Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Yhteiskunnallisia kysymyksiä ja pohdintoja

Aloittaja Muisto Keijo Kullervo, tammikuu 02, 2019, 22:41:20

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 5 Vieraat katselee tätä aihetta.

Juha

#735

Entä jos korona-keissi, ja sen nojalla tehdyt yhteiskuntien massiivitoimet, ovat kuin G. Bushin lähetyskäsky, tekemään selkoa Irakin joukkotuhoaseista, ja ryhmittymään terrorismin vastaiseen sotaan?

Hannah Arendt kertoo yhdysvalloista, että on valtiona aika erilainen. Sillä ei ole alkuperäiskansaa, jne. Itse liittänyt mantereen eräässä jaottelussa teini-kategoriaan, jo kauan sitten. Toisaalta todennut saman kuin Arendt. Yhdysvaltalaiset ovat mm eurooppalaisia. Iso tarina kokonaisuudessaan.

Näistä pääsee näköjään jollekin jäljille, ilman että on erikoisempi guru. Yleistietoutta yhteen, ja kun jotain kuvaa ihmisestä ja hänen toimintansa luonteesta, loppu on päättelyä siitä, mitä voi tapahtua, tai on todennäköisesti voinut tapahtua.

Vahvuus tässä päättelyssä on se, että sulkeutuu paljon sellaista pois, mikä jää mahdottomaksi. Tietty tarkkuus toteutuu jo yhdessä kuvauksessa, joka mätsää pää-linjan kanssa, vaikka yksityiskohdat eivät olisi kohdillaan.

En osaa sanoa, mihin tämä päättelytapa kuuluu. Tässä on jotain ihmiselle luontaista ja toimivaa. Ihmisten maailma ei viimein ole kovin erityislaatuinen.

L.

Saatan joskus seurata ihan heikkoja jälkiä, kun yrittää ymmärtää maailman tapahtumia. Esim:

Mitä yhteistä on esim Ruotsissa tapahtuneilla poliitikkojen murhilla, ja Yhdysvaltojen vastaavilla? Kun ajattelin Ruotsia jollain tapaa Yhdysvaltoina koronalinjojen tarkastelussa, niin muistui mieleen tuokin ihmetys. Ota näistä selvää.

Maailman historian tuntemus, ilman kattavaa kokonaiskuvaa, on hyvin sirpaleinen. "Perusfyysikkoa" tällainen seloste ei oikein tyydytä.

Saares

Lainaus käyttäjältä: Juha - tammikuu 11, 2021, 21:46:29

Katoin tänään kuntavaalipaneelia, hetken aikaa. Alkoi tuntua niin vastenmieliseltä, että piti lopettaa.

Vihreiden Ohisalosta jäi harvinaisen luiru vaikutelma. Varmaan siihen on jokin syy, eikä tästä voi kaikkea päätellä. Tunnen heikosti.

Ehkä tuota patologiaa pitäisi yrittää kestää, ja pöyhötellä enemmän  ???

L. Mitenhän tuollaisen keskustelutilaisuuden luonteen tiivistäisi, yhdellä sanalla? Mitä se oli?
Joutavaa?

Saares

Paljon hälinää ja väitteitä näkyy äärioikeistolaisuudesta ja sen aiheuttamasta uhasta maan turvallisuudelle. Siihen liittyvät hyökkäykset poliitikoita vastaan, esimerkiksi Soinin, Vanhasen, Stubbin ja Sipilän tapauksessa. Vain nämä ovat joutuneet muutaman vuoden sisällä ruumiillisen väkivallan kohteiksi. Mitä tästä voi päätellä? Oikeiston hyökkäykset on saatava loppumaan keinolla millä hyvänsä! Jos ei muuten niin koko oikeisto on hävitettävä.

mikainen

Lainaus käyttäjältä: Saares - tammikuu 15, 2021, 17:05:08

Soinin tapaus oli Odinin porukkaan kuuluvan tekosia. Tai yritykseksi taisi jäädä.  Stubbia kolajuomalla pahoinpidellyt oli kommunisti. Sipilän tekijän taustaa en tiedä.

