Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Uutisia maailmalta ja Suomesta

Aloittaja Jaska, tammikuu 06, 2019, 22:02:57

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 4 Vieraat katselee tätä aihetta.

Jaska


Kulmuni kulkee hänelle liian suurissa saappaissa. Kuin konsanaan entinen perussuomalainen oikeus- ja työministeri Jari Lindström aikoinaan. Muistan elävästi kun Katri Kulmuni vaivautuneena ilmoitti keskustan vetävän tukensa pois pääministeri Antti Rinteeltä. Näytti sille että Kulmuni oli keskustellut Rinteen kanssa ja ollut itse tyytyväinen mitä oli saanut keskusteltua Postin asiassa ja sitten Keskustan todelliset päättäjät pyyhkivät niillä keskusteluilla takamuksensa. Kömpelönä marionettina Kulmuni sai julkistaa, minkä oli kuullut olevan Keskustan kanta.

Se on toinen tarina että Rinteen syrjemmälle siirtyminen on ollut onnenpotku sekä SDP:lle että Suomelle.

Kulmuni on nyt asemassa, jossa on tarve esiintyä julkisuudessa. Mutta jääkö hänen esiintymisistään mitään linjakasta ja esimerkillistä mieleen? Ellei sujuvaa kevyttä englanniksi keskustelua lueta.

Aave

^
No, no. Eiväthän edustaminen ja kokoustaminen ole sen enempää, kuin ministerin perustyötä. Vaikka jokaisessa Suomen yliopistossa tarjotaan esiintymisjännityksestä poteville ihmisille ihan ilmaisia kursseja esiintymisjännityksen käsittelyyn ja hallintaan, niin toki äärimmäisen pätevä ministeri Kulmuni on niin erityisihminen, että ei tästä ilman 50 000 euron konsultointipalkkiota voi mitenkään selvitä. Kulmunin jännittäminen on aivan erilaista, kuin parikymppisen fuksin jännittäminen. Kulmuni on niin pätevä, että sehän tässä kaikkein eniten jännittääkin! :)
"...Did they get you to trade your heroes for ghosts?" - David Gilmour
Stasik - Lullaby For The
Enemy

Muisto Keijo Kullervo

#2792
Aamun keskusteluissa televisiossa keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen mainitsi kantanaan, että keskusta on lähtemässä pois hallituksesta perussuomalaisten leiriin - ilmeisesti - jos ei syksyn neuvotteluissa ala näkyä keskustan kanta?
Lienee kai työllisyyden nostaminen 60000 työllisellä (luulisi olevan helppoa, jos talous nykyisen työllisyys tilanteeseen vertaa?).

Muisto Keijo Kullervo
PS. Voi olla että kuulin virheellisesti, mutta korjatkaa olkaa hyvä?
"Tie, Totuus ja Elämä."
  60x60x60 =216000

Kopek

Tästä videosta mieleen tuli spontaanisti kolmen sanan lause, mutta jätän sen kirjoittamatta, koska en halua loukata sikoja.

https://www.bbc.com/news/av/world-us-canada-52916050/we-felt-like-we-were-going-to-die-in-that-car

En ota enempää kantaa tähän nimenomaiseen tapaukseen, joka näyttää aika ikävältä. Joissakin tapauksissa voisi kuitenkin kuvitella ylimitoitettujen poliisin toimien johtuvan siitä, että poliisit pelkäävät.

Jos käsiaseita on paljon, ja jos maassa on äärimmäisen ankara lainsäädäntö todellisine elinkautisineen ja kuolemantuomioineen, joku poliisitoimien kohteeksi joutuva henkilö voi panna kaikki yhden kortin varaan ja ampua. Kun kuolemanselli ja myrkkypiikki odottavat joka tapauksessa, ja jos vielä on terästänyt itseään joillakin aineilla, ensiksi ampumisen ajatus voi tulla mieleen. Pääseepähän nopeammin kärsimyksistään, jos ei muuta. Kun poliisit tietätävät tämän, heitä pelottaa. Heidän kannaltaan katsoen on pienempi paha saada huomatus tai potkut liiallisen voimankäytön takia kuin esittää pääroolia poliisihautajaisissa. Kuvernöörin kaunis puhe kuolemasta tehtävää suorittaessa ei taida ruumisarkkuun asti kuulua.

