Filosofisesti filosofiasta

[-:)lauri]

^uskaltaisin melkein hyvien johdattelevien kysymystenne ja pätemisentarpeeni pohjalta väittää, että minuuskäsitys on vain osa joskaan ei välttämätön osa tietoisuutta.

Olen nimittäin tullut siihen vaikutelmaan, että oma tietoisuuteni voi kohdistaa keskittymisensä korkeintaan yhden asian kerraallaan. Eli ellen keskity minuuteen, minäkäsitykseni kyllä puuttuu tietoisuudestani. Ei sillä, etteikö itsekeskeinen mieli palaisi lempiaiheeseensa riittävän usein muistuttamaan, että minäkin olen olemassa, mutta kuten todettua, ellei se ole erikseen keskittymiseni koheena, tietoisuuteni toimii kyllä vallan mainiosti ilmankin sitä.

[a4]

^Mutta eihän simulaatioteoria ole kuin oletus ja uskomus. Sille ei ole mitään todisteita tai sitä tukevia havaintoja. Ei ensimmäistäkään. Et edes itse osaa tätä asiaa kirjoittaa ilman, että ensin kuvaat Sitä tieteilijöiden vakavaksi pohdinnaksi ja hypoteesiksi, mutta sen uskonnosta poikkeavan tiedoksi ja oppimiseksi.  Simulaatiohypoteesi ei ole tietoa (vaan pelkkä spekulaatio) eikä oppimista. Nyt itse asiassa siis teet pahan argumentaatiovirheen eli perustelet simulaatioteorian suuremman arvon ja uskonnosta poikkeavan totuudellisuuden sillä, että sen on kehittänyt tieteentekijä.

Sen jälkeen höpöttelet kyllä ihan tyhjiä laajemmasta maailmasta ja vähäisemmästä ihmiskeskeisyydestä, vaikka juuri pääsit kertomasta, että simulaatio mahdollisesti olisi tulevaisuuden ihmisten tekemä. Milläs tapaa siis ihmiskeskeisyys SIITÄ vähenee ajattelussa, jos koko maailma onkin ihmisen tekemä? Tosin vasta tulevaisuuden ihmisen, mutta silti ihmisen.  Maailma voi laajentua (siis tietomme siitä) ja ihmiskeskeisyys vähentyä monella muullakin tavalla kuin ajattelemalla maailma simulaatioksi. Minusta nyt todella perusteettomasti luet nämä simulaatioteorian ansioksi ja sen epäilemisen viaksi.

Eikä perustutkimuksen tekeminenkään nyt varsinaisesti edellytä juuri simulaatioteoriaan uskomista (!). Toki jokin nyt uskomattomalta t7untuva voi joskus tulevaisuudessa olla avain aivan uusiin innovaatioihin ja ymmärryksen laajenemiseen. Mutta ei sitä ETUKÄTEEN voi lukea jonkun tietyn teorian ansioksi. Argumenttisi tuntuu nyt edelleen olevan vain se, että kyse on jostain paremmasta vain, koska tällaisen huiman ajatusleikin on esittänyt tieteentekijä, ei satusetä. Että tieteentekijän TITTELI riittää. Todisteiden ja havaintojen perään siis ei pidä kysellä, soo soo.

Mun skeptisyys siis perustuu juuri siihen, että  mm. Noihin kysymyksiin (jotka itse mielsit hyviksi ja hedelmällisiksi) ei simulaatioteorian osalta näytä löytyvän vastauksia. Pelkkää käsien heiluttelua ja konditionaalisia kuvia siitä, mitä voisi, jos olisikin. Mutta ei taaskaan mitään konkreettista tukemaan uskoa siihen, että konditionaalit tosiaan joskus olisivat muuta kuin konditionaaleja.

Tieteellinen tutkimus on tosiaankin vähän enemmän kuin Vernen kirja sukellusveneestä, mutta EI ENNEN KUIN jotain oikeasti on löydetty, havaittu, todistettu. Ei ole olemassa jotain sellaisat tiedettä, jota ei ensin tarvitse tehdä. JOnka laatu perustuu vain tieteeksi nimeämiseen ja idean esittäjän tohtorintutkintoon. Ikävä kyllä ENSIN täytyy tehdä se tutkimus ja havainnot. Vasta näiden pohjalta saadaan aikaan tieteellistä tietoa. Ei etukäteen lupaamalla, että ehkä joskus löydämme ja todistamme.

