Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Facebook

Aloittaja Amore, kesäkuu 14, 2019, 20:08:05

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Kopek

Kävin eilen tyttäreni kanssa laivaristeilyllä. Paattiin mennessämme tuntematon mieshenkilö mainitsi minut nimeltä ja alkoi jutella kanssani. Minulla ei ollut aavistustakaan, kuka tuo tyyppi oli. Hän sen sijaan näytti tuntevan minut ja tietävän asioistani. Hän oli katsellut Youtube-videoitanikin ja kehui niitä. Hän kertoi joskus kauan sitten soittaneensa minulle puhelimella ja jutelleensa kanssani. En muistanut mitään tällaisia puheluja, mutta enhän minä tietysti kaikkia mahdollisia soittajia vuosien ja vuosikymmenien ajalta muista.

Kohtasimme useita kertoja matkan aikana ja juttelimme. Tyyppi tarjosi kahvitkin. Hän ehkä huomasi olemuksestani, että en varsinaisesti tunne häntä, koska hän jossakin vaiheessa kertoi nimensä. Yritin painaa sen mieleeni.

Reissun jälkeen tutkin Facbookia ja huomasin, että tyyppi on kaverilistallani. Olen jossakin vaiheessa hyväksynyt hänen kaveripyyntönsä. En yleensä hyväksy tuntemattomia, mutta hänen kohdallaan olin tehnyt poikkeuksen, koska kaveripyyntö näytti liittyvän yhteisiin harrastuksiin, ja yhteiseen Facebook-ryhmään, ja tyyppi oli lisäksi joidenkin tuntemieni ihmisten FB-kaveri ja kirjoitusten perusteella "live-kaverikin". Ajattelin, että kai hänet voi turvallisesti hyväksyä, vaikka en häntä henkilökohtaisesti tunnekaan.

No, nyt tunnen.

Tyypin kanssa jutellessani tuli mieleeni tunne, että taidan olla FB-kuvieni ja Youtube-videoideni ansioista melkein pieni julkkis tietyissä piireissä. Tyyppi puhui minulle aivan kuin olisin jonkinlainen "asiantuntija", minkä käsityksen hän oli saanut valokuvistani ja videoistani ja harrastuneisuudestani. Ikävä kyllä, määrä ei korvaa laatua, joten suuresta kuvien ja videoiden määrästä ei ole voi päätellä muuta kuin sen, että olen pannut nettiin paljon kuvia ja videoita. Se, ei tarkoita, että tietäisin kuvien esittämistä asioista sen enempää kuin muutkaan. En kehdannut sanoa tyypille, että en ymmärrä hölynpölyäkään joistakin asioista, mistä hän puhui. Yritin vain nyökytellä ja sanoa, että kyllä, kyllä.

Joudun vähän sensuroimaan tätä tarinaa "identiteettipoliittisista" syistä.

Hippi

Toisesta ketjusta napattu kysäri:
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - elokuu 28, 2022, 08:34:27
--- Muistan laittaneeni omalle FB-seinälleni materiaalia tästä kirjasta, mutta en osaa hakea (lieneekö mahdollistakaan) seinältäni. ----

On mahdollista omista kirjoituksista hakea, jos keksit niin hyvät hakusanat, että hakua kannattaa yrittää.
Omalla etusivulla, vai miksi sitä sanotaan, on kolmen pisteen valikko, josta haku löytyy. En osaa sanoa, miten kännykällä, mutta läppärillä on tuon kuvan näköinen hommeli aikalailla sivun oikeassa laidassa.

Tuo "Hae" kohdistuu käsittääkseni vain omiin kirjoituksiin, ei kommentteihin. Aika vähän olen sitä joutunut käyttämään, joten en ole varma, mitä kaikkea tuo penkoo etsiessään :)
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

Norma Bates

Löytyy ne pisteet näemmä puhelimellakin. Tänks.

Norma Bates

Hei, anteeksi, mutta minun on tunnustettava, että olet erittäin kaunis nainen ja että sinulla on paras hymy, joka vain enkelin päälliköllä on, mikä tarkoittaa, että olet kaikkien enkelien päällikkö kaikkialla maailmassa. Julkaisusi ovat aina lukemisen arvoisia, mutta emme ole kavereita Facebookissa. Lähetin sinulle ystäväpyynnön, mutta se ei koskaan onnistunut. Haluaisin tulla ystäväksesi ja jakaa ideoita toisilleen. Voitteko lähettää minulle ystävällisen pyynnön profiilistasi, jotta voimme ystävystyä?
Toivottavasti et ole vihainen tästä?


