Filosofisesti filosofiasta

[Karikko]

Ole huoleti, en odota sinun tai kenenkään muunkaan kykenevän sanomaan mistä oikeastaan on kyse. Tai jos vaikkapa Buddha jo olisi tiennyt mitä tietoisuus, mieli ja minä ovat niin enpä siitäkään itse juuri hyödy. Sanoja ovat vain. Tai sitten se helpoin selitys, että kaikki on vain kemiaa aivoissa eikä mitään muuta. Onhan sekin mahdollista. Sanoja ovat vain.

Tuossa allakin jo a-4 sen kertoi eli muuttuneesta tajunnantilasta- tajunnantiloja ihmisen tajunnan kokemukset ovat. (Aivot toimiakseet tuottavat siihen tarvittavan energian eri elimissä ja osaksi  itse aivojen osissa- entsyymejä hormonaalisia väittäjäaineita, ym ) Sitä varten ne aivot ovat toiminnallinen yksikkö monipuolisuudessaan.

Mutta muutenhan siitä ei sen kummempaa tarvitse sanoakaan, sinunhan tuo kokemus on ja saat vapaasti olla siitä mitä mieltä haluat.

[Karikko]

Tämä viittaisi siihen, että mieli on jokin isompi, jokin joka luo minän. Minä olisi vain yksi osa mielestä. Tuossa yllä taas sanot, että koko mieli on illusorinen ja rinnastat sen minään.

Ja tarkoitan kyllä ajatuksetonta hetkeä, mutta eri tavalla kuin se, että hajamielisesti huomio on jossain muualla kuin minätietoisuudessa. Silloinhan huomio on kuitenkin ajatuksissa, vaikkapa kaupassa kauppalistaa tuijotellessa ei välttämättä tiedosta olevansa "minä" joka kauppalistan kanssa kaupassa kuljeskelee.

"Koko mieli on illuusio" siis ei erillinen toiminnoistaan. "Minä ei käytä mieltä mielestä erillisenä (< tuo taas vähän vaikkea lause)- kaikki ne toiminnot ovat minää- samaa tajuntaa sen tiedostamattomat ja tiedostetut toiminnat.

"Minä" koin, "minä" tunsin,> se minä on sama minä, mutta erilaisessa asioissa "kertoo olevansa erillinen, käytännössä on vain erilaisissa tunnetiloissa = tajunnantiloissa.

Kokija (ollakseen kokija täytyy olla kokemusta joka vertaa kokemuksia-siis aikaa ajallisia tapahtumia mielessä)) voi huomata olleensa kokemisen tilassa vasta jälkeenpäin, jos se tunnetila on vienyt hetkellisesti kaiken huomion- kuten vihassa rakkaudessa ja kiinnostavissa tekemisissä, myös erilaisen tapahtumien hetket -samaddhi, tai muut tajunnantilojen tavoittelut meditaation avulla ovat (tunnetiloja-tajunnantiloja)

Varmaan silti kokija hyväksyy omat näkemyksensä ja asennoituu niihin.

[safiiri]

Tämä viittaisi siihen, että mieli on jokin isompi, jokin joka luo minän. Minä olisi vain yksi osa mielestä. Tuossa yllä taas sanot, että koko mieli on illusorinen ja rinnastat sen minään.

Ja tarkoitan kyllä ajatuksetonta hetkeä, mutta eri tavalla kuin se, että hajamielisesti huomio on jossain muualla kuin minätietoisuudessa. Silloinhan huomio on kuitenkin ajatuksissa, vaikkapa kaupassa kauppalistaa tuijotellessa ei välttämättä tiedosta olevansa "minä" joka kauppalistan kanssa kaupassa kuljeskelee.

"Koko mieli on illuusio" siis ei erillinen toiminnoistaan. "Minä ei käytä mieltä mielestä erillisenä (< tuo taas vähän vaikkea lause)- kaikki ne toiminnot ovat minää- samaa tajuntaa sen tiedostamattomat ja tiedostetut toiminnat.

"Minä" koin, "minä" tunsin,> se minä on sama minä, mutta erilaisessa asioissa "kertoo olevansa erillinen, käytännössä on vain erilaisissa tunnetiloissa = tajunnantiloissa.

