Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Statuslapset - onko heitä?

Aloittaja Edward, helmikuu 10, 2019, 06:53:00

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Toope

Lainaus käyttäjältä: safiiri - elokuu 06, 2019, 16:34:06
Tässä lähdetään liikkeelle ajatuksesta, että mustan miehen kanssa parisuhteeseen lähtevän valkoihoisen anisen motiivien ikäänkuin oletusarvoisesti pitää olla jotenkin tavanomaisista parisuhteen solmimisen ja lapsen hankkimisen motiiveista erilaisia. Perusteena lähinnä se, että ITSE pitää sitä mustaa miestä niin erikoisena, että selläiseen päätymiselle TÄYTYY olla erityisiä syitäkin. Jo lähtökohdat on siis asetettu ihan kummallisten oletusten pohjalta. Mites olisi - jospa ne syytä ovat ihan samoja kuin silloinkin, kun kumppaniksi valikoituu saman ihonvärin omaava? Se olisi se yksinkertaisin vaihtoehto, joka Occamin partaveitsen mukaan on luultavasti pätevin selitys...
USA:ssa on esitetty sananlaskua siitä, että paras keino valkoiselle naiselle päätyä köyhäksi yksinhuoltajaksi on naida musta mies... ???

Toope

Lainaus käyttäjältä: kertsi - elokuu 06, 2019, 16:19:46
Tuollainen puhe statuslapsista on mielesestäni törkeää, ainakin jos ei ole esittää ensimmäistäkään, yhtä ainutta naista, joka olisi sanonut hankkineensa lapsia vain statuslapsiksi.
Paitsi Madonnan ja Angelina Jolien kaltaiset tyypit, jotka ostivat lapsia Afrikasta, koska oli niin trendikkään suvaitsevaista.

kertsi

^ Ja mistäs päättelet heidän motiivinsa? Lasten väristäkö? Otsaluusi asennosta?
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Toope

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 06, 2019, 15:13:27
^

Jos puhutaan mediasta, lienee kaikkein eniten hypen harjalla tällä hetkellä on nimenomaan se, että lapsia ei haluta. On erittäin muodikasta olla tekemättä lapsia, olla vapaaehtoisesti lapseton. Nuorten naisten keskuudessa aivan varmasti kulmia kohotellaan eniten niille, jotka haluavat lapsia/raskautuvat nuorena.

Vapaaehtoiseen lapsettomuuteen liitetään mediassa todella paljon positiivisia mielleyhtymiä alkaen naisen itsenäisyydestä, urakeskeisyydestä ja älykkyydestä päätyen tietysti ympäristövaikutuksiin.

Mitähän tämä kertoo vapaaehtoisesti lapsettomista naisista, etteivät olisi itsekkäitä, pinnallisia ja tekopyhiä ympäristöuhoineen...
Ehkä ovat itsekkäitä ja hedonistisia, kuten naistenlehdet heille opettavat?

Kopek

#34
Lainaus käyttäjältä: kertsi - elokuu 06, 2019, 16:19:46
Tuollainen puhe statuslapsista on mielesestäni törkeää, ainakin jos ei ole esittää ensimmäistäkään, yhtä ainutta naista, joka olisi sanonut hankkineensa lapsia vain statuslapsiksi.

Olipa kyse huvijahdista tai urheiluautosta tai mistä tahansa, mitä voidaan pitää status-symbolina, yksi asia on jokseenkin varma. Esineen tai asian haltija ei myönnä hankkineensa sitä status -symboliksi. "En minä tätä Ferraria oikeastaan tarvitse, ostin sen vain status-symboliksi", ei kuulosta kovin uskottavalta eikä todennököiseltä.

Onko siis törkeää ylipäätään puhua koko käsitteestä, koska sen käyttäminen loukkaa joitakin. Ehkä se on keksittykin vain miljonäärien pilkkaamiseksi.

