Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Filosofisesti filosofiasta

Aloittaja Edward, heinäkuu 01, 2019, 15:27:40

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

a4

Lainaus käyttäjältä: Karikko - kesäkuu 21, 2020, 11:00:03
Kärsimys ei ole sama asia, kun empaattisuus.

Sosiaalisina eläminä ihmiseen tarttuvat myös muut tunteet, kuin tuo osaa ottaminen toisen vaikeuksiin.

Viha katkeruus, kauna, pelko puolustautuminen, nolous, ynnä muut laumaelämen myötäelämiset toisten seurassa.  Ryhmittymistä omien puolesta (vihaa)- toisia vastaan tapahtuu varmaan vähintään samassa suhteessa, kun myötätuntoa toisten "kärsivien" puolesta
Englantilainen psykologi Edward Titchener käänsi vuonna 1909 filosofi Theodor Lippsin käyttämän saksankielisen Einfühlung-käsitteen empatiaksi (engl. empathy), jonka hän johti kreikan sanoista ἐν (sisään) ja πάθος (tuntemus, kärsimys, intohimo).
https://fi.wikipedia.org/wiki/Empatia
Toisten ihmisten kivun havaitseminen aktivoi samoja aivojen radastoja, jotka osallistuvat varsinaisen kivun aistimiseen ja kokemiseen.
https://www.tiedetuubi.fi/empatia-loydetty-aivoista
Empatiaa on kahdenlaista, ja sen syntyminen on onnistuttu paikantamaan kahteen eri aivojen osa-alueeseen. Kognitiivinen empatia on kykyä kuvitella toisen ihmisen tunteita ja ajatuksia. Affektiivinen empatia on sitä, että tuntee toisen kärsimyksen ja kokee tarvetta vastata siihen sopivalla tavalla.
https://campusseminar.com/fi/articles/empatian-romahdus

Edellisen viestini linkistä:
Ryhmässä elämisessä on kuitenkin pimeä puolensa. Se on istuttanut meihin ominaisuuksia, jotka mahdollistavat jengisodat, heimoriidat (myös akateemiset), muukalaisvihan, patriotismin, paineen yhdenmukaistamiseen ja koko joukon muita negatiivisena pidettyjä ilmiöitä.

Karikko

^
Niin sanotut negatiiviset tunteet ovat yhtä tarpeellisia, kuin "hyvätkin tunteet" muutenhan ne olisivat karsiutuneet evoluutiossa.

Ihmisen perustunne (tunteisiin kuuluu)> on itsekkyys joka ilmenee jo pienillä lapsilla "sisarkateuden myötä".


safiiri

Lainaus käyttäjältä: Karikko - kesäkuu 22, 2020, 12:42:25
^
Niin sanotut negatiiviset tunteet ovat yhtä tarpeellisia, kuin "hyvätkin tunteet" muutenhan ne olisivat karsiutuneet evoluutiossa.

Ihmisen perustunne (tunteisiin kuuluu)> on itsekkyys joka ilmenee jo pienillä lapsilla "sisarkateuden myötä".

Negatiiviset tunteet ilman muuta ovat varsin tarpeellisia. Mistäpä muuten tunnistaisimme ajoissa vaarat ja vältettävät. Itsekkyyttä en kylläkään lukisi tunteeksi. Se on ennemminkin asenne tai piirre, joka sitten aiheuttaa vaikkapa kateuden tunteen, jossain tilanteessa. Yleensäkin tunteet ovat ohimeneviä ja hetkellisiä luonteeltaan, itsekkyys harvoin jää vain hetkelliseksi. 

a4

Lainaus käyttäjältä: safiiri - kesäkuu 21, 2020, 22:31:38
Lainaus käyttäjältä: a4 - kesäkuu 21, 2020, 21:36:04
Videopeleissä ja monissa muissakin simulaatioissa ns. viivottimella kaadetaan kuvitteellinen kirja.
Samalla tavalla koko ihmisen hahmottama maailma on kuvitteellinen ja samalla ei ole.

Mutta videopelit OVAT kuvitelmaa, joten tietenkin niissä kuvitteellinen kirja kaatuu. Miten sä et hiffaa noin yksinkertaista tarinaa? Eikä tarinassakaan esitetty, etteikö kuviteltua olisi. Päinvastoin - kuvitteellisen kaikki näkivät ja myös kirjan kaatumisen. Mutta - kuvitteellinen ei kaada todellista, eikä todellinen kaadu kuvitteellisella. Kuten sinua ei voi murhata ampumalla sinut videopelissä.
Videopelissä myös todellinen viivoitin kaataa kuvitteellisen kirjan kun pelaaja käyttää peliohjainta.
Voidaan rakentaa videopeli jossa sitä pelaavat kuolevat oikeasti. Jenkkisotilaat tappavat jo nyt hyvin videopelimäisesti ihmisiä etäohjatuilla lennokeilla toisella puolella maapalloa ja sulautettu todellisuus(MR) on sekin vasta lapsenkengissä.
Tarina kirjasta ja viivoittimesta on tosiaan yksinkertainen.
Kuvitellun ja todellisen yhteydestä kertoo myös vanha sanonta "hyvin suunniteltu on puoliksi tehty"
Tai Socrateen luolavertaus, Kantin idealismi ym. filosofiassa.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Transsendentaalinen_idealismi
Aivoihin kytketty robottikäsiproteesi myös yhtenä esimerkkinä.

safiiri

Lainaus käyttäjältä: a4 - kesäkuu 23, 2020, 08:09:47
Lainaus käyttäjältä: safiiri - kesäkuu 21, 2020, 22:31:38
Lainaus käyttäjältä: a4 - kesäkuu 21, 2020, 21:36:04
Videopeleissä ja monissa muissakin simulaatioissa ns. viivottimella kaadetaan kuvitteellinen kirja.
Samalla tavalla koko ihmisen hahmottama maailma on kuvitteellinen ja samalla ei ole.

