Kysymyksiä uskosta, uskonnosta ja Raamatusta

[Karikko]

On aika surullinen ajatus, että sivistyneisyys vaatii tiedettä tuekseen.

T: Xante

Ei vaadi mutta saa parhaan saatavilla olevan työkalun siihenkin hommaan.

Jos tämä olisi totta, eikä vain romanttista unelmaa, meillä ei olisi niitä ongelmia, joita meillä nyt vain väistämättä on.

Ymmärrän hyvin tarpeen uskoa johonkin ja erityisesti ymmärrän halun uskoa parempaan. Siis valita itse se paras, verrattuna muihin höppänöihin. Ongelma siinä vain on se, että aina käteen jää vain usko, se kaluttu luu.

T: Xante

Elämään voi uskoa, ja ehkä ainoastaan siihen. Uskominen omiin tai toisten ajatuksiin on turhaa.

Yleensä uskotaan aatteisiin, ja sitä kutsutaan uskoksi.  Uskotaan toiveisiin joita omien ajatusten muokkaamina tehdään itselle, jonkun vielä "hullumman opetuksina.- Tai rahan-ahneen, sillä useimmiten pelastus-sanomat hinnoitellaan.

[a4]

Taiteiljatkin järkevöityvät tieteellisyyden lisääntyessä ja lopulta taidekin marginalisoituu ja katoaa uskontojen tavoin, tieteen tarjotessa parempia itseilmaisun ja itsehoidon välineitä ja tapoja.

Nyt on minun vuoroni sanoa: höpönlöpön. Taiteenteossa itseilmaisu ja itsehoito voivat kyllä olla hyvinkin merkittäviä esimerkiksi taideterapiassa, mutta itsehoito tuskin on ammattitaiteilijalla se päällimmäinen syy taiteenteolle. Itseilmaisu kyllä voisi olla. Miten niin tiede tarjoaisi parempia itseilmaisun välineitä taiteilijoille?

Oletus, että taiteilijat tarvitsisivat järkevöitymistä kuulostaa aika paksulta ja sakealta, ja siihen näkisin mielelläni todisteita taustalle.

Taiteen marginalisoituminen tieteellisyyden lisääntyessä ei sekään kuulosta omiin korviini uskottavalta. Tämäkin väite vaatisi perusteluita. Uskoakseni taide on asia, jonka tekeminen on ihmiselle lajityypillistä.

Samoin taipumus uskonnollisuuteen lienee lajityypillinen ominaisuus homo sapiensille. Ei niin, että 100% lajin edustajista olisi uskontoon tai taikauskoon tai sen kaltaiseen hömppään ja huuhaaseen ja hihhulointiin taipuvaisia, vaan jollain todennäköisyydellä ehkä jopa valtaosa tai ainakin merkittävä osa ihmisistä olisi.

Ajattelen niin että ihmistaiteilijatkin ovat vain ihmisiä. Ja toimivan tiedon lisääntyessä käytännöllisyydestä hyötyvien ihmisten toiminta perustuu lisääntyvästi tietoon eli järkevöityy. Eli ihmistaiteilijatkin  järkevöityvät tieteen ansiosta ajan saatossa, Tiedon kumuloituessa ja muuttaessa kulttuurin ja yhteiskunnan yksilöiden ajatus-ja toimintatapoja.

Ajattelen niin että me kaikki olemme taiteilijoita jotka halutessamme ja kannustettuina kykenemme jonkinlaiseen taiteelliseen ilmaisuun. Me eroamme toisistamme taiteellisen toiminnan määrässä ja laadussa mutta motivaatio taiteen tekemiseen kaikilla kumpuaa itseilmaisun ja osalla myös itsehoidon tarpeesta. Tai pinnallisimmillaan sosiaalisesta matkimisesta. Meitä voi myös väkivalloin pakottaa tekemään taidetta, uskomaan jumaliin tai ottamaan vastaan tieteellistä tietoa, ja tieteen kiihtyvästi kasvava selitysvoima ja valta tulee tiedon ja teknologian osalta sen myös meille kaikille jossain muodossa tekemään. Halusimme tai emme.
Koulun taideaineista voi lintsata ja kirkosta erota mutta tieteellistä tietoa ja teknologiaa ei pääse pakoon enää oikein missään. Taide ja uskonnotkin ovat tieteen kasvavan vaikutusvallan alaisia.

