Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Uutisia maailmalta ja Suomesta

Aloittaja Jaska, tammikuu 06, 2019, 22:02:57

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 6 Vieraat katselee tätä aihetta.

Hippi

^
Onhan jo koronauutisten melko varhaisessa vaiheessa raportoitu, että koiran turkista olisi korona tarttunut ihmiseen.
Ilmeisesti siinä tapauksessa koiran omistaja oli tartunnan kantaja ja koiraansa käpälöidessään levittänyt virusta eläimen turkille. Joku olisi sitten tätä koiraa taputellut ja silitellyt tietämättömänä koiran saastumisesta.

Nyt kaikki koirat lahtipenkkiin ja lähetetään ruoka-avuksi Kiinaan lihat.
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

Hippi

Enpä tiennyt tästä uutisesta mitään, kun eilen tuolla Hipin jupinoissa moitin uudistunutta Honkkaria IKEAn kaltaiseksi sokkeloiseksi myymäläksi, johon väkisin eksyy. Varmaan on sitten Ruotsissa hyväksi havaittu keino saada asiakas ostelemaan ylimääräistä yrittäessään löytää tietään ulos myymälästä.

Hong Kong -tavarataloketju vaihtaa nimensä – ruotsalaisomistaja laittaa kaupan uusiksi
Hong Kong -halpatavarakauppojen nimi vaihdetaan Rustaksi kesäkuussa. Ruotsalainen Rusta osti ketjun kaksi vuotta sitten. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.

Ennen kuin Rusta osti ketjun, Hong Kong oli joutunut yrityssaneeraukseen.

Nimenvaihdoksen yhteydessä myymälät uudistetaan. Suomessa myymälöissä säilytetään puutarhapuoli ja kalastusvälineet. Näitä ei Rustan muiden maiden liikkeissä ole. Ne ovat olleet Hong Kongien parhaiten menestyneet osat.

HS:n mukaan ainakin Keravalla myymälä on jo uudistunut, ja kävijöiden mukaan kaupassa näkyy nyt aiempaa enemmän esimerkiksi sisustustavaraa.
....

Honkkarista on tulossa jonkunlainen mini-IKEA, joka pian löytyy jokaisesta niemen notkosta ja saarelmasta, sillä 25 myymälän määrä on tarkoitus tuplata viidessä vuodessa. Nimivalintaakin ihmettelin, sillä se vaikutti oudolta, joskin nimenä istuu suomalaisen suuhun hyvin. Rusta = Varustaa ainakin, jos uskomme Googlekääntäjää. Kaupan suomenkielisessä sloganissa on käytetty sanaa suomenkielisemmin viittaamaan tekemiseen "rustaamisiseen".

Kopek

Pyyhin HK:n pois vakiokauppojeni listalta jo jokin aika sitten, kun huomasin että siitä oli tullut Kodin Ykkösen reinkarnaatio tai jotain tällaista. En tiennyt ruotsalaisomistuksesta. Luulin, että HK yrittää epätoivoista viimeistä muuttumiskeinoa ennen vääjäämätöntä konkurssia. Uusi tuotevalikoima ei ollut enää sitä, mikä vetoaisi minuun. Mielenkiintoisinta vanhassa HK:ssa olivat erikoiserät armeijoiden poistotuotteita. Ostin vuosien varrella rekvisiitaksi yhtä ja toista. Ehkä puutarhapuolella voisi vielä käydä kurkistamassa.

Uutisesta toiseen.

Ylen Uutiset kertovat poliisin kovista otteista Yhdysvalloissa.

Miehen kuolemaan johtanut pidätys järkyttää USA:ssa – FBI ryhtyi tutkimuksiin silminnäkijävideon tultua julki
Käsirautoihin laitettu musta mies toisti useita kertoja, ettei pysty hengittämään, mutta poliisi jatkoi miehen kaulan rusentamista polvellaan vielä silloinkin, kun tämä oli menettänyt tajuntansa.

Yleisradion uutisessa ei taida olla mainintaa rasismista, mutta joidenkin muiden tiedotusvälineiden samaa tapausta käsittelevissä uutisissa rasismi mainitaan.

