Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Erilaisista perhemalleista ja sukupuolisensitiivisestä kasvatuksesta

Aloittaja Edward, tammikuu 26, 2019, 09:14:27

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Toope

Tenavat on erinomainen sarjakuva, yksi parhaimmista. Minusta ei sukupuolisortava, vaikka ehkä kertookin hieman eri ajan yhteiskunnasta.
Sukupuolisorto- tai homo/queer- ongelmiahan jälkeiset sukupolvet ovat tuostakin häiriintyneisyydessään kehittäneet.

Toope

Tenavien aikainen yhteiskunta ei ollut vielä saastutettu tällä nyky lgtbp-ajatuksella, oli terveempi yhteiskunta.

Amore

Lotus Eaters YouTube-toimitus kertoi äskettäin brittiläisestä teatteriproduktiosta, joka on jonkinlaista koko perheelle suunnattua seksivalistusta(?). Vaiikuttaa siltä, että produktion tuottajilla ei ole mitään sen kummempaa asiantuntemusta seksivalistuksen antajina kuin että he ovat itsensä asiantuntijoiksi valinneet. Show:n ikärajaksi annettiin arviolta 5-6 vuotta, vaikka käsiteltävät aiheet vaikuttivat kovin aikuismaisilta. Lotus Eatersin väki tutki aihetta lähemmin ja päätyi tulokseen, että produktion tyyli tuntui lähinnä grooming-oppikirjalta. Esitys nostatti ainakin alkajaisiksi vahvaa vastustusta ja se jouduttiin perumaan.

Kuinka woke sitä voikaan olla ja kuinka ymmärtämätön lasten sielunelämää kohtaan!

The "Family Sex Show"

https://www.youtube.com/watch?v=yKdABdxU9Dw

https://thefamilysexshow.com/
All you need is Love

Toope

#423
Kun olin nuorempi, yhteiskunnan tehtävä oli suojella lapsia seksi-asioilta, koska kuuluvat aikuisille.
Nyt vanhempien pitää suojella lapsia koulujen, Disneyn ja median seksi/gender-saastalta.
Kehitystäkö? Juu, ei muuten ole...
LGBTP:n tyrkytys on sairasta.

Norma Bates

Jos tämä nyt pitää paikkansa, niin alkaa sensitiivisyys kieroutua. Minkä ihmeen takia siitä pitäisi huolestua että poika leikkii autoilla, kun samaan aikaan pitäisi kannustaa jos poika leikkii nukeilla? Omaa lapsuuttani kuin muistelen, niin eipä paljon kyttäilty millä leikin ja mitä. Ja kaikki leluthan minulle kelpasivat. Vauvanuket ei kyllä niinkään.

Parhaillaan Naisasialiitto Unioni väsää jo ennestään hämmentyneille vanhemmille uutukaista opasta sukupuolisensitiivisestä kasvatuksesta, jossa kerrotaan muun muassa, kuinka tulee toimia, jos poika suostuu leikkimään pelkästään autoilla.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/73d313f4-9c51-4391-8be7-ca338ff34951

Aikuiset voisivat kyttäillä enempi toisiaan ja vaatia että naisten pitää muuttua miesmäisiksi ja miesten naismaisiksi. Jyrkät erot veks. Miehet lukemaan Me naisia ja naiset Tekniikan Maailmaa? (Itselleni on kelvannut kumpikin lehti, jos on kirjastossa tullut luettua jo kaikki tiedelehdet.)

Xantippa

^

No tämä nyt oli taas Sannan näyte siitä, miten hän pyrkii, omien sanojensa mukaan, kirjoittamaan provokatiivisesti saadakseen reaktioita.

En tunne yhtään vanhempaa, joka "tunkee väkisin keskelle leikkikenttää ja napsii lempilelut pois lapsen käsistä", mutta toisaalta tämähän on totta:

Vaikka lapsia yritetään puskea kohti sukupuolineutraaliutta, aikuisten maailmassa sukupuoliroolit elävät ja voivat edelleen hyvin. Sen näkee jo vaikkapa katsomalla esimerkiksi televisiokanavia tai lehtiä. Me Naiset, Eeva ja Anna käsittelevät täysin eri aihepiirejä kuin vaikkapa Tekniikan maailma ja Metsästys ja kalastus.

Eli toisin sanoen, onhan se nyt hemmetinmoinen ristiriita, että samalla kun tunnistamme, että aikuisten maailmassa sukupuolittuneisuudesta koituu monenmoista haittaa yhteiskunnalle, milloin mitäkin syrjintää ja syrjäytymistä, jne. niin olemme sitä mieltä missään tapauksessa asiaan ei saisi puuttua millään tavalla siinä vaiheessa, kun se vielä olisi ehkä mahdollista, eli lapsuudessa.