JOS maailmamme on pelkkä simulaatio, se ON pelkkää leikkiä. Onkin hiukan outoa, että samaan aikaan huutelet simulaatioteorian puolesta, mutta tuohdut noin siitä, että sitä kutsuaan leikiksi. Hyvät hyssykät sentään - etkö juuri simulaatioksi ajattelemisella totea, ettei tämä maailma olekaan ihan todellista, vaan pelkkä leikki? Minulle syntyy nyt vaikutelma, että sallit itsellesi leikiksi nimeämisen ja ihmisen merkityksen vähättelyn, mutta muiden puolelta se on kiellettyä. Näyttää siltä, että simulaatioteorian epäileminen on sinusta sekä ihmisen merkityksen perusteetonta vähättelyä että aivan liiallista ihmiskeskeisyyttä. Samaan aikaan molempia. Itse en ihan heti ymmärrä, miksi on ihan sallittua ajatella, että me kaikki olemme vain simuloituja hahmoja simulaatiossa, mutta simuloidun ajatuksia ei saa kutsua leikiksi, eikä vähätellä hänen merkitystään. JOS maailma on vain simulaatio, niin jokainen tieteen tekijä on vain leikisti tieteilijä ja pelkän simulaation tarkastelija, joka ei tiedä oikeasta todellisuudesta yhtään mitään, ei ole oikeasti mitään. Pelkkää leikkiä. Oikeastaan torakkaa vähäisempi (jos torakka katsotaan oikeasti olevaksi).

Simulaatiohypoteesi on hypoteesi. Simulaatioargumentti on argumentti. Simulaatioteoria on teoria. Ne eivät ole uskomuksia.

Oma pointtini oli korostaa oletusten ja uskomusten ratkaisevaa eroa suhteessa tietoon ja oppimiseen.

Eli oletuksista voidaan testaamalla johtaa tietoa ja näin oppia uutta tietoa, uskomuksista ei.
Siksi en sekoittaisi uskonnollista ajattelua ja käsitteistöä filosofiseen ja tieteelliseen.

Se että simulaatio mahdollisesti olisi tulevaisuuden ihmisten tekemä, on vain yksi mahdollisuus muiden joukossa kuten olen jo toistuvasti kirjoittanut. Eikä sekään kerro mitään siitä kuinka ihmiskeskeistä meitä kehittyneempien ihmisten tieteellinen maailmankuva olisi. Meidänkin tieteellistyvässä maailmankuvassa ihmiskeskeisyys on vähentynyt, maailmankuvamme laajentuessa ja tarkentuessa joten suunta näyttäisi olevan kohti objektiivisempaa näkemystä maailmasta. Vaikka maailmamme olisi ihmisten simuloima simulaatiomaailma, hekin olisivat kaiketi meitä tieteellisempinä aiempaa objektiivisempia.
Maailma voi laajentua (siis tietomme siitä) ja ihmiskeskeisyys vähentyä monella muullakin tavalla kuin ajattelemalla maailma simulaatioksi. Ja hyvä niin.

Perustutkimus on arvokasta jo itsessään ja "simulaatioteoriaan uskomista" kannattaa pohdiskella uskontoketjuissa.
Filosofit ja muut tieteilijät harjoittavat ajatuskokeita ja kokeita, eivät ajatusleikkejä ja leikkejä.

Tieto itsessään on arvokasta tieteessä, vaikka se ei heti tai suoraan vastaisikaan kaipaamiisi kysymyksiin.
Simulaatioargumentti ja simulaatiohypoteesi ovat tieteellisen keskustelun ja tutkimuksen alaisina.
Itse näen niissä lupaavaa mullistavuutta sekä ajatuksellista avartavuutta, tieteelliseltä pohjalta. Sen enempää en osaa maallikkona niiltä kaivata tähän hätään. Mitään tukea millekään uskolle en itse halua niiltä.

Tieteellinen tutkimus on enemmän kuin monia sukupolvia tulevia tieteilijöitä innostaneet Vernen kirjat. Jo ennen kuin jotain oikeasti on löydetty, havaittu, todistettu, lasken tieteelliseen tutkimukseen mukaan myös tieteellisen kouluttautumisen, tiedeyhteisön harjoittaman tieteellisen keskustelun sekä tutkimusten valitsemiset, valmistelut ja suorittamiset.
Katson Bostromin simulaatioargumentin tieteelliseksi tutkimukseksi. Tutkimukseksi jolla on tutkimustulos. Tutkimukseksi josta on tuloksensa ja tieteellisen keskustelun johdosta esitetty simulaatiohypoteesi, jonka tutkimista jo jotkut fyysikotkin pohtivat tai suorittavat.

Simulaation rinnastaminen pelkäksi leikiksi ei ole mielestäni järkevää. Etenkään ydinvoimalan tai ydinpommin simulaatiotesteissä.
Simulaatio on todellinen simulaatio. Simulaatiomaailma on todellinen simulaatiomaailma.
Simuloitu elämä on todellista simuloitua elämää ja voi muodostua myös eettiseksi ongelmaksi simuloijalleen.

[-:)lauri]

Oma simulaatiohypoteesini voidaan tiivistää kolmeen ehtoon, joista vähintään yksi pitää paikkansa.

1. Sivilisaatio tuhoaa todennäköisesti itsensä ennen kuin se keksii remmiahdetun soppakauhan.
2. Korkean teknologisen kehitystason omaava sivilisaatio ei ole kiinnostunut remmiahdetusta soppakauhasta.
3. Me olemme lähes varmasti itse remmiahdettu soppakauha.