"Black lives matter" lukee mielenosoittajan kyltissä. Jos uhri olisi ollut valkoihoinen tai aasialainen tai latino, osoitettaisiinko silloinkin mieltä? Ja mitä kyltissä lukisi?

Mitenhän Halla-aho kommentoisi? Minulla on mielessäni kuvitelma, millainen hänen kommenttinsa voisi olla.

https://yle.fi/uutiset/3-11369753

Norma Bates

Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 27, 2020, 12:18:03
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - toukokuu 26, 2020, 10:50:01
Sama se mistä ovat saaneet, nirri pois niin eivät tartuta eteenpäin. Eli lasken turkisteollisuuden täysin turhien teollisuudenalojen joukkoon.

No onhan tuo turha, mutta pitäisikö kaikki minkit tuon vuoksi "murhata"?

Kissakin on nykyisin ihan "turha olento" jos sen niin ajattelee- niissäkin on tartuntoja ollut, joten kaikilta mirreitä, vain nirri pois, vai mitä?

Turhia teollisuuden aloja on paljon muitakin, kuten vaikka puuvillateollisuus joka tuhoaa luonnottoman paljon luontoa, toisin kuin turkikset jotka ovat hyvinkin pitkäikäisiä ja lämpimiä.

Murhataanhan ne minkit jokatapauksessa. Parempi aikaisemmin kuin myöhemmin, mikäli elämä häkissä on ankeaa. Ja näyttäisihän se olevan. Minkeistä en tiedä, mutta jonkun sortin kettuja syötetään läskeiksi kai sen takia että turkkiin tulee mahdollisimman paljon pinta-alaa? Lisäksi näillä on kaikenlaista kampurajalkaa ja muuta, olisiko lie sisäsiitoksesta johtuvaa vammaa.

Ei minkkejä tietenkään koko maailmasta lahdattaisi. En tiedä missä niitä kuuluu luonnostaan olla, mutta siellä jossain eläisivät kuten ennenkin.

Norma Bates

Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 28, 2020, 08:12:28
Enpä tiennyt tästä uutisesta mitään, kun eilen tuolla Hipin jupinoissa moitin uudistunutta Honkkaria IKEAn kaltaiseksi sokkeloiseksi myymäläksi, johon väkisin eksyy. Varmaan on sitten Ruotsissa hyväksi havaittu keino saada asiakas ostelemaan ylimääräistä yrittäessään löytää tietään ulos myymälästä.

Hong Kong -tavarataloketju vaihtaa nimensä – ruotsalaisomistaja laittaa kaupan uusiksi
Hong Kong -halpatavarakauppojen nimi vaihdetaan Rustaksi kesäkuussa. Ruotsalainen Rusta osti ketjun kaksi vuotta sitten. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.

Ennen kuin Rusta osti ketjun, Hong Kong oli joutunut yrityssaneeraukseen.

Nimenvaihdoksen yhteydessä myymälät uudistetaan. Suomessa myymälöissä säilytetään puutarhapuoli ja kalastusvälineet. Näitä ei Rustan muiden maiden liikkeissä ole. Ne ovat olleet Hong Kongien parhaiten menestyneet osat.

HS:n mukaan ainakin Keravalla myymälä on jo uudistunut, ja kävijöiden mukaan kaupassa näkyy nyt aiempaa enemmän esimerkiksi sisustustavaraa.
....

Honkkarista on tulossa jonkunlainen mini-IKEA, joka pian löytyy jokaisesta niemen notkosta ja saarelmasta, sillä 25 myymälän määrä on tarkoitus tuplata viidessä vuodessa. Nimivalintaakin ihmettelin, sillä se vaikutti oudolta, joskin nimenä istuu suomalaisen suuhun hyvin. Rusta = Varustaa ainakin, jos uskomme Googlekääntäjää. Kaupan suomenkielisessä sloganissa on käytetty sanaa suomenkielisemmin viittaamaan tekemiseen "rustaamisiseen".

Fy fan. Rusta...

