Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Viherpeukalointia kotona ja puutarhassa

Aloittaja Hippi, tammikuu 07, 2019, 20:00:55

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

Hayabusa

Kannabisviljelmäni kasvaa yllättävän nopeasti. Tänä kesänä vain pieni koetilkku. Ensi kesänä sitten oikein kunnon ala.  8)
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur

Hippi

Välitilinpäätös parvekeviljelykaudelle.

Chilit menivät jokseenkin persiilleen, sillä aikatauluni oli alun perin jo sekaisin ja myöhässä, stressasin muita juttuja, joten alkutaimine hoito oli huonoa  ja sen lisäksi hellejakso pilasi kukinnan totaalisesti. Kasvit suurin piirtein muuttuivat zombeiksi. Eivät kuolleet, mutta eivät kasvaneetkaan, kun kasvupisteet kuivuuivat, joten yhtä lukuun ottamatta heitin ne pois kesäkuun lopulla. Siinä yhdessä onnettomassa on nyt kolme (3) hedelmää tulossa, enkä nyt ole edes varma mikä chili se on. Hedelmän muodon perusteella se voisi olla mikä tahansa, sillä kaikki kolme hedelmään ovat hiukan eri muotoisia. Vasta maistamalla se sitten selviää.

Onneksi olin laittanut kokeeksi kasvamaan sittenkin tomaattia, kaikista vannomisista huolimatta. Niille ei ollut oikeastaan mitään odotuksia, sillä aivan liian myöhään nekin laitoin, mutta tarkoituksena oli vain tutkia, minkä kokoiseksi ostosiemenestä kasvavat kasvit venähtävät. Siemenpussissa lupailtiin 30-50 cm, mutta kyllä pisin noista näyttää noin metrin mittaiselta. Mutta tosiaan, jos pensastomaatin siemeniä ostaa, niin ne todella jäävät matalammaksi kuin kaupasta ostetun (miniluumutomaatti tai kirsikkatomaatti) marjan siemenistä kasvatettu kasvi.

Maistoin juuri ensimmäisen tomaatin ja oli kyllä maukas. Ehkä enemmänkin tavallisen tomaatin makuinen kuin kaupan kirsikkatomaatin makuinen. Varmaan noissakin on lajikkeissa eroa, mutta nämä eivät tunnu yhtä kirpakoilta. Todella runsassatoinen lajike näyttää olevan ja olenkin joutunut tukemaan oksia jonkin verran, kun eivät tahdo jaksaa kantaa tomaattimäärää ihan kunnialla. Nyt ei vähään aikaan tarvitse kaupasta tomaatteja ostaa, sillä kypsyminen näyttää nyt pääsevän kunnolla vauhtiin, Viikko sitten katsoin, että pari ensimmäista alkoivat vaaleata väriltään, mikä enteilee kypsymistä. Nyt sitten syömäkelpoiselta näyttää jo useampikin. Tavallisesti, oikeaan aikaan kylvettynä, tässä tilanteessa ollaan jo juhannuksen jälkeen. Toivottavasti nyt tulee pitkä syksy eikä pakkaset yllätä liian aikaisin.

Jos nyt tuosta tomaatista innostuu, niin testissä oli Kirsikkatomaatti Tiny Tim. Tuossa mainitaan, että ikkunalaudalla voisi kasvattaa, mutta minulla nuo ainakin kasvoivat sen verran reheväksi, että ei mahtuisi ikkunalaudalle.
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

Amore

Lainaus käyttäjältä: Amore - tammikuu 11, 2019, 22:39:52
Syksyllä (2018) vaelsin jonain markkinahulinapäivänä Kampissa vihermyymälään, jossa oli jokin "3 minikasvia 6 eurolla" -tyyppinen tarjous. Erilaisia kasveja oli paljon. Valinta oli vaikea, mutta päädyin ostamaan 2 erilaista crotonia...


