Yksi perhemalli on uskovainen perhe. Katselin lopulta viimeisenkin osan neliosaisesta sarjasta jossa jehovien keskuudessa on raiskattu lapsia ja sitten on kielletty perheitä ottamasta yhteyttä poliisiin sun muihin viranomaisiin, koska yhteiskunta on Saatanan vallassa. Tavallaan nämä raiskatut lapset on siis raiskattu henkisesti vielä uudestaan tämän paskapääjärjestön taholta. Lapset on pakotettu kuvailemaan jonkun ukkoraadin edessä mitä heille on tehty, sitten on jäkätetty että todistajat puuttuu, ja tapauksista uskonveljien kesken laaditut raportit on paiskattu arkistoon homehtumaan. USA:ssa sarjan mukaan tuli sellainen laki että vuoden sisällä jo vanhentuneiksikin merkatut raiskuut pitää ottaa käsittelyyn. Ja yritetään saada jehovilta niitä raportteja, mutta eivät vaan suostu antamaan. On se jännä että saa jopa rikkoa laki, kun ollaan uskovaisia.
Viimeisessä osassa oli sentään jo yksi mies joka edes pikkaisen piittasi siitä mitä hänen tyttärelleen oli tapahtunut. Tämä isukki sitten suistui alkoholismiin, kun meni niin sekaisin siitä että kun hän ehti ilmoittaa poliisille, niin pakotettiin luopumaan syytteistä pelottelemalla että suljetaan uskonyhteisöstä pois.
Minulle on kyllä täysin käsittämätöntä että miten kukaan voi asettaa uskonnon itselleen omia lapsiaan tärkeämmäksi. Jos minä olisin tehnyt lapsia, niin todennäköisesti olisin pölöttänyt omasta uskostani, mutta en sitä kyllä olisi alkanut lasten päihin runttaamaan. Ei minullekaan niin tehty omassa lapsuudenkodissani. Tai ehkä nyt sitten olen vaan niin autistinen, etten käsitä minkä takia pitäisi käännyttää joku toinen samaan uskoon mikä itsellä on. Kun se on minun juttuni, niin miksi sen pitäisi olla kenenkään toisen juttu?