Kokija (ollakseen kokija täytyy olla kokemusta joka vertaa kokemuksia-siis aikaa ajallisia tapahtumia mielessä)) voi huomata olleensa kokemisen tilassa vasta jälkeenpäin, jos se tunnetila on vienyt hetkellisesti kaiken huomion- kuten vihassa rakkaudessa ja kiinnostavissa tekemisissä, myös erilaisen tapahtumien hetket -samaddhi, tai muut tajunnantilojen tavoittelut meditaation avulla ovat (tunnetiloja-tajunnantiloja)

Varmaan silti kokija hyväksyy omat näkemyksensä ja asennoituu niihin.

Sanoisitko tuon saman eläimen tavasta kokea? Että myös eläimet ovat kokijoita vain verratessaan kokemuksiaan mielessään? Tai vastasyntyneistä vauvoista? Jopa sikiöistä? Mikä on ihmisen ensimmäinen kokemus? Onko se vasta se toinen, jota ensimmäiseen verrataan?

Itse olen puolestani sillä kannalla, että koska kukaan ei koskaan koe toisen kokemuksia, on ainoa totuus jokaisen kokemuksesta aina se, miten hän itse kokemuksensa kokee. Ei ole mahdollista väittää, että toinen ei koe vaikkapa kipua. Ei, vaikka mitään syytä kivun tuntemukselle ei pystyttäisi löytämään.

[Karikko]

Tämä viittaisi siihen, että mieli on jokin isompi, jokin joka luo minän. Minä olisi vain yksi osa mielestä. Tuossa yllä taas sanot, että koko mieli on illusorinen ja rinnastat sen minään.

Ja tarkoitan kyllä ajatuksetonta hetkeä, mutta eri tavalla kuin se, että hajamielisesti huomio on jossain muualla kuin minätietoisuudessa. Silloinhan huomio on kuitenkin ajatuksissa, vaikkapa kaupassa kauppalistaa tuijotellessa ei välttämättä tiedosta olevansa "minä" joka kauppalistan kanssa kaupassa kuljeskelee.

"Koko mieli on illuusio" siis ei erillinen toiminnoistaan. "Minä ei käytä mieltä mielestä erillisenä (< tuo taas vähän vaikkea lause)- kaikki ne toiminnot ovat minää- samaa tajuntaa sen tiedostamattomat ja tiedostetut toiminnat.

"Minä" koin, "minä" tunsin,> se minä on sama minä, mutta erilaisessa asioissa "kertoo olevansa erillinen, käytännössä on vain erilaisissa tunnetiloissa = tajunnantiloissa.

Kokija (ollakseen kokija täytyy olla kokemusta joka vertaa kokemuksia-siis aikaa ajallisia tapahtumia mielessä)) voi huomata olleensa kokemisen tilassa vasta jälkeenpäin, jos se tunnetila on vienyt hetkellisesti kaiken huomion- kuten vihassa rakkaudessa ja kiinnostavissa tekemisissä, myös erilaisen tapahtumien hetket -samaddhi, tai muut tajunnantilojen tavoittelut meditaation avulla ovat (tunnetiloja-tajunnantiloja)

Varmaan silti kokija hyväksyy omat näkemyksensä ja asennoituu niihin.

Sanoisitko tuon saman eläimen tavasta kokea? Että myös eläimet ovat kokijoita vain verratessaan kokemuksiaan mielessään? Tai vastasyntyneistä vauvoista? Jopa sikiöistä? Mikä on ihmisen ensimmäinen kokemus? Onko se vasta se toinen, jota ensimmäiseen verrataan?

Itse olen puolestani sillä kannalla, että koska kukaan ei koskaan koe toisen kokemuksia, on ainoa totuus jokaisen kokemuksesta aina se, miten hän itse kokemuksensa kokee. Ei ole mahdollista väittää, että toinen ei koe vaikkapa kipua. Ei, vaikka mitään syytä kivun tuntemukselle ei pystyttäisi löytämään.

