Filosofisesti filosofiasta

[safiiri]

Toinen vaihtoehto on, että esität kirjoittajan valehtelevan. Esitätkö?

Turha väite. Kokemukset ovat subjektisia- niiden selitykset kertovat hänen tuntemuksistaan ja tavastaan kertoa asiasta..

Kyllä. Kokemukset toden totta ovat aina subjektiivisia. Siksi onkin niin outoa, että yrität tehdä jonkinlaisen eron kokemuksen ja kokemustaan kuvaavan kokijan kuvauksen välille. Ellet esitä, että hän tietoisesti kuvaa kokemustaan itse kokemuksestaan poikkeavasti (eli valheellisesti). Miten voisi kokijan kokemus olla jotenkin erilainen kuin se, millaiseksi hän tuon kokemuksensa itse tuntee? Jos koen kipua, en ymmärrä, miten voisin tuntea väärin eli tuntea kipua, vaikka kokemukseni ei olekaan kivun kokemus. Onko sinulla useinkin tapana tuntea tuntemuksia, jotka eivät vastaa kokemustasi tuntemuksistasi?

Selittäminen on se vaikein osuus- selittäminen siten, että se tapahtumakuvaus tulisi ymmärretyksi selittäjän tarkoittamalla tavalla.

Vielä hullumpaa huttua tuo. Eihän se, ettei osaa selittää kokemustaan siten, että toinen sen ymmärtäisi mitenkään muuta tuota kokemusta vääräksi tai vähemmän oikeaksi. Ellei kyse ole tietoisesta valheellisuudesta, kokija kuvaa kokemustaan niillä sanoilla, joiden kokee kokemusta parhaiten kuvaavan. Hän siis kokee omien sanojensa olevan se osuvin kuvaus kokemuksestaan. On vain sen vastaanottajan ongelma, jos tuo kuvaus ei vastaakaan sitä kokemusta, jonka kuvaukseksi se on annettu. Kuvauksen antanut tietenkin ymmärtää oman kuvauksensa ihan kokemustaan vastaavalla tavalla. Muutoin hän valitsisi sille toisenlaisen kuvauksen. Sanallinen kuvaus ei tietenkään koskaan ole yksyhteen itse kokemuksen kanssa. Mutta kokemustaan kuvaavalle kuvaus representoi hyvin täsmälleen juuri tuota kokemusta. Kommunikaation luonteen vuoksi - ja kokemusten subjektiivisuuden vuoksi - kuvauksen vastaanottaja ei koskaan, eikä parhaimmillakaan sanavalinnoilla koskaan pääse kokemaan toisen kokemusta aidosti sellaisena kuin se kokijalle on ilmennyt. Selitys ei siis koskaan vastaa täysin selittäjän tarkoittamaa, vaan jää aina pelkäksi kalpeaksi aavistukseksi siitä. Kyse ei ole kehnosta selitysestä, vaan siitä, ettei kukaan pääse toisen kehoon kokemaan toisen kokemuksia. JOkainen kokee vai omia kokemuksiaan ja pelökästään arvailee, ovatko ne yhtään samanlaisia kuin muiden.

Käsitteen ja määritelmät ovat tässäkin asiassa melko vaikeita. Yleiskäsitteet yleensäkin kertovat vain jotain asioista, ei koskaan kaikkea ja vastaaottajan ongelma on "tietää mitä tarkoitetaan.

Höpö höpö. Kyse ei ollut vastaanottajan kyvystä ymmärtää kuvaus kokemuksesta, vaan siitä, onko kokijan kokemus sellainen kuin hän väittää sen olevan. Sinä väitit, että kokija voisi kokea kokemuksensa jotenkin vähemmän oikein. Kun siis kyse oli siitä, että sinulta mitä ilmeisimmin puuttuu oma kokemus tietoisuudesta Ilman minätietoisuutta - joten et pysty samastumaan tuollaiseen kokemukseen, vaikka sitä kuvaisi miten tahansa. Ihmisten on mahdotonta pelkästä kuvauksesta ymmärtää kokemuksia, jollaisista heillä itsellään ei ole kokemusta. Vaikka kuvaisin miten osuvin sanoin sinulle sitä, miltä tuntuu olla raskaana, et pysty siihen oikeastaan saamaan kosketusta. Kyse ei ole minun kuvaustaitojeni puutteista, vaan sinun kokemusmaailmasi  rajoittuneisuudesta tässä nimenomaisessa asiassa. Sinulla voi maksimissaan olla ulkopuolelta asiaa tarkkailevan kokemus, ei koskaan sen enempää tai syvempää.

