Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Tietokoneketju

Aloittaja Lenny, tammikuu 03, 2019, 12:24:19

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

Hiha

Lainaus käyttäjältä: Kopek - maaliskuu 27, 2024, 09:31:46Kuvassa näkyvä ohjelma on Word, jonka olin salakopioinut eräästä valtionyhtiön tietokoneesta, jollaista pääsin käyttämään eräällä työllisyyskurssilla 1990-luvulla. Minulla ei ollut tuossa vaiheessa itselläni edes Windows-konetta internetistä puhumattakaan. DOS:n puolella osasin kuitenkin sen verran touhuta, että kopioiminen onnistui. Tuohon aikaan tekstinkäsittelyohjelman voi kopioida kopioimalla tarvittavat tiedostot. Nykyajan ohjelmien kopioiminen tuolla tavalla ei tietenkään enää onnistuisi. Kai tällaisen lähes 30 vuotta sitten tapahtuneen kopioimisen uskaltaa jo paljastaa. Kopiointeihin ja piraattijuttuihin suhtauduttiin tuohon aikaan melko vapaamielisesti.

Word, mikä versio? Muistaakseni version 4 pystyi vielä kopioimaan noin, versiolla 5 se ei enää onnistunut. Voi tietysti olla, että muistan päin honkia. Jos se oli niin, kurssillasi on ollut aikaan nähden melko vanhat ohjelmat.

Hippi

Onnistuin taas kerran töpeksimään tietotekniikan kanssa. Pelkkää omaa huolimattomuutta oli, että lähetin s-postin väärälle Janille.

Minulla on MS Outlook työpöytäsovellus, johon olen liittänyt neljä sähköpostilaatikkoa. Mitään osoitteistoa en ole pitänyt, tai olen joskus epähuomiossa yhden s-postiosoitteen sinne lisännyt. Sen sijaan minulla on käytössä ominaisuus, joka tarjoaa ehdokkaita, kun alan kirjoittaa vastaanottajan nimeä. Siitä on sitten helppo klikata osoite valmiiksi.

Olin laittamassa s-postia tietylle vakioporukalle ihan rutiinitoimena ja pian lähetyksen jälkeen sain paluupostia, jossa "väärä Jani" ihmetteli viestiäni, jotta mihin se liittyy. Tajusin heti mokani ja vastasin tyypille mokanneeni. Nyt ihmettelin, miten tuo väärä Jani siihen pullahti, kun hänen kanssaan viestittelyä on tapahtunut viimeksi yli 3 vuotta sitten enkä muista nimeä nähneeni tarjolla sen jälkeen.

Etsin sovelluksen asetuksista yms, miten pääsisin tyypistä eroon, kun en toivo jatkossakaan hänen kanssaan kirjeenvaihtoa. En löytänyt mitään, mutta sitten hoksasin kokeilla niin, että tein uuden s-postin ja sen vastaanottajaksi kirjoitin J:n. Nyt vasta huomasin katsoa tarjolla olevaa nimilistaa tarkemmin ja siinähän oli jokaisen nimen perässä rasti rivin lopussa. Kokeilin, mitä tapahtuu, jos klikkaan rastia ja sehän toimi. Väärä Jani katosi bittiavaruuteen :)

Sen jälkeen kävin samalla tavalla kaikki aakkoset läpi ja putsasin tarjokkaista pois henkilöt, joille en välitä vahingossakaan laittaa mitään postia.

Jännä, etten tuota ollut aikaisemmin huomannut, että noita voi siivotakin. Ehkä hiukan hämäsi, että rasti oli hiukan erilainen kuin MS:n tavallisin poistorasti.
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

a4

^
Hyvä biisin nimi. Väärä Jani.
Siitä vaan tarjoamaan J. Karjalaiselle tai Hectorille uutta biisiä. :)

a4

Lainaus käyttäjältä: a4 - huhtikuu 12, 2024, 15:22:52^
Hyvä biisin nimi. Väärä Jani.
Siitä vaan tarjoamaan J. Karjalaiselle tai Hectorille uutta biisiä. :)

Minä:
Voisitko sanoittaa musiikkikappaleen nimeltä Väärä Jani,  joka kertoo J. Karjalaisen tyylillä sähköpostista jonka neitokainen lähetti väärälle Janille.
ChatGPT:
Totta kai, tässäpä sanoitukset musiikkikappaleeseen "Väärä Jani", J. Karjalaisen tyylillä:

(Säkeistö 1)
Neitokainen istui illan hämärässä,
Sormet näppäilivät näyttöä niin käsittämättä.
Viestin kirjoitti, ei miettinyt hän kovin,
Väärän Janin sähköpostiin se matkaansa löysi.

