Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Evoluutiopsykologian pullonkaulat

Aloittaja -:)lauri, syyskuu 22, 2019, 00:05:29

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

-:)lauri

Otan tässä tajunnanvirrassani tarkastelun kohteeksi evoluutiopsykologian, mutta koska esittämäni ajatukset pitäisi päteä tieteenalasta riippumatta, ei ole tarvis pysyä tarkasti evoluutiopsykologiassa vaan, jos samasta näkökulmasta katsottuna kirpoaa ajatuksia muiden intuitiivisten oikeassaoloväittämien puolelle, sana on enemmänkin kuin vapaa.

Evoluutiopsykologia teki minuun suuren ja positiivisen vaikutuksen joskus vuonna 2005. Olen antanut itseni ymmärtää, että periaatteessa se tutkii evolutiivisista lainalisuuksista seuraavaa ja usein laskennallista vaikutusta ihmismieleen olettaen, että käytäytyminen tai ajattelu, joka on johtanut tehokkaimpaan lisääntymiseen, on jättänyt jälkensä ajatteluumme. Kaikesta siitä huolimata tai ehkäpä juuri sen vuoksi, että suhtaudun kyseiseen tieteenalaan myönteisesti, ongelmaksi olen havainnut sen selville saamisen, mitä jälkiä se evoluutio on mieleemme lopulta jättänyt.

Ikäväkseni olen tässä vuosien mittaan saanut huomata, että liian usein tai ainakin uutiskynnyksen ylittävissä tapauksissa liian usein tutkimiseksi on riittänyt vain intuitiivisesti järkevän teorian muodostaminen ja empiirinen ulottuvuus on jätetty toteuttamatta tai se on saatettu läpi lähinnä vain minimivaatimuksin. Tämä ei tietysti vaivaa yksin evoluutiopsykologiaa, sillä humanistinen tiede sisältää tämänkaltaista tutkimusta yhtenään. Humanistisissa tieteissä kuitenkin useammin tunnustetaan tutkimustulosten subjektiivisuus ja myös siihen liittyvä epävarmuus kun taas julkisuuteen tuodun evoluutiopsykologian kuvan kaanonissa yritetään lähes yhtä usein asemoida väittämien paikansapitävyys luonnontieteellisten väittämien pätevyysalueelle.

Uskottavuusongelma omissa silmissäni, johon tällainen tutkimusperinne on johtanut, on sama kuin johon luonnonfilosofit törmäsivät 1800-luvun lopulla, kun empiirisissä tutkimuksissa kohdattiin se tosiasia, että päinvastoin kuin junan vessa, maailmankaikkeutemme muodostuu "äärimmäisyyksistä" eli epäintuitiivisista prosesseista (suhteellisuusteoria makrotasolla ja kvanttimekaniikka mikrotasolla). 1800-luvun lopulla tultiin siis tilanteeseen, jossa huomattiin, että perinteiset filosofiset pohdinnat todellisuudesta eivät pitäneet paikkaansa todellisuuden kanssa. Ne olivat samaan aikaan intuitiivisesti täysin päteviä ja "täysin" väärässä. Tai että oli ja on tietty erotuskyky ja tietty aikahaarukka, minkä sisällä kyseiset intuitiiviset selitykset pitävät paikkansa, mutta kun hieman raaputtaa pintaa, huomaa sen ikävän tosiasian, että intuitivinen tosi on pikemminkin vain illuusio, kuin mikään tae asioiden ymmärrykselle.

Toisin sanoen tieteenala, joka ainakin julkisuudessa etsii uskottavuuttaan luonnontieteiden saavutuksista, mutta joka ei perustu erityisen vahvasti tai pitkälle vietyyn empiiriseen tutkimiseen ja joka vaikuttaa tuottavan toistaiseksi vain intuitiivisesti järkeviä väitteitä siitä, millainen maailma on, vaikuttaa minusta älyllisesti vaaralliselta. Yksinkertaistaen ilmaistuna jos empiriaa välttelevät evoluutiopsykologiset väittämät ovat oikeassa, ne voivat olla sitä vain vahingossa. Ei sillä, kaikkien meidän on helppo pitää maalaisjärjellisiä väittämiä myös oikeassaolevina, mutta ovatko ne, onkin sitten kokonaan toinen juttu.

