Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Tabut ja muut vaikeat aiheet julkisessa keskustelussa

Aloittaja Brutto, elokuu 09, 2019, 09:15:50

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Norma Bates

Todellakaan mihin tahansa hommaan ei lähdetä noin vain. Minua vaan on jotenkin ärsyttänyt se sukulaiseni tilanne että tuosta noin vaan laitetaan ihan mihin vain. Joten siltä pohjalta tekee mieli vittuilla että kaippa työtön voi hypätä vaikka kuuraketin puikkoihin. Toisessa ääripäässä hänestä ei sitten toisaalta ole muuhun kuin käpyjä keräilemään. Riippuu siitä kuka kulloinkin keksii että hänen pitää saada päättää muiden ihmisten elämästä.

Turvallisuushommiin ei voine silläkään "ansiolla" lähteä että liiveissä lukee Son of Odin tai mitä siellä nyt sitten onkaan. Mutta jotenkin minusta tuntuu että viime vuodet tästä rajanylittämisestä on tehty sellainen itkuvirsihomma että "ei me millekään mitään voida, ne tulee sieltä kumminkin". Samaa ovat veisanneet niin rajakkisuuntautuneet kuin suvakkitahot. Vainni. Eiköhän sitten myydä koko Suomi yksintein jonkin kaivosfirman myllättäväksi. Kaippa he osaavat maata vahtia ettei vaan kukaan pääse varastamaan jotain smarakreja tai dimangeja, tai mitä lie kobolttia sitten mielivätkään täällä esiin kaivella.

Aasilaulu

^Ymmärrän hyvin sen, että sellainen onneton "mitään ei ole tehtävissä" -asenne ärsyttää. Kyllä on.

Ne toimet voi olla tosi vaikea mitoittaa juuri sopiviksi, mutta en minä sitä mieltä oikeasti ja ei-läpällä ole, että mitoituksen hankaluus tarkoittaisi että mitään ei voi tai ei kannata tehdä.

Norma Bates

Ok. Kyllä tosiaan aina jotain pitää voida keksiä. Jos ei lähde siihen että muna pystyssä vaan lueskelee tilastoja läpi ja on sitä mieltä että raiskaavathan suomalaisetkin, joten ihan sama jos tulee vähän ulkkiksiakin näihin geimeihin mukaan. Tai jotain muuta tällaista. Viimeaikoina tosin on kiinnostanut eniten kuinka saatanan välinpitämättömiä suomalaiset voivat olla Amatsonin suhteen. Kai heille on sitten tullut ilmastoähky, tai jotain, että netissä vaan vittuillaan siihen malliin että joutaa palaa paskaksi koko Amatson, koska ei sillä niin väliä ole. Millä sitten on? Jos on olevinaan ihmisrakas ihminen, niin eipä kovin pitkälle osaa katsoa, ja rakkaus ei ilmeisesti koske viidakossa asuvia alkuperäisasukkaita. (Siis jos ajattelee että metsää polttavien viljelijöiden toimeentulo on tärkeintä.)

MrKAT

Mannerheim.

Sosiologian prof. Puuronen kiehahti kun opiskelijat kilpailussaan selfielasivat Mannerheimin kuvan kanssa:

Oulussa repesi kiista Mannerheimista – marsalkan kuva sai lähtöpassit, kun professori lähetti kipakan sähköpostin: "Rotuajattelun kannattaja"
...
– Oletteko te tietoisia siitä, että Mannerheim oli rotuajattelun kannattaja: talvisodan päättymisen jälkeen antamassaan päiväkäskyssä hän kutsui venäläisiä vieraaksi roduksi, lisäksi jatkosodan alettua hän käski erottelemaan valloitettujen alueiden venäläisväestön ja sijoittamaan heidät keskitysleireihin, minkä seurauksena vähintäänkin satoja ihmisiä kuoli nälkään ja huonoon kohteluun, Puuronen muun muassa kirjoittaa viestissään.
– Suomen sisällissodan aikana Mannerheim oli Valkoisen armeijan ylipäällikkönä, päävastuussa valkoisten ottamien vankien huonosta kohtelusta ja summittaisesta teloittamisesta.
...
– Yhden teloitetun sukulaisena toimintanne on minusta hyvin loukkaavaa ja häpäisee teloitettujen ihmisten muistoa.

