Kirjoittaja Aihe: Väärällä alalla, tai oikealla  (Luettu 18378 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Kopek

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 8166
Vs: Väärällä alalla, tai oikealla
« Vastaus #60 : Marraskuu 09, 2023, 10:22:17 »
Yle Uutiset on tutkinut, millaisilla todistuksille mihinkin päädytään. Heikollakin todistuksella voi päästä johonkin, mutta onko se ala, jolla haluaa työuransa tehdä?

Yle Uutiset:

"Opetushallinnon ja korkeakoulujen antamiin tietoihin perustuva todistusvalintalaskuri antaa viidellä approbaturilla tulokseksi agrologin opinnot Hämeen ammattikorkeakoulussa."

Minun mielestäni on hyvä, että lukupuuhien mattimyöhäisillekin annetaan edes pieni mahdollisuus päästä opintojen syrjään kiinni. Olisihan se aika lohdutonta kirjoittaa ylioppilaaksi ja jäädä vaille mahdollisuutta jatko-opintoihin.

Kirjoitin verotusta koskevan kommentin Soininvaaran blogiin, ja Soininvaara ihme kyllä vastasi kommenttiini - eli näinkin kuuluisan tyypin olen saanut liikahtamaan. Vastaus ei tuntunut minun arvomaailmastani katsoen kovin mukavalta, mutta kun ollaan eri mieltä, niin ollaan eri mieltä.

Jos yhtään osaan tulkita, Soininvaara ajattelee vasemmistolaisesti, eli luokkayhteiskunta on OK, kunhan se perustuu älykkyyteen ja kyvykkyyteen. Sen sijaan perimällä saatu luokka-asema on paha, ja sitä vastaan pitää taistella verotuksella.

Hyvähän se kirjoittaa tuolla tavalla, kun on  p e r i n y t  matemaattista älykkyyttä, minkä turvin on noussut tohtoriksi ja kansanedustajaksi ja ministeriksi ja kaupunginvaltuutetuksi ja niin edelleen kieriskelemään ansaitsemissaan suurissa rahoissa vieraantuneena siitä, millaista on olla pienituloinen.

Kaikilla ei ole onnea periä korkeaa älykkyysosamäärää ja sen tuomia etuja. Eihän ihminen voi valita vanhempiaan. Jos vanhemmat ovat tyhmiä, tuskin lapsikaan mikään Einstein on - paitsi, jos se sattuu olemaan sukunimi. Jos vanhemmilla kuitenkin on suvun kautta jotain varallisuutta, jonka perimällä heidän tyhmä lapsensa voisi saada säädyllisen elämän, tämä etuoikeus pitää vasemmistolaisesti ajattelevien mielestä poistaa verottamalla, koska vain älykkäillä ja lahjakkailla on oikeus olla huipulla. Idiootit pysykööt pohjalla. Minusta tämä on aika armotonta.

Vasemmistolais-kateellisten lohdutukseksi voin sanoa sen, että vaikka perintöjä ja omaisuutta ei verotettaisikaan, luonto hoitaa asian omalla tavallaan. Tyhmät ihmiset menettävät ennen pitkää omaisuutensa. Joku sukupolvi sen panee menemään. Tällainen on luonnonlaki. Yksikään suku ei pysy perintöjensä avulla rikkaana tuhatta vuotta.

Ammattikorkeakoulusta valmistunut agrologiko on nykyisin kaikkein pohjimmainen roska-ammatti, niin kuin Ylen juttu vihjaa. Kaikkein surkeimmat luuseritkin pääsevät ammattiin opiskelemaan. Mutta mistä sitä tietää, vaikka joku kaupunki palkkaisi tuollaisen agrologin puutarhojaan tai kasvimaitaan hoitamaan. Hyvällä tuurilla voisi saada hyvän homman.

Ajat ovat muuttuneet. 1950-luvun alussa a:n papereilla päästi valtiotieteelliseen - sen kuin vain kävi ilmoittautumassa.

Vaikka jollakin alalla ei tarvittaisi pisaraakaan matematiikkaa, sitä tungetaan opintoihin ikään kuin välttämättömänä pahana. Mihin esimerkiksi sosiaalityöntekijä tarvitsee tilastotieteen arvosanoja. Eivätkö "jokamies"-tasoa olevat perustiedot riittäisi?

Olen matemaattisesti superlahjaton, ja luulen, että se liittyy äärimmäisen huonoon lyhytmuistiini. Kyseessä on vähän kuin matematiikan "lukihäiriö". En muista mitään numerosaroja peräkkäin. Jos katson esimerkiksi auton rekisterinumeron AGY-865 ja painan sen mieleeni, se häviää mielestäni viimeistään sillä samalla sekunnilla, kun katson hintalappua, jossa kerrotaan, että tomaatit maksavat 3,50 euroa kilolta. Se, paljonko tomaatit maksavat, häviää mielestäni, kun katson, mikä on kurkun kilohinta. Tällainen ominaisuus ei ole eduksi, kun edessä on sivu täynnä matemaattisia kaavoja ja lukuja - tai vaikka aivan tavallista kirjanpitoa debiteineen ja krediteineen.