[safiiri]

^Mutta eihän simulaatioteoria ole kuin oletus ja uskomus. Sille ei ole mitään todisteita tai sitä tukevia havaintoja. Ei ensimmäistäkään. Et edes itse osaa tätä asiaa kirjoittaa ilman, että ensin kuvaat Sitä tieteilijöiden vakavaksi pohdinnaksi ja hypoteesiksi, mutta sen uskonnosta poikkeavan tiedoksi ja oppimiseksi.  Simulaatiohypoteesi ei ole tietoa (vaan pelkkä spekulaatio) eikä oppimista. Nyt itse asiassa siis teet pahan argumentaatiovirheen eli perustelet simulaatioteorian suuremman arvon ja uskonnosta poikkeavan totuudellisuuden sillä, että sen on kehittänyt tieteentekijä.

Sen jälkeen höpöttelet kyllä ihan tyhjiä laajemmasta maailmasta ja vähäisemmästä ihmiskeskeisyydestä, vaikka juuri pääsit kertomasta, että simulaatio mahdollisesti olisi tulevaisuuden ihmisten tekemä. Milläs tapaa siis ihmiskeskeisyys SIITÄ vähenee ajattelussa, jos koko maailma onkin ihmisen tekemä? Tosin vasta tulevaisuuden ihmisen, mutta silti ihmisen.  Maailma voi laajentua (siis tietomme siitä) ja ihmiskeskeisyys vähentyä monella muullakin tavalla kuin ajattelemalla maailma simulaatioksi. Minusta nyt todella perusteettomasti luet nämä simulaatioteorian ansioksi ja sen epäilemisen viaksi.

Eikä perustutkimuksen tekeminenkään nyt varsinaisesti edellytä juuri simulaatioteoriaan uskomista (!). Toki jokin nyt uskomattomalta t7untuva voi joskus tulevaisuudessa olla avain aivan uusiin innovaatioihin ja ymmärryksen laajenemiseen. Mutta ei sitä ETUKÄTEEN voi lukea jonkun tietyn teorian ansioksi. Argumenttisi tuntuu nyt edelleen olevan vain se, että kyse on jostain paremmasta vain, koska tällaisen huiman ajatusleikin on esittänyt tieteentekijä, ei satusetä. Että tieteentekijän TITTELI riittää. Todisteiden ja havaintojen perään siis ei pidä kysellä, soo soo.

Mun skeptisyys siis perustuu juuri siihen, että  mm. Noihin kysymyksiin (jotka itse mielsit hyviksi ja hedelmällisiksi) ei simulaatioteorian osalta näytä löytyvän vastauksia. Pelkkää käsien heiluttelua ja konditionaalisia kuvia siitä, mitä voisi, jos olisikin. Mutta ei taaskaan mitään konkreettista tukemaan uskoa siihen, että konditionaalit tosiaan joskus olisivat muuta kuin konditionaaleja.

Tieteellinen tutkimus on tosiaankin vähän enemmän kuin Vernen kirja sukellusveneestä, mutta EI ENNEN KUIN jotain oikeasti on löydetty, havaittu, todistettu. Ei ole olemassa jotain sellaisat tiedettä, jota ei ensin tarvitse tehdä. JOnka laatu perustuu vain tieteeksi nimeämiseen ja idean esittäjän tohtorintutkintoon. Ikävä kyllä ENSIN täytyy tehdä se tutkimus ja havainnot. Vasta näiden pohjalta saadaan aikaan tieteellistä tietoa. Ei etukäteen lupaamalla, että ehkä joskus löydämme ja todistamme.

JOS maailmamme on pelkkä simulaatio, se ON pelkkää leikkiä. Onkin hiukan outoa, että samaan aikaan huutelet simulaatioteorian puolesta, mutta tuohdut noin siitä, että sitä kutsuaan leikiksi. Hyvät hyssykät sentään - etkö juuri simulaatioksi ajattelemisella totea, ettei tämä maailma olekaan ihan todellista, vaan pelkkä leikki? Minulle syntyy nyt vaikutelma, että sallit itsellesi leikiksi nimeämisen ja ihmisen merkityksen vähättelyn, mutta muiden puolelta se on kiellettyä. Näyttää siltä, että simulaatioteorian epäileminen on sinusta sekä ihmisen merkityksen perusteetonta vähättelyä että aivan liiallista ihmiskeskeisyyttä. Samaan aikaan molempia. Itse en ihan heti ymmärrä, miksi on ihan sallittua ajatella, että me kaikki olemme vain simuloituja hahmoja simulaatiossa, mutta simuloidun ajatuksia ei saa kutsua leikiksi, eikä vähätellä hänen merkitystään. JOS maailma on vain simulaatio, niin jokainen tieteen tekijä on vain leikisti tieteilijä ja pelkän simulaation tarkastelija, joka ei tiedä oikeasta todellisuudesta yhtään mitään, ei ole oikeasti mitään. Pelkkää leikkiä. Oikeastaan torakkaa vähäisempi (jos torakka katsotaan oikeasti olevaksi).