Croton Codiaeum Variegatum Punctatum Aureum (Gold Dust Narrow Leaf Croton)

Tilannepäivitys: crotonit ovat hengissä ja voivat hyvin. Kuvassa näkyvä kapealehtinen on nykyään suosikkini kaikista omistamistani huonekasveista. Siirsin sen tänään taas hieman isompaan ruukkuun, koska kasvin juuret olivat alkaneet kasvaa ulos ruukun reiästä. Kasvin ilme oli käynyt aavistuksen verran alakuloiseksi, sillä sen pitkien lehtien asento oli hieman riippuva. Äsken vilkaisin kasvia, vain muutama tunti siirron jälkeen, ja se näytti aivan uudistuneelta. Lehdet olivat ojentuneet pitkin pituuttaan sivuille ja koko crotonin olemus oli ryhdikäs. Minikasvina hankkimani croton on nyt noin 30 cm korkea + ruukku. Vuoden kuluttua se voi jo muistuttaa pientä puuta. Toinen croton on hidaskasvuisempi, mutta sekin näyttää nyt kesän aikana innostuneen kasvamaan voimakkaammin. Yhden ravinnepuikon taisin näille antaa, mutta pidän kasviravinteet mieluummin vähän niukkoina kuin runsaina, sillä en halua höttöistä tai honteloa kasvua.
All you need is Love

Amore

Tuli keväällä ostettua Lidlistä heräteostoksena paketti gladioluksen sipuleita, joista osan istutin mökillä maahan ja osan parvekkeella ruukkuun. Maahan istutetut ovat nyt tehneet kukkavanan ja ensimmäinen niistä alkoi availla kukkiaan. Leikkasin sen maljakkoon (kaupunkiin), koska nyt tulee oltua mökillä jo hieman vähemmän. Kukkien piti olla rikotun punavalkoisia, siis valkoisella pohjalla rikottua viivaraidoitusta. No, tämä ensimmäinen ainakin on punakukkainen, jossa on aivan aavistus valkoista kukan terälehtien reunoissa. Eipä ole ensimmäinen kerta kun hankitut kukat osoittautuvat muuksi kuin mitä paketin etiketti lupaa! En tästä nyt kuitenkaan tällä kertaa ole erityisen närkästynyt, sillä pelkkä kokeiluhan tämän piti ollakin. En oikeastaan pidä gladioluksista kovin paljon, kuten en muistakaan liian näyttävistä ja jalostetuista kukista. Näyttävistä kukista pionit ovat poikkeus, niistä pidän. Saa nähdä, kuinka monta kukkaa gladiolus jaksaa maljakossa avata. Kukkavanassa on kukka-aiheita ainakin kymmenen, mutten lainkaan usko kaikkien kehittyvän kukiksi. Nyt huomasin nettihaulla, että ostamani lajike saattaa olla nimeltään tämä "My Love", mikä tietenkin Amorelle sopii täydellisesti, mutta saanko gladioluspenkistäni lainkaan vastarakkautta vai ainoastaan näitä punaisia "pettureita"? Tuntemattomia ovat rakkauden tiet!

https://www.nelsongarden.fi/fin/eur/p/liljat--gladiolukset_322/gladiolus_72850
All you need is Love

safiiri

Sain viime kesänä Tuliaislahjaksi maljaköynnöksen. SE kukki varsin mallikkaasti koko kesän (siitä saakka ,kun sen siis sain) ja oli komeassa kukassa vielä silloinkin, kun lämpötilat ulkona alkoivat uhkaavasti viilentyä. Nostin kasvin ihan kokeilumielessä sisään, vaikka en uskonut sen talvehtimiseen. Ei ole mitään viileää, mutta valoisaa paikkaa tällaisille talvehtijoille.

