Filosofisesti filosofiasta

[Karikko]

Jotenkin herättää vastakaikua tällainen kuvaus. Maailman luonnollisimmalta tilalta se tuntui. Olin varmaan huvittava näky (jos joku oli näkemässä) kun yritin palata siihen olotilaan takaisin  eikä siitä tietenkään mitään tullut. Kävelytiellä poukkoilin ja pysähtelin.

Kenestä asia tuntui luonnolliselta? No tuo kysymys on hyvä esittää itselleen silloin, kun omaa mieltään pohtii.


Aivokemia on ihmisenkin ainoa toimintamalli aivojen toiminnassa, eli nyt voidaan puhua myös niistä emootioista - elämyksistä. Aivojen toiminta on niiden tavoittelua- tunteen tavoittelua.

Tunteita voi saada niistä asioista mitkä tuovat tyydytyksen (mielihyvän tunteen) ja ulkoiset tavoitteen kohdistuvat niihin.  Myös kielteisistä tapahtumista saa tunne-elämyksiä (pettymyksillä) on samankaltainen vaikutus- Suru-viihdekin on elämyksellistä.

Traditiot ja tavat tuovat turvallisuuden tunnetta ja kaikkea muuta, mitä nyt ei yksityiskohtaisesti tarvitse ehkä kuvailla.

Hyvä oivallus siinä huomiossa, että mieli pyrki uudestaan tavoittamaan sitä tunnetilaa- joka oli mennyt.

Tavoitellessa jotain tavoitellaan, myös ulkoisten saavutusten ohessa siitä tulevaa tunne-tilaa.
On mahdollista tavoitella myös suoraan tunnetilaa, ilman ulkoista saavutusta, vai onko?

[mikainen]

Jotenkin herättää vastakaikua tällainen kuvaus. Maailman luonnollisimmalta tilalta se tuntui. Olin varmaan huvittava näky (jos joku oli näkemässä) kun yritin palata siihen olotilaan takaisin  eikä siitä tietenkään mitään tullut. Kävelytiellä poukkoilin ja pysähtelin.

Kenestä asia tuntui luonnolliselta? No tuo kysymys on hyvä esittää itselleen silloin, kun omaa mieltään pohtii.

Se tuntui luonnolliselta minästä joka jälkeenpäin asiaa ajatteli. Siinä luonnollisessa hetkessä ei minää ollut ajattelemassa.

[safiiri]

^Derrida taas esittää, että juuri se ihmisen kyvyttömyys olla itselleen läsnä, on jatkuvan haluamisen (joka ei koskaan tyydyty) takana.

Kuka se taas olikaan, joka on itselleen läsnä?

Eläimet. Siis jos Derridan mukaan mennään.

[Karikko]

Jotenkin herättää vastakaikua tällainen kuvaus. Maailman luonnollisimmalta tilalta se tuntui. Olin varmaan huvittava näky (jos joku oli näkemässä) kun yritin palata siihen olotilaan takaisin  eikä siitä tietenkään mitään tullut. Kävelytiellä poukkoilin ja pysähtelin.

Kenestä asia tuntui luonnolliselta? No tuo kysymys on hyvä esittää itselleen silloin, kun omaa mieltään pohtii.

Se tuntui luonnolliselta minästä joka jälkeenpäin asiaa ajatteli. Siinä luonnollisessa hetkessä ei minää ollut ajattelemassa.

"Ajatuksettomia hetkiä voi kyllä olla, mutta ovatko ne minättömiä?

Minä on kaikkessa mukana ihminen on minä joka hetki tunteidensa ja ajatustensa kera, samaa aivokemiaa ja aivojen rakennetta, kehoa hermostoa.
Eli mikä se (minä) on joka tuntee olevansa minästä erillinen ja on silti sama minä kuin ennenkin?

[mikainen]

Jotenkin herättää vastakaikua tällainen kuvaus. Maailman luonnollisimmalta tilalta se tuntui. Olin varmaan huvittava näky (jos joku oli näkemässä) kun yritin palata siihen olotilaan takaisin  eikä siitä tietenkään mitään tullut. Kävelytiellä poukkoilin ja pysähtelin.

