Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Tarvisetko irtiottoa arjen äänistä?

Aloittaja -:)lauri, syyskuu 26, 2019, 07:04:36

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

-:)lauri

Tiedelehti menaiset käsittelee mielenkiintoista asiaa. Nimittäin ihmisten tarvetta äänettömyyteen. Tai oikeastaan äänettömyyydellä tarkoitetaan artikkelissa enempi tarvetta päästä miellyttävään ääniympäristöön, jolloin voidaan kaivata ihan todellista hiljaisuutta (jos on hiljaiset naapurit, sopivan matkan päässä kirjaasto tai vastamelukuulosuojaimet, onnistunee tämä kotona/kaupunkiolosuhteissakin) tai esimerkiksi kuunnellaan hyvää musiikkia tai hakeudutaan luonnonhelmaan kauaksi kaupunkien hälinästä, missä on kokonaan toisenlainen äänimaailma, joka kuitenkin ajaa heidän kohdallaan saman asian. Samaten huomioitiin, että arjen äänien puute voi toisaalta ainakin vanhemmiten muuttua myös ahdistavaksi. Jos eka on lapsia ja heidän poismuuttonsa myötä arjen äänet lopuvat niin vanhemmiten voidaan kaivata ympärille tuota kadonnutta äänimaailmaa. Eli vaikka aiemmin hälinä saattoi tuntua ahdistavalta myös sen puute voi muuttua ahdistavaksi.

Omalla kohdallani irtiotto arjen äänistä tapahtuu hyvää musiikkia kuunnellen ja ainakin toistaiseksi nettiradio ja korvakuulokkeet ovat taanneet riittävän irtioton arjen äänistä. Ja koska tämä järjestely sopii minulle ja ainakin tällä hetkellä paremmin kuin se, että en kuuntelisi musiikkia, minulle irtiotto arjen äänistä on ilmeisen tärkeää ellei musiikkia sellaiseksi mielletä.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

Lenny

Juu kyllä tarvitsen. Pari päivää sitten kävin syömässä lounasruokalassa, jossa pauhasi musiikki-TV ja radio samanaikaisesti. Mietin että lyönkö haarukan oman vai ruokalanpitäjän kurkkuun.
Lainsäädäntö ennen luontoa (Immanuel Kant)

Hippi

Pahin arjen häiriöääni on jonkun ostoshelvetin kakofonia. Jossain Jumbossa käyn noin kerran kuukaudessa ja siinä saan ylenpalttisen annoksen hälinää sen parin tunnin aikana, jonka siellä yleensä joudun olemaan. Joskus sain villin ajatuksen, että kierrän Jumbon ruokapaikat läpi ja opettelen "syömään ulkona". Kehtoon kuoli sekin idea juuri sen vuoksi, että en halua siinä hälinässä syödä ylihintaista ruokaa.

En oikeastaan koskaan ole viihtynyt hipihiljaisuudessa, vaan aina on joko radio tai musiikki vähintäänkin taustalla. Jopa keskittymistä vaativa suunnittelutyö on vaatinut oman taustapulinan, jotta yksittäiset häiriöäänet ei niin erotu.

Pään tyhjennykseen tarpeen vaatiessa käytän sitten erikseen valittua musiikkia, blueskitarointia yleensä.
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

kertsi

#3
Kakofonia tosiaan on hirveän stressaavaa.

Istun tällä hetkellä mökillä tuvassa, ja ainoa ääni on pieni läppärin hurina. Tämä on hurmaavaa, ja ehkä paras asia mökillä.