(Kertosäe)
Oi väärä Jani, luuletko saaneesi sen?
Viestini eksyi, mutta en voi sen perään itkeä enää.
Oi väärä Jani, et tiedäkään kuka oon,
Tää on vain yksi sähköposti, joka meni väärään suuntaan.

(Säkeistö 2)
Hymyillen hän luki omia sanojaan,
Mutta vastaus viipyi, se ei tullutkaan.
Väärä Jani jossain toisaalla nyt ihmetteli,
Kenelle tämä viesti, hän mietiskeli.

(Kertosäe)
Oi väärä Jani, luuletko saaneesi sen?
Viestini eksyi, mutta en voi sen perään itkeä enää.
Oi väärä Jani, et tiedäkään kuka oon,
Tää on vain yksi sähköposti, joka meni väärään suuntaan.

(Soolo)
(Kuuluu sähköpostin ääni)

(Kertosäe)
Oi väärä Jani, luuletko saaneesi sen?
Viestini eksyi, mutta en voi sen perään itkeä enää.
Oi väärä Jani, et tiedäkään kuka oon,
Tää on vain yksi sähköposti, joka meni väärään suuntaan.

(Loppu)
Väärä Jani, hän sulki viestin hiljaa,
Ja neitokainen jäi miettimään, mikä meni vikaan.

Hippi

Lainaus käyttäjältä: a4 - huhtikuu 12, 2024, 17:37:57Minä:

---

Hmmmm... tulee kyllä enempi mieleen, että a4:n runosuoni tuon on pukannut eikä tekoäly. Minulla on jonkunlainen mielikuva siitä, että a4 pystyy tuottamaan monen sorttista tekstiä eikä runokaan olisi yllätys, joten olisiko Väärä Jani ollut liian houkutteleva ideana :)

Enkä yllättyisi siitäkään, että a4 piilottaa oman tuotoksensa tekoälyn taakse, kun taas muut tekevät päinvastoin eli sanovat tekoälyn kirjoittamaa omakseen.
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

a4

Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 12, 2024, 18:47:09
Lainaus käyttäjältä: a4 - huhtikuu 12, 2024, 17:37:57Minä:
Voisitko sanoittaa musiikkikappaleen nimeltä Väärä Jani,  joka kertoo J. Karjalaisen tyylillä sähköpostista jonka neitokainen lähetti väärälle Janille.
ChatGPT:
Totta kai, tässäpä sanoitukset musiikkikappaleeseen "Väärä Jani", J. Karjalaisen tyylillä:
---

Hmmmm... tulee kyllä enempi mieleen, että a4:n runosuoni tuon on pukannut eikä tekoäly. Minulla on jonkunlainen mielikuva siitä, että a4 pystyy tuottamaan monen sorttista tekstiä eikä runokaan olisi yllätys, joten olisiko Väärä Jani ollut liian houkutteleva ideana :)

Enkä yllättyisi siitäkään, että a4 piilottaa oman tuotoksensa tekoälyn taakse, kun taas muut tekevät päinvastoin eli sanovat tekoälyn kirjoittamaa omakseen.
Ikävä tunnustaa että tekoäly on jo aanelkkua taitavampi ja vähemmän laiska myös runoilijana, vaikka ei kummoinen olekaan vielä.

Joku epäileväinen neitokainen voisi halutessaan testata samalla biisintekopyynnöllä tekoälyn runosuonta.  ;D 

a4

Lainaus käyttäjältä: a4 - huhtikuu 12, 2024, 17:37:57
Lainaus käyttäjältä: a4 - huhtikuu 12, 2024, 15:22:52^
Hyvä biisin nimi. Väärä Jani.
Siitä vaan tarjoamaan J. Karjalaiselle tai Hectorille uutta biisiä. :)

Minä:
Voisitko sanoittaa musiikkikappaleen nimeltä Väärä Jani,  joka kertoo J. Karjalaisen tyylillä sähköpostista jonka neitokainen lähetti väärälle Janille.
ChatGPT:
Totta kai, tässäpä sanoitukset musiikkikappaleeseen "Väärä Jani", J. Karjalaisen tyylillä:

(Säkeistö 1)
Neitokainen istui illan hämärässä,
Sormet näppäilivät näyttöä niin käsittämättä.
Viestin kirjoitti, ei miettinyt hän kovin,
Väärän Janin sähköpostiin se matkaansa löysi.

