Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Erilaisista perhemalleista ja sukupuolisensitiivisestä kasvatuksesta

Aloittaja Edward, tammikuu 26, 2019, 09:14:27

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

safiiri

#30
Lainaus käyttäjältä: Toope - elokuu 10, 2019, 22:22:47
Paljon tekstiä, mutta vähän asiaa. Tunget sanoja toisten suihin, vaikkeivät tuollaisia väitteitä olisikaan esittäneet. En viitsi jauhaa, koska on jo jauhettu asioista.
En minä pyytele anteeksi sitä näkemystä, että biologia on luonut kaksi (vain 2!) sukupuolta ja ihmiset jakautuvat niihin. En pidä hyvänä perhemallina isä/äiti-mallista poikkeavaa mallia, vaikka toki niitä yhteiskunnassa esiintyy. Kyse on vain siitä, mikä on lapselle edullisinta. Sen tulisi olla myös yhteiskunnan päämäärä.

Yhteiskunnan päämäärien pitäisi perustua todistettaviin väitteisiin. Toistaiseksi et edelleenkään ja useista pyynnöistä huolimatta ole löytänyt mitään tukea tälle ideologiselle väitteellesi isä/ äiti -perheen paremmuudesta lapsille. Biologinen sukupuolijärjestelmä ja suvullinen lisääntyminen ovat tietenkin olemassa, mutta niistä ei voi päätellä, että vain tyttöjen sopii harrastaa balettia ja poikien jalkapalloa. Juuri tätä selventämään on muodostettu kaksi käsitettä: sex ja gender. Jotta olisi mahdollista selventää sitä, mitkä ominaisuudet ovat tuon biologisen sukupuolen tuottamia, mitkä sosiaalisen sukupuolen aluetta.

PS. Olet useasti väittänyt, että tytöt biologiansa takia suosivat vaaleanpunaista. Selittämättä sinulta on jäänyt - kuinka ollakaan - se, miten on mahdollista, että vaaleanpunaisen tyttömäisyys on keksitty vasta joskus 1920-luvulla ja se on vakiintunut yleiseksi käytännksi Suomessa joskus 1930-luvulla. Ihmisen biologia tuskin on silloin tässä suhteessa muuttunut eli kyse on sosiaalisen sukupuolen piiriin kuuluvasta tapakulttuurista. Siitä käytetään sanaa gender. Biologiset sukupuoliominaisuudet eivät ohjaa tyttöjä tykkäämään pinkistä. Sellainen väite on yksiselitteisesti väärä.

PS2. Olikohan sulla mitään tukea väitteellesi siitä, että nuo "queer-porukat" tosiaan painostavat lapsiaan sukupuolettomuuteen? Aika raju oletus ja suorastaan herjaava väite, jos kyse on vain pelkästä omasta mutustasi. Päinvastaisesta painostuksestahan on kyllä evidenssiä, kun uskontojen piirissä painostetaan homoseksuaaleja ns. "eheytymään" ja ainakin pitämään tämän ominaislaatunsa piilossa. Perheet hylkäävät oman lapsensa ja heittävät ulos, kun homous tulee ilmi. Aikamoista painostusta ja varsin outo tapa antaa pakotta kasvaa omaksi itsekseen.

Norma Bates

Jos nyt otetaan tämä kasvatusasia vähän väljemmin, ja ajatellaan että yhteiskunta ja jopa viihde kasvattaa ihmisiä, niin sitä ajatellen voin tyrkätä tämän tähän:

https://yle.fi/uutiset/3-10997398?fbclid=IwAR2SAfm0EcRPbBDUvUc5YIG_wfiWzc5qOdkPhBgmZeSZ4p32ezGlkFMJCl0

Mies johtaa ja nainen riisuu – Tuore tutkimus osoittaa, että hittielokuvissa mies edelleen toimii ja nainen vaikenee

Plan Internationalin ja Geena Davis Institute on Gender in Median elokuva-analyysin mukaan tasa-arvoon on vielä matkaa.

Entäs jos Wolverinen suuri suosio naisten parissa johtuukin siitä että mies on elokuvisa kerrankin seksiobjektina... tuon tuostakin keho paljaana.

Toope

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - lokakuu 01, 2019, 12:26:50

Mitäs jos mitattaisiin elokuvien menestystä sillä, mitä ihmiset haluavat katsoa?
En minä halua rajoittaa sitä, millaisia leffoja urpot tekevät, minäkin vain valitsen sen, mitä katson. En halua rotukysymyksiä leffoihini, en seksuaalivähemmistöjäkään. Eläkööt ihan rauhassa, minä vaan en halua nähdä heitä. Valitsen sen mukaan, mitä katson. Kaikille halujensa mukaan...