Kyseiset vahinkolaukaukset pysyivät luonnontieteidenkin alueella piilossa pitkään. Aina 1800-luvun loppupuolelle asti. Eli "nykyaikaistakin" luonnonfilosofiaa tarvittiin ehkäpä sen 200 vuotta (Newtonista Einsteiniin ja Bohriin) ennen kuin perinteinen ja intuitiivinen luonnonfilosofia kyettiin kyseenalaistamaan niin, että insinöörikin ymmärtää. Ja vielä kun otamme huomioon, että havaituista luonnonilmiöistä ihmismieli on edelleen sellainen, josta ymmärrämme vähemmän kuin ymmärsimme havaitusta elottomasta luonnosta 1800-luvun lopulla, virheiden mahdollisuus evoluutiopsykologisissa väittämissä on mielestäni varsin suuri. Se on jopa vaarallisen suuri niissä tapauksissa, joissa intuitiiviset väitteet perustuvat empiiriselle tutkimiselle (tai vaarallisen ja vaarallisen mutta esimerkiksi vaikka klassinen mekaniikkakin osoittautui 200 vuotta kestäneen voittokulkunsa aikana yhdenmukaiseksi luonnon kanssa, moderni fysiikka osoitti, että klassinen mekaniikka onkin vain illuusio, joka toimii luonnossa vain kun sumentaa silmälasejaan riittävästi eikä pidä niin tärkeänä sitä, että tulevaisuuden haasteissa ennnusteet pitäisivät paikkansa).

Eniten minua arveluttaa evoluutiopsykologian parissa hyvin usein esitetyt seuraavat premissit tai ajatukset. Ainakin julkinen evoluutiopsykologinen väite usein on sen tyyppinen, että meidän nykyaikaisten ihmisten käytöstavat suurilta osin on päätetty jo joskus pleistoseenikaudella ja että lähes robotteina toteutamme kyseisen aikakauden rituaaleja niitä poikkeusyksilöitä lukuunottamata, joiden geeneissä on jokin omituinen mutaatio, mutta jotka hekin vain noudattavat orjallisesti noiden mutatoituneiden geeniensä tuottamaa ohjelmaa. Ikään kuin aivomme olisivat Windows, simpanssien aivot Apple ja maitovalaiden aivot Linux.

Eli vaikka, tai ehkäpä sen vuoksi, kun empiirisissä tutkimukssisa saadaan geenien vaikutus käyttäytymiseen myönteisellä tulkinnalla joskus hilattua niinkin korkealle kuin 60% (toki yleensä kun on esitelty luku 60% on marginaali aloitettu jostain luvusta 40%), unohdetaan jäljellejäävä mahdollinen 40% osuus kokonaan. Ikään kuin sitä ei olisi lainkaan olemassa.

En siis ehkä täysin ymmärrä, miksi geenit eivät vastaa aivoista eli ikään kuin ole se tekninen kuvaus tietokoneesta ja ympäristö sitten vastaa käytöjärjestelmästä, joka sitten joko toimii tai ei toimi jonkin ongelman ratkaisemiseksi tehokkaasti. Onko sitä ylipäätään evoluutiopsykologian piirissä tutkitttu, mitä kaikkia "käyttöjärjestelmiä" ihmisen aivoissa voidaan ylipäätään ajaa? Vai onko se osa todellisuutta tabu evoluutiopsykologian tutkijoille, kuten mihin julkisuudesta moisten ajatusten puuttuminen voisi viitata, vai onko minulla tässä vain aukko yleissivistyksessäni?
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

kertsi

Mielenkiintoinen aloitus.

Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - syyskuu 22, 2019, 00:05:29
En siis ehkä täysin ymmärrä, miksi geenit eivät vastaa aivoista eli ikään kuin ole se tekninen kuvaus tietokoneesta ja ympäristö sitten vastaa käytöjärjestelmästä, joka sitten joko toimii tai ei toimi jonkin ongelman ratkaisemiseksi tehokkaasti. Onko sitä ylipäätään evoluutiopsykologian piirissä tutkitttu, mitä kaikkia "käyttöjärjestelmiä" ihmisen aivoissa voidaan ylipäätään ajaa? Vai onko se osa todellisuutta tabu evoluutiopsykologian tutkijoille, kuten mihin julkisuudesta moisten ajatusten puuttuminen voisi viitata, vai onko minulla tässä vain aukko yleissivistyksessäni?
En oikein hahmota tuota "käyttöjärjestelmää". Mitä se olisi neurotieteen tai psykologian kannalta?

Vaistotko? (Itse näkisin vaistot jonkinlaisina mekaanisina alirutiineina, jotka joko toteutuvat tiedostamattoman mielen ohjauksessa, tai sitten eivät toteudu, esimerkiksi yksilön tietoisen päätöksen vaikutuksesta, jos yksilö päättää toimia vaistojaan vastaan.

Ja miten niin ympäristö vastaa käyttöjärjestelmästä?  (Ehkä tajuan tämän, jos tajuan, mitä tarkoitat käyttöjärjestelmällä.)

Liittyykö tuo käyttöjärjestelmä jotenkin kognitiotieteen piirissä puhuttuun monitoteutuvuuteen? Jos oikein muistan ja olen ymmärtänyt, ihmismieli olisi jonkin teorian mukaan sillä lailla monitoteutuva, että sitä voisi "ajaa" monenlaisilla alustoilla, mukaan lukien tietokone, se ei siis olisi alustariippuvainen.
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

-:)lauri

#2
Lainaus käyttäjältä: kertsi - syyskuu 22, 2019, 14:26:59
Mielenkiintoinen aloitus.

Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - syyskuu 22, 2019, 00:05:29
En siis ehkä täysin ymmärrä, miksi geenit eivät vastaa aivoista eli ikään kuin ole se tekninen kuvaus tietokoneesta ja ympäristö sitten vastaa käytöjärjestelmästä, joka sitten joko toimii tai ei toimi jonkin ongelman ratkaisemiseksi tehokkaasti. Onko sitä ylipäätään evoluutiopsykologian piirissä tutkitttu, mitä kaikkia "käyttöjärjestelmiä" ihmisen aivoissa voidaan ylipäätään ajaa? Vai onko se osa todellisuutta tabu evoluutiopsykologian tutkijoille, kuten mihin julkisuudesta moisten ajatusten puuttuminen voisi viitata, vai onko minulla tässä vain aukko yleissivistyksessäni?
En oikein hahmota tuota "käyttöjärjestelmää". Mitä se olisi neurotieteen tai psykologian kannalta?

Vaistotko? (Itse näkisin vaistot jonkinlaisina mekaanisina alirutiineina, jotka joko toteutuvat tiedostamattoman mielen ohjauksessa, tai sitten eivät toteudu, esimerkiksi yksilön tietoisen päätöksen vaikutuksesta, jos yksilö päättää toimia vaistojaan vastaan.

Ja miten niin ympäristö vastaa käyttöjärjestelmästä?  (Ehkä tajuan tämän, jos tajuan, mitä tarkoitat käyttöjärjestelmällä.)
Käyttöjärjestelmä on tässä koneeseen syötettyä immateriaalista informaatiota. Sitä mitä se fyysinen kone käsittelee. Fyysinen kone on kokonaisuus komponentteja, jotka pystyvät aktovoitumaan ja deaktivoitumaan (muodostamaan aktivaatiokuvioita komponenttien välillä) tavalla, mitä tuo informaatio missäkin tilanteessa edellyttää.

