Erilaisista perhemalleista ja sukupuolisensitiivisestä kasvatuksesta

[Melodious Oaf]

^^ Joo siis mä tiedän että se on väärin ja harhaanjohtavaa käyttää neurologisesta poikkeavuudesta sanaa autismi. Mä en ihan ehkä tajunnut edes että tein niin, ja se on mulla joidenkin kuitenkin psykologiaa ja noitakin asioita oikeasti ymmärtävien tuttujen kanssa vähän sellainen lapsellinen tapa _joskus_ käyttää sanaa autismi tai autistinen tollasessa merkityksessä.

Jos sitä nyt jotenkin haluaa sellittää, niin ehkä mikään muu ei ole vaan tuntunut joihinkin kohtiin yhtä napakalta tai omalta, ja se ehkä ei nyt niin pahoja väärinkäsityksiä aiheuta jos tohon on totuttu, ymmärretään melko hyvin tota neuropsykiatrista viitekehystä ja toisaalta erikseen alleviivataan sit jos puhutaan nyt ihan oikeasta autismista Mutta toi pitäis kyllä varmaan lopettaa tai ainakin pyrkiä tietoisesti välttämään, koska mä veikkaan että se on sitten taas monen autistisen ihmisen ja näitä asioita joltain kantilta omalla kohdalla kokevan ja pohtivan nepsy-tyypin mielestä typerää, vääristelevää, loukkaavaa tms. 

Kun nyt huomaa että toi tolleen tulee vaan yleisöstä riippumatta, niin pitää yrittää korjata asiaa.

[Norma Bates]

Olen itse vierastanut nimikettä autismi koska näen ajoittain vaikeasti autistisia kehitysvammaisia, eikä joku lievästi Asperger-piirteinen ole lähimainkaan heidän kaltaisensa. Lievä assi muistuttaa enemmän neurotavista. Mutta nykyään en jaksa enää niin välittää. Ihan sama. Vaikka ääsburger, ei paljon rassaa.

Assiksi esittäytynyt mies kertoi reilu 10 v sitten että hänen eksänsä käyttää häntä seksuaalisesti hyväkseen. Kyseisen miehen kohdalla tuskin oli kyse yli- vaan ennemminkin vaikka aliseksuaalisuudesta, kun ei hän olisi kaiketi halunnut itse "käyttää seksioptiota" eksän suhteen, mutta kiltteyttään ei kyennyt kieltäytymään eksän tyydyttämisestä. Yhtä toista miestä puolestaan luulin assiksi pakkomielteisyytensä ja herkkyytensä vuoksi, ja hänellähän oli kokoajan monta itseään vanhempaa naista vuorotellen kierrätyksessä, eli oli polyamoristi. Mutta kun keskustelin joskus vuosia myöhemmin hänen kanssaan, hän ei pitänyt itseään assina.

Vaikea assiutta on helposti kuvailla, mutta mielestäni se aiheuttaa ihmiseen "jäykkyyksiä". Asioiden on oltava tietyllä tavalla, tai on ikävä olla. Rumasti sanottuna voi verrata sadun prinsessaan joka ei saanut unta kun patjaläjän alla oli herne.

[Melodious Oaf]

Olen itse vierastanut nimikettä autismi koska näen ajoittain vaikeasti autistisia kehitysvammaisia, eikä joku lievästi Asperger-piirteinen ole lähimainkaan heidän kaltaisensa. Lievä assi muistuttaa enemmän neurotavista. Mutta nykyään en jaksa enää niin välittää. Ihan sama. Vaikka ääsburger, ei paljon rassaa.

Mä puhun oikeesti kavereiden kesken burgeroinnista aspergerin suhteen Se autismihomma taas on sellainen että valveituneet käyttäis tästä termiä "nepsy". Ja mulla taas se autismi joidenkin lapsuudenkavereiden tai opiskelukavereiden kanssa puhuttaessa ei liity oikeesti vammaisuuteen sinänsä. Vaan se on sellasta että nyt iski pieni autismi tai mä nyt ajattelin tän tälleen autistisesti. Ja sit vitsaillaan jollain sellaisella että kun toinen sanoo "terveisiä X:ltä" niin siinä mietitään se silleen että tää terveisten sanominen tarkoittaa nyt sitä että mun olemassaoloni tunnustetaan tai sitä validoidaan, joten mä vastaan siihen että "sano sille että kiitos mutta en mä nyt tarvitse".

