Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Koulukiusaaminen

Aloittaja Edward, elokuu 07, 2019, 13:12:11

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

kertsi

#120
No kiitos. Tuo lämmitti.
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Kopek

Koulukiusaajilta pitäisi itseltään kysyä, miksi he kiusaavat. Useimmat eivät taida tietää sitä itsekään.

Ihmiset kokevat asiat eri tavalla. Vaikka kahta ihmistä olisi kiusattu täsmälleen yhtä paljon, toinen ei ehkä noteeraa sitä mitenkään, kun taas toinen valittaa, miten hirveästi häntä on kiusattu. Samahan se on vähän joka asian kanssa. Se, mikä jollekin on hirveä päänsärky, on jollekin vain pientä pääkipua.

Kun puhutaan koulukiusaamisesta, mukana tapahtumissa voi olla iso suhdeverkosto aina lasten vanhemmista lähtien.

Ja mikä ylipäätään on koulukiusaamista? Pitääkö tilanteen olla sellainen, että yhtä ihmistä vainotaan luokassa monen kiusaajan toimesta, vai riittääkö että yksi oppilas kiusaa satunnaisesti jotain toista oppilasta. Millaiset teot katsotaan kiusaamiseksi? Jos jokainen paha sana toiselta toiselle on kiusaamista, onko olemassa oppilaita, joita ei olisi joskus kiusattu.

Minun mietteissäni rajana on ollut väkivallan käyttö. Sanalliset sivallukset olen määritellyt muuhun kategoriaan kuin kiusaamiseksi, vaikka erityisesti tyttöjen keskuudessa kiusaaminen taitaa tapahtua nimenomaan sanoilla ja käytöksellä.

Entä kiusaaminen koulun ulkopuolella? Onko se erillistä kiusaamista vai kuuluuko sekin koulukiusaamiseen.

En jaksa vastata Kertsin kysymyksiin, koska minua kyllästyttää se, että keskustelu - olkoon aihe lähes mikä tahansa - ajautuu henkilökohtaisen elämäni ja menneisyyteni rääpimiseksi. Itsehän olen tietenkin varomattomuuksissani ainekset tähän antanut, mutta samalla oikeudella pitäydyn aiheen käsittelemisestä.

Lyhyesti voin vastata, että erilaisia väkivaltatapauksia oli laidasta laitaan, eikä se nyt yleisesti ottaen mitään luokkavihaa ollut. Olen kai vain ärsyttävä tyyppi. Olenhan onnistunut ärsyttämään ihmisiä keskustelufoorumeillakin. Veljiäni ja sisartani ei kiusattu, vaikka he olivat samasta kodista kuin minä.

Kun on kyse perheen yhteiskunnallisesta asemasta sen vaikutuksesta mahdolliseen lapsen koulukiusaamiseen, niin tässäkin tapauksessa kiusatuksi joutuvan oppilaan käytös ratkaisee paljon. Jos ja hiljainen ja vaatimaton, saa olla rauhassa. Mutta jos hölöttää, että meillä on sitä ja meillä on tätä, saa turpiinsa.

Jouduin jopa armeijassa ongelmiin, kun en tajunnut salata taustaani. Otin kerran kaksi alokaskaveriani mukaan päivän kestävälle pikalomalle kotiini. Sen jälkeen minua pidettiin komppanian pankkina, josta saa lainaa, jota ei tarvitse maksaa takaisin. Lopulta "lainaa" tultiin hakemaan puukko kädessä keskellä yötäkin. Jouduin maksamaan "kadottamiani" esineitä aina viltistä lähtien, kun joku muu vei ne itse kadottamiensa tilalle. Ajateltiin, että tuolla tyypillä on vara maksaa.

Puukkomies apurinsa kanssa tunkeutui tupaan ja töni minut nurkkaan, jonne lysähdin istumaan. Sen jälkeen hän potkaisi pienen puutuolin eteeni ja heitteli puukkoa pystyyn tuolin pintaan. Hän uhkasi tappavansa minut. Vähän aikaa uhkailtuaan hän kiersi sängyissään makailevien tupakavereitteni luokse ja yksitellen kysyi heiltä, kuka aloitti tappelun, jossa kuolin puukoniskuun. Oikea vastaus, jonka hän vaati sanomaan, olin minä. Tappamiseni olisi siis ollut itsepuolustusta.

Aikansa uhkailtuaan puukkomies kaverinsa kanssa poistui tuvasta. Myöhemmin illalla, kun valot oli jo sammutettu, hän hiipi takasisin ja alkoi puhua minulle sänkyni päädyssä seisoen. Hän tenttasi minua, ovatko uhkaukset menneet perille. Hän kysyi, mitä tapahtuu, jos kerron asioista. Minun kuului sanoa, että hän tappaa minut. Hän esitti asian usealla erilaisella kysymyksellä, ja minun piti aina vastata, että hän tappaa minut. Uhkaukseen kuului se, että hän tappaa minut missä päin maailmaa olenkin, ja että uhkaus on voimassa koko loppuelämäni - eli siis vieläkin.