Kävin jokin aika sitten Hong Kongissa etsiskelemässä erinäisiä vipstaakkeleita. Olin järkyttynyt kun selkeä halli olikin muutettu kammottavaksi sokkeloksi josta ei pääse noin vain pois. Mietin että pitäisikö syöksyä systeemin läpi hengittämättä (koska korona)... Tarjolla ollut tavara toi lähinnä mieleen Tokmannin, ja ihmetytti minkä ihmeen takia pitää olla "kaksi Tokmannia" samalla alueella. Hong Kong oli parhaimmillaan kun se oli täys kaikenlaista ei nyt välttämättä laadukkainta kamaa, mutta halpaa ja tarpeellista kumminkin. Kesti sitten sen minkä kesti, kuten esim. 5 e maksanut nokkakärry jolla raijasin pellettisäkkejä kunnes kärry sippasi.

Karikko

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - toukokuu 28, 2020, 10:54:13
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 27, 2020, 12:18:03
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - toukokuu 26, 2020, 10:50:01
Sama se mistä ovat saaneet, nirri pois niin eivät tartuta eteenpäin. Eli lasken turkisteollisuuden täysin turhien teollisuudenalojen joukkoon.

No onhan tuo turha, mutta pitäisikö kaikki minkit tuon vuoksi "murhata"?

Kissakin on nykyisin ihan "turha olento" jos sen niin ajattelee- niissäkin on tartuntoja ollut, joten kaikilta mirreitä, vain nirri pois, vai mitä?

Turhia teollisuuden aloja on paljon muitakin, kuten vaikka puuvillateollisuus joka tuhoaa luonnottoman paljon luontoa, toisin kuin turkikset jotka ovat hyvinkin pitkäikäisiä ja lämpimiä.

Murhataanhan ne minkit jokatapauksessa. Parempi aikaisemmin kuin myöhemmin, mikäli elämä häkissä on ankeaa. Ja näyttäisihän se olevan. Minkeistä en tiedä, mutta jonkun sortin kettuja syötetään läskeiksi kai sen takia että turkkiin tulee mahdollisimman paljon pinta-alaa? Lisäksi näillä on kaikenlaista kampurajalkaa ja muuta, olisiko lie sisäsiitoksesta johtuvaa vammaa.

Ei minkkejä tietenkään koko maailmasta lahdattaisi. En tiedä missä niitä kuuluu luonnostaan olla, mutta siellä jossain eläisivät kuten ennenkin.

No joo- aattelin vain noita turhia teollisuuden aloja, niitä riittää riippuen siitä kuka sen määrittelee.

Kissa ja koiratellisuus on sekin mennyt kurjempaan suuntaan jatkuvasti ketuista ja lehmistä puhumattakaan. Ihmisten iloksi ja hyödyksi noita luontokappaleita kiusataan, vaikka eivät ne kaiketi sitä kovin hyvin itse otusparat tiedostakaan.
Mutta kummasti lehmi-elukat kirmaavat iloissaan näin keväisin, jos laitumelle pääsevät, mikä nykyään on harvinaista.

Toope

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - toukokuu 28, 2020, 10:56:37
Kävin jokin aika sitten Hong Kongissa etsiskelemässä erinäisiä vipstaakkeleita. Olin järkyttynyt kun selkeä halli olikin muutettu kammottavaksi sokkeloksi josta ei pääse noin vain pois. Mietin että pitäisikö syöksyä systeemin läpi hengittämättä (koska korona)... Tarjolla ollut tavara toi lähinnä mieleen Tokmannin, ja ihmetytti minkä ihmeen takia pitää olla "kaksi Tokmannia" samalla alueella. Hong Kong oli parhaimmillaan kun se oli täys kaikenlaista ei nyt välttämättä laadukkainta kamaa, mutta halpaa ja tarpeellista kumminkin. Kesti sitten sen minkä kesti, kuten esim. 5 e maksanut nokkakärry jolla raijasin pellettisäkkejä kunnes kärry sippasi.
Nykyajan taloutta. Kiinalaista tms. vietnamilaista vaatetta ja rojua halvalla.

Kopek

Miten Halla-aho kommentoisi jatkouutista?

Parts of Minneapolis burn after George Floyd's death sparks protests

Wednesday night's protests, the second consecutive night of demonstrations, transitioned to rioting and looting over a few blocks south of downtown, with people smashing their way into stores and setting businesses and other buildings ablaze.

