^
^^
Jenksiessä on kiristetty pikkuhiljaa maahanmuuttoa etelästä kun maahanmuton ongelmiin on havahduttu. Latinoiden määrä jenkeissä kasvaa kasvamistaan. Kaikki kasvu ei selity syntyvyydellä. Se mikä vaikutus kristyksillä on ainakin ollut, on se, että paperittomien eli laittomien latinoiden suhteellinen osuus latinoista on kasvanut.
Ruotsilla on samanlainen historia mutta light versiona. 1990-luvilla (vai alkoiko se jo vuosikymmeniä aiemmin) pakolaisia haalittiin, mutta kun maahanmuutto aiheutti ongelmia alettiin pikkuhiljaa tiukentaa yhä enemmän ja enemmän maahanmuuttopolitiikkaa. Ruotsi ei ole tiukentanut niitä yhtä paljon, kuin jenkit, mutta ovat tiukentaneet. Ruotsissa on käynnissä sama kehitys. Eli maahanmuuttajien määrä kasvaa tiukennuksista huolimatta, joista myös paperittomien eli laittomien suhteellisuus kasvaa koko ajan enemmän.
Onko teillä tiedossa yhtään valtiota, jossa maahanmuutto ja sen aiheuttamat ongelmat olisivat alkaneet laskea kiristämällä maahanmuuttopolitiikkaa?
Miksi maahanmuuttopolitiikan kiristäminen ei ole vähentänyt maahanmuuton ongelmia vaan ongelmien määrä ja varsinkin Ruostissa niiden ääripäät ovat kasvaneet kasvamistaan?
Suomessa ja itseasiassa jokaisessa länsimaassa on maahanmuuton ongelmia ja sen vuoksi maahanmuuttoa on alettu pikkuhiljaa kiristämään ja laittomien mamujen määrä alkanut kasvaa. Kristäminen ei alkanut eilen, vaan jatkunut jo vuosikausia. Maahanmuuttajien määrä ja aiheuttamansa ongelmat ovat jatkaneet kasvamistaan kaikkialla.
Jenkeissä on jopa muurit ja kovat piipuissa, mutta ne ei vaan pysy poissa. Pato vuotaa!
Natsi-Saksassa onnistuttiin estämään juutalaisten-maahanmuutto kun ryhtyivät uunittamaan niitä. Luultavasti aiheuttamansa ongelmat vähenivat myös dramaattisesti. Ainakin ymmärsivät pysyä poissa.
Onko teillä omilla aivoillaan ajattelevilla ehdotuksia? Mielellään sellaisia, joissa emme päätyisi ihmisten uunittamiseen.
Onko teillä "ajattelin ihan omilla aivoillani" mitään muuta ehdotusta asiaan kuin väkivalta? ...ja keskitysleirit. Vaikka teitä "ajattelin ihan itse ja taatusti ihan omilla aivoillani" kiinnostaisi muuttaa "työleireille", niin uskokaa huviksenne. Sellaisille joutuminen on väkivaltaa useimpien muiden ihmisten mielestä.