Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Väärällä alalla, tai oikealla

Aloittaja Amore, tammikuu 07, 2019, 19:44:41

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

a4

MÄ ETSIN VAPAUTTAVAA TYÖTÄ. Mun taistelutarina ei valitettavasti ollut se jossa bunkkeriajan jälkeen kässäreitä, projekteja, tv-töitä ja positioita satelisi ruuhkaksi asti. Se on kai lopulta aika harvan tarina. Useampi idea on työn alla mutta asiat ottaa aikaa. Mä olen ammatiltani taiteilija. Esiintynyt eri muodoissa ikimuistoisesti vuosikausia. Olen loistava puhuja ja luennoitsija. Tehnyt ison määrän suoria stadionkeikkoja ja nauhoitettuja paraateja. Olen kirjoittanut kaikkialla tunnetun kirjan. Työskennellyt tuhatvuotisella jänteellä yhteiskunnallisten asioiden ytimessä kotimaisesti ja kansainvälisesti. Olen rakentanut nollasta sataan erilaisia tapahtumia ja konsepteja. Perustanut koulutusleirejä, sekä aateliikkeen ja kansanauton. Johtanut muita ihmisiä ja itseäni.

Olen omimmillani kansainvälissä ja luovissa yhteisöissä. Edelleen halukas tekemään maailmasta paremman paikan. Sytyn ihmisistä, tarinoista ja haavoittuvuudesta. Uskon ihmisen potentiaaliin ja uskallukseen muuttua ja kasvaa. Uskon että tarinoilla ja kuvilla voidaan luoda merkittävää muutosta. Luoda enemmän elintilaa sekä ymmärrystä ihmisten välille.
Ole rohkeasti yhteydessä jos edes etäisesti tuli sellainen olo että meillä voisi olla mahdollisuus tehdä jotain yhdessä. Ajatuksen tai poistion ei tarvitse olla valmis. Kyse voi olla yhden päivän keikasta tai elämän pituisesta matkasta. Tulen mielelläni keskustelemaan ja ideoimaan. Olen myös ammattipuhuja ja hyvä kohkaamaan tyhjästä.

Amore

Mä en nyt ymmärrä, miten Hitler liittyy nykypäivän työmarkkinoihin, työnhakuun ja Facebookiin.
All you need is Love

a4

Lainaus käyttäjältä: Amore - lokakuu 27, 2019, 22:33:13
Mä en nyt ymmärrä, miten Hitler liittyy nykypäivän työmarkkinoihin, työnhakuun ja Facebookiin.
Ehkä sä keskityt liikaa hakijan nimeen, etkä hakijan myyntipuheeseen. :)

safiiri

Lainaus käyttäjältä: a4 - lokakuu 27, 2019, 22:57:07

Ehkä myyntipuheen perusteella ei nyt yleensäkään kannata heti tehdä kauppoja - vaikkei nimenkään pohjalta rekrytoiminen ole välttämättä paras metodi.

Brutto

Lainaus käyttäjältä: a4 - lokakuu 27, 2019, 20:19:55

^Osui asian ytimeen!
"I watched a snail crawl along the edge of a straight razor. That's my dream. That's my nightmare: crawling, slithering, along the edge of a straight razor and surviving."

ROOSTER

US:n jutussa pohditaan insinöörien kysynnän ja tarjonnan tilannetta. Hyvää antia on jutun jälkeinen keskustelu, erityisesti tämä kohta:
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/osaaminen-ei-vastaa-tyoelaman-tarpeita-suomessa-on-4000-tyotonta-insinooria-ja-samaan-aikaan-huutava-pula-insinooreista/1116f267-986f-4d71-ba6f-c50145986ac8
Tomppa Brunila kirjoittaa:
LainaaHeh heh! Kyllä insinööri osaa hyvin nopeasti opetella uudet asiat. Eivät järjestelmät niin perusteellisesti muutu! Monet toimintaperiaatteet pysyvät samoina, ja niiden hallitseminen on avain järjestelmien käyttämiseen! Uudet järjestelmä perustuvat yleensä vanhoille. Ja insinöörin opettaminen uusille tavoille on järkevämpää kuin olla ilman sinä aikana kun odottaa uusien asioiden osaajia.
Kyse on vaan siitä, että halutaan työntekijöitä joiden keskeinen osaamisalue on tulla toimeen pienellä palkalla! Ja se on alue jota työtön suomalainen insinööri ei hallitse!

