Kysymyksiä uskosta, uskonnosta ja Raamatusta

[Norma Bates]

Jos nettisaiteille kirjoittelevista ihmisistä voisi päätellä millaisia suomalaiset ovat, niin itse olen saanut sellaisen vaikutelman että tieteellinen maailmankuva on Suomen suosituin usko. Paitsi eihän kukaan sitä suostu myöntämään uskoksi, enkä sitä vaadikaan. Moni ihminen kuuluu kirkkoon silkkaa laiskuuttaan. Ja sitten voi olla niin, kuten omassa suvussanikin on käynyt, että yksi on eronnut kirkosta, mutta kihlattu pakottaa liittymään siihen takaisin että saadaan komeat kirkkohäät... Itse en tuollaista tajua ja hyväksy, mutta ulkopuolisena en voi toki tietää oliko kirkkohäät halunneella ihan oikea uskokin kuvioissa mukana. Ei olla keskusteltu niistä asioista.

Suvivirrestä vinkuminen tuntuu kiinnostavan niitä jotka haluavat vastustaa islamia, tai paremminkin maahanmuuttoa. Itse en tietenkään ei-kristittynä voi sille linjalle lähteä, vaan vaadin että KAIKKI uskonnot otetaan kouluista pois. Ne voidaan käsitellä historian tunnilla vaikka tunti per usko, ja yhtään mitään oppia unohtamatta, eli vaikkapa rastafarismikin pitäisi käsitellä. Jos minä saisin päättää, uskonnot käytäisiin läpi kronologisessa järjestyksessä, jolloin oppilaat näkisivät mikä on minkäkin ideologian tausta. Eihän niistä mikään ole tullut suoraan taivaasta annettuna.

[Karikko]

Kristinusko ei taida nykymuodossaan olla konkreettinen uhka kenellekään. Noitarovioista on jo kulunut jonkin aikaa. Joidenkin kokema mahdollinen uhka on ehkä henkistä laatua. Kristinuskon syntikäsitykset koetaan uhkaksi, koska ne tekevät olon epämukavaksi niille, jotka elävät kyseisten käsitysten vastaisesti. Kuka nyt haluaa kokea syyllisyyttä siitä, että on syntinen ja paha ihminen? Koska omaa toimintaa ei haluta muuttaa, mitätöidään ja inhotaan normien asettajaa eli uskontoa. Tästä kai kristinuskon vastaisuudessa pohjimmiltaan on kyse.

Samasta asiasta on kyse siinä, kun minä inhoan osaa nykyisistä laeista. Elän niiden vastaisesti jokapäiväisessä rangaistuksen pelossa. Pitäisikö minun tämän kurjuuden lisäksi vielä kokea huonoa omaatuntoa siitä, että olen lakisyntinen ja siten paha ihminen, kun en jaksa vahtia auton nopeusmittaria ja seisoa kuuliaisesti punaisissa valoissa, tai kun unohdan jonkin varusteen laiturille, kun lähden moottoriveneilemään? Pitäisikö minun kieriskellä synnintunnossa sen vuoksi, että olen ytimeltäni paha ihminen, kun riesanani on ADHD-tyyppinen hajamielisyyden ja unohtelun ja keskittymiskyvyttömyyden syntymäsynti? Pitäisikö minun ajatella, että koko olemassaoloni on rikos ja langeta armahtavan poliisijumalan eteen pyytämään armoa. Tuskin nöyristelyni mitään auttaisi. Poliisijumala potkaisisi minua rautasaappaallaan päin naamaa ja ojentaisi sakkolapun ellei veisi saman tien betoniselliin miettimään äärimmäistä pahuuttani.

Uhkasta ja pelosta ja turvan hakemisesta uskonasioissa on pitkälti kyse. Joidenkin turva on joidenkin uhka. Yhtä hyvin kiistanalaisen ilmiön kannattaminen kuin sen vastustaminenkin antavat sisältöä elämään. Ateisti saa purettua adrenaliinihöyryjään foorumien vihakirjoituksina, ja kristitty saa rauhoitettua mieltään kuunnellessaan urkumusiikkia kirkon penkissä.

Taitaa se poliisijumalakin noudattaa kristillistä ohjetta ja rankaista rikollisia oman käytäntönsä mukaan, eli rikkaat saavat ehdonalaista, jos nyt taloudesta sattuu olemaan kyse.