Se, että mustat joutuvat todennäköisimmin poliisin voimatoimien kohteeksi, johtunee siitä, että poliisit ovat perehtyneitä tilastoihin ja niiden perusteella tehtyihin riskianalyyseihin ja heidän kannaltaa katsoen mustat edustavat suurempaa riskiä. Se on tietenkin ikävää niiden mustien kannalta, jotka ovat vaarattomia. Ja näitähän on tietenkin suuri enemmistö.

En tiedä, miten asiantilaa pystyy muuttamaan. Epäilen, etteivät mielenosoitukset kovin paljon auta.

Jaska

Keskustalle on jo hapertuneeseen hallitusohjelmaan annettu heidän kannatukseensa nähden kohtuuttoman suuri paino. Keskustan kannatus sen kuin jatkaa laskuaan ja Keskusta on nyt keksinyt kiristää lisää etuoikeuksia hallituksessa pysyäkseen. Vaikea nähdä, miten kiky-Sipilän munaamalle Keskustalle saataisiin lisää kannatusta, vaikka Kulmunia kuinka kurssitettaisiin käyttäytymään ymmärrettävästi. Periaatteessa oli hyvä veto vaihtaa puheenjohtajaksi muodikkaasti nuori energinen nainen. Mutta entä käytännössä?

Kopek

Suomalaiskansallinen eriyispiirre?

https://yle.fi/uutiset/3-11387318

Eiväkö ne todellakaan muuta keksi. Katselisin mieluummin kuvaa uutisessa mainitusta arvokkaasta kuormaimesta.

En ole tehnyt tilastoja, mutta ulkomaisia ja suomalaisia uutissivuja jonkin verran katseltuani, olen alkanut pitää todennäköisenä, että Suomi on maailman johtava maa tuon tyyppisessä "uutiskuvituksessa". Ovatko toimittajat niin sikamaisen laiskoja, vai pyöriikö maailma todella tuollaisen akselin ympärillä.

ROOSTER

Lainaus käyttäjältä: Kopek - kesäkuu 05, 2020, 14:16:15
Suomalaiskansallinen eriyispiirre?

https://yle.fi/uutiset/3-11387318

Eiväkö ne todellakaan muuta keksi. Katselisin mieluummin kuvaa uutisessa mainitusta arvokkaasta kuormaimesta.

En ole tehnyt tilastoja, mutta ulkomaisia ja suomalaisia uutissivuja jonkin verran katseltuani, olen alkanut pitää todennäköisenä, että Suomi on maailman johtava maa tuon tyyppisessä "uutiskuvituksessa". Ovatko toimittajat niin sikamaisen laiskoja, vai pyöriikö maailma todella tuollaisen akselin ympärillä.

Oletko nähnyt tuon kaltaista kuvitusmateriaalia kun kysymyksessä on poliisin tekemät rikokset? Esim. Aarniosta en ole nähnyt yhtäkään kuvaa univormussa.
Yleinen mielipide on aina väärässä.

a4: Minulla on sellainen kokemus että kaikki vähänkin älykkäät laitteet jumiutuvat itsekseen, ennemmin tai myöhemmin ja jotkut useammin.
Omakin pää.

Gerardo: "Viidakko on äiti, eikä äitiä voi myydä tai ostaa. Äitiä voi vain suojella.  HS

-:)lauri

#2797
Silja Serenade alkaa liikennöimään Helsingin ja Riikan välillä. Olen kerran (joskus 90-luvulla) käynyt Riikassa. Kaunis kaupunki. Täytyypä päästä käymään siellä uudestaan nyt kun Tallink Silja tarjoaa sen varjolla hyvän tekosyyn lähteä laivalle vetämään perseet olalle.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

Kopek

Ilmeisesti Riikaan ei suuntaudu tarpeeksi liikennettä Suomesta, koska pysyvää laivalinjaa ei ole avattu. Merimatka olisi kohtuullinen ja sujuisi esimerkiksi yön aikana.

Asiasta toiseen.

CNN:n sivulla on video, joka on kuin jostakin tulevaisuuteen sijoittuvasta scifi-elokuvasta. Aika kammottava video itse asiassa.

https://edition.cnn.com/2020/06/05/us/buffalo-police-suspension-shoving-man-trnd/index.html

Maassa makaavan henkilön korvasta näyttäisi valuvan verta.

Mihinhän tämä touhu vielä johtaa?

Hippi

Harvoin on suomalainen politikko noin ärtyisä ollut julkisesti. Juha Rehula poistui Keskustan tämänpäiväisestä kokouksesta kiukkuisena kuin ampiainen ja oli jo huolissani toimittajan turvallisuudesta, kun tämä yritti tunkea mikrofonia Rehulan perässä autoon.