Nyt puhutaan ihmisistä.
Kaikenlaista on mahdollista väittää ja väitetäänkin. Kipu on tarpeellinen eliön toiminnan turvaamiseksi. Vaikka onhan niitäkin (ihmisiä) joita on puuttunut kyky tuntea kipua- he yleensä kuolevat nuorina, kun eivät opi varomaan.

Eläimistä puhuttaessa on hyvä huomioida erilaisuus aistien ja siis siten myös niiden aivojen toiminnoissa, esimerkiksi kissalla ei ole kykyä tuntea makeaa- sillä ei ole siihen reseptoreita.

[safiiri]

Tämä viittaisi siihen, että mieli on jokin isompi, jokin joka luo minän. Minä olisi vain yksi osa mielestä. Tuossa yllä taas sanot, että koko mieli on illusorinen ja rinnastat sen minään.

Ja tarkoitan kyllä ajatuksetonta hetkeä, mutta eri tavalla kuin se, että hajamielisesti huomio on jossain muualla kuin minätietoisuudessa. Silloinhan huomio on kuitenkin ajatuksissa, vaikkapa kaupassa kauppalistaa tuijotellessa ei välttämättä tiedosta olevansa "minä" joka kauppalistan kanssa kaupassa kuljeskelee.

"Koko mieli on illuusio" siis ei erillinen toiminnoistaan. "Minä ei käytä mieltä mielestä erillisenä (< tuo taas vähän vaikkea lause)- kaikki ne toiminnot ovat minää- samaa tajuntaa sen tiedostamattomat ja tiedostetut toiminnat.

"Minä" koin, "minä" tunsin,> se minä on sama minä, mutta erilaisessa asioissa "kertoo olevansa erillinen, käytännössä on vain erilaisissa tunnetiloissa = tajunnantiloissa.

Kokija (ollakseen kokija täytyy olla kokemusta joka vertaa kokemuksia-siis aikaa ajallisia tapahtumia mielessä)) voi huomata olleensa kokemisen tilassa vasta jälkeenpäin, jos se tunnetila on vienyt hetkellisesti kaiken huomion- kuten vihassa rakkaudessa ja kiinnostavissa tekemisissä, myös erilaisen tapahtumien hetket -samaddhi, tai muut tajunnantilojen tavoittelut meditaation avulla ovat (tunnetiloja-tajunnantiloja)

Varmaan silti kokija hyväksyy omat näkemyksensä ja asennoituu niihin.

Sanoisitko tuon saman eläimen tavasta kokea? Että myös eläimet ovat kokijoita vain verratessaan kokemuksiaan mielessään? Tai vastasyntyneistä vauvoista? Jopa sikiöistä? Mikä on ihmisen ensimmäinen kokemus? Onko se vasta se toinen, jota ensimmäiseen verrataan?

Itse olen puolestani sillä kannalla, että koska kukaan ei koskaan koe toisen kokemuksia, on ainoa totuus jokaisen kokemuksesta aina se, miten hän itse kokemuksensa kokee. Ei ole mahdollista väittää, että toinen ei koe vaikkapa kipua. Ei, vaikka mitään syytä kivun tuntemukselle ei pystyttäisi löytämään.

Nyt puhutaan ihmisistä.

Ja usein ihmisistä puhuttaessa verrataan eläimiin, jotta olisi hahmotettavissa, mikä ihmisessä on sitä erityistä ihmisyyttä. Tietoisuuskin on siis ilmiö, jonka ymmärtämisessä voi pohtia sitä, millaista on eläimen tietoisuus verrattuna ihmisen tietoisuuteen.

Kaikenlaista on mahdollista väittää ja väitetäänkin. Kipu on tarpeellinen eliön toiminnan turvaamiseksi. Vaikka onhan niitäkin (ihmisiä) joita on puuttunut kyky tuntea kipua- he yleensä kuolevat nuorina, kun eivät opi varomaan.