Ajattelen niin että tietoon perustuva tiede tarjoaa kaikkeen inhimilliseen toimintaan parempia välineitä, myös taiteilijoille inhimillisinä toimijoina.
Koska tietoon perustuva toiminta on toimivinta toimintaa.
Tällöin taidekin ei-tieteellisenä toimintana marginalisoituu, koska taidetta tieteellisenä toimintana eli toimivimpana toimintana kutsutaan tieteeksi.
Ihmiselle lajityypilliset asiat kuten rajoittuneet aistit tai ajatusvinoumat ovat evolutiivisesti olleet toimintaympäristössään hyödyllisiä mutta tiede muuttaa kiihtyvästi toimintaympäristöä sekä ihmislajia itseään.


Sori että heitin aika wittgensteinilaisia lauseita mutta en ainakaan numeroinut niitä.

[a4]

Ristiriita matemaattisen ja kokemuksellisen muutoksen määrän välillä aiheuttaa Wiion lain: lähitulevaisuus yliarvioidaan ja kaukainen tulevaisuus aliarvioidaan.   
https://www.valtiolla.fi/yliarvioitujen-odotusten-kupla-ja-nakemysten-tyhjio/

Tuo pitää paikkansa monivalinteisissa tilanteissa. Vaikka kaupallisessa hypessa. Visioidaan kaikkea villiä. Siinä vaiheessa kun ihmiset älyävät alkaa nauraa älyttömyyksille, sivussa on tapahtunut lähes huomaamatta syvällekäyviä muutoksia.

Tienristeyksissä ajatus ei toimi. Kun venäläinen eversti päättää surmata itsensä viidellä pistoolinlaukauksella rintaan, lähitulevaisuuden merkitystä hänelle on vaikea yliarvioida. Tämä äkillinen päätös pyyhkii tyystin pois visiot missä hän näkee itsensä viiden vuoden päästä.

Tarkoitatko että Norma voisi verrata elämänsä mittaista arviointiaan ihmiskunnan kehityskyvystä samanlaiseksi tienristeykseksi ihmiskunnalle kuin tuo venäläiseverstin taitava itsemurha oli?
Vai ehdotitko Normalle henkilökohtaiseksi ratkaisuksi ihmiskunnan uskonnollisuuteen ja muihinkin ongelmiin tuollaista venäläistä itsemurhaa?

Koska en ole kauhean sivistynyt, voin todeta että: mitä vittua?

Älä pelästy. Tarkoitukseni oli esittää absurdi kysymys.
Pahoitteluni hurjasta kysymyksen muotoilustani.

[Xantippa]

Koska tietoon perustuva toiminta on toimivinta toimintaa.

Vahva on uskosi ja väkevästi saarnaatkin. Ja kuitenkaan tieteesi ei kykene selittämään edes alkuun maailman suurinta voimavaraa, ihmisen tunne-elämää, empatiaa, rakkautta tai edes aggressiota.

Teorioita vain on noista, ei tietoa, ei tiedettä.

T: Xante

[Socrates]

Aanelkku kirjoittaa asiaa. Olen aina sanonut että Hitleriltä jäi työ kesken, kun ei hävittänyt taiteilijoita maan päältä.

[Norma Bates]

Aanelkku kirjoittaa asiaa. Olen aina sanonut että Hitleriltä jäi työ kesken, kun ei hävittänyt taiteilijoita maan päältä.

Hänhän olisi voinut aloittaa itsestään.

[Hiha]

Ristiriita matemaattisen ja kokemuksellisen muutoksen määrän välillä aiheuttaa Wiion lain: lähitulevaisuus yliarvioidaan ja kaukainen tulevaisuus aliarvioidaan.   
https://www.valtiolla.fi/yliarvioitujen-odotusten-kupla-ja-nakemysten-tyhjio/

Tuo pitää paikkansa monivalinteisissa tilanteissa. Vaikka kaupallisessa hypessa. Visioidaan kaikkea villiä. Siinä vaiheessa kun ihmiset älyävät alkaa nauraa älyttömyyksille, sivussa on tapahtunut lähes huomaamatta syvällekäyviä muutoksia.

Tienristeyksissä ajatus ei toimi. Kun venäläinen eversti päättää surmata itsensä viidellä pistoolinlaukauksella rintaan, lähitulevaisuuden merkitystä hänelle on vaikea yliarvioida. Tämä äkillinen päätös pyyhkii tyystin pois visiot missä hän näkee itsensä viiden vuoden päästä.