Siinä taas huijarin viesti Facessa. Minulla on tapana merkata joitakin seinäni linkkejä globaalisti näkyviksi, jos mielestäni kyseessä on aihe jonka haluaisin esitellä tuikituntemattomillekin. Tällaisten linkkien alle alkoi tulemaan näitä ruikun ruikun -kaveriksi pyytämisen pyyntöjä. Joku neuvoi että valitse asetuksista että linkkeihin ei pysty kommentoimaan kuin kaverit. Tällä tavalla tilanne rauhoittuikin.

Mutta tuo ylläoleva tuli nyt yhdessä keskusteluryhmässä. Ja tarkemmin kun muistelen, on niitä tainnut joskus aiemminkin tulla ryhmissä. Huijarit ovat hoksanneet että yksittäinen keskustelija ei pysty estämään heidän viestejään. Ilmiannoin viestin, mutta harmikseni ei tullut sellaista mahdollisuutta että olisin saanut ilmiantaa sen ryhmän yp:lle, vaan päädyin ilmeisesti Facen omaan kyttäryhmään, ja senhän tietää kaikki että se ei tee yhtikäs mitään. Tai siltä se on ainakin vaikuttanut kun olen ihmisten kertomuksia lukenut. Kaikenlaista paskaa saa jäädä ihan vapaasti Faceen.

Lainauksen tapauksessa tosin ei kyllä pitäisi olla yhtikäs mitään epäselvää. Huijaripuijari ja sillä siisti.

Norma Bates

Facebookissa ilmoittelee parikin eri tahoa jotka ajavat naisten asiaa täällä ja varsinkin ulkomailla. Minusta kukaan ei kertakaikkiaan voi mussuttaa mitään sitä vastaan että kehitysmaiden naisia autetaan, koska jos heitä autetaan oikealla tavalla, se voi parhaassa tapauksessa johtaa siihen että väkiluku alkaa laskea. Ja on jäänyt mielikuva että jos rahaa annetaan miehille, se ei mene mihinkään hyödylliseen. Jos rahaa annetaan valtionpäämiehille, se menee hänen haareminsa ylläpitoon. Jos rahaa tai tukea annetaan sille kaikista köyhimmälle naiselle joka yrittää kitkuttaa perheensä kanssa miten parhaiten taitaa, hän saattaa kohentaa perheensä oloja. Ja niin edelleen.

Mussuttajia on kuitenkin riittänyt. Muutama mies ja joku miesten perseitä nuoleva järjestökin on ottanut asiakseen jäkättää ummet ja lammet siitä miten tässä maassa nuoret miehet kärsivät niin kovin, että ennemmin heitä pitäisi auttaa. Kuin vaikkapa jotain tyttöä toisella puolella maailmaa välttämään silvotuksi tuleminen.

Tympiintyi jo aikoja sitten ettei tyttöjen ja naisten asemasta voi puhua edes heidän asioidensa hoitamiseen tarkoitettujen tahojen nettijulkaisujen yhteydessä, kun wää wää mää mää -jätkät ryntäävät heti tukkimaan linjat. Vähään aikaan en ole tähän ilmiöön nyt törmännyt, ehkä banni heilahti. Mutta nyt kun oli joku Unicef lapset, mikä lie julkaisu, oletin että kai nyt LAPSET edes saavat armon kusipäidenkin silmissä.

No ei. Sama ulina ja mölinä taas. Ja varsinkin kun oli kyse Ukrainan lapsista, niin vinku vonku ensin Suomen asiat kuntoon. Donetski byääh, eikö kukaan ajattelee Venäjä-raukkaa, ini ini. Meinasin laittaa tällä foorumille linkin, mutta tuli taas pitkä linkki ja eipä tämä asia kumminkaan ketään kiinnosta. Itseäni vaan kuvotti se trolli- ja puupäähyökkäys mikä siihen tuli. Eikö yhtään HÄVETÄ että edes lapset eivät saisi saada apua?  >:(

Kopek

Facebookissa on muutamia äärimmäisen ärsyttäviä piirteitä. Yksi on se, että vanhoja kuvia ei tahdo millään saada näkyviin.