Esim, mitä on pyöreän ja ympyrän ero, onko kuu pyöreä ja ympyrän muotoinen.
Tai onko ympyränmuotoisen liikennemerkin muoto pyöreä ja ympyrä- pallo lienee sekä pyöreä, että ympyränmuotoinen, vai olisko, vain pallon muotoinen, entä mitä on muoto-puoli.? jne..

Ympyränmuotoista ajorataa voi ilmeisesti ajaa, mutto voiko pyöreää.?

Mitäköhän sää nyt sitten pöpellät? Ota pallo käteesi ja tunnustele sitä, miltä se tuntuu. Laita se kierimään lattialla. Tee sama liikennemerkille. Siinä se ero silleen kokemuksellisesti sitten valkenee. mahdollinen sanallinen selitys on lopulta vain tuollaisiin kokemuksiin pohjautuva. Jos kokemukset puuttuvat, se jää pelkäksi sanahelinäksi, jolle ei kokemuksellista vastinetta kokemusmaailmastasi löydy. Mistä lie sitten kuvitteletkaan esimerkkisi olevan esimerkkinä.

Mielikuvani mistä tahansa kokemuksestani on täysin tarkka ja osuva, vaikka en kuvaisi sitä millään sanoilla sinulle. En tarvitse sanallista kuvausta pystyäkseni kokemaan kokemuksiani. Pystyn myös itse ymmärtämään kuvaukseni omasta kokemuksestani aivan oikein ja täsmällisesti. vaikka kuvaukseni olisi kuinka "epätarkka". Minä kuvauksen laatijana nääs päätän, mihin kuvauksellani viittaan. Minulle sen merkitys on täysin selvä, vaikka kukaan muu ei siitä ymmärtäisi sanaakaan. Kokemukseni sinusta on : öihfökwqbjqiukjgb igdiqwhg njknhjbg. Tämä sisältää (minulle) koko kokemukseni täysin ja tarkalleen - koska annan tuolle kirjainmössölle sellaisen merkityksen.

[safiiri]

Haluaisitko selventää mitä eroa näet minällä ja itsellä? Vai oliko tyhmä kysymys, nehän ovat molemmat vain tunnetta?

Kuka näkee ja mitä?

Mitä eroa on mielellä ja mielen sisällöllä, jos niillä on eroa. Missä mielesi on silloin, kun se ei ole mitään mieltä.

Vastaus kysymyksiisi voi löytyä ajattelun avulla, mutta lienee samantekevää- mitä minä vastaan.

Mitä eroa on hengitykselläsi ja tunteillasi? Jos niillä mitään eroa nyt onkaan.

Mutta hauskaahan tässä sanailussa on se, kun et itsekään pysty ilmaisemaan sen kummemmin mielen ja mielen sisällön samuutta kuin eroakaan antamatta niille näitä erottavia sanaLlisia ilmauksia asiasta kirjoittaessasi. Mitä ilmeisimmin siis olet sen harhan vallassa, että mieli ja mielen sisältö ovat eri / sama asia. Sen todistaa oma lauseesi, jossa ne toisistaan erottelet ja konjunktiolla yhdistät.

Vaikuttaa melko asenteelliselta, kiukuttelulta.

Tanssitautikin on oire ei syy, tai seuraus.

https://www.hs.fi/tiede/art-2000006581413.html

Pitäisikö minun siis yrittää esiintyä vähemmän tunteenomaisesti? Olla jopa tunteeton kenties? Nytkö tunne onkin "pelkkä oire", ei syy, tai seuraus?

PS. Mutta hei - onnittelut! Olet osannut lukea päivän lehden. Onhan sekin hieno saavutus.

Maailma on ihmeellinen, eikö.