Jostain syystä et kunnallispoliitikkoa ja eduskunta-avustajaa Pekka Katajaa noteerannut. Äärioikeiston taholta ainoa murhayritys on tullut viime aikoina.

Karikko

Lainaus käyttäjältä: Saares - tammikuu 15, 2021, 17:05:08
Paljon hälinää ja väitteitä näkyy äärioikeistolaisuudesta ja sen aiheuttamasta uhasta maan turvallisuudelle. Siihen liittyvät hyökkäykset poliitikoita vastaan, esimerkiksi Soinin, Vanhasen, Stubbin ja Sipilän tapauksessa. Vain nämä ovat joutuneet muutaman vuoden sisällä ruumiillisen väkivallan kohteiksi. Mitä tästä voi päätellä? Oikeiston hyökkäykset on saatava loppumaan keinolla millä hyvänsä! Jos ei muuten niin koko oikeisto on hävitettävä.

Hyväntahtoiset uskovaiset saattavat olla yhtä pahoja, kun pahantahtoiset rahaan uskovat ahneuden syntiä harrastavat, tai no ahneuden syntiähän hekin ilmeisesti harjoittavat--

Jalompi vaarakin utelee uusia "huijattavia - minkähän vuoksi? Saadakseen hyvälle sielulleen rauhan, tai ehkä lompakkoonsa lisää "hynää".

Karismaattisen kristillisyyden piirissä liikkuu Valkilan mukaan paljon rahaa, vaikka rahaa lahjoittavat ihmiset ovat tyypillisesti vähävaraisia, ja saattavat tarvita itsekin taloudellista apua.

– He antavat vähästään epätoivoisessa tilanteessa. Kun näitä ihmisiä on paljon, niin siitä voi kertyä huomattavia summia, kuten Jalovaaran tapauksessa nähtiin.

Nyt Jalovaara kerää "todistusaineistoa" rukoilun parantavasta voimasta.

– Siitähän tässä on ilmeisesti kyse, että Pirkko Jalovaara haluaa kertoa tällaisista tapauksista, joissa usko on "parantanut" ihmisen, Valkila sanoo.

Iltalehti ei tavoittanut Jalovaaraa kommentoimaan asiaa.

Kävelytti sairasta naista
Jalovaara nousi otsikoihin vuonna 2013, kun hänen rukousilloissaan karkotettiin demoneita ja vähäteltiin lääkehoidon merkitystä sairauksien hoitamisessa.

Jalovaara kertoi kuulijoilleen esimerkiksi, miten lääkkeet ovat paholaisen tie ihmiseen, ja miten masennus tai syöpä ovat paholaisen aiheuttamia sairauksia.

Vuonna 2014 Jalovaara kävelytti jalkansa loukannutta naista rukousillassaan, mikä pahensi naisen jalkavammaa entisestään.

Kainalosauvojen kanssa rukousiltaan saapunut nainen kertoi Jalovaaralle kipeytyneestä nilkastaan, minkä jälkeen Jalovaara rukoili kipeän jalan puolesta.

Tämän jälkeen naista kehotettiin kävelemään ilman sauvoja. Jalka puutui ja kihelmöi, minkä tulkittiin olevan merkki paranemisesta.

Jalovaaran rukousavustajana toiminut mies käski naista kävelemään kirkosta pois sauvoja kantaen, vaikka naisen jalka oli kaikkea muuta kuin parantunut.

Lääkäri totesi naisen jalan nivelsiteiden irronneen luusta, jänteen haljenneen sekä nivelkapselin siirtyneen paikoiltaan.

Kopek

#740
En löytänyt aihetta, joka käsittelisi erityisesti äärioikeistoa. Sana esiintyy monissa kirjoituksissa. Kun äärioikeiston käsite nostetaan esille tuon tuostakin erilaisissa yhteyksissä, niin mitä äärioikeistolla tarkoitetaan? Jotenkin tulee käsitys, että eri ihmiset tarkoittavat sillä eri asiaa ja lisäksi eri aikoina ja eri tilanteissa eri asioita. Käsite on epämääräinen ja muotoansa muuttava.

