Koulukiusaaminen

[safiiri]

Ensinnäkin - yhteisö on eri asia kuin yhteiskunta. Toiseksi - toimenpiteitä on muunlaisiakin kuin pakkovaltaa.

Onhan erilaisi yhteiskuntia ja niillä erilaisia sääntöjä. Mutta yhteisöistähän yhteiskunnat muodostuvat. Yhteiskunnat ovat vain järjestäytyneempiä vallankäyttäjiä,.

Muunlaista valtaa ei olekaan kuin pakkovaltaa, suostuttelukin on alistamista.

No vallankäyttö kiusaamista estävänä välineenä onkin aika huono idea. Siksi juuri rangaistuksilla siihen vastaaminen ei olekaan ehkä se toimivin tapa. Vallankäyttöä se kiusaaminenkin on ja tarvitsee juuri pohjakseen vallan hierarkioita.

[safiiri]

Nykymeininki vaan tuntuu olevan se, että kiusattua rangaistaan siirtämällä hänet toiseen kouluun. Siitä kiusaaja saa uutta intoa kokeilemaan kuinka monta saa karkoitettua.

Xantippa + taustakuoro pitävät rankkana rangaistuksena jos kiusaaja siirretään toiseen kouluun. Kun toisena vaihtoehtona on kiusatun siirto, ei se tunnu heistä vahiongolliselta vaan päinvastoin se on tässä tapauksessa palkinto kiusatulle.
Xantippa:  Voimme myös argumentoida, että kiusattua palkitaan siirtämällä hänet turvaan, annetaan uusi alku - nämähän ovat täysin tuulesta temmattuja spekulaatioita joka tapauksessa yksittäistapauksien suhteen.

Saares kulta - ihan oikeasti on muitakin tapoja pyrkiä pois kiusaamiskulttuurista kuin pohtia vain sitä, kenet lähetetään muualle. Älä nyt viitsi leikkiä tyhmää ja olettaa, että jos kiusaajaa ei pakoteta vaihtamaan koulua, niin silloin kannattaa kiusatun koulunvaihtoa ratkaisuna.

Sen sijaan voisit vaikkapa vastata siihen kysymykseen, joka ei näytä saavan vastausta: Miksi se toinen koulu, johon tuo ikävät kiusaajatyyppi siirretään, olisi velvollinen ottamaan tällaisen kiusanhengen oppilaita piinaamaan? Mikä ratkaisu SE on, että vain vaihdetaan hänet kiusaamaan vaihteeksi jotakuta muuta ja sotkemaan jonkun toisen luokan tilanne?

[kertsi]

Onkohan se niin, että se kiusaaja väistämättä jatkaa kiusaamista uudessakin koulussa? Meinaan, se ympäristö, missä kiusaaminen vanhassa koulussa tapahtui, ei siirry mukana. Eli ne kannustaja-lietsoja-hännystelijät, tai ne hiljaiset hyväksyjät eivät siirry. Lisäksi sen kiusaajan oma asema luokan sosiaalisessa hierarkiassa saattaa siirrossa romahtaa. Periaatteessa voisi ajatella, että se kiusaamistilanteen dynamiikka muuttuisi dramaattisesti siirron ansiosta, ja kiusaaminen voisi loppuakin.

Ja periaatteessa voisi kyllä ajatella niinkin, että kiusaaja etsii aina yhä uusia kiusaamisen kohteita. Esimerkiksi purkaa pahaa oloaan yhä uusiin kiusattuihin. Siinä tapauksessa kiusaajan siirto tosiaankin voi olla ongelman siirtoa toisen koulun niskoille.

Ja niinkin voisi ajatella, että kiusaajan siirto voi olla sen verran herättävä kokemus, että ehkä kiusaaja oppii olemaan kiusaamatta.

Mutta miten asia näiden kolmen asian osalta on, en tiedä. Onkohan jotain tutkimustuloksia aiheesta?

[kertsi]

Sama oppilas voi muuten olla sekä kiusaaja että kiusattu. Tiedän erään lapsen, jota ensin kiusattiin. Sitten lapsi alkoi itse kiusaamaan. En tiedä, olikohän jossain vaiheessa sekä että, kiusaaja ja kiusattu.

