Luontoilta

[Amore]

Meillä Uudellamaalla palokärki on ihan vakioasukas. Ne eivät juuri ihmisistä välitä. Helppoja seurattavia.

[Lognessa]

Mitäpä neuvoksi, kun äitini pihalla on alkanaut kasvaa pupuja. Noin vuoden verran siellä on ollut harmaa citykani, jonka ilolla otin vastaan ja annoin ruohonleikkuun suosilolla vapaasti tehtäväkseen kun siinä sivussa antoi mummelille vielä mukavaa ikkunasta seurailtavaa. Ideaali, jossa lemmikki hoitaa itsensä ja vielä mummonkin.

Pupu alkoi pyöristyä ja olin vaan tyytyväinen, että viihtyy ja ruoho kelpaa. No, nyt on sitten näkynyt mustia ja ruskeita suloisia pikkuisia pupuja pihalla.

Tietääkö kukaan, onko noista haittaa. Samaan aikaan täällä on suuri rottaongelma. Olisiko peräti niin, että rotat eivät viihtyisi samalla pihalla suloisten pupujen kanssa? Entä koskeeko jänisrutto tuota kasvavaa populaatiota ja mitä siitä seuraa? Nyt koronan myötä on tullut myös muistutus, kuinka eläimet voivat levittää tauteja.

[Amore]

Kaneista on todella paljon haittaa kasvillisuudelle. Kanikanta teki paljon tuhoa esim. Töölönlahden puistossa. Vahingot olivat mittavat 2008. Kanien talviruokailuun kuuluu puiden kuoren ja pensaiden järsiminen. Puita ja pensaita kuoli tuolloin paljon! Keväällä kanit popsivat mielellään sipulikasvien sipuleita. Toinen ongelma kaneista on niiden kaivamat onkalot, jotka voivat romahduttaa maan esim. patsaiden alta. Hautaismailla on hautakiviä ja muistomerkkejä kaatunut kanituhojen seurauksena. Kanien papanat puolestaan ovat hygieeninen haitta. Ulosteet eivät nykytiedon valossa levitä enempää tauteja kuin lintujen ulosteet, mutta leikkipuistoissa papanat saattavat houkutella pikkulapsia napsimaan papanoita suuhun. Ja siellä missä aluksi näkyy yksi tai kaksi kania, niitä on pian kokonainen lauma. Kokonaisen puiston kasvillisuus on lauman ruokailun jäljiltä helposti menetetty yhden talven aikana.

[Amore]

Muutamia muistoja kaniongelmista Helsingissä.

Kanitkin jyrsivät HUS:n budjettia
Citykanit ovat syöneet piloille ehkä jopa kolmenkymmenen tuhannen euron arvosta puita ja istutuksia Meilahdessa sekä Töölössä. Ulkoaluetyönjohtaja Jorma Hirvonen kertoo, että kanit ovat etenkin Lastenlinnan, Biomedicumin ja Töölön sairaalan pihoilla ongelma, jonka kanssa HUS:n viherosasto alkaa olla pahasti helisemässä.
16.4.2009
https://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajankohtaista/kanitkin-jyrsivat-hus-n-budjettia/

Kanijahti kiihtyy taas pääkaupunkiseudulla – punkkeja kihisevä vieraslaji levittää tauteja ja tuhoaa puutarhoja
Pääkaupunkiseudun villikanit ovat toipuneet verenvuotokuumeen aiheuttamasta kadosta ja syksyllä 2018 niitä havaittiin myös uusilla alueilla muun muassa Itä-Helsingissä.

Jäniksen urbanisoituva sukulainen aiheuttaa suurta tuhoa puutarhoissa. Lisäksi se levittää punkkeja.
"Olen saanut jo kaksi kertaa borreliatartunnan ja joutunut kovalle antibioottikuurille", toteaa omakotitalon omistaja Tuomas Espoosta.