Mieleeni on jäänyt tapaus, jossa eräs tyttö itki tulostaulun äärellä nähdessään, että hänen nimensä ei ollut tilastotieteen kokeen hyväksyttyjen listalla. Onhan se aika kammottaa, että vuosien opiskelu mitätöityy yhden ainoan tentin takia, jota ei ikinä saa läpi.

Minulle oli hyvin lähellä käydä noin juuri noissa tilastotieteen tenteissä. Suunnittelin synkimmällä hetkellä jopa jonkinlaista lunttaushuijausta, mutta aivan siihen ei tarvinnut mennä. Läpäisin tentit toisella arveluttavalla menetelmällä, joka kai juuri ja juuri oli muodollisesti sallittu, vaikkakaan ei ehkä moraalisesti hyväksytty.

Tentteihin sai pohjapisteitä käymällä ns. demoissa eli harjoitustunneilla vai mitä ne olivat. Niillä annettiin tehtäviä, jotka piti tehdä. En tietenkään osannut tehdä niitä, joten kävin kahdessa eri demoryhmässä, jossa toisessa en kirjoittanut nimeäni osallistujalistaan. Tässä ryhmässä kopioin vastaukset tehtäviin, jotta voin mennä sinne varsinaiseen ryhmään, jossa kirjoitin nimeni listaan. Kerran jouduin esittämään tehtävän taululla, ja totta kai se oli oikein, kun olin sen toisessa ryhmässä kopioinut. En tajunnut mitään niistä numeroista ja käppyröistä, mitä taululle piirtelin. Onneksi demonpitäjä ei alkanut kysellä tehtävästä mitään.

Varsinaisesta tentistä - joita oli kaksi - ei annettu muuta arvosanaa kuin hylätty/hyväksytty. Sain tentit läpi muistaakseni toisella yrittämällä ja todennäköisesti aivan rimaa hipoen ja täysien pohjapisteiden auttamana. Olin lukenut niin, että pää savusi, mutta silti en ymmärtänyt asioista juuri mitään. Olen tyhmä. Mitäpä tätä kiistämään.

Suunnittelemani huijaus - jota en siis tehnyt - olisi ollut sellainen, että avustaja olisi lukenut minulle korvakuulokkeeseen radiopuhelimella oikeat vastaukset taululta, jonne ne tentin alkamisen jälkeen ilmestyivät. Ei minulla ollut radiopuhelintakaan, joten suunnitelma jäi ajatuksen asteelle.

Huijaamalla saadut paperit olisivat tietenkin vaivanneet mielessä - en ole mikään Huhtasaari - kun olisin tiennyt, että en ole niitä oikeasti ansainnut. Jo tuo tilastotieteen kevythuijaus on joskus vaivannut. Mutta ei missään säännöissä sanottu, millä menetelmällä demotehtävien vastauksiin on päädyttävä. Olisiko ollut hyväksyttävämpää, jos joku professorituttu olisi vähän auttanut. 

https://yle.fi/a/74-20059242

Poissa ROOSTER

  • Ikijäärä
  • *****
  • Viestejä: 10683
  • Hän jolla on eniten pixeleitä!
Vs: Väärällä alalla, tai oikealla
« Vastaus #61 : Marraskuu 09, 2023, 10:47:30 »
Läpäisin tentit toisella arveluttavalla menetelmällä, joka kai juuri ja juuri oli muodollisesti sallittu, vaikkakaan ei ehkä moraalisesti hyväksytty.

Tentteihin sai pohjapisteitä käymällä ns. demoissa eli harjoitustunneilla vai mitä ne olivat. Niillä annettiin tehtäviä, jotka piti tehdä. En tietenkään osannut tehdä niitä, joten kävin kahdessa eri demoryhmässä, jossa toisessa en kirjoittanut nimeäni osallistujalistaan. Tässä ryhmässä kopioin vastaukset tehtäviin, jotta voin mennä sinne varsinaiseen ryhmään, jossa kirjoitin nimeni listaan.

Aivan mainio "huijaus". Kyseessä oli siis preppauskurssi, tavallaan. Siihenhän opiskelu perustuu, opiskellaan niitä asioita joita ei tiedetä/osata, kunnes hallinta on riittävää.

Ainakin minun aikanani koulussa opettaja suosi niitä jotka valmiiksi osasivat jo, etenkin musiikissa ja liikunnassa. Muut olivat lähinnä pakosti mukana roikotettavaa porukkaa, sen myös osaamattomat varmasti ymmärsivät. Jos eivät, niin järjestettiin koe, testi tai kilpailu.

Yleinen mielipide on aina väärässä.

a4: Minulla on sellainen kokemus että kaikki vähänkin älykkäät laitteet jumiutuvat itsekseen, ennemmin tai myöhemmin ja jotkut useammin.
Omakin pää.

Gerardo: ”Viidakko on äiti, eikä äitiä voi myydä tai ostaa. Äitiä voi vain suojella.  HS