Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Maahanmuuttokeskustelu

Aloittaja Edward, huhtikuu 30, 2019, 09:44:05

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 3 Vieraat katselee tätä aihetta.

Laika

Lainaus käyttäjältä: safiiri - joulukuu 26, 2019, 07:04:28Toisaalta olisi syytä pohtia sitä, mitä suuren väestömäärän kanssa tehdään sillä välin, kun odotellaan syntyvyyden sitä vähitellen alentavan. Se kun ei tapahdu hetkessä. Jo syntyneiden ihmisten määrä on se ongelma tässä, eikä siihen voi puuttua ehkäisyä tarjoamalla.

Niin kuin se olisi koskaan käynytkään näiden isänmaan sankarien päässä. Jos se olisi, niin myös Suomen väestötilanne olisi nähty sellaisena minä se oli, jälkiteollisen maan ylipaisuneena absoluuttisena tasona, eikä alhaisen syntyvyyden aiheuttamana väestökatona, mitä se ei ollut. Sen sijaan meidän väestöongelmamme yhtäläisyyksiä ulkomaiden väestöongelmiin on kieltäydytty näkemästä, koska kansallinen ylpeys vaatii käsittelemään suomalaisia ihmisyyden perusmuotona, josta ulkomaanelävät ovat vinksahtaneita variantteja.

Vanhustenhoito on tietysti olennainen palanen tätä kysymystä, ainakin Suomessa. Ulkomaisten ihmiseläinten oletetaan vain tuupertuvan sievästi jonnekin nurkkaan, mistä heidän ruumiinsa voidaan kerätä ekokompostiin.

Ehdotin jo jokin aika sitten väestöpolitiikkaa omaksi osa-alueekseen, mutta minun täytyy tunnustaa, että keskustelun taso huomioon ottaen olisi ehkä sittenkin viisainta antaa vain asioiden tapahtua ja mennä pilalle omalla painollaan. Sekin on parempi kuin riskeerata pahimpien ceausesculaisten visio kansallisesta suuruudesta.
'Custom will reconcile people to any atrocity, and fashion will drive them to acquire any custom.'

-George Bernard Shaw

Karikko

Lainaus käyttäjältä: safiiri - joulukuu 26, 2019, 08:57:50

Noh - onhan meillä käyttämättä se keino, jolla asiaa on aiemmin ratkottu - massiivinen ja laajamittainen sota. Se sopisi sikälikin, että monissa väkirikkaissa maissa juuri miespuolisia on aivan liikaa. Kunniakkaat perinteet nuorten miesten liikamäärään kehottavat lanseeraamaan konflikteja. Tarttis vain ratkaista se, miten sodankäynnin hengenmenetykset kääntyisivät kohdistumaan enemmän sotiviin miehiin, eikä tällä modernimmalla tavalla siviiliväestöön eli naisiin ja lapsiin.

Miehien "tappaminen" ei ole kovin toimiva ratkaisu, vaikka ehkä kirjoituksestasi voisi sinun olettaa sitä haluavan.

Naisethan ne tuottavat uutta väestöä, eikä miehiä tarvita suuria määriä siinä lisääntymistapahtumassa.
Mutta ei ole kovin "inhimillistä" toivotella millekään sukupuolelle tappotuomiota siksi, että ovat jompaa kumpaa sukupuolta. Ja vaikka eivät olisi kumpaakaan.

Luontaiset vaistot kyllä johdattelevat ihmisenkin elämää.

Köyhien poistamisessa ei kannata pitää myös kiirettä, köyhät taitavat aina olla rikkaiden riesana, heitä tarvitaan ilmeisen paljon, että yleensä voi olla rikkaita.

Ainahan niitä ruhtinaita ja kuningaskuntia on ollut ja ne ovat usein tapelleet keskenään paremmista apajista kansalaistensa voimilla, eli sotilashan on isänmaallisen innon vallassa valmis uhraamaan itsensä johtajiensa hyvinvoinnin ja sosiaalisen aseman hyväksi.