Voinet siis olla huoletta isompien rikosten osuessa kohdalle- tosin olet kyllä oikeassa tuossa sakottamisessa ja liikennekäyttäytymisessä- siinä ryökäleet eivät anna alennusta, vaan toimivat ohjeiden mukaan. Varmaan kateus on hyvä motiivi tehdä lain kirjaimen mukaisia sakotuksia.

Kristinusko ei varmaan ole muuttunut miksikään kyllä sielläkin ne samat patoutumat toimivat, vaikka nyky-yhteiskunnissa ne eivät oikein pääse kukoistamaan samalla tavoin, kuin aiemmin.

Lienee enemmän luonteesta kyse miten ihminen toimii tilaisuuden tullen papeillakin (ainakin katollisilla) on paha tapa ottaa kuoripoikia seksiorjikseen- sen verran isot lukumäärät on jäänyt siitä kiinni, että voisi luulla sen olevan melko yleinen "käytäntö".

Aatehan se tietenkin on johon turvataan- uskoksi kerrotaan aatetta josta pidetään kynsin hampain kiinni, vaikka se perustuisi pelkkään "toivoon".- ja mielikuvitukseen, kuten yliluonnolliseen olentoon joka pelastaa "uskovaiset, muttei  muita ihmisiä.

[kertsi]

Kopek tavalliseen tapaansa vääristelee, yrittäen maalata mustan valkoiseksi ja valkoisen mustaksi.

On sinänsä totta, että joillekin ihmisille uskonto tuo turvaa ja tukea. Mutta sen lisäksi on suuri joukko ihmisiä, jotka on lapsuudessa peloteltu puolikuoliaaksi Jahvella, jonka on mukamas ihan pakko kiduttaa syntisiä sieluja ikuisesti Helvetin tulessa, ja varsin mitättömistä syistä kaiken lisäksi. Eli uskonto ei tuo näille em. ihmisille suinkaan turvaa, vaan päinvastoin aiheuttaa turvattomuutta. Konkreettinen uhka kristinusko - toisin kuin Kopek väittää - on etenkin kiihkouskovaisten perheiden lapsille, jotka usein joutuvat henkisen ja hengellisen väkivallan kohteiksi.

Tulta ja tappuraa tuskin enemmistöltä valtakunnanuskontoon kuuluvilta tulisi, jos valtakunnanuskontoa loukkaisi, sillä enemmistö lienee aika välinpitämätön uskonnon suhteen ollen ns. tapauskovaisia, erotuksena "elävästä uskosta", jolla erilaiset lahkolaiset ylpeilevät, ja korostavat omaa erityisyyttään.

Mitä tulee kristinuskon syntikäsitykseen, niin nehän ovat aivan höyrähtäneitä. Jos kyseiseen uskontoon ei usko, ei myöskään ole synnintuntoa, toisin kuin Kopek väittää. Ei uskonnoton suinkaan tunne olevansa paha ihminen, jos ei mielistele ja palvo ja tottele jotain mielikuvitusolentoa. Tuo on Kopekin kummallisia päähänpinttymiä, tuo käsitys. Paha ihminen sen sijaan on sellainen, joka aiheuttaa esimerkiksi lapsille henkisiä traumoja tuputtamalla heille mielikuvitusystävän luomaa eksistentiaalista uhkaa. Paha ihminen on myös sellainen, joka väittää muita ihmisiä syntisiksi, ja peruste tälle on oman mielikuvitusystävän vaade.

[a4]

Jos nettisaiteille kirjoittelevista ihmisistä voisi päätellä millaisia suomalaiset ovat, niin itse olen saanut sellaisen vaikutelman että tieteellinen maailmankuva on Suomen suosituin usko.

Mikä tieteellisestä maailmankuvasta tekee uskon?
Väittäisin että testaamalla rakentuva maailmankuva on eri asia kuin uskomalla rakennetut maailmankuvat.
Tieteen toimivuus ja selitysvoima kasvaa ja leviää itseään kiihdyttävän eksponentiaalisesti ja globaalisti sekä muualle avaruuteen, samalla myös sen valta ja suosio.

