Filosofisesti filosofiasta

[Lenny]

Tuo lienee myös syytä siihen, miksi filosofia koetaan usein irralliseksi yhteiskunnasta, joksikin hörhöilyksi?
Ei filosofian tule irtautua yhteiskunnasta, sen tulisi käsitellä yhteiskuntaa konkreettisemmin.

Onhan sitä kaikenlaista yhteiskuntafilosofiaa ja etiikkaa sun muuta, tai vaikka sosiologiaa.

Voihan sitä toki kysyä, että miksi nyt mitään tiettyä alaa on olemassa, ja tavallaan kysytäänkin jatkuvasti. Yliopistojen opetus näytti 100v sitten aika erilaiselta ja varmaan näyttää myös 100v kuluttua.

[Melodious Oaf]

1. Bostromin hypoteesissa fantasiataivaan sijasta rajana on realistisen simulaation vaatimus esittää simuloitavaa maailmaa edes jossain määrin.
Autojen törmäystestejäkään ei simuloida virtuaalisilla örkeillä vaan virtuaalisilla autoilla.

2. Jos simulaatioissa esiintyviä bugeja ja pelimäisyyksiä havaitaan maailmamme fysikaalisessa rakenteessa, niitä voidaan selittää joko jumalallisina ihmeinä, jumalan suunnitelmina tai tieteellisemmin jonkun fysikaalisen olion tuottamina ilmiöinä jotka viittaavat maailmamme olevan simulaatiota tai peliä.
Vaikka emme havaitsisikaan mitään simulaatioon tai jumaliin viittaavia testattavia ilmiöitä maailmassamme, niin ontologisesti emme menetä mitään. Tiedollinen rajallisuutemme tulee aina säilyttämään tuonpuoleisuuden mystisen tavoittamattomana. Ainoastaan supistuvien aukkojen jumalat ja filosofiset ikuisuuskysymykset vaihtuvat tieteellisen tiedon rajapyykeiksi.

3. Pidän vain hienona sitä että ajastamme kertoo se että maagiset selitykset ovat vaihtuneet tieteellis-teknisempiin selityksiin.
Faktojen avulla Trivial Pursuitinkin pelaaminen on mielekkäämpää.
Faktatkin ovat pohjimmiltaan vain tarinoita, tieteellisemmässä viitekehyksessä.
Toki Trump-säännöillä pelatessa se voi olla myös luovaa, hullun hauskaa ja tunteikkaampaa ajanvietettä.

Lopuksi Tolkienia. Ihmisläheinen demokratia kolkuttelee geopoliittisesti barbarismin rautaovia ja maanläheinen tiede taikuuden portteja..

Yksi ongelma saattaa olla, että realismi tai "realistisuus" muuttuu tässä huomaamatta aika melko hämäräksi ja kaikkea syleileväksi käsitteeeksi.

Joskus nuorempana mietin, että mitä tarkoittaa jonkun pelin "realistisuus". Miksi sanotaan että joku hienolta näyttävä ja monimutkaisen pelisysteemin strategiapeli on "realistinen".

Jos pelimekaniikka olisi ihan vain se, että heitetään kuusitahoista noppaa, jokaisella silmäluvulla tapahtuu jotakin, niin... periaatteessa tällä tavalla olisi mahdollista mallintaa maailmaa hyvinkin realistisesti jos se systeemi vain olisi jotenkin niin kehittynyt.

Mutta sittenhän se voi olla vaikka sellainen että kaikki nopan silmäluvut tarkoittavat toisen puukolla lyömistä johonkin kohtaan, ja jos heität kutosen, toinen kuolee. Muuten hän voi vielä lyödä samalla periaatteella takaisin.

Tulin joskus sellaiseen ns. tulokseen että peilien kohdalla kun puhutaan realistisuudesta, oikeastaan tarkoitetaan usein sitä, kuinka pitkälle peliin ja pelimaailmaan pystyy eläytymään ja samaistumaan ymmärtämällä pelijärjestelmää ja kaikkea pelin mekaniikkaa ja siinä valmiina olevaa tekemällä valintoja sen perusteella.