Varsinainen asia taisi jo unohtua, naljailun ohesta, no tämähän on mielen toimintaa, se ei taida olla kovinkaan keskittynyt, vaan pikemminkin helposti vaikutusten alainen.

juu, olen huomannut, että sun on usein vaikeaa kyetä pysymään aiheessa. Sun kannattais oikeastaan harrastaa vähän meditaatiota, joka saattaisi auttaa kehittämään sitä keskittymiskykyä. Saattaisit jopa saada kokemuksia, jotka auttaisivat sinua ymmärtämään, miltä tuntuu kokea tietoinen tila ilman minätietoisuutta.

[mikainen]

Haluaisitko selventää mitä eroa näet minällä ja itsellä? Vai oliko tyhmä kysymys, nehän ovat molemmat vain tunnetta?

Kuka näkee ja mitä?

Mitä eroa on mielellä ja mielen sisällöllä, jos niillä on eroa. Missä mielesi on silloin, kun se ei ole mitään mieltä.

Vastaus kysymyksiisi voi löytyä ajattelun avulla, mutta lienee samantekevää- mitä minä vastaan.

Tyypillistä sanahelinääsi kun tarjoat niin onhan se melko samantekevää mitä vastaat. On kuitenkin joskus sattunut, että jokin kirjoitus on saanut näkemään jonkin asian uudella tavalla.

[kertsi]

Mitä "minä" oikeastaan on? Ja varsinkin: milloin se on olemassa? Olisikohan minä jonkinlainen episodinen muistojen kokoelma, ja jonkinlainen aktivaatiokuvio, ja asia, joka muistiinpalauttamisen yhteydessä rakennetaan kasaan - ja asia, joka on oikeasti olemassa vain silloin, kun tarkkaavaisuuden valokeila osuu siihen? Ehkä muina aikoina, tarkkaavaisuuden valokeilan osoittaessa johonkin muuhun asiaan (esim. flow-tilassa), "minä" on olemassa vain jonkinlaisena potentiaalina, jonkinlaisena aktivoitavissa olevana muistijälkenä?

Voisikohan tässä nähdä analogian muistoon? Muistohan on asia, joka mieleenpainamisen jälkeen palautetaan mieleen sillä lailla, että se rakennetaan uusiksi (ehkä "from scratch", ehkä osapalikoistaan?). Muisto ei siis ole mikään asia, joka tallennettaisiin  muistiin sellaisenaan, ja palautettaisiin mieleen sellaisenaan niin kuin piirretyssä elokuvassa Inside Out "pallot", joita siirreltiin edes takaisin.

Veikkaisin, että "minä" on jonkinlainen aktivaatiokuvio, joka rakennetaan uusiksi tai ainakin aktivoidaan joka kerta, kun tarkkaavaisuus kohdistuu siihen, ja rakentaminen voi olla enemmän tai vähemmän epätäydellistä ja virhealtista. Minähän on nimittäin muuttuvainen asia. Vaikka koemmekin, että "minä" olen muka se, jolle tapahtui 3-vuotiaana asia X ja 15 vuotiaana muka asia Y, ja 40-vuotiaana muka asia Z, niin taatusti  se "minä" on erilainen kunakin noina ajankohtina.

[-:)lauri]

^Hyvä oivallus tuo muiston rakentuminen joka kerta uudestaan. Varmasti tosiaan syy "valemuistojen" kehittymiselle.

[Karikko]

Haluaisitko selventää mitä eroa näet minällä ja itsellä? Vai oliko tyhmä kysymys, nehän ovat molemmat vain tunnetta?

Kuka näkee ja mitä?

Mitä eroa on mielellä ja mielen sisällöllä, jos niillä on eroa. Missä mielesi on silloin, kun se ei ole mitään mieltä.

Vastaus kysymyksiisi voi löytyä ajattelun avulla, mutta lienee samantekevää- mitä minä vastaan.

Tyypillistä sanahelinääsi kun tarjoat niin onhan se melko samantekevää mitä vastaat. On kuitenkin joskus sattunut, että jokin kirjoitus on saanut näkemään jonkin asian uudella tavalla.

Syyttelysi ei tehoa.  >>Mutta, kun kerran olet kokenut "minättömän kokemuksen", kerrohan onko se tapahtunut aivoissasi, siis sinussa?

[Karikko]

^Hyvä oivallus tuo muiston rakentuminen joka kerta uudestaan. Varmasti tosiaan syy "valemuistojen" kehittymiselle.