Huomautan, että esitin ajatuksen mustan lapsen status-merkityksestä tiettyihin piireihin kuuluvien naisten keskuudesssa kysymyksen ja pohdiskelun muodossa, en ehdottomana väitteenä. Muistutan myös siitä, että mietiskely lähti radio-ohjelmasta, jossa suomalaiset mustat miehet itse esittivät epäilyjä, että joillakin mustan miehen kanssa yhteisen lapsen hankkivilla valkoisilla naisilla saattaa olla jotain kyseenalaisia motiiveja. Lasta ei hankitakaan rakkaudesta ja elinikäinen parisuhde mielessä vaan...

"Tuo oli muotia. Mä muistan jossakin vaiheessa... "

"Sillon, kun me saatiin ensimmäisiä lapsia, jokainen oli: Hei mäkin haluan mulatin lapsia."

"Niin se oli mulattibuumi."

"Joo oikein."

"Ja onhan se edelleen."

"Okei."

"Niin, ni tuota. Ne saattaa päättyä tosi ikävästi ne liitot, ku jommal kummal osapuolella saattaa olla jotain ei niin positiivisia motiiveja."


Kun musta mies esittää tuollaista, se on okei. Mutta kun minä esitän kysymyksen, olisiko tuollainen mahdollista, se on törkeää rasismia. 

Lainaus käyttäjältä: kertsi - elokuu 06, 2019, 16:19:46
Ilmeisesti tuollaisen höpinän tarkoitus on esittää suvaitsevaiset epäinhimillisinä - luoda viholliskuvaa heistä, kuvaa, että he ovat sydämettömiä hirviöitä tai jotain. Propagandan peruskauraa. Viholliskuvien luomista. Ensin esitetään jokin ihmisryhmä hirviöinä, ja jos oikein eskaloituu, aletaan listiä heitä, nk. ihmiskunnan historiassa on niin monasti käynyt. Onhan toki epäihmisiä helpompi listiä kuin oikeita ihmisiä. Vai?

Lieventääkö "ilmeisesti" sana edellä esitetyn pelkäksi pohdiskeluksi, vai onko tuo esitetty aivan tosimielessä?

Viholliskuvan luomista harrastetaan joka leirissä, ja jos aseita on helposti saatavilla, ennen pitkää löytyy ihmisiä jotka tarttuvat niihin milloin minkin asian nimissä, kuten on taas viime aikoina nähty.

Lisään tähän nyt vielä yhden linkin vanhaan juttuun, kun se sattumalta putkahti esille asiaan liittyvää etsiessäni.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/9323190/musta-lapsi-ja-valkoinen-nainen

Tuossa kommentissa huomio kiinnittyy siihen, että kirjoittaja ihmettelee tai on ihmettelevinään korkeaa yksinhuoltajuusprosenttia. Hänen esittämänsä luku on kuitenkin alhaisempi kuin mustien lasten äitien yksinhuoltajuusprosentti Yhdysvalloissa. Pysyvätkö perheet täällä paremmin koossa sosiaalitukien ansiosta vai siksi, että mustat isät eivät joudu yhtä helposti vankilaan kuin Yhdysvalloissa. Nuo asiat liittyvät siinä mielessä toisiinsa, että hyvän sosiaaliturvan maassa ei tarvitse elättää itseään rikoksia tekemällä. Tiukan asekontrollin ja tiukkojen aselakien maassa ei myöskään joudu tuomituksi kovin usein ampuma-aseella tehdyistä rikoksista.

Xantippa

#35
En laita näiden nuorten naisten puheita mihinkään uskottavuuskategoriaan sen vuoksi, että heidän taustansa ei ole supisuomalainen. Pidän sitä lapsellisena puheena "hei kun mä hankin tän niin kohta kaikilla oli sama, oi eiii oli siis samabuumi.." .

En siis usko tällä perusteella mihinkään mulattibuumiin, vaan todellakin oletan siitä saavani jotain konkreettisempaa näyttöä. Kun on nyt olemassa curly girl-buumi, sitä on some pullollaan. Älkää tosin kysykö mikä se on, en ole jaksanut ottaa selvää, jotain tukan laittamisen kanssa tekemistä. Tämä ei kuitenkaan ole olennaista vaan se, että joku on keksinyt tälläisen tavan tällätä tukkaa ja sitä hoetaan, nostetaan esiin, siitä kiistellään, sitä haukutaan, sitä ylistetään seuraavan nobelin arvoiseksi...siitä siis puhutaan vähän kaikkialla ja koko ajan.