Periaatteessa kai tollasella täysin urpolla kutosella kuolee -systeemillä voisi pelata tosi mielenkiintoista ja hyvää peliä, mutta silloin pelistä tekee mielenkiintoisen pitkälle se, että keskitytään myös muuhun kuin tämän tarjotun mekaniikan käyttämiseen.

Edelleen jos puhutaan simulaatioista, luulen että ne rakennetaan kuitenkin jotakin tarkoitusta varten. Aina siinä vaaditaan jotain myös simulaation ulkopuolelta tai se mikä simulaatiosta tekee hyvän määräytyy jonkin simulaatiolle sinänsä ulkoisen tarpeen mukaan. Pitäisikö sen olla hauska, pitäisikö sillä opettaa jotain. Pitäisikö autoista tehdä mahdollisimman turvallisia. Pitäisikö päästä minimikustannuksilla määräytenmukaisuuteen törmäystesteissä. Vai mitä sillä tehdään.

Tässä on artikkeli simulaatioista ja niiden todenmukaisuudesta (fidelity). En ole juttuun edes perehtynyt, mutta tässä kuitenkin puhutaan simulaatioista jossakin konkreettisessa viitekehyksessä ja näyttäisi, että siinä mainitaan lähteitä, joista osasta voisi olla apua, jos tätä haluaa lähteä enemmänkin tutkiskelemaan:

Increasing fidelity and realism in simulation for nursing students


Muutama lähde erikseen poimittuna:

Rudolph, J. Simon, R., Raemer, D. (2007). Which reality matters? Questions on the path to high engagement in healthcare simulation. Simulation in Healthcare 3 (3) doi: 10.1097/SIH.0b013e31813d1035

Choi W, Dyens O, Chan T, Schijven, M., Lajoie, S., Mancini, M., Dev, P, Fellander-Tsai, L., Ferland, M. Kato, P., Lau, J., Montonaro M., Pineau J., Aggarwal, R. (2017). Engagement and learning in simulation: recommendations of the Simnovate Engaged Learning Domain Group. BMJ Simulation and Technology Enhanced Learning 2017;3: S23-S32.

Alexander, A., Brunye, T., Sidman, J., Weil, S., (2005). From gaming to training: A review of studies on fidelity, immersion, presence, and buy-in and their effects on transfer in PC-Based simulations and games.

[a4]

1. Bostromin hypoteesissa fantasiataivaan sijasta rajana on realistisen simulaation vaatimus esittää simuloitavaa maailmaa edes jossain määrin.
Autojen törmäystestejäkään ei simuloida virtuaalisilla örkeillä vaan virtuaalisilla autoilla.

2. Jos simulaatioissa esiintyviä bugeja ja pelimäisyyksiä havaitaan maailmamme fysikaalisessa rakenteessa, niitä voidaan selittää joko jumalallisina ihmeinä, jumalan suunnitelmina tai tieteellisemmin jonkun fysikaalisen olion tuottamina ilmiöinä jotka viittaavat maailmamme olevan simulaatiota tai peliä.
Vaikka emme havaitsisikaan mitään simulaatioon tai jumaliin viittaavia testattavia ilmiöitä maailmassamme, niin ontologisesti emme menetä mitään. Tiedollinen rajallisuutemme tulee aina säilyttämään tuonpuoleisuuden mystisen tavoittamattomana. Ainoastaan supistuvien aukkojen jumalat ja filosofiset ikuisuuskysymykset vaihtuvat tieteellisen tiedon rajapyykeiksi.

3. Pidän vain hienona sitä että ajastamme kertoo se että maagiset selitykset ovat vaihtuneet tieteellis-teknisempiin selityksiin.
Faktojen avulla Trivial Pursuitinkin pelaaminen on mielekkäämpää.
Faktatkin ovat pohjimmiltaan vain tarinoita, tieteellisemmässä viitekehyksessä.
Toki Trump-säännöillä pelatessa se voi olla myös luovaa, hullun hauskaa ja tunteikkaampaa ajanvietettä.

