Kysymyksiä uskosta, uskonnosta ja Raamatusta

[Toope]

Jos, kun ihminen pyrkii aatteen avulla johonkin, vaikka tunnetilaan, tai elämässään saavutuksiin (mihin hyvänsä) on siinä "uskontoa mukana...

Ei välttämättä uskontoa, ideologiaa tai aatetta kyllä...

[Norma Bates]

Paras kristillinen kokemukseni on ollut ilmanmuuta Blues Brothers -jumalanpalvelus johon osallistuin 2015 huolimatta "pakanuudestani". Kyllä siinä oli ilo ylimmillään kun oli hyvät biisit ja esiintyjät.

Olen aina ollut sitä mieltä että uskontoihin ei saa houkutella sosiaalisella kanssakäymisellä, koska ihminen saattaa hurahtaa ties mihin lahkoon, kun on "niin kivaa kavereiden kanssa". Mutta kumminkin kun ihmiset uskoo siihen tähän ja tuohon, niin miksei yhdessä uskominen voi olla hauskaa ja positiivista? MISTÄ se kaikki skeida aina tulee mukaan että lopulta vihataan lähimmäistään?

Sinänsä Blues Brotherin idean voisi mieltää niin että kaikki me ollaan syntisiä, mutta kaikkia meitä rakastetaan vajavaisuuksinemme. Juurikin omahyväisyyttä, ylimielisyyttähän ja semmoistahan minä uskovaisissa inhoan (kaikkien uskontojen uskovaisissa), en sitä että mieltää pienuutensa, mutta silti kykenee rakastamaan ja olemaan valoisa ihminen.

[Melodious Oaf]

Arkielämässä mindfulness on jokaisen harjoittajan omassa mielessä. Keskivertopaneutumisella siitä ei ole kenelläkään haittaa jos ei paljon hyötyäkään. Parhaimmillaan se toimii rauhoittavana rituaalina. Tosin saunominen, hieronta, kampaajalla istuminen, tai vaikka tuoksukynttilöiden polttaminen ovat sikäli helpompia ja tehokkaampia, että niissä ympäristö tekee suurimman työn.

Hengitykseen perustuvien harjoitusten ja tekniikoiden yksi hyöty on, että voimanostajalla voi olla aika monta kyykkytoistoa takana ja siihen paljon tuntumaa ja tekniikkaa, mutta hengityksen tapauksessa jokaisella on pohjalla valtava määrä tekemistä ja toistoja. Siihen ei myöskään tarvita välineitä tai mitään erityisiä olosuhteita, vaan se on ns. aina saavutettavissa.

Ei siinä minun ymmärtääkseni muuten mitään erityistä ole.

[Melodious Oaf]

Paras kristillinen kokemukseni on ollut ilmanmuuta Blues Brothers -jumalanpalvelus johon osallistuin 2015 huolimatta "pakanuudestani". Kyllä siinä oli ilo ylimmillään kun oli hyvät biisit ja esiintyjät.

Pitäis varmaan paikata aukko sivistyksessä ja ottaa joskus asiakseen katsoa kyseinen elokuva.

Olen aina ollut sitä mieltä että uskontoihin ei saa houkutella sosiaalisella kanssakäymisellä, koska ihminen saattaa hurahtaa ties mihin lahkoon, kun on "niin kivaa kavereiden kanssa". Mutta kumminkin kun ihmiset uskoo siihen tähän ja tuohon, niin miksei yhdessä uskominen voi olla hauskaa ja positiivista? MISTÄ se kaikki skeida aina tulee mukaan että lopulta vihataan lähimmäistään?

Hyviä kysymyksiä, joihin en osaa vastata.

Olen kokenut monesti musiikin kautta sellaista yhteisöllisyyttä että ollaan samaa porukkaa ja vallitsee lämminhenkinen tunnelma ja suhtautuminen toisiin, vaikka ei välttämättä olla henkilötasolla läheisiä tai tunneta erityisen hyvin.
   Koen että sellaisessakin parhaimmillaan on jotain elähdyttävää ja hyvää tekevää.

Mulla on hämärä aavistus että hyväksyntä on ehdollista, jos se perustuu siihen, että olet OK jos uskot sitä tai tätä, teet sitä tai tätä tai olet sitä ja tätä, koska nämä ovat asioita jotka hyväksyn, ymmärrän ja joita arvostan.

Se on vaikea kysymys, onko ehdotonta hyväksyntää olemassa, mutta olettaisin että jotain sen tyyppistä fiilistä tai asennetta voi jollain tapaa ilmentää esimerkiksi tollasessa tilaisuudessa kuin toi Blues Brothers -jumalanpalvelus.
     Ei tarvitse tietää keitä ne ihmiset on tai mitä ne ajattelee mistäkin tai mitä ne tekee tai mitään sellaista.

Ei se samanlaista ole kuin melko varaukseton tai ehdoton hyväksyntä vaikka jossakin lähisuhteessa, mutta samankaltaisuutta on esimerkiksi siinä, että kun todella on hyvä olla toisen kanssa ja kokee olevansa siinä hyvässä huomassa, silloin on myös vähemmän tarvetta luoda lisäturvaa rakentamalla kaikesta jäsennyksiä tai selityksiä päässään. Esimerkiksi sellaisia että nyt se tekee noin ja noin koska XYZ.

Sinänsä Blues Brotherin idean voisi mieltää niin että kaikki me ollaan syntisiä, mutta kaikkia meitä rakastetaan vajavaisuuksinemme. Juurikin omahyväisyyttä, ylimielisyyttähän ja semmoistahan minä uskovaisissa inhoan (kaikkien uskontojen uskovaisissa), en sitä että mieltää pienuutensa, mutta silti kykenee rakastamaan ja olemaan valoisa ihminen.