Karikko

Lainaus käyttäjältä: Toope - joulukuu 25, 2019, 22:29:28
Lainaus käyttäjältä: Juuli - joulukuu 23, 2019, 16:38:33
Lainaus käyttäjältä: Karikko - joulukuu 23, 2019, 10:25:53
^

No eihän mikään tuossa tarkoita, että asiat olisivat kunnossa.

Ihmispopulaation lisääntyvä energian tarve ja käyttö vain heikentää muun luonnon tilaa.

Nykyisen maailmanmenon seurauksena tarvitaan valtavasti energiaa niiden olosuhteiden ylläpitoon jota kaupunkien ja teknologisen yhteiskuntien tarpeet vaativat.

Eikä ne ole vähenemään päin toistaiseksi. Millään autojen sähköistämisellä ei tuossa ole paljoakaan merkitystä, vaikka se jonkin verran paikallista ilman-alaa parantaisikin.

Näin on näreet. Näitä ilmastolaatuja ei saada millään kuriin vaikka miten jättää lentämättä tai ajaa sähköautolla. Päreitä ei kukaan ala polttamaan paitsi itsellä. Niitä saasteita ei pois saada.  Jos jotkut esim.  tehtaat yrittää tuotantoaan muuttaa jollain muulle energialle, en minä tiedä  millä ja miten. Aavistelenpa vaan jotta sillä tai niillä tehtailla käypi turmio.
.
Ihmisten jo nyt liiallinen määrä ja kehitysmaiden väestönkasvu.
Tuossa lienevät ne globaalit ongelmat nro. 1 ja 2!

Luultavasti ongelma on paljon monitahoisempi ja siihen liittyy koko ihmisyys.

Jokainen tarvitsee myös syytä elämälleen ja tavoitteita, pelkkä orjuuttaminen (orjana oleminen) on harvoin kenenkään "toiveuni"

Ehkä ei kannata lähteä kertomaan "maailman ihmisille" heidän olevan vain rasitus rikkaiden maailmassa. Sitäpaitsi tarvitaan tuhatkertaisia määriä köyhiä ihmisiä, että rikkaiden ihmisten hyvinvointi on mahdollista. Pienellä palkalla huonoa työtä tekevien määrä on aina moninkertainen verrattuna heidän työnsä organisoijien määrään ja siihen kuka sen hyödyn kerää.

Kopek

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - joulukuu 23, 2019, 13:16:46

Täsmentäisitkö vihdoin, keitä nämä monet ovat? Kuka on sellainen, jonka haluaa eurooppalaisten muuttuvan ullkonäöltään, siis, että juuri tämä on hänen motiivinsa, eikä jotain muuta?

T: Xante

Vastaan uudestaan tähän kysymykseen, vaikka kerran jo vastasin.

Ajatus uuden vastauksen kirjoittamiseen tuli mieleeni, kun näin kaupassa suomalaisen lastenvaatefirman mainoksen.

https://i.ibb.co/dtZH2qt/20191226-105120.jpg

https://www.vimmacompany.com/fi/

Se, että nykyajan suomalaisen kuuluu olla ulkonäöltään mulatti eli mustan afrikkalaisen ja valkoisen suomalaisen yhteinen jälkeläinen on jo niin itsestäänselvä normi, että mainoksissa ja niiden tyyppisessä kuvastossa näitä ihmisiä on kymmeniä kertoja enemmän kuin mikä vielä toistaiseksi on heidän osuutensa Suomen väestöstä. Tämä osuus kasvaa räjähdysmäisesti, joten vaikka mainosten esittämä todellisuus ei ole vielä aivan tätä päivää, se on tulevaisuutta.

Mikään ei ole niin absoluuttisen varmaa tässä maailmassa ja tulevassa kuin se, että suomalaiset tulevat afrikkalaistumaan seuraavien 200 vuoden aikana täydellisesti.

Käytän seuraavassa kappaleessa nykyisin kiellettyä sanaa, joka oli yleisessä neutraalissa käytössä silloin kuin mainitsemani ihmiset elivät.