Tarkoitatko että Norma voisi verrata elämänsä mittaista arviointiaan ihmiskunnan kehityskyvystä samanlaiseksi tienristeykseksi ihmiskunnalle kuin tuo venäläiseverstin taitava itsemurha oli?
Vai ehdotitko Normalle henkilökohtaiseksi ratkaisuksi ihmiskunnan uskonnollisuuteen ja muihinkin ongelmiin tuollaista venäläistä itsemurhaa?

Kuules sydänkäpyseni, a4. Kun siteerasin viestiäsi siteeraamassa Jukka Vepsäläistä siteeraamassa Osmo A. Wiioa, ajattelin yksin sinua.

Miksi puutuin löytämääsi viisauden timanttiin? Jotenkin on tullut tunne, että etsit superkorttia jonka voi lyödä jokaiseen tikkiin, superviehettä jolla voi pyytää kaikkia kaloja kaikenlaisissa vesissä, supermuuvia joka hurmaa jokaisen. Maailma ei ole sellainen.

Tehdäänpä niin, että kerron sinulle vanhan tarinan.

Herran ääni sanoi: "Mene ulos ja seiso vuorella Herran edessä. Herra kulkee siellä ohitsesi." Nousi raju ja mahtava myrsky, se repi vuoria rikki ja murskasi kallioita. Mutta se kävi Herran edellä, myrskyssä Herra ei ollut. Myrskyn jälkeen tuli maanjäristys, mutta Herra ei ollut maanjäristyksessä. Maanjäristystä seurasi tulenlieska, mutta Herra ei ollut tulessakaan. Tulen jälkeen kuului hiljaista huminaa.

Kun Elia kuuli sen, hän peitti kasvonsa viitallaan, meni ulos ja jäi seisomaan luolan suulle. Ääni sanoi hänelle: "Miksi olet täällä, Elia?"

(1. Kun. 19:11–13)

Voit muuntaa sen ajatuksissasi tieteen kielelle ja miettiä sen opetuksia.

[Hiha]

Onko älyllistäminen mielestäsi romantiikan vastakohta?

Esitin enemmänkin kritiikkiä a4:n taidekäsitystä kohtaan kuin yleistä taidekritiikkiä. Valitsin vertailuun 150–200 vuoden takaisen kulttuurimme, koska se on sekä tarpeeksi etäällä että tarpeeksi lähellä. a4 antaa ymmärtää kuinka polttomoottori, puhelin ja arkkupakastin ovat kehittäneet taiteenkin paremmaksi kuin aiemmilla sukupolvilla. Siinä hän on oikeassa, että taiteen keinot ovat nyt erilaisia kuin silloin ja siihen on varmasti vaikuttanut moderni Zeitgeist.

Kun ennen pidettiin ihanteena varmakätisyyttä, jolla taiteilja tarinansa kertoo, nykyisin tuntuu että vastuu sysätään kuluttajalle. Korkeakulttuurissa varsin. Kyllähän jatkuvasti paljon johdatellaan ja kädestä pitäen talutellaan, mutta sellaista pidetään viihteenä tai jotenkin falskina taiteena. Silti jos barbaria ja tuho saavutuksiamme hävittää, voi hyvinkin olla että niistä säilyy jälkipolville Fifty Shades tapaiset mestariteokset. Se on luultavasti tunnetumpi ja levitetympi kuin 20 viimeisintä nobelistia yhteensä.

Väittäisin, että on tapauskohtaista mikä on toimivin tapa esittää taidetta. Ainakaan se ei ole jatkuvaa edistystä yhteen suuntaan, tieteelliseen paratiisiin. Näin muutama vuosi sitten Egyptin vanhan valtakunnan aikaisen puuveistoksen, joka esitti arkisia askareita. Sen voi kenties luokitella taiteeksi, koska se oli ihmisen tekemä mutta ei työkalu. Kaikessa yksinkertaisuudessaan esine sai aikaan oudon tunteen 40 vuosisadan kohtaamisesta silmästä silmään. Semmoiseen ei tarvita pyramideja, jos ei ole Napoleon-kompleksia.

