Erilaisista perhemalleista ja sukupuolisensitiivisestä kasvatuksesta

[Norma Bates]

Minähän olen olemassa ilmeisesti vain sen takia että äidilläni oli yksinäistä ja ankeaa kun hän oli muuttanut korpeen ja nainut isäni. Äitini oli vasta 20-vuotias minut saadessaan. Kuulema siihen aikaan oli tapana laittaa lapsi. Isäni ei autististen piirteidensä (ja ehkä sotaorpoutensa) vuoksi olisi kyllä soveltunut millään tapaa isäksi. Enkä olisi vanhemmuutta suositellut äidillenikään, hänellä taisi se heidän yli 20-vuotinen avioliittonsa mennä kokolailla masentuneena koko se aika.

Kun äitini alkoi odottaa sisarustani, isän juominen kiihtyi. Äitini ei saanut keneltäkään tukea tilanteessa jossa vauvan henkikin oli uhattuna. Sisarukseni synnyttyä äiti muutti omakotitalossamme alakertaan, ja sinne jäi. Vanhempieni seksielämä päättyi siihen ja menikö siinä nyt sitten joku 10 v että olivat avioliitossa ilman mitään intiimiä kanssakäymistä. Isä kyllä kävi keskenään intiimisti, äidin väitteen mukaan sekä naisten että miesten kanssa, juomaputkiensa aikana.

Jos isäni oli biseksuaali (mistä minulla ei ole varmaa tietoa), niin sittenhän voi tietysti ajatella että olen sekä rikkonaisesta hetero- että biperheestä. Ei voi tietää. Keskeistä omasta mielestäni on että henkisesti tavallaan lapsen tasolla olevien ihmisten ei kannattaisi lapsia laittaa, ja jos nyt oikein häijyksi alan, niin juopot saisi vaikka steriloida. Mutta isä ei ollut deekuasteella vielä siinä vaiheessa kun vanhempani tapasivat.

Jotkut miehet (ehkä naisetkin) ryhdistäytyvät siinä 25 - 30 v iässä, ne jotka eivät niin tee, juovat itsensä hautaan.

Oikeastaan pitäisi melkein puhua jostain alkoholistien perhemallista, kun näitä "erilaisia perhemalleja" mietitään. Se on ihan oma lukunsa hullunkurisissa perheissä.

[Hiha]

Toope. Olet saanut järkevää palautetta. Sinun olisi syytä nyt miettiä vähän ennen kuin seuraavan kerran roiskaiset.

Koeta vastata edes johonkin esiintuoduista näkökohdista.

• Kaikissa kulttuureissa lasten paras ei ole aina automaattisesti ylin arvo.
• Lasten kasvatus on käytännössä usein muidenkin kuin äidin ja isän tehtävänä.
• Heterosuhde ei pyhitä ketään vanhempana.

- Miksi ei? Lasten elämänturvaaminen mielestäni on tärkeintä! Vanhempien elämä on vähemmän tärkeää.
- Isovanhempien, setien, tätien, sisarten tms., mikä on pointtisi? Kaikissa kulttuureissa ja yhteisöissä muutkin kuin vanhemmat vaikuttavat.
- Heterous on normielämää. Ei pyhää, vain normia. Useimmat ovat heteroja, queer-porukka on pieni, mutta huutaa kovasti...

Koetinko nyt vastata, Hiha?

Koetit, kiitoksia. Vastineeksi kerron mitä ajatuksia vastauksesi herättävät.

Minustakin olisi hienoa, jos lasten etua pidettäisiin silmällä kuin silmäterää. Ikävä kyllä on kulttuureita, joissa vanhemmat saattavat tappaa oman lapsensa, jos hän torpedoi suunnitelman naittaa hänet serkulle. Tai pikkuserkulle. Tai rikkaalle setämiehelle ylipäätään. Tuollainen yletön sukupuolimoraalin ja liittojen vahtaaminen ei minusta vaikuta hyvältä valinnalta. Koska fakta on että selkeä enemmistö ihmisistä on joka tapauksessa auttamatta heteroita, miksi haaskata aikaa ja vaivaa niiden kiusaamiseen jotka eivät ole? Leben und leben lassen. Vai mitä?

