Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?

Aloittaja kertsi, syyskuu 07, 2019, 16:44:51

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

kertsi

#30
Lueskelin englanninkieliseltä sivulta kiintymyssuhteesta (mothernal bond) ja seuraava kiinnitti huomiotani:

- 2/3 raskaana olevista naisista muodostaa vahvan kiintyyssuhteen syntymättömään lapsiinsa jo raskauden loppuvaiheella seitsemälle raskauskuukaudelle tultaessa
- jotkut naiset, jotka eivät halua raskautta, eivät ehkä muodosta läheistä suhdetta syntyvään lapseen. He sairastuvat todennäköisemmin synnytyksen jälkeiseen masennukseen.
- rintaruokinta edesauttaa kiintymyssuhteen syntymistä (bondausta)

Hassua nuo nimeämiset wikipediassa, eivät tunnu olevan suoria käännöksiä: kiintymyssuhde, mothernal bond, Mutterliebe, modersinstinkt (ru). Eli äidillinen side, äidinrakkaus, äidinvaisto. Kun tässä keskustelussa puhun kiintymyssuhteesta, tarkoitan sillä suhdetta lapsen kannalta. Nämä ruotsin-, saksan- ja englanninkieliset wikisivut näkevät asian äidin kannalta. 

Seuraava väite on peräisin em. ruotsinkielisestä wikistä:

1800-luvulla ajateltiin, että äidin "äitikäyttäytyminen" (hoiva, hellyys, kasvatus, kaikinpuolinen lapsesta huolehtiminen) olisi vaistomaista, mutta nykyään ajatellaan jostaain syystä, että ihmisellä näin ei olisi. "Kehittyneemmillä" selkärankaisilla olisi oppimisen osuus käyttäytymismallissa suurempi.

(Em. sivulla myös väitetään, että ihmisellä olisi hyvin harvoja vaistoja (instinkt). En oikein usko tuohon väitteeseen, kun lisäksi väitetään, että 1900-luvulla vaisto-termi olisi muka korvattu vietti-sanalla (drift), mikä ei pidä paikkansa. Asiahan on nimenomaan päinvastoin, psykologian piirissä ei enää puhuta juurikaan vieteista Ukko-Freudin tyyliin, paitsi psykoanalyysissa (joka lienee jonkinasteisesti huuhaata ja tuubaa), vaan nimenomaan vaistoista.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vaisto
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vietti
)

Hakemalla hakusanalla kiintymyssuhdeteoria löytää korrektit termit kiintymyssuhteelle eri kielissä:
kiintymyssuhde
attachment (eng)
anknytning (ru)
Bindung (sa).
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Norma Bates

Tämä koske ihan siemenestä asti kasvattamista. Luin eilen Tieteen Kuvalehden paperiversiosta että 2000-luvulla USA:ssa kuuro pariskunta oli antanut valikoida aikaansaamistaan alkoista kohduun siirrettäväksi juuri sen kappaleen josta kehittyy kuuro lapsi. Samaten lyhytkasvuinen pariskunta (ei voine sanoa että "lyhytkasvuisuudesta kärsivä") oli valinnut alkion josta lopputuloksena on lyhyt lapsi.

Olen aiemmin kuullut että kuurot vanhemmat eivät ole halunneet lapsilleen asennettavaksi kuuloimplanttia, koska se on loukkaus "kuurojen kulttuuria" kohtaan. En ymmärrä miksei lapsi muka voisi yhtähyvin sekä kuulla että käyttää viittomakieltä vanhempiensa seurassa, joten ei se kulttuuri siitä mihinkään katoa. Ja mikä se on sellainen kulttuuri jossa suositaan parannettavissa/helpotettavissa olevaa vammaa tai vikaa?

Vanhempien hinku saada itsensä kanssa identtisiä jälkeläisiä voisi olla naurettava, ellei se pahimmillaan olisi itkettävä. Näkisin että täyspäisen kersan kasvattamisessa olennaisen tärkeää on että unohdetaan sitä omaa itseä ja egoa edes sen verran että halutaan lapselleen parempi ja terveempi elämä kuin omalla itsellä on ollut!

kertsi

                  ^
Joillekin vanhemmille lapsi on oman egon jatke? Olisiko kyseessä sitten etupäässä erityisen narsistiset vanhemmat?
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

ROOSTER

^
Luulen, että narsistit eivät yritä kasvattaa itsensä kopioita, vaan aina uskollisia ja nöyriä palvelijoita.
Yleinen mielipide on aina väärässä.

a4: Minulla on sellainen kokemus että kaikki vähänkin älykkäät laitteet jumiutuvat itsekseen, ennemmin tai myöhemmin ja jotkut useammin.
Omakin pää.