- https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000006314321.html

Missä perussuomalainen törttöilemässä, siellä Jokisipilä puolustelemassa.
                    - Vanha turkulainen sananlasku (by Antti Gronow)

Kopek

Lainaus käyttäjältä: MrKAT - marraskuu 19, 2019, 23:18:20
Mannerheim.

Sosiologian prof. Puuronen kiehahti kun opiskelijat kilpailussaan selfielasivat Mannerheimin kuvan kanssa:

Oulussa repesi kiista Mannerheimista – marsalkan kuva sai lähtöpassit, kun professori lähetti kipakan sähköpostin: "Rotuajattelun kannattaja"
...

- https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000006314321.html

Kun näin uutisen aamun Hesarissa, arvasin heti, mistä voisi lukea jatkoa asiasta. Mistäpä muualtakaan kuin Hommafoorumilta. No, ei sillä nyt mitään ihmeempää ollut. Samaa, mitä tähänkin asti. Puuronenhan on jo pitkään ollut hommalaisten vakiokohde.

Sota-ajan asiat ja muistot voivat olla hyvinkin inhottavia joidenkin sukujen kohdalla, koska kaikenlaista on tapahtunut. Vesa Puurosen (s.1957) omaa isää siellä ei ole kuitenkaan ehditty teloittaa eikä ketään, jonka hän itse muistaisi. Isoisä ehkä, mutta nuori Vesa on silloin saanut kokea tämän trauman välillisesti oman äitinsä tai isänsä tai isovanhempiensa surun kautta.

Rauhan aikana eläneenä ja muutenkin kovien arvojen vastustajana en koe myötätuntoa teloituksia kohtaan, tapahtuivatpa ne missä olosuhteissa tahansa. Tämä on tietysti helppo sanoa jossakin tietokoneen ääressä syvän rauhantilan vallitessa. Kun takana on kuukausia taisteluja ja kuolemaa ja hengenvaaraa, asiat tietysti näkee siinä perspektiivissä, ja tällöin yhden ihmisen ampuminen muiden pelotukseksi, jotta rintama ei pettäisi, ei ehkä tunnu samalta. Mitäs nyt yksi tyyppi sinne tai tänne, kun ihmisiä kuolee koko ajan ympärillä kuin kärpäsiä, saattaa teloituksen määrännyt ajatella. No, minä en ajattele noin, mutta ei minusta ehkä olisikaan sotilasjohtajaksi. Yrittäisin - tämä olisi periaatteeni, mutta pystyisinkö noudattamaan sitä kriittisessä tilanteessa, se jää näkemättä - järjestää joukkojen pelotuksen jotenkin muuten kuin ampumalla eniten pelkäävän.

Jos nuori mies kuolee sodassa, siitä jää elinikäiset henkiset arvet hänen äidilleen ja isälleen ja muille lähiomaisilleen. Ei suru läheisistä lopu rauhansopimukseen. Mutta jos nuori mies kuolee häpeällisesti omien teloittamana, eikö tästä jää vielä pahempi suru ja trauma ja kenties vihakin omaa maata ja omaa järjestelmää kohtaan.

Jos Puurosen syy Mannerheim-antipatiaan on jotain tämän tyyppistä, tavallaan ymmärrän häntä. Mutta ehkä hänen ei kuitenkaan kannattaisi taistella valokuvia vastaan. Niitä nimittäin löytyy vähän sieltä ja täältä. Ja on patsaitakin. Tällaisessa taistelussa, varsinkin jos kohteena on "suurimmaksi suomalaiseksi" äänestetty historiallinen henkilö, saa vain itsensä kyseenalaiseen valoon. No, ehkä tämä on tarkoituskin.