Harri Salonen vastaa:
LainaaEi se palkkakaan välttämättä. Yrityksellä voi olla käytössään semmoinen teknologiastäkki, että sen opetteluun menee pari kuukautta. Tämä onnistuu ainakin jokaiselta tietotekniikan diplomi-insinööriltä, mutta ei haluta ottaa riskiä ja etsitään niitä täsmäosaajia. Taustalla on se, että rekrytöivä pomo ei ymmärrä muuta, kuin että he ovat ostaneet PimpeliPompelin ja se pitää työntekijän osata heti, tai ei palkata.
Tätä varten on se harjoitteluaika, ja siinä ajassa kyllä fiksu kaveri opettelee PimpeliPompelit ja tekee jo tuottavaa työtä. Jos ei onnistu, niin se on ihan pätevä syy päättää työsuhde harjoitteluaikana.
Ja minulla insinöörinä tökkii tuo "soveltuvuus tiimiin". Menen töihin, saan siitä rahaa ja teen sovitut työtehtävät. Jos en halua olla firman tapahtumissa vapaa-ajalla tai innostua uusista tuottavuutta parantavista ideiosta, jotka syövät työaikaani, niin miksi pitäisi? En kiusaa työtovereitani ja autan työtoveria hädässä, mutta siihen se jää.

Nuo henkilöt ovat ytimessä. Tunnistan hyvin nuo syyt kohtaanto-ongelmaan. Sama koskee lattiatason työntekijöitä - enää kukaan ei halua käyttää paria kuukautta perehdyttämiseen vaan haetaan aina valmista osaajaa halvalla yhä vaativimpiin spesifisiin tehtäviin ja vingutaan kun ei löydy.
Yleinen mielipide on aina väärässä.

a4: Minulla on sellainen kokemus että kaikki vähänkin älykkäät laitteet jumiutuvat itsekseen, ennemmin tai myöhemmin ja jotkut useammin.
Omakin pää.

Gerardo: "Viidakko on äiti, eikä äitiä voi myydä tai ostaa. Äitiä voi vain suojella.  HS

a4

Lainaus käyttäjältä: safiiri - lokakuu 28, 2019, 06:32:57
Lainaus käyttäjältä: a4 - lokakuu 27, 2019, 22:57:07
Lainaus käyttäjältä: Amore - lokakuu 27, 2019, 22:33:13
Mä en nyt ymmärrä, miten Hitler liittyy nykypäivän työmarkkinoihin, työnhakuun ja Facebookiin.
Ehkä sä keskityt liikaa hakijan nimeen, etkä hakijan myyntipuheeseen. :)

Ehkä myyntipuheen perusteella ei nyt yleensäkään kannata heti tehdä kauppoja - vaikkei nimenkään pohjalta rekrytoiminen ole välttämättä paras metodi.
Niinpä. En malttanut olla tekemättä Hitler-rasitustestiä nykyaikaiselle tavalle myydä itseään pohjattomalla itseluottamuksella, konsulttikielisellä sankaritarustolla ja somekulttuurin alustasidonnaisella kirjoitustaidolla.
Hyvin näytti toimivan Aatunkin Facekirjoitus sisäisten sankareiden huomiotaloudessa. :)

Amore

Arto Nybergin haastattelussa puhuttiin Timo Sarpanevasta, vieraana hänen vaimonsa Marjatta (Svennevig). En ollut tiennyt, että Svennevig oli jonkin aikaa menestyvä silmälasisuunnittelija. Hän harmistui siihen, että hänen ostamansa rillit olivat niin rumat ja alkoi ottaa selvää kehysten valmistamisesta. Svennevig todella paneutui teknisiin seikkoihin ja löysi muovikehysten valmistajan Suomesta. Sitten hän kyseli Instrumentariumilta mahdollisuutta suunnitella heille kehyksiä. Hän sai tuotantoon omia kehyksiään ja oman Jatta-tuotemerkin; kehykset myivät hyvin. Kun Sarpaneva hoksasi, että vaimo menestyy, hän alkoi piehtaroida itsesäälissä ja vaikeroida, ettei omat työt ole mistään kotoisin. Äijä kävi niin hankalaksi, että Svennevig ei jaksanut kuunnella miehensä paskanjauhamista, vaan lopetti kehysten suunnittelun. Sarpaneva sitten pyysi häntä puhtaaksipiirtäjäksi omille töilleen ja Svennevig suostui. Hän sanoi piirtämisen olleen ihan mukavaa, mutta oman uran hylkääminen harmittaa yhä vanhoilla päivilläkin. Kyllä ottaa pannuun, miten monilla suurilla taiteilijoilla on ollut pikkumainen sielu!!! Arrrgggh!