Mutta videopelit OVAT kuvitelmaa, joten tietenkin niissä kuvitteellinen kirja kaatuu. Miten sä et hiffaa noin yksinkertaista tarinaa? Eikä tarinassakaan esitetty, etteikö kuviteltua olisi. Päinvastoin - kuvitteellisen kaikki näkivät ja myös kirjan kaatumisen. Mutta - kuvitteellinen ei kaada todellista, eikä todellinen kaadu kuvitteellisella. Kuten sinua ei voi murhata ampumalla sinut videopelissä.
Videopelissä myös todellinen viivoitin kaataa kuvitteellisen kirjan kun pelaaja käyttää peliohjainta.
Voidaan rakentaa videopeli jossa sitä pelaavat kuolevat oikeasti. Jenkkisotilaat tappavat jo nyt hyvin videopelimäisesti ihmisiä etäohjatuilla lennokeilla toisella puolella maapalloa ja sulautettu todellisuus(MR) on sekin vasta lapsenkengissä.
Tarina kirjasta ja viivoittimesta on tosiaan yksinkertainen.
Kuvitellun ja todellisen yhteydestä kertoo myös vanha sanonta "hyvin suunniteltu on puoliksi tehty"
Tai Socrateen luolavertaus, Kantin idealismi ym. filosofiassa.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Transsendentaalinen_idealismi
Aivoihin kytketty robottikäsiproteesi myös yhtenä esimerkkinä.

JOs videopeliä pelaavat kuolevat oikeasti, ei kyseessä ole simulaatiokuolema. Eikä kauko-ohjattava lennokki ole simulaatio sekään. Nimenomaan - jos ns. simulaatiossa ohjattu lennokki pystyy tappamaan todellisia ihmisiä todellisessa maailmassa - tapahtuu juuri se törmäys todellisuuden vastukseen, joka paljastaa simulaation ja todellisuuden rajat. Jotakin tapahtuu tässä fysikaalisessa todellisuudessa, jotakin pitää tehdä fysikaalisessa todellisuudessa jotta seuraamuksia syntyisi. Eli ei riitä, että hemmo pelaa etäohjauspeliä, vaan jonkun täytyy rakentaa fyysinen lennokki ja lastata se räjähteillä ja lisäksi lennokilla kuluu aikaa ja se joutuu sopeutumaan fyysisiin olosuhteisiin päästäkseen perille kohteeseen. Kaikki nuo ovat sitä vastusta, jota ei voi häivyttää muuttamalla etäohjauksessa käytettyä ohjelmaa tai valitsemalla valikosta suotuisamman lentosään. Vastus on olemassa, mikäli haluaa simulaatioksi ajatellun aidosti vaikuttavan todellisuuteen. Ilman todellisia räjähteitä lastattuna todellisuudessa rakennettuun lennokkiin, joka lentää ihan oikeassa ilmakehässä tuulessa ja sateessa, ei synny todellisia vaurioita todellisessa kohteessa. Kukaan ei kuole, eikä yksikään rakennus tuhoudu. Ei myöskään silloin, kun itse kohde on pelkkiä pikseleitä ruudulla ilman oikeaa fyysistä vastinetta. Räjähde ei tapa videopelin hahmoa, vaikka olisikin todellinen räjähde lastattuna todelliseen lennokkiin ja vaikka ohjelmassa vaikuttaisi siltä, että tehtävä on suoritettu. Itse pelaaja saattaa silti joutua tuon vihollisen ampumaksi, vaikka simulaatiossa hän pommittikin tämän taivaan tuuliin.

Aivoihin kytketty robottikäsi joutuu vastaavasti toimimaan todellisuuden tuoman vastuksen alaisena. Mikään määrä luovempaa ohjelmointia ei tätä asiainlaitaa muuta, jos sillä robottikädellä on tarkoitus toimia todellisessa fyysisessä maailmassa ja siellä tehdä jotakin. Et pysy hengissä, jos se simuloitu robottikäsi syöttää sinulle pelkkää simuloitua ruokaa. Voit ehkä hetken aikaa kuvitella olevasi kylläinen, jos ohjelma on taidokkaasti rakennettu, mutta jossain vaiheessa sinun ON saatava ihan oikeaa ravintoa, jos haluat todellisen fyysisen ruumiisi jaksavan porskuttaa.

Kyllä - simulaatio ja todellisuus voivat kohdata. Niinhän ne kohtasivat kirja ja viivotin -tarinassakin. Mutta todellisuuden vastus paljastaa, milloin on kyse tällaisesta kohtaamisesta vs. milloin pysytellään simulaation / todellisuuden rajojen sisäpuolella. Kuten siis alunperin sanoin. Simuloitu lennokki simuloiduin räjähtein ei pysty pommittamaan todellista sotilastukikohtaa maan tasalle. Etäohjaus on todellisen lennokin ohjaamista todellisessa ilmatilassa, vaikka sen todelisen ohjaajan ruudun näkymä olisikin laadittu muistuttamaan videopeliä. Kyse on silti vain ohjaimesta. Lopulta ero auton rattiin on vain teknisluontoinen filosofisen eron sijaan.