Jos jollekin suomalaiselle menneiden aikojen merkkimiehelle kuten Elias Lönrotille tai J.V.Snellmannille J.L. Runebergille olisi aikoinaan sanottu, että seuraavien 300 vuoden aikana suomalaiset muuttuvat neekereiksi kaikkine seurauksineen, mitä muutokseen kuuluu, ennustus olisi tuntunut heistä täysin käsittämättömältä. Suomessahan ei ollut ainoatakaan mustaihoista. Heitä asui jossakin kaukomailla ja heitä oli huomattavasti vähemmän kuin valkoihoisia, jotka tuohon aikaan hallitsivat maailmaa. Joskus kehityksen polut ovat ennakoimattomia.

Kun se kerran tapahtuu, niin se tapahtuu, joten mitäpä siitä.

Se, että mulatit on mainosmaailmassa määritelty olemassa olevaksi normiksi, todennäköisesti vaikuttaa niin kuin mainos yleensä vaikuttaa, eli mainoksen nähneet alkavat kaivata paitsi siinä esitettyjä tuotteita, myös siinä esitettyä etnisyyttä.

Mistä mulattilapsia saa?

Lähinnä näitä lapsia hankkivat valkoihoiset naiset. Adoptiokin on mahdollinen, mutta yleisemmin naiset saavat tällaisia lapsia solmimalla pidemmän tai lyhyemmän ajan kestävän liiton mustaihoisen miehen kanssa. Näitä miehiä ei ole vielä kovin paljon Suomessa, mutta kierrättämällä, heistä saadaan isiä monille. Tarve on huutava, jos mainosten luoman ihannemaailman halutaan mahdollisimman pian toteutuvan. Ja kun tarve on suuri, myös tulijoilla on motiivi tulla tänne tyydyttämään tarvetta.

Minun mielestäni tuon tyyppiset mainokset osoittavat mainostajilla olevan tietoinen tai tiedostamaton tarve ja tavoite suomalaisen mustaksimuuttumisen nopeuttamiseen. Mistä tämä johtuu, se on vaikeampi kysymys. Ehkä jotkut mielipidevaikuttajat ovat luoneet ideaalin, ja mainostajat vain reagoivat siihen ajattelematta, mitä oikeastaan ovat mainostamassa ja edistämässä.

No, se tapahtuu joka tapauksessa matemaattisella varmuudella, joten tapahtuuko se ennemmin tai myöhemmin, mitä väliä.

Hippi

Vaikka ei aiheeseen kuulu, niin sen verran noista tummista malleista, että tumma malli antaa paljon paremman taustan vaatteelle kuin joku olmimainen eloveenaneito. En usko, että siinä on yhtään sen kummallisempi taka-ajatus kuin saada vaate näyttämään paremmalta.
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

Juuli

Nyky-ilmaston ennustusten ja tietojen mukaan ei silloin 200 v edessäpäin ole myyjiä eikä ostajia.

Toope

Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 26, 2019, 13:59:14
Vaikka ei aiheeseen kuulu, niin sen verran noista tummista malleista, että tumma malli antaa paljon paremman taustan vaatteelle kuin joku olmimainen eloveenaneito. En usko, että siinä on yhtään sen kummallisempi taka-ajatus kuin saada vaate näyttämään paremmalta.
Kuka Suomessa pitää mustia naisia nätteinä, kun vaihtoehtona on vaaleita naisia? En minäkään itseäni rasistina pidä, kun sanon vaaleiden naisten olevan kauniimpia. Kauneus on katsojan silmissä. Musta nainen elovenapuvussa on rumaa, Huhtasaari puvussa on kaunis.
https://i.postimg.cc/NjBFm8Sd/huhtasaari-elovena.png
On suomalainen!

Toope

Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 26, 2019, 13:59:14
Vaikka ei aiheeseen kuulu, niin sen verran noista tummista malleista, että tumma malli antaa paljon paremman taustan vaatteelle kuin joku olmimainen eloveenaneito. En usko, että siinä on yhtään sen kummallisempi taka-ajatus kuin saada vaate näyttämään paremmalta.
Paaskat. Monikulttuuriajattelua tungetaan meille kurkusta alas väkisin. Siitä kyse on.