Lopuksi Tolkienia. Ihmisläheinen demokratia kolkuttelee geopoliittisesti barbarismin rautaovia ja maanläheinen tiede taikuuden portteja..

Yksi ongelma saattaa olla, että realismi tai "realistisuus" muuttuu tässä huomaamatta aika melko hämäräksi ja kaikkea syleileväksi käsitteeeksi.

Joskus nuorempana mietin, että mitä tarkoittaa jonkun pelin "realistisuus". Miksi sanotaan että joku hienolta näyttävä ja monimutkaisen pelisysteemin strategiapeli on "realistinen".

Jos pelimekaniikka olisi ihan vain se, että heitetään kuusitahoista noppaa, jokaisella silmäluvulla tapahtuu jotakin, niin... periaatteessa tällä tavalla olisi mahdollista mallintaa maailmaa hyvinkin realistisesti jos se systeemi vain olisi jotenkin niin kehittynyt.

Mutta sittenhän se voi olla vaikka sellainen että kaikki nopan silmäluvut tarkoittavat toisen puukolla lyömistä johonkin kohtaan, ja jos heität kutosen, toinen kuolee. Muuten hän voi vielä lyödä samalla periaatteella takaisin.

Tulin joskus sellaiseen ns. tulokseen että peilien kohdalla kun puhutaan realistisuudesta, oikeastaan tarkoitetaan usein sitä, kuinka pitkälle peliin ja pelimaailmaan pystyy eläytymään ja samaistumaan ymmärtämällä pelijärjestelmää ja kaikkea pelin mekaniikkaa ja siinä valmiina olevaa tekemällä valintoja sen perusteella.

Periaatteessa kai tollasella täysin urpolla kutosella kuolee -systeemillä voisi pelata tosi mielenkiintoista ja hyvää peliä, mutta silloin pelistä tekee mielenkiintoisen pitkälle se, että keskitytään myös muuhun kuin tämän tarjotun mekaniikan käyttämiseen.

Edelleen jos puhutaan simulaatioista, luulen että ne rakennetaan kuitenkin jotakin tarkoitusta varten. Aina siinä vaaditaan jotain myös simulaation ulkopuolelta tai se mikä simulaatiosta tekee hyvän määräytyy jonkin simulaatiolle sinänsä ulkoisen tarpeen mukaan. Pitäisikö sen olla hauska, pitäisikö sillä opettaa jotain. Pitäisikö autoista tehdä mahdollisimman turvallisia. Pitäisikö päästä minimikustannuksilla määräytenmukaisuuteen törmäystesteissä. Vai mitä sillä tehdään.

Tässä on artikkeli simulaatioista ja niiden todenmukaisuudesta (fidelity). En ole juttuun edes perehtynyt, mutta tässä kuitenkin puhutaan simulaatioista jossakin konkreettisessa viitekehyksessä ja näyttäisi, että siinä mainitaan lähteitä, joista osasta voisi olla apua, jos tätä haluaa lähteä enemmänkin tutkiskelemaan:

Increasing fidelity and realism in simulation for nursing students


Muutama lähde erikseen poimittuna:

Rudolph, J. Simon, R., Raemer, D. (2007). Which reality matters? Questions on the path to high engagement in healthcare simulation. Simulation in Healthcare 3 (3) doi: 10.1097/SIH.0b013e31813d1035

Choi W, Dyens O, Chan T, Schijven, M., Lajoie, S., Mancini, M., Dev, P, Fellander-Tsai, L., Ferland, M. Kato, P., Lau, J., Montonaro M., Pineau J., Aggarwal, R. (2017). Engagement and learning in simulation: recommendations of the Simnovate Engaged Learning Domain Group. BMJ Simulation and Technology Enhanced Learning 2017;3: S23-S32.

Alexander, A., Brunye, T., Sidman, J., Weil, S., (2005). From gaming to training: A review of studies on fidelity, immersion, presence, and buy-in and their effects on transfer in PC-Based simulations and games.

Tässä näyttäisi olevan jonkinlaista simulaatioiden realismin ja todenmukaisuuden(fidelity) erittelyä:

Fidelity refers to the accuracy with which the simulation represents reality.