Lainaus käyttäjältä: MrKAT - helmikuu 23, 2021, 22:50:02

Äärioikeisto ei ymmärrä lisäksi minne raha menee. ;D

Mitähän äärioikeisto on MrKATille. Eivät kai nyt sentään persut. Vai ovatko persut rajatapaus, joilla on toinen jalka äärioikeistolaisuudessa ja toinen jalka nipin-napin muualla odottamassa loikan loppuun viemistä.

Juha

Tullut siihen tulokseen, että hallitus ja yleensäkin päättäjät, eivät reaalisesti ottaen voi selkeästi vastata kovin tarkasti siitä, mitä aina joutuvat päättämään. Isolla tasolla oltava pragmaattinen, erityisesti poikkeusjuttujen käsittelyssä, ja niitä hoitaessa.

Kun mikään isompi ei suoraan paina päälle, kuten vaikka näin lupsakasti jutellessa, voi olla tarkka, huolitteleva, kääntelevä, tutkaileva, ... Tästä ei puolestaan ole mitään erityisempää haittaa, vaikka arvioitavana olisi tosiaan ne päättäjät ja edustajat.

Sitä aistii, että jotain vaatimusta tai vaativaa olisi ilmassa, kun asioita käydään paljon läpi erilaisilla kansalaisfoorumeilla, ja mieltäkin osoitellaan, jne. Kansalaisten valveutuneisuus ja sivistyneisyys, on tietysti arvo, tosin tämän vaikutukset heijastuvat todellisuuteen epäsuorasti, ja se onkin paras.

Jokin keskinäisrauhaa tästä puuttuu, turhan takia.

Kopek

Minun mielestäni on kohtuutonta, jos toisessa vaakakupissa on lasten ja äitien ja isien ja kenen tahansa ihmisten elämä, ja toisessa vaakakupissa on pienen eliitin tarve nautiskella jumalallisesta vallastaan ja oikeuksistaan - ja vaaka kallistuu jälkimmäisten hyväksi kansan huutaessa halleĺujaa näille nykyajan jumalilleen. Suuri olkoon heidän voimansa ja kunniansa, hattu päästä ja kumartakaa.

Miten tämä on mennyt tähän? Ei ruoskan käyttäjän kättä menneinä vuosisatoina suudeltu vaan vihattiin.

Uudesta uskonnostahan on ilmiselvästi kyse. Kun metafyysinen jumaluus on hylätty palvonnan kohteena, tilalle on nostettu fyysinen. Sitä palvotaan, jolla katsotaan olevan eniten valtaa ja voimaa. Näinhän se on aina ollut.

En pysty lukemaan tällaisia uutisia. Jo pelkkä uutisotsikon näkeminen saa aikaan henkistä pahoinvointia.

https://i.imgur.com/duKSkRP.png

Jätän kommentit lukematta, koska arvaan ne jo etukäteen. Sorry vain.

....Suomessa tällaista? Ei koskaan...

https://www.afsc.org/blogs/news-and-commentary/6-reasons-why-its-time-to-defund-police

mikainen

Lainaus käyttäjältä: Kopek - huhtikuu 11, 2021, 13:01:39

Poliiseille vähemmän rahaa ja ottavat sitten säästöt vähentämällä koulutusmenoja entisestään ja kaikki ovat tyytyväisiä..

Kopek

Afrikan väestönkasvusta ja Euroopan väestökadosta ja siirtolaisuudesta johtuen suomalaiset muuttuvat perimältään ja ulkonäöltään afrikkalaisiksi matemaattisella varmuudella. Tarkkaa aikataulua ei ole, mutta todennäköisesti muutos tapahtuu nopeammin kuin monet luulevat. Uhanalaiset saimaannorpat kenties polskivat Saimaan aalloilla vielä senkin jälkeen, kun viimeinen täysin valkoihoinen suomalainen on kuollut.

Kun suomalaisten etninen muutos valkoihoisista tummaihoisiksi - jotkut puhuvat väestönvaihdosta - tapahtuu joka tapauksessa, miksi tätä prosessia tarvitsee erikseen mielikuvamainonnalla kiihdyttää? Mitä yksittäinen liikeyritys hyötyy siitä, että se esittää nykyaikaista modernia elämäntapaa julistavan mainoksen, jossa tyytyväinen valkoihoinen suomalaisnainen esiintyy kahden mulattityttärensä kanssa.