Kenestä asia tuntui luonnolliselta? No tuo kysymys on hyvä esittää itselleen silloin, kun omaa mieltään pohtii.

Se tuntui luonnolliselta minästä joka jälkeenpäin asiaa ajatteli. Siinä luonnollisessa hetkessä ei minää ollut ajattelemassa.

"Ajatuksettomia hetkiä voi kyllä olla, mutta ovatko ne minättömiä?

Minä on kaikkessa mukana ihminen on minä joka hetki tunteidensa ja ajatustensa kera, samaa aivokemiaa ja aivojen rakennetta, kehoa hermostoa.
Eli mikä se (minä) on joka tuntee olevansa minästä erillinen ja on silti sama minä kuin ennenkin?

Siinäpä sitä on ihmettelemistä. Kun ei ollut minää tuntemassa olevansa erillinen minästään. Aivot ja muu keho oli tietysi samat koko ajan. Siksi kai jotkut käyttävät mm. sanaa "Itse" (tai yliminä ym.) kuvaamaan sitä kokonaisuutta joka toimii ilman ajatustakin tai tunnetta "minästä".

[Karikko]

Jotenkin herättää vastakaikua tällainen kuvaus. Maailman luonnollisimmalta tilalta se tuntui. Olin varmaan huvittava näky (jos joku oli näkemässä) kun yritin palata siihen olotilaan takaisin  eikä siitä tietenkään mitään tullut. Kävelytiellä poukkoilin ja pysähtelin.

Kenestä asia tuntui luonnolliselta? No tuo kysymys on hyvä esittää itselleen silloin, kun omaa mieltään pohtii.

Se tuntui luonnolliselta minästä joka jälkeenpäin asiaa ajatteli. Siinä luonnollisessa hetkessä ei minää ollut ajattelemassa.

"Ajatuksettomia hetkiä voi kyllä olla, mutta ovatko ne minättömiä?

Minä on kaikkessa mukana ihminen on minä joka hetki tunteidensa ja ajatustensa kera, samaa aivokemiaa ja aivojen rakennetta, kehoa hermostoa.
Eli mikä se (minä) on joka tuntee olevansa minästä erillinen ja on silti sama minä kuin ennenkin?

Siinäpä sitä on ihmettelemistä. Kun ei ollut minää tuntemassa olevansa erillinen minästään. Aivot ja muu keho oli tietysi samat koko ajan. Siksi kai jotkut käyttävät mm. sanaa "Itse" (tai yliminä ym.) kuvaamaan sitä kokonaisuutta joka toimii ilman ajatustakin tai tunnetta "minästä".

Niin, no minähän on varmaan se sama minä.  Ihmisessä ei varmaankaan ole mitään sen suurempaa yli-minää, joka kokisi olevansa minä.

Ajatus on se muistin väline joka tulkitsee itsensä minäksi, uudelleen takaisinkytkennän kautta.
Mutta kyllä se toimii samalla aivokemialla.

Tunne-elämyksestähän on kysymys silloinkin, kun "tiedostettu minä ei ole aktiivinen.

Tai keskittymisestä toimintaan joka vie kaiken huomion, myös sen minä-tunteen.
Siitä ei (minästä) kuitenkaan pääse eroon, ainakaan aikuinen jolla kokemustaustaa on vuosien mittaan kertynyt. >No jaa ehkä dementikot ovat siinä minättömyyden tilassa, kun muisti ei enää toimi.

[mikainen]

Jotenkin herättää vastakaikua tällainen kuvaus. Maailman luonnollisimmalta tilalta se tuntui. Olin varmaan huvittava näky (jos joku oli näkemässä) kun yritin palata siihen olotilaan takaisin  eikä siitä tietenkään mitään tullut. Kävelytiellä poukkoilin ja pysähtelin.

Kenestä asia tuntui luonnolliselta? No tuo kysymys on hyvä esittää itselleen silloin, kun omaa mieltään pohtii.

Se tuntui luonnolliselta minästä joka jälkeenpäin asiaa ajatteli. Siinä luonnollisessa hetkessä ei minää ollut ajattelemassa.

"Ajatuksettomia hetkiä voi kyllä olla, mutta ovatko ne minättömiä?