Tunne on paras opas taiteen maailmassa. Järkeilemällä siellä seikkailusta ei tule hittojakaan. Tällainen fiilis väittää minulle, että monelle on nykyisin tärkeää esitellä omaa fiksuuttaan ja nokkeluuttaan. Pätemisen tarvetta on taatusti ollut aina, mutta joskus se on ollut tapana haudata huolellisemmin teoksiin. Myös selviä tavoitesiirtymiä on tapahtunut. Mainitsemasi kansallisromantiikka todella pyrki tavoittamaan juuri tietyn alueen ihmiset. Sen näkee siitä, että suuntauksen toisten maiden teokset jättävät kylmemmiksi. Pää sanoo, että esimerkiksi Norjan ja Venäjän maisemat ovat vaihtelevammat kuin Suomen ja että sinne on varmaan yhtä päteviä taiteilijoita siunautunut. Silti sydän kertoo, että yksin Fanny Churbergin Talvimaisema päihittää naapureidemme maisemamaalaukset. Kannattaa pysähtyä Ateneumissa vilkaisemaan sitten kun sinne taas pääsee. Kuva ei tee oikeutta – mikä pätee taiteeseen yleensäkin.

[Hiha]

Tällöin taidekin ei-tieteellisenä toimintana marginalisoituu, koska taidetta tieteellisenä toimintana eli toimivimpana toimintana kutsutaan tieteeksi.

Hupaisa näkemys, jossa Tiede-jumala syrjäyttää kaikki kilpailijansa. Aloitetaas perusteista kuitenkin. Voisitko kuvata millaista on täydellistynyt tieteellinen hengittäminen, syöminen, juominen? Tieteellinen virtsaaminen ja ulostaminen? Miten tieteen saavutusten ajatteleminen auttaa säätelemään elimistön lämpötilaa? Lakkaako systeemi toimimasta, jos ei koko ajan tiedosta olevansa tasalämpöinen nisäkäs?

[a4]

Tiede on mystifioinnin vastaista mahdollisimman selkeän ajattelun ja tiedon tuottamista. Tehostettua käytännöllisyyttä.

Ei tiede ole siistiä jonain mielipidekysymyksenä, fanituksen kohteena tai muoti-ilmiönä.
Tiede jyrää pelkällä tiedon voimalla, olkoot siistiä tai ei.
Suhtaudun tieteeseen kuin maailman mahtavimpaan armeijaan ydinaseineen ja muihin luonnon voimiin kuten taifuuneihin, jääkausiin, auringon tuhoutumiseen, mustiin aukkoihin. Terveellä uteliaisuudella ja kunnioituksella. Tai ainakin yritän.

Ihan mielenkiintoista kuvastoa. Siinä tiede on luonnonvoima ja toisaalta jonkun taistelun ylivertainen osapuoli.

Oikeasti se on kuitenkin inhimillistä toimintaa, ja on mielenkiintoista sovitella arkisen todellisuuden yhteyteen tätä ydinaseiden kera jyräävää armeijaa tai mustaa aukkoa.

Diracilla oli näkemys, että matemaattisesti tyydyttävä tai kaunis yhtälö todennäköisesti on tosi kuvaus luonnosta, ja tietyllä tapaa esimerkiksi teknologian tuottamisessa jatkuvasti käytetyt kvanttimekaniikan yhtälöt ovat yllättävän yksinkertaisia ja tavallaan kauniita.

Tähän ehkä itse paikallistaisin sun tarjoaman kuvan tieteestä, jos se johonkin pitäisi paikallistaa. Ne yhtälöthän ei selitä tai kerro mitään, mutta ne ennustaa todella, todella tarkasti.

Vastaavanlaisella varmuudella varmaan Boströmkin ajattelee, että elämme simulaatiossa tai se ja tämä on näin ja näin, koska matematiikka ei valehtele.

Kvanttimekaniikan esimerkki on siinä mielessä huono, että minusta nimenomaan ei pidä kunnoittaa matematiikkaa eikä yhtälöitä eikä mitään niiden hienoutta tai kauneutta sinänsä. Diracilla ehkä oli niihin joku omanlaisensa erityislahjakkuus ja suhtautuminen, joka kuitenkin tarvittaessa oli hyvin pragmaattinen ja myös tietyssä mielessä nöyrä, vaikka sitä ei ehkä hänestä ihmisenä voikaan sanoa.

Sun kuvailema suhtautuminen tieteeseen nostattaa lähinnä ja eniten myötähäpeää. Siitä puuttuu kokonaan sen inhimillinen ulottuvuus ja yhtään minkään sortin käsitys siitä, että objektiivisuuteen tai hyvään pyrkiminen vaatii jatkuvaa ponnistelua ja on silti aina vaillinaista.