Onko tämä onnellisen nykyperheen prototyyppikuva?

https://i.imgur.com/4Z0CkF0.png

Samaan aikaan, kun lehdet julistavat mainoksissa naisille sitä mahdollisuutta, että afrikkalaisen isän kanssa saa onnellisia lapsia ja onnellisen (puoli)perheen, lehdet kirjoittavat suomalaismiesten lisääntyneestä kyvyttömyydestä tulla isäksi. Ympäristömyrkyt ja elintavat ovat teheet yhä useammasta hedelmättömän.

Miksi suomalainen nainen edes viitsisi vilkuilla epävarmojen suomalaismiesten suuntaan, jotka eivät ensiksi halua saada lapsia, ja kun lopulta haluavat, eivät pysty siihen.

Välimeren yli tulee jatkuvana virtana elinvoimaisia nuoria miehiä. joilta ei puutu sen enempää halua kuin kykyäkään kokeilla isyyttä eurooppalaisnaisten kanssa. Kun tätä vaihtoehtoa vielä lehtimainoksilla markkinoidaan, se alkaa tuntua naisista yhä houkuttelevammalta.

https://www.defendevropa.com/2019/news/african-migrants-stranded-in-ong-ship-will-be-shared-across-germany-france-portugal-and-luxembourg/

Mutta mitä yksityiset firmat tällaisesta mainostamisesta hyötyvät. Sisältyyhän siihen pieni vaara, että kaikki eivät pidä tämän tyyppisestä propagandasta.

Xantippa

Lainaus käyttäjältä: Kopek - huhtikuu 15, 2021, 16:17:51
Kun suomalaisten etninen muutos valkoihoisista tummaihoisiksi - jotkut puhuvat väestönvaihdosta - tapahtuu joka tapauksessa, miksi tätä prosessia tarvitsee erikseen mielikuvamainonnalla kiihdyttää?

Jos tämä tapahtuu matemaattisella varmuudella, nopeammalla aikataululla kuin voimme uskoa, kuka hyötyy tuskallisesta, tarpeettomasta, hyödyttämästä taistelusta, jota ei voi voittaa?

Eikö olisi parempi antaa rauhallisesti periksi vääjäämättömän edessä ja alkaa sopeuttamaan ihmisten ajatuksia hyväksymään tämä välttämätön pakko. Ehkä niin jo viisaat hallitsijamme kulissien takana tekevätkin?

Kenties se on tämän kaiken salakavalan mainonnan tarkoitus, hyväntahtoinen ele  kansalaisten suuntaan.

T: Xante

Juha

Jos sen mainonnan taustalla on jotain väärää, niin hyvä, että joku selvittää asiaa. Hyödyttömämpiäkin asioita on tutkittu, ja aikaa laitettu. Eikö näin ole, Xantippa?

Xantippa

Lainaus käyttäjältä: Juha - huhtikuu 15, 2021, 17:55:45

Jos sen mainonnan taustalla on jotain väärää, niin hyvä, että joku selvittää asiaa. Hyödyttömämpiäkin asioita on tutkittu, ja aikaa laitettu. Eikö näin ole, Xantippa?

Kyllä näin on, kysehän juuri onkin siitä, onko sen mainonnan taustalla jotain väärää. Eikö tämäkin puoli pitäisi tutkia ihan ensin, että onko mitään väärää, vai eikö näin ole, Juha?

T: Xante

Juha

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - huhtikuu 15, 2021, 18:15:37
Lainaus käyttäjältä: Juha - huhtikuu 15, 2021, 17:55:45

Jos sen mainonnan taustalla on jotain väärää, niin hyvä, että joku selvittää asiaa. Hyödyttömämpiäkin asioita on tutkittu, ja aikaa laitettu. Eikö näin ole, Xantippa?