Kerrottiin, että tuo henkilö oli ollut taposta vankilassa ja tullut sieltä suorittamaan armeijan. En tiedä, pitikö tieto paikkansa. Joka tapauksessa tuota henkilöä pelättiin. Hän terrorisoi koko porukkaa niin kuin halusi.

Tilanne meni lopulta niin pelottavaksi, että aloin pitää puukkoa tyynyni alla. Ajattelin, että tappelematta en anna itseäni teurastaa. Yhtenä iltana panin peltisen roskakorin tuolille tuvan oven eteen niin, että kun ovi avattaisiin ulkoapäin, roskakori tipahtaisi lattialle ja hälyttäisi minut hereille.

Hälytys toimi. Heräsin kolinaan yöllä ja pomppasin sekunnissa sängystä puukko kädessäni valmiina taistelemaan hengestäni. Samalla hetkellä tupaan syttyivät valot. Joku lomalainen oli tullut myöhään yöllä lomaltaan. "Mitä ihmettä", hän hämmästeli. "Ei mitään, mene vain nukkumaan", vastasin ja häivyin itsekin peiton alle puukko tyynyni alle piilotettuna.

Summa, jonka jäi saamatta lainaamiani rahoja, olisi nykyrahassa noin 520 euroa. Yksikään ei maksanut velkaansa. Tämä lisäksi piti vielä maksaa kadonneita armeijan varusteita.

Kun siirryin toiseen palveluspaikkaan uusien ihmisten joukkoon, yritin olla lainaamatta kenellekään rahaa ja olin muutenkin hiljaa taustastani. Auto - vuoden ikäinen Saab - tietysti paljasti jotain. Ja aivan viimeisenä päivänä lopulta "lainasin" yhdelle tyypille rahaa, jota ei ollut tarkoitettu maksettavaksi takaisin. Rahanpyytäjän käytös muuttui uhkaavaksi, kun olimme lähdössä siviiliin, eikä ollut enää armeijaa suojana. Vein tyypin autolla Helsingin rautatieaseman pihaan.

Ai niin, lainasinhan yhdelle Ruotsista tulleelle, mutta pyysin pantin. Hän antoi kellon ja (halvan) kameran, jotka palautin, kun sain häneltä kirjeessä rahat. Selitin lainaustilanteessa, miten edellisessä palveluspaikassa oli käynyt, ja hän ymmärsi tilanteen.

Norma Bates

Sitä tietysti miettii, että kun käy vanhoja vääryyksiä läpi, että puhaltaako niihin elämyksiin tekohengitystä ja täten vahvistaa niitä menneitä tunteita. Miksi rääkätä vapaaehtoisesti itseään kerta toisensa jälkeen ikäänkuin niiden alkuperäisten rääkkääjien puolesta?

Suurin ällöke minussa lapsina oli selvästi se, että olin motorisesti kömpelö. Eli huono kaikissa liikuntalajeissa. Siitä hyvästä etten ollut oppinut ajamaan polkupyörällä (=jarruttamaan polkimilla) muuan poika potki minua ojaa kohti että tuommoiset kulkevat tuolla. Välitunnilla pojat kävivät kiukkuisena tivaamassa minulta että montako leukaa vedän. Helvetistäkö minä tiesin, kun en ollut koskaan vetänyt. Hiihto oli yhtä nöyryytystä. Pallopelit helvettiä. Luistelu muutoin ok, mutta en uskaltanut edes yrittää oikeaoppista jarrutusta, kun pelkäsin että lennän pärställeni ja hyvästi hampaat.

Kotikuntani oli kai keskimääräistä urheilullisempi mesta. Eihän siellä muita harrastuksia nuorille ollut tarjollakaan, kuin urheilu ja yksi toinen juttu. Kaksi harrastusta ja siinä se oli. Voi tietty olla että monessa paikassa ei ollut kuin yksi. Liikunta.

Jostain syystä en sitten alkanut ihan täysin vihaamaan kaikkea liikuntaa. Teininä aloin tekemään kävelylenkkejä yksinäni. Fantasoin miten joku päivä vaan lähden kävelemään tienpieltä ja kierrän (en muista koko maailmanko, vai ihan vaan Suomen). Unelmointi tyssähti aina siihen että mietin miten tolkuttoman määrän vessapaperia pitäisi raahata mukana. Ja kuukautissuojat.