Siis kun mun mielestä lievään autismiin mitä just asperger on liittyy sellanen jäykkyys tai täsmällisyys tai muu, mutta myös tosi hienoa asioita ja sellastakin, jolla voi myös tavallaan leikkiä.

Mä luulen että tiettyjen kavereiden kanssa me ei sanota että "nyt iski nepsyys" koska se taas tarkottaa niin montaa eri asiaa tai se ei vaan toimi yhtä hyvin. Tai kun se ei iske vaan se on Niin sit autismi toimii tollasessa muutenkin paskasti muotoillussa lauseessa sellasena löyhänä viittauksena tietyntyyppisiin myös ihanilla tavoilla jäykkyyttä, tarkkuutta tai yhtäkkistä voimakasta epävarmuuden tunnetta ilmentäviin kokemuksiin (siis vaikka sellasta epävarmuusoloa että maa katoaa jostain jalkojen alta ja tuntuu ettei tajuakaan yhtään mistään mitään, vaikka äsken luuli että tajuaa).

Mutta noi on tosi tommosia että ei sitä kai oikeesti voikaan noin käyttää tai se on tyhmää niin kuin sanoin. Mut meillä nyt vaan on jostain siihen syntynyt tollanen. Ihan samalla tavalla osa mun kavereista puhuu "moineesta" mielentilana. Olla "moineessa", lähteä Des Moinekseen ja niin pois päin. Se tulee siitä, kun jossain Mauho Ahos-sketsissä (Kummeli) se lausahtaa että "mies itse ei ollut tilanteesta moineenskaan". Niin sit tavallaan että mikä se on se moine jossa se ei ollut

Mutta nää on tällasia ihme juttuja joiden ei kuulukaan käydä järkeen.

[Toope]

...Ja sit se että nää neuropsykiatrisesti epätyypilliset ihmiset ois jotenkin älykkäitä tai älykkäämpiä ei ole mun mielestä totta. Se on ehkä totta että samalla tavalla kuin väestössä muutenkin, myös tollaseen porukkaan kuuluu tosi älykkäitä ja eri tavoin lahjakkaita ihmisiä. Semmonen mikä näitä ihmisiä ehkä yhdistää on, että siinä joutuu ihan oman itsen kannalta aika vitusti miettimään ja peilailemaan ja tietoisesti opettelemaan muutenkin, että miten pitäis ihmisenä olla, miten kieli toimii, ja minkälainen mä itse olen oikeasti. Se voi tuntua siltä että sua on esimerkiks lapsuudessa yritetty työntää johonkin muottiin ja sä et ole vaan siihen sopinut tai sä olet aina joutunut jotenkin pinnistelemään ja yrittämään ihan vitusti kompensoida että sä olisit sellainen kuin pitäis olla. Sitten ehkä jossain vaiheessa ajattelet että ei saatana, nyt mä muuten opettelen pois tästä ja opettelen olemaan sellainen kun mä oikeasti olen...

Useimmat lahjakkaat ihmiset lienevät aika normikäytöksisiä. Niitä hiirulaisia, jotka keksivät fysiikan teorioita tai luovat Hubble:n teleskooppeja porukalla. Erityislahjakkaat ovat harvinaista porukkaa, herättävät ehkä huomiota. Käytöksellään, eivät ehkä lahjakkuudellaan.
Tosin:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Grigori_Perelman

[Toope]

YLE:n keskusteluohjelmassa taannoin toki toimittaja suhtautui hyvin positiivisesti naisten kasvattamiin lapsiin (yksinhuoltajat), toki en ideaa oikein käsittänyt. Miksi lapsille muka olisi hyväksi elää ilman isää ja äitiä? Eikös tuo ole tyhmä ajatus, kun vanhempamme ovat miehiä ja naisia, lasten esikuvatkin heitä ovat.
Kai YLE:n naistoimittaja tietää paremmin...