Fidelity often is associated against Low, Mid & High levels, with lower typically argued to facilitate knowledge accumulation, mid for competence and high for performance and action. These beliefs are somewhat archaic now and there is growing evidence that low fidelity simulators can be used to deliver high realism scenarios.

Realism refers to

To enhance the realism of a simulation one has to take a multi-factorial approach to design, choosing only one component will be unlikely to significantly enhance the learner experience than enhancing all.

Reality has been defined as having 3 domains - physical, semantic and phenomenological:

Physical refers to sight, sound and feel - incorporating moulage, manikin fidelity, simulation patients and environmental factors...

Semantic refers to comparisons to 'real-life' as in the similarity to lived experiences such as sequences, timings, roles and availability of help...

Phenomenological refers to the participants feel and experience - that is, does it feel real to them and their 'world-view'.
https://www.nestfig.com/nestfig/resources/as-sim-il-ate-bite-sized-e-learning/fidelity-vs-realism

[a4]

1. Bostromin hypoteesissa fantasiataivaan sijasta rajana on realistisen simulaation vaatimus esittää simuloitavaa maailmaa edes jossain määrin.
Autojen törmäystestejäkään ei simuloida virtuaalisilla örkeillä vaan virtuaalisilla autoilla.

Tuossa istutaan yhtaikaa kahdella tuolilla, jotka ovat vieläpä eri huoneissa. Mikäli halutaan argumentoida simulaation mahdollisuuden puolesta, on pakko luopua ehdottomasta vaateesta perintöosaan realismista. Jos tämä maailma todella olisi simulaatio, dinosaurusten aika ja linnut voisivat olla fantasiaelementti, tokaji ja viskit voisivat olla fantasiaelementti, huulipuna ja silikonitissit voisivat olla fantasiaelementti, mikä tahansa voisi olla. Tuntemistamme simulaatioista pelit ovat rajusti tyyliteltyjä, taide on raa'asti fokusoivaa, tieteelliset kokeet tylysti pelkistäviä. Ainoa asia missä pyritään tylsästi matkimaan todellisuutta ovat tuotemerkkiväärennökset. Jos joku haluaa uskoa, että elämme kiinalaisessa halpakopiouniversumissa, jonka joku linssiin viilattu jumala on ostanut aidon sveitsiläisen laatumaailmankaikkeuden sijaan, olkoon sitten niin.

Käsittääkseni Bostromin hypoteesi käsitteli ainoastaan niitä kaikkein realistisimpia simulaatioita joita ihmiskunta kykenisi kehittämään jopa tasolle joka muistuttaisi täysin nykyistä omaa kokemustamme oikeasta maailmastamme. Mistä tiedämme ettemme ole simuloituja, simuloidussa maailmassa?
Toki muunkinlaisia simulaatioita tullaan tulevaisuudessakin tuottamaan, kun uteliaisuus ja leikillisyys ovat vahvoja luonteenpiirteitä lajillamme.
Sinänsä tuo on hyvä huomio, että Bostromin rajaus on turhan kapea ja mahdollisia simuloituja maailmoja joissa itsekin voimme elää sen aidon ja alkuperäisen maailman sijasta, on paljon enemmän kuin pelkästään ne realistisimmat ja tylsimmät simulaatiot viihdekäyttäjille. Mikä asettaa oman maailmamme mahdollisen luonteen lähemmäs Netflixiä ja Fortnitea kuin tieteellistä tutkimusta.

Toki tieteelliset ennustemallit simulaatioinakin ovat pelkistäviä, mutta ei se ole estänyt tylsien sääennusteidenkaan tarkentamishaluja, niiden toteutumista ja kasvavaa kysyntää.
Ehkäpä myös pelkistävien simulaatiomaailmojen olioillekin oman maailmansa epärealistisuuden havainnointi on vaikeaa ja oman elämänsä realistisuuden kokeminen yleensä helppoa? Etenkin jos olioiden aistit ja ajattelu jo itsessään pelkistävät ja simuloivat ympäröivää maailmaansa subjektiivisena kokemusmaailmana.