Karikko

Lainaus käyttäjältä: safiiri - kesäkuu 22, 2020, 13:24:37
Lainaus käyttäjältä: Karikko - kesäkuu 22, 2020, 12:42:25
^
Niin sanotut negatiiviset tunteet ovat yhtä tarpeellisia, kuin "hyvätkin tunteet" muutenhan ne olisivat karsiutuneet evoluutiossa.

Ihmisen perustunne (tunteisiin kuuluu)> on itsekkyys joka ilmenee jo pienillä lapsilla "sisarkateuden myötä".

Negatiiviset tunteet ilman muuta ovat varsin tarpeellisia. Mistäpä muuten tunnistaisimme ajoissa vaarat ja vältettävät. Itsekkyyttä en kylläkään lukisi tunteeksi. Se on ennemminkin asenne tai piirre, joka sitten aiheuttaa vaikkapa kateuden tunteen, jossain tilanteessa. Yleensäkin tunteet ovat ohimeneviä ja hetkellisiä luonteeltaan, itsekkyys harvoin jää vain hetkelliseksi.

Niin, itsekkyys on tunteista johtuva tila, yleensäkin kaikki mitä ihmismielessä tapahtuu johtuu tunteista.
Asenteiksi muuttuessaankin on kysymys tunteista.

Ihmismieltä ei ole olemassa, ilman tunnetiloja, siis mielen toiminnan edellytys on tunteminen.
Mitään-oleminen ei ole vaihtoehto,. Vaikka ehkä itämaisissa (Buddhalaisuus) viisauksissa siihen pyrittäisiinkin.

Melodious Oaf

^  Siinä on ehkä kyse enemmän siitä, miten sanoja kuten "rohkeus" tai "itsekkyys" yleensä käytetään.

Selkeästi tunteiksi mielletään yleensä esimerkiksi pelko, viha ja ilo.

Mun mielestä kielellisesti on tyypillistä sanoa

Silloin tunsin suurta pelkoa
Silloin tunsin silmitöntä iloa
Silloin tunsin mieletöntä vihaa


Mut huonommin toimii seuraavat:

Silloin tunsin voimakasta itsekkyyttä
Silloin tunsin suunnatonta rohkeutta



Karikko on tietysti siinä oikeassa, että itsekkyys ja rohkeus ja muut tämmöset liittyy jollain lailla tunteisiin myös. Näkisin tässä kuitenkin sellaisen eron, että pelko tai inho tai ilo tai muut tämmöset on aika tyypillisesti hahmotettavissa silleen, että henkilö pelkää jotain, iloitsee jostakin ja niin edelleen. Kun taas sellaiset kuin "itsekkyys / itsekäs", "rohkeus / rohkea" yleensä arvioi jonkun käytöstä jossakin tilanteessa. Se olis ihan hauska, jos vois sanoa silleen että "Olen itsekäs tästä kananmunasta" tai "Mä rohkean nyt tätä tilannetta".

Ehkä noi ei ole kovin hyviä esimerkkejä, mutta ajattelin että jos ne vääntäis väkisin stereotyyppisen tunnesanan kaavaan niin että siinä on joku suora objekti.

Mut kyllä mä siis itse kallistun sille kannalle, ettei kai yleensä ajatella rohkeuden tai itsekkyyden olevan sinänsä tunteita, vaan tyypillisesti ne on jälkeenpäin esitettyjä arvioita käytöksestä jossain tilanteessa tai jostain ihmisestä, kun häneen liitetään tietty toiminta tietyissä tilanteissa.

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Karikko - kesäkuu 23, 2020, 12:10:25
Lainaus käyttäjältä: safiiri - kesäkuu 22, 2020, 13:24:37
Lainaus käyttäjältä: Karikko - kesäkuu 22, 2020, 12:42:25
^
Niin sanotut negatiiviset tunteet ovat yhtä tarpeellisia, kuin "hyvätkin tunteet" muutenhan ne olisivat karsiutuneet evoluutiossa.

Ihmisen perustunne (tunteisiin kuuluu)> on itsekkyys joka ilmenee jo pienillä lapsilla "sisarkateuden myötä".

Negatiiviset tunteet ilman muuta ovat varsin tarpeellisia. Mistäpä muuten tunnistaisimme ajoissa vaarat ja vältettävät. Itsekkyyttä en kylläkään lukisi tunteeksi. Se on ennemminkin asenne tai piirre, joka sitten aiheuttaa vaikkapa kateuden tunteen, jossain tilanteessa. Yleensäkin tunteet ovat ohimeneviä ja hetkellisiä luonteeltaan, itsekkyys harvoin jää vain hetkelliseksi.

Niin, itsekkyys on tunteista johtuva tila, yleensäkin kaikki mitä ihmismielessä tapahtuu johtuu tunteista.
Asenteiksi muuttuessaankin on kysymys tunteista.

Ihmismieltä ei ole olemassa, ilman tunnetiloja, siis mielen toiminnan edellytys on tunteminen.
Mitään-oleminen ei ole vaihtoehto,. Vaikka ehkä itämaisissa (Buddhalaisuus) viisauksissa siihen pyrittäisiinkin.