Mieli- aivot muokkaavat jatkuvasti muistoja, siinä mielessä eli tajunnassa.

Tajunta on hieman eri kuin tietoisuus- tietoinen ei kuitenkaan voi olla ilman tajuntaa.

Yleensä on kysymys juuri kertsin mainitsemasta asiasta. >Maisemaa voi katsella tajuten sen ilman ajatuksia (muistia) mutta ajatusten tullessa mukaan tapahtuu valintaa ja vertaamista- se on mielen toimintaa joka liittyy tajuntaan. Siihen vaikuttaa siis mielen sisältö opittuine asenteineen tottumuksineen.
Mieli on melko automaattinen ja värejäkin joita ei "oikeasti ole" voidaan havaita, kun  aiemmin nähtyä sopeututetaan näkyvään.
Siitähän on runsaasti tutkimuksiakin olemassa.

[mikainen]

Haluaisitko selventää mitä eroa näet minällä ja itsellä? Vai oliko tyhmä kysymys, nehän ovat molemmat vain tunnetta?

Kuka näkee ja mitä?

Mitä eroa on mielellä ja mielen sisällöllä, jos niillä on eroa. Missä mielesi on silloin, kun se ei ole mitään mieltä.

Vastaus kysymyksiisi voi löytyä ajattelun avulla, mutta lienee samantekevää- mitä minä vastaan.

Tyypillistä sanahelinääsi kun tarjoat niin onhan se melko samantekevää mitä vastaat. On kuitenkin joskus sattunut, että jokin kirjoitus on saanut näkemään jonkin asian uudella tavalla.

Syyttelysi ei tehoa.  >>Mutta, kun kerran olet kokenut "minättömän kokemuksen", kerrohan onko se tapahtunut aivoissasi, siis sinussa?

Ei varmaan kenenkään muun kehossa aivot välittäneet tietoa aisteilta. Kuin tämän kehon jossa asustaa joku joka ajattelee olevansa "minä". Paitsi silloin yhtenä hetkenä ei kokenut olevansa "minä". Ei ajatellut. Aistiminen vain tapahtui.

Johonkin tehtävään tai vaikkapa kitaran soittamiseen uppoutuessa ei välttämättä ajattele minuuttaan myöskään, mutta kyseessä on eri asia. Sen verran on tullut soiteltua. Keskittyessä johonkin tavallaan sulkee muut aistit osittain pois eikä ehkä reagoi heti johonkin ulkopuoliseen ääneen tms.

"Minättömässä" tilassa josta puhun oli sitä vastoin aistit kaikki käytössä paremminkin kuin koskaan kun ei ollut ajatuksia häiritsemässä eikä keskittymistä johonkin tiettyyn joka veisi huomiota pois muualta. Myöhemmin sitten etsin vastauksia tähän kummalliseen tilaan mm. itämaisista filosofioista, mutta en koskaan motivoitunut niin, että olisin vaikkapa ruvennut ahkerasti meditoimaan joka joidenkin oppaiden mukaan olisi voinut auttaa saavuttamaan tilan toistekin. Varsinkin samoja ratoja pyörivät negatiiviset ajatukset ovat todella ärsyttäviä ja rasittavia ja olisi kiva saada edes lyhyt päivittäinen lepo niistä.


Emmehän ajatuksiinkaan uppoutuneena ajattele "minä olen nyt uppoutunut ajatuksiin", (tuo ajatushan jo lopettaa uppoutumisen ja tuo minätietoisuuden "takaisin"), mutta siitähän ei ole kyse kun ei ollut ajatuksia.

[safiiri]

^Hyvä oivallus tuo muiston rakentuminen joka kerta uudestaan. Varmasti tosiaan syy "valemuistojen" kehittymiselle.

Mieli- aivot muokkaavat jatkuvasti muistoja, siinä mielessä eli tajunnassa.

Tajunta on hieman eri kuin tietoisuus- tietoinen ei kuitenkaan voi olla ilman tajuntaa.