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Toope - lokakuu 03, 2019, 22:38:21

Miten voi mennä katsomaan sellaista elokuvaa, jollaisen haluaisi nähdä., mutta jollaista ei kukaan tee?

Toope

Voi katsella vanhoja leffoja, joissa miehet olivat miehiä ja naiset naisia.
Eivät tureboeliuksia.

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Toope - lokakuu 04, 2019, 23:26:21

En mä sellaista elokuvaa kaipaa. Miten voin siis äänestää rahoillani toisenlaisten elokuvien puolesta? Kaikille ei ole heidän halujensa mukaisia elokuvia tarjolla, joita voisi sitten kannattaa ostamalla pääsylipun.

Toope

Lainaus käyttäjältä: safiiri - lokakuu 05, 2019, 09:46:55

Itse valikoin leffoja, joissa ei tarvitse katsella queer/rodullista pakkosyöttöporukkaa. Jokainen valikoot vapaasti, mitä haluaa katsella.

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Toope - lokakuu 05, 2019, 22:42:26

Kuten siis kirjoitin, valinnanmahdollisuuksiasi kuitenkin aina rajoittaa se, millaisia elokuvia on tehty katsottavaksi. Elokuvia, joita ei ole, ei voi mennä katsomaankaan.

Toope

Valinnanvaraa kulttuurissa aina on. Ei ole pakko vihervasurien tavoin kieltää toisilta nautintoja, voi vain sietää sen oikeistolaisen tavoin, että ihmiset nauttivat eri asioista.

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Toope - lokakuu 15, 2019, 21:27:13
Valinnanvaraa kulttuurissa aina on. Ei ole pakko vihervasurien tavoin kieltää toisilta nautintoja, voi vain sietää sen oikeistolaisen tavoin, että ihmiset nauttivat eri asioista.

Niin tosiaan - jotta näitä erilaisia ei kiellettäisi, ei pidä kieltää myöskään niiltä sitä tukea, joka kaikille Suomessa tehtäville elokuville on ehdoton edellytys, jotta elokuvat yleensä pystytään tekemään.

https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/1410845/selvitys-elokuvien-tuontatotuki-alalle-elinehto

-:)lauri

Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

Toope

Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - lokakuu 16, 2019, 16:05:45
Suloinen tyttövauva sai itselleen vanhemmat: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/10-perhetta-kieltaytyi-adoptoimasta-hiv-positiivista-vauvaa-miespari-antoi-tytolle-kodin-yhteys-oli-valiton/7591032
Ja jotkut cuckoldpariskunnat adoptoivat jopa aikuisia lapsia... voi ristus :o
Jommassa kummassa iltapaskassa oli tästä juuri uutinen. Vi....aa joskus tuollainen idiotismi.

Xantippa

Lainaus käyttäjältä: Toope - lokakuu 16, 2019, 22:53:44

Tarkoitat, että nyt meidän pitää alkaa ajattelemaan myös aikuisten etua, emme voi rajoittaa paheksuntaamme edunvalvontaamme koskemaan vain lapsia?

T: Xante

kertsi

#43
Lainaus käyttäjältä: Toope - lokakuu 16, 2019, 22:53:44
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - lokakuu 16, 2019, 16:05:45
Suloinen tyttövauva sai itselleen vanhemmat: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/10-perhetta-kieltaytyi-adoptoimasta-hiv-positiivista-vauvaa-miespari-antoi-tytolle-kodin-yhteys-oli-valiton/7591032
Ja jotkut cuckoldpariskunnat adoptoivat jopa aikuisia lapsia... voi ristus :o
Jommassa kummassa iltapaskassa oli tästä juuri uutinen. Vi....aa joskus tuollainen idiotismi.
Tarkoitatko, että on idiotismia, että HIV-positiivinen vauva saa rakastavat adoptiovanhemmat?

Mitä tarkoitat cuckoldpariskunnilla, ja miten se liittyy mitenkään tuohon jäsen Vihervasemmiston uutiseen?

Nähdäkseni "käkeily" on jotain ihan päinvastaista kuin vastuunotto ja vieraan lapsen adoptio.

What does the French word cuckold mean?
So, with that whiff of unfaithfulness, the carefree bird gave us the word "cuckold", which came in the Middle Ages to mean a husband with an errant wife. ... "For she was wild and young, and he was old, And deemed himself as like to be a cuckold."Jul 4, 2009

Urban dictionary:
cuck and duck
To have sexual intercourse, typically of an adulterous or clandestine nature, quickly followed by exiting the immediate situation or the entire relationship.

Synonyms: Nut and cut, drip and dip, sex-it and exit
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Toope

Jos aikuinen pariskunta ottaa jonkin kikkarapään "adoptiolapseksi", minulle tulee vähän mieleen cuckold-pariskunta... :-*