Suomessa tavoitelluin perhemalli toimii nykyisin seuraavasti. Lapsi viedään vuoden ikäisenä päivähoitoon (koska kunnolliset vanhemmat ovat toki molemmat töissä). Siellä lapsen kuuluu viettää mahdollisimman pitkiä päiviä säteilemässä laadukasta perhetaustaansa ja siten maagisesti kohentamassa huonompiosaisten kersojen kvaliteettia (jotka pitää saada kanssa päivähoitoon, pois saamattomien ja työttömien vanhempiensa vaikutuspiiristä). Kouluikäisenä lapsen ei tarvitse tehdä enää niin pitkää päivää sosiaalistaakseen ongelmatapauksia. Opetuksessa ideologisesti sopivinta kuitenkin olisi, että hän ei olisi oppinut kotonaan eikä vanhemmiltaan mitään, koska se romuttaisi – ja yleensä onneksi käytännössä romuttaakin – illuusion peruskoulun tarjoamien tasapuolisten mahdollisuuksien merkityksestä, vs. taustasta johtuvat edellytykset niihin mahdollisuuksiin kaksin käsin tarttua. Kun vanhempien yhteiskunnallinen ihannerooli on maassamme näin olematon, mitä väliä sillä on kuinka monella heistä on pimppi tai pippeli?

Sinulla on edelleen osoittamatta että miten se minkänapaisen ihmisen kanssa makaa, tekee kenestäkään paremman tai huonomman huoltajan tai kasvattajan, verrattuna vaikka siihen miten yleensä toisia ihmisiä kohtelee?

[Melodious Oaf]

Toopen käsitykseen että ydinperheissä kasvaneet olis keskimäärin tai "yleistyksenä" tai tilastollisesti katsoen vähemmän vaikeita ihmisiä liittyy joitakin ihan mielenkiintoisia asiaa vähän monimutkaistavia näkökohtia.

Eroille on aika arkisia syitä. Kasvetaan erilleen, yhteyttä ja keskinäistä sidettä ei oikein enää ole, tai sitä ei löydetä vaikka yritetään. Joku tapahtuma tai niiden sarja romuttaa luottamuksen. Vaikka pettäminen tai muu vastaava. Tai joku toistuva paska käytös voi romuttaa luottamuksen toiseen, vaikka sitä ei sinänsä olis tarkoittanut. Se voi tuhota sen tunteen että todella arvostaisit toista, eikä siihen välttämättä auta se, että kuitenkin arvostat ja vaan toimit silti niin.

Jokaisella voi tulla joskus semmosia "mustia hetkiä" että vaan toimii aivan paskasti, ja se on mun mielestä hienoa, että ihmistä ei tarvitse pelkästään sen perusteella arvioida eikä hylätä eikä suhdettakaan välttämättä lopettaa.

Mutta tästä eri asia on se, jos toi on jatkuvalla syötöllä tapahtuva toistuva käytösmalli, joka vahingoittaa suhteen toista osapuolta tai ylipäätään on tuhoisa tai haitallinen. Tai että tämmönen muodostuu osaksi sitä suhdetta ja että se suhde itsessään luo niille tilan jossa niitä voi ja saa tehdä — että se toinen ei vaan saa siitä lähteä.

Ongelmakäytös voi olla vaikka sitä että uhkapelaa, on päihdeongelma, jatkuvasti lyttää ja vähättelee toista, tai muutoin sabotoi toisen elämää kohtuuttomasti, isommat emotionaaliset vaikeudet ja niistä johtuva vammailu, fyysinen väkivalta — ja onhan noita.

Noi käytösmallit on sellaisia, että ei niistä voi sanoa, että sen pitäisi olla jollekin OK, vaan jos joku ihminen ei omista lähtökohdistaan niiden kanssa pärjää, on tervettä vetää rajoja ja tarvittaessa vaikka jättää toinen, jos se ei lopu tai siihen ei saada muuten tolkkua. 