Mutta käsittääkseni yleinen käsitys on, että kivun kokemusta ei voi toinen tunnistaa. Ainoa tapa todeta se, tunteeko ihminen kipua (ja kuinka pahaa kipua) on kysyä sitä häneltä itseltään. Kivun kokemus on tietenkin ja itsestäänselvästi tarpeellinen. (Tuskinpa se muutoin olisi niin kattavasti evoluutiossa ihmisille ja eläimille kehittynytkään, ellei se olisi hyödyllinen.) Hyödyllisyys vain ei millään tapaa liity siihen, mistä puhuimme - että kivun kokemus on vain yksilön itsensä kokemaa, eikä sitä toinen voi tuntea.

Eläimistä puhuttaessa on hyvä huomioida erilaisuus aistien ja siis siten myös niiden aivojen toiminnoissa, esimerkiksi kissalla ei ole kykyä tuntea makeaa- sillä ei ole siihen reseptoreita.

Toki, toki. Mutta nyt ei ollut puhe aisteista eikä makean tunnistavista reseptoreista, vaan tietoisuudesta ja minätietoisuudesta. Niin ja siitä Derridasta, joka siis esittää, että ihmiseltä puuttuu eläimen kyky olla läsnä itselleen.

[Karikko]

^

No miten voisikaan olla tietoinen esim, sen makean tunteesta, ellei sitä koe? (Kun siihen ei ole valmiuksia) Omituinen väite, ettei kysymys ole aisteista?

Ihmisten ja eläinten erikoislaatuisuudet ovat tietenkin ominaisuuksia, eikä niistä keskusteleminen sinänsä liity tähän "minä kysymykseen". >puhutaan siis ihmisestä.

Kokemisen ja "minäkokemisen ero on muistamisessa, entiset kokemukset tuppaavat tuomaan uusiin kokemisiin oman värinsä. Onhan lukeminenkin automaattista ja myös se mitä luetaan vaikuttaa heti asennoituvaan ihmiseen- eli tieto (muisti) tuo siihen värinsä ja riippu paljolti siitä ihmisestä miten siihen suhtautuu. Tarkoitan tässä suhtautumisella, sitä miten suhtautuu niihin omiin ajatuksiinsa, joita kokemisessa muodostuu. >Eli tyytykö vain reakoimaan asenteellisesti ja maltaako lainkaan pohtia asiaa.>>Tarkoittaa- onko tietoinen omista tunne-reaktioistaan, silloin, kun ne ovat aktiivisia.

[safiiri]

^

No miten voisikaan olla tietoinen esim, sen makean tunteesta, ellei sitä koe? (Kun siihen ei ole valmiuksia) Omituinen väite, ettei kysymys ole aisteista?

Kyse oli nyt minätietoisuudesta, jota makean aistiminen ei ole. Ellei koe olevansa sokerpalanen.

Ihmisten ja eläinten erikoislaatuisuudet ovat tietenkin ominaisuuksia, eikä niistä keskusteleminen sinänsä liity tähän "minä kysymykseen". >puhutaan siis ihmisestä.

Kyllä liittyy, jos halutaan kuvata ja pohtia sitä, mikä eläimyydessä on erilaista verrattuna ihmisyyteen. Kuten nyt vaikkapa Derrida esitti.

Kokemisen ja "minäkokemisen ero on muistamisessa, entiset kokemukset tuppaavat tuomaan uusiin kokemisiin oman värinsä. Onhan lukeminenkin automaattista ja myös se mitä luetaan vaikuttaa heti asennoituvaan ihmiseen- eli tieto (muisti) tuo siihen värinsä ja riippu paljolti siitä ihmisestä miten siihen suhtautuu. Tarkoitan tässä suhtautumisella, sitä miten suhtautuu niihin omiin ajatuksiinsa, joita kokemisessa muodostuu. >Eli tyytykö vain reakoimaan asenteellisesti ja maltaako lainkaan pohtia asiaa.>>Tarkoittaa- onko tietoinen omista tunne-reaktioistaan, silloin, kun ne ovat aktiivisia.

Nyt kuvaat minäkokemista vain sellaisena kuin se ilmenee ihmisellä. Vieläpä jo jonkin aikaa eläneellä ihmisellä. Vastasyntyneellä ei ole entisiä kokemuksia, joihin uudet toisivat omaa väriään. Mutta tuon Derridakin ihmisestä toetsi, että me ei oikein koskaan osata olla ilman sitä, etä kaikki on vain vertautumista menneeseen, tulevaan ja johonkin jossain muualla kuin tässä ja nyt. Juuri siksi ihminen ei osaa oikein olla itselleen läsnä. Koska kaikki on vain jonkun muun representaatiota.