[Norma Bates]

Emmä jaksa etsiä kissojen ja koirien kanssa että missä olen mahdollisesti maininnut Miisa Nuorgamin polykuviot, kun en haulla löytänyt. Tulee kirjoiteltua kuitenkin ympäri nettiä, joten ei tässä aina pysy kärryillä kussa missä milloin mitäkin on höpöttänyt.

Mutta laitetaan nyt tähän ketjuun, että tarkemmin kun olen asiaa miettinyt, en miellä että polykombinaatiossa elävä nainen olisi välttämättä jotenkin hyperseksuaalinen. Vaikka kaikki eivät ajatuksesta tykkääkään että olisi olemassa jotain keskimääräistä naissukupuolelle tyypillistä käyttäytymistä, ja samoin miessukupuolelle tyypillistä käyttäytymistä, niin kuitenkin herkästi tulee mieleen että monisuhteessa elävä nainen ei välttämättä harrasta seksiä jotenkin mielinmäärin (ellei sitten useampi kumppani pidä touhun jotenkin mielenkiintoisempana?) JOS naisella on lapsia. Eihän siinä yksinkertaisesti varmaankaan ehdi, eikä jaksa, olla kokoajan hillumassa. Jos polysysteeemin napana on joku äijä, hyvin helposti ajattelen hänestä että jaaha, siinäpä patriarkka, ja takuulla kuksii joka muijaa vuorotellen sen minkä ehtii. Sikäli siis olen negatiivinen miessukupuolta kohtaan, mutta mistäköhän johtuisi...? Johtuisiko siitä että miehillä ei ole tapana korostaa olevansa jotenkin helliä, lämpimiä, emppiksiä ja symppiksiä, vaan eniten pitää pitää ääntä siitä miten sitä ollaan kylän kovin sonni. Joidenkin pitää jopa siittää kakaroita useammalle naiselle todistellakseen sitä mieskuntoaan. Ehkä inhoan tuota skenaariota siksi että se tekee miehistä pelkkiä eläimiä...

Mutta on varmasti herkkiäkin miehiä, joilla ei ole tarpeen pyörittää jotain haaremia. Jotka ennemmin voivat olla jonkun naisen pyörittämän haaremin osana (osa tietysti toki nössöyttään, että kun ei muuten naista saa, niin jonkinlainen osake yhteisesti käytössä olevaan naiseen lienee parempi kuin ei mitään - tässä tosin tulee mieleen yksi tietty tv-ohjelma niistä lukemattomista polyytta käsittelevistä ohjelmista joita telkasta on tullut, jossa jäi vähän säälittämään joku mies joka oli ilmeisesti ollut neitsyt ennen kuin jäi polymuorin haaviin - mutta tämä taisi tapahtua ulkomailla).

Syy miksi en oikein pidä polyydestä, tai varsinkaan polynaisista, on se että miellän heidät äärimmäisen sosiaalisiksi, ekstroverteiksi, itsevarmoiksi, äidillisiksi yms. mitä itse en ole. Koen riittämättömyyttä ja alemmuudentunteita heitä kohtaan. Yhdenkään suomalaisen polynaisen, jonka olen telkassa nähnyt, en ole ajatellut olevan huikaisevan kaunis. Joten sitä jää ihmettelemään että jos tuollainen ihan tavallisen näköinen nainen (poislukien sateenkaaren väreillä värjätty tukka yms. nykyajan kotkotusta) voi itsevarmasti olettaa että yhden kumppanin sijasta useampikin ihminen jaksaa olla hänestä kiinnostunut, niin miten sitten minä, joka en ulkoisesti ole pekkaa tai petraa pahempi, koen että en taida kelvata yhdellekään ihmiselle kumppaniksi (tosi panopuuksi, mutta kun ei se nyt vaan riitä). Mikä minusta tekee niin jumalattoman vastenmielisen? Tai: miksi minulla on niin perkeleen huono onni, etten minä kohtaa niitä herkkiä ja ihania miehiä jotka eivät hylkää edes silloin kun ihastuvat johonkuhun toiseen ihmiseen?