Tietysti voi olla silleen että suhteessa ei tilapäisesti ole hyvä olla ja se johtuu jostain muuttuvista olosuhteista tai kuormituksesta, tai vähän pitemmällä tähtäimellä jostain vaikeuksista mitä katsotaan ettei kohtuudella ole voinut välttää ja niiden kanssa halutaan yrittää selvitä.

Ja totta kai sitä sidettä ja muuta pitääkin vaalia eikä se aina mitään helppoa ole.

Mutta silti, jos jatkuvasti on tosi paljon haasteita ja riitaa sun muuta, silloin sekin on ongelmakäytöstä nimeltä läheisriippuvuus jäädä siihen väkisin roikkumaan ja ajatella että vain sinä pystyt sen toisen ihmisen korjaamaan ja varsinkin kokea että kaikki vastoinkäymiset vaan vahvistaa tämmöstä tunnetta ja halua uskoa siihen että sillä teidän keskinäisellä yhdessäololla ne toisen ihmisen — tai sun omat — käytöksen ongelmat ratkeaa — siis sen sijaan että ne pitäis ne itse tajuta ja kohdata ja vain se voi siinä auttaa.

Toikin on sellainen toimintamalli, joka oppisen kautta helposti siirtyy seuraavalle sukupolvelle.

Eikä se tee edes ihmiselle itselleen mitään palvelusta, että sitä vain siedetään vaikka se tekis mitä.

Jos sitä vaan siedettäis, sehän olis tosi tehokas tapa lapsillekin opettaa että noin voi toimia ja siirtää sitä mallia taas eteenpäin.

Jos joku osa eroista johtuu aivan paskoista toimintamalleista, on tavallaan loogista että myös eroperheiden lapset niitä jonkin verran oppivat — eikä tämä välttämättä tarkoita sitä, että jos eroa ei olisikaan tapahtunut, he olisivat olleet niiltä enemmän suojassa ja etteivät eivät he olisi esimerkiksi vielä lisäksi oppineet tommosta läheisriippuvuuden mallia siihen päälle.

Tää nyt on tämmönen aika teoriatason kuivakka ja ohut himmeli, enkä tarkoita että tää juttu tähän nyt jollain keskeisellä tavalla pysähtyy tai tyhjenee.

Vaan tää on kapea näkökulma isosta jutusta,  joka nyt kuitenkin tuo pienen siivun lisää yhteen ajatukseen jota Toope on ilmaissut.

[Toope]

Toopen käsitykseen että ydinperheissä kasvaneet olis keskimäärin tai "yleistyksenä" tai tilastollisesti katsoen vähemmän vaikeita ihmisiä liittyy joitakin ihan mielenkiintoisia asiaa vähän monimutkaistavia näkökohtia...

Hyvää kommenttia sinulta, mutta muistutan, että puhuin yleistäen, en kärjistäen.
Tiedän, että hyvä vanhemmuus on kiinni henkilöstä. Väitän silti ydinperheen paremmuutta, koska on luontevin malli meille. 2 (kaksi) sukupuolta luo elämää, siksi luo perhettäkin parhaiten. Olkaa vapaasti eri mieltä, minä olen tuota mieltä.
- - -
Miksi muuten on sellaista vastustusta ydinperhettä kohtaan?
Kaikki tiedämme, että se on luonnollinen malli.
Ehkä siksi, ettei ole malli, joka sopii joidenkin ideologisiin malleihin...!?

[Toope]

Toope. Olet saanut järkevää palautetta. Sinun olisi syytä nyt miettiä vähän ennen kuin seuraavan kerran roiskaiset.

Koeta vastata edes johonkin esiintuoduista näkökohdista.

• Kaikissa kulttuureissa lasten paras ei ole aina automaattisesti ylin arvo.
• Lasten kasvatus on käytännössä usein muidenkin kuin äidin ja isän tehtävänä.
• Heterosuhde ei pyhitä ketään vanhempana.