Mulattibuumista olen kuullut ainoastaan ja vain täällä, perustuen Normalla ilmeisesti hänen käsitykseensä toisista naisista ja Kopekilla johonkin satunnaiseen nuorten naisten itseään korostavaan lörpöttelyyn radiossa.

Jos jollakulla siis osoittaa, missä tätä mulattibuumia hypetetään, totean olleeni väärässä. Sitä ennen pidän edelleen erittäin törkeänä väitteitä, että lapsia tehtäisiin statussymboleiksi.

T: Xante

Muoksis: google löysi yhden hitin sanalla "mulattibuumi", tämän keskustelun. Curly Girl löytyy alulla cur ja hittejä tulee sivun täydeltä, ainakin 10 sivun verran selata. Että se siitä "ilmiöstä".

Hippi

Nyt on hyvä hetki jo herjattu valkoihoisen naisen tummapintaisen miehen kanssa hankkimia "status-lapsia", niin on ihan pakko kysyä, että mikä olisi oikea nimitys valkoihoisen miehen tummapintaisen naisen kanssa hankkimille lapsille? Totta on, että näitä on paljon vähemmän ja naiset taitavat tulla hiukan yksipuolisemmalla länsimaisella kulttuuritaustalla, mutta eivät ole yksittäistapauksia nämäkään. Entä mitä on sanottava suomalaisten miesten thaivaimoista ja näiden kanssa tehdyista lapsista?
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Toope - elokuu 06, 2019, 22:59:11
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 06, 2019, 15:13:27
^

Jos puhutaan mediasta, lienee kaikkein eniten hypen harjalla tällä hetkellä on nimenomaan se, että lapsia ei haluta. On erittäin muodikasta olla tekemättä lapsia, olla vapaaehtoisesti lapseton. Nuorten naisten keskuudessa aivan varmasti kulmia kohotellaan eniten niille, jotka haluavat lapsia/raskautuvat nuorena.

Vapaaehtoiseen lapsettomuuteen liitetään mediassa todella paljon positiivisia mielleyhtymiä alkaen naisen itsenäisyydestä, urakeskeisyydestä ja älykkyydestä päätyen tietysti ympäristövaikutuksiin.

Mitähän tämä kertoo vapaaehtoisesti lapsettomista naisista, etteivät olisi itsekkäitä, pinnallisia ja tekopyhiä ympäristöuhoineen...
Ehkä ovat itsekkäitä ja hedonistisia, kuten naistenlehdet heille opettavat?

Jaa, että on tullut luettua naistenlehtiä?

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Hippi - elokuu 07, 2019, 08:33:13
Nyt on hyvä hetki jo herjattu valkoihoisen naisen tummapintaisen miehen kanssa hankkimia "status-lapsia", niin on ihan pakko kysyä, että mikä olisi oikea nimitys valkoihoisen miehen tummapintaisen naisen kanssa hankkimille lapsille? Totta on, että näitä on paljon vähemmän ja naiset taitavat tulla hiukan yksipuolisemmalla länsimaisella kulttuuritaustalla, mutta eivät ole yksittäistapauksia nämäkään. Entä mitä on sanottava suomalaisten miesten thaivaimoista ja näiden kanssa tehdyista lapsista?

Voidaan aloittaa vaikkapa Trumpin statusvaimosta, jonka kanssa hänellä on statuslapsia. Ivanka esim.

Kopek

Etnisestä ryhmästä riippumatta ei ole tavatonta se, että vanhemmat käyttävät lasta vällineenä oman arvonantonsa pönkittämiseen. Lievässä muodossa tähän saattavat syyllistyä lähes ketkä tahansa vanhemmat kertoessaan lastensa ja harrastuksista ja menestyksestä. En väitä olevani itsekään täysin syytön.