Jäät pyörittelemään tuota reagoinnin tapaa ja pohtimisen malttamista. Mutta Oikeastaanhan se on jo myöhäistä. JOtta voisi olla läsnä itselleen, pitäisi osata olla ilman, että se on vain reagoimista johonkin (jolloin on vain jonkin muun heijaste) tai pohtisi (jolloin ei vain ole ja koe, vaan vasta harkitsee olisko nuin vai äin vai miten).

Kuka on tietoinen omista tunnereaktioistaan? Onko tunne erillinen itsestä, kun sitä voi ikäänkuin ulkoapäin ja itsensä tunteesta irrottaen tarkastella? Kirjoitat kuin olisi erikseen minä ja sitten tunteet, joita se minä havainnoi. Kenen tunteita ne silloin ovat?

[Karikko]

^
Ihmisenä "näkemykseni on ihmisen näkemys.

Eläinten näkemyksiä ei tarvitse tietää, ellei ole se eläin, (niillä ei taida olla näkemyksiä) toki aivotoimintaa ja sen mukaista assotioita (mielleyhtymiä) mutta ei ihmisen kaltaista.

Sikakin kiva eläin muutenkin kuin leivän mausteena- on aistien toiminnoitaan ihan erilainen ja esim,  hajuaistin osuus aivojen toimminoista paljon suurempi ihmiseen verraten. Eikä muidenkaan eläinten puolesta kannata alkaa tuntemaan mainitsemisia asioita mikä pirun derrivaatti se nyt olikaan?

Syrjäytät kyllä nyt asioita pois, jos et huomaa, että aistit liittyvät minä-tunteeseen ja ovat sen ehdoton edellytys.  Makean aistiminen on ihmisen ominaisuus ja monien muidenkin eläinten ja kuuluu siten minä-tietoisuuden kokemiseen.

Minkä muun aistin olet valmis hylkäämään, pois-suljettuna minän-ominaisuuksista?

Viimeinen lauseesi kertoo omaa ongelmaasi, >tunteita tiedostaa (tunne ja minä on samaa tunnetta) tuntiessaan ja silloin ei erillistä tuntijaa ole- puhekieli tietenkin on rajallinen- asioiden kuvaaja.

[safiiri]

^
Ihmisenä "näkemykseni on ihmisen näkemys.

Eläinten näkemyksiä ei tarvitse tietää, ellei ole se eläin, (niillä ei taida olla näkemyksiä) toki aivotoimintaa ja sen mukaista assotioita (mielleyhtymiä) mutta ei ihmisen kaltaista.

Kyse ei ollut eläimen näkemyksestä, vaan kokemuksesta ja tietoisuudesta ja siitä, miten ajattelemme sen eroavan ihmisen kokemuksesta ja tietoisuudesta.

Sikakin kiva eläin muutenkin kuin leivän mausteena- on aistien toiminnoitaan ihan erilainen ja esim,  hajuaistin osuus aivojen toimminoista paljon suurempi ihmiseen verraten. Eikä muidenkaan eläinten puolesta kannata alkaa tuntemaan mainitsemisia asioita mikä pirun derrivaatti se nyt olikaan?

Tietenkin sinusta on ihan tyhmä ajatus tutustua siihen, mitä filosofit ovat filosofisista kysymyksistä sanoneet.

Syrjäytät kyllä nyt asioita pois, jos et huomaa, että aistit liittyvät minä-tunteeseen ja ovat sen ehdoton edellytys.  Makean aistiminen on ihmisen ominaisuus ja monien muidenkin eläinten ja kuuluu siten minä-tietoisuuden kokemiseen.

Toki, toki, sokerpalaseni.

Minkä muun aistin olet valmis hylkäämään, pois-suljettuna minän-ominaisuuksista?

Mistä sä taas tempaiset näitä omituisia olkiukkojasi?

