Erilaisista perhemalleista ja sukupuolisensitiivisestä kasvatuksesta

[a4]

^^ Japanilaisten naisten intoa perheen perustamiseen taitaa laimentaa sekin, että miehen vanhemmat jäävät vaimon hoitovastuulle. Näin muistelisin.

[kertsi]

^
The typical Japanese household follows the nuclear family model; however, the extended family is usually kept in close proximity and is visited often. Paternal grandparents may live with their family as they grow older, but Japan's small living spaces usually limit multigenerational household situations.
https://culturalatlas.sbs.com.au/japanese-culture/japanese-culture-family

Kehitys on kyllä vähän kehittynytkin:

The archetypal Japanese man works 6 days a week for long hours. It was once considered inappropriate for mothers to hold jobs. While, gender equality is now embraced, with women receiving equal educational and employment opportunities, men still dominate the workforce.

[safiiri]

Japanilainen perhe-elämä on myös pitkälti tulosta japanilaisen työelämän toimintatavoista. Kun töistä ei ole sopivaa lähteä ennen pomoa, niin siellähän työntekijät sitten kököttää, vaikkei mitään järkevää toimintaa enää saadakaan tapahtumaan. On inasen hankalaa, jos tällä tavalla perheen molemmat vanhemmat ovat sidottuja älyttömän pitkiin työpäiviin, joten ratkaisu tyypillisesti on, että äiti ei töissä käy. Japanilaisen työnteon tehokkuus ei päätä huimaa. Tunteja työpäivään kyllä kuuluu varsin mehevä määrä.

[a4]

^^ Japanilaisten naisten intoa perheen perustamiseen taitaa laimentaa sekin, että miehen vanhemmat jäävät vaimon hoitovastuulle. Näin muistelisin.

Hups! Mitä lien olen lukenut taas. Wikissä puhutaan vanhimman veljen vastuusta hoitaa vanhukset. Vai onko hän töissä ja hänen vaimonsa hoitaa vanhukset ja talouden?:
The ie is a patriarchal household and is considered to consist of grandparents, their son, his wife and their children.[3] In a "traditional" Japanese household, the eldest son inherits the household property as well as the responsibility of taking care of his parents as they age. The eldest son is also expected to live with his parents when they grow older.[4]
https://en.wikipedia.org/wiki/Ie_(Japanese_family_system)

Japanikin modernisoituu perhemalleiltaan, ympäristöministerin vauhdittamana:
https://www.nytimes.com/2020/01/15/world/asia/japan-koizumi-paternity-leave.html

Nuoremmat polvet ovatkin jo melko moderneja:
Nykyisin avioliitto ja lapset eivät ole Japanissa enää sosiaalinen pakko. Moni on huomannut, että ilman perhettä on jopa helpompi elää mukavaa elämää.
Viranomaiset ovat osoittaneet voivansa leikkiä cupidoa, mutta makuuhuoneisiin ja nuorten unelmiin valtio ei pääse.
Kukaan ei oikeastaan tiedä, miten miljoonat ihmiset saisi kiinnostumaan jälleen enemmän toisistaan. Japanilaisten läheisyyden tarpeen vähenemiselle on etsitty usein syitä teknologiasta.
Jos sillä on jotain tekemistä nuorten haluttomuuden kanssa, itäinen saarivaltio ei ehkä ole kauaa ongelmansa kanssa yksin.
https://yle.fi/uutiset/3-10060617

PS. Rikkinäinen linkki korjattu. Kiitos kertsin.

[kertsi]

^ eka linkkisi oli rikki, lopusta puuttui ")".

Mutta joo, kiinnostavaa. Ja ilahduttavaa, että liikahduksia tasa-arvoisemman perhe-elämän suuntaan on myös Japanissa.

[Melodious Oaf]

Yksinkertaisista ja luonnollisista asioista tehdään toki ongelmia, kun humanisteja ja yht.kuntatieteilijöitä kehään päästetään. Luovat biologiaakin omankaltaisekseen, sekavaksi ja häiriintyneeksi. Noin vaan ei pitäisi tehdä.
Älkäämme sekoittako humanistisia tieteitä biologiaan.