Simulaatiohypoteesi on hypoteesi. Simulaatioargumentti on argumentti. Simulaatioteoria on teoria. Ne eivät ole uskomuksia.

Oma pointtini oli korostaa oletusten ja uskomusten ratkaisevaa eroa suhteessa tietoon ja oppimiseen.

Eli oletuksista voidaan testaamalla johtaa tietoa ja näin oppia uutta tietoa, uskomuksista ei.
Siksi en sekoittaisi uskonnollista ajattelua ja käsitteistöä filosofiseen ja tieteelliseen.

Se että simulaatio mahdollisesti olisi tulevaisuuden ihmisten tekemä, on vain yksi mahdollisuus muiden joukossa kuten olen jo toistuvasti kirjoittanut. Eikä sekään kerro mitään siitä kuinka ihmiskeskeistä meitä kehittyneempien ihmisten tieteellinen maailmankuva olisi. Meidänkin tieteellistyvässä maailmankuvassa ihmiskeskeisyys on vähentynyt, maailmankuvamme laajentuessa ja tarkentuessa joten suunta näyttäisi olevan kohti objektiivisempaa näkemystä maailmasta. Vaikka maailmamme olisi ihmisten simuloima simulaatiomaailma, hekin olisivat kaiketi meitä tieteellisempinä aiempaa objektiivisempia.
Maailma voi laajentua (siis tietomme siitä) ja ihmiskeskeisyys vähentyä monella muullakin tavalla kuin ajattelemalla maailma simulaatioksi. Ja hyvä niin.

Perustutkimus on arvokasta jo itsessään ja "simulaatioteoriaan uskomista" kannattaa pohdiskella uskontoketjuissa.
Filosofit ja muut tieteilijät harjoittavat ajatuskokeita ja kokeita, eivät ajatusleikkejä ja leikkejä.

Tieto itsessään on arvokasta tieteessä, vaikka se ei heti tai suoraan vastaisikaan kaipaamiisi kysymyksiin.
Simulaatioargumentti ja simulaatiohypoteesi ovat tieteellisen keskustelun ja tutkimuksen alaisina.
Itse näen niissä lupaavaa mullistavuutta sekä ajatuksellista avartavuutta, tieteelliseltä pohjalta. Sen enempää en osaa maallikkona niiltä kaivata tähän hätään. Mitään tukea millekään uskolle en itse halua niiltä.

Tieteellinen tutkimus on enemmän kuin monia sukupolvia tulevia tieteilijöitä innostaneet Vernen kirjat. Jo ennen kuin jotain oikeasti on löydetty, havaittu, todistettu, lasken tieteelliseen tutkimukseen mukaan myös tieteellisen kouluttautumisen, tiedeyhteisön harjoittaman tieteellisen keskustelun sekä tutkimusten valitsemiset, valmistelut ja suorittamiset.
Katson Bostromin simulaatioargumentin tieteelliseksi tutkimukseksi. Tutkimukseksi jolla on tutkimustulos. Tutkimukseksi josta on tuloksensa ja tieteellisen keskustelun johdosta esitetty simulaatiohypoteesi, jonka tutkimista jo jotkut fyysikotkin pohtivat tai suorittavat.

Simulaation rinnastaminen pelkäksi leikiksi ei ole mielestäni järkevää. Etenkään ydinvoimalan tai ydinpommin simulaatiotesteissä.
Simulaatio on todellinen simulaatio. Simulaatiomaailma on todellinen simulaatiomaailma.
Simuloitu elämä on todellista simuloitua elämää ja voi muodostua myös eettiseksi ongelmaksi simuloijalleen.

Boströmin simulaatioargumentti kaiketi oli, että simulaatio oli vain yksi niistä mahdollisuuksista. Siten et itse oikeastaan puhu Boströmin hypioteesista, vaan ihan omastasi. Se taas ei ole tiedettä. Jos taas vaadit simulaatiohypoteesille tunnustusta ja moitit sen epäilemistä, alkaa koko juttu vaikuttaa kovasti ideologiselta ja uskomuksen kaltaiselta. Vedät siis ihan omakätisesti mattoa koko jutun alta. Nyt vielä lähdet sotkemaan hypoteesin simulaatiota muihin simulaatioihin ja höpiset todella löysiä siitä, että tuon hypoteesin rinnastaminen jotenkin muka tarkoittaisi jo olemassa olevien ihmisten tekemien simuaatioiden väheksymistä. Mistä tällaisen oletuksen pieraisit? Tieteen kanssa tuollaisilla höpinöillä ei todellakaan ole mitään tekemistä. Loukkaantumisesi vääristä sanoista tässä yhteydessä (ei saa puhua leikistä) on varsin paljastavaa. Ideologisuus loistaa läpi ja tieteellisyytesi muuttuu argumenttivirheiksi.