Silloin - jos tunteista johtuvakin on tunnetta - myös kaikkien tekojen ja niiden seuraustenkin pitäisi olla tunteita. Tällä tavalla lopulta sana tunne ei tarkoita mitään, koska se tarkoittaa ihan kaikkea, mitä kukaan ikinä tekee ja sitäkin, mitä siitä seuraa. Siten se, että vedän housut jalkaan tai keitän kupillisen kahvia, ovat nekin tunteita, koska jokin tunne on saanut minut päätymään noihin toimiin. Tiskikoneen tyhjentäminen on tunne ja samoin se, jos jättää sen tekemättä.

Toope

Lainaus käyttäjältä: Karikko - kesäkuu 22, 2020, 12:42:25
^
Niin sanotut negatiiviset tunteet ovat yhtä tarpeellisia, kuin "hyvätkin tunteet" muutenhan ne olisivat karsiutuneet evoluutiossa.

Ihmisen perustunne (tunteisiin kuuluu)> on itsekkyys joka ilmenee jo pienillä lapsilla "sisarkateuden myötä".
Negatiivisuus on filosofiassakin yleinen ilmiö. Pettymys yhteiskuntaan, halu kehittää sitä, vähintäänkin kritisoida sitä. Tietynlainen tahto kehittää yhteiskuntaa ja parantaa sitä.
Hassua, että FT Hankamäki saa juuri paskaa niskaansa, kun tekee tuota!

Esittää ongelmia yhteiskunnassamme. Esittää syyllisiä ja ristiriitoja, ideologisia ongelmia.
Esittää hieman ratkaisujakin, jotka ovat poliittisesti hieman epäkorrekteja, mutta senhän ei pitäisi olla yliopistotasoisille ongelma. Yliopistoväenhän tehtävä juuri on kyseenalaistaa yhteiskuntaa ja esittää kysymyksiä, joita muut eivät uskalla. Tai ainakin aiemmin tämä oli yliopiston tehtävä, onko nykyisin?

Hassua muuten, että Hankamäki pamfletillaan tekee täsmälleen sitä, mitä yliopistosivistyneen tulee tehdä, kun viranhaltijat yliopistoissa ovat vasemmistolaiseen tyyliin täysin yhteiskunnan palkkarenkeinä mielistelemässä poliitikkoja seuraavaa apurahaa odotellen... ;D

Hän kyseenalaistaa järjestelmää. = Järjestelmä ei kuuntele, paskoo hänen päälleen.
Ei Hankamäki ole tässä väärässä, yliopistokäsityksemme on väärässä. Yliopisto ei saa olla valtarakennelman ja median puudeli, sen tehtävä on olla vastavoima!

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Toope - kesäkuu 23, 2020, 23:52:11
Lainaus käyttäjältä: Karikko - kesäkuu 22, 2020, 12:42:25
^
Niin sanotut negatiiviset tunteet ovat yhtä tarpeellisia, kuin "hyvätkin tunteet" muutenhan ne olisivat karsiutuneet evoluutiossa.

Ihmisen perustunne (tunteisiin kuuluu)> on itsekkyys joka ilmenee jo pienillä lapsilla "sisarkateuden myötä".
Negatiivisuus on filosofiassakin yleinen ilmiö. Pettymys yhteiskuntaan, halu kehittää sitä, vähintäänkin kritisoida sitä. Tietynlainen tahto kehittää yhteiskuntaa ja parantaa sitä.
Hassua, että FT Hankamäki saa juuri paskaa niskaansa, kun tekee tuota!

Esittää ongelmia yhteiskunnassamme. Esittää syyllisiä ja ristiriitoja, ideologisia ongelmia.
Esittää hieman ratkaisujakin, jotka ovat poliittisesti hieman epäkorrekteja, mutta senhän ei pitäisi olla yliopistotasoisille ongelma. Yliopistoväenhän tehtävä juuri on kyseenalaistaa yhteiskuntaa ja esittää kysymyksiä, joita muut eivät uskalla. Tai ainakin aiemmin tämä oli yliopiston tehtävä, onko nykyisin?

Hassua muuten, että Hankamäki pamfletillaan tekee täsmälleen sitä, mitä yliopistosivistyneen tulee tehdä, kun viranhaltijat yliopistoissa ovat vasemmistolaiseen tyyliin täysin yhteiskunnan palkkarenkeinä mielistelemässä poliitikkoja seuraavaa apurahaa odotellen... ;D

Hän kyseenalaistaa järjestelmää. = Järjestelmä ei kuuntele, paskoo hänen päälleen.
Ei Hankamäki ole tässä väärässä, yliopistokäsityksemme on väärässä. Yliopisto ei saa olla valtarakennelman ja median puudeli, sen tehtävä on olla vastavoima!