[a4]

Eikös ehdotetulle häiriötekijän siirrolle toisiin maisemiin ole aikuisilla käytössä kätevä termikin: NIMBY!
Tuosta saisi yleispätevänä hauskoja tilanteita aikaan. Tai kuten BB-talossa todettaisiin, jopa eskaloitumaan.

Kiusaajanhoitoprosessi muistuttaa jossain määrin vankeinhoitoprosessia.
Ratkaisuyrityksiltään ja juurisyiltään.

[Hippi]

Eihän kiusaajan siirron vaikutuksista voi olla tutkimuksia, kun kiusaajaa ei siirretä mihinkään. Mutta onko siitä sitten tutkimusta, että kiusattu siirtyy muualla? Monessa tapauksessa hänen olonsa helpottuu ehkä, mutta mitä tapahtuu sille kiusauskoneistolle? Etsiikö se uuden uhrin, kun yksi on poissa? Noissa uhrin siirtelyissä minua ainakin häirtsee se, että kukaan ei kysy, miten uhri vapaa-aikanaan pärjää. Useinhan kiusaaja ja kiusattu asuvat aika lähellä toisiaan ainakin jos puhutaan ala-kouluikäisistä.

Sanana "koulukiusaaminen" on huono, sillä se ohjaa liian helposti ajattelemaan, että vain kouluaikana tapahtuva kiusaaminen on se ongelma, joka pitää ratkaista. Eiköhän se koulukiusaaminen ole vain yksi oire ja varsinainen ratkaistava ongelma on jossain muualla. Eikö pitäisi kysyä miksi kiusaaja kiusaa?

[Hayabusa]

Kiusaajanhoitoprosessi muistuttaa jossain määrin vankeinhoitoprosessia.
Ratkaisuyrityksiltään ja juurisyiltään.

Paitsi että koululaitoksessa uhri laitetaan vankilaan ja rikollisen sallitaan jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Ei kai kukaan ole esittänyt, että jokaisessa kiusaamistapauksessa kiusaaja siirrettäisiin. Niitä muita keinoja pitää käyttää ja varmasti käytetäänkin. Mutta jos tilanne on niin paha, että osapuolet joudutaan erottamaan kyllä lähtökohdan pitää olla niin päin, että rikoksen tekijä väistää. Käytän kiusaajista tarkoituksella nimitystä rikollinen, sillä teot usein ovat sellaisia, joista aikuisten tekeminä napsahtaisi vähintään sakkoa usein jopa vankeutta.

Koulumaailman jatkuva rikollisten suosiminen aiheuttaa kaameitakin seurauksia. Kouluampujat ovat järjestäin koulukiusattuja. Ja ymmärrän miksi - en siis hyväksy; tarkennuksena tarkoituksella väärinlukijoille. Jatkuva verbaalisen ja fyysisen väkivallan rankaisematta jättäminen viestittää että vain äärimmäisellä voimankäytöllä voi saada oikeutta.

[Saares]

Nykymeininki vaan tuntuu olevan se, että kiusattua rangaistaan siirtämällä hänet toiseen kouluun. Siitä kiusaaja saa uutta intoa kokeilemaan kuinka monta saa karkoitettua.

Xantippa + taustakuoro pitävät rankkana rangaistuksena jos kiusaaja siirretään toiseen kouluun. Kun toisena vaihtoehtona on kiusatun siirto, ei se tunnu heistä vahiongolliselta vaan päinvastoin se on tässä tapauksessa palkinto kiusatulle.
Xantippa:  Voimme myös argumentoida, että kiusattua palkitaan siirtämällä hänet turvaan, annetaan uusi alku - nämähän ovat täysin tuulesta temmattuja spekulaatioita joka tapauksessa yksittäistapauksien suhteen.

Saares kulta - ihan oikeasti on muitakin tapoja pyrkiä pois kiusaamiskulttuurista kuin pohtia vain sitä, kenet lähetetään muualle. Älä nyt viitsi leikkiä tyhmää ja olettaa, että jos kiusaajaa ei pakoteta vaihtamaan koulua, niin silloin kannattaa kiusatun koulunvaihtoa ratkaisuna.