Yleensä on kysymys juuri kertsin mainitsemasta asiasta. >Maisemaa voi katsella tajuten sen ilman ajatuksia (muistia) mutta ajatusten tullessa mukaan tapahtuu valintaa ja vertaamista- se on mielen toimintaa joka liittyy tajuntaan. Siihen vaikuttaa siis mielen sisältö opittuine asenteineen tottumuksineen.
Mieli on melko automaattinen ja värejäkin joita ei "oikeasti ole" voidaan havaita, kun  aiemmin nähtyä sopeututetaan näkyvään.
Siitähän on runsaasti tutkimuksiakin olemassa.

Tänään oli Hesarissa juttu Derridasta ja hänen filosofiastaan. Siinä hän on kääntänyt ajatuksen ihmisen ja eläimen erosta tavallaan päälaelleen tavanomaisesta. Ihminen ei olekaan eläimeen verrattuna olio, jolla on jotakin eläimeltä puuttuvaa (itsetietoisuus vaikkapa), vaan ihmiseltä puuttuu eläimeen verrattuna kyky tuntea itsensä kokonaiseksi. Me emme lopulta olekaan niin itsetietoisia kuin olemme tottuneet ajattelemaan, vaan itsetietoisuuteemme taustalla on aina tiedostamaton. Ero eläimeen on siinä, että eläin reagoi kun taas ihminen vastaa (koska on kielellinen olio). Ihmisen mieli ei koskaan ole täysin itsetietoinen. Ihminen ei ole läsnä itselleen (kuten eläin on). Siten voisi oikeastaan ajatella, että tuollainen tietoinen hetki ilman minätietoisuutta voisikin olla hetki, jolloin ihminen kykenee nousemaan eläimen tasolle ja tuntemaan itsensä hetken aikaan kokonaiseksi, ilman kielen kautta tapahtuvaa jatkuvaa vastaamista ja viittaamista johonkin muualle, toiseen. Ihminen ehkä kykenee tuollaisena hetkenä tosiaan olemaan läsnä itselleen - kuten eläimet.

[Karikko]

Haluaisitko selventää mitä eroa näet minällä ja itsellä? Vai oliko tyhmä kysymys, nehän ovat molemmat vain tunnetta?

Kuka näkee ja mitä?

Mitä eroa on mielellä ja mielen sisällöllä, jos niillä on eroa. Missä mielesi on silloin, kun se ei ole mitään mieltä.

Vastaus kysymyksiisi voi löytyä ajattelun avulla, mutta lienee samantekevää- mitä minä vastaan.

Tyypillistä sanahelinääsi kun tarjoat niin onhan se melko samantekevää mitä vastaat. On kuitenkin joskus sattunut, että jokin kirjoitus on saanut näkemään jonkin asian uudella tavalla.

Syyttelysi ei tehoa.  >>Mutta, kun kerran olet kokenut "minättömän kokemuksen", kerrohan onko se tapahtunut aivoissasi, siis sinussa?

Ei varmaan kenenkään muun kehossa aivot välittäneet tietoa aisteilta. Kuin tämän kehon jossa asustaa joku joka ajattelee olevansa "minä". Paitsi silloin yhtenä hetkenä ei kokenut olevansa "minä". Ei ajatellut. Aistiminen vain tapahtui.

Johonkin tehtävään tai vaikkapa kitaran soittamiseen uppoutuessa ei välttämättä ajattele minuuttaan myöskään, mutta kyseessä on eri asia. Sen verran on tullut soiteltua. Keskittyessä johonkin tavallaan sulkee muut aistit osittain pois eikä ehkä reagoi heti johonkin ulkopuoliseen ääneen tms.

"Minättömässä" tilassa josta puhun oli sitä vastoin aistit kaikki käytössä paremminkin kuin koskaan kun ei ollut ajatuksia häiritsemässä eikä keskittymistä johonkin tiettyyn joka veisi huomiota pois muualta. Myöhemmin sitten etsin vastauksia tähän kummalliseen tilaan mm. itämaisista filosofioista, mutta en koskaan motivoitunut niin, että olisin vaikkapa ruvennut ahkerasti meditoimaan joka joidenkin oppaiden mukaan olisi voinut auttaa saavuttamaan tilan toistekin. Varsinkin samoja ratoja pyörivät negatiiviset ajatukset ovat todella ärsyttäviä ja rasittavia ja olisi kiva saada edes lyhyt päivittäinen lepo niistä.