Hänen mukaansa punkkeja levittää nimenomaan kani. Sen vuoksi hän tekee metsästäjä Hannu Luodon kanssa yhteistyötä kanien hävittämiseksi.
2019
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/era/artikkeli-1.370636?gclid=Cj0KCQjwka_1BRCPARIsAMlUmEr52QymVj2CRShroyeL1wTHkIlaZZwhyAYfSUjJYKkuLMf1DGPyspQaAnx9EALw_wcB

Kanit ovat tuhonneet Töölönlahden istutukset
Hesperian puisto Töölönlahden rannalla on surkeassa kunnossa. Puiston vallanneet kanilaumat ovat syöneet järjestelmällisesti melkein kaikkia pensaita, perennoja ja myös kesäkukkia, joita puistoon on istutettu.

Syreenit, aroniapensaat, orapihlajat ja punalatvat ovat kärsineet tuhoja. Kanit ovat syöneet suurten pensasryhmien alaosista kaikki lehdet niin, että pensaat ikään kuin kelluvat ilmassa maanpinnan yläpuolella.
2008

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000004593656.html (maksumuuri)

[Hayabusa]

^Citykettuja peliin, niin saavat kanit kyytiä!

[Lognessa]

Kiitos Amore, teit puolestani suuren yhteiskunnalisen teon, työtä unohtamatta.
Tuntuikin liian hyvältä ollakseen totta.
Sireenejä pihassa on, ei haittaisi kelluminen, koska se on tavallaan sitä harvennusta mitä pitääkin tehdä. Sireeni on sitkeä, kun leikkaa pituudesta innostuu leviämään maan kautta.

Tuo punkkihomma on paha, todella paha ongelma, johon olen tutustunut viime vuosina.
Pitää soittaa varmaankin kaupungille ongelmasta, koska minusta ei ole karsijaksi.

Hirveä tapaturma sattui sekä omalla pihallani että tuolla mummolassa viime kesänä. Vesiämpäriin oli kuollut virvoitusta janoamaan tullut orava. Olen hirveän herkkä kuoleman kohtaamisessa. Vesiämpäreille tuli sen jälkeen täydellinen no-no.

[Lognessa]

Hyväksyisin Hayabusan kettujen jahdin, tuntuisi luonnolliselta.
Nuo pirun punkit pahus löytävät ketutkin.

[ROOSTER]

Hyvää kuvaa karhuperheestä, emo ja neljä pentua, oikeastaan jo nuorisolaisia.

KYSEINEN pentue on viettänyt yhdessä nyt kaksi talvea. Kojola arvioi, että pennut erkanevat emostaan todennäköisesti tulevan kesän aikana.

Sen ymmärrän, että emo on synnyttänyt talvipesäänsä pennut ja ne ovat selvinneet siitä seuraavaan talveen. Mutta onko tuo viisihenkinen karhuperhe viettänyt yhdessä, samassa pesässä, seuraavan talven?

Mistä löytyy niin suuri muurahaispesä, että sinne voi kaivaa tilat viidelle karhulle?

[urogallus]

Mistä löytyy niin suuri muurahaispesä, että sinne voi kaivaa tilat viidelle karhulle?

Talvehtiva karhu menee yllättävän pieneen tilaan. Ja viiden hengen pesässä voi seinämät jättää ohuemmiksi, koska bunkkeri lämpiää nallevoimalla.

[Aave]

^Citykettuja peliin, niin saavat kanit kyytiä!

Tietääkseni pääkaupunkiseudulla on ainakin kaksi metsästäjää, joilla on luvat ampua city-kaneja öisin metsästysjousilla. Mutta nehän sikiävät niin pirusti, että öisistä harvennuksista on vain hetkittäistä helpotusta.

[Hippi]

Tiksissä noita pupun raatoja näkyy ajoteillä. Ja kun edellinen raato on korjauttu pois, niin jo kohta uusi on tilalla. Vaikuttaa kuin niillä olisi jotkut vakioreitit, joita kulkevat, kun aina samoille kohdille osuu yliajo.

Tässä on niin rauhalliset asuinympäristöt, että niitä on melkoisen paljon, Viime kesänä meidän pihapensaiden alustat ja osin nurmikotkin oli täynnänsä lannoitetta. Aika ikävää lasten siinä sitten juosta, kun kesällä yleensä pihassa voivat muuten olla paljain varpain.