Jos sun mielestä sulla on varaa suhtautua siihen noin kuin suhtaudut ja samalla ylenkatsoa muiden ihmisten käsityksiä ja muunlaisia maailmankuvia, eihän se mitenkään multa ole pois ja siitä vaan. Se ei mun katsannossa mitenkään poikkea ylenkatsovasta uskonnollisuudesta, oli sun armeijalla mitä tahansa pommeja tai ei.

Tiede on inhimillistä toimintaa ja ihmisapinoiden työkaluna sillä on aiheutettu mm. väestöräjähdys, ilmastonmuutos ja joukkosukupuuttoaalto sekä totaalisen ydinsodan mahdollisuus, joten tiede on seurauksiltaan myös melkoinen luonnonvoima siinä missä heinäsirkkaparvet tai jääkaudet.
Tieteen seuraukset ovat ihan arkista todellisuutta myös rikkaiden maiden kansalaisille, joille tiede on mahdollistanut ennennäkemättömän elintason.



Tähän ehkä itse paikallistaisin mun näkemyksen tieteestä, jos se johonkin pitäisi paikallistaa: Ne yhtälöthän ei selitä tai kerro mitään, mutta ne ennustaa todella, todella tarkasti. Objektiivisuuteen tai hyvään pyrkiminen vaatii jatkuvaa ponnistelua ja on silti aina vaillinaista.

Kauneus taas on katsojan silmässä, ja jos matematiikassakin joku voi nähdä kauneutta niin kauneutta voi löytää mistä tahansa.
Myös tieteellisestä maailmankuvasta, ilman jumalia, merenneitoja, ihmeitä ja mystisyyttä.

Pragmaattinen ja nöyrä kunnioitus tieteen selitysvoimaa kohtaan on ihan hyvä tarkennus, kunnioituksesta puhuttaessa.
Minähän kunnioitan myös pistorasioita etenkin haarukka kädessä ja moottoriteitä, junaratoja sekä metrotunneleita etenkin jalankulkijana.

Tähän loppuun vielä huuhaata ylenkatsova kirjasuositus:   https://kantapaikka.net/index.php/topic,45.msg153166.html#msg153166

[a4]

Diracilla oli näkemys, että matemaattisesti tyydyttävä tai kaunis yhtälö todennäköisesti on tosi kuvaus luonnosta, ja tietyllä tapaa esimerkiksi teknologian tuottamisessa jatkuvasti käytetyt kvanttimekaniikan yhtälöt ovat yllättävän yksinkertaisia ja tavallaan kauniita.

Tähän ehkä itse paikallistaisin sun tarjoaman kuvan tieteestä, jos se johonkin pitäisi paikallistaa. Ne yhtälöthän ei selitä tai kerro mitään, mutta ne ennustaa todella, todella tarkasti.

Vastaavanlaisella varmuudella varmaan Boströmkin ajattelee, että elämme simulaatiossa tai se ja tämä on näin ja näin, koska matematiikka ei valehtele.

Kvanttimekaniikan esimerkki on siinä mielessä huono, että minusta nimenomaan ei pidä kunnoittaa matematiikkaa eikä yhtälöitä eikä mitään niiden hienoutta tai kauneutta sinänsä. Diracilla ehkä oli niihin joku omanlaisensa erityislahjakkuus ja suhtautuminen, joka kuitenkin tarvittaessa oli hyvin pragmaattinen ja myös tietyssä mielessä nöyrä, vaikka sitä ei ehkä hänestä ihmisenä voikaan sanoa.

Filosofi Simo Knuuttilla kuvasi nykyaikaisen fysiikan ytimessä olevaa ihannetta yksinkertaisesta, kauniista ja "algoritmisesti tiivistetystä" yhtenäisteoriasta olennaisilta osiltaan antiikista peräisin olevaksi ideaksi siitä, että niin ihmisen sielu kuin maailmankaikkeuden yksilöoliot voivat muotoutua vastaamaan maailmankaikkeuden perimmäistä formaalia muotoa. Tiivistetysti siis maailmankaikkeudella on ikuinen, formaali rakenne, ja ihminen voi sen ymmärtää. Antiikissa ei ajateltu olevan mitään periaatteellista kuilua ymmärryksen ja selityksen välillä. Knuuttila muotoilee tätä periaatetta hienosti. "Todellisuuden perimmäisen matemaattisen rakenteen ymmärtäminen on itsensä ymmärtämistä tämän rakenteen täyden tiedon omaavana tietoisuutena". Toisaalta myös teisti voisi ajatella samaan tapaan olevansa osallisena "ensimmäisen ajattelijan ääretöntä ajattelua". Molemmat ajatukset tuntuvat pähkähulluilta.