Köynnös pysyi talven elossa, vaikka pudotteli lehtiä paljon. Keväällä leikkelin aika reippaasti ja vein ulos. PItkään kasvi lähinnä murjotti, Eikä näyttänyt erityisen elinvoimaiselta. Mutta nyt elokuussa yhtäkkiä huomasin sen vetreytyneen, kasvattaneen tuuheuttavia elinvoimaisen vihreitä lehtiä ja pari kukkanuppuakin. Saas nähdä, miten pitkään lämpöä riittää syksyllä, jotta ehtii kukasta nautiskella. Ensi talveksi sitten ehkä taas kokeilua talvehtimisesta, jos kasvi näyttää vielä siinä vaiheessa hyväkuntoiselta.

Maljaköynnös on mulle ihan uusi tuttavuus. Nyt leskelin, että kasvi tykkää korkeasta ilmankosteudesta. Ehkä se sai sen intoutumaan kasvuun nyt syssymmällä.

Amore

Gladiolukseni kukoisti maljakossa oikein hyvin. Se avasi kukkavanassa 15 kukkaa. Kuudestoista, eli viimeinen, oli sille sitten jo liikaa. Samaan aikaan kukkia oli enimmillään auki 5-6, minkä lisäksi pari seuraavaa kukkaa osittain avautuneita. Yksi kukka ei kovin kauaa kestä, ehkä 3 päivää aivan täydessä kunnossa. Ja ensimmäiset avautuneet kukat kestivät ehkä paremmin kuin myöhemmät, vaikka leikkasin varteen välillä uuden imupinnan ja vaihdoin veden maljakkoon.
All you need is Love

Amore

Olin noin viikon käymättä mökillä. Tänä aikana sää muuttui syksyiseksi. Olin jättänyt keittiön pöydälle kuoren, johon olin kerännyt kosmoskukan siemeniä. Mielessäni kyllä käväisi, että toivottavasti hiiri/myyrä ei ilmaannu sotkemaan työpöytääni. No, tietysti juuri niin oli käynyt. Ruokaa ei ollut tarjolla, mutta silti oli pitänyt nakertaa paperikuori rikki ja levitellä siemenet ympäriinsä. Kosmoksen siemenet eivät liene maistuvaa ravintoa, koska niitä oli levällään pöydällä ja lattialla runsaasti. Keräsin sotkun talteen, koska olinhan jo nähnyt vaivaa siementen keräämisessä. Kotona kaadoin sotkun valkoiselle paperille ja seuloin parhaani mukaan käsin siemenet muusta töhkästä. Kosmoskukalla ei ole siemenkotaa, vaan sen terälehtien lomaan jää keskusmykiöön kiinni pitkulaisia solakoita siemeniä. Millään seulalla siemennöyhtää ei voi puhdistaa, joten omissa siemenkuorissani on aina roskaa seassa. Ei roska kylväessä haittaa kunhan suunnilleen on tietoinen, minkä verran siemensotkua on tarpeen ripotella maahan sopivan tiheän kukkapenkin kasvattamiseksi. Kesäkukkien siementen kanssa nysvääminen koettelee kyllä hermoja, mutta minulle se on kuitenkin olennainen osa syystöitä. Tai talvitöitä, koska joskus siementen puhdistaminen on jäänyt talveen.

All you need is Love

Hippi

Taas on keittiön työpöydän nurkassa kourallinen taatelin kiviä, vai siemeniäkö ne on. Eilen yllätti makeanhimo ja muistin, että jouluksi ostetut taatelit on vielä syömättä. Lapsesta asti meillä jouluun on kuulunut taatelit, vaikka ne on aika tyhjänpäiväisiä naposteltavia. Pakko oli ostaa taaskin, kun halvalla sai, mutta jäivät sitten syömättä.