Etenkin tieteellisemmässä ajattelussa simulaatioista, jumalan tittelin voi korvata maallisemmalla simuloijan tittelillä.

[a4]

Pitkään olen miettinyt mikä olisi paras kosto jälki-istunnoissakin perseileville kakaroille. Kun sähkökin on kallista.
Nyt se löytyi. Saarnataan niille tunti filosofiaa aina kun erehtyvät perseilemään. Johan oppivat!
Pavlovin koirat olivat kaiketi jollekin eläinrakkaalle kauheaa katseltavaa mutta onneksi tästäkin löytyy jo dokumentoituja ihmislapsilla tehtyjä käytännön kenttäkokeita:  https://areena.yle.fi/1-50454208

[-:)lauri]

Mistä tiedämme ettemme ole simuloituja, simuloidussa maailmassa?

Onko olemassa kenties jokin asia, jonka olemassaoloa emme voi perustella sillä, että sen olemattomuudesta ei ole todisteita?

[Melodious Oaf]

Mistä tiedämme ettemme ole simuloituja, simuloidussa maailmassa?

Onko olemassa kenties jokin asia, jonka olemassaoloa emme voi perustella sillä, että sen olemattomuudesta ei ole todisteita?

Mitä tulee realismiin ja siihen, että arvostellaan jotakin kuvaa tuonpuoleisesta maagiseksi ajatteluksi, en itse oikein ymmärrä, millä tavalla kuva siitä, että on joku realistisempi maailma ja siellä hieno tietokone jonka ajamassa simulaatiossa me olemme, olisi itsessään "realistinen". Tai miten se ei ole tavallaan "maagista" ihan samalla tavalla kuin jos yleistetään siitä, että jossain on autiomaa ja jossain puutarha ja hedelmiä ja viikunoita ja yllin kyllin kaikkea siihen, että jossain on vielä paremmin eikä mitään murheita enää ollenkaan?

Puutarhuri hallitsee ympäristöä tai luontoa ja tällä tavalla yleistetään kuninkaasta ylipuutarhurina jumalaan.

Tietokone tekee virheettömästi mitä vaan jos on tarpeeksi hyvä ohjelma ja laitteisto. Niiden avulla ohjukset löytää maaleihin hämmästyttävän tarkasti, laivojen kurssit ja asemat vain näkyvät näytöltä melkein virheettömästi. Ehkä autotkin kohta ajavat itse itseään. Onko meillä oikeasti edes agenssia ja mihin meitä enää tarvitaan?
     Yleistys toimii monella tasolla ja liittyy monisyisesti meidän omiin kokemuksiimme. Siksi se ei meille näytä tyhmältä eikä maagiselta. Mutta on siinäkin samanlainen kaava missä meidän omat tietokoneet ja meidät käyttäjinä tai sitten ohjelmoijat ja kaikki hienot jutut deifioidaan ja viedään tuonpuoleiseen sillä tavalla että on joku meille käsittämättömän hieno laite ja sofistikoituneita käyttäjiä ja ohjelmoijia ja olemmekin itse vain sen sisällä jotain koodinpätkiä tai muuta tällaista.

Se liittyy muun muassa siihen ajatukseen että "any sufficiently advanced technology is indistinguishable from magic".

Jos me voidaan kuvitella "mitä vain", jostain syystä me kuvitellaan nyt just tommonen skenaario kuin Bostrom teki. Eikä se mulle ole ilmeistä että sellainen toiminta olis miltään käsittämätömän edistyneiltä toimijoilta "viisasta" tai just se mitä ne tekis.

Vaan siis tohon liittyy halu uskoa teknologiaan ja siirtää vastuuta sille ja samalla epävarmuuksia meidän merkityksestä ja kaikenlaisia malleja mitä meidän elämässä on siitä että joku on tietononeella tosi jees ja siistimpää kuin ns. oikea elämä joskus. Ja sitten ratkaisu kaikkeen on se että hallitaan niitä vehkeitä mahdollisimman hyvin ja että ne on aivan mahdottoman tehokkaita ja hyviä.