Kohtaus on tuossa uutispätkän alkumetreillä https://areena.yle.fi/1-50337787#autoplay=true

Olisi ollut todella mielenkiintoista ollä kärpäsenä verhotangolla kuuntelemassa kokouksen kulkua.

Kaikkonen on tviitannut, ettei ole kiinnostunut valtionvarainministerin hommista eikä myöskään puolueen puheenjohtajan hommista syksyllä.
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

Kopek

#2800
Epäilen, että poliisien motiivi ampua mustia miehiä ei ole halu tappaa vaan halu säilyä hengissä. Eihän siinä olisi mitään järkeä, jos poliisi ajattelisi, että ammunpa tuon aseettoman mustan miehen, kun se on niin mukavaa, ja näyttää tuossa joku kuvaavankin. Tässähän pääsee pian uutisiinkin, joten eiköhän panna paukkumaan. Hih hei ja pam pam.

Todennäköisemmältä tuntuu, että poliisi luulee, että mustalla miehellä on ase, ja se jää henkiin, joka ehtii ampua ensiksi.

Israelin viranomaiset ampuivat kuoliaaksi autistisen palestiinalaisen, ja nyt jo itse pääministerikin on joutunut pahoittelemaan asiaa. Tässäkin tapauksessa ampumista perusteltiin sillä, että ammutulla luultiin olevan ase.

https://www.bbc.com/news/world-middle-east-52956656

Vaikka pelko lienee tärkeä motiivi, ampumisissa voi olla paljasta tappamisen haluakin, kun sen voi tehdä univormun suojassa.

Muistan Suomen uutisista joitakin tapauksia, joissa poliisi väittänyt ampuneensa itsepuolustukseksi, mutta ampuminen on kuitenkin näyttänyt uutisen mukaan teloitustyyppiseltä. Yksi tapaus oli sellainen, jossa moottoripyöräilijä lähti ajamaan poliisia pakoon, ja poliisi väitti, että moottoripyöräilijä yritti ajaa hänen päällensä, joten hänen oli pakko ampua itsepuolustukseksi. Moottoripyöräilijä ei kuollut mutta halvaantui loppuiäkseen. Toisessa tapauksessa mieskaksikko yritti paeta autolla rikospaikalta, ja poliisi ampui lippaallisen luoteja pistoolilla autoa kohti ja auton oven läpi väittäen, että kyse oli itsepuolustuksesta, koska auto oli yrittänyt ajaa hänen päälleen. Minun mielestäni pakenevan auton oven läpi sivultapäin ampuminen ei oikein vaikuta itsepuolustukselta. Kyllä siinä on ollut tappamisen meininkiä. Miehet eivät kuolleet mutta haavoittuivat vakavasti.

En ota noihin tapauksiin sen enempää kantaa, koska ne perustuvat hatariin muistikuviini uutisista, joita joskus olen nähnyt. Mikkelin panttivankidraaman loppuhuipennus joka tapauksessa oli ilmiselvä teloitus, joka kuitenkaan ei mennyt aivan nappiin. Tuli vähän oheisvahinkoja. 

Patsaita kaadetaan kuin Itä-Euroopassa 30 vuotta sitten.

https://www.bbc.com/news/uk-52954305

Moni amerikkalainen suurmies - esimerkiksi George Washington - oli orjienomistaja. Pitäisikö pääkaupungin ja osavaltion nimet muuttaa ja kaataa huomattava määrä Orjapiiskuri-Georgen patsaita.

Kun poliisi tulee rikospaikalle ja näkee mustan miehen ase kädessä, mustalle miehelle voi käydä huonosti, vaikka hän olisi hyvis, joka pidättelee varsinaisia rikollisia. Minä en kyllä halua esiintyä minkäänlainen ase kädessä, kun poliisi saapuu paikalle. Tämä koskee myös suomalaista poliisia.

Jos kansalainen tekee kansalaispidätyksen eli uhkaa aseella roistoa ja soittaa poliisin, kansalainen on itse suuressa vaarassa. Hän voi saada rangaistuksen jonkin pykälän perusteella. Rikollisen kannattaa huutaa suureen ääneen "Varokaa, sillä on ase!", ja osoittaa tyyppiä, kun poliisi saapuu paikalle. Poliisi alkaa uhkailla asetta pitelevää henkilöä, jolloin roisto saattaa käyttää hässäkkään hyväkseen ja paeta.

https://www.nytimes.com/2018/12/08/reader-center/gun-rights-black-people.html

Juha


Jos yhteiskunnassa on epäkohtia, niin viimeinen taho kansalaisen toimenpiteille on yhteenotto poliisin, tai virkamiesten kanssa. Nämä eivät kuulu yleisesti valtaapitäviin, vaikka kytköksiä voi ollakin, kyseenalaiseen, mikä koskee ammattiryhmiä kauttaaltaan.