Emmehän ajatuksiinkaan uppoutuneena ajattele "minä olen nyt uppoutunut ajatuksiin", (tuo ajatushan jo lopettaa uppoutumisen ja tuo minätietoisuuden "takaisin"), mutta siitähän ei ole kyse kun ei ollut ajatuksia.

Niin noihan sitä, mutta edelleen kokija on sama "minä, ajatuksethan eivät voi kokea mitään, ne ovat seuraus, eli reaktio kokemukseen.

Kuka tuntee itsensä "minättömäksi, ellei se ole sama tuntija joka vertaa minä- tunnetta minättömyyden tunteeseen.

Tarkoitan vain sitä ettei tuntija ole erillinen tunteistaan, eikä mitään minää ilman ajatusten vaikutusta voi tunnistaa olevan.

Kokemus on varmaan todellinen pieni vapauden hetki elämässä.

[mikainen]

Haluaisitko selventää mitä eroa näet minällä ja itsellä? Vai oliko tyhmä kysymys, nehän ovat molemmat vain tunnetta?

Kuka näkee ja mitä?

Mitä eroa on mielellä ja mielen sisällöllä, jos niillä on eroa. Missä mielesi on silloin, kun se ei ole mitään mieltä.

Vastaus kysymyksiisi voi löytyä ajattelun avulla, mutta lienee samantekevää- mitä minä vastaan.

Tyypillistä sanahelinääsi kun tarjoat niin onhan se melko samantekevää mitä vastaat. On kuitenkin joskus sattunut, että jokin kirjoitus on saanut näkemään jonkin asian uudella tavalla.

Syyttelysi ei tehoa.  >>Mutta, kun kerran olet kokenut "minättömän kokemuksen", kerrohan onko se tapahtunut aivoissasi, siis sinussa?

Ei varmaan kenenkään muun kehossa aivot välittäneet tietoa aisteilta. Kuin tämän kehon jossa asustaa joku joka ajattelee olevansa "minä". Paitsi silloin yhtenä hetkenä ei kokenut olevansa "minä". Ei ajatellut. Aistiminen vain tapahtui.

Johonkin tehtävään tai vaikkapa kitaran soittamiseen uppoutuessa ei välttämättä ajattele minuuttaan myöskään, mutta kyseessä on eri asia. Sen verran on tullut soiteltua. Keskittyessä johonkin tavallaan sulkee muut aistit osittain pois eikä ehkä reagoi heti johonkin ulkopuoliseen ääneen tms.

"Minättömässä" tilassa josta puhun oli sitä vastoin aistit kaikki käytössä paremminkin kuin koskaan kun ei ollut ajatuksia häiritsemässä eikä keskittymistä johonkin tiettyyn joka veisi huomiota pois muualta. Myöhemmin sitten etsin vastauksia tähän kummalliseen tilaan mm. itämaisista filosofioista, mutta en koskaan motivoitunut niin, että olisin vaikkapa ruvennut ahkerasti meditoimaan joka joidenkin oppaiden mukaan olisi voinut auttaa saavuttamaan tilan toistekin. Varsinkin samoja ratoja pyörivät negatiiviset ajatukset ovat todella ärsyttäviä ja rasittavia ja olisi kiva saada edes lyhyt päivittäinen lepo niistä.


Emmehän ajatuksiinkaan uppoutuneena ajattele "minä olen nyt uppoutunut ajatuksiin", (tuo ajatushan jo lopettaa uppoutumisen ja tuo minätietoisuuden "takaisin"), mutta siitähän ei ole kyse kun ei ollut ajatuksia.

Niin noihan sitä, mutta edelleen kokija on sama "minä, ajatuksethan eivät voi kokea mitään, ne ovat seuraus, eli reaktio kokemukseen.

Kuka tuntee itsensä "minättömäksi, ellei se ole sama tuntija joka vertaa minä- tunnetta minättömyyden tunteeseen.

Tarkoitan vain sitä ettei tuntija ole erillinen tunteistaan, eikä mitään minää ilman ajatusten vaikutusta voi tunnistaa olevan.

Kun _muistelen_ sitä kokemusta niin siinähän tämä sama  "minä" ajatuksineen on läsnä.