Vuosia sitten jemmasin taatelin siemeniä multaan traakkipuun juurelle ja unohdin ne sinne. Itse asiassa tarkoitus ei kai oikeastaan ollut kasvattaa mitään, vaan se ruukku nyt sattui olemaan käden ulottuvilla enkä jaksanut viedä siemeniä roskiin. Varmaan kului useampi kuukausi, kun ihmettelin mitä ihmeen lehtiä puskee mullasta ylös. En niitä nyppinyt pois rikkaruohoina, vaan annoin ne jäädä siihen Vasta jonkun ajan kuluttua tutkin lehtiä tarkemmin ja tunsin näpeissäni niiden kovuuden, vaikka ne olivat vasta nuoria lehtiä. Mutta erotin ne siis heinämäisistä kasveista, vaikka aika paljon ne heinältä näyttivät. Silloin vihdoin muistin, että taatelin siemenethän sinne olin jemmannut ja yllättäen ne olivat lähteneet kasvamaan. Ei toki kaikki itäneet, mutta muutama kuitenkin.

Nuo sain kuitenkin hengiltä sillä, että liian aikaisin ja liian kovakouraisesti kaivoin ne pois ruukusta istuttaakseni ne omiin ruukkuihinsa. Ilmeisesti vahingoitin juurta niin pahasti, että ne eivät pitkään kestäneet tai sitten kastelin ne kuoliaaksi.

Tuon jälkeen olen muutaman kerran istuttanut taatelia eri tekniikoilla. Joskus olen vedessä niitä liotellut sen aikaa, että näkee, mitkä niistä lähtevät itämään. Kun vähän valkoista alkaa näkyä, niin sitten hellästi siirrän ne ruukkuun kasvamaan. Toinen vaihtoehto on laittaa ne suoraan multiin.

Yleensä aina jotain saan niistä kasvamaan, mutta toistaiseksi yhtään ei ole isoksi asti ehtinyt. Parhaimmillaan joku on kasvattanut lehdet jopa parikymmensenttiseksi ja toinen lehtipari on lähtenyt nousemaan esiin, mutta sitten kuolo on korjannut. Kyllä on harmittanut, kun on luullut vihdoin saneen homman onnistumaan ja sitten yhtenä päivänä vaan huomaa, että lehdet on järsitty poikki ja vatsaan asti päätynyt lehden osa on oksennettu johonkin lähellä olevalle matolle. Taatelipalmun nuoret lehdet muistuttavat todella paljon kissalle kasvatettavaa esim. vehnää, mutta sillä erotuksella, että palmun lehti nuorenakaan ei sula eikä etene kissan vatsassa.

Ehkä tulevassa viikonvaihteessa teen taas uuden yrityksen taatelin kasvatuksesta. Tällä kertaa taas hitusen viisaampana sijoitan ruukun paikkaan, johon kissat eivät mene.
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

MrKAT

Hallitilojen lämpimässä maitopurkeissa siemenistä kasvatetut ja juhannuksena maahan kylvetyt salaatit kasvoivat suorastaan erinomaisesti, vielä 2-3 vk sitten maistuivat yllättäen hyviltä, ei kitkeriltä. Varasalaatteina jos kaupan salaatti on yllättäen loppu mutta useaan kertaan on jo syötynä.  Maitopurkeissa viikon ajan taimenten kasveassa sain sillä aikaa raapia haralla joka päivä puutarhapenkkiä rikkaruohottomaksi, joten salaatit saivat pitkän aikaa kasvaa rikkaruohotta. Tämä konsti pitää ehkä ensi kesänä ottaa laajemmin käyttöön.