Käsittääkseni a4 ei kuitenkaan ole tällainen "antiikin realisti", vaan hän uskoo absoluuttiseen tieteeseen enemmän hegeliläisessä mielessä. Siis että inhimillinen tieto lähestyy kokonaisuudessaan totuutta, joka ei kuitenkaan ole mikään maailmankaikkeuden muuttumaton formaali rakenne, joka olisi vain poimittavissa jos on tarpeeksi nokkela tiedemies.

Olen kuullut väitteen että matemaatikot retkahtavat helposti platonistiseen ajatteluun. Maailma alkaa näyttäytyä kaavojen pyörittelijöille kaavojen maailmalta, ontologisesti jopa ikuisten ideoiden maailmalta. Tai jotain sen suuntaista.

Tieteelliseen maailmankuvaan ei kuulu uskominen, joten pyrin välttämään mihinkään uskomista ja enemmänkin näen tällä hetkellä vakuuttavimpana selityksenä sen että on olemassa pysyvä tiedollinen kuilu erehtymättömän totuuden ja tiedollisen epävarmuuden välillä. Tieteen tarjotessa tällä hetkellä parasta saatavilla olevaa tuoreinta tietämystä.
Inhimillisyys ja tiede nykymuodossaan, kuten kaikki muukin maailmassa, muuttuvat ja katoavat ajallisina ilmiöinä.

[Melodious Oaf]

Aanelkku kirjoittaa asiaa. Olen aina sanonut että Hitleriltä jäi työ kesken, kun ei hävittänyt taiteilijoita maan päältä.

Siitä ei ainakaan jää kiinni, etteikö keskustelu omaltakin osalta olis tarpeeksi latautunutta

[Socrates]

Aanelkku kirjoittaa asiaa. Olen aina sanonut että Hitleriltä jäi työ kesken, kun ei hävittänyt taiteilijoita maan päältä.

Siitä ei ainakaan jää kiinni, etteikö keskustelu omaltakin osalta olis tarpeeksi latautunutta

Hyvä. Kohta sun silmille lävähtää onnellinen utopia, taiteeton maailma. Hahmottelen sitä parhaillaan.

[-:)lauri]

^^^
"...on olemassa ontologinen pysyvä kuilu erehtymättömän totuuden..." mikä on tällainen erehtymätön totuus?

[a4]

On aika surullinen ajatus, että sivistyneisyys vaatii tiedettä tuekseen.

T: Xante

Ei vaadi mutta saa parhaan saatavilla olevan työkalun siihenkin hommaan.

Jos tämä olisi totta, eikä vain romanttista unelmaa, meillä ei olisi niitä ongelmia, joita meillä nyt vain väistämättä on.

Ymmärrän hyvin tarpeen uskoa johonkin ja erityisesti ymmärrän halun uskoa parempaan. Siis valita itse se paras, verrattuna muihin höppänöihin. Ongelma siinä vain on se, että aina käteen jää vain usko, se kaluttu luu.

T: Xante

Mitä romanttista on todeta insinöörimäisesti että tässä on nyt kuulkaas sellainen työkalu jolla voi räjäyttää maapallon täyteen romantiikan nälkäisiä keskiluokkaisia ja rikkaita sekä samalla tuhota maapallon elinolosuhteet saasteilla, aseilla ja luonnonkatastrofeilla. Insinööriromantiikkaa?
Toki tiede on tuottanut elintason kasvun myötä myös paljon nk. elintaso-ongelmia kuten lomalentojen myöhästelyjä ja rakennekynsien katkeilemisia.
Uskosta olemattomiin tai Setan suojelemasta insinööroromantiikasta tässä ei ole kysymys, vaan silmän ottamisesta käteen ja katsomisesta mitä ympärillä tapahtuu, kiihtyvällä vauhdilla. Tiede ei ole järkevä valintakysymys vaan järkevyyttä pakottavaa tietoa joka jyrää toimivuudellaan meidät kaikki höppänät, uskonnot ja romantikot kuin aikuinen pikajuoksija konttaavat kilpakumppaninsa tutteineen.
Tieto on aina pitkässä juoksussa parempaa kuin tietämättömyys, vaikka se tekisikin kipeää erityisesti unelmoijille ja uskovaisille.