Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Yhteiskunnallisia kysymyksiä ja pohdintoja

Aloittaja Muisto Keijo Kullervo, tammikuu 02, 2019, 22:41:20

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 12 Vieraat katselee tätä aihetta.

-:)lauri

#690
Kaikkien virallisesti hyväksytyissä kouluissa tutkintoon johtavien linjojen läpikäyminen tulisi olla ilmaista. Lasken nimittäin koulutuksen välttämättömään infraan. Talous tulee nykyisellä ihmiskunnan tietotaidolla sakkaamaan tällä vuosisadalla pahiten koko ihmiskunnan historiassa, sillä monet raaka-aineet tulevat loppumaan, lähtien nyt vaikkapa maailman kolmanneksi kysytyimmästä raaka-aineesta, hiekasta.

Pelkästään nykyinen malli, jossa vain rikkaimmat ja taloudellisesti uhkarohkeimmat saavat korkeakoulutasoista koulutusta, ei riitä. Opiskelu pitää mahdollistaa niillekin, joilta kaksi edellistä ominaisuutta puuttuvat. Uusia ja todella suuria innovaatioita tarvitaan, jotta nykyisen kaltaisella sivilisaatiollamme olisi edes jonkinlaista tulevaisuutta. Eli innovaatioita tarvitaan, joita taas ei synny määräänsä enempää. Siksi määrää olisi pyrittävä kaikin keinoin maksimoimaan.

Puhumattakaan siitä, että työt muuttuvat yhä enemmän siihen suuntaan, että voidakseen tehdä työnsä, pitää kokoajan pysyä uudistuvan teknologisen kehityksen tasalla (eli opiskella). Sivistys on jo nyt mutta tulee korostuneesti olemaan edellytys yhteiskunnan pystyssä pysymiselle tulevaisuudessa.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

Toope

Tuomas Malinen (taloustiede):
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tmalinen/poliittinen-kantani/
Lainaa...EU:n elpymisrahastoa vastustan, koska se vie meidät tulonsiirtounioniin, eikä se ratkaise euroalueen ongelmia. Uskon myös, että se lopulta kääntäisi EU-maat toisiaan vastaan johtaen pahimmassa tapauksessa uuteen eurooppalaiseen sotaan. Parhaimmassakin tapauksessa se vain heikentäisi EU:ta

Meidän pitäisi käydä vakava keskustelu EU:n suunnasta ja roolistamme siinä. Keskustelu suunnasta muutoksen edessä tulee käydä, koska se on jokaisen toimivan demokratian peruspiirre. Nykyhallituksemme ei näytä sitä haluavan.

Olemme sokeasti mukautumassa EU:n malliin, emme ymmärrä tai uskalla kyseenalaistaa noita näkemyksiä.

Toope

Meidän tulisi karsia yhteiskunnan haittamenoja ja turhamenoja suuresti, vain siten voitaisiin tärkeimmistä asioista pitää huolta, kuten terveydenhuollosta, koulutuksesta ja sosiaalisektorista (vähemmässä määrin). Yhteiskuntamme työntää miljardien arvosta rahaa erilaisiin tukimalleihin eri ministeriöiden kautta luoden sitä turhaa byrokratiaakin. Suomihan tarvitsee monia kymmeniä mamu- ja somalijärjestöjä, vai ovatko rahankeräysautomaatteja?
Erilaiset kulttuurijärjestöt saavat suuria summia rahaa, koska niitä ei kukaan yksityinen kehtaa edes tukea!
Juu, valtavia summia meillä siirretään verorahoja erilaisille järjestöille, yhteisöille, säätiöille, jotka vain työllistävät muuten työttöminä olevia.
Tuossa olisi valtava yhteiskunnallisten menojen karsimisen paikka!