Kauniisti ja puhuttelevasti muotoiltu.

Mulle varmaan kristinuskossa on vaikea tajuta sellaista, että on jokin virheetön tai täydellinen, vaikka nyt Jumala tai Jeesus. Sitten ihmisellä on henkilökohtainen suhde tällaiseen tahoon ja jokin pohjatason luottamus siihen, että Jeesus tai Jumala jollain tapaa kannattelee, rakastaa, ohjaa tai huolehtii.

Todella hämärästi aavistuksen tasolla ehkä ymmärrän, mitä tollanen vois hyvässä mielessä tarkoittaa. Samalla en silti tajua, miten joku ajattelee, että hänellä henkilökohtaisesti on kosketus johonkin tällaiseen erehtymättömään tai virheettömään.   

Pohjimmiltaan kai silti ajattelen, että uskonnollisissa perinteissä on erilaisia tapoja puhua asioista, jotka monesti ovat luonteeltaankin sellaisia, että niitä nyt vaan voi olla vaikea käsittää.

Voisin kuvitella, että esimerkiksi mindfulness-hommien puitteissa itämaista tuodun perinteen kielellä puhuttais aika samankaltaisesta elämän mysteeristä vaikka niin, että on mahdollista vahvistaa kykyään tunnistaa "luonnollinen tietoisuus" ja sen laatu. Jos oppii luottamaan siihen, myös sydän avautuu, ihminen rentoutuu, ja jokaisen hetken totuuden kautta on periaatteessa mahdollista elää kokonaisena, myötätuntoisesti, rakastavasti ja niin edelleen. 

Yhtä hämäräperäistä ja kummallista toikin on. Länsimaiseen maailmankatsomukseen upotettuna tollasen voi myös ottaa aika suorituskeskeisenä ja vaativana.
    Siis jos vertaa sellaiseen aika hatusta repäistyyn kristilliseen ajattelutapaan, että jokin koko ajan kannattelee ihmistä, vaikka tämä ei siitä mitään ymmärtäisi ja niin kuin ei lopulta ymmärräkään, ja että se näyttäytyy tietynlaisina kokemuksina ja hetkinä ja ehkä joskus vähän ilmeisempinäkin armon pilkahduksina.

En tiedä, onko ihan mahdottoman naiivia tai typerää ajatella, että noissa kaikissa puhuttais periaatteessa "samasta asiasta" mutta vaan eri kohdeyleisölle ja eri painotuksilla.

[Toope]

Paras kristillinen kokemukseni on ollut ilmanmuuta Blues Brothers -jumalanpalvelus johon osallistuin 2015 huolimatta "pakanuudestani". Kyllä siinä oli ilo ylimmillään kun oli hyvät biisit ja esiintyjät...

Minulle ehkä vanhempieni/isovanhempieni hautajaiset. Niissä kun oli aina tuota nuorta sukupolvea (1-3-vuotiaita) säheltämässä... Elämä jatkuu.

[a4]

Mulle varmaan kristinuskossa on vaikea tajuta sellaista, että on jokin virheetön tai täydellinen, vaikka nyt Jumala tai Jeesus. Sitten ihmisellä on henkilökohtainen suhde tällaiseen tahoon ja jokin pohjatason luottamus siihen, että Jeesus tai Jumala jollain tapaa kannattelee, rakastaa, ohjaa tai huolehtii.

Todella hämärästi aavistuksen tasolla ehkä ymmärrän, mitä tollanen vois hyvässä mielessä tarkoittaa. Samalla en silti tajua, miten joku ajattelee, että hänellä henkilökohtaisesti on kosketus johonkin tällaiseen erehtymättömään tai virheettömään.   

Pohjimmiltaan kai silti ajattelen, että uskonnollisissa perinteissä on erilaisia tapoja puhua asioista, jotka monesti ovat luonteeltaankin sellaisia, että niitä nyt vaan voi olla vaikea käsittää.

Voisin kuvitella, että esimerkiksi mindfulness-hommien puitteissa itämaista tuodun perinteen kielellä puhuttais aika samankaltaisesta elämän mysteeristä vaikka niin, että on mahdollista vahvistaa kykyään tunnistaa "luonnollinen tietoisuus" ja sen laatu. Jos oppii luottamaan siihen, myös sydän avautuu, ihminen rentoutuu, ja jokaisen hetken totuuden kautta on periaatteessa mahdollista elää kokonaisena, myötätuntoisesti, rakastavasti ja niin edelleen. 

Yhtä hämäräperäistä ja kummallista toikin on. Länsimaiseen maailmankatsomukseen upotettuna tollasen voi myös ottaa aika suorituskeskeisenä ja vaativana.
    Siis jos vertaa sellaiseen aika hatusta repäistyyn kristilliseen ajattelutapaan, että jokin koko ajan kannattelee ihmistä, vaikka tämä ei siitä mitään ymmärtäisi ja niin kuin ei lopulta ymmärräkään, ja että se näyttäytyy tietynlaisina kokemuksina ja hetkinä ja ehkä joskus vähän ilmeisempinäkin armon pilkahduksina.

En tiedä, onko ihan mahdottoman naiivia tai typerää ajatella, että noissa kaikissa puhuttais periaatteessa "samasta asiasta" mutta vaan eri kohdeyleisölle ja eri painotuksilla.

