Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Teeturinaa

Aloittaja -:)lauri, tammikuu 05, 2019, 18:20:44

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

-:)lauri

Sitruuna-inkivääri yrttitee oli hyvän makuinen sijoitus.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

Hayabusa

Täytyykin laittaa pannu tulelle. Ja kupposen seuraksi kenties tujaus kovaa teetä.  ;D
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur

Hippi

Olen huomannut syksyn tulleen paitsi kaikenlaisen aktiivisuuden viriämisestä niin myös siitä, että mielihalu iltateehen on herännyt. En sitä tullut oikeastaan ajatelleeksikaan, mutta yllättäen kahdella viimeisellä kauppareissulla olen eksynyt tutkimaan kaupan teevalikoimaa ihan vai miettimättä asiaa sen tarkemmin.

Loppuviikosta tulin ostaneeksi Lord Nelson green tea orange & ginger, kun kävin Liiterissä muilla ostoksilla. Olen mieltynyt sitruunan ja inkiväärin yhdistelmään ja kun tuo sattui kohdalle, niin ajattelin, että ei voi olla pahaa applesiinin ja inkiväärin yhdistelmäkään. Oikeassa olin, se oli oikein maukas ja melko makea teeilman makeutustakin. Löysin juuri netistä plogin, jossa plogin pitäjä oli lähettänyt eri teevalmistajille kyselyn, jotta onko noita makeutettu, kun niissä on hiilareita, mutta ainesosaluettelossa ei ole sokeria mainittu. Vastauksena oli, että vähäinen hiilari johtuu luontaisista makuaineista ja lisättyä sokeria ei ole.

Tämän päivän kauppareissulla tavallisessa ruokakaupassani kuljin sattumoisin teehyllyn ohi, vaikka se ei normaaliin reittiini kuulu. Eihän siitä sitten ohi päässyt, kun Nordqvistin pussiteet olivat tarjouksessa niin, että kahdelle pakkaukselle (á20pussia) oli nippuhinta.

Seikkailu pussitee oli hauska löytö, eli 20 eri makua. Noita voi nyt makustella ja jos löytyy joku herkullinen maku, niin sitä sitten voi ostaa koko paketin. Tuolle kaveriksi valitsin
Karibian Aurinko pussiteen. Tuota olen muistaakseni aikaisemminkin ostanut, mutta irtoteenä. Pidän sen hedelmäisestä (musta tee, aprikoosi-, ananas- ja passionhedelmäaromi) makeahkosta mausta.


Noita Nordqvistin linkkejä etsiessäni harmittelin mielessäni, että nettikaupasta nuokin olisi saanut halvemmalla kuin se kaupan tarjoama nippuhinta, joka sekin oli edullinen hyllyhintaan nähden. Tietysti sitten postituskulut siihen päälle, niin sen jälkeen vähäinen ostos ei olekaan edullinen, mutta harvoin taitaa teehyllyssäni olla niin paljon tyhjää, että muutamaa pakkausta enempää voisi kerralla tilata etenkin, kun teen juontiin näyttää tulevan aina kesätauko.
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

Kopek

Allekirjoittaneelle tee on teetä ja mehut ovat mehuja ja niiden yhdistelmä on useimmiten pahan makuinen. Ei tämä nyt ehdotonta ole, mutta jos "tee" maistuu enemmän kirpeälle marjamehulle kuin teelle, niin mitä se oikeastaan on.

Olen miettinyt, millaisia mahtoivat olla ensimmäiset kokemuksiani teestä lapsena. Käsitykseni mukaan meillä ei ollut perheessä aktiivisia teen juojia. Samassa taloudessa asuivat myös isovanhempani. En koskaan muista heidän juoneen teetä. En kyllä muista nähneeni teetä vanhempienikaan kupeissa. Ehkä lapsuudenkotini oli täysin "teetön". Voi olla jopa niin, että kun lapselle eli minulle ei viitsitty antaa kahvia, ostettiin sen korvikkeeksi teetä, koska sen arveltiin sopivan ja maistuvan paremmin. Näin minusta tuli perheen ensimmäinen vakituinen teen juoja.