https://areena.yle.fi/1-50659633
All you need is Love

Toope

Lainaus käyttäjältä: Amore - joulukuu 25, 2020, 15:16:47
...Kyllä ottaa pannuun, miten monilla suurilla taiteilijoilla on ollut pikkumainen sielu!!! Arrrgggh!...
Yllätyitkö tuosta? Monethan ryhtyvät "taiteilijoiksi", jotta voivat oikeuttaa sikamaista käytöstään.
"Olen boheemi taiteilija, siksi kohtelen ihmisiä noin"... = Oikeasti olet sosiopaatti.

Eivät Hemingway tai Saarikoski jne. syntyneet paskiaisiksi, he valitsivat tietoisesti sen asemansa...

Muisto Keijo Kullervo

#54
Biokompostorin tyhjennystä tänään - huomenna sama homma biokäymälästä biokompostoriin...
Paskahommia, mutta tehtävä joka kesä pari kertaa täällä mökillä.
Ammatti - paskakuski, mutta välillä nenäkarvojen leikkaaja. Olisiko halukkaita ko. ammatteihin?
Nykyään pitää olla lukenut, asiantunteva, sivistynyt ja joka paikan höylä.
Itse en ole mitään niistä, mutta kompostit osaan tyhjentää.

Muisto Keijo Kullervo
"Tie, Totuus ja Elämä."
  60x60x60 =216000

Amore

Väärällä alalla, tai oikealla -ketju on jo olemassa, joten vähän tarkempi aiheen määrittely olisi toivottavaa, jotta ketjujen ero tulee ilmeiseksi.

https://kantapaikka.net/index.php/topic,84.0.html
All you need is Love

Kopek

#56
Kun ei pärjää, niin ahistaa...

"Pettymykset opiskeluissa ja työelämässä voivat suistaa koko uran raiteiltaan"

https://yle.fi/uutiset/3-12650163

Pettymykset voivat suistaa koko elämän raiteiltaan. Jotkut tekevät itsemurhan, kun hommat eivät suju.

Uutisen miehelle "vastoinkäyminen aiheutti voimakkaan ulkopuolisuuden ja pettymyksen tunteen".

– Siinä tuli sitten purettua aggressiot pelaamalla sekä pilaamalla omaa unirytmiä ja omaa kehoa.

Minä en pelannut, kun aikoinaan ei ollut tietokonepelejä, enkä tiedä, olisinko edes ollut kiinnostunut niistä, kun en ole muutenkaan ollut. Pakenin harrastuksiin ja mielikuvitukseen. En tarkoituksella pilannut yörytmejäni, mutta kyllähän ne vähän vinksallaan olivat, kun yökaudet rakentelin merirosvoradiolähettimiä ja ajelin autolla kuuntelemassa, mihin asti kuuluu. Huone oli kuin joku sähkötekninen laboratorio. Kun nukahdin, sängyn vieressä oli paksu pino alan kirjoja. Motorola Semiconductor Data Library (4 osaa), Radio Amateur's Handbook ja muuta tällaista.

Amore

Lainaus käyttäjältä: Kopek - lokakuu 05, 2022, 23:23:08
...yökaudet rakentelin merirosvoradiolähettimiä ja ajelin autolla kuuntelemassa, mihin asti kuuluu. Huone oli kuin joku sähkötekninen laboratorio. Kun nukahdin, sängyn vieressä oli paksu pino alan kirjoja. Motorola Semiconductor Data Library (4 osaa), Radio Amateur's Handbook ja muuta tällaista.