En usko, että humanistisia tieteitä on missään vaiheessa "sekoitettu biologiaan". Jos kysyy biologilta mielipidettä esimerkiksi homoseksuaalisuudesta tai ydinperheestä versus jostain muusta perhemallista, kai sieltä saa aika monenlaisia vastauksia – riippuen henkilön täsmällisemmistä tutkimusintresseistä, muusta taustasta ja arvoista.

Se mitä Toope tässä sanoo "humanistiseksi tieteeksi" saattaa olla ennemmin sellainen eetos, joka on pitkään ollut tyypillistä esimerkiksi kirjallisuuden tutkimuksessa, mutta joka ei suinkaan rajoitu sinne, vaan sitä kyllä harjoitetaan ihan kaikissa tieteissä – hyvin voimakkaasti tyypillistä se on esimerkiksi matemaatikoille ja ohjelmoinnin parissa puuhasteleville. Tuo eetos näkyy minusta siinä, että pyritään rakentamaan sellaisia analyyseja ja selityksiä, jotka nimenomaan kyseenalaistavat arkiajattelun tai "common sensen".

Ehkä "selitys" on tässä huono sana, mutta tarkoitan sellaista tieteeseen usein liittyvää originelliutta ja pientä kapinahenkeä, joka on eri tyyppistä kuin mitä esimerkiksi elämäntaparikollisilla. Se on vähän sellainen perfektionistinen taipumus. että selitystä ei ehkä haluta suorilta hyväksyä, mutta ylipäätään että halutaan vähän pistää järjestelmälle kampoihin ja tavalla tai toisella osoittaa sen puutteita.

Tämän arkiajattelun, maalaisjärjen tai totunnaisten selitysten kyseenalaistaminen on sitä, mistä tiede on hyvin saattanut saada alkunsa antiikin aikana ja jo esihistoriallisena aikana.

Se olisi kiinnostava aihe käsiteltäväksi, milloin common sensen kyseenalaistaminen voi olla haitallista ja miten, ja milloin taas se jopa toivottavaa ja miksi.

--- alla on eräänalaisena lisänä yritys kuvata tällaista vastahankaista analyysia tai "common sensen" kyseenalaistamista

Jos ajatellaan vaikka kirjallisuuden tutkimusta ja sen teoriaa, esimerkiksi dekonstruktiota tai feminististä kirjallisuuskritiikkiä, niissähän usein on jollain tavalla kriittinen ja kyseenalaistava ote. Esimerkiksi Foucault'n teos Seksuaalisuuden historia lähtee sen väitteen tarkastelusta, että seksi/seksuaalisuus on jotakin luonnollista, jota on sitten modernissa maailmassa pyritty tukahduttamaan. Foucault päätyy kuitenkin esittämään, että 'seksi'/'seksuaalisuus' liittää käsitteenä yhteen monia erilaisia diskursseja, sen mitä papit puhuvat, mitä puhuvat poliitikot, psykologit, sosiaalityöntekijät ja niin edelleen - ruumiintoimintoja ja aistimuksia ja nautintoja - ja tästä syntyy meidän seksin käsite, joka on kuitenkin eräänlaista kollektiivista fiktiota. Siihen ladataan ihan helvetisti kaikkea ja siitä syntyy lähes sellainen mystinen ja selitysvoimassaan taianomainen asia. Niinpä jonkun henkilön seksuaalisuudesta voi tulla yksilön identiteetin avaintekijä, ja näin 1800-luvulla "homoseksuaalista" tuli oma tyyppinsä joka saatettiin nähdä lähes eri lajin edustajana.

Tässä yritän tuoda esille sitä, miten tämä poikkeaa siitä, että asia nähtäisiin vain jonain nimettömänä haluna tai viettinä jota ei ole tarpeenkaan sen tarkemmin tutkiskella.

Ja nyt tietysti meillä on aseksuaalia ja homoseksuaalia ja biseksuaalia ja panseksuaalia ja vaikka mitä. Ja sitten tosiaan vähän kavahdetaan ja kummeksutaan, ajatellaan että miten voi olla tuollainen ja vähän inholla tai pelollakin mietitään että tuon ihmisen sisällä nyt joku tosi tärkeä ja keskeinen asia toimii toisin.