Siksi, että minä en ole yltiösosiaalinen, enkä osaa "tyrkyttää" itseäni oikealla tavalla.

Elikäs olen siis tässäkin asiassa yrittänyt ajatella että mikä minussa on vikana, eikä niin että alan vaan automaattisesti dissailemaan polyja että yäk yäk ihan kauheaa, enkä sulata (vähän kuten esim. jäsen Toope ei sulata homojen perheitä). Kaippa polyt voivat olla ok ja heidän jatketut perheensä onnellisia, olkoot. Toisaalta ei minun tarvitse pitää kaikesta. Ehkä olen reliikki tässä asiassa. Tai ehkä saan kokea että sitä polyytta jotenkin tuputtamalla tuputetaan Ylen kanavilta. Muilla kanavilla asialla ovat brittiläiset ja jenkit, ja näitä sosiaalipornodokumentteja tehdään ainakin näennäisen myönteisessä hengessä niin että kaiketi jotkut katsojat oppivat suvaitsevaisemmiksi, kun näkevät jotain alkuun oudoksumaansa joka ikinen päivä. Jotkut toiset vaan ärtyvät, tietenkin. Jotkut kauhistelevat ja kurkkivat käsiensä takaa, hui kamalaa.

Kuitenkaan mitään sellaista luonnonlakia ei ole olemassa että koko elämä pitää viettää yhden ja saman kumppanin kanssa. Ehkä se on täysin järjetön haave moisesta fantasoida. Itse roikun moisessa fantasiassa kiinni (huolimatta siitä että olen jo ikäloppu ihminen, joka tekee haaveesta vain naurettavamman ja irvokkaankin) siksi että haluan ennenkaikkea henkistä läheisyyttä kumppaniltani. Ei minua tarvitse pidellä kokoajan kädestä, eikä tunkea sinne hikiseen kainaloon (yäk), vaan haluan että minulla on joku jonka kanssa voi keskustella ihan mistä vaan. Ja koska tällaista ei ole, hölötän netissä kaikki asiani, mikä ei ole hyvä homma se.

On toki sentään kavereita nykyään, mutta ei ketään semmoista jonka kanssa voisi jakaa kaiken.

Näin perheketjussa totean kuitenkin että en kadu sitä etten laittanut lapsia. Olen aina halunnut ihmisen joka on vertaiseni ja kaltaiseni, en ihmisiä jotka ovat alkuun minusta riippuvaisia, ja sitten dumppaavat minut.

[Toope]

Yritän itse puhua siitä, että ehkä se isä/äiti- malli perheelle on paras. Yksinhuoltajia naistoimittajat ylistävät, mutta miksi? Koska eivät kykene luomaan perheitä?
Yksinhuoltajuus ei ole ihanne, se on menetys perheelle.

Kyllä minä arvostan yksinhuoltajia, jotka ovat joutuneet sellaisiksi. Yhtä lailla halveksin ihmisiä, jotka hankkiutuvat yksinhuoltajiksi. Jos teet lapsen ilman isää, olet huono äiti, etkä kunnioita lapsesi oikeuksia.

[Norma Bates]

Itse en taas toisaalta ymmärrä mikä uroteko se on jos ollaan nais/miespari, ja laitetaan yli kolme lasta. Se kolmekin jo vähän ihmetyttää silloin kun kaksi aiemmin laitettua ovat eri sukupuolta keskenään, eli on jo saatu eksämppeli kummastakin sortimentista. Median perhe-esittelyistä jää sellainen mielikuva että väistämättä sinne isoon lapsikatraaseen loppupäähän alkaa ilmestymään vammaisia lapsia. Onko niin että vammaisen lapsen saamisen riski kohoaa kun pariskunta alkaa olemaan iäkkäämpi, vai johtuuko se jotenkin siitä lapsitehtailusta itsestään (en kyllä keksi että miten).

Tosin taitaa vaan olla että nämä vammaisia lapsia sisältävät perheet pääsevät valokeilaan juurikin sen takia kun ovat niin urheita.