[kertsi]

Simulaation rinnastaminen pelkäksi leikiksi ei ole mielestäni järkevää. Etenkään ydinvoimalan tai ydinpommin simulaatiotesteissä.
Simulaatio on todellinen simulaatio. Simulaatiomaailma on todellinen simulaatiomaailma.
Simuloitu elämä on todellista simuloitua elämää ja voi muodostua myös eettiseksi ongelmaksi simuloijalleen.

Simulaatiomaailma ei kai ole todellinen maailma kuitenkaan? Ainakaan simuloitu ydinvoimala ei tuota todellista ja käyttökelpoista energiaa, tai simuloitu ydinpommi ei tuhoa todellisia ihmisiä ja kaupunkeja.

[safiiri]

Simulaation rinnastaminen pelkäksi leikiksi ei ole mielestäni järkevää. Etenkään ydinvoimalan tai ydinpommin simulaatiotesteissä.
Simulaatio on todellinen simulaatio. Simulaatiomaailma on todellinen simulaatiomaailma.
Simuloitu elämä on todellista simuloitua elämää ja voi muodostua myös eettiseksi ongelmaksi simuloijalleen.

Simulaatiomaailma ei kai ole todellinen maailma kuitenkaan? Ainakaan simuloitu ydinvoimala ei tuota energiaa tai simuloitu ydinpommi ei tuhoa todellisia ihmisiä ja kaupunkeja.

A4:n kommentoinnissa on ongelmana, että hän puhuu sekaisin olemassa olevista ihmisten tekemistä simulaatioista ja tästä simulaatiomaailmahypoteesista. Jopa lennokki-iskujen ohjaamisen tietokoneella etänä. 

[kertsi]

Missä määrin tässä mainitussa ihmisen simulaatiohypoteesissa ihmisen kognitiossa olisi itseohjautuvuutta?

Olisivatko meidän ihmisten ajatukset esimerkiksi ulkoaohjattuja (tyyliin "radiovastaanotin hampaassa" joka käskee tekemään niin ja näin), ennalta ohjelmoituja vai olisiko meillä mitään sananvaltaa omiin mielensisältöihimme, mieltymyksiimme jne.?

Ihmisen vaistothan ovat jonkintasoisia ennalta "ohjelmoituja" ohjelmanpätkiä kai, eli genomiin enemmän tai vähemmän kovakoodattuja käyttäytymistaipumuksia, vaikkakaan ei ihan pakollisia. Ihmiselle on erittäin vaikeaa olla hengittämättä vapaaehtoisesti niin kauan kunnes kuolema koittaa, josko se edes on mahdollista. Mutta ihminen voi päättää päivänsä muilla tavoin, asettamalla itsensä sellaiseen tilanteeseen, josta ei ole poispääsyä, vaikka vaistot huutaisivat hoosiannaa miten, esimerkiksi hirttäytymällä niin, ettei jalat yllä maahan. Ihminen voi myös päättää olla lisääntymättä, vaikka vauvakuumeen kourissakin.

Muistanko oikein, että itseohjautuvia hermoverkkoja tutkitaan tekoälytutkimuksessa?

[Karikko]

Niin, tuo on oikea huomio,> ei sitä voi tietää, tietoisuus on sama "asia, kuin nykyhetki -olemassaolo.

Ilman ajatusta ihminen ei ilmeisesti tiedä olevansa tietoinen, (ajatus on tajunnassa syntyvä oivallus)
Siis tajunta ja sen assosiaatiot tarvitaan.

Olen kyllä sellaisen ajatuksettoman tilan kokenut jossa olin tietoinen. Kun ajatukset hetken päästä palasivat niin ensimmäinen ajatus olikin: "oho, pienen hetken olin ilman ajatuksia".

Eikä se ollut mikään ajatuksiin uppoutumisen-tila vaan normaalia  paljon tietoisempi tila. Aistit välittivät tietoa huomattavasti kirkkaampana kuin normaalisti kun ei ollut ajatuksia häiritsemässä.

Seuraava kysymys onkin sitten, kuka oli tietoinen?

Vaikea sanoa, ei ollut edes ajatusta minästä. Tietoisuus kehosta ja ympäristöstä kylläkin.

Niin onhan se ajatuskin samaa minää. Se vaatii kuitenkin aikaa ja tilaa, eli sitä mitä aivotoiminta tarvitsee muistin liittymisessä havaintoon.
Tietäminen tarkoittaa sitä, että on kokemusta aiemmista tajunnan- tiloista- siis muistia.

Tajuaminenkin on tapahtuma johon kuluu aikaa, esim- lähtölaukaus juoksuun ja lähteminen ei voi tapahtua saman-aikaisesti.
Kuulo itseasiassa on nopeammin tajunnan tila kuin näkeminen. Kokeiltu on näköhavaintoon perustuvaa starttia juoksuissa, mutta silloin aika-viive on tuplaten suurempi, kuin ääneen perustuva lähetys.
Syykin on selvä, näköaistin kautta tuleva informaatio kestää hieman kauemmin, koska on enemmän prosessoitavaa aivojen toiminnassa.