Itselleni tuo näyttäytyy nykytiedon varassa luonnollisen elämän mystifioinnilta. Mikä oli ymmärrettävää ennen modernia tiedettä.
Esi-isien varjelus ja rentouttava ajatukseton oleminen tykistökeskityksessä tai  Fazerin kahvilassa ovat psykologisia kokemuksia joita voi sanoittaa vaikka shamaanin, Pravdan tai Aku Ankan taskukirjojen tarjoamalla maailmankuvalla.
Joulupukkikin tuo kohta taas ylikulutuskasvun lahjoja köyhyydestä, saasteista, luonnonkatastrofeista ja elintasopakolaisista kärsiville rikkaiden maiden kansalaisille.
Aamen.

[Norma Bates]

Paras kristillinen kokemukseni on ollut ilmanmuuta Blues Brothers -jumalanpalvelus johon osallistuin 2015 huolimatta "pakanuudestani". Kyllä siinä oli ilo ylimmillään kun oli hyvät biisit ja esiintyjät...

Minulle ehkä vanhempieni/isovanhempieni hautajaiset. Niissä kun oli aina tuota nuorta sukupolvea (1-3-vuotiaita) säheltämässä... Elämä jatkuu.

Kun isäni haudattiin, mietiskelin vain että olikohan tämä nyt asiallista haudata hänet kristillisesti, kun en yhtään tiedä mitä uskoa hän tunnusti kuollessaan. Jossain vaiheessa hän kilahti helluntalaisuuteen, kun vielä asuin kotona, mutta se nyt oli vaan sellainen vaihe, enkä pitäisi mahdottomana että olisi ollut ennemmin vaikka buddhalainen suurimman osan aikaa. (Se hänen uskoontulon kokeilunsa rajoittui yksinomaan häneen, meitä muuta perhettään hän ei sillä rassannut, ja tämän vuoksi tapaan sanoa että meidän perheessä ei oltu uskovaisia.)

Kun äiti kuoli, en joutanut miettimään uskonasioita, kun oli niin paha mieli. Äidillä oli 11 sisarusta, ja tämän vuoksi sovittiin että ainoastaan he tulevat paikalle, eivät heidän lapsensakin. Serkkulauma olisi ollut mahdoton, ja olihan joillakin serkuilla kai jo omiakin lapsia.

[Norma Bates]

Itselleni tuo näyttäytyy nykytiedon varassa luonnollisen elämän mystifioinnilta. Mikä oli ymmärrettävää ennen modernia tiedettä.
Esi-isien varjelus ja rentouttava ajatukseton oleminen tykistökeskityksessä tai  Fazerin kahvilassa ovat psykologisia kokemuksia joita voi sanoittaa vaikka shamaanin, Pravdan tai Aku Ankan taskukirjojen tarjoamalla maailmankuvalla.
Joulupukkikin tuo kohta taas ylikulutuskasvun lahjoja köyhyydestä, saasteista, luonnonkatastrofeista ja elintasopakolaisista kärsiville rikkaiden maiden kansalaisille.
Aamen.

Miksei se olisi ymmärrettävää myös modernin tieteen aikanakin? Haluan välttää "uskonto on oopiumia kansalle" -systeemeitä joissa ihmiset jätetään lillumaan paskaan siltä pohjalta että kärsi kärsi niin kirkkaamman kruunun saat. Uskonnot myös aivan liian herkästi yllyttävät liikakansoitukseen. Eiköhän ne jumalat ja allahit pärjäisi vähän vähemmälläkin uskovaisten määrällä... Semminkin kun aavikkouskonnoissa ei uskota reinkarnaatioon, eli sielujen kierrätykseen, niin silloinhan jo kuolleiden uskovaisten määrä on suorastaan järjetön. Eli taivas on täpösentäynnä (nyt tai tulee olemaan, missä vaiheessa sitten minkäkin katsomuksen mukaan sielut taivaaseen vilahtavat). Miksi kersoja pitää edelleen tehdä tekemästä päästyään?

Mutta en ihan tyydy siihenkään että missään ei ole enää mitään "mystiikkaa", vaan kaikki olisi vain "pelkkää tiedettä". Eihän sitä onnistu enää rakastumaankaan kehenkään, jos ensimmäiseksi selittää itselleen että tämä nyt on tämmöinen kemikaalinen häiriö kehossa, ihan turha (tässä iässä). Jos luonnossa samoilukin on vain bongailua että tuolla on sitä ja tätä lajia, latinalaisia nimiä luetellen, niin tylsäksi menee. Mielestäni pitää voida saada vaikuttua. Joku tekee/kokee sen Lapissa (missä itse en ole koskaan käynyt, joten olen kuulopuheiden varassa), joku merenrannalla jne.

Itse en poissulje edes kemikaalien avulla vaikuttumista. Ottaisin heti ayahuascaa, jos sitä olisi iisisti tarjolla. Vaikken kyllä kauhean innostunut alleenpaskomisesta ja ylleenyrjöämisestä olekaan. On olleet villit visiot aika vähissä viime vuosina tai jopa vuosikymmeninä. Sellainen on paska juttu luovalle persoonallisuudelle.

Oikeastaan "laitos"uskonnot banalisoivat kaiken. Ei se ole mikään ihme että tiettyjä tyyppejä shamanismi miellyttää. Se tuntuu vaan niin luonnolliselta. Ja sitä voi duunata yksin.

[Melodious Oaf]

Itselleni tuo näyttäytyy nykytiedon varassa luonnollisen elämän mystifioinnilta. Mikä oli ymmärrettävää ennen modernia tiedettä.

Aika usein toistelet tällaista mantraa, jossa "tiede" samaistetaan suoruuteen ja selkeyteen, kun taas kaikki mikä ei ole sitä on eksymistä, vaikeuttamista, epäselvää, harhaanjohtavaa tai "huonoa" varsinkin nyt ja silloin, kun on sellainen vaihtoehto kuin tiede jollain yleisellä tasolla.