[Jaska]

Jos nettisaiteille kirjoittelevista ihmisistä voisi päätellä millaisia suomalaiset ovat, niin itse olen saanut sellaisen vaikutelman että tieteellinen maailmankuva on Suomen suosituin usko. Paitsi eihän kukaan sitä suostu myöntämään uskoksi, enkä sitä vaadikaan. Moni ihminen kuuluu kirkkoon silkkaa laiskuuttaan. Ja sitten voi olla niin, kuten omassa suvussanikin on käynyt, että yksi on eronnut kirkosta, mutta kihlattu pakottaa liittymään siihen takaisin että saadaan komeat kirkkohäät... Itse en tuollaista tajua ja hyväksy, mutta ulkopuolisena en voi toki tietää oliko kirkkohäät halunneella ihan oikea uskokin kuvioissa mukana. Ei olla keskusteltu niistä asioista.

Tiedonvälitykselle kuuluu kunnia, että luottamus tieteeseen perustuvaan maailmankuvaan kasvaa ja uskonnolliseen vähenee. Jos hakukoneelta kysyy, mitä usko on, niin kovin  vastaukset paimottuvat kristinuskoon merkityksessä uskona Jumalan, Jeesuksen ja Pyhän Hengen olemassaoloon.  Ei tietoon perustumattomaan  käsitykseen tai lujaan luottamukseen yleensä. Tieteellinen käsitys perustuu juuri tietoon, joskaan tieteellien tieto ei ole muuttumaton vaan vain paras ja paraneva. Uskonnollinen usko ttaas on perimätietoa, lujaa luottamusta siihen, joka ei näy. Toivoa.

Minullakin on tuttuna tiedemies, joka liittyi kirkkoon, että vaimon suku sai kirkkohäät, mutta erosi heti häiden jälkeen. Taisi erota vaimokin.

(Miehen täällä nimeltä mainilleelle MrKATille tekee mieli sanoa, etten luule luonnontieteilijän olevan persuihin päin kallellaan. On hän kyllä varsin vastakkaisiinkin ideoihin elämässään innostunut. On meikäläisen ikää ja näkyy kulkevan turvahälytysranneke ranteessä.)

[Toope]

Jos nettisaiteille kirjoittelevista ihmisistä voisi päätellä millaisia suomalaiset ovat, niin itse olen saanut sellaisen vaikutelman että tieteellinen maailmankuva on Suomen suosituin usko.

Mikä tieteellisestä maailmankuvasta tekee uskon?
Väittäisin että testaamalla rakentuva maailmankuva on eri asia kuin uskomalla rakennetut maailmankuvat.
Tieteen toimivuus ja selitysvoima kasvaa ja leviää itseään kiihdyttävän eksponentiaalisesti ja globaalisti sekä muualle avaruuteen, samalla myös sen valta ja suosio.

Tiede-usko ei ole uskonto. Se on rationalismia.
En silti kykene jumaluutta kieltämään, agnostikko-Toopena.
En voi kieltää sitäkään ajatusta, että jumaluus olisi miljardi vuosi vanhempi sivilisaatio, joka on muuttanut muotoaan lihallisista meikäläisenkaltaisista tietokone- ja robottiälyyn . Muutaman vuosikymmenen päästä mekin siirrämme ihmismielen nettiin...!
Juu, aivomyrskyä lauantaiksi.

[Jaska]

Jos kysyn uskovaisena itseään pitävältä, mitä usko hänelle merkitsee, en saa itseani tyydyttävää vastausta vaan uskonopin sisäistä kuvailua.

Ajattelen kristinuskotyyppisen uskonnon perusidean niin että on kaikkivaltias, kaikkitietävä, hyvä Luoja, jonka tahto on paljolti ihmiseltä salattu.

Tämä tarkoittaa, että nimeamme alkusyyn kaikelle tässä maailmassa nini, että voimme siitä tuntea sen perusteista sen, mitä uskonopin kertomuksissa kuvataan. Mikään ei jää syytä ilman, vaikka olisikin tuntematon. Hyvyys siinä ei tarkoita kärsimtyksen välttämstä tai yleisen mielihyvän jakamista, vaan jonkinlaisen välttämättömyyden toteutumista. Ihminen saisi tyydytystä tukiessaan Jumalan tahtoa ja sitä vastaan toimiessaan seuraisi pahaa myös ihmiselle kuolemansa jälkeen. Sen minka tahtumista emme lähemmin ymmärrä, saamme ajatella kuitenkin hyvän Jumalan vaikutukseksi.

Kristinuskossa kertomukset uskonnollisesta opettajasta Jeesus Nasretilaisesta ovat ohjeiksi Jumalan tahdon mukkausesta elämisestä parintuhannen vuuoden takaa.