Hankamäen pamfletin suurin vika ei ole sen esittelemissä ajatuksissa, vaan siinä, miten heikosti ne on perusteltu ja miten surkean huonosti lähteillä väitteitä on tuettu. Seuraava moka onkin sitten siinä, miten Hankamäki ei kykene ottamaan vastaan saamaansa kritiikkiä ja jatkamaan keskustelua, argumentoimaan vielä uudelleen ja tarkemmin, puolustamaan väitteitään rauhallisen päättäväisesti, vaan heittäytyy lattialle itkupotkuraivoten ja syyttäen maailmaa ympärillään epäreiluudesta. Lisäksi: järjestelmä, joka "paskoi hänen päälleen" ihan ensimmäisenä oli rahoittavana tahona ja työnantajana toiminut persujen ajatushautomo & kumpp. Siitä jo onkin hiukan syytä ottaa nokkiinsa, kun omien tuki lähti alta heti. Vikkeliä ovat häipymään, kun vastuunkantajaa aletaan etsiä...

Eipä nyt vaikkapa Linkola - rauha hänen muistolleen - varsinaisesti ollut suuressa suosiossa, eikä hänen tiukkoja vaatimuksiaan aina hyväksytty kritiikittä. Mutta Häntä voi kuitenkin - riippumatta siitä, onko samaa mieltä - kunnnioittaa sekä siitä, että hän pyrki elämään ihanteidensa mukaisesti itse, ja lisäksi jaksoi seistä sanojensa takana, vaikka saikin osakseen kritiikkiä ja vastustusta.

Hankamäen logiikka tässä on seuraavanlainen: Negatiivinen kritiikki todistaa, että olen oikeassa, mutta muut vain kateellisia. Positiiviset kannanotot todistavat, että olen oikeassa ja syvällä sisimmässään kaikki sen tietävät. Kunhan vain ääneen sanovat toisin. Mikään mahdollinen asiaintila ei voisi todistaa, että ajattelussani on heikkoja kohtia tai että olisin väärässä. Tämän todistamiseksi riittää, että nimeän saamani kritiikin "valtamedian harjoittamaksi propagandaksi". Näin on, koska keksin niin väittää (tai siis - lainasin väitteen toisilta).

Karikko

Lainaus käyttäjältä: Melodious Oaf - kesäkuu 23, 2020, 13:15:34
^  Siinä on ehkä kyse enemmän siitä, miten sanoja kuten "rohkeus" tai "itsekkyys" yleensä käytetään.

Selkeästi tunteiksi mielletään yleensä esimerkiksi pelko, viha ja ilo.

Mun mielestä kielellisesti on tyypillistä sanoa

Silloin tunsin suurta pelkoa
Silloin tunsin silmitöntä iloa
Silloin tunsin mieletöntä vihaa


Mut huonommin toimii seuraavat:

Silloin tunsin voimakasta itsekkyyttä
Silloin tunsin suunnatonta rohkeutta



Karikko on tietysti siinä oikeassa, että itsekkyys ja rohkeus ja muut tämmöset liittyy jollain lailla tunteisiin myös. Näkisin tässä kuitenkin sellaisen eron, että pelko tai inho tai ilo tai muut tämmöset on aika tyypillisesti hahmotettavissa silleen, että henkilö pelkää jotain, iloitsee jostakin ja niin edelleen. Kun taas sellaiset kuin "itsekkyys / itsekäs", "rohkeus / rohkea" yleensä arvioi jonkun käytöstä jossakin tilanteessa. Se olis ihan hauska, jos vois sanoa silleen että "Olen itsekäs tästä kananmunasta" tai "Mä rohkean nyt tätä tilannetta".

Ehkä noi ei ole kovin hyviä esimerkkejä, mutta ajattelin että jos ne vääntäis väkisin stereotyyppisen tunnesanan kaavaan niin että siinä on joku suora objekti.

Mut kyllä mä siis itse kallistun sille kannalle, ettei kai yleensä ajatella rohkeuden tai itsekkyyden olevan sinänsä tunteita, vaan tyypillisesti ne on jälkeenpäin esitettyjä arvioita käytöksestä jossain tilanteessa tai jostain ihmisestä, kun häneen liitetään tietty toiminta tietyissä tilanteissa.

Tunteita ei voi ( onko oikea sana ymmärtää) tuntijasta erillisinä. Eli lienee väärin sanoa silloin minä tunsin,- ellei huomioi olevansa sama joka tuntee ja tunnistaa tunteen. Eli ei ole tuntijasta; tunteista erillistä tuntijaa joka tuntisi tunteita, ihminen on tunteidensa mukainen ja niiden vaikutuksessa toimii.
Yleensähän ihmisen pyrkimys on (uskoa) erillisyyteensä pyrkiessään ymmärtämään itseään ja se myös estää asian syvemmän ymmärryksen.

Kysymys on kokijasta ja kokemuksesta, jotka ovat saman toiminnan (muistin ja kokemisen ) molemmat puolet.

Muistaessaankin ihminen kokee ja toimii samalla tavoin kuin tuntiessaan, eli takaisinkytkentä aivojen muistitoimintaan vaatii tuntemisen tullakseen tiedostetuksi.

Mutta niihän se menee, ei ihminen varmaan väitä tuntevansa itsekkyyttä- se tunne kätkeytyy muiden tunteiden taakse, kuten kateuden, vihan ja moniin muihin. Itsekkyyttä voisi pitää niiden tunteiden yleismittana. Ihmisen tunteita ei voi pitää muuna, kuin ohjaustoimintoina ihmisen elämässä ja kaikki tunteet ovat itsekkäitä, vaikka ne olisivat empatiaa.