Tiede ei ole tässä mun mielestä oikein edes relevantti kategoria, vaan jos käytät käsitettä noin, tarkoitat sillä epämääräisesti jotakin vaikka nyt fysiikan alaan kuuluvaa mutta jotakin muuta sen alaan kuuluvaa taas et. Samalla varaat itsellesi oikeuden myöhemmin päättää, mikä osa oli sitä mitä tarkoitit, tai vetoat siihen, että joku muu jolla on kyseinen ala hallussa kuitenkin tietää, mikä on mitäkin.

Muotoilisin antamasi kritiikin mieluummin niin, että mystiikka tai mystisyys viittaa johonkin, mikä on kätkettyä tai jopa kirjaimellisesti vaikenemiseen. Ne eivät siis lopulta ole asioita joista puhuminen auttaa tai selkiyttää mitään määräänsä enempää, vaan niitä tehdään ja koetaan ynnä muuta.

Väittäisin että jos yrität luodata vaikkapa "hyvää elämää" tai suhdettasi maailmaan tai omiin kokemuksiin tai omiin tietoisuudentiloihin tai ympäristöön — tai tutkailla jotakin niiden tilojen laatuja ja vaihteluja — kuvaukset tai selitykset eivät ole käytännön elämisen ja kokemisen kannalta hedelmällisempiä tai hyödyllisempiä, jos jokin mitä  jäädään leipomaan on vaikka neurotieteestä tai jostain muusta tällaisesta ammennettua.

Tieteellisellä suhtautumistavalla tai "ei-mystifinoinnilla" voisi kai tarkoittaa neutraalia tai kiihkotonta suhtautumista, tavallaan arkista suhtautumista sekä jotain sellaista, että ei luoda ylimääräisiä ongelmia vaan käsitellään asioita neutraalisti sinä mitä ne ovat.

Tällaisen hyödyllisyydestä ja samoin selkeyden ja täsmällisyyden ynnä muun hyödyllisyydestä olen luullakseni kanssasi samoilla linjoilla.

Siinä on sekaantumisen vaara, että myös tieteenalojen sisällä ja varsinkin tieteenalojen välillä ihmiset ovat erimielisiä siitä, mikä on kiinnostavaa tai tärkeää. On hyvä asia (tieteen näkökulmasta ja ylipäätään) että ihmiset eivät kaikki pidä samoja kysymyksiä kiinnostavina ja tärkeinä vaan painottavat eri asioita ja keskittyvät eri juttuihin.

Sinun mielestäsi esimerkiksi tietyt simulaatiohypoteesiin liittyvät jutut ovat jossain kohtaa olleet kiinnostavia tai tärkeitä. Se että taustalla on matematiikkaa tai logiikkaa tai numeroita jotain "tieteellistä" aika helposti jopa sokaisee siltä, mistä tällaisessa arkisesti tai kiihkottomasti katsottuna puhutaan.
    Mutta se että jokin tällainen vaikka sinun mielestäsi on kiinnostavaa on sinällään hiton hyvä ja hieno juttu.

Koko tota simulaatiohypoteesi-ilmiötä vois filosofisesti taustoittaa vaikka katsomalla Peter Singerin aikoinaan muovaamia ajatuksia "effective altruism" -liikkeestä ja katsomalla, mikä tämän suhde on sellaiseen pitkälle Oxfordin yliopiston ympärille keskittyneeseen filosofian nykysuuntaukseen kuin "longtermism", jonka yksi tunnettu kannattaja on nimenomaan siellä vaikuttava Nick Bostrom.
   En tiedä näille termeille suomenkielisiä vastineita, pahoittelut siitä.

Haen tällä sitä, että on erikseen se, että joku pitää jotakin juttua tärkeänä tai kiinnostavana, mikä voi olla vaikka jollekin kristitylle joku tapa kokea tai hahmottaa jotain tollasta mitä edellä on kuvailtu. Ne ei välttämättä ole jonkun muun mielestä kiinnostavia tai tärkeitä tai mielekkäitä asioita.

Mun mielestä voisit ryhdistäytyä siinä, että ottaisit vaan rohkeasti kantaa siihen että joku on sun mielestä siistiä tai kiinnostavaa ilman että etäännytät tai vedät siihen jonkin verhon eteen toteamalla että se mikä on siistiä on "tiede" ja jotkut muut  kertoo meille siitä, mitä se on ja ei ole.

Samalla voisit minun mielestäni kokeilla sellaista että jätät ton refleksinomaisen tiede-osuuden pois siitä kun ilmaiset omaa käsitystäsi siitä, että jokin ei ole sinusta kiinnostavaa tai että näet sen vähän turhana fuulana.

Kyllä sä voit niin sanoa ilmankin

[a4]

Itselleni tuo näyttäytyy nykytiedon varassa luonnollisen elämän mystifioinnilta. Mikä oli ymmärrettävää ennen modernia tiedettä.
Esi-isien varjelus ja rentouttava ajatukseton oleminen tykistökeskityksessä tai  Fazerin kahvilassa ovat psykologisia kokemuksia joita voi sanoittaa vaikka shamaanin, Pravdan tai Aku Ankan taskukirjojen tarjoamalla maailmankuvalla.
Joulupukkikin tuo kohta taas ylikulutuskasvun lahjoja köyhyydestä, saasteista, luonnonkatastrofeista ja elintasopakolaisista kärsiville rikkaiden maiden kansalaisille.
Aamen.