Minä on kaikkessa mukana ihminen on minä joka hetki tunteidensa ja ajatustensa kera, samaa aivokemiaa ja aivojen rakennetta, kehoa hermostoa.
Eli mikä se (minä) on joka tuntee olevansa minästä erillinen ja on silti sama minä kuin ennenkin?

Siinäpä sitä on ihmettelemistä. Kun ei ollut minää tuntemassa olevansa erillinen minästään. Aivot ja muu keho oli tietysi samat koko ajan. Siksi kai jotkut käyttävät mm. sanaa "Itse" (tai yliminä ym.) kuvaamaan sitä kokonaisuutta joka toimii ilman ajatustakin tai tunnetta "minästä".

Niin, no minähän on varmaan se sama minä.  Ihmisessä ei varmaankaan ole mitään sen suurempaa yli-minää, joka kokisi olevansa minä.

Ajatus on se muistin väline joka tulkitsee itsensä minäksi, uudelleen takaisinkytkennän kautta.
Mutta kyllä se toimii samalla aivokemialla.

Tunne-elämyksestähän on kysymys silloinkin, kun "tiedostettu minä ei ole aktiivinen.

En nyt ota uutta kierrosta tästä sinun tavastasi käyttää sanaa "tunne". Muille tunne-elämys kuitenkin tarkoittaa emotionaalista sisältöä sisältävää tapahtumaa. Se siitä.


Jos nyt unohdetaan tarkemmat merkitykset ja käytetään vain "minää" viittaamaan kokonaisuuteen niin kuvailemassani tilanteessa minä aisti ympäristön ilman ajatuksia.

[a4]

Nopealla googlailulla sain käsityksen että filosofiassa on pohdittu ja yritetty määritellä minää.
Psykologian puolella ainakin psykoanalyysi käyttää myös minän käsitettä.

[safiiri]

Nopealla googlailulla sain käsityksen että filosofiassa on pohdittu ja yritetty määritellä minää.
Psykologian puolella ainakin psykoanalyysi käyttää myös minän käsitettä.

Mutta minä ja minätietoisuus lienevät nekin hiukan eri asioita. Tai - miksi niille muutoin olisi nämä kaksi eri nimikettä?

[a4]

Nopealla googlailulla sain käsityksen että filosofiassa on pohdittu ja yritetty määritellä minää.
Psykologian puolella ainakin psykoanalyysi käyttää myös minän käsitettä.

Mutta minä ja minätietoisuus lienevät nekin hiukan eri asioita. Tai - miksi niille muutoin olisi nämä kaksi eri nimikettä?

Tämmöinenkin käsite näköjään löytyi kuin minäkäsitys.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Minäkäsitys

[safiiri]

Nopealla googlailulla sain käsityksen että filosofiassa on pohdittu ja yritetty määritellä minää.
Psykologian puolella ainakin psykoanalyysi käyttää myös minän käsitettä.

Mutta minä ja minätietoisuus lienevät nekin hiukan eri asioita. Tai - miksi niille muutoin olisi nämä kaksi eri nimikettä?

Tämmöinenkin käsite näköjään löytyi kuin minäkäsitys.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Minäkäsitys

Kyllä. Lisäksi itse ja itsetietoisuus ja kaikki nämä hiukan eri tavalla riippuen siitä, onko kyse psykologiasta vai filosofiasta. Tai kenen tavasta niitä käyttää. Siksi onkin tarkennettava - jos tarkkoja halutaan olla - millä (tai kenen) tavalla itse jotain näistä käsitteistä käyttää ja minkä merkityssisällön niille antaa (mikäli haluaa ajatuksensa tulevan ymmärretyksi). Niin filosofiassa kuin psykologiassakin jo itse käsitteen määrittely on tärkeä osa pohdintaa. Toki näin muissakin tieteissä, mutta jostain syystä on helpompaa mieltää vaikkapa fysikaalisen ilmiön määrittely osaksi itse tietoa ilmiöstä kuin näiden filosofian ja psykologian käsitteiden kohdalla.

[Karikko]

Jos nyt unohdetaan tarkemmat merkitykset ja käytetään vain "minää" viittaamaan kokonaisuuteen niin kuvailemassani tilanteessa minä aisti ympäristön ilman ajatuksia.