Maassa missä monilapsisuus on oma valinta, huvittaisi keksiä joku sopiva vertaus asiaan. Mutta mitään sopivaa vertausta ei ole, koska kysymys on elävistä olennoista. Jos puhuisi vaikka kymmenen sijoitusasunnon haalimisesta (joiden seassa on sitten pari röttelöä), se olisi mautonta. Ravihevoset, kissat, koirat... Mikään ei kelpaa, kun kyse on lapsista. Mutta pitäisihän se kumminkin ymmärtää että jos lapsia laittaa koska itse haluaa niin tehdä, niin vähän vaikea se on sitten kiitellä että kiitos kun jaksat loppuelämäsi käyttää omaishoitajuuteen, kun tulikin sairas lapsi myös. Erityisen vaikeaa on ymmärtää että lisääntymistä jatketaan sen sairaankin, vaikeahoitoisen lapsen jälkeen. Tekisi mieli olla ilkeä ja sanoa että onkohan sellaisessa jo jonkinlaisesta hyväksikäytöstä kyse, käytetään hyväksi niitä paskuuntuneita sukusoluja että saadaan valmistettua hoidokkeja, että pääsee pätemään. Ja viis siitä että kuinka paska elämä sille pätemisen kohteelle tulee.

Tietty voi kysyä minulta että olisiko sitten parempi että vanhempasi olisivat jääneet tekemättä sinut, kun sinusta nyt tuoli tuollainen varttivammake josta ei ole mitään todellista hyötyä kenellekään, et ole ikinä saanut aikaiseksi oikein mitään ja parempi olisi kun sinua ei olisi ollutkaan. Noh, jos vanhempani olisivat jättäneet minut tekemättä, niin tuskinpa sitä missään olisin harmittelemassa. Sikäli kuin uskon sielun olemassaoloon fyysisestä kehosta irrallisena, niin kaippa olisin löytänyt jonkun muunkin perheen johon kehollistua.

Toisaalta taas vammaisen elämä voi tietty olla arvokas siinä missä mikä tahansa elämä, eikä vain niin että joku yli-innokas daami pääsee esittelemään erinomaisuuttaan olemalla armollinen ja suuri äiti. Jos uskoo että yksi elämä on vain yksi tahokas monisivuisessa entiteetissä, niin toki sen vammaisenkin inkarnaation kohdalla jotain väistämättä oppii. Tai ympäristö oppii.

Se miksi dissaan suurperheitä johtuu tietysti siitä että olisin itse kokenut kamalaksi kohtaloksi päätyä osaksi sellaista ihmislaumaa, varsinkin jos olisin itse joutunut synnyttämään sen lauman.

[Toope]

...Se miksi dissaan suurperheitä johtuu tietysti siitä että olisin itse kokenut kamalaksi kohtaloksi päätyä osaksi sellaista ihmislaumaa, varsinkin jos olisin itse joutunut synnyttämään sen lauman.

Useimmat äidit kokevat äitiyden onnena, eivät taakkana.
Tiedän lasteni äitiydestä kokeneena, että raskaus/äitiys on vaikeaa. Mutta onhan se normaalia biologiaakin! Luontoa.

[Xantippa]

...Se miksi dissaan suurperheitä johtuu tietysti siitä että olisin itse kokenut kamalaksi kohtaloksi päätyä osaksi sellaista ihmislaumaa, varsinkin jos olisin itse joutunut synnyttämään sen lauman.

Useimmat äidit kokevat äitiyden onnena, eivät taakkana.
Tiedän lasteni äitiydestä kokeneena, että raskaus/äitiys on vaikeaa. Mutta onhan se normaalia biologiaakin! Luontoa.

Kun Toope kokee lastensa äitiyden, onkin friikki muuttunut normaaliksi biologiaksi.

Näinhän se menee.

T: Xante

[Norma Bates]

...Se miksi dissaan suurperheitä johtuu tietysti siitä että olisin itse kokenut kamalaksi kohtaloksi päätyä osaksi sellaista ihmislaumaa, varsinkin jos olisin itse joutunut synnyttämään sen lauman.