- Miksi ei? Lasten elämänturvaaminen mielestäni on tärkeintä! Vanhempien elämä on vähemmän tärkeää.
- Isovanhempien, setien, tätien, sisarten tms., mikä on pointtisi? Kaikissa kulttuureissa ja yhteisöissä muutkin kuin vanhemmat vaikuttavat.
- Heterous on normielämää. Ei pyhää, vain normia. Useimmat ovat heteroja, queer-porukka on pieni, mutta huutaa kovasti...

Koetinko nyt vastata, Hiha?

Koetit, kiitoksia. Vastineeksi kerron mitä ajatuksia vastauksesi herättävät.

Minustakin olisi hienoa, jos lasten etua pidettäisiin silmällä kuin silmäterää. Ikävä kyllä on kulttuureita, joissa vanhemmat saattavat tappaa oman lapsensa, jos hän torpedoi suunnitelman naittaa hänet serkulle. Tai pikkuserkulle. Tai rikkaalle setämiehelle ylipäätään. Tuollainen yletön sukupuolimoraalin ja liittojen vahtaaminen ei minusta vaikuta hyvältä valinnalta. Koska fakta on että selkeä enemmistö ihmisistä on joka tapauksessa auttamatta heteroita, miksi haaskata aikaa ja vaivaa niiden kiusaamiseen jotka eivät ole? Leben und leben lassen. Vai mitä?

Suomessa tavoitelluin perhemalli toimii nykyisin seuraavasti. Lapsi viedään vuoden ikäisenä päivähoitoon (koska kunnolliset vanhemmat ovat toki molemmat töissä). Siellä lapsen kuuluu viettää mahdollisimman pitkiä päiviä säteilemässä laadukasta perhetaustaansa ja siten maagisesti kohentamassa huonompiosaisten kersojen kvaliteettia (jotka pitää saada kanssa päivähoitoon, pois saamattomien ja työttömien vanhempiensa vaikutuspiiristä). Kouluikäisenä lapsen ei tarvitse tehdä enää niin pitkää päivää sosiaalistaakseen ongelmatapauksia. Opetuksessa ideologisesti sopivinta kuitenkin olisi, että hän ei olisi oppinut kotonaan eikä vanhemmiltaan mitään, koska se romuttaisi – ja yleensä onneksi käytännössä romuttaakin – illuusion peruskoulun tarjoamien tasapuolisten mahdollisuuksien merkityksestä, vs. taustasta johtuvat edellytykset niihin mahdollisuuksiin kaksin käsin tarttua. Kun vanhempien yhteiskunnallinen ihannerooli on maassamme näin olematon, mitä väliä sillä on kuinka monella heistä on pimppi tai pippeli?

Sinulla on edelleen osoittamatta että miten se minkänapaisen ihmisen kanssa makaa, tekee kenestäkään paremman tai huonomman huoltajan tai kasvattajan, verrattuna vaikka siihen miten yleensä toisia ihmisiä kohtelee?

Häh, esitätkö sinä jotain sosialistista johdettua lastenkasvatusta? Itse vierastan tuota. Isä ja äiti hoitakoot lastenkasvatuksen.

[Melodious Oaf]

Siinä sanotaan että Hiha on samaa mieltä sieltä että lasten etua olisi hyvä pitää korkeana prioriteettina.

Sitten huomautetaan että maissa joissa kytätään tosi tarkkaan avioliittoja ja seksuaalimoraalia ja tämmönen kunniallisen perinteisen perhekäsityksen noudattaminen ajaa yli yksilön oikeuksista on tosiasiallisesti myös sellaisia joissa lapset tästä aika helvetisti kärsii.

Toi kuvaus tän jälkeen on humoristista ja leikittelevää, ja siinä kuvataan sitä, että tää meidän kaikista arvostetuin tiivis ydinperheen arki ja lapsesta huolen pitäminen oikeasti tarkoittaa sitä, että lapsi laitetaan tarhaan ja kouluun ja vanhemmilla on työkiire ja stressiä ja muuta. Ja jos ne on työttömiä ja ei ole samaa kiirettä, silti toimitaan näin. Ja samoin jos ne onkin eronneet.