Ihminen mallintaa tämän Jumalan ihmisen tyyppiseksi tavoitteelliseksi persoonaksi. Ihmisen elämäkäsityksestä ja minä-kokemuksesta lähtien on inhimillistä - joskin varmaan rajoittunutta - ajatella ihminen "korkeimmaksi", mitä "luomakunnassa".


Nyt herää kysymys, mitä tallainen todellisuuskäsitys palvelee ja mitä haittaa.

Ensinnäkin kristillinen käsitys epätäsmällisesti lupaa, että elämäsi perusteella määräytyy kuolemasi jälkeinen iankaikkinen eämä. Tämä on toivoa amntava lupaus, jolle ei ole kelvollista perustetta.

Jumalan kaikkitietävyys ja kaikkivoipuus taas sanoo, että asiat ovat ehkä mahdoillisimman hyvin ja maailmanlopussa kaikki saavat ansionsa mukaan. Teet oikein kun tyydyt osaasi ja olet esivallalle alamainen. Teet oikein myös kun toiteutat Jumalalta saamaasi tejtävää.

Vaikka käsky kuuluu, että älä tapa, niin sodassa tietenkin taistellaan oikean Jumalan puolesta viholölisen vääriä jumalia vastaan.

[Hiha]

Jos kysyn uskovaisena itseään pitävältä, mitä usko hänelle merkitsee, en saa itseani tyydyttävää vastausta vaan uskonopin sisäistä kuvailua.

Ihmiseltä ei yleensäkään saa järjellistä tai täsmällistä tai totuudellista vastausta, kun kysyy miten hänen aivonsa toimivat. Meistä jokainen on täysin kykenemätön sanomaan siihen mitään. Meiltä puuttuu sitä havainnoiva järjestelmä. Jos pyydän nimeämään Pohjoismaat ja niiden pääkaupungit, melkein jokainen yli 30-vuotias suomalainen kykenee siihen. Mutta yksikään ei pysty sanomaan miten hermosolut ja niiden väliset yhteydet raksuttavat vastauksen.

Aivojen tehtävä on tuottaa ympäröivästä maailmasta malli ja toisaalta ennusteita miten se reagoi sorkkimiseen: Mitä tapahtuu jos sanon 'Hei!'? Mitä tapahtuu jos heitän tuota otusta kivellä? Mitä tapahtuu jos käännän selkäni ja koetan luikkia tieheni? Ihmisellä ei tietenkään ole mystistä tiedegeeniä, koska semmoisella ei tekisi mitään vaikkapa Afganistanissa. Mutta ihmisellä ei myöskään ole uskonnollisuusgeeniä tai edes erityistä sisäsyntyistä taipumusta uskonnolliseen käyttäytymiseen. Sellaista esittävät lähinnä teologit, jotka näkevät sen palvelevan maailmankuvaansa. Ihminen on kykenevä hahmottamaan erikokoisia ja erivahvuisia yhteyksiä asioiden välillä. Kivet ovat yleensä kovia. Tähän aikaan vuodesta ja tähän kellonaikaan ja tällaisessa säässä kala syö tässä järvessä tavallisesti hyvin. Helsingin kaupungin it-hankkeet menevät pääsääntöisesti metsään. Sopivasti laaditut säännöt antavat turvallisuuden tunnetta. Tiedän miksi näin tapahtuu. Tämähän oli arvattavissa. Pienet säännöt ovat tarkkoja. Päällä oleva hellan levy on kuuma. Isot säännöt ovat väljempiä. Ihminen saa ansionsa mukaan – viimeistään kuoltuaan, maailman loppuessa, kunhan jossakin missä kukaan ei ole näkemässä. Tähän ihmisellä on taipumus: kausaliteettien keksimiseen. Silloin kun ne ovat edes likimain toimivia, ne ovat erittäin hyödyllinen työkalu. Miksi toimia umpimähkään, kun voi toimia päämäärähakuisesti? Vietin vahvuuden huomaa siitä, että kaikki eivät suostu hyväksymään tosiasiaa, että Lotto tuottaa rivit tarpeeksi satunnaisesti. He yrittävät murtaa systeemin löytämällä tilastollisia lainalaisuuksia edellisiltä kierroksilta, keksimällä millä R-kioskilla kannattaa kuponki milloinkin jättää, meditoimalla miten siihen kannattaa ruksia omat ja perheen syntymäpäivät.

