Paljon tekstiä, mutta vähän asiaa. Tunget sanoja toisten suihin, vaikkeivät tuollaisia väitteitä olisikaan esittäneet. En viitsi jauhaa, koska on jo jauhettu asioista.
En minä pyytele anteeksi sitä näkemystä, että biologia on luonut kaksi (vain 2!) sukupuolta ja ihmiset jakautuvat niihin. En pidä hyvänä perhemallina isä/äiti-mallista poikkeavaa mallia, vaikka toki niitä yhteiskunnassa esiintyy. Kyse on vain siitä, mikä on lapselle edullisinta. Sen tulisi olla myös yhteiskunnan päämäärä.
Yhteiskunnan päämäärien pitäisi perustua todistettaviin väitteisiin. Toistaiseksi et edelleenkään ja useista pyynnöistä huolimatta ole löytänyt mitään tukea tälle ideologiselle väitteellesi isä/ äiti -perheen paremmuudesta lapsille. Biologinen sukupuolijärjestelmä ja suvullinen lisääntyminen ovat tietenkin olemassa, mutta niistä ei voi päätellä, että vain tyttöjen sopii harrastaa balettia ja poikien jalkapalloa. Juuri tätä selventämään on muodostettu kaksi käsitettä: sex ja gender. Jotta olisi mahdollista selventää sitä, mitkä ominaisuudet ovat tuon biologisen sukupuolen tuottamia, mitkä sosiaalisen sukupuolen aluetta.
PS. Olet useasti väittänyt, että tytöt biologiansa takia suosivat vaaleanpunaista. Selittämättä sinulta on jäänyt - kuinka ollakaan - se, miten on mahdollista, että vaaleanpunaisen tyttömäisyys on keksitty vasta joskus 1920-luvulla ja se on vakiintunut yleiseksi käytännksi Suomessa joskus 1930-luvulla. Ihmisen biologia tuskin on silloin tässä suhteessa muuttunut eli kyse on sosiaalisen sukupuolen piiriin kuuluvasta tapakulttuurista. Siitä käytetään sanaa gender. Biologiset sukupuoliominaisuudet eivät ohjaa tyttöjä tykkäämään pinkistä. Sellainen väite on yksiselitteisesti väärä.
PS2. Olikohan sulla mitään tukea väitteellesi siitä, että nuo ”queer-porukat” tosiaan painostavat lapsiaan sukupuolettomuuteen? Aika raju oletus ja suorastaan herjaava väite, jos kyse on vain pelkästä omasta mutustasi. Päinvastaisesta painostuksestahan on kyllä evidenssiä, kun uskontojen piirissä painostetaan homoseksuaaleja ns. ”eheytymään” ja ainakin pitämään tämän ominaislaatunsa piilossa. Perheet hylkäävät oman lapsensa ja heittävät ulos, kun homous tulee ilmi. Aikamoista painostusta ja varsin outo tapa antaa pakotta kasvaa omaksi itsekseen.