En osaa sanoa, missä menee hyväksyttävän ja epäterveen omasta lapsesta hyötymisen raja. Se lienee tapauskohtainen. Joskus voi lukea lehtijuttuja, joissa kerrotaan, kuinka vanhemmat ovat painostaneet lastaan urheilun tai taiteen tai jonkin muun harrastuksen pariin niin voimakkaasti, että lapsen mielenterveys on kärsinyt ja joissakin ääritapauksissa lapsi on päätynyt jopa itsemurhaan.

Lapsen itsetunto on ehkä kärsinyt siksi, että hän on jatkuvasti kokenut, ettei hän koskaan täytä vanhempiensa ylimitoitettuja vaatimuksia. Tämä on kuitenkin "kaksipiippuinen" juttu, koska joissakin tapauksissa lapsi voi aikuiseksi tultuaan kiittää vahempiaan siitä, että he tietyssä vaiheessa pakottivat hänet jatkamaan, kun oma usko ja tahto oli koitoksella. Eli lopussa kiitos seisoo - tai ei. Täysin hällä väliä -kasvatus, jossa ei mitään vaadita, ja sotilaskuria muistuttava pakko eivät kumpikaan liene hyviä asioita. Sopiva vaihtoehto löytynee tuosta väliltä. Ja aina on muistettava se, että mikä sopii yhdelle, ei ehkä sovi toiselle. Eiväthän lapset ole liukuhihnalta valmistuneita koneita.

Jos ja kun oma lapsi on joillekin vanhemmille oman egon jatke, ja lasta pyritään muokkaamaan sellaiseksi, että hän toisi mahdollisimman suurta kunniaa ja arvostusta vanhemmilleen (tähänhän kunniamurhakin liittyy: hävitetään vanhempien kunniaa vahingoittava lapsi), olisi aika kummallista, josta tällaista ilmiötä ei koskaan voisi esiintyä valkoisen naisen ja mustan miehen suhteesta syntyneet lapsen kohdalla. Minun mielestäni se on aivan samalla tavalla mahdollinen kuin missä tahansa suhteessa, vaikka tällaisen mahdollisuuden esittämistä jotkut pitävätkin törkeänä.

Googlasin hieman, mitä tästä aiheesta löytyisi. Varsinaista uutista tai lehtiartikkelia en löytänyt, mutta Kaleva -lehden keskustelupalstalla joku kirjoitti kommentin, jonka tyyppisiä näkee silloin tällöin. Tässä osa kommentista:

Monelle lapsi on oman egon jatke, ja siksi lapsi pakotetaan tai jopa laitetaan miellyttämään vanhempaa harrastamalla. Harrastusinto ei ole aitoa ja katoaa. Tai jos lapsesta ei tulekaan huippu-urheilijaa - kuten todennäköisesti käy - niin sitten masennutaan, kun ollaan häviäjiä ja ei pystytty edes vanhempien egoa kohottamaan. Tällä on ikävät seuraukset lapselle; itsemurhia, masennusta, päihteitä jne jne.

Miksi musta lapsi ei siis voisi olla valkoiselle äidille egon jatke siinä missä mikä tahansa lapsi? Eihän esimerkiksi erään Valtterin äiti olisi päässyt valtakunnalliseen julkisuuteen, jos hänen poikansa olisi ollut valkoihoinen.

Yle ei tee uutista aiheesta "valkoihoinen kuljettaja ei ottanut valkoihoista poikaa bussin kyytiin". Yle ei myöskään noteeraa uutisena sitä, jos afrikkalaistaustainen kuljettaja ei ottanut valkoihoista poikaa bussin kyytiin. Yleä ei kiinnosta uutismielessä sekään, jos mustaihoinen kuljettaja ei ottanut mustaihoista poikaa bussin kyytiin. Uutinen tapauksesta tulee vain, jos se esitetään muodossa "mustaihoista poikaa ei otettu bussin kyytiin". Kuljettajan etnisyys (joka saattaa nykyisin olla afrikkalainen) häivytetään. Valkoihoiseksi hänet tekee se, että bussifirmaa johtavat valkoihoiset.