[Karikko]

^uskaltaisin melkein hyvien johdattelevien kysymystenne ja pätemisentarpeeni pohjalta väittää, että minuuskäsitys on vain osa joskaan ei välttämätön osa tietoisuutta.

Ehkä ei- mutta kyllä se meille ihmisille on ihan välttämätön.

Muurahaiset ja termiittien kaltaiset yhteisöt taitavat pärjätä ilman sen suurempaa itsellistä tavoitetta ja itsetunnon tapaista (horjuvaa ja heiluvaa) persoonallista ominaisuutta.

[safiiri]

Missä määrin tässä mainitussa ihmisen simulaatiohypoteesissa ihmisen kognitiossa olisi itseohjautuvuutta?

Olisivatko meidän ihmisten ajatukset esimerkiksi ulkoaohjattuja (tyyliin "radiovastaanotin hampaassa" joka käskee tekemään niin ja näin), ennalta ohjelmoituja vai olisiko meillä mitään sananvaltaa omiin mielensisältöihimme, mieltymyksiimme jne.?

Ihmisen vaistothan ovat jonkintasoisia ennalta "ohjelmoituja" ohjelmanpätkiä kai, eli genomiin enemmän tai vähemmän kovakoodattuja käyttäytymistaipumuksia, vaikkakaan ei ihan pakollisia. Ihmiselle on erittäin vaikeaa olla hengittämättä vapaaehtoisesti niin kauan kunnes kuolema koittaa, josko se edes on mahdollista. Mutta ihminen voi päättää päivänsä muilla tavoin, asettamalla itsensä sellaiseen tilanteeseen, josta ei ole poispääsyä, vaikka vaistot huutaisivat hoosiannaa miten, esimerkiksi hirttäytymällä niin, ettei jalat yllä maahan. Ihminen voi myös päättää olla lisääntymättä, vaikka vauvakuumeen kourissakin.

Muistanko oikein, että itseohjautuvia hermoverkkoja tutkitaan tekoälytutkimuksessa?

En tiedä. Vähän jää ainakin minulle epäselväksi se, mikä kaikki olisi simuloitua ja missä määrin me olisimme "aitoja". Ilmeisesti ainakin yksi mahis oli se, että simulaatio olisi tulevaisuuden ihmisten tekemä. Sitä en ihan hahmota, mikä simuloimisen motivaatioksi ajatellaan. Onko se pako ikäväksi muuttuneesta todelllisuudesta tai elämän päättymisestä? Onko kyse pelkästä huvista (kiva akvaario olohuoneen nurkassa sisustuselementtinä) vai jokin kokeilu, jossa vertaillaan erilaisten skenaarioiden vaikutuksia tulevien valintojen avuksi?

[safiiri]

Niin, tuo on oikea huomio,> ei sitä voi tietää, tietoisuus on sama "asia, kuin nykyhetki -olemassaolo.

Ilman ajatusta ihminen ei ilmeisesti tiedä olevansa tietoinen, (ajatus on tajunnassa syntyvä oivallus)
Siis tajunta ja sen assosiaatiot tarvitaan.

Olen kyllä sellaisen ajatuksettoman tilan kokenut jossa olin tietoinen. Kun ajatukset hetken päästä palasivat niin ensimmäinen ajatus olikin: "oho, pienen hetken olin ilman ajatuksia".

Eikä se ollut mikään ajatuksiin uppoutumisen-tila vaan normaalia  paljon tietoisempi tila. Aistit välittivät tietoa huomattavasti kirkkaampana kuin normaalisti kun ei ollut ajatuksia häiritsemässä.

Seuraava kysymys onkin sitten, kuka oli tietoinen?

Vaikea sanoa, ei ollut edes ajatusta minästä. Tietoisuus kehosta ja ympäristöstä kylläkin.

Niin onhan se ajatuskin samaa minää. Se vaatii kuitenkin aikaa ja tilaa, eli sitä mitä aivotoiminta tarvitsee muistin liittymisessä havaintoon.
Tietäminen tarkoittaa sitä, että on kokemusta aiemmista tajunnan- tiloista- siis muistia.

Tajuaminenkin on tapahtuma johon kuluu aikaa, esim- lähtölaukaus juoksuun ja lähteminen ei voi tapahtua saman-aikaisesti.
Kuulo itseasiassa on nopeammin tajunnan tila kuin näkeminen. Kokeiltu on näköhavaintoon perustuvaa starttia juoksuissa, mutta silloin aika-viive on tuplaten suurempi, kuin ääneen perustuva lähetys.
Syykin on selvä, näköaistin kautta tuleva informaatio kestää hieman kauemmin, koska on enemmän prosessoitavaa aivojen toiminnassa.

Kyse olikin nyt minätietoisuudesta.