Tv-viihteen puolella on tuskallisinta nähdä juonikuvioita joissa joku päähänpotkittu joutuu vain pysymään päähänpotkittuna, eikä hänelle ikinä käy hyvin. Mutta harvinainenhan tällainen juoni onkin, koska ei meille luusereille voi tuollaista näyttää, taikka alkaa kiikut keinahdella siellä ja täällä. Mieluummin itsekin katson vaikka näitä iänikuisia Marvel-leffoja, kun ei tarvitse sietää mitään jumalatonta, loputonta kidutusta silmissään.

KM ei ole aiheuttanut minulle sellaisia voitonriemuisia tuntemuksia että nytpäs hakkaisin kenet tahansa joka kimppuun kävisi. Fyysisen tai henkisen väkivallan merkeissä. Höpönlöpön, aika harvan varmaan saisin nujerrettua. Jonkin umpihumalassa olevan lähinnä. Mömmöissä olevat ovat arvoitus. Sieltä voi ilmeisesti löytyä yllättävää voimaa tabujen nappailun perään, kun aivoissa myrskyää todenteolla. Sinä vuonna kun menin alunperin naisten itsepuolustuskurssille, yksi minut säikäyttänyt sekopää oli kuulemma tällä seudulla toisessa yhteydessä "hakannut golfmailalla puskista perkeleitä".

Yksi itsepuolustuksen grand old man sanoikin kerran että paras itsepuolustusväline on hyvät lenkkarit. Jotta voi juosta karkuun. Itse pelkään että polvet ovat paskana juuri silloin kun pitäisi karkuun sännätä. Mutta voihan se olla että kun tulee se adrenaliinin puuska, niin ehkä se sammuttaa polvikivunkin hetkellisesti.

kertsi

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - toukokuu 15, 2022, 15:10:39
Sitä tietysti miettii, että kun käy vanhoja vääryyksiä läpi, että puhaltaako niihin elämyksiin tekohengitystä ja täten vahvistaa niitä menneitä tunteita. Miksi rääkätä vapaaehtoisesti itseään kerta toisensa jälkeen ikäänkuin niiden alkuperäisten rääkkääjien puolesta?

Oma yksi arveluni on, että jos koettuja menneitä vääryyksiä pitää aktiivisesti mielessään ja muistelee, ja jos niistä samoista jutuista kirjoittaa kymmeniä tai satoja kertoja, niin ehkei se hyvä asia ole. Siinä tosiaankin antaa sille kiusaajalle vallan pilata omat fiilikset yhä uudestaan ja uudestaan, kun pilaa ihan itse omat fiiliksensä yhä uudestaan muistelemalla kiusaamista. Vaikka siis se kiusaajahan olisikin se alkuperäinen juurisyy. Mutta en ole tästä ollenkaan varma. Ehkä jos sitä traumaattista asiaa pitääkin käydä läpi sen satoja kertoja päästäkseen yli siitä? Ehkä se vähitellen tuntuu vähemmän pahalta, jos siitä puhuu?

Ehkä asiaa voi lähestyä niin, että miettii, tuleeko koettujen kaltoinkohteluiden muistelusta kerta kerralta vähemmän pahantuntuista, vaiko pahenevatko tuntemukset, mitä enemmän niitä muistelee? Ja sitten valitsee sen tavan, mikä toimii paremmin.

(Tästä voisi hakea jotain tutkittua tietoa netistä, esimerkiksi traumaterapiasta koulukiusatuille.)

Sitä ei voi kuitenkaan kai tehdä, että yrittäisi aktiivisesti unohtaa ikävät kokemukset, sillä silloinhan pitää palauttaa asia mieleen, jotta muistaisi että pitää olla aattelematta sitä. (Vrt. vaaleanpunainen elefantti: jos sinulle kerrotaan, ettet missään tapauksessa saayhtään ajatella vaaleanpunaista elefanttia. Mitä teet? Juu, alat ajattelemaan kyseistä elefanttia, jotta muistaisit olla ajattelematta sitä.)

Mitä tulee foorumiriitoihin, niin ne samat tyypit ovat silmien edessä alvariinsa, eli heitä on vaikeampi unohtaa.
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Norma Bates

Sota- yms. järeän sortin traumathan tuottavat ihmisille painajaisunia vuodesta toiseen. Mieli yrittää päästä jonkin sellaisen asian yli, jonka yli ei kertakaikkiaan voi yksikään täyspäinen ihminen noin vain päästä, pyörittämällä sitä tapahtunutta aina vaan uudestaan. Näin olen jostakin (dokumentista?) käsittänyt.

Onhan sitä kaikenlaista jännää terapiaa nykyään. TRE-terapia esmes.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/11/18/tarina-valtasi-kehoni-minuuteissa-vaikka-mieleni-pisti-vastaan