LainaaLiittyykö tuo käyttöjärjestelmä jotenkin kognitiotieteen piirissä puhuttuun monitoteutuvuuteen? Jos oikein muistan ja olen ymmärtänyt, ihmismieli olisi jonkin teorian mukaan sillä lailla monitoteutuva, että sitä voisi "ajaa" monenlaisilla alustoilla, mukaan lukien tietokone, se ei siis olisi alustariippuvainen.
En ole tuohon monitoteutuvuuteen tutustunut, mutta varmaankin jotain tuonkaltaista minä tässä haen käyttöjärjestelmä ja tietokone -vertauksillani.


Ylipäätään käytin tuota vertaustani kysyäkseni sitä, onko ajatuksemme kovakoodattuja vai dynaamisia. Kovakodattu tarkoittaa, ettei kone voi toimia kuin sillä tavalla jollalailla se on määrätty silloin kun kone on lähtenyt alunperin käyntiin kun taas dynaaminen tarkoittaa sitä, että tapa jolla kone toimii, riippuu ympäristön palautteesta.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

kertsi

Mutta käyttöjärjestelmähän on ohjelma tai ohjelmisto (alkuparametreineen), (siinä missä käyttäjäsovelluksetkin), eikä niinkään dataa, syöteinformaatiota järjestelmän ulkopuolelta, tai immateriaalista informaatiota?

Ja toisaalta DNA:kin on eräänlaista informaatiota.
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

-:)lauri

#4
Ohjelmisto on tietokoneen näkökulmasta "dataa". Niin ohjelmistot kuin sensorinen syöte tai data ovat sille ykkösiä ja nollia.

DNA sisältäisi tässä analogiassa kaiketi tiedon siitä, mitä materiaalia sähköjohdon pitää olla, jotta se pystyisi kuljettamaan "ykkösiä ja nollia" paikasta a paikkaan b.

Tietysti ilman jonkinlaista "käyttöjärjestelmää", kone ei tiedä, mitä se tekisi "datalla" tai sillä "windows"-käyttöjärjestelmällä. Eli tästä kohtaa se kysymykseni nousee, että missä määrin siellä ylipäätään on valmiina ja minkälaista informaatiota itse koneessa, että se ymmärtää ohjelmistoja ja dataa, joita joku päättää sille syöttää.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

kertsi

#5
DNA sisältää myös "rakennusohjeita" vaistoille, ei pelkästään "haardikselle".
(Itseäni nuo tietokonevertaukset vähän hämäävät.)

---
Mitä evoluutiopsykologiaan tulee, niin olettaisin, että vaistot ja käyttäytymistaipumukset (jos eivät ole sama asia, en tiedä), ja varsinkin lajityypilliset preferenssit ovat ehkä eniten tutkittu osa-alue, varsinkin nuo viimemainitut, ja varsinkin nimenomaan (lyhyt- tai pitkäkestoiseen) pariutumiseen liittyvät preferenssit. Pariutumispreferenssit taitavat olla se evoluutiopsykologian osa-alue, jossa suurimmat tieteelliset saavutukset on tehty.

Sitä vastoin mielen modulaarisuus, universaalikielioppi, ja sen kaltaiset asiat ehkeivät niinkään ole yhtä vahvalla pohjalla.

---

Aika paljon evoluutiopsykologiassa esitetään asioita ikään kuin ne olisivat evolutiivisa sopeutumia, vaikka esityille asioille ei olisikaan muuta evidenssiä kuin se, että tuntuisivat intuitiivisesti olevan paikkansapitäviä. Niitä kutsutaan nimellä just so stories. Pleistoseenikauden oloista (tai milloin mielen osa-alueet nyt muotoutuivatkaan) tiedetään liian vähän, jotta voitaisiin todistaa kaikkea evoluutiopsykologian piirissä esitettyä.

Korjattu typo.
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

MrKAT

Onko evopsykolla mitään osuneita kunnon ennustuksia:
a) prediktioita: Mitä olemme käyttäytymisestä havaitseva (tulevissa kokeissa)?
b) postdiktioita: Mitä olemme menneisyydestämme (arkeologia/DNA) löytävä?
Missä perussuomalainen törttöilemässä, siellä Jokisipilä puolustelemassa.
                    - Vanha turkulainen sananlasku (by Antti Gronow)

kertsi

#7
Ennustuksista. Nyt vetelen ihan ulkomuistista, eikä muistiini ole täysin tässä asiassa luottaminen.