Karikko

Lainaus käyttäjältä: safiiri - kesäkuu 23, 2020, 14:44:54
Lainaus käyttäjältä: Karikko - kesäkuu 23, 2020, 12:10:25
Lainaus käyttäjältä: safiiri - kesäkuu 22, 2020, 13:24:37
Lainaus käyttäjältä: Karikko - kesäkuu 22, 2020, 12:42:25
^
Niin sanotut negatiiviset tunteet ovat yhtä tarpeellisia, kuin "hyvätkin tunteet" muutenhan ne olisivat karsiutuneet evoluutiossa.

Ihmisen perustunne (tunteisiin kuuluu)> on itsekkyys joka ilmenee jo pienillä lapsilla "sisarkateuden myötä".

Negatiiviset tunteet ilman muuta ovat varsin tarpeellisia. Mistäpä muuten tunnistaisimme ajoissa vaarat ja vältettävät. Itsekkyyttä en kylläkään lukisi tunteeksi. Se on ennemminkin asenne tai piirre, joka sitten aiheuttaa vaikkapa kateuden tunteen, jossain tilanteessa. Yleensäkin tunteet ovat ohimeneviä ja hetkellisiä luonteeltaan, itsekkyys harvoin jää vain hetkelliseksi.

Niin, itsekkyys on tunteista johtuva tila, yleensäkin kaikki mitä ihmismielessä tapahtuu johtuu tunteista.
Asenteiksi muuttuessaankin on kysymys tunteista.

Ihmismieltä ei ole olemassa, ilman tunnetiloja, siis mielen toiminnan edellytys on tunteminen.
Mitään-oleminen ei ole vaihtoehto,. Vaikka ehkä itämaisissa (Buddhalaisuus) viisauksissa siihen pyrittäisiinkin.

Silloin - jos tunteista johtuvakin on tunnetta - myös kaikkien tekojen ja niiden seuraustenkin pitäisi olla tunteita. Tällä tavalla lopulta sana tunne ei tarkoita mitään, koska se tarkoittaa ihan kaikkea, mitä kukaan ikinä tekee ja sitäkin, mitä siitä seuraa. Siten se, että vedän housut jalkaan tai keitän kupillisen kahvia, ovat nekin tunteita, koska jokin tunne on saanut minut päätymään noihin toimiin. Tiskikoneen tyhjentäminen on tunne ja samoin se, jos jättää sen tekemättä.

Niin millä mielellä olet tiskikonetta tyhjentäessäsi. Kysymys on siis ihmisen toiminnoista, mieli ei toimi ilman tunnetilaa. Toki jokin saa sinut toimimaan. Silloin elimistösi (mielesi) on jo päättänyt. Voi tehdä vastahakoisesti ja vaikka motkottaa tehdessäsi, tai olla iloinen tehdessäsi, mutta aika harvoin varmaan pää tyhjänä. Hieman väärin sanoa, tekemisen olevan tunne, mutta tehdessäsi, et voi estää tunteita olemasta osana ja toiminnan tekijänä.

Voimakkaa tunteet toki myönnetään heti- ne jotka valtaavat ihmismielen täysin.

Karikko

Lainaus käyttäjältä: Toope - kesäkuu 23, 2020, 23:52:11
Lainaus käyttäjältä: Karikko - kesäkuu 22, 2020, 12:42:25
^
Niin sanotut negatiiviset tunteet ovat yhtä tarpeellisia, kuin "hyvätkin tunteet" muutenhan ne olisivat karsiutuneet evoluutiossa.

Ihmisen perustunne (tunteisiin kuuluu)> on itsekkyys joka ilmenee jo pienillä lapsilla "sisarkateuden myötä".
Negatiivisuus on filosofiassakin yleinen ilmiö. Pettymys yhteiskuntaan, halu kehittää sitä, vähintäänkin kritisoida sitä. Tietynlainen tahto kehittää yhteiskuntaa ja parantaa sitä.
Hassua, että FT Hankamäki saa juuri paskaa niskaansa, kun tekee tuota!

Esittää ongelmia yhteiskunnassamme. Esittää syyllisiä ja ristiriitoja, ideologisia ongelmia.
Esittää hieman ratkaisujakin, jotka ovat poliittisesti hieman epäkorrekteja, mutta senhän ei pitäisi olla yliopistotasoisille ongelma. Yliopistoväenhän tehtävä juuri on kyseenalaistaa yhteiskuntaa ja esittää kysymyksiä, joita muut eivät uskalla. Tai ainakin aiemmin tämä oli yliopiston tehtävä, onko nykyisin?

Hassua muuten, että Hankamäki pamfletillaan tekee täsmälleen sitä, mitä yliopistosivistyneen tulee tehdä, kun viranhaltijat yliopistoissa ovat vasemmistolaiseen tyyliin täysin yhteiskunnan palkkarenkeinä mielistelemässä poliitikkoja seuraavaa apurahaa odotellen... ;D

Hän kyseenalaistaa järjestelmää. = Järjestelmä ei kuuntele, paskoo hänen päälleen.
Ei Hankamäki ole tässä väärässä, yliopistokäsityksemme on väärässä. Yliopisto ei saa olla valtarakennelman ja median puudeli, sen tehtävä on olla vastavoima!

Ajatustottumukset (asenteet) muokkautuvat ja vahvistuvat kuten yhteiskunnalliset vakaumukset.

Monesti tunteet syttyvät jo pelkästään, jos jonkun tiedetään olevan "vastapuolella".