Eli se sun kuva siitä miten kaksi aikuista pitää hirveästi huolta siitä lapsesta mutkistuu nyt sillä että tosi suuren osan ajasta ne kaikki lapset on kuitenkin keskenään, ja tehdään vähän pilaa siitä, miten toope Toope elitistisesti arvostelee (edes ymmärtämättä mitä tekee) sitä että jotkut näistä lapsista on ns. liian huonoista oloista ja se on se mikä pilaa näiden hienojen hyvien ihmisten ja niidenkin lasten elämän.

Se ei ole tossa enää edes väite, vaan yksi mahdollinen tapa tulkita tota, etkä sä tietysti ihan niin voi edes tehdä, jos et suurin piirtein ymmärrä mistä itse välillä puhut.

Ja toisin kuin nyt mun aukikelaama rujo tulkinta, se mitä Hiha sanoi oli hyvällä mielellä ja hyvässä hengessä, jolloin se huumori tekee siihen tilaa vaikka olla täysin eri mieltäkin.

Ylipäätään tossa oli niin paljon huumoria ja epäsuoraa eikä edes se mitä siinä sanotaan osin ole aivan totaalisen vakavaa, että sun on varmaan turha sitä edes miettiä, kun se ei nyt ole semmosta täysin yksinkertaista ja suoraviivaista "tää on näin" töräyttelyä mitä itse harrastat.

Ehkä järkevää olis ymmärtää että muut ajattelee ihan muilla tavoilla ja ne saa myös ilmaista sitä, vaikka sä et sitä edes ihan täysin ymmärtäis — ja sit todeta vaan että okei, me ollaan varmaan jostain samaa mieltä ja sitten niistä erimielisyyksistä on turha kauheasti murehtia jos en edes ymmärrä mitä toinen suomalainen mulle sanoo — että ehkä se huumori on vaan paras keino ja riittää.

[Melodious Oaf]

Ja siis mun mielestä te olette siitä tärkeästä asiasta täysin samaa mieltä että lapsen etua pitäis vaalia ja vartioida tosi pitkälle.

Mitään oikeaa erimielisyyttä teillä ei ole, vaan te vaan ajattelette ja lähestytte kaikkia tähän liittyviä asioita täysin eri tavoilla.

Sulla on siitä semmonen käsitys että ydinperhe on tähän vastaus. Ja se voi olla sulle ihan hyvä vastaus, ei siinä mitään.

Mutta sitten kaiken keskustelun ja elämän ei pidä pysähtyä eikä se voi pysähtyä siihen että sulla on hyvä tarkoitus ja tämmönen yhden sanan mittainen idea siitä miten se tehdään. Ja tuut sen aina sanomaan kun se ei ookkaan vielä ratkennut että kaikki ois kaikilla pelkästään hyvin.

Omasta puolesta olen sitä mieltä että hokemalla niitä juttuja enemmänkin heität kapuloita rattaisiin, mutta jos se on susta silti jotenkin yhteiskunnallisesti tärkeää sananvapauden takia tai koska se välillä ärsyttää muita ihmisiä ja se on hyvä tai koska ne taustalla olevat jutut — mistä kuitenkin olette täysin samaa mieltä — on sulle niin tärkeitä, niin totta kai sä nyt kusella voit käydä.

[Xantippa]

Se nyt vaan pitää ymmärtää, että kun Toope nimittelee esim. transihmisiä olioiksi, se ei ole kärjistys, vaan yleistys! Ja sehän selvittää ynnä pyhittää kaiken.

T: Xante

[Socrates]

Jankkaus ydinperheestä on käyty sata kertaa, mutta aina ihmetyttää, kuvittelevatko ydinperheen haukkujat, ettei muka nykyään olisi hyväksyttyä elää sinkkuna tai yksinhuoltajana.

Eihän ydinperheitten tukeminen tarkoita sitä että olisi joku sosiaalinen pakko perustaa ydinperhe.

Kuuluu teini-ikään ja nuoreen aikuisuuteen, että aamiaismuropaketin kannessa myhäilevä ydinperhe ärsyttää, mutta siitä kannattaa kasvaa yli. Tottakai täydellinen ydinperhe on falski ihanne, mutta kaikki ihanteet ovat tavallaan falskeja.