[Karikko]

Niin, tuo on oikea huomio,> ei sitä voi tietää, tietoisuus on sama "asia, kuin nykyhetki -olemassaolo.

Ilman ajatusta ihminen ei ilmeisesti tiedä olevansa tietoinen, (ajatus on tajunnassa syntyvä oivallus)
Siis tajunta ja sen assosiaatiot tarvitaan.

Olen kyllä sellaisen ajatuksettoman tilan kokenut jossa olin tietoinen. Kun ajatukset hetken päästä palasivat niin ensimmäinen ajatus olikin: "oho, pienen hetken olin ilman ajatuksia".

Eikä se ollut mikään ajatuksiin uppoutumisen-tila vaan normaalia  paljon tietoisempi tila. Aistit välittivät tietoa huomattavasti kirkkaampana kuin normaalisti kun ei ollut ajatuksia häiritsemässä.

Seuraava kysymys onkin sitten, kuka oli tietoinen?

Vaikea sanoa, ei ollut edes ajatusta minästä. Tietoisuus kehosta ja ympäristöstä kylläkin.

Niin onhan se ajatuskin samaa minää. Se vaatii kuitenkin aikaa ja tilaa, eli sitä mitä aivotoiminta tarvitsee muistin liittymisessä havaintoon.
Tietäminen tarkoittaa sitä, että on kokemusta aiemmista tajunnan- tiloista- siis muistia.

Tajuaminenkin on tapahtuma johon kuluu aikaa, esim- lähtölaukaus juoksuun ja lähteminen ei voi tapahtua saman-aikaisesti.
Kuulo itseasiassa on nopeammin tajunnan tila kuin näkeminen. Kokeiltu on näköhavaintoon perustuvaa starttia juoksuissa, mutta silloin aika-viive on tuplaten suurempi, kuin ääneen perustuva lähetys.
Syykin on selvä, näköaistin kautta tuleva informaatio kestää hieman kauemmin, koska on enemmän prosessoitavaa aivojen toiminnassa.

Kyse olikin nyt minätietoisuudesta.

Niin, eli kuka tietää olevansa  "minä" ellei se ole muistin reaktio=?

[safiiri]

Niin, tuo on oikea huomio,> ei sitä voi tietää, tietoisuus on sama "asia, kuin nykyhetki -olemassaolo.

Ilman ajatusta ihminen ei ilmeisesti tiedä olevansa tietoinen, (ajatus on tajunnassa syntyvä oivallus)
Siis tajunta ja sen assosiaatiot tarvitaan.

Olen kyllä sellaisen ajatuksettoman tilan kokenut jossa olin tietoinen. Kun ajatukset hetken päästä palasivat niin ensimmäinen ajatus olikin: "oho, pienen hetken olin ilman ajatuksia".

Eikä se ollut mikään ajatuksiin uppoutumisen-tila vaan normaalia  paljon tietoisempi tila. Aistit välittivät tietoa huomattavasti kirkkaampana kuin normaalisti kun ei ollut ajatuksia häiritsemässä.

Seuraava kysymys onkin sitten, kuka oli tietoinen?

Vaikea sanoa, ei ollut edes ajatusta minästä. Tietoisuus kehosta ja ympäristöstä kylläkin.

Niin onhan se ajatuskin samaa minää. Se vaatii kuitenkin aikaa ja tilaa, eli sitä mitä aivotoiminta tarvitsee muistin liittymisessä havaintoon.
Tietäminen tarkoittaa sitä, että on kokemusta aiemmista tajunnan- tiloista- siis muistia.

Tajuaminenkin on tapahtuma johon kuluu aikaa, esim- lähtölaukaus juoksuun ja lähteminen ei voi tapahtua saman-aikaisesti.
Kuulo itseasiassa on nopeammin tajunnan tila kuin näkeminen. Kokeiltu on näköhavaintoon perustuvaa starttia juoksuissa, mutta silloin aika-viive on tuplaten suurempi, kuin ääneen perustuva lähetys.
Syykin on selvä, näköaistin kautta tuleva informaatio kestää hieman kauemmin, koska on enemmän prosessoitavaa aivojen toiminnassa.

Kyse olikin nyt minätietoisuudesta.

Niin, eli kuka tietää olevansa  "minä" ellei se ole muistin reaktio=?

Ei kukaan, koska kyseessä oli tilanne, jossa tuota minätietoisuutta juuri ei ollut.

[Karikko]

Niin, tuo on oikea huomio,> ei sitä voi tietää, tietoisuus on sama "asia, kuin nykyhetki -olemassaolo.

Ilman ajatusta ihminen ei ilmeisesti tiedä olevansa tietoinen, (ajatus on tajunnassa syntyvä oivallus)
Siis tajunta ja sen assosiaatiot tarvitaan.

Olen kyllä sellaisen ajatuksettoman tilan kokenut jossa olin tietoinen. Kun ajatukset hetken päästä palasivat niin ensimmäinen ajatus olikin: "oho, pienen hetken olin ilman ajatuksia".