Viimeinen lauseesi kertoo omaa ongelmaasi, >tunteita tiedostaa (tunne ja minä on samaa tunnetta) tuntiessaan ja silloin ei erillistä tuntijaa ole- puhekieli tietenkin on rajallinen- asioiden kuvaaja.

Silti juuri itse muotoilit oman lauseesi siten, että se nimenomaan oli tuolla tapaa ongelmallinen. Kyse on siis SINUN omasta ongelmastasi. Siksihän siitä juuri huomautin sinulle. Yritä sanoa asiasi siten, ettet kompastu täsmälleen siihen, mihin kompastumisesta muita jatkuvasti moitit. Kyllä se *aska sunkin kengänpohjaan tarttuu, jos jätöksiin astut.

[Karikko]

^

Voit yrittää ihan ite, olla itsestäsi, siis minästäsi erillinen- käytännössä.

Tarkoittaa ajatonta katsojaa ajan tulkitsijana. Ellet sinä ja minäsi tarkoita samaa kokijan ja kokemuksen toimintaa, niin kertonet sen miten se on mahdollista- sielu "tietenkin" lienee erillinen ominaisuus, vai mitä?

Ajattelu on ajallista, koska se ei ole ajatonta.

[safiiri]

^

Voit yrittää ihan ite, olla itsestäsi, siis minästäsi erillinen- käytännössä.

Tarkoittaa ajatonta katsojaa ajan tulkitsijana. Ellet sinä ja minäsi tarkoita samaa kokijan ja kokemuksen toimintaa, niin kertonet sen miten se on mahdollista- sielu "tietenkin" lienee erillinen ominaisuus, vai mitä?

Ajattelu on ajallista, koska se ei ole ajatonta.

Vaikken ajattele olevani, enkä tunne olevani erillinen vasemmasta kädestäni, se ei tarkoita, ettenkö silti voisi PUHUA vasemmasta kädestäni. Sama koskee puhumista minästä, tunteista, kokemuksesta jne. Ei, sielu ei ole "erillinen".

[Karikko]

Silti juuri itse muotoilit oman lauseesi siten, että se nimenomaan oli tuolla tapaa ongelmallinen. Kyse on siis SINUN omasta ongelmastasi. Siksihän siitä juuri huomautin sinulle. Yritä sanoa asiasi siten, ettet kompastu täsmälleen siihen, mihin kompastumisesta muita jatkuvasti moitit. Kyllä se *aska sunkin kengänpohjaan tarttuu, jos jätöksiin astut.

Aistien toiminnan voisi olettaa tarkoittavan sitä tarttumista, kun kertaalleen on "tuntenut" jotain niin se tunnetila- tai elämys vaikuttaa myös neurosoluihin- muodostaen aivoihin rakenteita (synapseja neroneiden yhteyksiä ,jne-)  Toistaminen vahvistaa kokemuksia ja muodostuu myös asenteiksi.
Siis- minäksi, persoonalliseksi "olioksi"  Niin tietenkin kaikenlaista tarttuu, ja sen voi ymmärtää.

Mieli ei ole vapaa, mutta jo sen "tietäminen on vapauttavaa. >Kahleiden vuoksi koira ei vihaa isäntäänsä, vaikka kahleita pureskelisikin.- Miten luontoa- maailmaa voisi vihata, tuskin se siitä mitään piittaisi.

[Karikko]

^

Voit yrittää ihan ite, olla itsestäsi, siis minästäsi erillinen- käytännössä.

Tarkoittaa ajatonta katsojaa ajan tulkitsijana. Ellet sinä ja minäsi tarkoita samaa kokijan ja kokemuksen toimintaa, niin kertonet sen miten se on mahdollista- sielu "tietenkin" lienee erillinen ominaisuus, vai mitä?

Ajattelu on ajallista, koska se ei ole ajatonta.

Vaikken ajattele olevani, enkä tunne olevani erillinen vasemmasta kädestäni, se ei tarkoita, ettenkö silti voisi PUHUA vasemmasta kädestäni. Sama koskee puhumista minästä, tunteista, kokemuksesta jne. Ei, sielu ei ole "erillinen".