En esitä mielipiteitäni tässä asiassa erityisen vahvoina mielipiteinä vaan lähinnä kysymysten tyyppisenä mietiskelynä. Enkä tietenkään väitä, että kaikki ihmiset olisivat sitä taikka tätä, tai että kaikilla olisi samanlainen motiivi. Tästä syystä aloitin tämä aiheen kirjoittamalla, että olisi mielenkiintoista tietää.

https://www.kaleva.fi/juttutupa/terveys-ja-hyvinvointi/lapset-urheilussa/5881352

Norma Bates

Lainaus käyttäjältä: kertsi - elokuu 06, 2019, 10:13:04
Lainaus käyttäjältä: Brutto - elokuu 06, 2019, 09:55:29
Lainaus käyttäjältä: kertsi - elokuu 06, 2019, 09:46:26

Tämä nainen on tietoisesti valinnut lapsilleen isän mahdollismman erilaisilla genomilla verrattuna itseensä.

Jos hän valitsi samalla itselleen elämänkumppanin, tapa tuntuu sangen... no, epäromanttiselta. Jos miestä käytettiin vain siitokseen, menettely on ymmärrettävä.

Miten nainen mahtoi selvittää kyseisen miehen geeniperimän? Ja edustiko mies myös älynlahjoiltaan vastakkaista geeniperimää?

Pitäisköhän siitokseen käytettäville miehille luoda vastaava kantakirja kuin sonneilla ja karjuilla?
Luulen, että hän ihastui ensin miehen ulkonäköön (oli muuten komia mies, semmoinen ammattilaiskoripalloilijan näköinen, olin läsnä kun tapasivat) ja älyyn ja verbaaliakrobatiikkaan. Saattaa olla, että "valinta" oli tiedostamatonta, ja valintakriteerit pelkkää jälkikäteisrationalisointia. Vähän samaan tapaan, kun mies ihastuu kalliseen autoon ja jälkikäteen keksii rationalisointeja bensapihiydestä yms.. Mutta tuo stoori on se, mitä hän kertoo itselleen ja muille, onnitellen itseään siitä, ettei saattanut maailmaan ainakaan sisäsiittoisia kakaroita.

Jälkikäteen tuli mieleen että tuossahan juuri on sellainen "etnisellä" lapsellaan retosteleva nainen jommoisen olemassaolosta minun piti todisteita toimittaa.

Toki ymmärrän että tässä saurauksien vuoksi syy oli ihan kannatettava, mutta ulkomaalaisen miehen "komeus" hivenen tuo mukaan sitä pinnallisuuden makua. Ja jos haluaa Suomessa välttää sisäsiittoisuutta, riittää että itäsuomalainen ja länsisuomalainen pariutuvat keskenään.

Mutta tämä tästä. En nyt jaksa mitään vääntöä väännön päälle, kun joillekin kaikki mitä naiset tekevät on yläpuolella arvostelun.

Xantippa

#41
Eli voinemme todeta, että mitään mulattibuumia ei ole, eikä ole ollut.

On vain vanhempia, jotka perustavat perheitä ja saavat lapsia erilaisissa tilanteissa, sekä kasvattavat näitä lapsia erilaisissa olosuhteissa ja tilanteissa.

T: Xante

Muoksis: ja kuten Hippi hyvin pointtasi, niin, nähtävästi joillekin kaikki, mikä liittyy lapsiin, on vain naisia koskettavaa. Ilmeisesti nämä jotkut eivät näe, että siinä lapsen teossa on osallisena toinenkin osapuoli. Ainakan en ole nähnyt täällä yhtään puheenvuoroa, joka miettisi, mitä statustaan mies nostaa tehdessään lapsen eri etniseen ryhmään kuuluvan kanssa. Ilmeisesti nämä jotkut ajattelevat, että miehelle riittää statukseksi olla mies ja vain naisen pitää statustaan lapsilla pönkittää.

kertsi

#42
Tää kommentti on vähän hassussa ketjussa nyt - alunperin tämä liittyi Rasismi Suomessa -ketjuun, johon se paremmin sopisikin.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - elokuu 07, 2019, 10:52:45
Lainaus käyttäjältä: kertsi - elokuu 06, 2019, 10:13:04
Lainaus käyttäjältä: Brutto - elokuu 06, 2019, 09:55:29
Lainaus käyttäjältä: kertsi - elokuu 06, 2019, 09:46:26

Tämä nainen on tietoisesti valinnut lapsilleen isän mahdollismman erilaisilla genomilla verrattuna itseensä.

