Meidän mökillä jyrsijät pääsevät vaikka mihin. Poikkeus on ylhäälle seinään kiinnitetyt hyllyt, jonne eivät pääse kiipeämään. Sinne laitan kuivamuonan turvaan, jos vähänkään kuuluu illalla rapinaa missään. Tänä kesänä ei juurikaan kyllä ole rapissut jostain syystä, mutta kun tulee kylmät yöt, ja jos mökkiä lämmitetään, silloin tulee näitä seuralaisia kärkkymään. Luulen, että kerran oli jopa pieni rotta vierailulla. En oikein erota hiiriä, myyriä ja pieniä rottiakaan.
Kesän iloja ovat olleet sitruunaperhoset ja muut perhoset. Naava pihlajassa. Tänä vuonna ei taida tulla kummoinenkaan sato pihlajiin. Villiintynyt punainen viinimarjapensas antoi litran marjoja, mustat noukin suoraan suuhun.
Herkkutatteja ja känsätuhkeloita omalla pihalla (karvarouskujakin olisi ollut, mutta juomavesi oli melkein lopussa, joten en noukkinut talteen kun ei voinut ryöpätä). Herkkutattien aika on niin lyhyt (viikko?), että en tullut keränneeksi kun jo kasvoivat liian isoksi. Kanttarellejä ei tänä vuonna pihalla, ehkä ollut liian kylmä ja sateinen kesä? Voikukanlehtiä salaatiksi pihalta.
Jokin iso kanalintu pyrähti lentoon pihalta, kun menin huussiin. Harakat kävivät herkuttelemassa viinimarjoilla, pyrähtivät nekin lentoon jos pihalla liikkui. Isohko tikka hakutteli lähistöllä. Juhannuksen aikoihin käki kukkui joka ilta. Jotkut tuntemattomat kaakottajalinnut (vesilintuja?) lensivät mökin yli lammelle ilta-aikaan.
En muista, olenko jo kirjoittanut, mutta eräs hyvin pullea ja hidas rupikonna teki vaikutuksen. Ja vajan yläkattoon pesineet oravat säksättivät, kun vajalla kävi.
Luulin hyönteisiksi sadevesisaavista otetussa vedessä pieniä mustia kelluvia pisteitä, mutta olivatkin chian siemeniä, jotka olivat varsisseet ylähyllyltä vesiämpäriin, ja turvonneet vedessä. Sadevettä käytän tiskaukseen, jos en jaksa kaivolta vettä tai jos vesi siellä loppu. Ja sadevettä totisesti on tänä kesänä riittänyt ja riittänyt. Mutta hyttysiä on onneksi ollut todella vähän.