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Karikko - kesäkuu 25, 2020, 13:27:23
Lainaus käyttäjältä: safiiri - kesäkuu 23, 2020, 14:44:54
Lainaus käyttäjältä: Karikko - kesäkuu 23, 2020, 12:10:25
Lainaus käyttäjältä: safiiri - kesäkuu 22, 2020, 13:24:37
Lainaus käyttäjältä: Karikko - kesäkuu 22, 2020, 12:42:25
^
Niin sanotut negatiiviset tunteet ovat yhtä tarpeellisia, kuin "hyvätkin tunteet" muutenhan ne olisivat karsiutuneet evoluutiossa.

Ihmisen perustunne (tunteisiin kuuluu)> on itsekkyys joka ilmenee jo pienillä lapsilla "sisarkateuden myötä".

Negatiiviset tunteet ilman muuta ovat varsin tarpeellisia. Mistäpä muuten tunnistaisimme ajoissa vaarat ja vältettävät. Itsekkyyttä en kylläkään lukisi tunteeksi. Se on ennemminkin asenne tai piirre, joka sitten aiheuttaa vaikkapa kateuden tunteen, jossain tilanteessa. Yleensäkin tunteet ovat ohimeneviä ja hetkellisiä luonteeltaan, itsekkyys harvoin jää vain hetkelliseksi.

Niin, itsekkyys on tunteista johtuva tila, yleensäkin kaikki mitä ihmismielessä tapahtuu johtuu tunteista.
Asenteiksi muuttuessaankin on kysymys tunteista.

Ihmismieltä ei ole olemassa, ilman tunnetiloja, siis mielen toiminnan edellytys on tunteminen.
Mitään-oleminen ei ole vaihtoehto,. Vaikka ehkä itämaisissa (Buddhalaisuus) viisauksissa siihen pyrittäisiinkin.

Silloin - jos tunteista johtuvakin on tunnetta - myös kaikkien tekojen ja niiden seuraustenkin pitäisi olla tunteita. Tällä tavalla lopulta sana tunne ei tarkoita mitään, koska se tarkoittaa ihan kaikkea, mitä kukaan ikinä tekee ja sitäkin, mitä siitä seuraa. Siten se, että vedän housut jalkaan tai keitän kupillisen kahvia, ovat nekin tunteita, koska jokin tunne on saanut minut päätymään noihin toimiin. Tiskikoneen tyhjentäminen on tunne ja samoin se, jos jättää sen tekemättä.

Niin millä mielellä olet tiskikonetta tyhjentäessäsi. Kysymys on siis ihmisen toiminnoista, mieli ei toimi ilman tunnetilaa. Toki jokin saa sinut toimimaan. Silloin elimistösi (mielesi) on jo päättänyt. Voi tehdä vastahakoisesti ja vaikka motkottaa tehdessäsi, tai olla iloinen tehdessäsi, mutta aika harvoin varmaan pää tyhjänä. Hieman väärin sanoa, tekemisen olevan tunne, mutta tehdessäsi, et voi estää tunteita olemasta osana ja toiminnan tekijänä.

Voimakkaa tunteet toki myönnetään heti- ne jotka valtaavat ihmismielen täysin.

Edelleen - jotta kieli olisi mielekästä ja ilmaisevaa - olisi syytä siinä käytetyille ilmaisuille asettaA jokin rajattu merkityssisältö. Itsekään et tuossa kykene esittämään asiaasi puhumatta erikseen ihmisen toiminnoista, mielestä ja tunnetilasta niistä omia sanojaan käyttäen. Ostan väitteesi, jos kykenet sanomaan tuona saman käyttämällä pelkästään sanaa tunne. Kuitenkin syyttelet muita tunteiden unohtamisesta kirjoituksistaan, vaikka  tiskikoneen tyhjentämisenkin piti olla tunne.

Tiskikoneen tyhjensin eilen. Eikun - tiskikoneen tyhjensin eilen (lisäsin lausahdukseen tunnetilan). Otetaas sama oikein voimakkaalla ja selvästi tuntemallani tunnetilalla: Tiskikoneen tyhjensin eilen. Ja vielä vertailun vuoksi sama tyystin tunteita mainitsematta: Tiskikoneen tyhjensin eilen.

a4

Lainaus käyttäjältä: safiiri - kesäkuu 23, 2020, 09:53:06
Lainaus käyttäjältä: a4 - kesäkuu 23, 2020, 08:09:47
Lainaus käyttäjältä: safiiri - kesäkuu 21, 2020, 22:31:38
Lainaus käyttäjältä: a4 - kesäkuu 21, 2020, 21:36:04
Videopeleissä ja monissa muissakin simulaatioissa ns. viivottimella kaadetaan kuvitteellinen kirja.
Samalla tavalla koko ihmisen hahmottama maailma on kuvitteellinen ja samalla ei ole.