Gerardo: "Viidakko on äiti, eikä äitiä voi myydä tai ostaa. Äitiä voi vain suojella.  HS

Norma Bates

#34
Toisaalta kun lapsi on oman itsen identtinen kopio, se ikäänkuin pönkittää ja vahvistaa vanhemman oikeutta olla juuri sellainen kuin on? Ja sitten taas jos ajattelee näitä kuurouksia ja lyhytkasvuisuuksia, niin ehkä vanhemmat ovat kärsineet alemmuskompleksista kuulevien ja pidempien ihmisten joukossa, joten he haluavat estää sen että oman lapsen seurassa pitäisi tuntea itsensä vajavaiseksi.

On vaikea nähdä että lapsesta kasvaisi täyspäinen kun hän isoksi kasvettuaan joutuu toteamaan että vanhemmat ehdointahdoin kavensivat etukäteen lapsensa mahdollisuuksia elämässä. Varmaankin biologisia arpajaisiakin joita uskovaiset suosivat (tulee mitä tulee) lapsi ymmärtäisi enemmän kuin sitä että on vasiten aiheutettu hänen poikkeavuutensa.

kertsi

#35
Tämä kiintymyssuhdeteorian kehittäjä, (lasten?)psykatri ja kehityspsykologi John Bowlby, s. 1907, oli brittiläisen aatelisperheen vesa, ja ajalle ja maalle tyypillisesti hänen kasvatuksestaan vastasivat perheen lastenhoitajat, kunnes hänet dumpattiin sisäoppilaitokseen peri-brittiläiseen tapaan. Isänsä oli kuningasta hoitaneen lääkärijoukon jäsen.

Tuollainen lapsuus ehkä jättää jälkensä. Ehkä siinä ei kiintymyssuhde omiin vanhempiin oikein pääse kukoistamaan, eikä kiintymyssuhde vaihtuviin lastenhoitajiin ja opettajiinkaan. "Bowlby toimi ensin psykoanalyyttisen viitekehyksen mukaisena psykiatrina, mutta kyseenalaisti tämän koulukunnan teoreettisia lähtökohtia ja oli lasten tunne-elämän tutkimusmenetelmien uranuurtajia. Häntä pidetään erityisesti psykologisen kiintymyssuhdeteorian luojana. Bowlby toi esille, miten siteen katkeaminen äitiin vaikuttaa lapsen tunteisiin."

Veikkaan, että hänellä tuo ajatus kiintymyssuhdeteoriasta on kummunnut omasta (olemattomasta? heikosta?) suhteestaan äitiinsä.

"Bowlby puolusti julkisessa puheenvuorossaan kantaa, että "huono" koti saattoi olla lapsen kehitykselle parempi ratkaisu kuin "hyvä" laitoshoito.[1]"

Sodanjälkeisessä Euroopassa oli paljon kodittomia orpolapsia. Bowlby puhui sen puolesta, että lapsella pitäisi olla pysyvä, lämmin ja läheinen suhde äitiinsä, tai pysyvään äidin korvaajaan. Muutoin lapselle aiheutuu peruuntumattomia ja haitallisia mielenterveyden vaikutuksia. Bowlbyn ansiosta orpojen kohtelua kohennettiin, ja esimerkiksi sairaalahoitoon tai muihin laitoksiin joutuneiden lasten henkistä hyvinvointia alettiin paremmin tukea sallimalla vanhempien visiitit.

Kiintymyssuhdeteoriaa on käytetty myös keppihevosena naisten työssäkäyntiä vastaan - päivähoitoon lapsen jättäminen nähtiin hylkäämisenä, josta oli kriitikoiden mielestä lapselle haittaa. Kuinka paljon tälle näkemykselle on tutkimustuloksiin perustuvaa tukea? (Itse veikkaisin, ettei paljoakaan ole tutkimusnäyttöä, ja lisäksi haittoja vastaan on asetettava hyödyt, parempi sosiaalistuminen, enemmän virikkeitä, parempia sosiaalisia taitoja. Mutta en tiedä, miten asian laita oikeasti on.)
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Karikko

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - syyskuu 10, 2019, 08:33:32
Lainaus käyttäjältä: TSS - syyskuu 09, 2019, 19:28:16
Jos pitäisi yhteen lauseeseen typistää tämä, niin sanoisin, että olennaisinta on varhaisen kiintymyssuhteen laatu. Se jos menee jotenkin vituralleen, on sitä erittäin haastavaa, ellei mahdotonta myähemmin korjata. Kiintymyssuhdeteoria on melko lailla yleisesti hyväksytty, mutta sen kritiikki kohdistuu teorian deterministisyyteen. Oma käsitykseni kuitenkin on, että elämän varhaisimmat vuodet, ehkä kolme ensimmäistä ja kiintymyssuhteen kannalta ehkä se ensimmäinen vuosi, on ihmisen elämän kannalta kaikkein kriittisintä aikaa. Ne vuodet vaikuttavat persoonamme kehittymiseen enemmän kuin mikään tuleva koskaan.