Kerroin ylläolevan muistinvaraisesti ja varmasti huonosti. Olennainen seikka on sekin, että Foucault ei kiistänyt sitä että on ihmisellä on biologinen sukupuoli ja sukupuolielimet tai että on olemassa yhdyntä ja muita seksuaalisia tekoja.

Mun on vaikea nähdä, millä tavalla Foucault olisi yhteiskunnalle haitallista tai mädättävää. Hänellä on kiistatta todella teräviä havaintoja ja tulkintoja, vaikkei kaikesta olisikaan samaa mieltä. Tällaisen kriittisen tarkastelutavan heikkoutena tulee ensimmäisenä mieleen, että se paisuttaa käsiteltävien asioiden määrää ja käsittelyn pituutta valtavasti. Jos haluaa nopean ja yksinkertaisen mielipiteidenvaihdon, siihen ei hirveän paljoa mahdu mitään taustaoletusten tutkiskelua.

[safiiri]

^Puhumattakaan siitä, jos haluaa nopean ja yksinkertaisen oman näkemyksen, jonka kyseenalaistaminen ei tule kuuloonkaan.

[Vaaraton Norsu]

Ehkä "selitys" on tässä huono sana, mutta tarkoitan sellaista tieteeseen usein liittyvää originelliutta ja pientä kapinahenkeä, joka on eri tyyppistä kuin mitä esimerkiksi elämäntaparikollisilla. Se on vähän sellainen perfektionistinen taipumus. että selitystä ei ehkä haluta suorilta hyväksyä, mutta ylipäätään että halutaan vähän pistää järjestelmälle kampoihin ja tavalla tai toisella osoittaa sen puutteita.

Tämän arkiajattelun, maalaisjärjen tai totunnaisten selitysten kyseenalaistaminen on sitä, mistä tiede on hyvin saattanut saada alkunsa antiikin aikana ja jo esihistoriallisena aikana.

Arkiajattelun haastavaan ajatteluun varmaan usein lähdetään mukaan siksikin, kun se tarjoaa jonkinlaista tutkimusmatkaa tuntemattomaan, ja sikäli jonkinlaista 'jännitystä'. Jos tuntee maailman tai itsensä tai jonkin olevan umpikujassa, voi myös uskotella itselleen, että on etsimässä ulospääsyä ja tietä parempaan. On mukava olla osa ratkaisua, ei ongelmaa.  Olisi mukava, jos joskus pääsisi sellaiseen positioon, että voisi kertoa muille, mistä ongelmassa on kysymys, ja miten siitä päästään eteenpäin. Kuin päiväunesta.

Se olisi kiinnostava aihe käsiteltäväksi, milloin common sensen kyseenalaistaminen voi olla haitallista ja miten, ja milloin taas se jopa toivottavaa ja miksi.

Juu. Olisi.

Tällaisen kriittisen tarkastelutavan heikkoutena tulee ensimmäisenä mieleen, että se paisuttaa käsiteltävien asioiden määrää ja käsittelyn pituutta valtavasti. Jos haluaa nopean ja yksinkertaisen mielipiteidenvaihdon, siihen ei hirveän paljoa mahdu mitään taustaoletusten tutkiskelua.

[safiiri]

^ Minua tuossa jää mietityttämään oletus, että näiden kahden välillä pitäisi jotenkin valita, löytää oikea ja hylätä väärä ajattelu. Eikö molempia voi pitää toisiaan täydentävinä näkökulmina siten, että niiden yhdistelmä laajentaa ymmärrystä ja ajattelua? Ettei ole pakko valita, kumpi on oikeassa. Ehkä ne ovat molemmat oikeassa - sen lisäksi, että vielä on olemassa muitakin vaihtoehtoja.

[Vaaraton Norsu]

^ Juu, kyllä kai tutkimusmatkalle perinteisen ajattelun rajoille voi ottaa mukaan sen perinteisen ajattelun?

EDIT. Poistettu henk. koht. tietoja.

[Melodious Oaf]

^ Samoilla linjoilla. En äkkiseltään näe tässä safiirin kuvaamaa ongelmaa enkä kenenkään esittäneen sellaista poissulkevuutta.

Semmonen mulle tuli tästä mieleen, että välttämättä ymmärrystä ei kasvata se, jos kyseenalaistaa refleksinomaisesti. Mikä sitten on hyvää tai hyödyllistä kyseenalaistamista.... siihen en osaa tältä istumalta edes tarttua.   