Sen sijaan voisit vaikkapa vastata siihen kysymykseen, joka ei näytä saavan vastausta: Miksi se toinen koulu, johon tuo ikävät kiusaajatyyppi siirretään, olisi velvollinen ottamaan tällaisen kiusanhengen oppilaita piinaamaan? Mikä ratkaisu SE on, että vain vaihdetaan hänet kiusaamaan vaihteeksi jotakuta muuta ja sotkemaan jonkun toisen luokan tilanne?

Voisitko selvittää kantasi siihen miksi kiusaajan siirto toiseen kouluun on kiusaajalle rangaistus mutta kiusatun siirto kiusatulle palkinto. Onko näkökulma tässäkin vino vai onko kyseessä periaatteelinen pyrkimys trollaukseen. Mitä tulee tähän epäilykseesi toisenkin luokan tilanteen sotkemisesta, tuntuu se kaukaa haetulta. Yksityinen kiusaaja on ilman luomaansa avustajajoukkiota hyvinkin tehoton pyrkimyksessään. Sellaista taustajoukkoa ei oikein johdetussa koulussa voi saada aikaan. 

[Norma Bates]

Kuten sanottua, on aikuisille erittäin epämukavaa, että lapset harrastavat sellaista toimintaa kuin kiusaamista. Sen vuoksi osa heistä näyttää ajattelevan, että ongelma poistuu näyttävällä rangaistuksella, jota edustaa kiusaajan siirtäminen toiseen kouluun, toiseen ympäristöön. Silläpä sipuli ja siitäpä sai. Hämmästyksen ollessa sitten suuri, kun vanhassa koulussa entisen kiusaajan tilalle siirtyy toinen ja ensimmäinen jatkaa toimintaansa uudessa ympäristössään.

Kun opetushan oli, että ongelma ei ole niinkään kiusaaminen, vaan kiusaaja.

T: Xante

Onko se välttämättä rangaistus? Entä jos kiusaaja ei tunne tarvetta kiusaamiseen toisessa koulussa? Syy kiusaamiseen on voinut olla esim. pitkästyminen, ja jos sitä ei tapahdukaan toisessa koulussa, niin win/win.

[kertsi]

Siinä mielessä kiusatun siirto voi olla sille kiusatulle hyvä juttu ainakin joissakin tapauksissa, jos hän pääsee pois ympäristöstä, jossa hänet mielletään uhrina, luvallisena kiusaamiskohteena, sellaisena, jonka selkänahasta luokan huvittelu revitään. Käsittääkseni vaikka jotkut ovat siirron jälkeen uudessakin koulussa tulleet kiusatuksi, niin sentään joidenkin elämänlaatu on parantunut uudessa ympäristössä, kun ovat ikään kuin voineet aloittaa puhtaalta pöydältä uusien ihmisten kanssa.

(Sitäkin voisi pohtia, miksi jotkut tulevat yhä uudestaan kiusatuiksi kaikissa ympäristöissä. Onko se ensimmäinen kiusaaminen jo nujertanut heidät, lyönyt heihin lähtemättömän uhrin leiman, muokannut heidän kehonkieltään uhrimaisemmaksi, säpsähteleväksi, alistuneeksi yms.. Vai ovatko he alunperinkin jotenkin valmiiksi sellaisia, jotka ovat otollisia kiusattavia. Esimerkiksi heiveröisiä, toisenlaisia ja poikkeavia, jurottavia, sosiaalisesti taitamattomia, tms..)

On lapsia, jotka ovat päätyneet jopa itsemurhaan kiusaamisen takia. He ilmeisesti eivät ole nähneet muuta ulospääsyä tilanteesta, kouluunhan kun joka tapauksessa on pakko mennä, halusi tai ei (ainakin jos vanhemmilla ei ole mahdollisuutta kotiopetukseen). Jos näille kiusatuille olisi tarjottu mahdollisuus vaihtaa koulua, he ehkeivät olisi päätyneet itsemurhaan.