Se että meidän mielestä tietokoneet on hienoja tai simulaatiot ja pelit ja muu niiden kautta tehtävä hienoja juttuja, hyödyllisiä käytännön kannalta tai kokemuksellisesti upottavia, ei ole hyvä syy olettaa, että sama ketju jatkuu myös tuntemamme maailmankaikkeuden tuolle puolen, ja että siksi sielläkin on joku tietokone ja joku "vielä todellisempi maailma".

Eikä me sitäkään tiedetä, ettei tietokoneiden kehityksen raja tule jossain kohtaa vastaan, eikä se vain ikinä mahdollista minkään meidän maailmankaikkeutta täysin vastaavan simuloimista millään kovin hyvällä tarkkuudella.
    Sitten tulee kysymys että halutaanko me vaan silloinkin simuloida niillä kuitenkin maailmankaikkeuksia niin hyvin kuin pystytään. Vai mikä siinä olis se idea?

Ei kai sitä tiedä ettei näin voisi olla, mutta minusta ei ole hyviä syitä niin olettaa, tai ainakin on tosi hyviä syitä myös epäillä ja jarrutella päättelyä. Esimerkiksi fyysisiä rajoitteita tällaisille prosesseille sekä tietyt psykologiset syyt, joiden pohjalta voisi ajatella että tämä on meille joku mallin yleistys sellaiseen, mitä se ei ollenkaan välttämättä koske.

Voihan sillä spekuloida jos haluaa. Ja ehkä järkevä kanta voisi olla että ihan lopulta ei tiedä, ja sitten vain keskittyy siihen, mikä on omasta mielestä hyvää ja tärkeää. Jos se on simulaatioargumentin miettiminen, ei kai siinä mitään vikaa ole sinänsä.

Bostrom uskoo siis että tulee sellainen singulariteetti väistämättä. Mutta en minä tiedä, tuleeko.

Digitaalisiin mieliin ja siihen koko tietokoneiden ja käytettävyyden sun muun etiikkaan liittyy paljon tosi tärkeitä kysymyksiä, mutta mun mielestä ne on hirmu vaikeita ja tollanen pakeneminen ajatukseen että kaikki on kuitenkin nyt jo simulaatiota voi olla jopa samanlaista eskapismia kuin se että pakenee johonkin... tarinoihin.

Star Warsia loputtomasti. Bondeja loputtomasti. Supersankarielokuvia loputtomasti. Sitten jos kaikki onkin simulaatiota niin ei tarvitse ehkä stressailla niin siitä mikä on tärkeää vai onko kaikki kuitenkin turhaa.

Tai voihan se olla että simulaation ajatus on jotenkin voimaannuttava tai hyvää tekevä. En tiedä.

Samaa voi kysyä uskonnoista. Onko ne tarpeellisia vai ei?

[Karikko]

Mistä tiedämme ettemme ole simuloituja, simuloidussa maailmassa?

Onko olemassa kenties jokin asia, jonka olemassaoloa emme voi perustella sillä, että sen olemattomuudesta ei ole todisteita?

Simulaatio ollakseen mahdollinen pitäisi sisältää myös koko kentän kaikkineen, myös simuloijan oli se mikä hyvänsä, tai ei mitään.

Mutta pelkkä katsoja aisteineen lienee jo turhan vaikea huijattavaksi, sillä simuloida pitäisi myös kaikki muutkin aistit ja luomakunta joista ne oliot muodostuvat.

Tavallaan silti kaikki on simulaatiota, kun energiasta muodostutaan yhdessä kaiken muunkin kanssa, mitä maailmasta löytyy- painovoimakaan ei ole erillinen, vaikka se "ilmeisesti on pääosassa simuloimassa aineellista universumia.

Gravitaatio määrää siis miten materiaali liikkuu painovoimakentässä.

[Toope]

Mistä tiedämme ettemme ole simuloituja, simuloidussa maailmassa?

Onko olemassa kenties jokin asia, jonka olemassaoloa emme voi perustella sillä, että sen olemattomuudesta ei ole todisteita?