Ydinperhe on ollut aina hyvin haastava, hauras ja lyhytaikainen yhteisö ja nettiaikana sitä hajottavia tekijöitä on entistäkin enemmän.

Ilmassa on nykyään havaittavissa vahingoniloa, kun ydinperheessä menee huonosti ja se on vastenmielistä. Väheksymättä muidenkin elämäntilanteiden haasteita ydinperheissä ollaan kovilla ja heikoilla ja heikkojen potkiminen päähän on raukkamaista.

[Norma Bates]

Minulla on erittäin hämärä mielikuva että siellä korvessa missä asuimme, joku oli kehottanut äitiäni laittamaan minut tarhaan tai esikouluun, tai mitä näitä nyt oli 1970-luvulla. Äitini ei niin tehnyt, oletan että siksi kun hän alunperinkin oli hankkinut minut seurakseen, kun oli itse melkein koko lapsuuteni ajan kotona. Mutta ei minua kyllä mitenkään vahvasti vahdittu kokoajan, tuntuu että sain aikalailla huinia omia aikojani missä sattuu, niin kuin ilmeisesti kaikki sen ajan lapset. Mitä tahansa olisi voinut sattua, mutta ei sattunut sen takia että en itse ollut minkäänlainen rämäpää. Hurjinta mitä tein oli hyppiä keinusta vauhdissa alas, mutta sitäkin vain siksi että olin saanut jonkin ison vaahtomuovinpalan isältäni, joten oli mihin hyppiä, hah hah.

[Norma Bates]

Jankkaus ydinperheestä on käyty sata kertaa, mutta aina ihmetyttää, kuvittelevatko ydinperheen haukkujat, ettei muka nykyään olisi hyväksyttyä elää sinkkuna tai yksinhuoltajana.

Eihän ydinperheitten tukeminen tarkoita sitä että olisi joku sosiaalinen pakko perustaa ydinperhe.

Kuuluu teini-ikään ja nuoreen aikuisuuteen, että aamiaismuropaketin kannessa myhäilevä ydinperhe ärsyttää, mutta siitä kannattaa kasvaa yli. Tottakai täydellinen ydinperhe on falski ihanne, mutta kaikki ihanteet ovat tavallaan falskeja.

Ydinperhe on ollut aina hyvin haastava, hauras ja lyhytaikainen yhteisö ja nettiaikana sitä hajottavia tekijöitä on entistäkin enemmän.

Ilmassa on nykyään havaittavissa vahingoniloa, kun ydinperheessä menee huonosti ja se on vastenmielistä. Väheksymättä muidenkin elämäntilanteiden haasteita ydinperheissä ollaan kovilla ja heikoilla ja heikkojen potkiminen päähän on raukkamaista.

Ei minua pänni ydinperheet joissa edes yritetään. Sisaruksellani on sellainen perhe. Mutta se ärsyttää jos ydinperhettä pidetään automaattisesti hyvänä, kun on nähnyt ja kuullut monia perheitä jotka eivät ole.

Nyt jos nämä homojen perheet jälleen kerran otetaan tarkasteluun, niin tietysti tulee mieleen että takuulla sielläkin on kaikenlaista, teinien kanssa taistelua sun muuta. Ja herää kysymys että kun homoperheet, taikka sateenkaariperheet, tietävät että heitä kytätään aivan erityisesti, niin mahtaa heillä olla suorituspaineita ja kamala hinku esittää ulospäin miten hyvin menee ja kaikki on täydellistä. Ei käy kateeksi.

[Melodious Oaf]

Ihmisiähän nekin on.

Mutta jos on pakko valita silleen että sulla on tietty "ideaali" joka mahtuu yhteen kuvaan ja muutaman sanan kiteytykseen, niin ei sitä ehkä helppo ole muovata sellaiseksi että jos vaan sitä kiteytystä ängetään kaikkien kurkusta alas ja jotain ahdasta periaatetta sovelletaan kaikkiin, se ei olis jonkinlaista tyranniaa tai hiton ikävää — hyvistä tarkoituksista huolimatta.