Miksei se olisi ymmärrettävää myös modernin tieteen aikanakin? Haluan välttää "uskonto on oopiumia kansalle" -systeemeitä joissa ihmiset jätetään lillumaan paskaan siltä pohjalta että kärsi kärsi niin kirkkaamman kruunun saat. Uskonnot myös aivan liian herkästi yllyttävät liikakansoitukseen. Eiköhän ne jumalat ja allahit pärjäisi vähän vähemmälläkin uskovaisten määrällä... Semminkin kun aavikkouskonnoissa ei uskota reinkarnaatioon, eli sielujen kierrätykseen, niin silloinhan jo kuolleiden uskovaisten määrä on suorastaan järjetön. Eli taivas on täpösentäynnä (nyt tai tulee olemaan, missä vaiheessa sitten minkäkin katsomuksen mukaan sielut taivaaseen vilahtavat). Miksi kersoja pitää edelleen tehdä tekemästä päästyään?

Mutta en ihan tyydy siihenkään että missään ei ole enää mitään "mystiikkaa", vaan kaikki olisi vain "pelkkää tiedettä". Eihän sitä onnistu enää rakastumaankaan kehenkään, jos ensimmäiseksi selittää itselleen että tämä nyt on tämmöinen kemikaalinen häiriö kehossa, ihan turha (tässä iässä). Jos luonnossa samoilukin on vain bongailua että tuolla on sitä ja tätä lajia, latinalaisia nimiä luetellen, niin tylsäksi menee. Mielestäni pitää voida saada vaikuttua. Joku tekee/kokee sen Lapissa (missä itse en ole koskaan käynyt, joten olen kuulopuheiden varassa), joku merenrannalla jne.

Itse en poissulje edes kemikaalien avulla vaikuttumista. Ottaisin heti ayahuascaa, jos sitä olisi iisisti tarjolla. Vaikken kyllä kauhean innostunut alleenpaskomisesta ja ylleenyrjöämisestä olekaan. On olleet villit visiot aika vähissä viime vuosina tai jopa vuosikymmeninä. Sellainen on paska juttu luovalle persoonallisuudelle.

Oikeastaan "laitos"uskonnot banalisoivat kaiken. Ei se ole mikään ihme että tiettyjä tyyppejä shamanismi miellyttää. Se tuntuu vaan niin luonnolliselta. Ja sitä voi duunata yksin.

Niin, miksei tiedon vastaiset kuvitelmat olisi luonnollista?
Onhan ne, siinä missä muukin lapsellisuus, typeryys, erehtyväisyys ja sivistymättömyys.
Mutta parempaan suuntaan ollaan menossa.

Ei rakkauskaan ole kemiallinen häiriö vaan evolutiivinen sopeuma siinä missä ajatusvinoumatkin tai rajoittuneet aistimme.

Laitosuskonnot olivat iso kehitysloikka klaanitason shamanismista kansallisiksi ja globaaleiksi yhteisöllisen ajattelun, moraalin ja kielen standardoiduiksi järjestelmiksi.
Lähes esi-tieteellisenä universaalina maailmanselittäjänä ja kuvaajana.
Paikallisista puu-ja kivijumaluuksista edettiin jopa yhden globaalin jumalan maailmaan, mistä oli lyhyt matka tieteen jumalattomaan universumiin.
Samalla yhteisöjen koko ja monimutkaisuus kasvoivat ja ihmiskunnan kehitys pyrähti eksponentiaaliseksi.
Kiitos uskontojen ja tieteen.
Hallitsijat huomasivat hyvin nopeasti uskontojen voiman yhteisön rakentajana ja poliisina, ottaen kylän shamaanin käyttämän vallan itselleen moninkertaisena.
Uskonnon ja tieteen kasvattamat yhteisöt nielaisevat uusshamanistisetkin pienyhteisöt suuren kokonsa ja kehittyneisyydensä voimalla suupaloina kitaansa.
Seuraavaksi tiede syö uskonnot. Hienostuneemmin ja raaemmin kuin Putin osaa edes unelmoida.

[a4]

Itselleni tuo näyttäytyy nykytiedon varassa luonnollisen elämän mystifioinnilta. Mikä oli ymmärrettävää ennen modernia tiedettä.

Aika usein toistelet tällaista mantraa, jossa "tiede" samaistetaan suoruuteen ja selkeyteen, kun taas kaikki mikä ei ole sitä on eksymistä, vaikeuttamista, epäselvää, harhaanjohtavaa tai "huonoa" varsinkin nyt ja silloin, kun on sellainen vaihtoehto kuin tiede jollain yleisellä tasolla.

Tiede ei ole tässä mun mielestä oikein edes relevantti kategoria, vaan jos käytät käsitettä noin, tarkoitat sillä epämääräisesti jotakin vaikka nyt fysiikan alaan kuuluvaa mutta jotakin muuta sen alaan kuuluvaa taas et. Samalla varaat itsellesi oikeuden myöhemmin päättää, mikä osa oli sitä mitä tarkoitit, tai vetoat siihen, että joku muu jolla on kyseinen ala hallussa kuitenkin tietää, mikä on mitäkin.

Muotoilisin antamasi kritiikin mieluummin niin, että mystiikka tai mystisyys viittaa johonkin, mikä on kätkettyä tai jopa kirjaimellisesti vaikenemiseen. Ne eivät siis lopulta ole asioita joista puhuminen auttaa tai selkiyttää mitään määräänsä enempää, vaan niitä tehdään ja koetaan ynnä muuta.

Väittäisin että jos yrität luodata vaikkapa "hyvää elämää" tai suhdettasi maailmaan tai omiin kokemuksiin tai omiin tietoisuudentiloihin tai ympäristöön — tai tutkailla jotakin niiden tilojen laatuja ja vaihteluja — kuvaukset tai selitykset eivät ole käytännön elämisen ja kokemisen kannalta hedelmällisempiä tai hyödyllisempiä, jos jokin mitä  jäädään leipomaan on vaikka neurotieteestä tai jostain muusta tällaisesta ammennettua.