Siinä hetkessä ei ollut muistelua eikä muita ajatuksia. Onko siis kyse samasta "minästä" silloinkin kun ei ole tunnetta minästä? Sama keho oli tietysti kyseessä.

Jotkut viittaavat sanalla "Itse" siihen taustaan, tietoisuuteen, jossa ajattelu tapahtuu. Ja "minä" on siinä taustassa vain ohimenevä ilmiö, muistin ja ajattelun luoma väliaikainen olio joka on kiinnittynyt (ja useimmiten kovasti kiintynyt) aivojen kannattelemaan kehoon.

[mikainen]

^Hyvä oivallus tuo muiston rakentuminen joka kerta uudestaan. Varmasti tosiaan syy "valemuistojen" kehittymiselle.

Mieli- aivot muokkaavat jatkuvasti muistoja, siinä mielessä eli tajunnassa.

Tajunta on hieman eri kuin tietoisuus- tietoinen ei kuitenkaan voi olla ilman tajuntaa.

Yleensä on kysymys juuri kertsin mainitsemasta asiasta. >Maisemaa voi katsella tajuten sen ilman ajatuksia (muistia) mutta ajatusten tullessa mukaan tapahtuu valintaa ja vertaamista- se on mielen toimintaa joka liittyy tajuntaan. Siihen vaikuttaa siis mielen sisältö opittuine asenteineen tottumuksineen.
Mieli on melko automaattinen ja värejäkin joita ei "oikeasti ole" voidaan havaita, kun  aiemmin nähtyä sopeututetaan näkyvään.
Siitähän on runsaasti tutkimuksiakin olemassa.

Tänään oli Hesarissa juttu Derridasta ja hänen filosofiastaan. Siinä hän on kääntänyt ajatuksen ihmisen ja eläimen erosta tavallaan päälaelleen tavanomaisesta. Ihminen ei olekaan eläimeen verrattuna olio, jolla on jotakin eläimeltä puuttuvaa (itsetietoisuus vaikkapa), vaan ihmiseltä puuttuu eläimeen verrattuna kyky tuntea itsensä kokonaiseksi. Me emme lopulta olekaan niin itsetietoisia kuin olemme tottuneet ajattelemaan, vaan itsetietoisuuteemme taustalla on aina tiedostamaton. Ero eläimeen on siinä, että eläin reagoi kun taas ihminen vastaa (koska on kielellinen olio). Ihmisen mieli ei koskaan ole täysin itsetietoinen. Ihminen ei ole läsnä itselleen (kuten eläin on). Siten voisi oikeastaan ajatella, että tuollainen tietoinen hetki ilman minätietoisuutta voisikin olla hetki, jolloin ihminen kykenee nousemaan eläimen tasolle ja tuntemaan itsensä hetken aikaan kokonaiseksi, ilman kielen kautta tapahtuvaa jatkuvaa vastaamista ja viittaamista johonkin muualle, toiseen. Ihminen ehkä kykenee tuollaisena hetkenä tosiaan olemaan läsnä itselleen - kuten eläimet.

Jotenkin herättää vastakaikua tällainen kuvaus. Maailman luonnollisimmalta tilalta se tuntui. Olin varmaan huvittava näky (jos joku oli näkemässä) kun yritin palata siihen olotilaan takaisin  eikä siitä tietenkään mitään tullut. Kävelytiellä poukkoilin ja pysähtelin.

[Karikko]

Haluaisitko selventää mitä eroa näet minällä ja itsellä? Vai oliko tyhmä kysymys, nehän ovat molemmat vain tunnetta?

Kuka näkee ja mitä?

Mitä eroa on mielellä ja mielen sisällöllä, jos niillä on eroa. Missä mielesi on silloin, kun se ei ole mitään mieltä.

Vastaus kysymyksiisi voi löytyä ajattelun avulla, mutta lienee samantekevää- mitä minä vastaan.

Tyypillistä sanahelinääsi kun tarjoat niin onhan se melko samantekevää mitä vastaat. On kuitenkin joskus sattunut, että jokin kirjoitus on saanut näkemään jonkin asian uudella tavalla.

Syyttelysi ei tehoa.  >>Mutta, kun kerran olet kokenut "minättömän kokemuksen", kerrohan onko se tapahtunut aivoissasi, siis sinussa?