Minä en ole mikään marski-fani mutta en antifanikaan. Tyypissä oli vikansa ja etunsa niin kuin meissä kaikissa. Ihmisiä pitäisi mielestäni ylipäätäänkin arvioida ennen kaikkea oman aikansa mittareilla ja oman aikansa arvomaailman valossa, koska kun ajat arvot muuttuvat, lähes kaikki historialliset henkilöt muuttuvat vähitellen kyseenalaisiksi henkilöiksi, koska jonkin ajankohdan moraalisilla mittareilla arvioiden he eivät näyttäydy kovin hyvässä valossa. Tosin joidenkin arvo voi välillä noustakin, kun aikaa kuluu. Nykymittareilla mitattuna KAIKKI entisaikaan eläneet ihmiset ovat rasisteja, koska he sanoivat N-sanan niin kuin se on.

Saares


Toope

#171
Puuronen on yliopistojen taudin ilmentymä, tauti on paljon syvemmällä. Sinne on kuroutunut näitä stalinstisia tyyppejä, jotka palkkaavat vihervasemmistolaisia lisää taaten sen, ettei sosialistinen tauti yliopistoista ole lähitulevaisuudessa katoamassa.

Punikkisympatiat ovat toki täysin hyväksyttäviä, kokivathan he kovia mm. teloituksia paljonkin. Silti tekivät laittoman vallananastusyrityksen ja aloittivat sodan laillista hallintoa vastaan. Edes Puurosen kaltaiset tätä eivät voi kiistää.

Puuronen muuten syytteli Mannerheimia rasistiksikin (venäläisiä kohtaan), mikä osoittaa historiallista tietämättömyyttä. Ei ole järin suuri akateemikko.

Hayabusa

Mahtaa olla todella ahdistavaa elää koko elämänsä tuollaisen ylisukupolvisen kaunan kanssa kuin Puuronen. Varmaankin pikku-Vesaa lapsena peloteltiin: "syö kiltisti puurosi tai lahtarikenraali tulee ja vie Hennalaan". Lähinnä säälittää. Toivottasti hän nyt sai kostonsa ja voi alkaa elämään.
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur

-:)lauri

Kannustan* opiskelijoita liimailemaan tarvittaessa vaikka joka päivä kyseisen proffan oveen uuden kuvan marsalkasta. Eiköhän hän siitä sitten pikkuhiljaa oppisi ihmisiksi.

* Tai siis kannustaisin, jos pyörisin ympyröissä, joissa kyseisen koulun opiskelijat olisivat kuulolla.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

Toope

Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - marraskuu 20, 2019, 18:49:49
Kannustan* opiskelijoita liimailemaan tarvittaessa vaikka joka päivä kyseisen proffan oveen uuden kuvan marsalkasta. Eiköhän hän siitä sitten pikkuhiljaa oppisi ihmisiksi.

* Tai siis kannustaisin, jos pyörisin ympyröissä, joissa kyseisen koulun opiskelijat olisivat kuulolla.
Mannerheim-paita, kaikille Oulun yliopiston opiskelijoille:
https://www.google.fi/search?q=mannerheim-paita&sxsrf=ACYBGNTvkZzjhhRM0dC9FT4FNqH4qV186Q:1574272826626&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=2ahUKEwj-7PCkr_nlAhUPAxAIHTrhBMUQ_AUoAXoECAwQAw&biw=2144&bih=1023
(On siellä googlessa vähän huonojakin ehdotuksia)

MrKAT

#175
Lainaus käyttäjältä: Kopek - marraskuu 20, 2019, 11:43:27
Rauhan aikana eläneenä ja muutenkin kovien arvojen vastustajana en koe myötätuntoa teloituksia kohtaan, tapahtuivatpa ne missä olosuhteissa tahansa. Tämä on tietysti helppo sanoa jossakin tietokoneen ääressä syvän rauhantilan vallitessa.
Hämmensit eilen minua tällä:

---
Aikuinen mies ulisemassa ja valittamassa jollekin nuorelle naiselle, että "oijoi, kun pelottaa, voi, voi".

Halveksittavaa!!! Inhottavaa!!! Pelkkä ajatuskin kuvottaa. Tuollainen ruikuttaja pitäisi ampua niin kuin sotilaskarkurit ja rintamapelkurit.