Voinko minä ajatella, ettei teitä ole olemassa, vaan olette vain aivojeni luomia viestejä?
Minusta filosofia on joskus vähän tyhmää.

[Karikko]

Mistä tiedämme ettemme ole simuloituja, simuloidussa maailmassa?

Onko olemassa kenties jokin asia, jonka olemassaoloa emme voi perustella sillä, että sen olemattomuudesta ei ole todisteita?

Voinko minä ajatella, ettei teitä ole olemassa, vaan olette vain aivojeni luomia viestejä?
Minusta filosofia on joskus vähän tyhmää.

Kaikenlaista voi ajatella- sitäkin onko itseäkään olemassa, muuten kuin tilapäisesti- elämän ilmiöt kuitenkin jatkuvat ja aineellisesti "mikään ei katoa, vaikka yksilölliset ominaisuudet ovatkin häviäviä.

Mutta ketä on kullekin olemassa- siihen tarvitaan ilmeisesti jonkinlaista vuorovaikutusta- kuten vaikka viestittelyä.

[a4]

Mistä tiedämme ettemme ole simuloituja, simuloidussa maailmassa?

Onko olemassa kenties jokin asia, jonka olemassaoloa emme voi perustella sillä, että sen olemattomuudesta ei ole todisteita?

En ehkä ymmärtänyt kysymystäsi mutta yritän vastata parhaani mukaan.
Periaatteessa kaikki on mahdollista mutta vajavaisen ja erehtyväisen sen hetkisen tietomme  valossa enemmän tai vähemmän todennäköiseksi arvioitua.
Teknologisesti simuloidut maailmat ovat todellisia nykymaailmassamme ja siksi oma maailmammekin voisi olla sellainen.
Moni aiemmin mahdottomalta tuntunut asia on myöhemmin osoittautunut mahdolliseksi ja perustunut aina aiempaan kokemukseemme ja tietoomme maailmastamme, joista on johdettu uutta tietoa ja teknologiaa.

Toki uuden tiedon varassa kehitetty teknologia voi vanhan tiedon varassa vaikuttaa jopa taikuudelta, mutta taikuritkin osaavat luoda illuusioita taikuudesta. Vaikka kyse on vain ihmisen rajallisesta havainnoinnista, ymmärryksestä, tiedosta.

[a4]

Pitkään olen miettinyt mikä olisi paras kosto jälki-istunnoissakin perseileville kakaroille. Kun sähkökin on kallista.
Nyt se löytyi. Saarnataan niille tunti filosofiaa aina kun erehtyvät perseilemään. Johan oppivat!
Pavlovin koirat olivat kaiketi jollekin eläinrakkaalle kauheaa katseltavaa mutta onneksi tästäkin löytyy jo dokumentoituja ihmislapsilla tehtyjä käytännön kenttäkokeita:  https://areena.yle.fi/1-50454208

Sisällissodan partaalle polarisoitunut yhteiskunta, varhaiskasvatus, filosofia. Huikea yhdistelmä käytännön filosofialle.

[Karikko]

Tämä universumi,"maailmahan on olemassa- oli se sitten "simuloitu, tai ei-

No mitäs tuosta oikea kysymys onkin "Kuka, tai mikä (jumala) on tämän maailman (simulaation) tehnyt ja miksi, jos sitäkin haluaa kysyä.

Voiko siis energia itsessään asettua siihen malliin, että tuottaa itsestään kaikkea muotoja ja rakenteita, jopa sellaisia, että ne kysyvät itseltään olemmeko totta vai mielikuvitusta.. Mielihän lienee jokaisella ja se kuvittelee, koska on oppinut siihen.

[-:)lauri]

Mistä tiedämme ettemme ole simuloituja, simuloidussa maailmassa?

Onko olemassa kenties jokin asia, jonka olemassaoloa emme voi perustella sillä, että sen olemattomuudesta ei ole todisteita?