Ei varmaan kenenkään muun kehossa aivot välittäneet tietoa aisteilta. Kuin tämän kehon jossa asustaa joku joka ajattelee olevansa "minä". Paitsi silloin yhtenä hetkenä ei kokenut olevansa "minä". Ei ajatellut. Aistiminen vain tapahtui.

Johonkin tehtävään tai vaikkapa kitaran soittamiseen uppoutuessa ei välttämättä ajattele minuuttaan myöskään, mutta kyseessä on eri asia. Sen verran on tullut soiteltua. Keskittyessä johonkin tavallaan sulkee muut aistit osittain pois eikä ehkä reagoi heti johonkin ulkopuoliseen ääneen tms.

"Minättömässä" tilassa josta puhun oli sitä vastoin aistit kaikki käytössä paremminkin kuin koskaan kun ei ollut ajatuksia häiritsemässä eikä keskittymistä johonkin tiettyyn joka veisi huomiota pois muualta. Myöhemmin sitten etsin vastauksia tähän kummalliseen tilaan mm. itämaisista filosofioista, mutta en koskaan motivoitunut niin, että olisin vaikkapa ruvennut ahkerasti meditoimaan joka joidenkin oppaiden mukaan olisi voinut auttaa saavuttamaan tilan toistekin. Varsinkin samoja ratoja pyörivät negatiiviset ajatukset ovat todella ärsyttäviä ja rasittavia ja olisi kiva saada edes lyhyt päivittäinen lepo niistä.


Emmehän ajatuksiinkaan uppoutuneena ajattele "minä olen nyt uppoutunut ajatuksiin", (tuo ajatushan jo lopettaa uppoutumisen ja tuo minätietoisuuden "takaisin"), mutta siitähän ei ole kyse kun ei ollut ajatuksia.

Niin noihan sitä, mutta edelleen kokija on sama "minä, ajatuksethan eivät voi kokea mitään, ne ovat seuraus, eli reaktio kokemukseen.

Kuka tuntee itsensä "minättömäksi, ellei se ole sama tuntija joka vertaa minä- tunnetta minättömyyden tunteeseen.

Tarkoitan vain sitä ettei tuntija ole erillinen tunteistaan, eikä mitään minää ilman ajatusten vaikutusta voi tunnistaa olevan.

Kun _muistelen_ sitä kokemusta niin siinähän tämä sama  "minä" ajatuksineen on läsnä.

Siinä hetkessä ei ollut muistelua eikä muita ajatuksia. Onko siis kyse samasta "minästä" silloinkin kun ei ole tunnetta minästä? Sama keho oli tietysti kyseessä.

Jotkut viittaavat sanalla "Itse" siihen taustaan, tietoisuuteen, jossa ajattelu tapahtuu. Ja "minä" on siinä taustassa vain ohimenevä ilmiö, muistin ja ajattelun luoma väliaikainen olio joka on kiinnittynyt (ja useimmiten kovasti kiintynyt) aivojen kannattelemaan kehoon.

Tunne kokijasta pysyy samana, ilmeisesti.  Minää ilman tunnetta ei ole joten kaikki "tunteet ovat minä, vaikka niitä ei tiedostaisi.

Ajatus luon kokijan ja jatkaa tunnetta, siitähän on kysymys, eli muistin kautta tunnetta ylläpidetään, kuten monesti näkee vihaa kaunaa, katkeruutta-- Tietenkin rakkautta ja muita tunteita, muutenhan tunteet ovat hetken lapsia.

Valintaa tapahtuu, kun toisia tunteita halutaan ja toisia koetetaan välttää. Jokin tunnetila on tuntunut hyvältä ja sitä halutaan uusia, tai uudistaa. "Minä" on ilmeinen tavoittelija, eli itsensä haluajaksi naamioituva tunne, halu, intohimo, kateus jne,..

[safiiri]

^Derrida taas esittää, että juuri se ihmisen kyvyttömyys olla itselleen läsnä, on jatkuvan haluamisen (joka ei koskaan tyydyty) takana.

[Karikko]

^Derrida taas esittää, että juuri se ihmisen kyvyttömyys olla itselleen läsnä, on jatkuvan haluamisen (joka ei koskaan tyydyty) takana.

Kuka se taas olikaan, joka on itselleen läsnä?