---

Kumpi Kopekeista on oikea? Vai onko lentokone sotatilaakin pahempi?
Missä perussuomalainen törttöilemässä, siellä Jokisipilä puolustelemassa.
                    - Vanha turkulainen sananlasku (by Antti Gronow)

Saares

Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - marraskuu 20, 2019, 18:41:10
Mahtaa olla todella ahdistavaa elää koko elämänsä tuollaisen ylisukupolvisen kaunan kanssa kuin Puuronen. Varmaankin pikku-Vesaa lapsena peloteltiin: "syö kiltisti puurosi tai lahtarikenraali tulee ja vie Hennalaan". Lähinnä säälittää. Toivottasti hän nyt sai kostonsa ja voi alkaa elämään.
Olisipa hyvä tietää mistä kaikista paikoista Puuronen haluaisi poistaa presidentti Mannerheimin kuvat.

Laika

Martin Luther King olisi nykyisellä mittapuulla sovinisti. Menneisyyden sankarit ovat käyneet vähiin. Joudumme ennemminkin lajittelemaan, keiden kanssa yleensä pystymme elämään nykyisyyttä.
'Custom will reconcile people to any atrocity, and fashion will drive them to acquire any custom.'

-George Bernard Shaw

Toope

Lainaus käyttäjältä: Laika - marraskuu 21, 2019, 01:55:05
Martin Luther King olisi nykyisellä mittapuulla sovinisti. Menneisyyden sankarit ovat käyneet vähiin. Joudumme ennemminkin lajittelemaan, keiden kanssa yleensä pystymme elämään nykyisyyttä.
Raija Toiviaisten kaltaiset voisivat syyttää Kingiäkin, niistä vanhoista sanomisista...

Kopek

#179
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - marraskuu 21, 2019, 00:12:41

Hämmensit eilen minua tällä:

---
Aikuinen mies ulisemassa ja valittamassa jollekin nuorelle naiselle, että "oijoi, kun pelottaa, voi, voi".

Halveksittavaa!!! Inhottavaa!!! Pelkkä ajatuskin kuvottaa. Tuollainen ruikuttaja pitäisi ampua niin kuin sotilaskarkurit ja rintamapelkurit.

---

Kumpi Kopekeista on oikea? Vai onko lentokone sotatilaakin pahempi?

Tämä vaatinee selityksen. En esittänyt "pitäisi ampua" kommenttia tosissani vaan huumorimielellä. En myöskään esittänyt sitä omana mielipiteenäni vaan kuvitteellisen normimiehen (sellaisen, joka ei valita eikä ilmaise pelkoaan vaan kuolee saappaat jalassa pysyen loppuun asti rohkeana) kuvitteellisena mielipiteenä. Tällainen rohkea normimies (näitä hahmoja on sotaelokuvissa, vaikkapa Tuntamattoman Sotilaan Lehto) halveksii valittavaa pelkääjää ja ampuisi tällaisen, jos tarve vaatisi. Menin siis hetkeksi tuollaisen ihmisen nahkoihin ja esitin mieliteen sieltä. En tiedä, osasinko selittää. Tavallaan tässä oli taustalla itseinhoa oman pelkuruuteni takia. Minä olen se halveksittava sotilaskarkuri ja rintamapelkuri joka rohkeampien tosimiesten mielestä joutaisi ammuttavaksi. Kun tilanne on tämä, niin tietenkin omat pelkonsa haluaa salata. Lentopelkonsakin. Ja tässä mielessä ohje "kerro lentoemännälle, jos pelottaa" iskee ikävästi realismia kasvoille.

Tästä selityksestä ei tainnut viisastua. On mielenkiintoista sinänsä, että MrKAT on lukenut sepustukseni.

Wikipedia alikersantti Lehdosta:

Alaisiaan kohtaan hän on säälimätön ja julma, ja hän kiusaa ja rääkkää armottomasti sotamies Riitaojaa. Riitaojan heikkoutta hän inhoaa kaikkein eniten, koska tämän pelossa hän tunnistaa sen pienen pelokkaan pojan, joka hänkin on ollut.

Tuon tyyppinen normimies oli se, jonka sanoja kirjoitin.