Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Penkkiurheilua - Torilla tavataan!

Aloittaja -:)lauri, tammikuu 05, 2019, 19:27:17

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

-:)lauri

^
Joo. Tiivistunnelmainen peli tähän asti.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

-:)lauri

Suomi ei antanut BH:lle mitään palaa.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

a4

#662
^^
Heh! Draaman kaarta voi lisätä tekemällä kaksi alivoimamaalia vaikka sisäinen realistini kotikatsomossa vain odottaa kynsiä pureskellen viime sekunneille että ylivoimalla pelaava joukkue tulee tasoihin ja ohi voittoon. Se täytyy olla vain ajan kysymys. Vastustajakin ryhtyi dramaattiseksi ja vaihtoi tähtipelaajansa pois kentältä kesken takaa-ajonsa. Hyvää draamaa saatiin myös Suomen kolmannen maalin videotarkistuksen odottelusta.
Toisaalta, Suomi tuntui alivoimallakin pelaavan täydellä miehityksellä. Hienoa taistelua Suomelta ja B-H:n ajatukset taisivat jo olla oikeassa sodassa.
Loppuvaiheissa katsomo hiljeni tai tyhjeni niin että muutama kymmen Suomen kannattajaa piti selostajan mukaan kovinta ääntä. Areenalla joka on kuulema tunnettu äänekkäistä kannattajistaan.

-:)lauri

B-H pelas sellaista perinteistä Etelä-Eurooppalaista potkupalloa. Taitavalla näyttelemisellä ensin punainen kortti Suomelle ja kaikista maalipaikoista kilometrin yli maalin. Se B-H:n ainokainenkin meni maaliin vain sen vuoksi, että palloa potkaistiin käytännössä maaliviivalta.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

a4

Kävi miten kävi jatkokarsinnoissa niin tuo voitto hienoilla alivoimamaaleilla lämmittää pitkään.
Vaikka sääliksi käy vastustajan kotimaan poliittinen tilanne kauheine uhkakuvineen. Jotka heijastuvat myös muualle Eurooppaan.

MrKAT

Lainaus käyttäjältä: a4 - marraskuu 13, 2021, 16:51:01
Suomi haluaa tarjota jännitystä koko rahalla. Punainen kortti ja missattu pilkku ovat hyviä valintoja.
Minä menetin hermot jo missattuun pilkkuun (muokkasin nyrkillä lattiamattoa - turhaan) ja lopetin seuraamisen liian aikaisin.  Olisi kannattanut jatkaa mutta en olisi kuitenkaan kestänyt tuota punaista korttia. Nyt HS kertoo miten mokemme pelottelee ranskalaisia:
Ranska saapuu hyytävän kylmään Suomeen - Lucas Hradetský pelotteli vastustajiaan: "Sanoin että ota talvitakki mukaan" :D
"Voi poikaseni, niin vähällä tiedolla leikkaajat ja potkijat luulevat hallitsevansa maailmaansa" - Kaarle Suuri somea seurattuaan
Suureen typeryyteen tarvitaan toopemaisen tyhmiä (moderoitavia) persuja.

-:)lauri

Lainaus käyttäjältä: a4 - marraskuu 14, 2021, 16:51:38
Kävi miten kävi jatkokarsinnoissa niin tuo voitto hienoilla alivoimamaaleilla lämmittää pitkään.
Vaikka sääliksi käy vastustajan kotimaan poliittinen tilanne kauheine uhkakuvineen. Jotka heijastuvat myös muualle Eurooppaan.

Olen samaa mielipuolta molemmista näkemyksistäsi.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

-:)lauri

Juu eli Huuhkajien mm-haaveet vuoden 22-mittelöiden osalta paketissa.

Barkov loukkaantui ikävän näköisesti viimeyön ottelussa. Polvi näytti vääntyvän tosi pahasti, vaikkakin vaikea sanoa. Ehkä Barkov sai käännettyä jalkaa riittävästi ennen iskua, jotta kolhu ei ollut liian paha. Polvivammat ovat vain sen verran vakavia, että helposti sattuu tosi pahasti ja siinä tapauksessa Barkov olisi todennäköisesti ulkona myös leijonien olympiajoukkueesta.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

ROOSTER

Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - marraskuu 17, 2021, 11:30:34

Toivotaan, että pojalla polvi paranee mahdollisimman pian.
Yleinen mielipide on aina väärässä.

a4: Minulla on sellainen kokemus että kaikki vähänkin älykkäät laitteet jumiutuvat itsekseen, ennemmin tai myöhemmin ja jotkut useammin.
Omakin pää.

Gerardo: "Viidakko on äiti, eikä äitiä voi myydä tai ostaa. Äitiä voi vain suojella.  HS

-:)lauri

#669
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - marraskuu 17, 2021, 11:56:06
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - marraskuu 17, 2021, 11:30:34
Juu eli Huuhkajien mm-haaveet vuoden 22-mittelöiden osalta paketissa.