Jos poliisi käyttää liioiteltua väkivaltaa, jonka seurauksena pidätetty henkilö kuolee, millä logiikalla tämä tapaus antaa oikeuden sytytellä tulipaloja ja ryöstellä kauppoja?

https://edition.cnn.com/2020/05/28/us/minneapolis-george-floyd-thursday/index.html

Toope

Lainaus käyttäjältä: Kopek - toukokuu 28, 2020, 21:22:09

Onko eka kerta kun mustat mellakoivat ja rikkovat paikkoja? Meillä ei vielä tuosta ole kokemusta, mutta maahanmuuttopolitiikkamme myötä pian on.
Turmellaan omaa asuinaluetta. Ryöstetään liikkeitä, joissa aiemmin kävivät asiakkaina... Monikulttuuria Afrikan ja latinomaiden tyyliinkö?
Jo tuonkin vuoksi orjuus oli huono idea. Sillä tuotiin "afrikkaa"...

Karikko

Lainaus käyttäjältä: Kopek - toukokuu 28, 2020, 21:22:09

Jos poliisi käyttää liioiteltua väkivaltaa, jonka seurauksena pidätetty henkilö kuolee, millä logiikalla tämä tapaus antaa oikeuden sytytellä tulipaloja ja ryöstellä kauppoja?

Poliisi on olemassa suojelemassa yhteiskuntaa ja sen jäseniä. Ellei poliisiin luoteta siinä asiassa, silloin voidaan ottaa "laki" omiin käsiin- poliisihan pamputtaa joka tapauksessa.

Yleensä poliisi edustaa valtaa ja vallan käytön ollessa epäoikeudenmukaista, jopa julmaa. Silloin kansa katsoo sen olevan itseään vastaan, oli sitten minkä väristä hyvänsä.

Väkivallan kohdistuessa poliisin taholta johonkin ihmisryhmään, on ilmeinen ongelma- kuten nähdään.

Kopek

Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 29, 2020, 11:36:21
Poliisi on olemassa suojelemassa yhteiskuntaa ja sen jäseniä.

Keneltä?

Hayabusa

Lainaus käyttäjältä: Kopek - toukokuu 28, 2020, 21:22:09
Jos poliisi käyttää liioiteltua väkivaltaa, jonka seurauksena pidätetty henkilö kuolee, millä logiikalla tämä tapaus antaa oikeuden sytytellä tulipaloja ja ryöstellä kauppoja?

Huonolla logiikalla.

Hieman paremmalla - ei anna. Samoin kuin ei anna poliisin käyttää liioiteltua väkivaltaa, vaikka saisi kuinka pahan rikollisen verekseltään kiinni.
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur

Toope

Lainaus käyttäjältä: Kopek - toukokuu 29, 2020, 15:08:52
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 29, 2020, 11:36:21
Poliisi on olemassa suojelemassa yhteiskuntaa ja sen jäseniä.

Keneltä?
Rikollisilta, laittomilta maahantunkijoilta, mafioilta näin ensiksi.

Karikko

Lainaus käyttäjältä: Kopek - toukokuu 29, 2020, 15:08:52
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 29, 2020, 11:36:21
Poliisi on olemassa suojelemassa yhteiskuntaa ja sen jäseniä.

Keneltä?

Tuo on hyvä kysymys!  Kansaa suojellaan kansalta, mutta pääasiassa on rikkaiden asemasta kysymys.

Heidän omaisuuttaan ja siinä sivussa yhteiskunnan rakenteita suojellaan.

Joskus on hyvä kysyä myös, kumpi on suurempi rikollinen pankki, vaiko pankinryöstäjä.

Onhan perin tunnettu sekin asia, että pienen maan armeija on omaa kansaa vastaan olemassa, sen järjestyksen ja eliitin aseman säilyttämiseksi.

Sepe

Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 30, 2020, 15:50:19

Onhan perin tunnettu sekin asia, että pienen maan armeija on omaa kansaa vastaan olemassa, sen järjestyksen ja eliitin aseman säilyttämiseksi.

Tunnustan tietämättömyyteni tuon väitteesi suhteen. En tunne tuota asiaa.
Voisitko mainita jonkun muun kuin itsesi joka on tuota mieltä.

Itse asiassa: väitteesi pätee paremmin suuren maan armeijaan.