Mutta videopelit OVAT kuvitelmaa, joten tietenkin niissä kuvitteellinen kirja kaatuu. Miten sä et hiffaa noin yksinkertaista tarinaa? Eikä tarinassakaan esitetty, etteikö kuviteltua olisi. Päinvastoin - kuvitteellisen kaikki näkivät ja myös kirjan kaatumisen. Mutta - kuvitteellinen ei kaada todellista, eikä todellinen kaadu kuvitteellisella. Kuten sinua ei voi murhata ampumalla sinut videopelissä.
Videopelissä myös todellinen viivoitin kaataa kuvitteellisen kirjan kun pelaaja käyttää peliohjainta.
Voidaan rakentaa videopeli jossa sitä pelaavat kuolevat oikeasti. Jenkkisotilaat tappavat jo nyt hyvin videopelimäisesti ihmisiä etäohjatuilla lennokeilla toisella puolella maapalloa ja sulautettu todellisuus(MR) on sekin vasta lapsenkengissä.
Tarina kirjasta ja viivoittimesta on tosiaan yksinkertainen.
Kuvitellun ja todellisen yhteydestä kertoo myös vanha sanonta "hyvin suunniteltu on puoliksi tehty"
Tai Socrateen luolavertaus, Kantin idealismi ym. filosofiassa.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Transsendentaalinen_idealismi
Aivoihin kytketty robottikäsiproteesi myös yhtenä esimerkkinä.

JOs videopeliä pelaavat kuolevat oikeasti, ei kyseessä ole simulaatiokuolema. Eikä kauko-ohjattava lennokki ole simulaatio sekään. Nimenomaan - jos ns. simulaatiossa ohjattu lennokki pystyy tappamaan todellisia ihmisiä todellisessa maailmassa - tapahtuu juuri se törmäys todellisuuden vastukseen, joka paljastaa simulaation ja todellisuuden rajat. Jotakin tapahtuu tässä fysikaalisessa todellisuudessa, jotakin pitää tehdä fysikaalisessa todellisuudessa jotta seuraamuksia syntyisi. Eli ei riitä, että hemmo pelaa etäohjauspeliä, vaan jonkun täytyy rakentaa fyysinen lennokki ja lastata se räjähteillä ja lisäksi lennokilla kuluu aikaa ja se joutuu sopeutumaan fyysisiin olosuhteisiin päästäkseen perille kohteeseen. Kaikki nuo ovat sitä vastusta, jota ei voi häivyttää muuttamalla etäohjauksessa käytettyä ohjelmaa tai valitsemalla valikosta suotuisamman lentosään. Vastus on olemassa, mikäli haluaa simulaatioksi ajatellun aidosti vaikuttavan todellisuuteen. Ilman todellisia räjähteitä lastattuna todellisuudessa rakennettuun lennokkiin, joka lentää ihan oikeassa ilmakehässä tuulessa ja sateessa, ei synny todellisia vaurioita todellisessa kohteessa. Kukaan ei kuole, eikä yksikään rakennus tuhoudu. Ei myöskään silloin, kun itse kohde on pelkkiä pikseleitä ruudulla ilman oikeaa fyysistä vastinetta. Räjähde ei tapa videopelin hahmoa, vaikka olisikin todellinen räjähde lastattuna todelliseen lennokkiin ja vaikka ohjelmassa vaikuttaisi siltä, että tehtävä on suoritettu. Itse pelaaja saattaa silti joutua tuon vihollisen ampumaksi, vaikka simulaatiossa hän pommittikin tämän taivaan tuuliin.

Aivoihin kytketty robottikäsi joutuu vastaavasti toimimaan todellisuuden tuoman vastuksen alaisena. Mikään määrä luovempaa ohjelmointia ei tätä asiainlaitaa muuta, jos sillä robottikädellä on tarkoitus toimia todellisessa fyysisessä maailmassa ja siellä tehdä jotakin. Et pysy hengissä, jos se simuloitu robottikäsi syöttää sinulle pelkkää simuloitua ruokaa. Voit ehkä hetken aikaa kuvitella olevasi kylläinen, jos ohjelma on taidokkaasti rakennettu, mutta jossain vaiheessa sinun ON saatava ihan oikeaa ravintoa, jos haluat todellisen fyysisen ruumiisi jaksavan porskuttaa.

Kyllä - simulaatio ja todellisuus voivat kohdata. Niinhän ne kohtasivat kirja ja viivotin -tarinassakin. Mutta todellisuuden vastus paljastaa, milloin on kyse tällaisesta kohtaamisesta vs. milloin pysytellään simulaation / todellisuuden rajojen sisäpuolella. Kuten siis alunperin sanoin. Simuloitu lennokki simuloiduin räjähtein ei pysty pommittamaan todellista sotilastukikohtaa maan tasalle. Etäohjaus on todellisen lennokin ohjaamista todellisessa ilmatilassa, vaikka sen todelisen ohjaajan ruudun näkymä olisikin laadittu muistuttamaan videopeliä. Kyse on silti vain ohjaimesta. Lopulta ero auton rattiin on vain teknisluontoinen filosofisen eron sijaan.
Oikealla peliohjaimella voi kaataa kuvitteellisen kirjan ja kuvitteellinen Pokemon Go-hirviö voi juoksuttaa sitä kännyköillään jahtaavia oikeita ihmisiä.
Kuvitteellisen ja toden raja ei ole selkeä eikä yksinkertainen.
Lisätty todellisuus tuo tämän lisääntyvästi hyvin esille, myös uskovaisille. :)
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Pok%C3%A9mon_Go
Mitä tulee simulaatioihin, niissä on oma sisäinen vastuksensa, omat luonnonlakinsa. Samalla ne ovat osa sitä todellisuutta luonnonlakeineen jossa ne määritellään simulaatioksi. Todellisuuskin omine luonnonlakeineen voi olla jonkin toisen todellisuuden alainen ja määrittelemä simulaatio.