Tieteellisellä suhtautumistavalla tai "ei-mystifinoinnilla" voisi kai tarkoittaa neutraalia tai kiihkotonta suhtautumista, tavallaan arkista suhtautumista sekä jotain sellaista, että ei luoda ylimääräisiä ongelmia vaan käsitellään asioita neutraalisti sinä mitä ne ovat.

Tällaisen hyödyllisyydestä ja samoin selkeyden ja täsmällisyyden ynnä muun hyödyllisyydestä olen luullakseni kanssasi samoilla linjoilla.

Siinä on sekaantumisen vaara, että myös tieteenalojen sisällä ja varsinkin tieteenalojen välillä ihmiset ovat erimielisiä siitä, mikä on kiinnostavaa tai tärkeää. On hyvä asia (tieteen näkökulmasta ja ylipäätään) että ihmiset eivät kaikki pidä samoja kysymyksiä kiinnostavina ja tärkeinä vaan painottavat eri asioita ja keskittyvät eri juttuihin.

Sinun mielestäsi esimerkiksi tietyt simulaatiohypoteesiin liittyvät jutut ovat jossain kohtaa olleet kiinnostavia tai tärkeitä. Se että taustalla on matematiikkaa tai logiikkaa tai numeroita jotain "tieteellistä" aika helposti jopa sokaisee siltä, mistä tällaisessa arkisesti tai kiihkottomasti katsottuna puhutaan.
    Mutta se että jokin tällainen vaikka sinun mielestäsi on kiinnostavaa on sinällään hiton hyvä ja hieno juttu.

Koko tota simulaatiohypoteesi-ilmiötä vois filosofisesti taustoittaa vaikka katsomalla Peter Singerin aikoinaan muovaamia ajatuksia "effective altruism" -liikkeestä ja katsomalla, mikä tämän suhde on sellaiseen pitkälle Oxfordin yliopiston ympärille keskittyneeseen filosofian nykysuuntaukseen kuin "longtermism", jonka yksi tunnettu kannattaja on nimenomaan siellä vaikuttava Nick Bostrom.
   En tiedä näille termeille suomenkielisiä vastineita, pahoittelut siitä.

Haen tällä sitä, että on erikseen se, että joku pitää jotakin juttua tärkeänä tai kiinnostavana, mikä voi olla vaikka jollekin kristitylle joku tapa kokea tai hahmottaa jotain tollasta mitä edellä on kuvailtu. Ne ei välttämättä ole jonkun muun mielestä kiinnostavia tai tärkeitä tai mielekkäitä asioita.

Mun mielestä voisit ryhdistäytyä siinä, että ottaisit vaan rohkeasti kantaa siihen että joku on sun mielestä siistiä tai kiinnostavaa ilman että etäännytät tai vedät siihen jonkin verhon eteen toteamalla että se mikä on siistiä on "tiede" ja jotkut muut  kertoo meille siitä, mitä se on ja ei ole.

Samalla voisit minun mielestäni kokeilla sellaista että jätät ton refleksinomaisen tiede-osuuden pois siitä kun ilmaiset omaa käsitystäsi siitä, että jokin ei ole sinusta kiinnostavaa tai että näet sen vähän turhana fuulana.

Kyllä sä voit niin sanoa ilmankin

Juu, tarkoitan tieteellä kaikkea monitieteellisestä tutkimuksesta tieteelliseen maailmankuvaan, tieteen muokkaamaan ajatteluun ja kieleen sekä teknologistuvaan globalisoituvaan yhteiskuntaan.
Kaikkien arkiseen kokemiseen, elämiseen ja ajatteluun eniten  vaikuttavana ilmiönä.
Tiede on mystifioinnin vastaista mahdollisimman selkeän ajattelun ja tiedon tuottamista. Tehostettua käytännöllisyyttä.

Ei tiede ole siistiä jonain mielipidekysymyksenä, fanituksen kohteena tai muoti-ilmiönä.
Tiede jyrää pelkällä tiedon voimalla, olkoot siistiä tai ei.
Suhtaudun tieteeseen kuin maailman mahtavimpaan armeijaan ydinaseineen ja muihin luonnon voimiin kuten taifuuneihin, jääkausiin, auringon tuhoutumiseen, mustiin aukkoihin. Terveellä uteliaisuudella ja kunnioituksella. Tai ainakin yritän.

[Norma Bates]

Itselleni tuo näyttäytyy nykytiedon varassa luonnollisen elämän mystifioinnilta. Mikä oli ymmärrettävää ennen modernia tiedettä.
Esi-isien varjelus ja rentouttava ajatukseton oleminen tykistökeskityksessä tai  Fazerin kahvilassa ovat psykologisia kokemuksia joita voi sanoittaa vaikka shamaanin, Pravdan tai Aku Ankan taskukirjojen tarjoamalla maailmankuvalla.
Joulupukkikin tuo kohta taas ylikulutuskasvun lahjoja köyhyydestä, saasteista, luonnonkatastrofeista ja elintasopakolaisista kärsiville rikkaiden maiden kansalaisille.
Aamen.

Miksei se olisi ymmärrettävää myös modernin tieteen aikanakin? Haluan välttää "uskonto on oopiumia kansalle" -systeemeitä joissa ihmiset jätetään lillumaan paskaan siltä pohjalta että kärsi kärsi niin kirkkaamman kruunun saat. Uskonnot myös aivan liian herkästi yllyttävät liikakansoitukseen. Eiköhän ne jumalat ja allahit pärjäisi vähän vähemmälläkin uskovaisten määrällä... Semminkin kun aavikkouskonnoissa ei uskota reinkarnaatioon, eli sielujen kierrätykseen, niin silloinhan jo kuolleiden uskovaisten määrä on suorastaan järjetön. Eli taivas on täpösentäynnä (nyt tai tulee olemaan, missä vaiheessa sitten minkäkin katsomuksen mukaan sielut taivaaseen vilahtavat). Miksi kersoja pitää edelleen tehdä tekemästä päästyään?