Kyllä näin on, kysehän juuri onkin siitä, onko sen mainonnan taustalla jotain väärää. Eikö tämäkin puoli pitäisi tutkia ihan ensin, että onko mitään väärää, vai eikö näin ole, Juha?

Voi, tosin kun mennyt oletuksena, niin vähän ollut epärelevantti pointti. Ehkä tilanne ei tässä mielessä juuri muuttunut.

Mainontaa pidän omituisena, ja kyseenalaisena. Vaatii enemmän tutkimista, koska merkitys on suuri. Tutkimusta on ollut paljon, lähinnä mainontaa kehittävää osuutta koskien. Enemmän vajetta on ollut toisesta suunnasta tarkastelussa.

Kopek

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - huhtikuu 15, 2021, 17:41:01

Jos tämä tapahtuu matemaattisella varmuudella, nopeammalla aikataululla kuin voimme uskoa, kuka hyötyy tuskallisesta, tarpeettomasta, hyödyttämästä taistelusta, jota ei voi voittaa?

Saman kysymyksen voisi esittää monesta muustakin asiasta.

Fatalistina ja realistina en usko vastaan taistelemiseen. Tästä syystä en liity etnonationalisteihin. Heidän sotansa on jo hävitty.

Minusta tuntuu, että suuri osa ihmisistä ei edelleenkään huomaa ja tajua, mitä on tapahtumassa, ja mikä on lopputulos.

Jotta ihmiset voisivat päättää, antaudutaanko saman tien vääjäämättömän kehityksen edessä, vai yritetäänkö edes hieman jarrutella tapahtumia, he tarvitsisivat luotettavaa ja oikeaa tietoa. Joskus tulee sellainen tunne, että tietoa pimitetään ja se on tiettyyn suuntaan värittynyttä. Tiettyjä "totuuksia" hoetaan hokemasta päästyä niin kauan, että niitä aletaan pitää itsestäänselvyyksinä. Tämä on ikivanha propagandan keino. Toistetaan samaa viestiä loputtomasti aina uudestaan ja uudestaan.

Eilen kuuntelemani Kalle Haatasen ohjelma sai minut googlaamaan äärioikeistolaista etnonationalistia Tuukka Kurua. Halusin nähdä, minkä näköinen tyyppi on kyseessä. Haatasen haastattelema toimittaja Virtanen nimittäin antoi aika positiivisen arvion tästähenkilöstä. Lukenut mies, tuntee asiat, taitava poliitikko ja niiin edelleen. Kuru oli selvästi tehnyt vaikutuksen Virtaseen.

Google vei minut ohjelmaan, jossa kaksi ihmistä haastattelivat Kurua. Ohjelma ei ollut äärioikeistolaisten tekemä vaan enemmänkin äärioikeistokriittinen. Toinen haastattelija kysyi, miksi Kuru vastustaa rotujen sekoittamista, koska eivätkös sekarotuiset ole kaikkein kyvykkäämpiä. Tämän saman väitteenhän on esittänyt myös Osmo Soininvaara.

Kuru vastasi taitavasti. Hän sanoi, että maailmassa on jo maa, jossa ihmiset ovat edellä kuvatulla tavalla sekarotuisia. Maa on Honduras, ja sen kaltaisia ovat muutamat muutkin Etelä-Amerikan valtiot. Kuru kysyi, miksei Honduras ole ihannevaltio, vaikka sen asukkaat ovat parasta ainesta, mitä voi kuvitella. Hondurasissa asiat ovat niin huonosti, että sieltä yritetään päästä kaikin keinoin Yhdysvaltoihin.

Soininvaaran väitteen, että sekaroituiset ihmiset ovat muita kyvykkäämpiä, pitäisi näkyä jotenkin käytännössä. Kuitenkin Etelä-Amerikan valtioissa, kuten Brasiliassa, parhaiten menestyvät valkoihoiset. Sekaroituisesta väestöstä ja mustista monet asuvat slummeissa.

https://borgenproject.org/10-facts-about-slums-in-brazil/

Valkoiset asuvat kalleimmilla paikoilla.

https://www.pri.org/stories/2015-11-02/brazilian-student-mapped-out-rios-racial-segregation-what-he-found-was-startling