Mikä minä? Väitätkö olevasi jokin, jolla on tunteita, mutta joka "itse ei ole tunne.

Kysymys on edelleen sama, mikä se minä on, onko se tunne kokijasta?

[Karikko]

Nopealla googlailulla sain käsityksen että filosofiassa on pohdittu ja yritetty määritellä minää.
Psykologian puolella ainakin psykoanalyysi käyttää myös minän käsitettä.

Mutta minä ja minätietoisuus lienevät nekin hiukan eri asioita. Tai - miksi niille muutoin olisi nämä kaksi eri nimikettä?

Tämmöinenkin käsite näköjään löytyi kuin minäkäsitys.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Minäkäsitys

Ajattelussa käytetään käsitteitä, mutta mitä ne ratkaisevat ihmisten etsiessä itseään, uskonnoista filosofioista ja tiedosta?
Monelle onkin ratkaisu "perusteettomassa uskontomaailmassa ja erilaisissa teeseissä, kun selitykset nousevat "jumalan asemaan".

Jokainen joka väittää olevansa erillinen itsestään erehtyy.  Minä, on pelkästään uskonvarainen oletus- sipulia kuorittaessakaan ei löydy sisintä olemusta.  Tuskin on mitään "minää" olemassa- on kyllä ihmisiä ja muita eliöitä.

Tästä tullaan tietenkin sielun käsitteeseen, mutta poikkeaako se mitenkään- minä käsitteestä.

Ikuisuushan on, mutta ihmiset ovat tilapäisiä olentoja, jotka ikuisuuden kaipuussaan pettävät autuaasti "itseään.

[Karikko]

En nyt ota uutta kierrosta tästä sinun tavastasi käyttää sanaa "tunne". Muille tunne-elämys kuitenkin tarkoittaa emotionaalista sisältöä sisältävää tapahtumaa. Se siitä.

Noihan se on tunne-tila koetaan.  Sitten sitä etsitään (halutaan) uudestaan, jos se on tuntunut hyvältä, mutta tässäkin on hyvä kysyä- kuka sitä etsii? (Aivojen toimintaa reakoimista, sitähän tunnetilat ovat)

Tunne- tunteet ohjaavat ihmisen toimintaa, mutta tuosta toiminnasta erillistä "tuntijaa" siis kyselen, kun puhutaan minästä, onko sitä minää? (ajatus tietenkin on- mutta ajatuksetkin "pitää tuntea" muuten ei tiedä mitä siellä omassa päässä tapahtuu- ajatus on myös tapahtuma, tunteen jatke.

[safiiri]

Nopealla googlailulla sain käsityksen että filosofiassa on pohdittu ja yritetty määritellä minää.
Psykologian puolella ainakin psykoanalyysi käyttää myös minän käsitettä.

Mutta minä ja minätietoisuus lienevät nekin hiukan eri asioita. Tai - miksi niille muutoin olisi nämä kaksi eri nimikettä?

Tämmöinenkin käsite näköjään löytyi kuin minäkäsitys.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Minäkäsitys

Ajattelussa käytetään käsitteitä, mutta mitä ne ratkaisevat ihmisten etsiessä itseään, uskonnoista filosofioista ja tiedosta?
Monelle onkin ratkaisu "perusteettomassa uskontomaailmassa ja erilaisissa teeseissä, kun selitykset nousevat "jumalan asemaan".

Jokainen joka väittää olevansa erillinen itsestään erehtyy.  Minä, on pelkästään uskonvarainen oletus- sipulia kuorittaessakaan ei löydy sisintä olemusta.  Tuskin on mitään "minää" olemassa- on kyllä ihmisiä ja muita eliöitä.

Tästä tullaan tietenkin sielun käsitteeseen, mutta poikkeaako se mitenkään- minä käsitteestä.

Ikuisuushan on, mutta ihmiset ovat tilapäisiä olentoja, jotka ikuisuuden kaipuussaan pettävät autuaasti "itseään.

Niin. Descartes tosiaan ajatteli olevansa erillinen ajatuksistaan. Siitä häntä on sittemmin kritisoitu.