[Norma Bates]

Koulu- ja muun kiusatuksi tulemisen kokemusasiantuntijana toteaisin että vaikkakaan kiusattua ei saa syyllistää kiusatuksi tulemisestaan, niin jonkinlaisia tukipalveluita kiusatuille tulisi kyllä tarjota joissa he voivat vahvistaa itsetuntoaan ja oppivat panemaan hanttiinkin. Itse en ollut kotoa saanut minkäänlaista oppia ja neuvoa konfliktitilanteisiin. Äiti vain korosti sitä miten hänen isänsä ja miehensä olivat ottaneet häneltä luulot pois. Lopputuloksena oli tyypillinen suuren ikäluokan passiivis-aggressiivinen nainen joka osaa kyllä käyttää suutaan, mutta ei saa ikinä mitään konkreettista aikaiseksi, ennenkuin ihan vihonviimeisen pakon edessä. Ja aina ollaan vähättelemässä itseään, mitään hyvää itsessä ei nähdä jne.

Vaikken yläasteella mahtanutkaan poikajoukon itseeni keskittyneissä kiusaamistilanteissa mitään, enkä pystynyt välttymään aikuisena parin ukon häiriköinniltä, niin jotenkin miesten kanssa on ollut sikäli helpompaa että se on jotenkin luonnollista ja normaalia että saan ja voin puolustaa itseäni miehiä vastaan. Mutta naisten kanssa on kimurantimpaa. En sitten niin millään haluaisi ottaa naisten kanssa yhteen, mutta väistämättähän niin aina käy koska heikäläisten/meikäläisten joukossa on näitä päällepäsmäreitä ja ylikävelijöitä. Vaikka tyttöjen taholta kiusaaminen koulussa olikin harvinaisempaa (ellei pidetä kiusaamisena sitä että minulla ei ollut yläasteella enää käytännössä kavereita - en osaa sitä sellaisena pitää kun en ollut itse kaverihakuinen), niin työelämässähän se on sitten ollut sitä sun tätä ja nyt on harrastuksessakin yksi "tilanne" joka mietityttää. Eli minun pitäisi vaan osata avata suuni ja sanoa jos joku homma menee mielestäni väärin, mutta se on pirun vaikeaa kun toisena osapuolena on nainen. Ja tietysti pitkään kuvioissa ollut, eli status ns. korkeampi kuin omani.

Nuorena tein sen ratkaisun että kokolailla heittäydyin ihmisten välisestä kanssakäymisestä ulos niin paljon kuin pystyin; parisuhteissa sitten edettiin tyylillä me vs. muut. Kumpikin eksistä halusi sitä itsekin. Kaikenkaikkiaan katson että elämäni olisi voinut mennä paremminkin, ja olennaisena tekijänä ehkä se että koulussa joku olisi vaivautunut puuttumaan johonkin, kun kerta kotiolotkin olivat mitä ovat ja vanhemmistani ei ollut kehittämään selkärankaa itselleen. Tietysti tulee piste josta eteenpäin ihmisen pitää itse kyetä seisomaan omilla jaloillaan, mutta melkoisilla puujaloilla sitä hoipertelee jos jo lapsuus on mennyt epämääräisissä olosuhteissa joista ei ole saanut itselleen tukevaa perustaa.

Yläasteella eniten minua on opettajien suhteen raivostuttanut se että heitä ei välitunnilla näkynyt missään, tai jos joskus olivat malttaneet lähteä kahvikupin ääreltä, niin eivät kyllä ikinä vilkaisseetkaan siihen suuntaan missä minua kiusattiin. Yhtä ainoaa kertaa kolmen helvetillisen vuoden aikana yksikään aikuinen ei puuttunut mihinkään kiusaamiseen millään tavalla. Yhden kerran kiusaamaan aikoneesta poikaparista toinen antoi armoa ja kuulin sanovan että ei mennä kiusaamaan tuota kun sillä on jalka kipeä (nilkutin, koska olin saanut jonkun nilkan niukahduksen). Väliaikaisesti vammaisen kiusaaminen olisi siis ollut jopa yhdelle kiusaajalle liikaa. Että joskus lapset kykenevät sitten ominpäinkin edes jonkinlaiseen moraaliin.