Onhan se pahin mahdollinen teko päiväkodilta, jos tosiaankin sijoittavat rakennuspalikat leikkiuunin viereen. Kun mistä se lapsi sitten tietää, mitä lehteä sen kuuluu aikuisena lukea.

T: Xante

ROOSTER

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - kesäkuu 02, 2022, 10:00:08
Aikuiset voisivat kyttäillä enempi toisiaan ja vaatia että naisten pitää muuttua miesmäisiksi ja miesten naismaisiksi. Jyrkät erot veks. Miehet lukemaan Me naisia ja naiset Tekniikan Maailmaa? (Itselleni on kelvannut kumpikin lehti, jos on kirjastossa tullut luettua jo kaikki tiedelehdet.)

Olen aina lukenut tekniikan lehtiä, mutta myös kaikki käsiini saamat naistenlehdet. Niistä olen ammentanut naisnäkökulmaa ajatuksiini ja olenkin varmaan aika ihmeellinen kombo ulkonäköni, joidenkin vanhakantaisten sukupuolirooliajatusteni ja feminismiä ymmärtävän mieleni kanssa. Naisten ymmärtämisen yrittäminen on mielestäni erittäin hauska ja hyödyllinenkin harrastus, jossa tosin koskaan ei voi tulla edes hyväksi. Tyydyttäväksi korkeintaan.

Luultavasti iän myötä laskevat testosteronitasoni muuttavat minua ajatuksen tasollakin yhä feminiinisempään suuntaan. Odotan mielenkiinnolla mitä minusta kuoriutuu vanhemmiten, se on itsellenikin täysi arvoitus.
Yleinen mielipide on aina väärässä.

a4: Minulla on sellainen kokemus että kaikki vähänkin älykkäät laitteet jumiutuvat itsekseen, ennemmin tai myöhemmin ja jotkut useammin.
Omakin pää.

Gerardo: "Viidakko on äiti, eikä äitiä voi myydä tai ostaa. Äitiä voi vain suojella.  HS

Hippi

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - kesäkuu 02, 2022, 10:10:19
Onhan se pahin mahdollinen teko päiväkodilta, jos tosiaankin sijoittavat rakennuspalikat leikkiuunin viereen.

Tuohan on hyvä sijoittelu, kun Legoista saa hyvät mykyset keitoksiin, niin ei tarvitse kauhaa tyhjässä kattilassa pyöritellä.

Lapsethan on yksilöitä jo syntyessään ja jokaista kiinnostaa niin erilaiset jutut, että onnekas on se vanhempi, joka hoksaa oikeanlaista tavaraa laittaa oikeaan aikaan lapsen ulottuville. Nimittäin hyvin onnistunut vähäisempikin tavaramäärä pitää piltin pitkään puuhassa ja siinä vanhemman korva lepää, kun ei olla vinkumassa, ettei ole mitään tekemistä.

Minulla oli joitain omilta tytöiltä jääneitä tavaroita, esim. liesi ja astiat, barbit ja Legot (isot ja pienet, joista pienet oli minun omia Legoja vuosikymmenten takaa). Hyvin kelpasi naapurin pojille kaikki nuokin samoin kuin vauvanuket vain vanhemmalle pojalle. Noiden lisäksi on kaupunkimatto, jossa ajeltiin pikkuautoilla.

Nyt alkaa leikit olla jo vähemmässä noilla. Mutta vaikka miten ovat veljeksiä ja kuin paita ja peppu, niin toinen seuraa tubettajia ja räplää enemmänkin puhelinta ja toinen saattaa piirtää sarjakuvia niin, että joskus unohdan hänen olevan "kylässä", kun on sulkeutunut vierashuoneeseen kehittelemään tarinoita. Tietty myös leikkivät jonkun verran edelleen ja jos olen oikein huomannut, niin legoukkeleilla pääasiassa täällä ollessaan.