Jotkut tekevät kotilaboratorioistaan tv-studioita, joissa sitten purkavat ja kokoavat vekottimia ihmisten ihmeteltäväksi. Olen aika lääpälläni nuoreen Aleciin, jolta riittää juttua niin mikroaaltouuneista kuin leivänpaahtimistakin. Hän on erityisen mieltynyt hieman vanhempaan elektroniikkaan. Alec selvittää perusteellisesti laitteiden toimintaa, mistä en paljon ymmärrä, mutta hänen videonsa ovat niin hyviä ja huumori niin hauskaa, että jaksan jäädä odottelemaan niitä kohtia, jolloin tekniikasta livetään arkielämän puolelle.

https://www.youtube.com/@TechnologyConnections/videos
All you need is Love

Amore

Olen varmaan joskus tullut todenneeksi, kuinka paljon ihailen ja arvostan käsityöläisyyttä. Minua ihastuttaa käsityöläisyyden kokonaisvaltaisuus. Kyse ei ole vain joidenkin esineiden valmistamisesta, vaan kokonaisesta elämänravasta, joka kietoutuu vaikkapa tietyn valmistusmateriaalin ympärille, kuten puu- tai metallisepällä. Kuinka monet taidot ovatkaan lyhyessä ajassa kadonneet! Ja millaista monipuolista tietämystä sisältyykään vaikkapa vain heinähangon valmistukseen. Tietynlaisen puisen heinähangon valmistus vaati kuusi vuotta puun kasvun ja karsimisen seuraamisesta sopivien oksien leikkaamiseen ja itse hangon valmistukseen. Tuollaisella työprosessilla voi todella sanoa olevan juurruttava vaikutus monessa mielessä. Työ on opittu edellisiltä sukupolvilta ja lisäksi siinä ollaan tekemisissä myös puiden kasvatuksen kanssa, siis juurienkin. Prosessin lopputuote on käyttöesine, joka on niin kaunis, että sellaisen voisi tuoda mihin tahansa taidenäyttelyyn ja se loistaisi siellä omalla hienostuneella eleganssillaan, joka umpimaalaisesta taustastaan huolimatta huokuu jonkinlaista suorastaan kuninkaallista ylhäisyyttä. Tietenkään käsin tehdyille heinähangoille ei ole enää mitään markkinoita, mutta onneksi niiden ehkä viimeinen tekijä sai filmille kertoa heinähangon tekemisen vaiheista.
Hankojen valmistukseen käytettiin amerikankeltiksiä Celtis occidentalis, joita ei Suomessa juuri kasva, mutta Mustilan arboretumissa sellaisen voi nähdä.
http://www.mustila.fi/kasvit/celtis_occidentalis_amerikankeltis

Hangon valmistus (videoon saa tekstityksen englanniksi tekstityspainikkeesta).

https://www.youtube.com/watch?v=BmNnRjhv4XY

All you need is Love

ROOSTER

On aina hienoa lukea ja tukea ihmisiä jotka ovat toteuttaneet haaveitaan. Toivottavasti juustoille löytyy riittävästi kysyntää. Kun erikoisliikkeen avaa, pitäisi aina olla varmistettu vähintään 3 vuoden elanto vaikka kaupasta ei irtoaisi penninkään palkkaa - kunhan pyörisi muuten omillaan. Kestää uskomattoman kauan saada kovaa mainetta kauppapaikalle, vaikka olisi kuinka hyvä liikeidea. Erityisen kovapalkkainen ja ymmärtävä puoliso olisi isoa plussaa.

Lainaus käyttäjältä: https://www.lansivayla.fi/paikalliset/6320101– Tämä on ollut haaveeni jo 15 vuotta. Olin Lentävän Lehmän asiakas, mutta halusin tarjota saman elämyksen espoolaisille, Murto-Laakso sanoo.
...
Juustot ovat Murto-Laaksolle intohimo.

Samoin minulle, ilman muuta aion poiketa, luultavasti ensi kesänä.

LainaaPienessä sievässä puodissa kaikki tuntuu linkittyvän yhteiseen intohimoon tarjota asiakkaalle parasta mahdollista.

Varmaan fillarilla.