En ehkä ymmärtänyt kysymystäsi mutta yritän vastata parhaani mukaan.
Periaatteessa kaikki on mahdollista mutta vajavaisen ja erehtyväisen sen hetkisen tietomme  valossa enemmän tai vähemmän todennäköiseksi arvioitua.
Teknologisesti simuloidut maailmat ovat todellisia nykymaailmassamme ja siksi oma maailmammekin voisi olla sellainen.
Moni aiemmin mahdottomalta tuntunut asia on myöhemmin osoittautunut mahdolliseksi ja perustunut aina aiempaan kokemukseemme ja tietoomme maailmastamme, joista on johdettu uutta tietoa.

Toki uuden tiedon varassa kehitetty teknologia voi vanhan tiedon varassa vaikuttaa jopa taikuudelta, mutta taikuritkin osaavat luoda illuusioita taikuudesta. Vaikka kyse on vain ihmisen rajallisesta havainnoinnista,, ymmärryksestä, tiedosta.

Niin, pointtini vain oli yrittää saada sinut pohtimaan vaatimuksesi ongelmallisuutta. Tuossa sinun vaatimuksessasi kaikki on kirjaimellisesti olemassa. Minkään asian olemattomuutta ei nimittäin voi osoittaa mitenkään toteen.

Mitä tulee sitten tieteellisiin hypoteeseihinkin, niin ero tieteellisen hypoteesin ja huuhaahypoteesin välillä on sellainen, että ensimmäisen kohdalla tutkijat pyrkivät löytämään koejärjestelyä, jolla hypoteesi osoitetaan toteen kun taas jälkimmäisessä tyydytään advokaattien toimesta ja lähes poikkeuksetta vain pyytämään epäilijöiltä todisteita hypoteesin olemattomuudesta.

[Hiha]

Digitaalisiin mieliin ja siihen koko tietokoneiden ja käytettävyyden sun muun etiikkaan liittyy paljon tosi tärkeitä kysymyksiä, mutta mun mielestä ne on hirmu vaikeita ja tollanen pakeneminen ajatukseen että kaikki on kuitenkin nyt jo simulaatiota voi olla jopa samanlaista eskapismia kuin se että pakenee johonkin... tarinoihin.

Star Warsia loputtomasti. Bondeja loputtomasti. Supersankarielokuvia loputtomasti. Sitten jos kaikki onkin simulaatiota niin ei tarvitse ehkä stressailla niin siitä mikä on tärkeää vai onko kaikki kuitenkin turhaa.

Tai voihan se olla että simulaation ajatus on jotenkin voimaannuttava tai hyvää tekevä. En tiedä.

Samaa voi kysyä uskonnoista. Onko ne tarpeellisia vai ei?

Eskapismi on pohjimmiltaan terve reaktio. Märehtimiseen ja murehtimiseen hyytyminen on muutosten hukkaamista. Haaveilu saattaa olla lapsellista mutta se piristää pahimman yli. Joskus siitä voi irrota ajatus saavutettavissa olevasta uudesta.

Ihmisen taipumukset on iät ajat osattu kääntää häntä vastaan. Eskapismi ei ole poikkeus. Sitä on valmistettu kiillotettuna, sokeroituna, pöyhittynä, superärsykkeenä, mikä vain kaupaksi menee. Toisen tekemä lohduketuote on aina huonompi valinta kuin oman pään aikaansaannos. Se ei ole tarkka ja annosteltu, vaan tavaraa tulee miten sattuu, plus siinä saattaa olla kaikenlaista mitä joku haluaa kanssaihmisilleen hupitutin sivussa ujuttaa. Pahinta on, että mitä isompi paettava, sitä pehmustetumman turvapaikan tarvitsee. Heikoimmassa asemassa olevat ovat haavoittuvimpia taas kerran. Heille ei voi olla liian isoa valhetta, sen pitää hetkeksi peittää koko todellisuus.

Liikakäytöstä voi seurata leimautuminen. Surullisimmillaan eskapisminallen pystyisi jättämään jo taakse ja tarttumaan nuolennopeisiin päiviin, mutta opittuna reaktiona sitä rutistaa kaksin käsin silmät kiinni ja vaeltaa jääräpäisesti avoimien ovien ohi. Siitäkään ei kannata toisia moittia. Kaikkiaan eskapismi ei ole syy vaan seuraus.