Jos hän valitsi samalla itselleen elämänkumppanin, tapa tuntuu sangen... no, epäromanttiselta. Jos miestä käytettiin vain siitokseen, menettely on ymmärrettävä.

Miten nainen mahtoi selvittää kyseisen miehen geeniperimän? Ja edustiko mies myös älynlahjoiltaan vastakkaista geeniperimää?

Pitäisköhän siitokseen käytettäville miehille luoda vastaava kantakirja kuin sonneilla ja karjuilla?
Luulen, että hän ihastui ensin miehen ulkonäköön (oli muuten komia mies, semmoinen ammattilaiskoripalloilijan näköinen, olin läsnä kun tapasivat) ja älyyn ja verbaaliakrobatiikkaan. Saattaa olla, että "valinta" oli tiedostamatonta, ja valintakriteerit pelkkää jälkikäteisrationalisointia. Vähän samaan tapaan, kun mies ihastuu kalliseen autoon ja jälkikäteen keksii rationalisointeja bensapihiydestä yms.. Mutta tuo stoori on se, mitä hän kertoo itselleen ja muille, onnitellen itseään siitä, ettei saattanut maailmaan ainakaan sisäsiittoisia kakaroita.

Jälkikäteen tuli mieleen että tuossahan juuri on sellainen "etnisellä" lapsellaan retosteleva nainen jommoisen olemassaolosta minun piti todisteita toimittaa.

Toki ymmärrän että tässä saurauksien vuoksi syy oli ihan kannatettava, mutta ulkomaalaisen miehen "komeus" hivenen tuo mukaan sitä pinnallisuuden makua. Ja jos haluaa Suomessa välttää sisäsiittoisuutta, riittää että itäsuomalainen ja länsisuomalainen pariutuvat keskenään.
Ei se nainen käsittääkseni lastensa värillä retostellut, vaan jos nyt ylipäätänsä retosteli, niin ehkä retosteluksi voi nähdä sen, että onnitteli itseään siitä, että lapsensa eivät perineet äitinsä ikäviä perinnöllisiä sairauksia. Hänen sukunsa ei ollut idästä tai lännestä päin Suomea, joten tiedä sitten olisiko geenien sekoittuminen itäsuomalaisten tai länsisuomalaisten geenien kanssa ollut riittävä geenitujaus. Varmaan olisi mikä tahansa oman kylän ulkopuolinen materiaali parantanut todennäköisyyksiä, mutta (jälkikäteisrationalisointina?) muistaakseni hän halusi omien sanojensa mukaan olla aivan varma, ettei vahingossakaan lapsille tule niitä samoja sairauksia kuin hänellä itsellään.

Pinnallisuudestaan en osaa sanoa juuta enkä jaata, paitsi, että ainakin seksuaalista vetoa sen pariskunnan välillä oli jo ensisekunneista. Sinänsä vähän yllättävä komma sinulta, joka on kuvannut  yllättävän tarkasti millaisen ulkomuodon omaavat miehet sinua kiinnostavat.
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Laika

#43
Lainaus käyttäjältä: Kopek - elokuu 07, 2019, 10:52:04
Miksi musta lapsi ei siis voisi olla valkoiselle äidille egon jatke siinä missä mikä tahansa lapsi? Eihän esimerkiksi erään Valtterin äiti olisi päässyt valtakunnalliseen julkisuuteen, jos hänen poikansa olisi ollut valkoihoinen.

Muuan saksalainen kannibaali, Armin Meiwes, sopi 2000-luvun alussa toisen henkilön kanssa syövänsä tämän. Kannibaali ja hänen vapaaehtoinen uhrinsa olivat tavanneet verkkoilmoituksen kautta Meiwesin asunnolla, ja yrittivät yhdessä ja erikseen syödä uhrin penistä. Meiwes oli tehnyt illasta nelituntisen videotaltioinnin. Kaikki mikä ei ole mahdotonta on mahdollista, eikä lasten hankkiminen statussyistä ole lainkaan epätodennäköisin mahdollinen lopputulema ihmisten myriadeista motiiveista.