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Karikko - joulukuu 26, 2019, 11:50:50
Lainaus käyttäjältä: safiiri - joulukuu 26, 2019, 08:57:50

Noh - onhan meillä käyttämättä se keino, jolla asiaa on aiemmin ratkottu - massiivinen ja laajamittainen sota. Se sopisi sikälikin, että monissa väkirikkaissa maissa juuri miespuolisia on aivan liikaa. Kunniakkaat perinteet nuorten miesten liikamäärään kehottavat lanseeraamaan konflikteja. Tarttis vain ratkaista se, miten sodankäynnin hengenmenetykset kääntyisivät kohdistumaan enemmän sotiviin miehiin, eikä tällä modernimmalla tavalla siviiliväestöön eli naisiin ja lapsiin.

Miehien "tappaminen" ei ole kovin toimiva ratkaisu, vaikka ehkä kirjoituksestasi voisi sinun olettaa sitä haluavan.

Naisethan ne tuottavat uutta väestöä, eikä miehiä tarvita suuria määriä siinä lisääntymistapahtumassa.
Mutta ei ole kovin "inhimillistä" toivotella millekään sukupuolelle tappotuomiota siksi, että ovat jompaa kumpaa sukupuolta. Ja vaikka eivät olisi kumpaakaan.

Luontaiset vaistot kyllä johdattelevat ihmisenkin elämää.

Köyhien poistamisessa ei kannata pitää myös kiirettä, köyhät taitavat aina olla rikkaiden riesana, heitä tarvitaan ilmeisen paljon, että yleensä voi olla rikkaita.

Ainahan niitä ruhtinaita ja kuningaskuntia on ollut ja ne ovat usein tapelleet keskenään paremmista apajista kansalaistensa voimilla, eli sotilashan on isänmaallisen innon vallassa valmis uhraamaan itsensä johtajiensa hyvinvoinnin ja sosiaalisen aseman hyväksi.

Miehien tappamista ehdottelin ihan vain siksi, kun heitä on monissa maissa suhteettoman paljon. Toki jos tavoitteena ei edes ole minkäänlainen väestöllinen tasapaino voidaan tosiaan ajatella, että eläkööt miehet rauhassa ilman mahdollisuutta parisuhteeseen. Ainakaan he eivät pysty keskenään lisääntymään holtittomasti. Väestönkasvun kannalta tosiaankin naisten määrä on ratkaiseva, koska naisen kyvylle tuottaa jälkeläisiä on luonnolliset rajansa.

On kyllä varsin hupaisa, etä leikit huonosti piilotellen tuohtunutta, kun esitän, että maailman väestön määrän nopea vähentäminen vaatisi jo syntyneiden ihmisten elämään puuttumista. Kyse ei ole tässä mistään muusta kuin tosiasioiden tunnustamisesta. Maailman väestö ON JO niin suuri, että pelkästään syntyvyyden alentaminen ei tuota nopeita tuloksia. Vaikka se laskisi alle uudistumistason, kestää silti kauan ennen kuin kokonaismäärä laskee. Niitä synnyttämään kykeneviä naisia kun on jo olemassa niin paljon.

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Toope - joulukuu 26, 2019, 22:37:34
Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 26, 2019, 13:59:14
Vaikka ei aiheeseen kuulu, niin sen verran noista tummista malleista, että tumma malli antaa paljon paremman taustan vaatteelle kuin joku olmimainen eloveenaneito. En usko, että siinä on yhtään sen kummallisempi taka-ajatus kuin saada vaate näyttämään paremmalta.
Paaskat. Monikulttuuriajattelua tungetaan meille kurkusta alas väkisin. Siitä kyse on.

Ilmeisesti sinusta siis pitäisi kieltää sellaisten ajatusten esittäminen? Sananvapauden ei tarvitsisi kaiketi koskea sellaisia ajatuksia. Eikä tietenkään kuulua väärän värisille ollenkaan...