Eikä se ollut mikään ajatuksiin uppoutumisen-tila vaan normaalia  paljon tietoisempi tila. Aistit välittivät tietoa huomattavasti kirkkaampana kuin normaalisti kun ei ollut ajatuksia häiritsemässä.

Seuraava kysymys onkin sitten, kuka oli tietoinen?

Vaikea sanoa, ei ollut edes ajatusta minästä. Tietoisuus kehosta ja ympäristöstä kylläkin.

Niin onhan se ajatuskin samaa minää. Se vaatii kuitenkin aikaa ja tilaa, eli sitä mitä aivotoiminta tarvitsee muistin liittymisessä havaintoon.
Tietäminen tarkoittaa sitä, että on kokemusta aiemmista tajunnan- tiloista- siis muistia.

Tajuaminenkin on tapahtuma johon kuluu aikaa, esim- lähtölaukaus juoksuun ja lähteminen ei voi tapahtua saman-aikaisesti.
Kuulo itseasiassa on nopeammin tajunnan tila kuin näkeminen. Kokeiltu on näköhavaintoon perustuvaa starttia juoksuissa, mutta silloin aika-viive on tuplaten suurempi, kuin ääneen perustuva lähetys.
Syykin on selvä, näköaistin kautta tuleva informaatio kestää hieman kauemmin, koska on enemmän prosessoitavaa aivojen toiminnassa.

Kyse olikin nyt minätietoisuudesta.

Niin, eli kuka tietää olevansa  "minä" ellei se ole muistin reaktio=?

Ei kukaan, koska kyseessä oli tilanne, jossa tuota minätietoisuutta juuri ei ollut.

Jos minä tietoisuutta ei ollut ei voi tietää ja muistaa mitään tapahtuneenkaan.

Silloin vastine olisi kuten monilla eläimillä vain niihin tapahtumiin reagoimista, mutta ihmisethän "tuovat mukanaan automaattisesti myös muistin.

Ajatuksettoman "tilan tietäminen edellyttää sen muistamista. Toki muisti saattaa huomata asian vasta hetken kuluttua, jos ulkoiset asiat eivät vie huomiota uusiin tapahtumiin.

Unitilassa tapahtuu tuota aktiivista unohtamista ja suurin osa unista katoaa muistista saman tien, ellei satu heräämään sopivasti.

[safiiri]

Niin, tuo on oikea huomio,> ei sitä voi tietää, tietoisuus on sama "asia, kuin nykyhetki -olemassaolo.

Ilman ajatusta ihminen ei ilmeisesti tiedä olevansa tietoinen, (ajatus on tajunnassa syntyvä oivallus)
Siis tajunta ja sen assosiaatiot tarvitaan.

Olen kyllä sellaisen ajatuksettoman tilan kokenut jossa olin tietoinen. Kun ajatukset hetken päästä palasivat niin ensimmäinen ajatus olikin: "oho, pienen hetken olin ilman ajatuksia".

Eikä se ollut mikään ajatuksiin uppoutumisen-tila vaan normaalia  paljon tietoisempi tila. Aistit välittivät tietoa huomattavasti kirkkaampana kuin normaalisti kun ei ollut ajatuksia häiritsemässä.

Seuraava kysymys onkin sitten, kuka oli tietoinen?

Vaikea sanoa, ei ollut edes ajatusta minästä. Tietoisuus kehosta ja ympäristöstä kylläkin.

Niin onhan se ajatuskin samaa minää. Se vaatii kuitenkin aikaa ja tilaa, eli sitä mitä aivotoiminta tarvitsee muistin liittymisessä havaintoon.
Tietäminen tarkoittaa sitä, että on kokemusta aiemmista tajunnan- tiloista- siis muistia.

Tajuaminenkin on tapahtuma johon kuluu aikaa, esim- lähtölaukaus juoksuun ja lähteminen ei voi tapahtua saman-aikaisesti.
Kuulo itseasiassa on nopeammin tajunnan tila kuin näkeminen. Kokeiltu on näköhavaintoon perustuvaa starttia juoksuissa, mutta silloin aika-viive on tuplaten suurempi, kuin ääneen perustuva lähetys.
Syykin on selvä, näköaistin kautta tuleva informaatio kestää hieman kauemmin, koska on enemmän prosessoitavaa aivojen toiminnassa.

Kyse olikin nyt minätietoisuudesta.

Niin, eli kuka tietää olevansa  "minä" ellei se ole muistin reaktio=?

Ei kukaan, koska kyseessä oli tilanne, jossa tuota minätietoisuutta juuri ei ollut.

Jos minä tietoisuutta ei ollut ei voi tietää ja muistaa mitään tapahtuneenkaan.

Ööö...tässä taisi juuri eräs kirjoittaja muistella tällaista tietoisuuden hetkeä, jolloin ei kuitenkaan ollut minätietoisuutta. Onko siis väitteesi, että se oli valhe?