Mytologia, arkkityypit ja tietoisuus

[Norma Bates]

Vuosien varrella olen joutunut pettymään enemmän tai vähemmän lähes jokaiseen ihmiseen jonka aatoksia ja tuotoksia olen arvostanut. Äkkäsin tässä että Joseph Campbell on tyyppi johon en ole vielä onnistunut pettymään. Mieshän siis elinaikanaan tutki kaikkien kansojen myyttejä ja taruja, ja kirjoissaan on (ainakin minun mielestäni) osoittanut, että kaikkien uskontojen perimmäinen alkulähde on ihmismieli, ja täten ne periaatteessa ovat keskenään tasa-arvoisia.

Kun kaikista uskonnoista löytyy periaatteessa samoja elementtejä, niin yhdelläkään porukalla ei voi olla mitään yksinoikeutta oikein yhtään mihinkään. Ei voi sanoa että totuuteen, koska totuus on perin subjektiivinen käsite kun uskonnoista ja usko(i)sta on kysymys. Herää sitten tietysti kysymys, että millainen olisi sellainen henkinen rakennelma joka kattaisi kaikki mahdolliset uskonnot. Ehkä Campbell itse pääsi lähelle sellaista yhteensulautumaa. Ainakin nautin tästä videosta (ja harvemmin jaksan mitään puhevideoita edes katsella):

Ja tätä hänen haastatteluaan kun miettii, ei välty ajatukselta että me ollaan sössitty asiat pahemman kerran uskontojen kanssa, eikä menty luonnon metsään, vaan metsään negatiivisessa mielessä. Myyttien ja tarujen piti olla avuksi elämässä, eikä jotain millä kiusata itseä ja muita.

(Laitoin laajahkon otsikon, jotta ketjua voi myöhemmin hyödyntää kaikkeen sellaiseen jossa tarkastellaan mieltä "henkisemmästä" näkökulmasta.)

[Hiha]

Myyttien tarkoitus on ehkä ollut sama kuin on vieläkin satujen. Auttaa suhtautumaan oikein reaalitodellisuuteen, koska se on reaalitodellisuus. Niin kauan kuin todellisuus koostui merkittävästi luonnonoloista ja ihmisyhteisöjen ihan järkevistä sovittautumisista siihen – esimerkiksi kalaa pyydetään milloin sitä saa, turha sitä muina aikoina on yrittää – asia oli bueno.

Pikkuhiljaa kulttuurinen osio kasvoi ja kasvoi ja ihminen pystyi yhä enemmän rakentamaan asioita mieleisikseen. Joku johtaja saattoi olla tarpeen, ja sekin että jokainen ei ole koko ajan haastamassa, mutta on täysin mielivaltaista onko johtaja jumalien asettama, jumalien sukua, elävä jumala, ja pitikö hänen kättään suudella, jalkojaan suudella, ryömiä hänen edessään maassa tomussa. Yhtä kaikki, tämä uusi keksitty todellisuus piti yhtä lailla pyhittää kuin se, että aurinko nousee aamulla. Kunpa se olisikin jäänyt johtajaan, mutta hänen rinnalleen kasvoi aatelinen sotilaseliitti ja ideologinen pappiseliitti. Nämäkin tarvitsivat oman selityksensä.

Mikään ei siis missään vaiheessa vinksahtanut raiteiltaan. Toisiaan seuraavat uskonnot ja muut opit kasvoivat vähitellen vain yhä hullummiksi ja hullummiksi, kun ihminen muutti luontoa sivilisoiduksi ympäristöksi. Kehityksen siemen oli siellä alusta alkaen, oli vain täysin mahdotonta arvata mihin se johtaisi. Sitten olikin liian myöhäistä kysellä.

Aatami kynti ja Eeva väänsi värttinää –
mistä onkaan tullut aatelinen suku tää?

[Toope]

Myyteissä, raamatullisissakin, suomalaisissakin, on totuuspohjaa. Ei täysin sepitettä.