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Toope - marraskuu 30, 2019, 21:35:01
Lainaus käyttäjältä: Vaaraton Norsu - marraskuu 30, 2019, 13:10:44
^
Niin, mittakaavan vääristelystä on ehkä vaikeampi ottaa ketään kiinni kuin informaation vääristelystä.

Toisella palstalla juuri äskettäin kirjoittelimme jutusta jonka mukaan "Valeuutiset perustuvat itse asiassa usein todellisiin uutisiin. Ongelmana on se, että valeuutisten tekijät seulovat parhaiten omiin tarkoitusperiinsä soveltuvat faktat." Eli valeuutisissa olennaisempaa kuin informaation vääristely ovatkin silmänkääntötemput mittakaavan suhteen?

Keskustelu toisella palstalla: http://www.kapeanakokulma.fi/index.php?topic=61.msg1815#msg1815
Mutta valikoiko valtamedia someuutisten tavoin myös sopivia faktoja itselleen? Esim. maahanmuuttokeskustelussa valtamedia on paljon mainostanut naisia ja lapsia, vaikka kaikki näkevät, että siirtolaiset ovat useimmiten nuoria miehiä. Valtamedia on tehnyt esimerkkejä satunnaisista hyvinkoulutetuista ohittaen sen faktan, että moni tänne tuleva on puolittain lukutaidoton oman kielensä suhteen ja kielitaidoton. Valikoituja faktoja, kyllä!

Hmm. Olet kuitenkin itse onnistunut profiloitumaan varsin ehdottomana vauvojen ja lasten maahantulon vastustajana, joten tämä huolesi vain miesten maahantulosta on pelkkä savuverho todellisen näkemyksesi huonona peitteenä. Jos vastustaa vauvojen adoptioita ja suomalaisten lasten maahantuloa, on vähän noloa toisella suupielellä selittää, että muka maahanmuuttajien väärä sukupuolijakauma on tässä se huolestuttava asia. Olisit edes suoraselkäisesti oman näkemyksesi takana. Tekee mieli sanoa miehisen miehen tapaan ja ilman tätä noloa häveliäisyyttä, jonka takana yrität näkemyksinesi piilotella. Oletko mies vai hiiri?

Karikko

Lainaus käyttäjältä: safiiri - joulukuu 27, 2019, 06:52:10
Lainaus käyttäjältä: Karikko - joulukuu 26, 2019, 11:50:50
Lainaus käyttäjältä: safiiri - joulukuu 26, 2019, 08:57:50

Noh - onhan meillä käyttämättä se keino, jolla asiaa on aiemmin ratkottu - massiivinen ja laajamittainen sota. Se sopisi sikälikin, että monissa väkirikkaissa maissa juuri miespuolisia on aivan liikaa. Kunniakkaat perinteet nuorten miesten liikamäärään kehottavat lanseeraamaan konflikteja. Tarttis vain ratkaista se, miten sodankäynnin hengenmenetykset kääntyisivät kohdistumaan enemmän sotiviin miehiin, eikä tällä modernimmalla tavalla siviiliväestöön eli naisiin ja lapsiin.

Miehien "tappaminen" ei ole kovin toimiva ratkaisu, vaikka ehkä kirjoituksestasi voisi sinun olettaa sitä haluavan.

Naisethan ne tuottavat uutta väestöä, eikä miehiä tarvita suuria määriä siinä lisääntymistapahtumassa.
Mutta ei ole kovin "inhimillistä" toivotella millekään sukupuolelle tappotuomiota siksi, että ovat jompaa kumpaa sukupuolta. Ja vaikka eivät olisi kumpaakaan.

Luontaiset vaistot kyllä johdattelevat ihmisenkin elämää.

Köyhien poistamisessa ei kannata pitää myös kiirettä, köyhät taitavat aina olla rikkaiden riesana, heitä tarvitaan ilmeisen paljon, että yleensä voi olla rikkaita.