Barkov loukkaantui ikävän näköisesti viimeyön ottelussa. Polvi näytti vääntyvän tosi pahasti, vaikkakin vaikea sanoa. Ehkä Barkov sai käännettyä jalkaa riittävästi ennen iskua, jotta kolhu ei ollut liian paha. Polvivammat ovat vain sen verran vakavia, että helposti sattuu tosi pahasti ja siinä tapauksessa Barkov olisi todennäköisesti ulkona myös leijonien olympiajoukkueesta.

Toivotaan, että pojalla polvi paranee mahdollisimman pian.

Nyt on sormet ranteita myöten ristissä, että olisi kyseessä vain joku pienempi kolhu. Pahimmassa tapauksessa (jos eturistiside vaurioitunut) kuntoutuminen vie 9 kuukautta: https://www.is.fi/nhl/art-2000008411600.html
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

a4

Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - marraskuu 17, 2021, 11:30:34
Juu eli Huuhkajien mm-haaveet vuoden 22-mittelöiden osalta paketissa.
Jaksoin katsoa vain ensimmäisen puoliajan ottelusta ja pääsin tasuriin tyytyväisenä nukkumaan. :)
Suomi pelasi hyvää peliä Ranskan miljardijoukkuetta vastaan.
Ei ole häpeä hävitä hyvälle vastustajalle.

-:)lauri

#671
https://www.nhlsuomi.com/2021/11/17/aleksander-barkov-selvisi-tilanteeseen-nahden-saikahdyksella-paras-mahdollinen-tulos/

Uusimman tiedon mukaan Barkovin polvi ei edellytä leikkaushoitoa. Eli olympialaiset tuskin ovat vaarassa. Huh helpotus. Vaikka Suomella on muitakin maailman huippuja, Barkov suomalaisista kuitenkin paras ja olisi siksi ollut iso menetys, jos tie olympialaisiin olisi noussut pystyyn.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

-:)lauri

Lainaus käyttäjältä: a4 - marraskuu 17, 2021, 14:36:34
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - marraskuu 17, 2021, 11:30:34
Juu eli Huuhkajien mm-haaveet vuoden 22-mittelöiden osalta paketissa.
Jaksoin katsoa vain ensimmäisen puoliajan ottelusta ja pääsin tasuriin tyytyväisenä nukkumaan. :)
Suomi pelasi hyvää peliä Ranskan miljardijoukkuetta vastaan.
Ei ole häpeä hävitä hyvälle vastustajalle.

En katsonut tuota peliä kun olin jo untenmailla, mutta maltillisesta lopputuloksesta päätellen emme hävinneet ainakaan ihan pystyyn kuten Kazakstanille kävi Ranskaa vastaan.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

ROOSTER

Koripallon päävalmentaja vaihtuu. Henrik Dettmann jättää valmennuksen 25 vuoden palveluksen jälkeen. Tämä koripallon Kekkonen on ollut mukana monessa ja hänen aikanaan on ollut myös saavutuksia.

Jotenkin tuli mieleen hyvin vanha juttu, jossa joku kysyi: Mikä on syy, ettei Suomi menesty Euroviisuissa? Vastaus oli Ossi Runne. Hän toimi Suomen Euroviisukapellimestarina 22 vuotta. Suomi voittikin Euroviisut muutama vuosi sen jälkeen kun Runne lopetti toivottoman hommansa. Ei saa ymmärtää väärin, olihan hän huippumies, mutta esim. jääkiekossa potkut tulevat nopeastikin jos tulosta ei synny, vaikka valmennus olisi miten pätevää.

Tarkoitus oli sanoa, että kiitos kaikesta, mutta nyt on jo aika uusien kykyjen astua remmiin.

Offtopic: Mistä tulee sanonta: Astua remmiin. Kuulostaa vaaralliselta, remmistä tulee mieleen suuri meluava kone jota pyöritetään valtavalla hihnalla - sellaisen päälle ei tee mieli astua. Tai sitten isäukko joka juoksee perässä huitoen hihnanpätkällä persuuksille.

Yleinen mielipide on aina väärässä.

a4: Minulla on sellainen kokemus että kaikki vähänkin älykkäät laitteet jumiutuvat itsekseen, ennemmin tai myöhemmin ja jotkut useammin.
Omakin pää.

Gerardo: "Viidakko on äiti, eikä äitiä voi myydä tai ostaa. Äitiä voi vain suojella.  HS

-:)lauri

^
Valmentajakaan ei pysty paljoa tekemään, jos pelaajamateriaali on mitä on. Tosin Suomen pelaajamateriaali ei vaikuta erityisen huonolta.

En nyt hirmu hyvin tunne koripalloa, mutta näin penkkiurheilijan näkövinkkelistä vaikuttaisi siltä, että menneellä kaudella suurin ongelma oli joko se, että ladattiin liikaa eforttia pelin alkuun ja kunto loppui pelin edetessä kesken tai sitten ongelma oli henkisellä puolella.

Sellaisia tasaisia pelejä oli harvemmin tai sitten onnistuin löytämään tieni tv:n ääreen vain tällaisissa otteluissa: vastustajasta riippumatta tyypillisesti Suomi meni parhaimmillaan sen parin kymmenen pisteen karkumatkalle ekalla neljänneksellä ja sitten vastustaja kiri kolmella viimeisellä neljänneksellä ohi tai melkein ohi.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.