Sikäli on herttaisen yhdentekevää vatvoa että kuka pitää siirtää koulusta toiseen, jos yhdessäkään koulussa ei olla kiinnostuneita katsomaan niiden kusipäiden perään mitä ne siellä touhuavat. Mutta nyt on sentään nyt, eikä 1980-luku. Toivottavasti on olemassa oikeasti kouluja joissa kiusaamiseen ON nollatoleranssi.

[kertsi]

Miten teidän oma kouluaikanne meni? Norma on jo kertonut olleensa uhri.

Itselläni ei ole koulusta kiusatuksi tulemisen tai kiusaajan tai hänen hännystelijänään olemisen kokemuksia. Kahta luokkamme kiusattua puolustin muistakseni vain menemällä vaan juttelemaan heidän kanssaan eri tilanteissa kun heitä kiusattiin. Heistä tuli molemmista ystäviäni.

[Norma Bates]

Siinä mielessä kiusatun siirto voi olla sille kiusatulle hyvä juttu ainakin joissakin tapauksissa, jos hän pääsee pois ympäristöstä, jossa hänet mielletään uhrina, luvallisena kiusaamiskohteena, sellaisena, jonka selkänahasta luokan huvittelu revitään. Käsittääkseni vaikka jotkut ovat siirron jälkeen uudessakin koulussa tulleet kiusatuksi, niin sentään joidenkin elämänlaatu on parantunut uudessa ympäristössä, kun ovat ikään kuin voineet aloittaa puhtaalta pöydältä uusien ihmisten kanssa.

(Sitäkin voisi pohtia, miksi jotkut tulevat yhä uudestaan kiusatuiksi kaikissa ympäristöissä. Onko se ensimmäinen kiusaaminen jo nujertanut heidät, lyönyt heihin lähtemättömän uhrin leiman, muokannut heidän kehonkieltään uhrimaisemmaksi, säpsähteleväksi, alistuneeksi yms.. Vai ovatko he alunperinkin jotenkin valmiiksi sellaisia, jotka ovat otollisia kiusattavia. Esimerkiksi heiveröisiä, toisenlaisia ja poikkeavia, jurottavia, sosiaalisesti taitamattomia, tms..)

On lapsia, jotka ovat päätyneet jopa itsemurhaan kiusaamisen takia. He ilmeisesti eivät ole nähneet muuta ulospääsyä tilanteesta, kouluunhan kun joka tapauksessa on pakko mennä, halusi tai ei (ainakin jos vanhemmilla ei ole mahdollisuutta kotiopetukseen). Jos näille kiusatuille olisi tarjottu mahdollisuus vaihtaa koulua, he ehkeivät olisi päätyneet itsemurhaan.

Mutta jos aina siirretään kiusattu, uudessa koulussa päätellään helposti että yhtäkkiä ryhmään ilmestynyt uusi oppilas saattaa olla ollut kiusattu, ja sitten kiusaaminen aloitetaan uudessakin koulussa koska uusi oppilas määritellään kiusattujen luokkaan kuuluvaksi. Eivätkä kaikki kiusatut täysin eristyneitä ole, voi olla että kiusatulta jää se ainoa kaveri sinne vanhaan kouluun.