Toisaalta, jos joku perheen ulkopuolinen pitäisi valkoihoisen vanhemman mustaihoista lasta vanhemman arvoa alentavana tekijänä, olisi loogista ulkopuolisen selittää vanhemman ilo ja näkyvän häpeän poissaolo johtuvaksi jonkinlaisesta statuskuvitelmasta. Miksi muuten kukaan hankkisi arvoaan halventavan negroidin rinnalleen? Eikö tällaisessa ulkopuolisen arviossa olisi pikemminkin outoa ja selityksen vaativaa, miten kukaan arvonsa tunteva ihminen hankkisi mustaihoisen puolison ja lapsen? Yleensä arkijärkeen käyvä ei vaadi mielestämme selitystä. Vasta kun jokin havaintomme ei käy yhteen rutiininomaisen oletuksemme kanssa, ryhdymme edes puhumaan selittämättömyydestä, ja ajatteluprosessimme lähtee liikkeelle. Usein sen vuoksi onkin vaikeinta kyseenalaistaa arkisimmat oletuksemme maailmasta.

Puhe statuslapsista toimii kumpaankin suuntaan, vaan näyttöähän meillä ei ole. Kuka sen esittäisi?
'Custom will reconcile people to any atrocity, and fashion will drive them to acquire any custom.'

-George Bernard Shaw

Saares

Lainaus käyttäjältä: Laika - elokuu 07, 2019, 17:56:38
Lainaus käyttäjältä: Kopek - elokuu 07, 2019, 10:52:04
Miksi musta lapsi ei siis voisi olla valkoiselle äidille egon jatke siinä missä mikä tahansa lapsi? Eihän esimerkiksi erään Valtterin äiti olisi päässyt valtakunnalliseen julkisuuteen, jos hänen poikansa olisi ollut valkoihoinen.

Muuan saksalainen kannibaali, Armin Meiwes, sopi 2000-luvun alussa toisen henkilön kanssa syövänsä tämän. Kannibaali ja hänen vapaaehtoinen uhrinsa olivat tavanneet verkkoilmoituksen kautta Meiwesin asunnolla, ja yrittivät yhdessä ja erikseen syödä uhrin penistä. Meiwes oli tehnyt illasta nelituntisen videotaltioinnin. Kaikki mikä ei ole mahdotonta on mahdollista, eikä lasten hankkiminen statussyistä ole lainkaan epätodennäköisin mahdollinen lopputulema ihmisten myriadeista motiiveista.

Toisaalta, jos joku perheen ulkopuolinen pitäisi valkoihoisen vanhemman mustaihoista lasta vanhemman arvoa alentavana tekijänä, olisi loogista ulkopuolisen selittää vanhemman ilo ja näkyvän häpeän poissaolo johtuvaksi jonkinlaisesta statuskuvitelmasta. Miksi muuten kukaan hankkisi arvoaan halventavan negroidin rinnalleen? Eikö tällaisessa ulkopuolisen arviossa olisi pikemminkin outoa ja selityksen vaativaa, miten kukaan arvonsa tunteva ihminen hankkisi mustaihoisen puolison ja lapsen? Yleensä arkijärkeen käyvä ei vaadi mielestämme selitystä. Vasta kun jokin havaintomme ei käy yhteen rutiininomaisen oletuksemme kanssa, ryhdymme edes puhumaan selittämättömyydestä, ja ajatteluprosessimme lähtee liikkeelle. Usein sen vuoksi onkin vaikeinta kyseenalaistaa arkisimmat oletuksemme maailmasta.

Puhe statuslapsista toimii kumpaankin suuntaan, vaan näyttöähän meillä ei ole. Kuka sen esittäisi?
Sulut aukenevat. Tämän jälkeen voi ketä ja mitä tahansa arvostella ilman huolta että joutuisi vastaamaan sanoistaan. Tosin esimerkiksi Hibiskus on varsin avoimesti ilmoittanut vihansa ja halveksuntansa kohteet.