(Kertosäe)
Oi väärä Jani, luuletko saaneesi sen?
Viestini eksyi, mutta en voi sen perään itkeä enää.
Oi väärä Jani, et tiedäkään kuka oon,
Tää on vain yksi sähköposti, joka meni väärään suuntaan.

(Säkeistö 2)
Hymyillen hän luki omia sanojaan,
Mutta vastaus viipyi, se ei tullutkaan.
Väärä Jani jossain toisaalla nyt ihmetteli,
Kenelle tämä viesti, hän mietiskeli.

(Kertosäe)
Oi väärä Jani, luuletko saaneesi sen?
Viestini eksyi, mutta en voi sen perään itkeä enää.
Oi väärä Jani, et tiedäkään kuka oon,
Tää on vain yksi sähköposti, joka meni väärään suuntaan.

(Soolo)
(Kuuluu sähköpostin ääni)

(Kertosäe)
Oi väärä Jani, luuletko saaneesi sen?
Viestini eksyi, mutta en voi sen perään itkeä enää.
Oi väärä Jani, et tiedäkään kuka oon,
Tää on vain yksi sähköposti, joka meni väärään suuntaan.

(Loppu)
Väärä Jani, hän sulki viestin hiljaa,
Ja neitokainen jäi miettimään, mikä meni vikaan.

Akustinen versio 1:
https://r2.erweima.ai/suno/48937bfb-df55-4919-aa48-615eaf0dec9b.mp3

Akustinen versio 2:
https://r2.erweima.ai/suno/d234a984-b3a0-4fd6-8700-e05454b4d38d.mp3

Löysin Chrome-selaimelle lisähärpäkkeen jolla voi suoraan luoda biisin omilla sanoituksilla ja eri musiikkityyleillä. Ensimmäinen kokeilu oli onneksi maksuton. Pyörätti minuutissa kaksi versiota kuunneltavaksi ihan suomeksi laulettuna.

Hayabusa

Eka laulaa "väärä Jaaani". Muuten noi pärjää nykyaikaiselle listapopille ihan täysin.
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur

-:)lauri

Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - huhtikuu 16, 2024, 17:38:32Eka laulaa "väärä Jaaani". Muuten noi pärjää nykyaikaiselle listapopille ihan täysin.

Sita ajatellen tuohon pitäisi kyllä saada roppakaupalla autotunea lisää.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

a4

Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - huhtikuu 16, 2024, 17:48:49
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - huhtikuu 16, 2024, 17:38:32Eka laulaa "väärä Jaaani". Muuten noi pärjää nykyaikaiselle listapopille ihan täysin.

Sita ajatellen tuohon pitäisi kyllä saada roppakaupalla autotunea lisää.

Ihmisäänestää tulee konemaisempi ja koneäänestä ihmismäisempi.  ::)

Jaska

Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 12, 2024, 13:25:19Onnistuin taas kerran töpeksimään tietotekniikan kanssa. Pelkkää omaa huolimattomuutta oli, että lähetin s-postin väärälle Janille.

Minulla on MS Outlook työpöytäsovellus, johon olen liittänyt neljä sähköpostilaatikkoa. Mitään osoitteistoa en ole pitäny
Microsoft-tiliin kaikkien Microsoft-sovellusten yhteiseen käyttöön  kerrättävien vastaanottajaehdokkaisen hallinnointi (keräämisen lopettaminen) tehdään osoitteessa account.microsoft.com

a4

Virustorjuntaohjelmani uutisoi nykyään säännöllisesti maailmalla tapahtuvista nopeasti lisääntyvistä ja kehittyvistä nettirikoksista ja niiden kanssa toimimisesta.

Tänään se kertoili torjuneensa kolmessa kuukaudessa maailmalla 8 miljoonaa seksikiristyssähköpostiviestiä huijausviesteinä joissa väitetään kaapatun säädytöntä materiaalia uhrista.

Onneksi nykyään voi vedota siihen että kaapatut autojenhalailukuvani ovat tekoälyllä tehtyjä. :)