Tieteilijälle tiede on ammatti. Joten hän suhtautuu luultavasti tieteeseen oikein. Tieteily on mukava tapa tehdä jotakin mistä tykkää ja josta maksetaan vielä toimeentulo. Lisäksi sillä on tarkoitus, ainakin omasta mielestä. Tokihan on äärimmäisen tärkeää selvittää pystytäänkö joku kallis ainesosa kosmetiikassa korvaamaan jollakin halvemmalla ilman että tuotteiden korkea laatu tai imago kärsii. Tai erosivatko Svean, Turun, Tarton ja Götan hovioikeuksien tuomiot toisistaan. Onhan sitä tietoa odotettu kohta 400 vuotta. Parhaimmillaan pääsee lehtihaastatteluun kertomaan uudesta teoksestaan, jossa paljastetaan vähän lisää maailmankaikkeuden salaisuuksista.

(Tässä kohti en aivan osaa sanoa miten edellä kuvattu eroaa papin toimesta.)

Meistä maallikoista on turvallista, kun korkeampien voimien parissa puuhaavat siihen kouluttautuneet asiantuntijat. Maailma on mallillaan, kun jostakin päin tutkimuskohteiden verkostoa kaivetaan esiin kaksi tuhatta vuotta vanhoja esineitä. Onhan tuoreiden kuvien katselu niistä toista kuin kaksi tuhatta vuotta vanhojen opetusten lukeminen. Jälkimmäiset on tarkoitettu uskonvahvistukseksi sen aikaisten yhteisöjen hyväksi katsomaan elämään. Ensimainitut todentavat, että aina sitä jotain jäänteitä menneiltä ajoilta löytää, kun jaksaa tonkia. Vakavasti puhuen, kokonaisuutenahan tiede vastaa perimmäisiin kysymyksiin. Mikä on elämän tarkoitus? Mikä on kaiken pohjimmainen syy? Tarkoitusta ja syytä ei ole. Positiivisesti ajatellen sen voi kääntää niin, että tarkoituksen ja syyn voi keksiä vapaasti itse. Mikä on taas ihan toista kuin uskonnot, jotka voivat tyrkyttää oppaaksi matkalle mitä sattuu.

Tiede pystyy samaan mihin uskonnot, ja enempäänkin. Esimerkiksi erittäin tieteelliset hankkeet siitä saisiko ihmiskunnan tai ainakin näytteen siitä siirrettyä Marsiin turvaan ihmisen omilta hölmöilyiltä. Yleensäkin kaukaisen tulevaisuuden kosminen matkailu. Tokihan me kaikki haluamme syväjäädyttää antroposeenikauden jälkeläisemme ajelehtimaan kohti uusia valloitettavia planeettoja. Tai jos ei omia jälkeläisiä, niin vaikka Choi Yoo-jungin, Alejandro Toledon, Teta Isibon, Kazem Seddiqin geeniperimän kantajat. Ihmisiähän hekin ovat. Tai jos ei saada ihmisiä, niin laitetaan edes ihmisen tekemiä itseään kopioivia ja korjaavia tekoälytettyjä robotteja galaksin iloksi. Kyllähän avaruudessa tilaa riittää. Nämä huikeat näkymät lyövät järkevyydessään laudalta jopa kommunistisen yhteiskunnan, johon päästään kun on teurastettu viimeinenkin ihminen jonka ajatuksissa on porvarillista hometta, tai uskontojen paratiisit, oli niissä sitten nuoria neitoja tai harppuja joita vanhurskaat näpelöivät.

Valtiot toimivat enimmäkseen viisaasti. Ne tukevat tiedettä, että eivät suututa sen salattuja voimia. Välillä niihin iskee tosin skeptisismi. Jos leikkaamme sukukielten tutkimuksesta, lakkaavatko haupitsimme muka toimimasta? Jos alistamme yliopistot tottelemaan ja syömään rahoittajan kädestä, alkavatko nettiyhteydet pätkiä? Jos pahasti menee pieleen, aina voi suorittaa katumusharjoituksia. Neuvostoliiton avaruusohjelman huima alku – Sputnik, Juri Gagarin – järkytti länsimaita, jotka laittoivat kouluun menevät lapsensa opettelemaan peruslaskutoimitusten sijasta joukko-oppia, koska yliopistoissakin matematiikan pyörittely aloitetaan sillä. Ja kas, tiede leppyi. (Ja joukko-opista lapsille pystyi vähin äänin luopumaan.) Amerikkalaiset pääsivät kuuhun, ja myöhemmin koko Neuvostoliitto romahti, koska tiede suuttui vuorostaan heille.