Loppusaldoa:
- Salaatit kasvoi hyvin mutta eka kylvöä olisi pitänyt viitsiä kitkeä paremmin, nyt sato ei ollut paras mahdollinen
- Perunat kasvoi yllättävän hyvin vaikka kitkentä jäi lähes tyystin (pelkäsin turhaan niksauttavan selkääni, osin unohdin)
- Herneet kasvoi hyvin, nyt myös taittoydinherneet kasvoi vaikkakin paljon vähemmän kuin sokeriherneet.
   Jälkimmäisiä olisi pitänyt älytä tukea paremmin, ehtivät osin kaatua maahan.
- Linnunsiemenistä kasvoi hämmästyttävästi auringonkukkia, vaikkakin aika myöhään, osa ei ole vieläkään auennut
- Siemenistä kasvu psykologisesti jotenkin kolahti auringonkukkien ja maitopurkkisalaattien kohdalla. Minä hellin niitä
  kuin pieniä lapsia? Normaalisti "viskaan" siemeniä isona joukkona maahan eikä ole samanlaista tunnesidosta
  yksittäisiin siemeniin?
Missä perussuomalainen törttöilemässä, siellä Jokisipilä puolustelemassa.
                    - Vanha turkulainen sananlasku (by Antti Gronow)

Amore

Lainaus käyttäjältä: Anarkistinen BLM - syyskuu 12, 2020, 23:58:15
...Maitopurkeissa viikon ajan taimenten kasveassa...

Taimenet ovat kaloja, taimet kasveja. Sana taipuu monikon genetiivissä taimien tai tainten.
All you need is Love

MrKAT

Ja kun levä alkoi kasvaa vesisangossani tuolla ulkona niin sanko alkoi levittyä. Eiku levättyä tai.. ;D
Missä perussuomalainen törttöilemässä, siellä Jokisipilä puolustelemassa.
                    - Vanha turkulainen sananlasku (by Antti Gronow)

Amore

All you need is Love

Lognessa

Keväällä kylvin pari maa-artisokkaa, jotka olivat unohtuneet kylmälaukkuun kasvattaen ituja. Laitoin tekeytymään ruukkuun, kun kasvoivat, siirsin muoviseen ostoskassiin. Aluksi kastelin, mutta melko pian jätin luonnon armoille. Kasvoivat pituuttaan ja lopulta kukkivat. Korjasin sadon kiireesti ennen myrskyä. Olihan siellä, kauniita valkoisia maa-artisokkia. Jälkeenpäin luin, että niitä olisi voinut käydä kaivaa maasta niin pitkään kuin maa on sula. Oli paljon pieniä, joista olisi vielä tullut vaikka mitä.

Toinen kokeiluni oli chilit. Sain nyt satoa viime kesän lopulla kylvettyjen siemenien taimista. Olivat pihalla koko kesän. Siirsin nyt sisälle. Täällä kyllä liian pimeää, joten ihme jos selviävät ensi kesään.

Amore

Kaupasta ostettu suomalainen tomaatti maksoi 62 senttiä. Olen pitänyt omia parin purkin tomaattiviljelmiäni turhina hupsutuksina - noin niin kuin taloudellisesti, mutta jos lasken omille tomaateilleni hinnaksi noin 50 senttiä kpl, niin saan kulut katettua ja ehkä hieman enemmänkin, vaikka tomaatteja ei tule kuin muutama kourallinen. Enpä olisi ajatellut!!! Lisäksi omat tomaattini ovat todella olleet maukkaimpia mitä olen koskaan syönyt, yllättävän makeita. Ehkäpä taas ensi keväänä ryhdyn tomaatteja kasvattamaan, vaikka aika rasittavia rotjakkeita niiden taimet ovat. Olen mieltynyt pihvitomaatteihin erityisesti. Kirsikkatomaateista en välitä. Lisäksi tekisi mieli kokeilla "mustia" tomaatteja eli jotain aivan tummaa lajiketta.
All you need is Love

kertsi

Olen maistanut eräällä kasvihuoneella sellaisia tomaatteja, jotka ovat saaneet kypsyä valmiiksi olleessaan vielä varressa kiinni. Maku on aivan erilainen, paljon herkullisempi.

Kaupassa saatavat tomaatithan kerätään ei aivan täysin kypsinä, sillä muuten ne eivät kestäisi kuljetusta.
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️