Mikäli kiusaajalle ei ikinä tapahdu mitään, annetaan kuva että kiusaaminen on ihan ok. Että kiusatussa oli jotain pahasti vialla ja hänen, reppanan, piti siirtyä pois muiden ja parempien tieltä, että normaali päiväjärjestys saadaan takaisin. Toisaalta jos verrataan kiusatun siirtoa sellaiseen että joku perheväkivallan/eksän uhri tai rikollisten uhkaama ihminen siirretään turvapaikkaan muutetun nimen kerta yms. annetaan ehkä sellainen mielikuva että se kiusaaminen on ollut tosi merkittävä juttu, ja mitä suurempi merkitys jollekin asialle annetaan, sitä traumaattisempi siitä voi tulla. Kiusattu ei ehkä koskaan pääse tervehtymään kunnolla kun tilanne on vain katkaistu ja mitään ei ole selvitelty kunnolla. Koko sisimpäni huutaa nyt vastaan tähän, mutta järkeni sanoo näin että parasta ehkä olisi että pidetään selvittelytilanne jossa on kiusattu ja kiusaaja läsnä, ja aikuisten johdolla ruoditaan kaikki niin puhki ja pähki ettei mitään epäselvää enää ole. Tämä siis jos se kiusaaminen ei nyt sentään ihan sellaista ole ollut että yritettiin kaivaa silmätkin päästä. Kun on selvittely, sillä jo annetaan se kuva että kiusaamista ei hyväksytä. Kiusaamisen tonkiminen yleensä kyllä varmaan ärsyttää kiusaajaa itseään niin paljon että voi sitten miettiä kaksi kertaa jatkaako toimintaansa, vai haluaako toistamiseen tuollaiseen tilanteeseen. Mutta toki fiktiostakin olen oppinut että kiusaaja pyrkii tuollaisen kostamaan kiusatulle, ja siinäpä sitä sitten onkin työsarkaa aikuisille vahtia ja tehdä selväksi että kiusaajalla ei ole mitään asiaa enää kiusatun kimppuun, koska syy kiusalliseen selvittelyyn oli yksin hänen omansa. Tämä on se kaikista vaikein juttu koko sotkussa, olettaisin.

Omalla kohdallani olen tosiaan päätynyt kiusattavaksi niin koulussa, töissä kuin naapurustossakin. Näkisin että kaiken keskiössä on se etten uskaltanut panna kunnolla vastaan kenellekään. Päädyin välttelyyn. Vihaan suoraa kohtaamista yhtään kenenkään hankalan ihmisen kanssa. Ihan ne keholliset aistimuksetkin kuten sydämen hakkaaminen yms. ovat äärimmäisen ällöttäviä. En tiedä kuinka yleistä tämä on, mutta ehkä kiusatuille lapsillekin pitäisi tarjota jonkinlaista tukea ja terapiaa siinä että miten pärjätään paniikkituntemusten kanssa ja kenties päästään niistä ohi. Eihän lapsi voi tietää että kun häntä lähestyy pari kiusaajaa jälleen kerran että se ei välttämättä tarkoita kuolemaa jos hän kerrankin laittaa vastaan niille kiusaajille, edes vaikkapa puheella.

Jos se nyt sitten mitään hyödyttää. Jos minä yläasteella aukaisin suuni, sille yleensä naurettiin mitä sanoin. Että eivät nämä asiat helppoja ole. Mutta ei saa tehdä niin että jäädään vaan tumput suorana pyörittelemään silmiään, parempi se on yrittää edes jotain, kuin luovuttaa.

[Xantippa]

Itse olen esittänyt, että välttämättä automaattisesti kenenkään siirtely on ratkaisu kiusausongelmaan, huolimatta nyt siitä, miten paljon täällä taas tarkoitushakuisesti sanojani vääristellään.

Siirto voi palkinto yhtä paljon kiusaajalle kuin kiusatulle, samoista syistä. Näin ollen Hayabusan toive rikollisen rankaisusta ei välttämättä tosiaankaan edes toteudu kiusaajan siirtämisellä.

Kiusaaminen on aina koulun ongelma, joka aikuisten pitää ratkaista. On jopa - omasta mielestäni - aika rankka tapa reagoida asiaan sanomalla, että eikun rikolliset siirtoon vaan. Koulussa,  jossa kiusaaminen (etenkin paha sellainen) on mahdollista, ei kiusaajia tule puuttumaan, vaikka joku saisikin rankkua.

T: Xante

[Hayabusa]

Siirto voi palkinto yhtä paljon kiusaajalle kuin kiusatulle, samoista syistä. Näin ollen Hayabusan toive rikollisen rankaisusta ei välttämättä tosiaankaan edes toteudu kiusaajan siirtämisellä.

Kirjoitinkin, että lähtökohtaisesti kiusaaja siirretään, en että aina. Mutta tosiaan tapaukset ovat yksilöllisiä. Voi olla ettei kiusaaminen lakkaa ennen kuin kiusattu kirjaimellisesti hakkaa kiusaajansa. Näitäkin on tapahtunut.