Ainahan niitä ruhtinaita ja kuningaskuntia on ollut ja ne ovat usein tapelleet keskenään paremmista apajista kansalaistensa voimilla, eli sotilashan on isänmaallisen innon vallassa valmis uhraamaan itsensä johtajiensa hyvinvoinnin ja sosiaalisen aseman hyväksi.

Miehien tappamista ehdottelin ihan vain siksi, kun heitä on monissa maissa suhteettoman paljon. Toki jos tavoitteena ei edes ole minkäänlainen väestöllinen tasapaino voidaan tosiaan ajatella, että eläkööt miehet rauhassa ilman mahdollisuutta parisuhteeseen. Ainakaan he eivät pysty keskenään lisääntymään holtittomasti. Väestönkasvun kannalta tosiaankin naisten määrä on ratkaiseva, koska naisen kyvylle tuottaa jälkeläisiä on luonnolliset rajansa.

On kyllä varsin hupaisa, etä leikit huonosti piilotellen tuohtunutta, kun esitän, että maailman väestön määrän nopea vähentäminen vaatisi jo syntyneiden ihmisten elämään puuttumista. Kyse ei ole tässä mistään muusta kuin tosiasioiden tunnustamisesta. Maailman väestö ON JO niin suuri, että pelkästään syntyvyyden alentaminen ei tuota nopeita tuloksia. Vaikka se laskisi alle uudistumistason, kestää silti kauan ennen kuin kokonaismäärä laskee. Niitä synnyttämään kykeneviä naisia kun on jo olemassa niin paljon.

Ei tuo sinun miesvihasi vaikuta mitään, enkä tuohdu turhaan ihmisten mielipiteistä, joten turhaan huolehdit.

Saahan miehet poistaa maailman kirjoista ja samaan sysyyn myös naiset ja lapsetkin, heistähän kuitenkin kasvaa uusia aikuisia, >tee vaan ihan miten haluat.

Itse en kyllä ehdottele kenenkään eliminoimista, eiköhän luonto hoida sen asian (ihan itse)  aikoinaan- isommalla tai pienemmällä rytkeellä.

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Karikko - joulukuu 27, 2019, 13:12:27

En ole minäkään ehdotellut kenenkään eliminoimista. Yritä opetella lukemaan.

Xantippa

Lainaus käyttäjältä: Kopek - joulukuu 26, 2019, 13:12:30
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - joulukuu 23, 2019, 13:16:46

Täsmentäisitkö vihdoin, keitä nämä monet ovat? Kuka on sellainen, jonka haluaa eurooppalaisten muuttuvan ullkonäöltään, siis, että juuri tämä on hänen motiivinsa, eikä jotain muuta?

T: Xante

Vastaan uudestaan tähän kysymykseen, vaikka kerran jo vastasin.

Onko vastauksesi siis: mainostajat?

T: Xante

kertsi

#494
Onko Kopekin väite nyt muuntunut muotoon, että mainostajat haluavat eurooppalaisten häviämisen maapallolta? Kuulostaa salaliittoteorialta tämäkin.

ps. Mainostoimiston osaamisalueeseen kuuluu sellaisten mallien valitseminen, jotka edistävät myyntiä parhaiten. Nykyään muotimaailmassa monietniset mallit ovat haluttuja, koska he pystyvät muuntumaan monenlaiseksi, ja lisäksi koska monenlaiset potentiaaliset asiakkaat kokevat heidät helpoksi samastumiskohteeksi - eli sellaiset mallit "myyvät" tuotteita parhaiten. Eli eiköhän mainostoimistojen pontimena mallien valinnassa ole myyvän mainoksen tekeminen, eikä niinkään politiikan tekeminen. Joskus toki mainostoimiston asiakas eli mainostaja voi kyllä haluta viestiä poliittisiinkin asioihin kantaaottavasti, tai voi haluta mainostaa yhteiskuntavastuutaan tms.. Mutta eiköhän mainostoimistot tai mainostajat ryhmänä yleensä toimi pikemminkin taloudellisten vaikuttimien ohjaamana.
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️