Jos muistelen oikein omaa kasvutarinaani, niin 0-7 meni ihan OK, ei oikein tiennyt minkälaista toisilla oli, eli kohtelu vanhempien tahota sai olla vaikka minkälaista, niin sitä piti aivan luonnollisena. Jotain 7-12 vuotiaana havaitsi, että muunkinlaista voi olla ja muutostarve heräili. Sitten 12-17 vuotiaana oli melkoinen kapina päällä, aktiivinen muutostyö, koska muilla näytti olevan kaikki paremmin. Täysi-ikäistyttyä huomasi, että tuulimyllyjä vastaan ei kannata huitoa.

Sen verran lapsuus psyykeeseen vaikutti, että auktoriteettien ylivoimaiseen oikeassa olemiseen, yli ihmisten omien näkemysten, en usko. Senkin olen huomannut, että yleinen mielipide on aina väärässä.

Tästä voi vetää sen johtopäätöksen, että minulle on jäänyt myöhäinen murrosiän kapina päälle - jatkuu edelleen...

Kiintymyssuhde lapsen alkuvaiheessa on varmaan hyvin tärkeä juttu. Siitä seuraa myös luottamus joka myöhemmin on myös tarpeen. Ennakkoluulottomuus mahdollistaa paljon kokeilunhalukkuutta ja on hyvä, että lapsi saa itse etsiä ja kokeilla.

Myöhemmin voi tietenkin alkaa epäillä asioiden laitaa ja siinäkin autaa se itse hankittu kokemus josta omatoimisuus ponnistaa.

Yhteiskuntahan on roolissa eikä sokea usko sitten aikuisena olekaan mikään toivottava ominaisuus. Ajattelemalla tutkittavia asioita riittää kyllä, mutta ajattelu on työtä ja vaatii energiaa, joten monet tyytyvät nopeaan "oletustietoon" ja omaksuvat helppoja ratkaisuja, jos niitä tarjotaan yleisenä mielipiteenä, tai sosiaalisena painostuksena.

Kopek

Lainaus käyttäjältä: kertsi - syyskuu 10, 2019, 09:48:22
                  ^
Joillekin vanhemmille lapsi on oman egon jatke? Olisiko kyseessä sitten etupäässä erityisen narsistiset vanhemmat?
Jos lapsi ei täytä odotuksiaan ja rooliaan egon jatkeena vaan haluaa olla oma itsensä ja kulkea omia polkujaan, niin voi tätä onnetonta lasta minkä vähättelyn ja pilkan kohteeksi hän joutuukaan. Se joko vahvistaa ja kasvattaa luonnetta tai murskaa ne tai tekee molempia eli jääräpäisyys ja päättäväisyys toteuttaa omia päämääriä kasvaa, mutta henkiset eväät ja itsetunto jäävät heikoisi kun vähän väliä saa kuulla olevansa idiootti. Kuvio mutkistuu, jos perheyhteisöön kuuluu useita ihmisiä, joista osalta saa tunnustusta, osalta salaista tunnustusta ja yhdeltä "sinusta ei ole mihinkään eikä koskaan tule olemaankaan" -tyyppistä vähättelyä.

kertsi

        ^
Luulen, että nimenomaan poikalapset joutuvat oman isänsä pilkan ja vähättelyn kohteeksi paljon usemmin kuin muut lapset, ja äitinsä taholta. Pojilla kai itsenäistyminen ja murrosikä on rajumpi kokemus ylipäätänsä, ja jo pienestä pitäen heitä koulitaan "erilaiseksi kuin äiti". Tyttöjen identiteetin osana ei niinkään ole olla "erilainen kuin isä", vaan "samanlainen kuin äiti", jolloin niin rajua irtiottoa ei tarvita.

Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 10, 2019, 09:29:45
Tämä koske ihan siemenestä asti kasvattamista. Luin eilen Tieteen Kuvalehden paperiversiosta että 2000-luvulla USA:ssa kuuro pariskunta oli antanut valikoida aikaansaamistaan alkoista kohduun siirrettäväksi juuri sen kappaleen josta kehittyy kuuro lapsi. Samaten lyhytkasvuinen pariskunta (ei voine sanoa että "lyhytkasvuisuudesta kärsivä") oli valinnut alkion josta lopputuloksena on lyhyt lapsi.

Olen aiemmin kuullut että kuurot vanhemmat eivät ole halunneet lapsilleen asennettavaksi kuuloimplanttia, koska se on loukkaus "kuurojen kulttuuria" kohtaan. En ymmärrä miksei lapsi muka voisi yhtähyvin sekä kuulla että käyttää viittomakieltä vanhempiensa seurassa, joten ei se kulttuuri siitä mihinkään katoa. Ja mikä se on sellainen kulttuuri jossa suositaan parannettavissa/helpotettavissa olevaa vammaa tai vikaa?

Vanhempien hinku saada itsensä kanssa identtisiä jälkeläisiä voisi olla naurettava, ellei se pahimmillaan olisi itkettävä. Näkisin että täyspäisen kersan kasvattamisessa olennaisen tärkeää on että unohdetaan sitä omaa itseä ja egoa edes sen verran että halutaan lapselleen parempi ja terveempi elämä kuin omalla itsellä on ollut!

Implantin avulla kuurosta lapsi ei saa normaalia kuuloa, vaan huonon kuulon. Siten on harhaanjohtavaa sanoa, että kuurous olisi implantilla parannettavissa.

Xantippa

Lainaus käyttäjältä: kertsi - syyskuu 10, 2019, 11:34:24
        ^
Luulen, että nimenomaan poikalapset joutuvat oman isänsä pilkan ja vähättelyn kohteeksi paljon usemmin kuin muut lapset, ja äitinsä taholta. Pojilla kai itsenäistyminen ja murrosikä on rajumpi kokemus ylipäätänsä, ja jo pienestä pitäen heitä koulitaan "erilaiseksi kuin äiti". Tyttöjen identiteetin osana ei niinkään ole olla "erilainen kuin isä", vaan "samanlainen kuin äiti", jolloin niin rajua irtiottoa ei tarvita.

Mutta mahtaako olla ihan näin yksinkertaista? Tarkoitan, että onko se nyt niin yksinkertaista tyttöjen olla samanlainen kuin äiti? Miten rajuksi siinä yhteenotto muodostuu, jos tyttö nimenomaisesti haluaa olla erilainen kuin äiti.

Itseäni kiintymysteoriassa häiritsee nimenomaisesti se, että katsotaan äidin olevan kiintymyksen ensisijainen ja tärkein kohde. Eihän näin aina todellakaan ole.

T: Xante

Hippi

Minulla oli nimenomaan niin, että murkkuikäisenä talletin mieleeni tarkoin, millainen itse en halua olla aikuisena ja äitinä, kunhan se aika koittaa. Välillä oli totaalinen välirikkokin, mutta olosuhteiden pakosta oli tultava toimeen vielä joitain vuosia kunnes äiti sitten kuolikin kohtalaisen nuorena.

Luottamuksen merkityksen opin sillä, että luottamukseni petettiin. Ehkä tuo sitten oli hyvä tapa, kun sillä se ainakin meni perille.

If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

Norma Bates

Lainaus käyttäjältä: safiiri - syyskuu 10, 2019, 16:24:32
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 10, 2019, 09:29:45
Tämä koske ihan siemenestä asti kasvattamista. Luin eilen Tieteen Kuvalehden paperiversiosta että 2000-luvulla USA:ssa kuuro pariskunta oli antanut valikoida aikaansaamistaan alkoista kohduun siirrettäväksi juuri sen kappaleen josta kehittyy kuuro lapsi. Samaten lyhytkasvuinen pariskunta (ei voine sanoa että "lyhytkasvuisuudesta kärsivä") oli valinnut alkion josta lopputuloksena on lyhyt lapsi.

Olen aiemmin kuullut että kuurot vanhemmat eivät ole halunneet lapsilleen asennettavaksi kuuloimplanttia, koska se on loukkaus "kuurojen kulttuuria" kohtaan. En ymmärrä miksei lapsi muka voisi yhtähyvin sekä kuulla että käyttää viittomakieltä vanhempiensa seurassa, joten ei se kulttuuri siitä mihinkään katoa. Ja mikä se on sellainen kulttuuri jossa suositaan parannettavissa/helpotettavissa olevaa vammaa tai vikaa?