[ROOSTER]

^^ Japanilaisten naisten intoa perheen perustamiseen taitaa laimentaa sekin, että miehen vanhemmat jäävät vaimon hoitovastuulle. Näin muistelisin.

Hups! Mitä lien olen lukenut taas. Wikissä puhutaan vanhimman veljen vastuusta hoitaa vanhukset. Vai onko hän töissä ja hänen vaimonsa hoitaa vanhukset ja talouden?:
The ie is a patriarchal household and is considered to consist of grandparents, their son, his wife and their children.[3] In a "traditional" Japanese household, the eldest son inherits the household property as well as the responsibility of taking care of his parents as they age. The eldest son is also expected to live with his parents when they grow older.[4]
https://en.wikipedia.org/wiki/Ie_(Japanese_family_system)

Japanikin modernisoituu perhemalleiltaan, ympäristöministerin vauhdittamana:
https://www.nytimes.com/2020/01/15/world/asia/japan-koizumi-paternity-leave.html

Nuoremmat polvet ovatkin jo melko moderneja:
Nykyisin avioliitto ja lapset eivät ole Japanissa enää sosiaalinen pakko. Moni on huomannut, että ilman perhettä on jopa helpompi elää mukavaa elämää.
Viranomaiset ovat osoittaneet voivansa leikkiä cupidoa, mutta makuuhuoneisiin ja nuorten unelmiin valtio ei pääse.
Kukaan ei oikeastaan tiedä, miten miljoonat ihmiset saisi kiinnostumaan jälleen enemmän toisistaan. Japanilaisten läheisyyden tarpeen vähenemiselle on etsitty usein syitä teknologiasta.
Jos sillä on jotain tekemistä nuorten haluttomuuden kanssa, itäinen saarivaltio ei ehkä ole kauaa ongelmansa kanssa yksin.
https://yle.fi/uutiset/3-10060617

PS. Rikkinäinen linkki korjattu. Kiitos kertsin.

Saattaa olla, että suomalainen tutkija on päässyt selville mikä vähentää jälkeläisten lukumäärää ja menestymistä - hoitavien mummojen puute.

Havaitsimme kirkonkirjoista, että jos mummo oli osa perhettä, lapset menestyivät paremmin. Tytär saattoi mennä nuorempana naimisiin ja synnyttää nopeammin seuraavan lapsen, kun mummo oli hoitamassa muita lapsia. Jos mummoa ei ollut, lapsia oli vähemmän ja heidän kuolleisuusriskinsä oli suurempi. Havaitsimme, että jos mummo eli yli 50-vuotiaaksi, hän sai enemmän eloonjääneitä lastenlapsia kuin nuorempana kuollut mummo. Papoista ei vastaavaa hyötyä ollut. Ehkä mummot pysyivät elossa siksi, että heitä tarvittiin lastenhoitoavuksi, he takasivat perheiden lisääntymismenestyksen, Lummaa sanoo.

Nykyajan bilettävät, matkustelevat ja lähinnä vain itsestään kiinnostuneet mummot eivät houkuttele lisääntymään. Vastaavat lähinnä vaikutukseltaan kuollutta mummoa.

En tiedä, vähenisikö väestönkasvu mummoja vähentämällä, mutta luulen, että heidän itsenäistymisensä, avioeroamisensa ja perhepiirin ulkopuolella touhuamisensa vähentää. Papoilla ei oleteta olevankaan mitään vaikutusta, istuvat vain ikäistensä seurassa ja kertaavat menneitä saavutuksiaan.

[Toope]

Mun on vaikea nähdä, millä tavalla Foucault olisi yhteiskunnalle haitallista tai mädättävää. Hänellä on kiistatta todella teräviä havaintoja ja tulkintoja, vaikkei kaikesta olisikaan samaa mieltä. Tällaisen kriittisen tarkastelutavan heikkoutena tulee ensimmäisenä mieleen, että se paisuttaa käsiteltävien asioiden määrää ja käsittelyn pituutta valtavasti. Jos haluaa nopean ja yksinkertaisen mielipiteidenvaihdon, siihen ei hirveän paljoa mahdu mitään taustaoletusten tutkiskelua.