[Karikko]

Mistä löytyy niin suuri muurahaispesä, että sinne voi kaivaa tilat viidelle karhulle?

Talvehtiva karhu menee yllättävän pieneen tilaan. Ja viiden hengen pesässä voi seinämät jättää ohuemmiksi, koska bunkkeri lämpiää nallevoimalla.

Juusolla ainakin on hyvin asiat. Sulo saattelee nukkumaan talveksi ja näin kevähällä herättelee talviunista hunajalla.

Varmaan "äijäparat ovat jälleen- näkemisen riemussa vaikka tuolla vielä lunta onkin paljon.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/e12b0b67-b00b-453d-bc62-10f09989c29d

[urogallus]

Äsken alkoivat viitasammakot pulputtaa vastarannalla. Eilen kuulin kevään ensimmäisen tiltaltin. Härkälinnut laulavat. Kai se on niistä hyvän kuuloista. Vapunpäivänä näin joutsentappelun.

[Hayabusa]

Näin eilen ensimmäistä kertaa moneen vuoteen tiklejä. Eiväthän nuo mitenkään harvinaisia ole, mutta ei vain ole osunut näitä värikkäitä lintuja kulkureiteille.

[urogallus]

Kun työt lähtivät Koronan matkaan, on aikaa kaikelle tärkeämmälle. Esimerkiksi vaikkapa metsässä rymyämiselle.

Saavuin mestoille aamuyöstä. Jätin auton vanhalle sorakuopalle, jonka ympäristöä olin joskus aikaa sitten ollut kunnostamassa paahdeympäristöksi. Mutta tällä kertaa menen itselleni vieraaseen maastoon.

Tien toisella puolella ei ole opasteita eikä kaksijalkaisten tekemiä polkuja. Peuran- ja hirvenpolkuja onkin sitten senkin edestä. Metsät näillä harjuilla ovat pääosin jäätävän tylsiä 60-luvun kylvömänniköitä, joita alueen suojelemisen jälkeen on ennallistettu. Minäkin olin täällä tappamassa puita ja tuhoamassa sammalikkoja – tekemässä luonnonsuojelun nimissä sitä, mitä lapsena kiellettiin tekemästä! Mutta tosiaan siellä tien toisella puolen.

Metsä muuttuu yllättäen vanhemmaksi, ja sekaan ilmestyy kuusia ja lehtipuita. Männyistä vanhimmat ovat jo piparkakkutyvisiä ja aloittelevat kilpikaarnan kasvatusta. Kuljen suuren supan poikki, ja paikoin meininki on kuin aarniometsässä. Linnut ovat vielä pääosin vaiti.

Supan toisella puolella metsä muuttuu taas nuoreksi männiköksi. Muistan kuulleeni, että tänne iski joskus 60-luvulla ankara jäämyrsky joka tuhosi puuston satojen hehtaarien alalta, ja että siksi metsien rakenne on niin homogeeninen. Peuranpolulta löytyy valkoisen munan kuoren kappaleita. Mistä lienee – metsäkanalinnuilla on jo muninta käynnissä, mutta niiden munat ovat kellertävän kirjavia. Ja korvasieniä on myös ja ne lähtevät minun matkaani.

Koukkaan etelän kautta järvelle. Vanha leiripaikka, riistanruokintapaikka, polku joka vie paikalle jossa oli joskus telttasauna. Järvi on tyyni, vesi lähteenkirkasta ja rantasipi lentää vastarannalla lajityypillisesti vikisten. On täällä joku ollut hiljattain, koskapa sään vaikutuksia kokematon makkarapaketti lojuu sammalikossa. Otan sen mukaani.