-:)lauri

#693
Postin yrityskulttuuriin kuuluu olla toimittamatta lähetyksiä kotiin, vaikka asiakkaana on siitä palvelusta erikseen maksanut. Miksi rahoja ei saa samalla hetkellä takaisin, kun Posti huomaa, ettei kykene tarjoamaan asiakkaan tilaama palvelua? Tai vielä paremmin, miksi Posti ei soita ongelmatilanteissa asiakkaalleen selvittääkseen, miten toimitus onnistuu ja toimittaisi niillä ohjeilla paketin kotiin, kuten oli alunperin luvannutkin? Tai vielä paremmin, miksi Posti ei kerää asiakkaalta kaikkia tarpeellisia toimitusohjeita silloin kun palvelua heiltä ostetaan, lopuksi välitä kuriirille vielä asiakkaan puhelinnumero, johon kuriiri voisi soittaa, jos asiakkaan "ovikoodi" -puuttuu?

https://twitter.com/suviauvi/status/1345695683169427457

Pervessiä kun tunnettu mielipidevaikuttaja avautuu asiasta somessa lauantaina, Postin aspa soittaa hänelle välittömästi näin sunnuntaina korjatakseen asian. Postin brändimanagerit varmaan ajattelevat, että "hoidettiinpas tämä homma nyt tosi mallikkaasti". Kyseistä palvelua Posti ei 100% varmasti tajoa kenellekään muulle kuin yhteiskunan kermalle. Ainakaan itse en ole saanut ongelmatapauksissa koskaan puhelinsoittoa Postista, että miten toimitus järjestetään, vaan aina on pitänyt kiltisti noutaa paketti postin toimipisteestä vaikka olenkin tilannut toimituksen kotiin asti.

Postin ei pitäisi alunperinkään luvata kotiinkuljetusta, jos on vaara, ettei se pysty lupaustaan lunastamaan. Vähintään rahat pitäisi palauttaa jos mokaa itse lupaamalla asiakkailleen mahdottomia.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

Juha

https://www.aamulehti.fi/lukijalta/art-2000007688626.html:: Lukijakirjoitus:: Ihminen luotiin työttömäksi

Tarpeellista on ihmisen haettava, mm happea hengittämällä, jne.

Kun puhutaan työstä, ja sen liittymisestä tarpeellisen hakuun, niin perimmäistavoitetta ajatellen, on menty myös taakse päin.

Osa asioista ratkeaa nopeasti ottaen paremmin ja sujuvammin, vaikka seuraumukset ovat, miten vaihtelevat. Merkittävää on se, että se mitä aiemmin voitiin saada luonnollisesti, voi olla nyt hyvin vaikeaa, eikä ota hoituakseen, koska työ, ei itsestä ja muista huolehtiminen.

Että esimerkkiä viimeisimmästä ei tiedä, tai osaa osoittaa nykyisyydestä, vaan ajattelee näin abstraktisti kantaaottaen,... ei ole välttämättä syy jättää ajatusta ilmaisematta.

Juha

Jättimäisen tietomurron laajuus ja motiivi yhä epäselviä – onko kyseessä ”Putinin ase USA:n ohimolla”?

https://www.is.fi/digitoday/tietoturva/art-2000007718701.html

Vuodenvaihteessa kävi myös ilmi, että murtautujat olivat päässeet käsiksi myös Microsoftin lähdekoodiin. Julkisuuteen ei ole kerrottu, mistä Microsoftin ohjelmistotuotteesta oli kyse.

Mennään kuitenkin isoilla jeess-ratkaisuilla. Munat samaan koriin, ja pulit pois.

Toope

Suomessa muuten erilaisille järjestöille tms. siirrettävät rahasummat valtion ja kuntien budjeteista ovat miljardiluokkaa. Luultavasti olisi aiheellista tarkastella niiden menoja hieman nykyistä tarkemmin.

safiiri

#697
Lainaus käyttäjältä: Toope - tammikuu 04, 2021, 22:06:01

Ilman muuta pitää ryhtyä tarkistamaan Suomen partiolaisten, Salaojayhdistyksen sekä Katajanokan upseerikerhon rahaliikennettä ja taloutta.

Mutta Toope voisi kerrankin tehdä nämä toteamuksensa ihan lähteen kanssa ja antaa linkin siihen valtion budjetin kohtaan, joka häntä tällä kerta kismittää. "Erilaisille järjestöille tms" on jokseenkin laaja ja siten täysin kohdistumaton rahoitusta saava taho. Olisi myös mukavaa kuulla, kenen tätä "tarkastelua" pitäisi tehdä - ja mitä se tulisi maksamaan. Tehtäisiinkö tarkastelu kenties virkamiestyönä? Mitä jätettäisiin tekemättä, jotta tarkastelemiseen olisi työaikaa? Vai palkattaisiinko uusia virkamiehiä tätä tekemään - ja mikä olisi heidän palkkaamisensa hinta?