Silti jonkun tämmösen taustalla olevien käsityksen mukaan voi varmaan elää ja se voi toimia suht hyvin.

Sama homma mun mielestä vaikka tota tekis ns. liberaaleilla arvoilla ja käsityksillä.

Ongelma on se että jos ammut hiton kovaa alas sellaista mitä et edes ymmärrä ja oletat että se on silloin paskaa ja itse olet fiksu, niin ei mikään takaa ettei se menis aivan syteen ja ettet aiheuttais haittaa.

Toopen tapauksessa mysteeri on se että kukaan ei tiedä mitä ne sen käsitykset on siellä kaiken takana. Ehkä ne voi olla ihan hyviäkin.

Ja joka tapauksessa se että asiat on perinteisiä tai yksinkertaisia tai suoraviivaisia voi myös olla ihan hyvä ja toimia. Tai se että mennään aika semmosilla valmiilla oletuksilla ja odotuksilla. Se voi olla helpompaa ja turvallisempaa kuin elää silleen että ei tiedä ja ei ymmärrä ja kaikki on vähän semmosta epäselvää. Riippuen siitä millainen joku ihminen on, se voi toimia paremmin kuin että yrittäis tehdä jotain erilaista tai ihan omaa tai kyseenalaistaa ja mennä vaikean kautta tai ylipäätään kohdata semmosta jota ei ymmärrä.

Ne on semmosia erilaisia reittejä vaan kai.

Tosi laajassa kuvassa toi menee mun mielestä niin että kaikilla on semmosia "tärkeitä juttuja" joista pitää kiinni, ja jos ympäristö uhkaa niitä tai joku siinä ympäristössä triggeröi, niin tietyt egon rakenteet astuu kehiin ja ne koittaa ns. suojella sua siltä.

Se voi olla ihan vaikka sitä että muistatko lähettää tai vastata jonkun sähköpostin tai lukea ne. Yhtäkkiä tulee semmonen että ei saatana ja soimaa itseään.

Paradoksi on se että joo, ne on tavallaan tärkeitä asioita ne sähköpostit ja vaikka työjutut, mutta siltä egolta puuttuu semmonen kyky nähdä asiat ja rajat pehmeämpinä — vähän silleen että onko sillä nyt niin väliä tai oletko varsinaisesti nyt mokannut mitään vai et. Tai vaikka olisitkin, miten se korjataan ja mitä haluaisit nyt tehdä siitä käsin että ensin nähdään se rauhallisesti mitä on tässä ja nyt ja mikä on se tilanne.

Tosi paljonkin tommosia egon rakenteita tottelemalla voi päästä semmoseen että sulla on tosi kiva elämä ja ihan mukavaa ja kaikki sujuu pääosin melko hyvin.

Eikä se siis ole edes tuomittavaa tai väärin sinänsä.

Mutta jotkut kokee ton silleen että ne egon rakenteet koko ajan tempoo sua pois siitä mitä on tässä ja nyt — eli vaikka sulla olis hieno talo tosi kivalla paikalla ja tekisit kaikenlaista jotta saisit jotain mikä on sulle hyvää ja tärkeää — samalla et ole edes läsnä etkä täysin pääse siihen mikä on sulle tärkeää ja mitä hyvää siinä edes on, vaan koko ajan mennään ja tehdään ja pyritään johonkin eikä mikään riitä.

Jonkinlainen vaihtoehto tolle olis mennä sitä kohti että kokis että asiat on oikeasti aika syvästi OK ja että olet aika syvästi turvassa ihan sillä että olet osa maailmaa. Se on koko ajan läsnä ja tässä ja nyt.

Tietenkään sun ruumis ei ole turvassa siltä että jotain voi sille sattua etkä ole turvassa siltä joku voi mennä pieleen tai muuta, mutta periaatteessa tämmösessä kuvassa ideaali olis se että olis läsnä omassa elämässään ihan todella ja tuntee sen ja kokee sen — ja se on koko ajan se homman pointti.