Ilmeisesti perheeseemme ostettu tee oli irtoteetä, jota liotettiin teesihdin avulla. Muistan sen, kun joku (mahdollisesti kotiapulaisemme) puhui siitä, että "nykyisin sitä on sellaista pussissa olevaa teetäkin, jota kastetaan kuppiin".  Minua alkoi tietenkin kiinnostaa tuollainen erikoisuus. Ensimmäisen kerran sain nähdä ja kokeilla pussiteetä eräällä kyläreissulla. Omistamme nykyisin talon, jonka yläkerrassa tuo kokemus tapahtui. Talo on autio ja ränsistynyt ja lähinnä romuvarastona. Voin kuitenkin muistella, että tässä huoneessa ensimmäisen kerran...

Hippi

Minulla on muistikuva, että jo aika pienenä olen juonut teetä. Siitä en ole varma onko ensimmäiset teekokemukset kotoa vai sairaalan lastenosastolta. Joka tapauksessa tee on ollut aina iltajuoma. Lapsena siihen laitoin aika paljon sokeria ja makeaan teehen kastoin juustonäkkäriä eikä mikään ollut parempaa, ei edes pullasuttu. Joskus sitä teen vieläkin, joskin tee ei kyllä enää ole sokerista.

Nykyisin lisäksi flunssan alkua nujerran hunajalla makeutetun yrttiteen avulla.
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

kertsi

Itselläni on tapana tehdä ohuista inkiväärinsiivuista teetä flunssaan.

Ensimmäinen mielikuva teen juonnistani oli elämäni ensimmäiset treffit, joilla joimme kahvilassa teetä. Tai no, minttuteetä muistan kyllä juoneeni jo ennen sitä.
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

wade

Noista teen uuttoveden lämpötiloista. Minusta moni vihreä tee kitkeröityy ja siihen tulee jopa... kalaisa haju, jos uuttovesi on liian kuuma ja uuttoaika on liian pitkä.

Yleensä uutan n. 75 - 80 asteisessa vedessä vihreän teeni. Uuttoajaksi minulle riittää jopa 30 sekuntia, mutta toki pidempikin aika on mahdollinen. Entisessä työpaikassani join koko päivän samasta teepussista: uutin lyhyesti saman pussin aina uudessa vedessä.

Hayabusa

^Skynäridokkarissa kerrottiin, että bändillä oli tapana keitellä "teetä" taikasienistä. Sitä sitten kiskottiin koko päivä treeneissä. Ei ihme, että saundit olivat ihan omalla levelillään.
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur

Hippi

Arkeologiset kaivaukset jatkuvat ja taas löytyi käyttämättömälle ketjulle käyttöä :)


Ihan vahingossa osui eilen Lidlissä silmiini Nordqvistin pyramiditeet, jotka olivat tarjouksessa. Katsoin, olisiko siellä mielenkiintoisia minulle uusia makuja ja pari pakettia nappasin mukaani. Tänään sitten iltalenkin jälkeen avasin toisen ja mikä hieno yllätys sieltä löytyikään. Aivan oivallinen glögin korvike.

BLACK VELVET -PYRAMIDITEE
Tämä rock-henkinen yrttijuoma on lumoava yhdistelmä lakritsin, karhunvadelman sekä vadelman makuja. Valmiina rokkaamaan?
Sopii nautittavaksi kuumana ja kylmänä juomana.

Ainekset: hibiscus, luontainen lakritsiaromi, karhunvadelma, luontainen vadelma- ja karhunvadelma-aromi.


Laitoin hiukan hunajaa makeutukseksi, sillä minun iltajuomani pitää olla hiukkasen makeaa.

Hassua, että paketissa lukee Blackberry ja mielessäni sen käänsin väärin mustaherukaksi ja olin maistavinani herukkaa tuossa, mutta eipä ollutkaan. Hibiscus maistui ja toi siihen hapokkuutta, joka minut hämäsi tuon marjan suhteen varmaankin siitäkin huolimatta, että hibi siinä maistui ihan selvästi ja tunnistettavasti.

Luulenpa tästä tulevan talven suosikkini :)
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

-:)lauri

Olen saanut viime aikoina kofeiinista omituisia hermostollisia oireita. Kun lopetin kahvinjuonnin, ei ole ollut oireita enää. Vaikea sanoa mistä johtuu, mutta olen kyllä juonut kahvia aika runsaasti. Ties vaikka kroppa kestäisi kahvia jos joisi päivässä vain pari kolme kuppia. No toistaiseksi voisi kokeilla taas teetä. Pitäisi löytää hyviä kofeiinittomia teejuomia. Ehdotuksia?
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

Hippi

^
No lue nyt ensin tämä ketju läpi ja maistele ehdotettuja juomia.
Kofeiinittomathan ei useinkaan sisällä varsinaisesti teetä lainkaan, vaan ovat erilaisia yrtti-, marja- tai hedelmähaudukkeita.
Myös Roobois "teet" ovat kai kofeiinittomia. Eräässä makulajitelmapakkauksessa noitakin tuli, mutta en ole vielä ehtinyt maistaa.