Useimmat äidit kokevat äitiyden onnena, eivät taakkana.
Tiedän lasteni äitiydestä kokeneena, että raskaus/äitiys on vaikeaa. Mutta onhan se normaalia biologiaakin! Luontoa.

Normaaliahan se on astua naulaankin, jos ei katso yhtään eteensä. Mutta ei sitä välttämätön pakko ole kokea, jos ei halua, ja katsoo eteensä. Vahinkoja tietysti tapahtuu, ja saa olla kiitollinen jos niiltä välttyy. Mitä näihin tiineyksiin tulee, minä vältyin. 

[Norma Bates]

...Se miksi dissaan suurperheitä johtuu tietysti siitä että olisin itse kokenut kamalaksi kohtaloksi päätyä osaksi sellaista ihmislaumaa, varsinkin jos olisin itse joutunut synnyttämään sen lauman.

Useimmat äidit kokevat äitiyden onnena, eivät taakkana.
Tiedän lasteni äitiydestä kokeneena, että raskaus/äitiys on vaikeaa. Mutta onhan se normaalia biologiaakin! Luontoa.

Kun Toope kokee lastensa äitiyden, onkin friikki muuttunut normaaliksi biologiaksi.

Näinhän se menee.

T: Xante

Niin, se on kieltämättä jännää että mikä tahansa kipu ja rääkki on ok, kun sitä ei tarvitse itse kokea. Mitähän tässä nyt keksisi että mitä voisin kokea jonkun miehen kohdalla, vaikka hänhän se oikeasti kokee, enkä minä? Pitäisikö minun jotenkin puolesta kokea vaikkapa se jokapäiväinen parran raakkaaminen... Siinähän välillä hurmekin huppelehtii, kuulema. Mutta jotenkin se ei vain vertaudu synnytykseen.

[Xantippa]

...Se miksi dissaan suurperheitä johtuu tietysti siitä että olisin itse kokenut kamalaksi kohtaloksi päätyä osaksi sellaista ihmislaumaa, varsinkin jos olisin itse joutunut synnyttämään sen lauman.

Useimmat äidit kokevat äitiyden onnena, eivät taakkana.
Tiedän lasteni äitiydestä kokeneena, että raskaus/äitiys on vaikeaa. Mutta onhan se normaalia biologiaakin! Luontoa.

Kun Toope kokee lastensa äitiyden, onkin friikki muuttunut normaaliksi biologiaksi.

Näinhän se menee.

T: Xante

Niin, se on kieltämättä jännää että mikä tahansa kipu ja rääkki on ok, kun sitä ei tarvitse itse kokea. Mitähän tässä nyt keksisi että mitä voisin kokea jonkun miehen kohdalla, vaikka hänhän se oikeasti kokee, enkä minä? Pitäisikö minun jotenkin puolesta kokea vaikkapa se jokapäiväinen parran raakkaaminen... Siinähän välillä hurmekin huppelehtii, kuulema. Mutta jotenkin se ei vain vertaudu synnytykseen.

Noh, Toopehan nimenomaan väittää kokeneensa raskauden ja äitiyden. Tähän saakka hän on huudellut joka ilta, että semmoinen, että mies on raskaana, on friikkien hommaa, mutta nyt onkin omakohtaisesti asian kokenut.

Joskin lienee viestin ajankohdalla taas merkitystä tässä kokemusasiantuntijuudessa.

T: Xante

[Hiha]

Tiedän lasteni äitiydestä kokeneena, että raskaus/äitiys on vaikeaa. Mutta onhan se normaalia biologiaakin! Luontoa.

Olen myös olettanut, että nimimerkki Toope olisi mies. Oma virheeni. Onneksi hänen mielipiteensä ovat sillä lailla selkeät, että vastaavaa erehtymisen vaaraa muiden sukupuolien suhteen ei ole.

[Hippi]

Minä puolestani tiedän kokemuksesta, että raskaus ja äitiys ei ole lainkaan vaikeaa. Varmaan se johtuu juuri sukupuolestani. Meille naisille se yleensä on helpompaa, ei tietenkään kaikille meistäkään.