Ainakin sellaista lienee tutkittu, että tiedostamattomat kumppanipreferenssit miehillä ovat yleensä jollain todennäköisyydellä (ei aina) ovat sellaisia, että niihin mätsää se kaikkein hedelmällisin ja tervein (ja keskinkertaisin ainakin kasvoiltaan) (ja naisellisin?) nainen. 22,5-vuotias, terveihoinen/hehkeäihoinen ja kirkassilmäinen (viittaa terveyteen), lantio-vyötärö-suhde olikos se 0,7 (viittaa hedelmällisyyteen), kasvoiltaan ja keholtaan symmetrinen (viittaa hyvään immuunipuolustukseen?). Ylipäätänsä miehet preferoivat sellaisia naisia, jotka eivät ole liian pitkiä tai lyhyitä, liian laihoja tai lihavia, ja kasvoiltaan sellaisia, jotka saa kun tietokoneella yhdistää satojen naisten kuvia - eli keskinkertaisuus miellyttää useimpia miehiä. En muista millä tavalla evoluutiopsykologiassa em. keskinkertaisuutta selitettiin, eli millä lailla se paransi lisääntymismenestystä (olisikohan parempi immuunipuolustus silloin, vastustuskyky paikan patogeeneille?). Sitä en muista, olisikohan pitkäaikaiselle kumppanille toisenlaiset kriteerit, paitsi tietysti luonteen osalta (pitää olla sellainen, jonka kanssa kestää viettää elämäänsä, joka on hyvä äiti jne.). Vaalean tukan preferointia on selitetty sillä, että vaaleaveriköistä näkee helpommin, jos on jotain ihosairautta tms..

Naisten osalta tiedostamattomat preferenssit ovat vähän erilaiset. Korkea sosiaalinen status. Miehekäs ulkomuoto (leveät hartiat, leukaperät, kapeahko lantio, lihaksikkuus) - lyhytkestoisissa suhteissa tämä preferenssi korostuu. Mutta naisten preferenssit ylipäätänsä ovat siinä mielessä erilaiset kuin miesten, etteivät kavahda keskiverrosta paljonkin poikkeavaa, vaan voivat jopa kiinnostua enemmän - naiset voivat esimerkiksi pitää todella pitkistä miehistä, tai muuten vähemmän keskinkertaisista ominaisuuksista. Taidot (esim. muusikoilla ja taiteilijoilla käy hyvä flaksi) vetävät puoleensa, varsinkin esiintyviällä taiteilijoilla. Pitkäaikaisella kumppanilla sellaiset ominaisuudet kuten hyvä isä-ominaisuudet, luotettavuus, anteliaisuus, empatiakyky, huumorintaju jne. voivat painottua.

Se sukupuoli, joka joutuu panostamaan enemmän vanhemmuuteen, yleensä on myös nirsompi kumppaninvalinnassa, näin myös ihmisellä. Ihmisellä usein molemmat vanhemmat huolehtivat lapsesta, joten mieskin nirsoilee valitessaan pitkäaikaista kumppania ja lapsilleen äitiä.

Mutta nämä ovat siis tilastollisia todennäköisyyksiä, eivätkä päde kaikkiin. Esimerkiksi kaikki parisuhteet ja kaikki ihmiset eivät tähtää lisääntymiseen, on olemassa tietoisesti lapsettomuuden valinneita. Keski-ikäiset ja vanhukset usein hakevat ikäistään seuraa. Korkea status tai varakkuus eivät vedä kaikkia naisia puoleensa. Jotkut tykkäävät poikamaisista miehistä. Joidenkin seksuaalisuus suuntautuu omaan sukupuoleen, tai molempiin sukupuoliin.
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️