Toope

Lainaus käyttäjältä: safiiri - tammikuu 05, 2021, 05:45:35

Niin, liikaa virkamiehiähän meillä onkin. Heitä tulisi vähentää. Suomi oikeasti jakaa yhteiskunnan verorahoja lukemattomille somalijärjestöille/mamuorganisaatioille, erilaisille mukahyväntekeväisyysyhdistyksille, joiden toiminta oikeasti tarkoittaa sitä, että yhteiskunta työllistää verorahoin ihmisiä... Erilaisia kulttuuri/taide-yhdistyksiä on rutosti, mutta ovatko lähinnä näennäistoimintaa? Miksi yhteiskunnan tulisi tukea noita, kun demarit vauraina aikoina keksivät, että rahaa pitää levittää kaikille kivoille kavereille? Ei pitäisi!

Ei tuo ole mitään yhteiskunnan kannalta hyödyllistä työllistämistä, se on verorahojen kierrätystä. Tuollainen toiminta maksaa Suomelle useamman miljardin vuodessa.

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Toope - tammikuu 06, 2021, 20:57:03

No miten ne vaatimasi tarkistukset siis tehdään näiden järjestöjen rahankäytössä? Kuka ne tekee, jos eivät virkamiehet? "Erilaisille kulttuuri/ taideyhdistryksille" ei todellakaan valu tavattomia rahasummia. valtion budjetista kyllä näkee, ettei se kulttuuri- ja taide saa todellakaan mielettömiä rahasummia. Vai esitätkö kenties nyt, ettei niitä kirjata budjettiin, vaan maksetaan jotenkin tiskin alta?

LainaaKulttuuria ja taidetta suojaa sen fiskaalinen vähäpätöisyys: kulttuurista leikkaamalla ei julkista taloutta pysty tasapainottamaan muuten kuin ehkä kuntakohtaisesti. Valtiovarainministeriö aloittaa kuntien tilannekuvan valmistelun, joka valmistuu vuoden 2020 alkupuolella. Se auttaa hahmottamaan kulttuurin ja taiteen toimintaympäristöä kunnittain.
https://kulttuurijataide.fi/kulttuuribudjetti-julkisessa-taloudessa/

Olen moneen kertaan sulle jo linkkien tukemana kertonut, ettei siitä alle 1 % osuudesta menoissa voida säästää miljardeittain rahaa, jolla taivas aukeaisi ja kaikki puute Suomesta loppuisi. Tuohon alle prosentin osuutenn budjettivaroista lisäksi mahtuu monenmoista itsesikin kannattamaa menoerää. Siten se "säästövara", jolla nyt olet muka rahoittamassa kaiken hyvän ja kauniin ei vain voi riittää. Lisäksi sitä muka-syntyvää jakovaraa kaventaa heti se työttömyys, joka kulttuuritoiminnan alas ajamisesta syntyisi. Kulttuuriala ON hyvin työvoimavaltainen ala. Lisäksi kulttuuritoiminta on välillisesti edistämässä liiketoimintaa. Muistatko sen Savonlinna-esimerkkini, jossa pienellä tuella kaupunki saa miljoonatuotot ja pysyy kesäkauden oopperajuhlien ansioista elossa myös laihemman talven yli?

Vinkunasi on muuten sikäli erittäin huonosti ajoitettua, että juuri tällä hetkellä kulttuuritoiminta on jäädytetty jokseenkin olemattomiin. Jäljellä ovat ne maalailujesi "aidosti tuottavat" yritykset. Eikä muuten erityisen hyvin maailma näytä porskuttavan. Tällä hetkellä korona itse asiassa juuri toteuttaa märkää päiväuntasi. Miksei Suomen talous siis ole suorastaan nousukiidossa? Miksei näin tapahdu muualla maailmassa - siellä, missä ei ole tätä samperin vihervsemmistolaista kulttuuribudjettia syömässä julkisia varoja?