Kärrytie vie parakkialueen laitaan ja sitä myöten metsätielle jonka varresta lähtee ajoura suota kohti. Tämä on rujointa talousmetsää, mutta käki kukkuu silti ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Ura päättyy ja joudun rämpimään hoidetun taimikon poikki. Kun ei lunta tullut, eivät myöskään katkotut puskat painuneet maata myöten. Vittumaisempaa maastoa kuin Metsä-Lapin pounikot, mutta ilman erämaan tuntua. Lose-lose-skenaario.

Kaikki paha loppuu aikanaan, ja vastaan tulee kuusikkokuvio ja sitten olen suolla. Laitaoja vetää vielä vettä, ja joudun hetkisen etsimään kapeampaa kohtaa josta loikata yli. Ojan toisella puolen alkaa suojelualue. Sekin oli tietysti ehditty ojittaa joskus kultaisella 70-luvulla, mutta nyt ojat on tukittu ja vesitalous normalisoitumassa. Ojalinjat ovat inhottavia ylittää, koska koko suo tuntuu olevan vettä täynnä. Rahkarämeen minimäntyjen lomasta pilkottaa korkeaa metsää kasvava saareke, joka on yksi retkeni välietapeista.

Saareke kasvaa vankkaa metsää. Se on ilmeisesti hakattu viimeksi joskus harsintahakkuiden aikakaudella, ja jykevien mäntyjen välissä ylenee koivua ja kuusta. Osa männyistä on isoja ja vanhojakin. Edestä päin alkaa kuulua suhahtelua. Teeriähän siellä on, kuten osasin etukäteen arvella.

Saarekkeen toisella laidalla metsä muuttuu nuoremmaksi, ja edessä aukeaa täysin aukea neva. Suhahtelu kuuluu selkeämmin, ja muutaman sadan metrin päässä nevan laidan männynkäkkäröissä näkyy mustia pisteitä. Kaivan kiikarit esille ja alan laskea. Kymmenen kukkoa ainakin – osa saapui paikalle vasta minun jälkeeni. Ne saattavat olla nuoria kukkoja, jotka olivat soitimen laitamilla eräänlaisina tiedustelijoina haukkojen tahi pyssymiesten varalta. Kanoja ei näy, ne lienevät jo munintapuuhissa. Aika vahva soidin.

Käännyn takaisin päin. Saarekkeen toisessa päässä männikkö vaihtuu kuusikoksi, ja peurojen jälkiä löytyy oikein huolella. Yksi oman elämäni varrella tapahtunut muutos luonnossa on polkujen paluu metsiin. Olen liian nuori muistamaan karjapolkuja, mutta nykyään metsissä risteilee valtion karjan tallaamia polkuja. Erityisesti peurat tuntuvat kulkevan samoja polkuja, mutta niitä käyttävät myös ketut ja jänikset. Osa näistä poluista näkyy myös ilmakuvissa!

Palaan vahingosta viisastuneena toista kautta samalle ajouralle ja siitä omia jälkiäni takasin metsätielle. Ohitan parakkialueen toiselta puolen ja kuulen pajulinnun ensi kertaa tänä keväänä. Matkalla autolle kohtaan vielä välikausitakissa toikkaroivan metsäjäniksen ja pyörättömän peräkärryn, joka on päättänyt jäädä ruostumaan metsittyvän kärrytien oheen.

Autolla tankkaan itseni ja jatkan samaa harjua toiseen suuntaan. Harjun laki on täällä tasainen, ja metsä on kovalla kädellä ennallistettua. Pienaukot ovat jo hyvää vauhtia taimettumassa, ja suuressa osassa nouseva taimikko on koivua. Joillakin suojelualueilla pienaukot ovat kuusettuneet, mikä ei todellakaan ole monimuotoisuuden kannalta tavoiteltava juttu. Pienaukot lienevät usein liian pieniä, ja ehkä 40-50 metriä olisi 20 metrin sijasta parempi halkaisija? Aukon polttaminen auttaisi sekä taimettumisessa että kuusettumisen estämisessä, mutta sen toteuttaminen olisi tietysti kallista.

Mielenkiintoinen epeli tuo ennallistaminen. Paljon liikkuvia osia.

