellisia (ja vähän pinnallisia?). Olisivatko ne sittenkin rehellisempiä kaikessa tunteellisuudessaan (ja pinnallisuudessaan?)? Tai herättämänsä tunteet isompia, intohimoisempia? Onko romantiikka sellaista sievää, sievistelevää piperrystä, joka herättää vain sopivan pieniä tunteita, tai tunteiden imitaatioita?

Muistan kauan sitten harmitelleeni tuota kyvyttömyyttäni arvostaa Mahleria, kun luin (ties monennettako kertaa) Marianne Fredrikssonin kirjaa Simon och ekarna, jossa päähenkilö, nuori poika herää musiikkiin, ja haltuioituu jostain Mahlerin sinfoniasta. Se musiikki saa hänet "näkemään" fantastisia näkyjä ja kokonaisia kertomuksia. Olen kade, minulle Mahler ei puhu. Ehkä tämä pieni läppäri pienine kajareineen ei tee oikeutta Mahlerin musiikille.

Kuuntelen juuri nyt
Mahler -- Symphony No. 2 'Auferstehung' -tallennetta, ja se kuulosta yhdentekevähköltä, taustamusiikilta, tai nk. sanot, elokuvamusiikilta.
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Lenny

Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 21, 2019, 14:08:29
Onko romantiikka sellaista sievää, sievistelevää piperrystä, joka herättää vain sopivan pieniä tunteita, tai tunteiden imitaatioita?

En minä ainakaan yhdistä romantiikkaa aatteena minkäälaiseen pipertämiseen, vaan osaksi tällaista isompaa aatesuuntausta, jossa yksilö vapautuu auktoriteetista kohti itseilmaisua. Musiikissa tämä sitten näkyy mm. siinä että matemaattisen tiukat tonaalisuuden kahleet (ja Kirkon ja ruhtinaiden vaatimukset) voitiin karistaa jaloista ja säveltää erittäin massiivisia ja koukeroisia teoksia, jotka venyttivät vallinneita sääntöjä ja sitten lopulta lähes romahtivat omaan monimutkaisuuteensa. Sanotaan, että Wagner jo näytti ne rajat, ja musiikin romanttinen liike oli loppu. No kyllä hänen jälkeensä vielä sitten sävellettiin samassa hengessä, ja jo mainittu R.Strauss vielä väänsi 1940-luvulla wanhan liiton musiikkia.

Mahler on tyypillinen myöhäisromantiikan säveltäjä, joka venytti sekä melodioita että orkesterin kokoa kieltämättä joskus aivan älyttömyyksiin. Vaikkapa 8. sinfonia oli käsittääkseni kirjoitettu n. tuhannelle muusikolle (riippuu vähän kuoron koosta).

Jos nyt ajattelee vaikka sitä 2. sinfoniaa, niin mikään ei voisi olla kauempana kuin "romanttinen hiplaaminen" nykyaikaisessa mielessä. Sehän käsittelee (kristillisen) maailman suurinta kysymystä, eli Kristuksen ylösnousemusta.

Kuka tykkää, kuka ei, mutta Redditiin on nyt luottaminen. Miksipä ne valehtelisi? ;D
Lainsäädäntö ennen luontoa (Immanuel Kant)

urogallus

Eikös pikkusievä pipertäminen sovi paremmin kuvaamaan wieniläisklassista kautta?

Romantiikka taas on tyhjien tynnereiden kolinaa ja barokki robottien kutumusiikkia...

Lenny

Lainaus käyttäjältä: urogallus - tammikuu 21, 2019, 14:48:17
Eikös pikkusievä pipertäminen sovi paremmin kuvaamaan wieniläisklassista kautta?

Paremmin, ehdottomasti. Joku Mozartin pianosonaatti voisi olla juuri sitä itseään. Sitten taas kun mentiin romantiikan suuntaan, Beethoven, Schubert, Schumann, Brahms... eivät todellakaan vieneet sitäkään formaattia kevyempään suuntaan.
Lainsäädäntö ennen luontoa (Immanuel Kant)

Sepe

Lainaus käyttäjältä: Lenny - tammikuu 21, 2019, 13:34:59

Hyvässä salissa soitettu livemusiikki kuulostaa todella paljon paremmalta kuin miltään tallenteelta soitettuna.

