On hassua, että lintuja näkee nykyisin enemmän kaupungeissa kuin maaseudulla. Näin on ainakin talvisin. En edes muista, milloin olen nähnyt viimeksi linnun. Kai viimeksi näkemäni olivat variksia Helsingissä.
Joskus lintu on lentänyt auton yläpuolella, jolloin sen nopeutta on pystynyt arvioimaan. Kurki esimerkiksi menee aikamoista vauhtia, samoin joutsen.
Automatkalla Helsinkiin pari viikkoa sitten näin useita petolinnun lailla kaartelevia lintuja. En tiedä, mitä ne olivat, kun niitä oli siellä täällä epämääräisenä parvena. Ne olivat aika isoja.
Tekeekö jokin petolintu talviaikaan jonkinlaisia muuttomatkoja, kun joskus järven rannalla rantakalliolla näkee raadeltuja kaloja ja linnun siipien ja jalkojen jälkiä. Olen joskus ottanut niistä kuvia. Näyttää siltä, että kalliolle olisi laskeutunut iso parvi isoja lintuja kaloja syömään. Mutta mistä ne saavat kalat, kun järvi on jäässä. Kalamiesten verkoistako? Ovatko ne jäälle jätettyjä kaloja?
Wikipedia kertoo, että Turku ympäristöineen on ainoa alue Suomessa, missä naakat talvehtivat. Siellä, missä minä liikun, niitä ei siis näe. En edes tunnistaisi tuollaista lintua. Nimi on tuttu, mutta lintu ei.