Harju laskee toisen suon laitaan. Pakollinen tukittu oja pitää tietysti ylittää ennen turpeelle pääsyä...   Vastaan tulee lampi, noin sata metriä pituudeltaan ja leveydeltään ehkä puolet siitä. Rannan puusto on kuollut ennallistamistouhujen aikaansaaman veden nousun myötä. Krlik, kuuluu vastarannalta ja saan tavikoiraan kiikariini. Samalla tarkistan koko lammen, ja sen toisessa päässä ui kehää yksinäinen kaakkuri. En häiritse enempää vaan poistun paikalta vähin äänin.

Alkumatka suolla on rahkarämettä. Puolivälissä vastarannalle maisema aukeaa ja suosta puhkeaa esiin allikoita. Västäräkkipari hätäilee, ja näen miten töyhtöhyyppä kurittaa väärään paikkaan eksynyttä kalalokkia ja ruikkaisee halveksivat paskat ilmapiruettien päätteeksi. Hyypän pari liittyy mukaan ja ne jatkavat lentoa päästellen hilpeitä vinkuleluääniä.

Vastarannan likeltä löytyy pieniä metsäsaarekkeita. Jo lapsuudessa ihastuin suosaarekkeisiin. Kiehtovia pienoismaailmoja, jotka useimmiten ovat olleet taloudellisen toiminnan ulkopuolella ja siksi ainakin osaksi luonnontilassa. Ne ovat myös pienilmastoltaan ikäviä paikkoja, ja Hämeessäkin pääsee sopivissa paikoissa Lapin tunnelmiin. Kuuset ovat kituvia ja roikkuvaoksaisia persekuusia, männyt vankkaoksaisia ja tasalatvaisia, kuin tehtyjä kalasääsken pesäpuiksi.

Niin: missä ne kalasääsket ovat?

Eivät tässä saarekkeessa eivätkä toisessakaan, mutta kyllä niitä tälläkin suolla pitäisi olla. Eipä näy: vihervarpuset hyörivät kuusissa ja aukealta kuuluu kuovien huutoa. Kiikarikierros ei paljasta pesäpuuta suon laidoiltakaan. Takaisin siis.

Matka muuttuu mutkaiseksi. Keidassuon kuviot ovat poikkisyin kulkusuuntaani nähden, ja joudun väistelemään pitkiä allikoita tuon tuostakin. Kermit ovat kyllä kuivia ja helppokulkuisia: vaivaiskoivua kasvaa vain niukalti, joten varvikko ei pahemmin kulkijaa kampita. Suokukka aloittaa kukintaansa, ja jokin pienikasvuinen sara kukkii myös. Hillanlehtiä on paljon, ja tänne kannattaa ehkä tulla marja-aikaan uudestaan.

Yhdeltä mättäältä säikytän tavinaaraan. Tutkailen maastoa hetkisen, mutta en löydä munia. Voihan olla, että muniminen ei ole edes alkanut vielä. Jatkan eteenpäin, ja alkaa kuulua kapustarinnan piipitystä. Etsin itse lintua kiikarilla, mutta en onnistu löytämään sitä. Ja sitten näen kalasääsken. On niitä täällä, ja ovat ilmeisesti vasta saapuneita. Näen toisenkin; kyllä ne tällä suolla pesivät. Eivät ne tietenkään mitään varoitussyöksyjä tee, kun lähimpään puun kokoiseen puuhun on puolisen kilometriä matkaa eikä pesintäkään ole vielä alkanut.

Saavun järven rantaan, ja pääsen ensimmäistä kertaa merkitylle polulle. Järven päässä on nuotiopaikka ja siellä keittelen päiväkahvit. Koko päivän on ollut aurinkoista ja nyt alkaa tuulla. Nuotiopaikan ympäristössä on linnunpönttöjä, ja niinhän yhdessä männyssä keekoilee kirjosieppo – sekin kevään ensimmäinen.

Loppumatkasta sattui vielä yhtä sun toista, mutta en nyt jaksa niistä kirjoittaa. Pohjantikan vielä mainitsen kun känniltäni muistan. Mutta olipa reissussa biodiversiteettiä.