Omaa uskoa puolustetaan aina argumentilla, että se on aivan eri asia koska se on totta. Kristinusko on totta, koska sen jumala on Elävä Jumala ja muut jumalat ovat epäjumalia. Tiede on totta, koska se tuottaa väitteitä, jotka on mahdollista osoittaa vääriksi kaivelemalla vähän syvemmältä. Muillekin uskomusjärjestelmille voi muotoilla vastaavat ikiomat totuusmääritelmät.

[kertsi]

Jos nettisaiteille kirjoittelevista ihmisistä voisi päätellä millaisia suomalaiset ovat, niin itse olen saanut sellaisen vaikutelman että tieteellinen maailmankuva on Suomen suosituin usko.

Mikä tieteellisestä maailmankuvasta tekee uskon?
Väittäisin että testaamalla rakentuva maailmankuva on eri asia kuin uskomalla rakennetut maailmankuvat.
Tieteen toimivuus ja selitysvoima kasvaa ja leviää itseään kiihdyttävän eksponentiaalisesti ja globaalisti sekä muualle avaruuteen, samalla myös sen valta ja suosio.

Uskoon (hengellisessä merkityksessä) ja uskontoon kuulunee yliluonnollinen aspekti, joka taas tieteestä tyystin puuttuu. Siinä mielessä tieteellisen maailmankuvan nimeäminen uskoksi on virheellistä. Ja tölvivääkin, koska onhan se loukkaavaa vihjailla vaikka epäsuorastikin uskovaiseksi ihmistä, joka ei ole uskovainen. Ainakin, jos ihminen itse mieltää mielikuvitusystävään uskomisen jotenkin höynähtäneeksi.

[kertsi]

Ajattelen kristinuskotyyppisen uskonnon perusidean niin että on kaikkivaltias, kaikkitietävä, hyvä Luoja, jonka tahto on paljolti ihmiseltä salattu.

Minulle kristinuskon jumala näyttää päinvastoin pahalta jumalalta helvetteineen ja ikuisine kidutuksineen. Siitä huolimatta, että jotkut saavat lohtua uskosta.

[Karikko]

Omaa uskoa puolustetaan aina argumentilla, että se on aivan eri asia koska se on totta. Kristinusko on totta, koska sen jumala on Elävä Jumala ja muut jumalat ovat epäjumalia. Tiede on totta, koska se tuottaa väitteitä, jotka on mahdollista osoittaa vääriksi kaivelemalla vähän syvemmältä. Muillekin uskomusjärjestelmille voi muotoilla vastaavat ikiomat totuusmääritelmät.

Oma usko on kyllä totta, oli se mikä hyvänsä. Eli uskoohan ihminen mitä hän itselleen vakuuttaa totuudeksi.  Se ei kyllä tarkoita muuta kuin asennetta ja tietoista, tai tiedostamatonta aivojen toimintaa.  Huumeissa olevatkin uskovat voivansa lentää ja ovat koettaneet toteuttaa sen uskon.

Yleensäkin usko on perusteeton oletus silloin, kun kyse on jostakin unelmasta ja toiveiden täytymisiin uskomisesta.
Talon rakentaminen onnistuu tekemällä, mutta uskomalla se ei kyllä onnistu. Taivaallista majataloakaan on turha odottaa valmiiksi kalustettuna vanhurskaille jotka odottavat sinne pääsyä saadakseen tehdä "syntiä neitsyiden kanssa.

Neitsyet ovat päässeet sinne jo etukäteen jotta voisivat tarjota heti tulijoille heidän unelmiensa täyttymistä.
Ehkä kristillisjuutalaisilla ja toopella on erilainen jumala, kuin alin jälkeläisillä, mutta ei se taida sen lempeämpää sorttia olla.
Tapaninpäivän tsunamissakin vuonna 2004 kuoli noin 300 000 "uskovaista" ja parisensataa suomalaista- "ihmisten lisäksi".