Kun jonkin ryhmän valokuvakokoelmaa alkaa selata, Facebook esittää ensiksi uusimmat kuvat. Siitä on alettava hiljalleen rullata albumia, jolloin vanhempia kuvia ilmestyy näkyviin. Missään tapauksessa ei pidä välillä klikata mitään kuvista muuten kuin tyyliin "avaa linkki uuteen välilehteen". Jos nimittäin kuvan klikkaa auki, haku palaa taas uusimpaan kuvaan. Koko etsintä on aloitettava alusta.

Arvatkaa, miten hidas ja lähes mahdoton homma on rullata näkyviin muutama vuosi sitten julkaistu valokuva tuhansien kuvien joukosta. Etsitty kuva on kyllä siellä jossakin, mutta sen saaminen näkyviin vie ikuisuuden. Puolen tunnin päästä jo luovuttaa. Että olkoon, kun on niin vaikeaa.

Facebookissa pitäisi olla jokin oikotie löytää kauan sitten julkaistuja kuvia, kun ne kuitenkin tiedostoina säilytetään.

Kopek

#216
Eräässä suuressa Facebook-ryhmässä ylläpitäjä on ottanut yllättäen hyvin tiukan kannan kuvien julkaisemiseen vedoten tekijänoikeuksiin.

"Ylipäätään toisten materiaalien julkaisu on kielletty", tuo henkilö kirjoittaa oikein huutomerkin kanssa. Hän mainitsee, että julkaisuissa olevaa materiaalia ei saa esittää ja täsmentää:

"Tämä sama laki koskee myös valokuvia. Eli, jos Matti otti kuvan ja Maija julkaisi sen ilman Matin lupaa, tapahtuu rikos. Ja vielä, jos Martti muokkaa kuvaa ja julkaisee sen, on sekin rikos. Eli on viisainta pitäytyä ihan vain omissa kuvissaan ja omissa teksteissään."

Tekijänoikeudet ovat yksi monimutkaisimmista lainsäädännön osa-alueista. Jos asiat olisivat yksinkertaisia, eivät kai monikansalliset mediayhtiöt kiistelisi lakimiesarmeijoiden avulla tekijänoikeuksista ja niistä maksettavista korvauksista. Säädösviidakko on monimutkainen ja tavallisen maallikon vaikeasti ymmärrettävä.

Valokuvan kohdalla yksi tulkinnanvarainen asia on esimerkiksi se, voidaanko kuvaa pitää "teoksena". Tätä asiaa on ratkottu eri oikeusistuimissa ja päädytty milloin mihinkin tulokseen. Joskus valokuva on pelkkä valokuva, joskus se on "teos". Tekijänoikeuksien kannalta asialla on suuri merkitys. Myös sitä voidaan miettiä, mitä tarkoitetaan "julkaisemisella".

Tietysti ryhmän ylläpitäjä on sen takia varovainen, ettei joudu ongelmiin. Hän ei kuitenkaan mainitse erikseen vanhaa aineistoa, jota kyseisessä ryhmässä on julkaistu paljon. Eiväthän tekijänoikeudet jatku ikuisuuksiin, eli jossakin vaiheeessa aineisto on vapaata käytettäväksi. Mutta missä vaiheessa, se on toinen juttu ja liittyy mm. edellä mainittuu teoskysymykseen. Ehkä jostakin löytyy ohjekokoelma "mitä saa julkaista Facebookissa".

https://www.facebook.com/help/1020633957973118

https://www.iltalehti.fi/digiuutiset/a/28470ac9-e556-4acc-9a06-7e3e1f5bfb3b

http://www.finnfoto.fi/files/2007/12/valokuvaajan_tekijanoikeusopas.pdf

P.S. Myönnän tietämättömyyteni ja tunnustan, että en oikeastaan edes tiedä, mitä tarkoitetaan "julkaisemisella". Onko pelkkä linkin antaminen julkaisemista, vai pitääkö aineisto kopioida ja esittää uudestaan kopioituna?

Hippi

^
Mistä ylläpitäjä tietää kuvan todellisen ottajan? Voihan Virpi olla käyttänyt sitä Matin kameraa ja Matti on kameraansa jääneen kopion mennyt julkaisemaan.
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

Kopek

Tein jälkikorjauksia tuohon kirjoitukseeni.

Omien kuvieni tekijänoikeuksien perään en huutele. Jos joku julkaisee niitä, ei mahda mitään.

Socrates

Kevättä ilmassa. Hutsut postailevat kaveripyyntöjä päivittäin.
Älkää googletelko minua vaan googlettakaa perspano, niin löydätte jotain mikä kiinnostaa ja kiihottaa.