Minulla on kaapissani ehkä noin 10-15 eri makuvaihtoehtoa tällä hetkellä ja illalla otan aina fiiliksen mukaan. Noista pitäminen on todellakin niin makuasia, että vaikea on mennä ehdottelemaan mitään, kun oma makukin vaihtelee illasta toiseen.

Edellä mainittujen lisäksi on muutamaa laatua ihan oikeaa teetäkin :)
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

kertsi

Rooibos on herkkua. Eräs ystäväni laittaa sitä purusta, ja hauduttaa kannussa. Se on todella hyvää. Aina on pitänyt kysyä merkkiä, mutta unohdan. Itse olen käyttänyt pussirooibosta, ja ihan ok sekin on.

Ruusunmarja voisi olla aamun/aamupäivän juoma, jos vatsa kestää sitä. Itse saan siitä vähän närästystä, ehkä siksi, että siinä on paljon C-vitamiinia. (Minttukin närästää, mutta sekin voi olla kiva sellaisille, joilla vatsa sen kestää.)
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Hippi

No nyt on Hömpälle ehdotus

SEIKKAILU-PUSSITEE
20 erilaista mustaa, valkoista ja vihreää pussiteetä vaihtelusta pitävälle.

Tiikerin Päiväuni: musta tee, mustaseljamarja-, kvittenhedelmä- ja hunaja-aromi.

Kiraffi Rooibos: rooibos, karamelli-, kerma- ja vanilja-aromi.

Oranki Rooibos: rooibos, appelsiiniaromi.

Croco Rooibos: rooibos, karpalo- ja punaisten marjojen aromi.

Keisarin Morsian: musta tee, mustaseljamarja- ja kvittenhedelmäaromi.

Uskollinen Ystävä: musta tee, persikka-, appelsiini- ja ananasaromi.

Karibian Aurinko: musta tee, aprikoosi-, ananas- ja passionhedelmäaromi.

Sadepäivän Ilo: musta tee, ananas-, mansikka-, kirsikka- ja vadelma-aromi.

Viisasten tee: musta tee, granaattiomena-, mansikka- ja sitruuna-aromi.

Valkoinen Karhu: valkoinen tee, mustikkamuffinsiaromi.

Valkoinen Elefantti: valkoinen tee, omena-, päärynä- ja grenadiiniaromi.

Japan Sencha: vihreä Sencha-tee.

Lady Green: vihreä Sencha-tee, kirsikka- ja vanilja-aromi.

Nippon Green: vihreä Sencha-tee, mansikka-, sitruuna- ja vanilja-aromi.

Darjeeling: musta tee.

China Green: vihreä Sencha-tee, mustaseljamarja- ja kvittenhedelmäaromi.

Valkoinen Lohikäärme: valkoinen tee, greippi-, mansikka- ja vanilja-aromi.

Valkoinen Tiikeri: valkoinen tee, aloe vera- ja greippiaromi.

Seepra Rooibos: rooibos, mansikka- ja kerma-aromi.

Kenia: musta tee.



Tuossa saat pienellä hinnalla monta makua, eli hukkaostoksen vaara on aika pieni, jos joku maku ei miellytä.
Noita on saman firman tuotteena sitten pussiversioita ja ainakin joitain irtoteenä, jos haluaa puruista hauduttaa.

Keräsin juuri rohkeutta ja tein Seepra Rooiboisin ja hyvää on. Itse asiassa aikalailla maistuu teelle, jossa on makuaineena vanilja.
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

kertsi

^ Keisarin morsian, ja Tiikerin päiväuni ainakin ovat hyvää.
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Hayabusa

No niin, nyt te saitte teehampaan kolotuksen tännekin. Oli siis pakko keittää pannullinen oolongia. Samalla tuli tehtyä teeinventaario - täytynee viikonloppuna käydä paremmassa kaupassa täydennystä hakemassa.
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur