Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?

Aloittaja kertsi, syyskuu 07, 2019, 16:44:51

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 10, 2019, 17:06:35
Lainaus käyttäjältä: safiiri - syyskuu 10, 2019, 16:24:32
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 10, 2019, 09:29:45
Tämä koske ihan siemenestä asti kasvattamista. Luin eilen Tieteen Kuvalehden paperiversiosta että 2000-luvulla USA:ssa kuuro pariskunta oli antanut valikoida aikaansaamistaan alkoista kohduun siirrettäväksi juuri sen kappaleen josta kehittyy kuuro lapsi. Samaten lyhytkasvuinen pariskunta (ei voine sanoa että "lyhytkasvuisuudesta kärsivä") oli valinnut alkion josta lopputuloksena on lyhyt lapsi.

Olen aiemmin kuullut että kuurot vanhemmat eivät ole halunneet lapsilleen asennettavaksi kuuloimplanttia, koska se on loukkaus "kuurojen kulttuuria" kohtaan. En ymmärrä miksei lapsi muka voisi yhtähyvin sekä kuulla että käyttää viittomakieltä vanhempiensa seurassa, joten ei se kulttuuri siitä mihinkään katoa. Ja mikä se on sellainen kulttuuri jossa suositaan parannettavissa/helpotettavissa olevaa vammaa tai vikaa?

Vanhempien hinku saada itsensä kanssa identtisiä jälkeläisiä voisi olla naurettava, ellei se pahimmillaan olisi itkettävä. Näkisin että täyspäisen kersan kasvattamisessa olennaisen tärkeää on että unohdetaan sitä omaa itseä ja egoa edes sen verran että halutaan lapselleen parempi ja terveempi elämä kuin omalla itsellä on ollut!

Implantin avulla kuurosta lapsi ei saa normaalia kuuloa, vaan huonon kuulon. Siten on harhaanjohtavaa sanoa, että kuurous olisi implantilla parannettavissa.

Huonokin kuulo on kumminkin kuulemista, eli täyskuurous poistuu. Onhan se liikenteessäkin turvallisempaa että kuulee edes jotain, kuin että ei mitään, koska kulttuuri.

Kuitenkaan tästä ei olla täysin yksimielisiä, että on ehdottomasti parempi lapselle saada sisäkorvaimplantti. Kyse onkin paljon siitä, nähdäänkö kuurous vain vammana ja hankalana puutteena vai onko se ennemminkin kieliryhmään (viittomakielisiin) kuulumista, omaan kulttuuriseen vöhemmistöön kuulumista. Paljolti kysymyksessä on myös se, kuka saa määritellä sen, miten kuuroutta arvotetaan. Onko kuulevilla aina oikeus määritellä kuuro vammaiseksi vai voiko kuuro itse todeta, ettei hän itseään vammaiseksi miellä, vaan viitomakieliseksi. Minusta on aika ymmärrettävää, ettei joku ole halukas asettautumaan sellaiseen rooliin ja asemaan, jota vammaisuus tarjoaa. Se voi olla paljon haitallisempaa kuin vain kuulon puuttuminen.

https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/41138/1/URN%3ANBN%3Afi%3Ajyu-201304051391.pdf

Tuolta voi lueskella asiasta, jos oikeasti kiinnostaa.

Muistelen, että itsekin halusit oikeuden määritellä oman elämäsi onnistuneisuutta tms. Tässä on kyse samasta asiasta - kuuro / viittomakielinen haluaa itse määritellä, millaiseksi viittomakielisyys kuvataan ja nähdäänkö se vain lääketieteen näkökulmasta ja vammaisuutena. Kuulon puuttuminen vaikkapa liikenteessä pärjäämisessä on myös suurelta osin seurausta siitä, miten yhteiskunnassa liikenne järjestetään. Nykyään sitäpaitsi ne suurimmassa vaarassa olevat evät taida olla kuuroja, vaan niitä kuulevia, jotka kuitenkin liikenteessä kulkiessaan kuuntelevat jotain muuta kuin liikenneympäristön ääniä. Toisaalta tulossa ovat sähköiset menopelit, joiden kohdalla kuulo ei olekaan se ajoneuvosta varoittava asia.

Kun tässä olen jonkin aikaa saanut seurata erään viittomakielisen toimintaa kuulevien ympäristössä, niin kyllähän se haitta kuulon puuttumisesta on lähinnä seurausta siitä, että muut kuulevat ja toimivat sellaisilla tavoilla, joissa kuulemista oletetaan. Mutta joissakin tilanteissa - vaikkapa melun häiritessä tilannetta - voi itse asiassa viittomakielisellä olla helpompaa. Viittomien seuraamista ei melu häiritse samaan tapaan kuin ääneen käytyä keskustelua.

Norma Bates

Lainaus käyttäjältä: safiiri - syyskuu 11, 2019, 06:53:46
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 10, 2019, 17:06:35
Lainaus käyttäjältä: safiiri - syyskuu 10, 2019, 16:24:32
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 10, 2019, 09:29:45
Tämä koske ihan siemenestä asti kasvattamista. Luin eilen Tieteen Kuvalehden paperiversiosta että 2000-luvulla USA:ssa kuuro pariskunta oli antanut valikoida aikaansaamistaan alkoista kohduun siirrettäväksi juuri sen kappaleen josta kehittyy kuuro lapsi. Samaten lyhytkasvuinen pariskunta (ei voine sanoa että "lyhytkasvuisuudesta kärsivä") oli valinnut alkion josta lopputuloksena on lyhyt lapsi.

Olen aiemmin kuullut että kuurot vanhemmat eivät ole halunneet lapsilleen asennettavaksi kuuloimplanttia, koska se on loukkaus "kuurojen kulttuuria" kohtaan. En ymmärrä miksei lapsi muka voisi yhtähyvin sekä kuulla että käyttää viittomakieltä vanhempiensa seurassa, joten ei se kulttuuri siitä mihinkään katoa. Ja mikä se on sellainen kulttuuri jossa suositaan parannettavissa/helpotettavissa olevaa vammaa tai vikaa?

Vanhempien hinku saada itsensä kanssa identtisiä jälkeläisiä voisi olla naurettava, ellei se pahimmillaan olisi itkettävä. Näkisin että täyspäisen kersan kasvattamisessa olennaisen tärkeää on että unohdetaan sitä omaa itseä ja egoa edes sen verran että halutaan lapselleen parempi ja terveempi elämä kuin omalla itsellä on ollut!

Implantin avulla kuurosta lapsi ei saa normaalia kuuloa, vaan huonon kuulon. Siten on harhaanjohtavaa sanoa, että kuurous olisi implantilla parannettavissa.

Huonokin kuulo on kumminkin kuulemista, eli täyskuurous poistuu. Onhan se liikenteessäkin turvallisempaa että kuulee edes jotain, kuin että ei mitään, koska kulttuuri.

Kuitenkaan tästä ei olla täysin yksimielisiä, että on ehdottomasti parempi lapselle saada sisäkorvaimplantti. Kyse onkin paljon siitä, nähdäänkö kuurous vain vammana ja hankalana puutteena vai onko se ennemminkin kieliryhmään (viittomakielisiin) kuulumista, omaan kulttuuriseen vöhemmistöön kuulumista. Paljolti kysymyksessä on myös se, kuka saa määritellä sen, miten kuuroutta arvotetaan. Onko kuulevilla aina oikeus määritellä kuuro vammaiseksi vai voiko kuuro itse todeta, ettei hän itseään vammaiseksi miellä, vaan viitomakieliseksi. Minusta on aika ymmärrettävää, ettei joku ole halukas asettautumaan sellaiseen rooliin ja asemaan, jota vammaisuus tarjoaa. Se voi olla paljon haitallisempaa kuin vain kuulon puuttuminen.

https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/41138/1/URN%3ANBN%3Afi%3Ajyu-201304051391.pdf

Tuolta voi lueskella asiasta, jos oikeasti kiinnostaa.

Muistelen, että itsekin halusit oikeuden määritellä oman elämäsi onnistuneisuutta tms. Tässä on kyse samasta asiasta - kuuro / viittomakielinen haluaa itse määritellä, millaiseksi viittomakielisyys kuvataan ja nähdäänkö se vain lääketieteen näkökulmasta ja vammaisuutena. Kuulon puuttuminen vaikkapa liikenteessä pärjäämisessä on myös suurelta osin seurausta siitä, miten yhteiskunnassa liikenne järjestetään. Nykyään sitäpaitsi ne suurimmassa vaarassa olevat evät taida olla kuuroja, vaan niitä kuulevia, jotka kuitenkin liikenteessä kulkiessaan kuuntelevat jotain muuta kuin liikenneympäristön ääniä. Toisaalta tulossa ovat sähköiset menopelit, joiden kohdalla kuulo ei olekaan se ajoneuvosta varoittava asia.

Kun tässä olen jonkin aikaa saanut seurata erään viittomakielisen toimintaa kuulevien ympäristössä, niin kyllähän se haitta kuulon puuttumisesta on lähinnä seurausta siitä, että muut kuulevat ja toimivat sellaisilla tavoilla, joissa kuulemista oletetaan. Mutta joissakin tilanteissa - vaikkapa melun häiritessä tilannetta - voi itse asiassa viittomakielisellä olla helpompaa. Viittomien seuraamista ei melu häiritse samaan tapaan kuin ääneen käytyä keskustelua.

Kuuro vanhempi voi aivan mainiosti määritellä oman elämänsä ja vaikka nauttia kuuroudestaan, mutta mikä ihmeen oikeus hänellä olisi tehdä valinta lapsen puolesta siihen suuntaan että lapsen on pakko jäädä kuuroksi, koska kulttuuri? Millä tavalla ketään oikeasti haittaa, paitsi kuuron vanhemman ylpeyttä ja egoa, että lapselle laitetaan se implantti että lapsi voi sitten aikuisena päättää että poistattaako sen implantin ja on mieluummin kuuro?

Vammaisia pitää toki tukea, mutta elämässä voi kertakaikkiaan tulla tilanteita vastaan joissa olisi parempi kuulla edes jotain, eivätkä ihmiset pysty aina tasoittelemaan jokaikistä tilannetta sellaiseksi että kuuro, jonka vanhemmat päättivät että hän ei voi eikä saa olla mitään muuta kuin kuuro, pärjää tai pysyy ylipäätään hengissä. Ajatellaan nyt vaikka tilannetta että yhtäkkiä jotain tippuu kauhealla ryminällä päälle. Ryminän kuuleva sentään kykenee reagoimaan tilanteeseen ja kenties ehtii väistää. Se joka ei kuule mitään liiskaantuu sille alle. Mahtaa sitten olla tosi iloiset kuurot vanhemmat että "teimme oikean ratkaisun kun emme asentaneet implanttia lapsellemme".

Tässä tulee tietysti muistaa etten ole tietoinen siitä voiko täysi-ikäinen jälkeläinen vielä laitatuttaa sen implantin, eli että hän edes omaksi itsekseen kasvettuaan saisi valita, jos vanhemmat ovat 18 v ajan valinneet hänen puolestaan. Epäilyttää tietysti että jos kuulee vasta siinä iässä, ei ole oppinut esim. puhumaan ymmärrettävällä tavalla (äänellä siis), kuuloaistimukset voivat olla vastenmielisiä ja shokki jne. Tai sitten hänen vanhempansa ovat vain yksinkertaisesti niin aivopesseet hänet kuurojen "kulttuuriin" että muuta ei osaa enää ajatellakaan.

Karikko

Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 10, 2019, 17:02:18
Minulla oli nimenomaan niin, että murkkuikäisenä talletin mieleeni tarkoin, millainen itse en halua olla aikuisena ja äitinä, kunhan se aika koittaa. Välillä oli totaalinen välirikkokin, mutta olosuhteiden pakosta oli tultava toimeen vielä joitain vuosia kunnes äiti sitten kuolikin kohtalaisen nuorena.

Luottamuksen merkityksen opin sillä, että luottamukseni petettiin. Ehkä tuo sitten oli hyvä tapa, kun sillä se ainakin meni perille.

Äitihän siinäkin on ollut se suuri vaikuttava tekijä, jos nimenomaan ei halua olla ainakaan samanlainen.
Mutta siinä vaiheessa on jo paljon omaa kokemusta ja itsenäisyyspyrkimystä, kun osaa muodostaa tullaisia tavoitteita ja varmaan siihenkin on syynsä.

Pikkulapselle äiti on kuitenkin aina se tärkein henkilö ja toki silloin olisi hyvä, että se keskinäinen suhde olisi toimiva, jossa oleellista on se vanhemmuus jo hoitava, huoltava sekä tunteita ruokkiva emohahmo jonka suojeluksessa on turvallista. (ei tarvitse olla liian tuomitseva, vaikkei siinä aina onnistuttaisikaan)

Monesti kyllä vielä puoliksi itsekin lapsi-äiti kasvaa vasta vuosien saatossa "äidiksi" mutta toki rakkautta osaa hänkin antaa, vaikka maailma kiskoisikin muihinkin suuntiin houkutuksineen.

safiiri

#48
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 11, 2019, 09:30:36
Lainaus käyttäjältä: safiiri - syyskuu 11, 2019, 06:53:46
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 10, 2019, 17:06:35
Lainaus käyttäjältä: safiiri - syyskuu 10, 2019, 16:24:32
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 10, 2019, 09:29:45
Tämä koske ihan siemenestä asti kasvattamista. Luin eilen Tieteen Kuvalehden paperiversiosta että 2000-luvulla USA:ssa kuuro pariskunta oli antanut valikoida aikaansaamistaan alkoista kohduun siirrettäväksi juuri sen kappaleen josta kehittyy kuuro lapsi. Samaten lyhytkasvuinen pariskunta (ei voine sanoa että "lyhytkasvuisuudesta kärsivä") oli valinnut alkion josta lopputuloksena on lyhyt lapsi.

Olen aiemmin kuullut että kuurot vanhemmat eivät ole halunneet lapsilleen asennettavaksi kuuloimplanttia, koska se on loukkaus "kuurojen kulttuuria" kohtaan. En ymmärrä miksei lapsi muka voisi yhtähyvin sekä kuulla että käyttää viittomakieltä vanhempiensa seurassa, joten ei se kulttuuri siitä mihinkään katoa. Ja mikä se on sellainen kulttuuri jossa suositaan parannettavissa/helpotettavissa olevaa vammaa tai vikaa?

Vanhempien hinku saada itsensä kanssa identtisiä jälkeläisiä voisi olla naurettava, ellei se pahimmillaan olisi itkettävä. Näkisin että täyspäisen kersan kasvattamisessa olennaisen tärkeää on että unohdetaan sitä omaa itseä ja egoa edes sen verran että halutaan lapselleen parempi ja terveempi elämä kuin omalla itsellä on ollut!

Implantin avulla kuurosta lapsi ei saa normaalia kuuloa, vaan huonon kuulon. Siten on harhaanjohtavaa sanoa, että kuurous olisi implantilla parannettavissa.

Huonokin kuulo on kumminkin kuulemista, eli täyskuurous poistuu. Onhan se liikenteessäkin turvallisempaa että kuulee edes jotain, kuin että ei mitään, koska kulttuuri.

Kuitenkaan tästä ei olla täysin yksimielisiä, että on ehdottomasti parempi lapselle saada sisäkorvaimplantti. Kyse onkin paljon siitä, nähdäänkö kuurous vain vammana ja hankalana puutteena vai onko se ennemminkin kieliryhmään (viittomakielisiin) kuulumista, omaan kulttuuriseen vöhemmistöön kuulumista. Paljolti kysymyksessä on myös se, kuka saa määritellä sen, miten kuuroutta arvotetaan. Onko kuulevilla aina oikeus määritellä kuuro vammaiseksi vai voiko kuuro itse todeta, ettei hän itseään vammaiseksi miellä, vaan viitomakieliseksi. Minusta on aika ymmärrettävää, ettei joku ole halukas asettautumaan sellaiseen rooliin ja asemaan, jota vammaisuus tarjoaa. Se voi olla paljon haitallisempaa kuin vain kuulon puuttuminen.

https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/41138/1/URN%3ANBN%3Afi%3Ajyu-201304051391.pdf

Tuolta voi lueskella asiasta, jos oikeasti kiinnostaa.

Muistelen, että itsekin halusit oikeuden määritellä oman elämäsi onnistuneisuutta tms. Tässä on kyse samasta asiasta - kuuro / viittomakielinen haluaa itse määritellä, millaiseksi viittomakielisyys kuvataan ja nähdäänkö se vain lääketieteen näkökulmasta ja vammaisuutena. Kuulon puuttuminen vaikkapa liikenteessä pärjäämisessä on myös suurelta osin seurausta siitä, miten yhteiskunnassa liikenne järjestetään. Nykyään sitäpaitsi ne suurimmassa vaarassa olevat evät taida olla kuuroja, vaan niitä kuulevia, jotka kuitenkin liikenteessä kulkiessaan kuuntelevat jotain muuta kuin liikenneympäristön ääniä. Toisaalta tulossa ovat sähköiset menopelit, joiden kohdalla kuulo ei olekaan se ajoneuvosta varoittava asia.

Kun tässä olen jonkin aikaa saanut seurata erään viittomakielisen toimintaa kuulevien ympäristössä, niin kyllähän se haitta kuulon puuttumisesta on lähinnä seurausta siitä, että muut kuulevat ja toimivat sellaisilla tavoilla, joissa kuulemista oletetaan. Mutta joissakin tilanteissa - vaikkapa melun häiritessä tilannetta - voi itse asiassa viittomakielisellä olla helpompaa. Viittomien seuraamista ei melu häiritse samaan tapaan kuin ääneen käytyä keskustelua.


Kuuro vanhempi voi aivan mainiosti määritellä oman elämänsä ja vaikka nauttia kuuroudestaan, mutta mikä ihmeen oikeus hänellä olisi tehdä valinta lapsen puolesta siihen suuntaan että lapsen on pakko jäädä kuuroksi, koska kulttuuri? Millä tavalla ketään oikeasti haittaa, paitsi kuuron vanhemman ylpeyttä ja egoa, että lapselle laitetaan se implantti että lapsi voi sitten aikuisena päättää että poistattaako sen implantin ja on mieluummin kuuro?

Ei sitä implanttia poistamalla pysty pyyhkimään pois kokonaista lapsuutta ja vaikkapa kielen oppimisen tapaa ja identiteettiä, joka on muodostunut vain laittamalla ottamalla implantin pois. Joka tapauksessa tässä valinnassa vanhemmat joutuvat tekemään valinnan lapsensa puolesta riippumatta siitä, minkä valinnan he tässä asiassa tekevät.

Lainaa
Vammaisia pitää toki tukea, mutta elämässä voi kertakaikkiaan tulla tilanteita vastaan joissa olisi parempi kuulla edes jotain, eivätkä ihmiset pysty aina tasoittelemaan jokaikistä tilannetta sellaiseksi että kuuro, jonka vanhemmat päättivät että hän ei voi eikä saa olla mitään muuta kuin kuuro, pärjää tai pysyy ylipäätään hengissä. Ajatellaan nyt vaikka tilannetta että yhtäkkiä jotain tippuu kauhealla ryminällä päälle. Ryminän kuuleva sentään kykenee reagoimaan tilanteeseen ja kenties ehtii väistää. Se joka ei kuule mitään liiskaantuu sille alle. Mahtaa sitten olla tosi iloiset kuurot vanhemmat että "teimme oikean ratkaisun kun emme asentaneet implanttia lapsellemme".

Ihan yhtä lailla joku kuuleva voi joutua onnettomuuteen jonka hän olisi voinut välttää, mikäli EI olisi kuullut jotakin. Nyt sinä lähdet jo oletuksesta, että kuurous on vain puute, mutta ei voi mitenkään ja millään tavalla tarjota jotakin, mitä kuulevilla ei ole. Vastaavaa ennakkoasennetta muuten koeteltiin taannoin, kun järjestettiin ravintolaillallisia täydessä pimeydessä. Niissä näkevät asiakkaat tarvitsivat apua sokeilta pärjätäkseen tilanteessa. Sokeat oppaat olivat kuin kalat vedessä ja täysin kykeneviä toimimaan myös pimeyden vallitessa. Kuulon puuttuminen määrittyy puutteeksi myös ja paljolti vain siksi, että asiat on järjestetty olettaen ihmisten olevan kuulevia. Usein jonkin erilaisuuden aiheuttamat haitat ovatkin itse asiassa ns. esteellisen ympäristön aiheuttamia. Kun oletetaan kaikkien olevan kuulevia, näkeviä ja kävellen kulkevia.

Lainaa
Tässä tulee tietysti muistaa etten ole tietoinen siitä voiko täysi-ikäinen jälkeläinen vielä laitatuttaa sen implantin, eli että hän edes omaksi itsekseen kasvettuaan saisi valita, jos vanhemmat ovat 18 v ajan valinneet hänen puolestaan. Epäilyttää tietysti että jos kuulee vasta siinä iässä, ei ole oppinut esim. puhumaan ymmärrettävällä tavalla (äänellä siis), kuuloaistimukset voivat olla vastenmielisiä ja shokki jne. Tai sitten hänen vanhempansa ovat vain yksinkertaisesti niin aivopesseet hänet kuurojen "kulttuuriin" että muuta ei osaa enää ajatellakaan.

Syntymäkuurolle lapselle on laitettava implantti varsin pienenä - yleensä laitetaan n. yksivuotiaana - jotta kuuloradat kehittyvät ja aivojen ja kuulohermojen yhteistyö kehittyy. Kuuroutuneelle implantin voi laittaa myöhemminkin. Olennaista valinnassa on, että samalla valitaan, tuleeko lapsesta äidinkieleltään viittomakielinen vai suomenkielinen. JOs valitaan implantti, valitaan samalla lapselle tulevaisuus, jossa hänen äidinkielensä on suomenkieli, mutta silti hänen kuulonsa ei ole normaali. Hänestä todellakin tulee kuulovammainen kuuron sijaan. Viittomakieli on oma kielensä ja viittomakielisillä on myös oma viittomakielinen kulttuurinsa. Jos lapsen vanhemmat ovat viittomakielisiä, saattaa siis implantin valitseminen olla myös valinta, jossa lapsen äidinkieleksi ei tule hänen äitinsä kieli.


Edw:Korjattu lainaus

Norma Bates

safiiri, olet siis sitä mieltä että on parempi olla täysin kuuro kuin kuulla huonosti? Entäs jos tämä täysin kuuro menettää näkönsäkin, miten sitten käy kuurojen kulttuurin? Sitten vaan piirrellään viestit hänen kämmeniinsä? Entäs jos kädetkin katkeavat?

Mielestäni ei ole erityisen järkevää tyytyä tilanteeseen joka on edes jonkin verran parannettavissa. Olen tv-dokumenteissa nähnyt uuden innovaation millä sokea pystyy "näkemään" (muistikuvani mukaan sokea pitelee kielensä päällä jonkinlaista vimpainta joka aiheuttaa ympäristön ääriviivoja piirtäviä tuntemuksia hänen aivoissaan?)

Pitäisikö edes osittaisen tai jonkinlaisen näköaistimuksen kehittyminen tai käyttäminen kieltää, koska on olemassa myös sokeiden kulttuuri pistekirjoituksineen ja valkoisine keppeineen?

Mikäli jo ns. startissa tehdään päätöksiä jotka vähentävät ihmisen aistimusrepertuaaria hänen koko elämänsä varrelta, ei oteta huomioon että elämän aikana saattaa tapahtua asioita jotka kaventavat aistimuksia entuudestaan lisää. Tämän takia ei mielestäni kannata nostaa mitään kulttuuria niin yli kaiken että kulttuurin nojalla otetaan tarpeettomia riskejä. Parempi pelata täydellä korttipaikalla, tai edes vajaalla, kuin jättää jäljelle vain muutama kortti jotka voi viedä vaikka puhuri mennessään, noin vertauksen vuoksi.

Norma Bates

Sivumennen sanoen jos vanhemmat ovat kuulevia, ei lapsen äidinkieli voi olla viittomakieli, koska hänen äidilleen se ei ole hänen ensimmäinen kielensä. En yhtään ihmettele jos vielä Amerikan ihmemaassa tulee vastaan sellainenkin tilanne että kuulevat vanhemmat päättivät valita kuurolle lapselleen "kuurojen kulttuurin", ja lapsi aikuisena haastaa vanhempansa oikeuteen elämänsä pilaamisesta, jos ei satukaan olemaan kuurojen kulttuuriinsa tyytyväinen.

Itseasiassa tässä tulee nyt mieleen ne lapset jotka syntyvät molempien sukupuolten piirteitä kehossaan, ja vanhemmat leikkelyttävät puolet pois että lapselle muodostuu selkeä sukupuoli. Ei voida mitenkään tietää onko se valinta oikea.

Kuurojen kulttuuri tuskin voinee olla niin monimutkainen ja vaikea opittava, etteikö voi täysikäisenä poistattaa implantin ja opetella kuurojen kulttuuriin silloin, jos se tuntuu oikeammalta. Oppivathan ihmiset aikuisella iällä muitakin vieraita kieliä.

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 11, 2019, 20:48:50
Sivumennen sanoen jos vanhemmat ovat kuulevia, ei lapsen äidinkieli voi olla viittomakieli, koska hänen äidilleen se ei ole hänen ensimmäinen kielensä. En yhtään ihmettele jos vielä Amerikan ihmemaassa tulee vastaan sellainenkin tilanne että kuulevat vanhemmat päättivät valita kuurolle lapselleen "kuurojen kulttuurin", ja lapsi aikuisena haastaa vanhempansa oikeuteen elämänsä pilaamisesta, jos ei satukaan olemaan kuurojen kulttuuriinsa tyytyväinen.

Itseasiassa tässä tulee nyt mieleen ne lapset jotka syntyvät molempien sukupuolten piirteitä kehossaan, ja vanhemmat leikkelyttävät puolet pois että lapselle muodostuu selkeä sukupuoli. Ei voida mitenkään tietää onko se valinta oikea.

Kuurojen kulttuuri tuskin voinee olla niin monimutkainen ja vaikea opittava, etteikö voi täysikäisenä poistattaa implantin ja opetella kuurojen kulttuuriin silloin, jos se tuntuu oikeammalta. Oppivathan ihmiset aikuisella iällä muitakin vieraita kieliä.

No itsehän ihmettelit alunperin kuurojen vanhempien päätöstä saada kuuro lapsi. Eli siinä perheessä todellakin vanhempien kieli ja siten lapsen äidinkieli olisi viittomakieli. Kuten tuossa itsekin kirjoitat, niin ihmiset oppivat aikuisen VIERAITA KIELIÄ, joista emme heidänkään kohdallaan puhu äidinkielenä. Tietenkin myös kuurot oppivat sen maan kielen, jossa asuvat. Kuurot mm. osaavat tyypillisesti lukea ihan tavallista tekstiä, joten kyllä kuurot osaavat tyypillisesti asuinmaansa kielen myös. Samoin muitakin kieliä äidinkielensä lisäksi. Osaavat monet jopa lukea huulilta. Mutta silti viittomakieli on heidän äidinkielensä, jolla on - kuten yleensä äidinkielellä - erityinen merkitys kielenä. Myöskään kulttuurin omaksuminen aikuisena ei ole sama asia kuin kasvaa lapsesta saakka johonkin kulttuuriin.

KAIKKI valinnat, joita vanhemmat joutuvat tekemään lastensa osalta voidaan aina kyseenalaistaa. Alkaen siitä valinnasta, että lapsi yleensäkin syntyy. Nyt yrität esittää, ettei implantti muka ole valinta, vaikka se nimenomaan on jotakin aktiivisesti valittua ja vaatii ruumiillista kajoamista. Kovin annettuna tunnut ymmärtävän sen, mikä on ikäänkuin normaalina "neutraalia" ja ei muka ole mikään lapsen puolesta tehty valinta. On se. Jokin valinta vanhempien tehtäväksi tässä joka tapauksessa tulee. Valintaa ei ole mahdollista välttää tässä tilanteessa.


safiiri

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 11, 2019, 20:45:43
safiiri, olet siis sitä mieltä että on parempi olla täysin kuuro kuin kuulla huonosti? Entäs jos tämä täysin kuuro menettää näkönsäkin, miten sitten käy kuurojen kulttuurin? Sitten vaan piirrellään viestit hänen kämmeniinsä? Entäs jos kädetkin katkeavat?

No yhtä lailla voisi syyttää kaikkia kuulevien lasten vanhempia ajattelemattomuudesta, kun eivät opeta lapsilleen aina myös viittomakieltä ja pistekirjoitusta siltä varalta.

En ole tässä mitään mieltä, vaan lähinnä yritän selittää, että ehkä kuuron lapsen vanhemmilla on tosiaan jopa täysin järkeviä perusteluja valinnoilleen, vaikka sinä täysin ulkopuolisena ja myös asiantuntemattomana et heti niitä asiaan pätkääkään tutustumatta niitä heti ymmärtäisi. Sitäkin, että ehkä jopa kuuron lapsen vanhemmilla on oikeus pohtia sitä, mikä heidän mielestään on heidän lapsensa parhaaksi. Että heitä on syytä vähintäänkin asiassa kuunnella, sillä jos jollain niin heillä on luultavasti kaikkein suurin tarve tehdä lapsen kannalta hyvä päätös. Ainakin syyt ovat parempia kuin vaikkapa yhteiskunnalla, joka haluaa tehdä vaikkapa vähiten kustannuksia tuottavia päätöksiä tai jollain satunnaisella ulkopuolisella, joka ei tiedä kuurojen elämästä yhtään mitään.

LainaaMielestäni ei ole erityisen järkevää tyytyä tilanteeseen joka on edes jonkin verran parannettavissa.

Sinusta siis kuurona tilanne on huono? Oletko ihan varma, että kaikki kuurot todella kokevat koko ajan kuurouden puutteena ja näkevät itsensä nimenomaan ihmisenä, jolta puuttuu jotakin hyvin tarpeellista? TUnnetko edes yhtään kuuroa ihmistä vai perustatko tämän arvioisi vain omiin arveluihisi?

LainaaOlen tv-dokumenteissa nähnyt uuden innovaation millä sokea pystyy "näkemään" (muistikuvani mukaan sokea pitelee kielensä päällä jonkinlaista vimpainta joka aiheuttaa ympäristön ääriviivoja piirtäviä tuntemuksia hänen aivoissaan?)

Pitäisikö edes osittaisen tai jonkinlaisen näköaistimuksen kehittyminen tai käyttäminen kieltää, koska on olemassa myös sokeiden kulttuuri pistekirjoituksineen ja valkoisine keppeineen?

Mikäli jo ns. startissa tehdään päätöksiä jotka vähentävät ihmisen aistimusrepertuaaria hänen koko elämänsä varrelta, ei oteta huomioon että elämän aikana saattaa tapahtua asioita jotka kaventavat aistimuksia entuudestaan lisää. Tämän takia ei mielestäni kannata nostaa mitään kulttuuria niin yli kaiken että kulttuurin nojalla otetaan tarpeettomia riskejä. Parempi pelata täydellä korttipaikalla, tai edes vajaalla, kuin jättää jäljelle vain muutama kortti jotka voi viedä vaikka puhuri mennessään, noin vertauksen vuoksi.

Eihän syntymäkuurolta mitään aistimuksia vähennetä. Edelleen näet kuurouden olevan vain jonkin asian puuttumista. Kuvaisitko muuten autismia samoin? Autisteilta puuttuu jotakin. Heidän elämänsä pyörii tämän puutteen ympärillä ja se on olennaisin heidän arkeaan värittävä asia? Jos heillä on vaikkapa aistiyliherkkyyksiä, heille pitäisi antaa kuulosuojaimia, tummennettuja laseja estämään näköaistimuksia ja pysyvä nuha poistamaan hajuaistimuksia. Jotta he pystyisivät ohittamaan nuo aistimukset ja toimimaan normaalimmin? Siis - heille EI tarjota hajuttomia tai meluttomia tai hillitysti valaistuja ympäristöjä, vaan vaimennetaan yliherkästi toimivat aistit. Parempi pelata täydellä korttipakalla nääs eli muuttaa havainnot mahdollisimman "normaaleiksi", vaikka se tarkoittaisi kuulosuojaimien, näköä heikentävien lasien ja hajuaistimuksia vaimentavaa nenän tukkoisuutta lisäävää lääkitystä? Jotain puuduttavaa geeliä vielä iholle vaimentamaan liian herkkää tuntoaistia, niin ei tarvitse olla niin tarkkana jostain vaatteiden saumoista tai kutittavista kuiduista.

kertsi

Toisessa ketjussa täällä keskustellaan koulukiusaamisesta. Yksi tai muutama ystävä voi auttaa lasta selviämään kiusaamisesta, siis se ettei jää ihan yksin. Erään ystäväni lapsi taitaa olla sellainen vähän outolintu, jolla ei ole kavereita. Isänsä on jonkin verran Asperger-piirteinen, ja lapsensakin. En tiedä, kiusataanko lasta (vielä). On onneksi ikäisekseen pitkä, ehkä se ehkäisee kiusaamista. Vanhempansa erosivat ja lapsi masentui niin, ettei pystynyt puoleen vuoteen menemään kouluun.

Miten vanhemmat voisivat auttaa lastaan hankkimaan ystäviä?
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

mikainen

Lainaus käyttäjältä: kertsi - syyskuu 13, 2019, 08:41:32
Toisessa ketjussa täällä keskustellaan koulukiusaamisesta. Yksi tai muutama ystävä voi auttaa lasta selviämään kiusaamisesta, siis se ettei jää ihan yksin. Erään ystäväni lapsi taitaa olla sellainen vähän outolintu, jolla ei ole kavereita. Isänsä on jonkin verran Asperger-piirteinen, ja lapsensakin. En tiedä, kiusataanko lasta (vielä). On onneksi ikäisekseen pitkä, ehkä se ehkäisee kiusaamista. Vanhempansa erosivat ja lapsi masentui niin, ettei pystynyt puoleen vuoteen menemään kouluun.

Miten vanhemmat voisivat auttaa lastaan hankkimaan ystäviä?

Minusta olisi ollut sietämätöntä jos vanhempani olisivat aikoinaan yrittäneet jotenkin erityisesti auttaa minua löytämään ystäviä. Olin lukutoukka ja huono yrittämään ystävystyä, olin kuitenkin myös urheilullinen niin sitä kautta joutui sosiaalisiin tilanteisiin ja kavereitakin sitten löytyi vaikkakin hitaanlaisesti.

Joistain vanhempien reaktioista kyllä huomasin, että heidän joskus teki mieli avittaa asiaa.

Norma Bates

Lainaus käyttäjältä: safiiri - syyskuu 11, 2019, 21:15:22
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 11, 2019, 20:48:50
Sivumennen sanoen jos vanhemmat ovat kuulevia, ei lapsen äidinkieli voi olla viittomakieli, koska hänen äidilleen se ei ole hänen ensimmäinen kielensä. En yhtään ihmettele jos vielä Amerikan ihmemaassa tulee vastaan sellainenkin tilanne että kuulevat vanhemmat päättivät valita kuurolle lapselleen "kuurojen kulttuurin", ja lapsi aikuisena haastaa vanhempansa oikeuteen elämänsä pilaamisesta, jos ei satukaan olemaan kuurojen kulttuuriinsa tyytyväinen.

Itseasiassa tässä tulee nyt mieleen ne lapset jotka syntyvät molempien sukupuolten piirteitä kehossaan, ja vanhemmat leikkelyttävät puolet pois että lapselle muodostuu selkeä sukupuoli. Ei voida mitenkään tietää onko se valinta oikea.

Kuurojen kulttuuri tuskin voinee olla niin monimutkainen ja vaikea opittava, etteikö voi täysikäisenä poistattaa implantin ja opetella kuurojen kulttuuriin silloin, jos se tuntuu oikeammalta. Oppivathan ihmiset aikuisella iällä muitakin vieraita kieliä.

No itsehän ihmettelit alunperin kuurojen vanhempien päätöstä saada kuuro lapsi. Eli siinä perheessä todellakin vanhempien kieli ja siten lapsen äidinkieli olisi viittomakieli. Kuten tuossa itsekin kirjoitat, niin ihmiset oppivat aikuisen VIERAITA KIELIÄ, joista emme heidänkään kohdallaan puhu äidinkielenä. Tietenkin myös kuurot oppivat sen maan kielen, jossa asuvat. Kuurot mm. osaavat tyypillisesti lukea ihan tavallista tekstiä, joten kyllä kuurot osaavat tyypillisesti asuinmaansa kielen myös. Samoin muitakin kieliä äidinkielensä lisäksi. Osaavat monet jopa lukea huulilta. Mutta silti viittomakieli on heidän äidinkielensä, jolla on - kuten yleensä äidinkielellä - erityinen merkitys kielenä. Myöskään kulttuurin omaksuminen aikuisena ei ole sama asia kuin kasvaa lapsesta saakka johonkin kulttuuriin.

KAIKKI valinnat, joita vanhemmat joutuvat tekemään lastensa osalta voidaan aina kyseenalaistaa. Alkaen siitä valinnasta, että lapsi yleensäkin syntyy. Nyt yrität esittää, ettei implantti muka ole valinta, vaikka se nimenomaan on jotakin aktiivisesti valittua ja vaatii ruumiillista kajoamista. Kovin annettuna tunnut ymmärtävän sen, mikä on ikäänkuin normaalina "neutraalia" ja ei muka ole mikään lapsen puolesta tehty valinta. On se. Jokin valinta vanhempien tehtäväksi tässä joka tapauksessa tulee. Valintaa ei ole mahdollista välttää tässä tilanteessa.

Sinulle tämä on puhtaasti kulttuurinen kysymys, minulle terveydellinen. En katso hyväksi että lapsella kielletään jonkin aistin käyttö edes vajavaisessakin muodossa. Tämä toki voi johtua siitä että itse suurella varmuudella Asperger-piirteisenä koen että mikäli minun aistimuksiani millään tavalla olisi voinut alusta asti saada normalisoitua niin etten olisi niin pallo hukassa tässä maailmassa, niin kokisin että se olisi ollut hyvä ja rakastava teko.

Puhun usein silpomisesta, koska minusta se on yksinkertaisesti raivostuttavin ja sairain asia mitä aikuinen voi lapselle tehdä. Silpomisessa lasta vähennetään, häneltä otetaan pois mahdollisuus täyteen seksuaalisen nautinnon repertuaariin. Jonka vajeen lisäksi hän joutuu kärsimään kivuista ja tuskista. Mahdollisesti aggressiivisesta kumppanista, kun hyvin suurella todennäköisyydellä haluton kun on, puoliso pakottaa hänet kivualiaasen seksiin aina kun puolisoa huvittaa.

Edes osittaisenkin kuulokyvyn epääminen on jännällä tavalla identtinen ja vastakohtainen tuolle. Lapsen kehoon joudutaan kajoamaan implanttia asentaessa, mikä tietysti on ikävä asia. Mutta toisaalta hänelle tarjoutuu aistimusrepertuaarin laajeneminen verrattuna siihen mitä se luonnostaan olisi.

Olisi mielenkintoista kuulla minkä takia sinulle kulttuuriset seikat vaikuttavat olevan niin tärkeitä että ne menevät yksilöstä etusijalle. Eihän kuurojen "kulttuuriin" kasvanut saa koskaan jälkikäteen tietää mitä hänellä olisi voinut olla, aivan samoin kuin ei silvottukaan voi tietää millainen elämä olisi ollut mikäli vanhemmat eivät olisi tehneet valintojaan kulttuurisiin seikkoihin nojaten. Itseäni kiinnostaa aina ja ensisijaisesti se että yksilö saa mahdollisimman rikkaan elämän elettäväkseen.

Norma Bates

Lainaus käyttäjältä: safiiri - syyskuu 11, 2019, 21:35:56
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 11, 2019, 20:45:43
safiiri, olet siis sitä mieltä että on parempi olla täysin kuuro kuin kuulla huonosti? Entäs jos tämä täysin kuuro menettää näkönsäkin, miten sitten käy kuurojen kulttuurin? Sitten vaan piirrellään viestit hänen kämmeniinsä? Entäs jos kädetkin katkeavat?

No yhtä lailla voisi syyttää kaikkia kuulevien lasten vanhempia ajattelemattomuudesta, kun eivät opeta lapsilleen aina myös viittomakieltä ja pistekirjoitusta siltä varalta.

En ole tässä mitään mieltä, vaan lähinnä yritän selittää, että ehkä kuuron lapsen vanhemmilla on tosiaan jopa täysin järkeviä perusteluja valinnoilleen, vaikka sinä täysin ulkopuolisena ja myös asiantuntemattomana et heti niitä asiaan pätkääkään tutustumatta niitä heti ymmärtäisi. Sitäkin, että ehkä jopa kuuron lapsen vanhemmilla on oikeus pohtia sitä, mikä heidän mielestään on heidän lapsensa parhaaksi. Että heitä on syytä vähintäänkin asiassa kuunnella, sillä jos jollain niin heillä on luultavasti kaikkein suurin tarve tehdä lapsen kannalta hyvä päätös. Ainakin syyt ovat parempia kuin vaikkapa yhteiskunnalla, joka haluaa tehdä vaikkapa vähiten kustannuksia tuottavia päätöksiä tai jollain satunnaisella ulkopuolisella, joka ei tiedä kuurojen elämästä yhtään mitään.

LainaaMielestäni ei ole erityisen järkevää tyytyä tilanteeseen joka on edes jonkin verran parannettavissa.

Sinusta siis kuurona tilanne on huono? Oletko ihan varma, että kaikki kuurot todella kokevat koko ajan kuurouden puutteena ja näkevät itsensä nimenomaan ihmisenä, jolta puuttuu jotakin hyvin tarpeellista? TUnnetko edes yhtään kuuroa ihmistä vai perustatko tämän arvioisi vain omiin arveluihisi?

LainaaOlen tv-dokumenteissa nähnyt uuden innovaation millä sokea pystyy "näkemään" (muistikuvani mukaan sokea pitelee kielensä päällä jonkinlaista vimpainta joka aiheuttaa ympäristön ääriviivoja piirtäviä tuntemuksia hänen aivoissaan?)

Pitäisikö edes osittaisen tai jonkinlaisen näköaistimuksen kehittyminen tai käyttäminen kieltää, koska on olemassa myös sokeiden kulttuuri pistekirjoituksineen ja valkoisine keppeineen?

Mikäli jo ns. startissa tehdään päätöksiä jotka vähentävät ihmisen aistimusrepertuaaria hänen koko elämänsä varrelta, ei oteta huomioon että elämän aikana saattaa tapahtua asioita jotka kaventavat aistimuksia entuudestaan lisää. Tämän takia ei mielestäni kannata nostaa mitään kulttuuria niin yli kaiken että kulttuurin nojalla otetaan tarpeettomia riskejä. Parempi pelata täydellä korttipaikalla, tai edes vajaalla, kuin jättää jäljelle vain muutama kortti jotka voi viedä vaikka puhuri mennessään, noin vertauksen vuoksi.

Eihän syntymäkuurolta mitään aistimuksia vähennetä. Edelleen näet kuurouden olevan vain jonkin asian puuttumista. Kuvaisitko muuten autismia samoin? Autisteilta puuttuu jotakin. Heidän elämänsä pyörii tämän puutteen ympärillä ja se on olennaisin heidän arkeaan värittävä asia? Jos heillä on vaikkapa aistiyliherkkyyksiä, heille pitäisi antaa kuulosuojaimia, tummennettuja laseja estämään näköaistimuksia ja pysyvä nuha poistamaan hajuaistimuksia. Jotta he pystyisivät ohittamaan nuo aistimukset ja toimimaan normaalimmin? Siis - heille EI tarjota hajuttomia tai meluttomia tai hillitysti valaistuja ympäristöjä, vaan vaimennetaan yliherkästi toimivat aistit. Parempi pelata täydellä korttipakalla nääs eli muuttaa havainnot mahdollisimman "normaaleiksi", vaikka se tarkoittaisi kuulosuojaimien, näköä heikentävien lasien ja hajuaistimuksia vaimentavaa nenän tukkoisuutta lisäävää lääkitystä? Jotain puuduttavaa geeliä vielä iholle vaimentamaan liian herkkää tuntoaistia, niin ei tarvitse olla niin tarkkana jostain vaatteiden saumoista tai kutittavista kuiduista.

Kas, olitkin ottanut tämän asian esille seuraavassa kommentissasi. Tässä voi tietysti sitten hioa asiaa ja todeta että rikas elämä ei välttämättä tarkoitakaan sitä että tulee jumalaton aistimusten hyöky, koska rajoittamattomana tuleva informaatio vain saa aivoissa aikaan kaaoksen, eikä kokemusta mielekkäästä ja mielenkiintoisesta elämästä. Kyllä minäkin käytän korvatulppia. Ja äänien lisäksi myös hajuista on ongelmaa, kuten olen maininnutkin.

Mutta mieleen tuli tässä myös että kun olen likinäköinen, niin pitäisikö minulta ottaa lasit pois että voin kasvaa huonosti näkevien kulttuurissa? Kun likinäköisyys murrosiässä alkoi kehittymään, kärsin päänsärystä. Jos en olisi saanut laseja, en olisi nähnyt taululle koulussa ja lopulta arvosanani olisivat alkaneet laskea.

Asia on monimutkainen, mutta päätyisin siihen että vanhempien pitäisi pyrkiä parantamaan lastensa elämää, eikä tekemään siitä identtistä oman itsensä kanssa. Ymmärrän kyllä että tällainen termi kuin "kuurojen kulttuuri" on kehittynyt sen vuoksi että ei ole kiva saada kuulla olevansa vammainen, joten itsetunnon kannalta onkin parempi alkaa puhumaan kulttuurista. Mutta se että ehdointahdoin epää lapseltaan mahdollisuuden johonkin kokemukseen koska oma itsetunto on niin huonoissa kantimissa että vammaansa tai vajettaan ei kestä elää läpi muutoin kuin koristelemalla sen kulttuuriksi on minusta väärin. Voisin kai minäkin alkaa höpöttämään vaikka jostain autistien kulttuurista. Mutta toivon ettei sellaista kulttuuri ikinä tule, sillä se nyt vaan ei tunnu terveeltä eikä normaalilta että elämässä haittana olevien asioiden kääntäminen positiivisiksi vahvuuksiksi edellyttäisi että aletaan kehitellä joku keinotekoinen kulttuuri. (Itse tod.näk. jo kolmannen polven autismipiirteisenä voisin kyllä aivan mainiosti väittää että olen autismikulttuurin tuote...)

Jos olisi olemassa sokeiden kulttuuri ja sokeille vanhemmille syntyisi näkevä lapsi, niin olisiko heillä oikeus kulttuurin vuoksi tuhota lapsensa näkökyky? Tai jos lapsi olisi sokea, mutta saattaisi saada edes osittaisen näkökyvyn jonkin operaation seurauksena, niin pitäisikö vanhempien kieltää moinen operaatio?

Norma Bates

Lainaus käyttäjältä: kertsi - syyskuu 13, 2019, 08:41:32
Toisessa ketjussa täällä keskustellaan koulukiusaamisesta. Yksi tai muutama ystävä voi auttaa lasta selviämään kiusaamisesta, siis se ettei jää ihan yksin. Erään ystäväni lapsi taitaa olla sellainen vähän outolintu, jolla ei ole kavereita. Isänsä on jonkin verran Asperger-piirteinen, ja lapsensakin. En tiedä, kiusataanko lasta (vielä). On onneksi ikäisekseen pitkä, ehkä se ehkäisee kiusaamista. Vanhempansa erosivat ja lapsi masentui niin, ettei pystynyt puoleen vuoteen menemään kouluun.

Miten vanhemmat voisivat auttaa lastaan hankkimaan ystäviä?

No ei ainakaan sillä tavalla että asutaan keskellä korpea jossa ei ole lapsen ikäisiä lapsia, ja sitten vielä ollaan laittamatta lasta tarhaan kun äiti haluaa olla kotona ettei tarvitse mennä töihin. Näinhän meillä kävi. Mutta oli minulla silti muutama kaveri aina silloin tällöin; milloin ikäisiäni poikia ja milloin jopa tyttöjäkin. Kunnes sitten yläasteella iski masennus ja se ainoakin ystävä otti etäisyyttä.

Mutta luulen vähän että vanhempien/aikuisten yritykset parittaa lapsia keskenään kaveriksi eivät oikein taida ottaa tulta. Jotenkin se pitäisi osata tehdä ainakin niin salavihkaa että lapset eivät hoksaa että heitä autellaan yhteen.

Hippi

Lainaus käyttäjältä: kertsi - syyskuu 13, 2019, 08:41:32

Miten vanhemmat voisivat auttaa lastaan hankkimaan ystäviä?

Oikeastaan ainoa luonteva tapa olisi tarjota lapselle mahdollisuus johonkin harrastukseen, jossa voi tavata samanhenkisiä ja samanikäisiä muita lapsia. Tuo voisi olla muutenkin itsetuntoa kohentava juttu vaikka ei mitään bestistä löytyisikään.

Ei kaikki "oudot" lapset joudu kiusaamisen kohteeksi. Naapurin poika on siinä mielessä "outo", että on hiukan arka, mutta äärettömän kiltti, avulias ja hyvätapainen poika. Eli erinomainen kohde kaikenlaiselle kiusaamiselle - näin ajattelin hänen aloittaessaan koulun vuosi sitten. Onneksi olin turhaan huolissani hänen puolestaan, sillä keväällä hän sai luokkansa "Hyvä kaveri" -palkinnon luokkansa oppilaiden äänestyksen perusteella. 
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

kertsi

Lainaus käyttäjältä: mikainen - syyskuu 13, 2019, 10:25:52
Lainaus käyttäjältä: kertsi - syyskuu 13, 2019, 08:41:32
Toisessa ketjussa täällä keskustellaan koulukiusaamisesta. Yksi tai muutama ystävä voi auttaa lasta selviämään kiusaamisesta, siis se ettei jää ihan yksin. Erään ystäväni lapsi taitaa olla sellainen vähän outolintu, jolla ei ole kavereita. Isänsä on jonkin verran Asperger-piirteinen, ja lapsensakin. En tiedä, kiusataanko lasta (vielä). On onneksi ikäisekseen pitkä, ehkä se ehkäisee kiusaamista. Vanhempansa erosivat ja lapsi masentui niin, ettei pystynyt puoleen vuoteen menemään kouluun.

Miten vanhemmat voisivat auttaa lastaan hankkimaan ystäviä?

Minusta olisi ollut sietämätöntä jos vanhempani olisivat aikoinaan yrittäneet jotenkin erityisesti auttaa minua löytämään ystäviä. Olin lukutoukka ja huono yrittämään ystävystyä, olin kuitenkin myös urheilullinen niin sitä kautta joutui sosiaalisiin tilanteisiin ja kavereitakin sitten löytyi vaikkakin hitaanlaisesti.

Joistain vanhempien reaktioista kyllä huomasin, että heidän joskus teki mieli avittaa asiaa.

Itse en osaa kuvitella itseäni sellaiseen tilanteeseen, jossa vanhempani puuttuisivat asiaan.

Meillä oli talossa ja alueella lapsia, eikä leikkikavereista ollut puutetta. Varsinkin, kun tykkäsin ulkopeleistä, eritoten pesiksestä, johon minut aina haettiin mukaan.

Ennen aikaan vanhemmat eivät vieneet lapsia harrastuksiin, ainakaan työssäkäyvät vanhemmat. Lapset joutuivat keksimään itse omat huvituksensa.
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️