Brutto

Facessa näkyy paljon kuvia jotka on lainattu vanhoista sanomalehdistä ja kirjoista. Onko sallittua kopioida lehtikuva teksteineen vaikkapa vuoden 1984 Hesarista johonkin suljettuun ryhmään?
"I watched a snail crawl along the edge of a straight razor. That's my dream. That's my nightmare: crawling, slithering, along the edge of a straight razor and surviving."

Kopek

Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 09, 2023, 13:38:58
^
Mistä ylläpitäjä tietää kuvan todellisen ottajan? Voihan Virpi olla käyttänyt sitä Matin kameraa ja Matti on kameraansa jääneen kopion mennyt julkaisemaan.

Tässä ollaan ongelman ytimessä - tai ainakin jonkin sivujuonteen ytimessä. Kuvaa koskevat tekijänoikeudet eivät aina kuulu kuvaajalle vaan joskus ne kuuluvat kameran omistajalle. Arvelen, että esimerkiksi lehtiyhtiön kuvaajat voivat joutua allekirjoittamaan sopimuksen, jonka mukaan heidän työssään ottamiensa kuvien tekijänoikeudet kuuluvat työnantajalle eli lehtiyhtiölle. En tunne alaa enkä lainsäädäntöä, mutta voisin kuvitella, että jokin tuon tyyppinen sopimus tehdään. Kaikkihan on tietysti mahdollista, joten muitakin sopimusvaihtoehtoja on. Jaetut tekijänoikeudet ja mitä nyt voidaan keksiä. Tai että kuvaaja saa ottaa työaikana ja työtehtävissään omalla kamerallaan kuvia, joiden oikeudet kuuluvat hänelle. Firman kameralla otettujen kuvien oikeudet kuuluvat firmalle. Kuten jo edellä pari kertaa totesin, esitän pelkkää arvailua. Lehtiyhtiöille töitä tekevät freelance-kuvaajat ovat tietysti vielä oma juttunsa.

Googlailenpa hieman aiheesta, eli kuinka paljon arvailu meni pieleen....

Poiminta Kuvaston ohjeista:

TEKIJÄNOIKEUS TYÖSUHTEESSA: Aloitan uudessa työpaikassa, jossa tehtäviini kuuluu valokuvien ottaminen työnantajani Instagram-tilille. Kenelle kuuluu tekijänoikeus ottamistani kuvista?

Suosittelemme sopimaan aina kirjallisesti tekijänoikeusasioista työnantajan kanssa. Epäselviä tilanteita syntyy varsinkin silloin, kun teosten luominen ei ole kuulunut varsinaisiin työtehtäviin. Olettamana on, että tekijänoikeus siirtyy määrätyssä laajuudessa työnantajalle, jos asiasta ei ole muuta sovittu ja jos teoksen tekeminen kuuluu varsinaisiin työtehtäviisi. Tätä kutsutaan työsuhdeolettamaksi.


https://kuvasto.fi/usein-kysytyt-kysymykset/

https://blogs.helsinki.fi/tekijanoikeudet-opetuksessa/?page_id=8125

https://copyrightalliance.org/education/industry/photographers/

Norma Bates



Norma Bates

Lainaus käyttäjältä: Toope - maaliskuu 19, 2023, 00:20:22
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - maaliskuu 15, 2023, 14:44:13
https://www.is.fi/digitoday/tietoturva/art-2000009453041.html

Facebook ei vaivaudu poistamaan huijareita sivustoltaan.
Miksi pitäisi poistaa ketään?

Niin, mitäs näitä suotta:

- tyyppi varastaa toisen ihmisen valokuvat ja henkilöllisyyden, ja alkaa esiintyä hänen nimisenään ja nimissään (yhdelle FB-kaverilleni kävi näin, ei keksinyt muuta apua erottautua kuin alkaa käyttää lempinimeään omalla uudella tilillään)

- tyyppi muokkaa jonkin yhtiön mainoksia sen verran että esim. peittää merkkituotteen alkuperäisen logon, ja on myyvinään vastaavaa kamaa huomattavasti halvemmalla, ihmiset antavat hänelle luottokorttitietojaan tilatessaan "tuotetta" joka ei tietenkään koskaan saavu, tai jos saapuu niin tulee aivan luokatonta kuraa joka ei vastaa kuvausta

Muutakin aktiviteettia lienee, nuo nyt ensimmäiseksi tuli mieleen. Eli hämärähemmot ja rikolliset.