[Norma Bates]

Uskoon (hengellisessä merkityksessä) ja uskontoon kuulunee yliluonnollinen aspekti, joka taas tieteestä tyystin puuttuu. Siinä mielessä tieteellisen maailmankuvan nimeäminen uskoksi on virheellistä. Ja tölvivääkin, koska onhan se loukkaavaa vihjailla vaikka epäsuorastikin uskovaiseksi ihmistä, joka ei ole uskovainen. Ainakin, jos ihminen itse mieltää mielikuvitusystävään uskomisen jotenkin höynähtäneeksi.

Kaikki ei ole tölvimistä.  Valitettavasti en vaan kykene mieltämään asiaa niin että tieteellisen maailmankuvan omaava omaa jonkin absoluuttisen totuuden. Tämä ei tarkoita sitä että jokin uskonto on oikeassa. Vähemmän oikeassa ne ovat kuin tieteet. Mutta se absoluuttisuus kuitenkin puuttuu, koska kokoajan tulee lisää ja lisää uutta tietoa. Jos nyt ajatellaan vaikkapa ihan ravinnon tutkimusta, niin onhan se hemmetin rasittavaa kun on opetettu kaikille että se ja se on pahasta, niin kohta se onkin hyvästä, kunnes se on taas pahasta. Ja kyllä on huomannut miten fanaattisia ihmiset voivat ruokavaliokysymyksissä olla. Minä jos sanon somessa että on astma, niin tulee huutomerkkirivi että maito pois. Eikä saarnaajaa kiinnosta yhtään että minulle maitotaloustuotteet ovat siunaus, kun on edes jotain mitä voin enimmältä osin käyttää ongelmitta. Kerma yleensä muodostuu ongelmaksi, jos jokin maitotaloustuote muodostuakseen on (kermahan löytyykin IBS-vaivoja aiheuttavien luettelosta).

Tieteet eivät ole uskonto, mutta moni tiedefani käyttäytyy niin että alkaa tuntumaan että siinä se tiedepappi saarnaa ja ojentaa itseään tyhmemmäksi arvioimaan ihmisiä. Tosin kun nämä kaikki taitavat olla aina miehiä, niin ehkä se on sitten vaan sitä miehistä ylimielisyyttä ja arroganssia.

Olen lapsesta asti ollut tieteistä kiinnostunut, joten kun olen tavallaan "alan harrastaja", minulla on siitä oikeus sanani sanoa siinä missä heilläkin jotka ovat ottaneet kokonaan persoonallisuutensa yhtälöstä pois uskontoluonteiset ideologiat.

Mutta mutta. Nytpä herää mielenkiintoinen kysymys että onko uskonnossa pakko olla jotain yliluonnollisia elementtejä? Joskus tuntuu siltä että niistä on jopa yritetty hankkiutua eroon. Ajatellaan nyt vaikka luterilaisuutta. Jos alat hihhuloimaan että paranit uskolla, niin kyllähän sitä karsastetaan. Enkeleihin uskominenkin on monen mielestä hönttiä. Tulee vähän sellainen vaikutelma että kaikesta yliluonnollisesta on pyritty luterilaisuudessa niin visusti eroon kuin suinkin mahdollista, ja mitään muuta mysteeriä ei sitten olekaan jäänyt jäljelle kuin tämä Jeesuksen oletettu jumaluus.

Sitten taas toisaalta ajatus että tyhjyydestä syntyy jotain ihme virtuaalihiukkasia, on niin outo että minä en varmaan tule käsittämään sitä koskaan. Ja se on silkkaa tiedettä kuitenkin. 

[kertsi]

Mutta ihmisellä ei myöskään ole uskonnollisuusgeeniä tai edes erityistä sisäsyntyistä taipumusta uskonnolliseen käyttäytymiseen. Sellaista esittävät lähinnä teologit, jotka näkevät sen palvelevan maailmankuvaansa.

Ei taida olla uskonnollisuusgeeniä, ei, mutta ehkäpä useampia uskonnollisuuteen vaikuttavia geenejä, jotka jollain todennäköisyydellä koodaavat lajityypillistä taipumusta kimahtaa uskontoihin. Se ei kyllä ole mikään imperatiivi, eli ei ilmene kaikissa fenotyypeissä, mutta siis jonkinasteisena lajityypillisenä taipumuksena. Ns. human universalsit ("ihmisluonto") muistaakseni sisältävät myös taipumuksen uskonnollisuuteen. Kaksostutkimuksissa (samanmunaiset kaksoset, jotka kasvaneet eri perheissä) on mm. löydetty evidenssiä, että jonkinasteinen uskonnollisuustaipumuskin on geneettisesti periytyvää.