Mökkinaapuri käytteli eilen moottorisahaa, pilkkoo pihamme puita. Ilmasin toiveeni, josko voisi tehdä tuota ensi viikolla vasta, kun en enää ole täällä. Joskus heinäntekoaikaan pelloilla pörräävätraktori vähän rasittaa.
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

a4

Suomalaisilla on kotimaassa vaikeaa mutta ei pääse helpolla ulkomaillakaan. :)

Tällainen on tilanne Ho Chi Minhissä, Vietnamin suurimmassa kaupungissa. Sen metropolialueella asuu neljätoista miljoonaa ihmistä, mutta metroa, raitiovaunuja, lähijunia tai kunnolla toimivaa bussiverkostoa ei ole.
Perjantai-iltapäivän liikenneruuhka on kaoottinen näky. Moottoripyörät ja skootterit tungeksivat kaduilla, kun ihmiset ajavat töistä kotiin. Tor­vien tööttäily tukkii korvat.
"Vietnamissa on 45 miljoonaa skootteria ja moottoripyörää. Valtaosalle ne ovat ainoa järkevä tapa liikkua paikasta toiseen. Vain harvalla on varaa autoon, ja tässä ruuhkassa auto olisi muutenkin kömpelö. Polkupyöräilyyn ilmasto on liian kuuma"

100 miljoonaa potentiaalista päristelijä-tööttäilijä-yskijää ja kohta 26 uutta hiilivoimalaa. Jep.
https://voima.fi/artikkeli/2019/vietnam-on-kaakkois-aasian%e2%80%89-talousihme-ja-miljoonien-keuhkosairaiden-maa/

Näen tämän kuvan jo korvillani:


Toope

Hiljaisuus on suomalainen ihanne. Paikoissa, joissa itse vaikutan venäläiset ja lähi-itäläiset pitävät aika paljon ääntä.
Enkä aina tykkää.

Kopek

#6
Lainaus käyttäjältä: a4 - syyskuu 26, 2019, 19:12:50
Näen tämän kuvan jo korvillani:


Tässä kuvaamani video äänillä. Alussa näkymä Hanoista. Se jälkeen monia otoksia Saigonista kunnes kadunpesuauton jälkeen taas loppuvideo Hanoita. Ajankohta maaliskuu 2016. Samanlainen kuhina oli myös Phnom Penhissä. Ja vähän tuon tyyppiseltähän se näyttää monissa muissakin paikoissa noilla kulmilla.


https://youtu.be/ih2YmifwQvo

---

Mitä äänimaisemaan tulee, niin olen elänyt nuoruuteni aina kodin menettämiseen ja pakkomuuttoon asti taajaman reunalla valtatien läheisyydessä. Kesäillan ääniä ovat olleet rekkojen jymy ja maantien kohina ja autojen kiihdytysäänet ja moottoripyörien ja mopojen pärinät. Kun olen paikkakunnalla - koska käynhän siellä edelleen (tänään viimeksi) - ja kuulen tuollaisia ääniä, niistä tulee jotekin nostalginen olo. Nykyiselle asuinpaikalleni ei oikeistaan kuulu mitään. Jotenkin tuntuu että erityisesti kevätillat ovat ääniltään tunnelmallisia, koska silloin puissa ei ole ääniä vaimentavia lehtiä, ja näin ollen tien äänet kuuluvat paremmin. Keväällä alkaa kuulua myös kaksipyöräisten kiihdyttelyääniä. 

Pitäisi oikeastaan äänittää noita tien ääniä, koska tulevaisuun sähköautot eivät enää ääntele niin kuin perinteiset autot.

ROOSTER

Olet vihdoinkin pääsemässä eroon turhista äänistä.

Olet työskennellyt laivalla ja muu miehistö kyllästyi sinuun totaalisesti ja tuuppasi keskelle Atlanttia pelastusveneessä. Pahaksi onneksi evääksi laitettiin vain kymmenen kilon säkki hämäläistä talkkunaa ja tusina pussia ylipäiväisiä sipsejä, juomaksi ainoastaan tölkki olutta ja litran viskipullo.

Sadetta on tulossa vasta kahden viikon kuluttua. Miten järjestät itsellesi makeaa juomavettä, entä ruoka?
Yleinen mielipide on aina väärässä.

a4: Minulla on sellainen kokemus että kaikki vähänkin älykkäät laitteet jumiutuvat itsekseen, ennemmin tai myöhemmin ja jotkut useammin.
Omakin pää.

Gerardo: "Viidakko on äiti, eikä äitiä voi myydä tai ostaa. Äitiä voi vain suojella.  HS