Mutta ei tolla tavalla ole pakko ajatella eikä se nyt varmaan kaikille ole mikään hyvä tavoite tai tapa elää edes

Tarkoitan vaan sitä että tommosia ideaaleja varmaan on kaikilla ja ne nyt on mitä ne on.

[Socrates]

Ei minua pänni ydinperheet joissa edes yritetään. Sisaruksellani on sellainen perhe. Mutta se ärsyttää jos ydinperhettä pidetään automaattisesti hyvänä, kun on nähnyt ja kuullut monia perheitä jotka eivät ole.

Ydinperheitä on perhehelvetistä kohtalaisesti pyöriviin. Täydellisiä tai lähellekään sitä olevia ydinperheitä, joissa kaikilla on koko ajan kivaa ei ole olemassa.

Perhehelvetteihin on monta syytä, toki välillä sekin ettei ole yritetty laiskuuttaan ja välinpitämättömyyttään.

Kohtalaisesti pyörivissä on yritetty niin pirusti ja osattu luopua monista omista tarpeista. Lähipiirissä on pari semmoista.

Ydinperhe on haastava elämänmuoto, koska saman katon alla on yleensä eri ikäisiä ja eri sukupuolta olevia ihmisiä, joilla on hyvin erilaiset tarpeet, toiveet ja ongelmat. Ydinperhettä arvostellessa sitä usein verrataan muihin ihmissuhteisiin, jotka toimivat täysin eri pohjalla.

[Melodious Oaf]

Lisään vielä omaan edelliseen:

Mikä tahansa tommonen "ideaali" tai käsitys, vaikka se ois kuinka itselle tärkeä ja syvästi vaalittu tahansa, voi muuttua typeryydeksi tai voi olla haitallinen jos sitä sovelletaan huonosti tai jos sitä väkisin vierään yhteyteen johon se ei sovi.

[Norma Bates]

On tullut jokusenkin kerran puhuttua siitä miten vanhemmat pilaavat lastensa elämän, mutta vaihteeksi voisi puhua siitä miten lapsi voi pilata vanhempiensa elämän. Meinaan luin tässä juuri jostain lehdestä tapauksesta että olikos tämä 30-vuotias poika kiristää kokoajan äidiltään rahaa. Välillä mennään muidenkin sukulaisten kimppuun, jos naisella ei vaan kertakaikkiaan ole. Tämä äiti on nyt päättänyt että hän ei enää suostu näkemään nälkää päihteitä käyttävän poikansa vaatimusten takia. Poika vetoaa siihen että nainen on hylännyt hänet, kun poika oli jossain vaiheessa nuoruudessaan huostaanotettuna.

Helpostihan sitä ajattelee että naisessa vika, kun on pitänyt lapsikin huostaanottaa. Mutta entäpä jos poika on itsekseen tullut niin pahatapaiseksi, ettei hänen kanssaan perhe kertakaikkiaan pärjännyt? Artikkelin perusteella pojalla meni välillä paremminkin, mutta sen jälkeen kun hänen seurustelusuhteensa päättyi, alkoi hillitön alamäki juurikin päihteiden parissa.

Olin aikoinaan tekemisissä sellaisen naisen kanssa joka oli ottanut kaksi sukulaislastaan kasvatettavakseen (kuoleman johdostako, en enää muista). Parivaljakon pojasta tuli juoppo ja tuhopolttaja (jälkimmäinen harrastus sai alkunsa siitä että tyttöystävä jätti). Sen verran mitä tätä naista itse tapasin ja näin, vaikutti äärimmäisen kiltiltä ihmiseltä joka ei osaa reagoida muuta kuin itkemällä huonoon kohteluun. En tiedä miten siinä touhussa sitten pitkässä juoksussa kävi. Mutta ehkä jotkut yksilöt vain kertakaikkiaan ovat jo nuorena kaiken avun tuollapuolen. Tai ainakaan heidän perhettään ei voi vaatia olemaan ikuisesti velvollisia auttamaan, ennemminkin asia kuuluu viranomaisille tietyn pisteen jälkeen.