Genetic factors account for more than half of the variability among people on the core dimensions of their character, which implies that a person's feelings regarding religion also contain a genetic component. By analyzing twins, some of whom share the same DNA, psychologists have begun to collect evidence for the genetic roots of religiosity.
Are We Born to Be Religious? - Scientific American

[kertsi]

Mutta mutta. Nytpä herää mielenkiintoinen kysymys että onko uskonnossa pakko olla jotain yliluonnollisia elementtejä? Joskus tuntuu siltä että niistä on jopa yritetty hankkiutua eroon. Ajatellaan nyt vaikka luterilaisuutta. Jos alat hihhuloimaan että paranit uskolla, niin kyllähän sitä karsastetaan. Enkeleihin uskominenkin on monen mielestä hönttiä. Tulee vähän sellainen vaikutelma että kaikesta yliluonnollisesta on pyritty luterilaisuudessa niin visusti eroon kuin suinkin mahdollista, ja mitään muuta mysteeriä ei sitten olekaan jäänyt jäljelle kuin tämä Jeesuksen oletettu jumaluus.

No, eipä tule mieleen yhtään uskontoa, jossa ei ole jotain yliluonnollista elementtiä, ihmettä, tuonpuoleista, ja sen sellaista. Oman oletukseni mukaan se nimenomaan on se, mikä tekee uskonnosta uskonnon. Kun esittää jotain aivan järjenvastaista, siitä tulee niin magee meemi, että se jää henkiin paremmin, kuin jokin vähän järkevämpi asia, juurikin siksi, että se on niin uskomaton asia - suoranainen ihme. Mutta on uskonnoille muitakin tunnusmerkkejä, en vaan muista niitä. Luin niistä kun luin kauan sitten alkuosan Pascal Boyerin kirjasta Ja ihminen loi jumalat (Finnish translation by Tiina Arppe as Ja ihminen loi jumalat: kuinka uskonto selitetään [And Man Created the Gods: How to Explain Religion], WSOY 2007, ISBN 978-951-0-31815-7.) Voisi kiinnostaa sinuakin. https://en.wikipedia.org/wiki/Religion_Explained

Mitä tulee luterilaisuuteen, niin joo, kyllähän siitä tuntuu olevan karsittu monia yliluonnollisuuksia (lukuunottamatta ehkä karismaattisimpia lahkoja?).

Mutta toisaalta kyllähän luterialaisuudessakin kaiketi uskotaan esimerkiksi niihin ihmeisiin, mitä Jeesus teki (kuolleista herättäminen, vetten päällä kävely, ison ihmislauman ruokkiminen muutamalla kalalla ja leivällä), ja siihen, että Jeesus oli Ihmisen poika ja Jumalan poika samanaikaisesti, ja että hän nousi taivaaseen Öljymäellä lähellä Betaniaa, ja että Maria tuli neitsyenä raskaaksi kun Pyhä henki tuli hänen päällensä jne.? Kristinuskossa uskotaan jumalaan, joka on kolmiyhteinen. Ja kristinuskon valtavirrassa eli katolialisuudessa uskotaan myös ihmeitätekeviin pyhimyksiin, ja demoneihin, joita erikoistuneet papit voivat ihmisestä karkoittaa. Muun muassa. Mutta luterilaisuudessa pyhimyksiin uskominen kaiketi on vähäisempää.

[Karikko]

^
Ihmiset uskovat herkästi toiveisiin, vaikka ne eivät fysiikan lakeihin mahtuisikaan.
Tai no mahtuvathan ne fysiikan mukaan ihmisen aivoihin, vaikka eivät mitenkään muuta "uskon kohdetta mahdolliseksi"  mutta uskominen on siis mahdollista.

Kyse uskosta on siten aina psykologista, ei sen kummempaa.

Ei kait sitä ihmisiltä kieltää tarvitse, tai tarvitsisi elleivät he sen vuoksi alistaisi toisia ja itseäänkin ja koettaisi muuttaa maailmaa ja ihmisiä niiden uskomustensa vuoksi.

Nytkin palestiinan ja israelin sodassa on paljolti siitä kiinni, eli on kyse etnisyydestä ja uskosta. (Vallasta ja taloudesta)

Uskonto on siis melko paha "tauti" joka ei taida parantua ihan heti..