-:)lauri

Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

kertsi

Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

a4

^
Juu, valaisevaa historiatietoista kuvausta johon on helppo yhtyä.

Tämä oli mielenkiintoinen ja oikealta kuulostava ennuste tulevasta:
Juu. Lyhyellä tähtäimellä nykyiset kehityskulut syvenevät. Mutta vähän pidemmällä median historia kertoo, että tämä on toistunut aina. Ensin tulee vapauden euforia, sitten tulee kaaos, sitten tulee sääntely, siivoaminen ja keskittyminen. Verkko on tuskin poikkeus.

Törmäsin tuon twitter-linkin kommentteja lukiessani lähes yhtä mielenkiintoiseen linkkiin josta kopioin keskustelupalstan ja samalla yhteiskunnallisesti vaikuttavan ja politisoituneen, jopa IRL:n itseensä mobiilisti nielleen ja sulauttaneen globaalin somemaailman huoneentauluksi tämän:

Tunnista ja taltuta paskapuhe

Lopuksi muutama vinkki paskapuheen tunnistamiseksi ja välttämiseksi omassa toiminnassa.

Eräs helppo tapa tunnistaa paskapuhe on katsoa, esittääkö puhuja argumentteja. Jos puhuja esittää näkemyksen, jonka tueksi hän esittää julkisesti arvioitavia perusteita, hän tuskin on paskanpuhuja. Tätä on helppo harjoittaa itsekin: sen sijaan, että vetoat tunteisiin tai puhut itsestäsi, esitä perusteita ja puhu asiasta.

Toinen tapa tunnistaa paskapuhe on miettiä omaa reaktiota siihen, mitä on sanottu. Jos sinusta tuntuu siltä, että sinun tekisi mieli haukkua tai pilkata vastustajiasi heti puheen jälkeen, sinulle on luultavasti puhuttu paskaa. Jos taas saat puheesta ajattelemisen aihetta ja sinun tekisi muuttaa mielesi jostakin asiasta, sinulle on luultavasti pidetty hyvä puhe.

Kolmas tapa koskee sitä, mitä puhe käsittelee. Paskapuhe on nykyisin kaikkein tavallisimmin narsistista paskapuhetta: se koskee lopulta puhujaa itseään ja sitä, kuinka puhuja haluaa itsensä nähtävän. Puhuja kertoo tarinan itsestään ja esimerkiksi omasta firmastaan. Kilpailijat ovat tässä tarinassa ilkeitä pahiksia, jotka pyrkivät vain kampittamaan puhujaa. Hän on altavastaaja mutta pääsee lopulta voitolle. Lopuksi hän kutsuu sinua liittymään mukaan hänen nousuunsa. Tämä on paskapuhetta.

https://www.retoriikankesakoulu.fi/2018/03/20/paskapuheen-abc/

Laika

#703
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - tammikuu 07, 2021, 12:19:58
Pulliselta hyviä ajatuksia USA:ssa nähdyn Capitol Hilin valtaamisen taustasta:

https://twitter.com/JussiPullinen/status/1347093584693108743

Pullinen kirjoittaa muun muassa:

Tämä politiikan metakulttuuri on tietysti surullinen juttu. Se tuhoaa keskustelun politiikan sisällöstä ja taivuttaa sen vain kamppailuksi kulttuurisesta tilasta ja kuvista.

Ns. Kopekin teoreeman mukaan Pullisella on jokin lapsuudesta tai suvun perinteistä juontuva syy tuntea vastentahtoa oikeistointellektuelismia kohtaan.

Ennen kuin kukaan ehtii kysyä, niin en ajatellut lopettaa illakointia aiheella vielä pitkään aikaan. Ovathan Toopen ja Kopekin heimoveljet päässeet vauhtiin oikein etusivulle.

Laitetaan taas uudestaan Toopea varten:

'Custom will reconcile people to any atrocity, and fashion will drive them to acquire any custom.'

-George Bernard Shaw

a4

^
Tuosta kuvasta tulee vielä trumpistien fanijuliste ja t-paitoja.
Yhtä hyvin voisi ilakoida palvottua neitsytäiti Mariaa. :)