Itse asiassa olen aika lailla eri mieltä. Foucaultin näkemykset sotivat, tarkoitushakuisesti, länsimaiden perusarvoja vastaan. Onhan häntä ylistetty, vasemmistossa lähinnä, mutta ehkä siksi, että hänen ideansa olivat jonkinlaisia keppihevosia länsimaisen järjestelmän kumoamiseksi sosialistisen yhteiskunnan tavoitteeseen.

En ole itse (toki rajoittuneelta tuntemukseltani) nähnyt Foucaultin kaltaisten esittävän toimivia vaihtoehtoja, vaikka ehkä asiallista kritiikkiä joskus esittikin. Vähän tulee räksyttäjä mieleen. Haukkuu, muttei esitä vaihtoehtoja. Antisosialistina ja oikeistokonservatiivina toki näen asian toiselta puolelta. Itse lähtisin puolustamaan sitä länsimaalaisuutta, tukien sen etuja ja ansioita, toki myös hyläten malleja, jotka ovat vanhentuneita. Vallankumouksellisuus ei ole hyvä asia, hyvin harvoin on. Ymmärrän sen nyky-Iranissa, NL:ssa tms. yhteiskunnissa, jotka eivät toimi. Mutta länsimaisessa yhteiskunnassa ei ole tarvetta radikaaleille muutoksille, on kysyntää vähittäisille muutoksille.

[safiiri]

Mun on vaikea nähdä, millä tavalla Foucault olisi yhteiskunnalle haitallista tai mädättävää. Hänellä on kiistatta todella teräviä havaintoja ja tulkintoja, vaikkei kaikesta olisikaan samaa mieltä. Tällaisen kriittisen tarkastelutavan heikkoutena tulee ensimmäisenä mieleen, että se paisuttaa käsiteltävien asioiden määrää ja käsittelyn pituutta valtavasti. Jos haluaa nopean ja yksinkertaisen mielipiteidenvaihdon, siihen ei hirveän paljoa mahdu mitään taustaoletusten tutkiskelua.

Itse asiassa olen aika lailla eri mieltä. Foucaultin näkemykset sotivat, tarkoitushakuisesti, länsimaiden perusarvoja vastaan. Onhan häntä ylistetty, vasemmistossa lähinnä, mutta ehkä siksi, että hänen ideansa olivat jonkinlaisia keppihevosia länsimaisen järjestelmän kumoamiseksi sosialistisen yhteiskunnan tavoitteeseen.

En ole itse (toki rajoittuneelta tuntemukseltani) nähnyt Foucaultin kaltaisten esittävän toimivia vaihtoehtoja, vaikka ehkä asiallista kritiikkiä joskus esittikin. Vähän tulee räksyttäjä mieleen. Haukkuu, muttei esitä vaihtoehtoja. Antisosialistina ja oikeistokonservatiivina toki näen asian toiselta puolelta. Itse lähtisin puolustamaan sitä länsimaalaisuutta, tukien sen etuja ja ansioita, toki myös hyläten malleja, jotka ovat vanhentuneita. Vallankumouksellisuus ei ole hyvä asia, hyvin harvoin on. Ymmärrän sen nyky-Iranissa, NL:ssa tms. yhteiskunnissa, jotka eivät toimi. Mutta länsimaisessa yhteiskunnassa ei ole tarvetta radikaaleille muutoksille, on kysyntää vähittäisille muutoksille.

Tota...sähän just itse tuossa väität, että Foucault ehdottaa vaihtoehdoksi sosialistista yhteiskuntaa. Vaikka sinusta se on vaihtoehtona huono, niin mitä ilmeisimmin näet itsekin Foucaultin ajattelussa myös jotain muuta kuin pelkkää räksytystä. Sieltä kurkistelee mielestäsi tuo pelottava sosialismin peikko. Sen sijaan itse tarjoat pelkkää vaihtoehdottomuutta, koska kaikki vaihtoehdot ovat "mahdottomia", "eivät toimi" - eli eroavat jollain tapaa oman ideologiasi mukaisista.

[Toope]

Foucault oli yhteiskuntarikollinen, ei filosofi.
Hän oli länsimaiselle yhteiskunnalle filosofinen Hitler. Rikkoi ja tuhosi, ei rakentanut.