Kuka eniten vastaa järjestelyistä, ja on siten vastuullisin, ja saa aikaan asioita. Tässä kohdassa menee tosiaan ohi. Poliiseja kohtaan on turha vihoitella, koska ovat itsekkin vasten ongelmatapauksia, jotka keskenään kärsivät huonoista oloista eniten.

Kuvaavinta näissä ongelmien valumisissa on ilmaisu, että murhataan ihminen kivasti. Silloin se menee esim tappona (tai menehtymisenä), josta joku yhtä huonosti pärjäävä, joutuu kantamaan seuraukset. Eräästä vinkkelistä katsoen, L-L, on W, ts: LLW.

Järjestelmä ja määräävyys fiksuna, laittaa ikävät ihmiset telomaan toisensa. Koskee suurempiakin yhteyksiä.

MrKAT

Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 07, 2020, 17:28:43
Harvoin on suomalainen politikko noin ärtyisä ollut julkisesti. Juha Rehula poistui Keskustan tämänpäiväisestä kokouksesta kiukkuisena kuin ampiainen ja oli jo huolissani toimittajan turvallisuudesta, kun tämä yritti tunkea mikrofonia Rehulan perässä autoon.

Kohtaus on tuossa uutispätkän alkumetreillä https://areena.yle.fi/1-50337787#autoplay=true

Jännä miten minä näin Rehulan suht leppoisan asiallisena.(Katsoin nyt tuon videon mutta olin nähnyt tv:stäkin). En nähnyt missään kiukkua enkä ärtymystä.
"Voi poikaseni, niin vähällä tiedolla leikkaajat ja potkijat luulevat hallitsevansa maailmaansa" - Kaarle Suuri somea seurattuaan
Suureen typeryyteen tarvitaan toopemaisen tyhmiä (moderoitavia) persuja.

Hayabusa

Lainaus käyttäjältä: Kopek - kesäkuu 07, 2020, 22:30:36
Epäilen, että poliisien motiivi ampua mustia miehiä ei ole halu tappaa vaan halu säilyä hengissä. Eihän siinä olisi mitään järkeä, jos poliisi ajattelisi, että ammunpa tuon aseettoman mustan miehen, kun se on niin mukavaa, ja näyttää tuossa joku kuvaavankin. Tässähän pääsee pian uutisiinkin, joten eiköhän panna paukkumaan. Hih hei ja pam pam.

Todennäköisemmältä tuntuu, että poliisi luulee, että mustalla miehellä on ase, ja se jää henkiin, joka ehtii ampua ensiksi.

Kantapaikan poliisiasiantuntija on varmastikin jäljillä tässä pelkokertoimessa. Aseita Amerikassa riittää ja ganstakulttuuriin kuuluu niiden käyttäminen. Lisäisin tähän vielä huonon koulutuksen. Tai oikeampi on varmaan sanoa vaihtelevan tasoisen koulutuksen. Poliisitoimi on järjestetty rapakon takana miten missäkin. Siitä seuraa vaihtelevat vaatimukset konstaapeleille ja edelleen vaihteleva koulutus. Jos osaamisessa on puutteita, niin pelkokin nousee helpommin esille ja toimet sen mukaiset eli äärimmäiset.
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur

Karikko

Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 07, 2020, 17:28:43
Harvoin on suomalainen politikko noin ärtyisä ollut julkisesti. Juha Rehula poistui Keskustan tämänpäiväisestä kokouksesta kiukkuisena kuin ampiainen ja oli jo huolissani toimittajan turvallisuudesta, kun tämä yritti tunkea mikrofonia Rehulan perässä autoon.

Kohtaus on tuossa uutispätkän alkumetreillä https://areena.yle.fi/1-50337787#autoplay=true

Olisi ollut todella mielenkiintoista ollä kärpäsenä verhotangolla kuuntelemassa kokouksen kulkua.

Kaikkonen on tviitannut, ettei ole kiinnostunut valtionvarainministerin hommista eikä myöskään puolueen puheenjohtajan hommista syksyllä.

Ehkä rehula toivoi isompaa ministerikierrätystä ja itselleen paikkaa "aurinkossa" ja siksi oli ilmeisen tuohtunut- mikäs muu syy hänellä voisi olla.