Vanhempien hinku saada itsensä kanssa identtisiä jälkeläisiä voisi olla naurettava, ellei se pahimmillaan olisi itkettävä. Näkisin että täyspäisen kersan kasvattamisessa olennaisen tärkeää on että unohdetaan sitä omaa itseä ja egoa edes sen verran että halutaan lapselleen parempi ja terveempi elämä kuin omalla itsellä on ollut!

Implantin avulla kuurosta lapsi ei saa normaalia kuuloa, vaan huonon kuulon. Siten on harhaanjohtavaa sanoa, että kuurous olisi implantilla parannettavissa.

Huonokin kuulo on kumminkin kuulemista, eli täyskuurous poistuu. Onhan se liikenteessäkin turvallisempaa että kuulee edes jotain, kuin että ei mitään, koska kulttuuri.

kertsi

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - syyskuu 10, 2019, 16:40:05
Lainaus käyttäjältä: kertsi - syyskuu 10, 2019, 11:34:24
        ^
Luulen, että nimenomaan poikalapset joutuvat oman isänsä pilkan ja vähättelyn kohteeksi paljon usemmin kuin muut lapset, ja äitinsä taholta. Pojilla kai itsenäistyminen ja murrosikä on rajumpi kokemus ylipäätänsä, ja jo pienestä pitäen heitä koulitaan "erilaiseksi kuin äiti". Tyttöjen identiteetin osana ei niinkään ole olla "erilainen kuin isä", vaan "samanlainen kuin äiti", jolloin niin rajua irtiottoa ei tarvita.

Mutta mahtaako olla ihan näin yksinkertaista? Tarkoitan, että onko se nyt niin yksinkertaista tyttöjen olla samanlainen kuin äiti? Miten rajuksi siinä yhteenotto muodostuu, jos tyttö nimenomaisesti haluaa olla erilainen kuin äiti.

Itseäni kiintymysteoriassa häiritsee nimenomaisesti se, että katsotaan äidin olevan kiintymyksen ensisijainen ja tärkein kohde. Eihän näin aina todellakaan ole.

T: Xante
Itse en halunnut sellaiseksi kuin oma äitini (syistä, joita en halua avata tässä). Silti minulla ei ollut mitään erityisen kapinoivaa murrosikää, eikä ollut rajuja yhteenottoja. Tiedä sitten miten yleistä sellainen on.

Luulen, että kiintymyssuhdeteoriassa puhutaan äidistä siitä syystä, että äidit nyt yleensä hoivaavat lasta eniten. Mutta aina, kun muistetaan puhutaan hoivaajasta, huoltajasta, merkittävästä aikuisesta lapsen elämässä, care giver:sta jne.
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

TSS

Lainaus käyttäjältä: kertsi - syyskuu 10, 2019, 10:18:38

Kiintymyssuhdeteoriaa on käytetty myös keppihevosena naisten työssäkäyntiä vastaan - päivähoitoon lapsen jättäminen nähtiin hylkäämisenä, josta oli kriitikoiden mielestä lapselle haittaa. Kuinka paljon tälle näkemykselle on tutkimustuloksiin perustuvaa tukea? (Itse veikkaisin, ettei paljoakaan ole tutkimusnäyttöä, ja lisäksi haittoja vastaan on asetettava hyödyt, parempi sosiaalistuminen, enemmän virikkeitä, parempia sosiaalisia taitoja. Mutta en tiedä, miten asian laita oikeasti on.)

Mm. temperamenttitutkija Liisa Keltikangas-Järvinen puhuu paljon sen puolesta, että lapsi ei kaipaa varhaiskasvatusta alle 3-vuotiaana. Siitä ei sinänsä ole haittaa, jos se on laadukasta, mutta ei varsinaista hyötyäkään.

Todellisuus varhaiskasvatuksessa tällä hetkellä on valitettavasti se, että varhaiskasvatuksen laatu on hyvin vaihtelevaa, ja edes lain vaatimukset eivät monin paikoin täyty. Työtä tehdään minimiresursseilla. Yhdellä varhaiskasvattajalla saa olla maksimissaan neljä alle 3-vuotiasta lasta, mutta todellisuus on monesti toista. Jokainen taaperon vanhempi tietää, kuinka paljon yksikin taapero teettää töitä, saati sitten se, että niitä on yli neljä yhtä kasvattajaa kohden. Yleisesti ottaen kasvattajat tekevät työtä kutsumuksena, ja antavat kaikkensa, mutta ihmeisiin eivät hekään pysty. On älytöntä, että niin kriittisiin vuosiin, mitä päiväkoti-ikäiset elävät, satsataan minimisti. Erittäin lyhytnäköistä.