Mutta en ihan tyydy siihenkään että missään ei ole enää mitään "mystiikkaa", vaan kaikki olisi vain "pelkkää tiedettä". Eihän sitä onnistu enää rakastumaankaan kehenkään, jos ensimmäiseksi selittää itselleen että tämä nyt on tämmöinen kemikaalinen häiriö kehossa, ihan turha (tässä iässä). Jos luonnossa samoilukin on vain bongailua että tuolla on sitä ja tätä lajia, latinalaisia nimiä luetellen, niin tylsäksi menee. Mielestäni pitää voida saada vaikuttua. Joku tekee/kokee sen Lapissa (missä itse en ole koskaan käynyt, joten olen kuulopuheiden varassa), joku merenrannalla jne.

Itse en poissulje edes kemikaalien avulla vaikuttumista. Ottaisin heti ayahuascaa, jos sitä olisi iisisti tarjolla. Vaikken kyllä kauhean innostunut alleenpaskomisesta ja ylleenyrjöämisestä olekaan. On olleet villit visiot aika vähissä viime vuosina tai jopa vuosikymmeninä. Sellainen on paska juttu luovalle persoonallisuudelle.

Oikeastaan "laitos"uskonnot banalisoivat kaiken. Ei se ole mikään ihme että tiettyjä tyyppejä shamanismi miellyttää. Se tuntuu vaan niin luonnolliselta. Ja sitä voi duunata yksin.

Niin, miksei tiedon vastaiset kuvitelmat olisi luonnollista?
Onhan ne, siinä missä muukin lapsellisuus, typeryys, erehtyväisyys ja sivistymättömyys.
Mutta parempaan suuntaan ollaan menossa.

Ei rakkauskaan ole kemiallinen häiriö vaan evolutiivinen sopeuma siinä missä ajatusvinoumatkin tai rajoittuneet aistimme.

Laitosuskonnot olivat iso kehitysloikka klaanitason shamanismista kansallisiksi ja globaaleiksi yhteisöllisen ajattelun, moraalin ja kielen standardoiduiksi järjestelmiksi.
Lähes esi-tieteellisenä universaalina maailmanselittäjänä ja kuvaajana.
Paikallisista puu-ja kivijumaluuksista edettiin jopa yhden globaalin jumalan maailmaan, mistä oli lyhyt matka tieteen jumalattomaan universumiin.
Samalla yhteisöjen koko ja monimutkaisuus kasvoivat ja ihmiskunnan kehitys pyrähti eksponentiaaliseksi.
Kiitos uskontojen ja tieteen.
Hallitsijat huomasivat hyvin nopeasti uskontojen voiman yhteisön rakentajana ja poliisina, ottaen kylän shamaanin käyttämän vallan itselleen moninkertaisena.
Uskonnon ja tieteen kasvattamat yhteisöt nielaisevat uusshamanistisetkin pienyhteisöt suuren kokonsa ja kehittyneisyydensä voimalla suupaloina kitaansa.
Seuraavaksi tiede syö uskonnot. Hienostuneemmin ja raaemmin kuin Putin osaa edes unelmoida.

Olen todella naiivi jos kuvittelet että "tiede syö uskonnot". Minulle kävisi aivan mainiosti että uskonnot katoaisivat niiltä osin kuin ne ovat oikeastaan pelkkiä poliittisia puolueita. Jokaiselle ihmiselle sentään sallisin oman henkilökohtaisen ideologian tai filosofian joka toimii hänelle johtotähtenä elämässä - kunhan hän malttaa pitää sen rajoissa niin että ei lähde kiusaamaan muita ihmisiä omilla näkemyksillään. Mutta valitettavasti ihmiskunta ei vaikuta henkisesti kehittyneen sille tasolle, ja vähän epäilyttää tuleeko koskaan kehittymäänkään, että kaikenlaisesta jonninjoutavasta päästään oikeasti eroon. Kaikkein sitkeimmässähän istuu miehinen fantasia siitä että on olennaisesti parempaa olla miessukupuolen edustaja, ja tätä sitten pitää pönkittää miespuolisilla jumaluuksilla ja naisia alistavilla uskonnollisilla käytännöillä.

Itselleni siis uskontojen vastustaminen on väistämättä feminismiä in action. Ei minua oikeastaan niin kauheasti muuten kiinnosta naiseus tai mieheys, olkoon kukin mitä on ja leikkiköön pikkuautoilla tai nukeilla, yksi hailea. Mutta se uskontoihin jossain paimentolaisuuden tai viimeistään maanviljelyn aikoina uuttunut miehinen narsismi on oksettavaa, ja se on sitä todellista toksisuutta joka pilaa koko maailman.

On tervettäkin narsismia. Ihailen kauniita, hyvinhoidettuja mieskehoja ja näiden voimaa. Henkisellä puolella oikeudenmukaisuuden pyrkimystä, jaloutta (pystyy tinkimään omista itsekkäistä pyrkimyksistään muiden hyväksi edes ajoittain) jne.