Urkumusiikkiin tuo pätee jos mihinkä. Muistan aina Riikan tuomiokirkon ja konsertin siellä: tuntui kuin koko graniittikirkko resonoivan musiikin kanssa. Kaikki oli täynnä musiikkia.
Kerran aamulla kuljin Budabestissa. Erään kirkon ovi oli auki. Menin ihan katsomaan kirkkoa kun urku alkoi soida. Koko kirkko oli täynnä musiikkia, aivan kuin jotain ainetta.

Urkumusiikki ei välttämättä ole "kirkkomusiikkia".

safiiri

Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 21, 2019, 14:08:29
Lainaus käyttäjältä: safiiri - tammikuu 21, 2019, 12:52:48
Lainaus käyttäjältä: Lenny - tammikuu 21, 2019, 12:09:04
Nyt on muuten selvitetty tieteellisellä tarkkuudella eeppisin klasaristyge. Se ei ole yllätys: Mahlerin 2. sinfonia. Tutkimuksen suoritti Redditin /r/classical: https://www.reddit.com/r/classicalmusic/comments/ahvd2t/classical_music_that_has_an_epic_feel/

Myös kapellimestarit ovat
samaa mieltä. Vertailun vuoksi: Bruckner joka myöskin on erittäin eeppinen, jää
selvästi kakkoseksi.
Mä en siedä Mahleria. Se kuulostaa ihan joltain elokuvamusalta. Ei vain uppoa ollenkaan. Liian romanttista ja tunteellista mun makuun.
. Olen kade, minulle Mahler ei puhu. Ehkä tämä pieni läppäri pienine kajareineen ei tee oikeutta Mahlerin musiikille.


Olen kuullut Mahleria myös konsertissa, eikä se silläkään tavalla nautiskeltuna muuttunut kiinnostavaksi tai puhuttelevaksi minulle. Mutta - ei kai kaikesta musiikista tarvitsekaan henkilökohtaisesti pitää.

a4

#43
Lainaus käyttäjältä: Lenny - tammikuu 21, 2019, 02:33:59
Onhan näitä todellakin monia puhkisoitettuja. Noiden jo mainittujen lisäksi tulee mieleen Bachin "Air". Entäpä sitten joku Brahmsin "tuutulaulu", joka helisee miljoonissa lastenleluissa? Se on varmaa, että joku Schönberg ei koskaan päädy lastenleluihin tai kahvimainoksiin.
Määrittele ei koskaan:
https://www.youtube.com/watch?v=9dNq7lv2ygA  :)

Kiitos mielenkiintoisesta ketjusta.

Ps. Kalsariketjun tietokilpailun preludi: Mikä biisi soi linkin videolla?

Amore

Tänään oli työläs musiikkiaamu, koska se alkoi Brahmsilla (Kuusi kappaletta pianolle), jota olen aina pitänyt ikävystyttävänä. Minulle tulee helposti sellainen taikauskoinen olo, että aamulla kuultu musiikki on enne tulevalle päivälle. Siis ikävä musiikki "tietää" ikävää päivää. No, mitään erityistä ei tapahtunut, mutta tylsä musiikki sävytti muutenkin nihkeää maanantaifiilistä pitkälle iltapäivään. Brahmsin jälkeen tuli vielä aika epäkiinnostavaa pohjoismaista musiikkia (ensin Rangströmiltä ja sitten Halvorseniltä). Kun näiden jälkeen päästiin laulettuun barokkimusiikkiin, niin tässä kontekstissa barokki (ja jopa cembalokin!) piristi, hieman.  Sopraano Julianne Baird lauloi Clerambaultin Medeian (kantaatti). Kaunis ääni Bairdillä, mutta yleisesti ottaen kehno aamu.

Soitetaankohan Aamuklassisessa koskaan mitään nykymusiikkia? Magnus Lindbergiä, Kaija Saariahoa tai vaikkapa Philip Glassia? En tarkoita, että nämä olisivat jotenkin toivelistallani, vaan mietin vain, onko nykymusiikki rajattu pois valikoimasta aamiaisaikaan.
All you need is Love