Minusta on aika outo ajatus, että aikuisen pitäisi jotenkin leikkejä mennä tyrkyttelemään. Kyllähän se riittää, että vaihtoehtoja on tarjolla. Ei lapset jätä käyttämättä mahdollisuutta leikkiä sillä, mikä kiinnostaa ihan luonnostaan.
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

Toope

Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 02, 2022, 10:36:22
Minusta on aika outo ajatus, että aikuisen pitäisi jotenkin leikkejä mennä tyrkyttelemään. Kyllähän se riittää, että vaihtoehtoja on tarjolla. Ei lapset jätä käyttämättä mahdollisuutta leikkiä sillä, mikä kiinnostaa ihan luonnostaan...
Jokainen lasten kanssa tekemissä ollut tietää sen, että tytöt ja pojat keskimäärin kiinnostuvat eri asioista. Tuohon ei aikuisten tulisi mennä väliin, sukupuolet vaan ovat erilaisia, kuten pitääkin olla.

Toope

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - kesäkuu 02, 2022, 10:00:08
Aikuiset voisivat kyttäillä enempi toisiaan ja vaatia että naisten pitää muuttua miesmäisiksi ja miesten naismaisiksi. Jyrkät erot veks. Miehet lukemaan Me naisia ja naiset Tekniikan Maailmaa? (Itselleni on kelvannut kumpikin lehti, jos on kirjastossa tullut luettua jo kaikki tiedelehdet.)
Olen minäkin Me-Naisia lukenut, en oikein viihdyttynyt tosin. Ei ole minulle tarkoitettu lehti, koska olen mies.
Mikä ongelma eroissa on? Ei mitään ongelmaa mielestäni. Hörhöqueerporukan mielestä sitä ongelmaa on, ei tavisten mielestä.
Tuo pikku äänekäs porukka ei saa sanella maailmaamme.

Xantippa

Lainaus käyttäjältä: Toope - kesäkuu 03, 2022, 23:01:08
Tuo pikku äänekäs porukka ei saa sanella maailmaamme.

Vihdoinkin olen Toopen kanssa samaa mieltä. Toopemieliset eivät saa sanella maailmaamme.

T: Xante

Toope

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - kesäkuu 04, 2022, 07:54:36
Lainaus käyttäjältä: Toope - kesäkuu 03, 2022, 23:01:08
Tuo pikku äänekäs porukka ei saa sanella maailmaamme.

Vihdoinkin olen Toopen kanssa samaa mieltä. Toopemieliset eivät saa sanella maailmaamme.
Yhteiskunta toimikoon pääosin normaalien kautta, syrjimättä toki epänormaaleja.

Hiha

Lainaus käyttäjältä: Toope - kesäkuu 04, 2022, 22:04:59
Yhteiskunta toimikoon pääosin normaalien kautta, syrjimättä toki epänormaaleja.

Koska "pääosa" on määritelmällisesti "normaaleja", mutta muutkin saavat lausuntosi mukaan tehdä kuten parhaaksi näkevät, en saa ihan kiinni mistä seikoista olet aiemmin ollut noinkin monen viestin verran huolestunut. Vaan jos olet nyt saanut itsellesi vakuutettua yhteiskunnan olevan tältä osin kunnossa, sehän on hieno juttu.

Toope

Lainaus käyttäjältä: Hiha - kesäkuu 05, 2022, 10:01:26
Lainaus käyttäjältä: Toope - kesäkuu 04, 2022, 22:04:59
Yhteiskunta toimikoon pääosin normaalien kautta, syrjimättä toki epänormaaleja.

Koska "pääosa" on määritelmällisesti "normaaleja", mutta muutkin saavat lausuntosi mukaan tehdä kuten parhaaksi näkevät, en saa ihan kiinni mistä seikoista olet aiemmin ollut noinkin monen viestin verran huolestunut. Vaan jos olet nyt saanut itsellesi vakuutettua yhteiskunnan olevan tältä osin kunnossa, sehän on hieno juttu.
En ole queer-porukkaa muuten tuomitsemassakaan, kunhan eivät tyrkytä malliaan muille ja eritoten lapsille. Viimeksimainitussa menee lgbtp jo pedofiliaa lähelle, jos tyrkyttävät aatettaan lapsille. Rajansa kaikelle...

ROOSTER

Lainaus käyttäjältä: Toope - kesäkuu 07, 2022, 23:14:57
En ole queer-porukkaa muuten tuomitsemassakaan, kunhan eivät tyrkytä malliaan muille ja eritoten lapsille. Viimeksimainitussa menee lgbtp jo pedofiliaa lähelle, jos tyrkyttävät aatettaan lapsille. Rajansa kaikelle...

Minulla on ihan sama. En ole tuomitsemassa uskontojakaan, mutta mielestäni niitä ei saisi alati tyrkyttää. Enkä tuomitse perussuomalaisiakaan, mutta sen jatkuvan tyrkyttämisen sietoraja on ollut välillä lähellä.