Mutta ihmiskunta makaa miten makaa. Kun edes se ei saa aikaiseksi minkäänlaista reaktiota että on jo vuosikymmeniä huudettu että meillä ei ole kohta millä ruokkia kaikki porukat, niin ihmiset eivät todellakaan ole valmiita kuuntelemaan mitä tiede sanoo, vaan mieluummin he makaavat omassa paskassaan ja odottavat että Jumala tulee ja hoitaa hommat. Ensin seuraa kaikenlaisia maailmanloppujuttuja kuten nämä tartuntataudit, sodat, nälänhädät sun muut hässäkät, ja sitten porukka kenties vähenee sen verran että ei onnistu tuhoamaan koko planeettaa täysin elottomaksi. Olen odottanut lähes koko aikuisen elämäni että ihmiskunta tulisi järkiinsä ja tehtäisiin voimallisia korjausliikkeitä joilla lajimme elämä voi jatkua, mutta enpä tiedä... Ei kovin hääviltä näytä. Vaikka tosiaan tieteeseen minäkin olisin ennemmin luottanut, kuin uskontoihin. Eihän uskontojen idea ole muuta kuin maanitella ihmisiä sietämään paskamaista elämää siihen asti että nirri lähtee.

[Hiha]

Tiede jyrää pelkällä tiedon voimalla, olkoot siistiä tai ei.

Robert Musil taisi kirjoittaa jotain semmoista yhdestä romaanihenkilöstään, että "kaikesta tieteestä huolimatta hän ei koskaan pystynyt unohtamaan ihmisten hyvyyden ja kauneuden johtuvan siitä mihin he uskoivat, ei siitä mitä he tiesivät." Muutenkin hänellä oli paljon sanomista aiheesta    Tietysti jos on niin tiedon perään – tai pikemminkin tieto niin vainoaa – että ei muuta pysty ajattelemaan, silloin pitää vain odottaa ajan ulkopuolista hetkeä, jolloin näkee kaikkeuden liikkumattomana, ikuisena ja täydellisenä.

[Norma Bates]

Ei perkele. Jos tyytyisin täysin siihen mitä ihmisistä tiedän, voisin ryhtyä vaikka joukkomurhaajaksi. Se miksi pidän jonkinlaista toiveikkuuden lepattavaa liekkiä yllä, tai yritän edes sietää tätä elämää, johtuu uskostani reinkarnaatioon ja karmaan. Muutoin elämä olisi täysin yhdentekevää, jos en mieltäisi sitä missiona kerätä kokemuksia ja oppia.

[a4]

Olen todella naiivi jos kuvittelet että "tiede syö uskonnot". Minulle kävisi aivan mainiosti että uskonnot katoaisivat niiltä osin kuin ne ovat oikeastaan pelkkiä poliittisia puolueita. Jokaiselle ihmiselle sentään sallisin oman henkilökohtaisen ideologian tai filosofian joka toimii hänelle johtotähtenä elämässä - kunhan hän malttaa pitää sen rajoissa niin että ei lähde kiusaamaan muita ihmisiä omilla näkemyksillään. Mutta valitettavasti ihmiskunta ei vaikuta henkisesti kehittyneen sille tasolle, ja vähän epäilyttää tuleeko koskaan kehittymäänkään, että kaikenlaisesta jonninjoutavasta päästään oikeasti eroon. Kaikkein sitkeimmässähän istuu miehinen fantasia siitä että on olennaisesti parempaa olla miessukupuolen edustaja, ja tätä sitten pitää pönkittää miespuolisilla jumaluuksilla ja naisia alistavilla uskonnollisilla käytännöillä.

Itselleni siis uskontojen vastustaminen on väistämättä feminismiä in action. Ei minua oikeastaan niin kauheasti muuten kiinnosta naiseus tai mieheys, olkoon kukin mitä on ja leikkiköön pikkuautoilla tai nukeilla, yksi hailea. Mutta se uskontoihin jossain paimentolaisuuden tai viimeistään maanviljelyn aikoina uuttunut miehinen narsismi on oksettavaa, ja se on sitä todellista toksisuutta joka pilaa koko maailman.

On tervettäkin narsismia. Ihailen kauniita, hyvinhoidettuja mieskehoja ja näiden voimaa. Henkisellä puolella oikeudenmukaisuuden pyrkimystä, jaloutta (pystyy tinkimään omista itsekkäistä pyrkimyksistään muiden hyväksi edes ajoittain) jne.

Mutta ihmiskunta makaa miten makaa. Kun edes se ei saa aikaiseksi minkäänlaista reaktiota että on jo vuosikymmeniä huudettu että meillä ei ole kohta millä ruokkia kaikki porukat, niin ihmiset eivät todellakaan ole valmiita kuuntelemaan mitä tiede sanoo, vaan mieluummin he makaavat omassa paskassaan ja odottavat että Jumala tulee ja hoitaa hommat. Ensin seuraa kaikenlaisia maailmanloppujuttuja kuten nämä tartuntataudit, sodat, nälänhädät sun muut hässäkät, ja sitten porukka kenties vähenee sen verran että ei onnistu tuhoamaan koko planeettaa täysin elottomaksi. Olen odottanut lähes koko aikuisen elämäni että ihmiskunta tulisi järkiinsä ja tehtäisiin voimallisia korjausliikkeitä joilla lajimme elämä voi jatkua, mutta enpä tiedä... Ei kovin hääviltä näytä. Vaikka tosiaan tieteeseen minäkin olisin ennemmin luottanut, kuin uskontoihin. Eihän uskontojen idea ole muuta kuin maanitella ihmisiä sietämään paskamaista elämää siihen asti että nirri lähtee.

Ristiriita matemaattisen ja kokemuksellisen muutoksen määrän välillä aiheuttaa Wiion lain: lähitulevaisuus yliarvioidaan ja kaukainen tulevaisuus aliarvioidaan.   
https://www.valtiolla.fi/yliarvioitujen-odotusten-kupla-ja-nakemysten-tyhjio/