Kädellä tuskin kuitenkaan ajattelet- vaikka ehkä sekin on apuna siinä- käsitteellisesti.
Minästä puhuttaessa, on hyvä huomioida, puhuttavan oikeastaan samasta asiasta, ei käsikään ole kokemuksesta irallinen toimiessaan  tuntohermojen välittäjänä. Vaikka se ei makean viestiä välitäkään.

Tarkoitin kylläkin, että ajattelemiseen puhumiseen tarvitaan aikaa. Kokemiseen tarvitaan aikaa, minä on aikaa, eli tätä maailmaa.

Sielusta käsitteenä puhuttaessa yleensä tarkoitetaan ihmismieltä ja joskus jopa eläimille se suodaan (jotkut suovat).
Tunteita  ilman tuskin mielesi- sielusi, on mistään mitään mieltä.

[safiiri]

^

Voit yrittää ihan ite, olla itsestäsi, siis minästäsi erillinen- käytännössä.

Tarkoittaa ajatonta katsojaa ajan tulkitsijana. Ellet sinä ja minäsi tarkoita samaa kokijan ja kokemuksen toimintaa, niin kertonet sen miten se on mahdollista- sielu "tietenkin" lienee erillinen ominaisuus, vai mitä?

Ajattelu on ajallista, koska se ei ole ajatonta.

Vaikken ajattele olevani, enkä tunne olevani erillinen vasemmasta kädestäni, se ei tarkoita, ettenkö silti voisi PUHUA vasemmasta kädestäni. Sama koskee puhumista minästä, tunteista, kokemuksesta jne. Ei, sielu ei ole "erillinen".

Kädellä tuskin kuitenkaan ajattelet- vaikka ehkä sekin on apuna siinä- käsitteellisesti.
Minästä puhuttaessa, on hyvä huomioida, puhuttavan oikeastaan samasta asiasta, ei käsikään ole kokemuksesta irallinen toimiessaan  tuntohermojen välittäjänä. Vaikka se ei makean viestiä välitäkään.

Tarkoitin kylläkin, että ajattelemiseen puhumiseen tarvitaan aikaa. Kokemiseen tarvitaan aikaa, minä on aikaa, eli tätä maailmaa.

Sielusta käsitteenä puhuttaessa yleensä tarkoitetaan ihmismieltä ja joskus jopa eläimille se suodaan (jotkut suovat).
Tunteita  ilman tuskin mielesi- sielusi, on mistään mitään mieltä.

Tarkoitatko, että ajatukset ovat irrallaan kehosta? Tai minuus? Tai se "sielu"? Tunteet ilman kehoa ja kehosta irrallaan?

[Karikko]

^

Voit yrittää ihan ite, olla itsestäsi, siis minästäsi erillinen- käytännössä.

Tarkoittaa ajatonta katsojaa ajan tulkitsijana. Ellet sinä ja minäsi tarkoita samaa kokijan ja kokemuksen toimintaa, niin kertonet sen miten se on mahdollista- sielu "tietenkin" lienee erillinen ominaisuus, vai mitä?

Ajattelu on ajallista, koska se ei ole ajatonta.

Vaikken ajattele olevani, enkä tunne olevani erillinen vasemmasta kädestäni, se ei tarkoita, ettenkö silti voisi PUHUA vasemmasta kädestäni. Sama koskee puhumista minästä, tunteista, kokemuksesta jne. Ei, sielu ei ole "erillinen".

Kädellä tuskin kuitenkaan ajattelet- vaikka ehkä sekin on apuna siinä- käsitteellisesti.
Minästä puhuttaessa, on hyvä huomioida, puhuttavan oikeastaan samasta asiasta, ei käsikään ole kokemuksesta irallinen toimiessaan  tuntohermojen välittäjänä. Vaikka se ei makean viestiä välitäkään.

Tarkoitin kylläkin, että ajattelemiseen puhumiseen tarvitaan aikaa. Kokemiseen tarvitaan aikaa, minä on aikaa, eli tätä maailmaa.

Sielusta käsitteenä puhuttaessa yleensä tarkoitetaan ihmismieltä ja joskus jopa eläimille se suodaan (jotkut suovat).
Tunteita  ilman tuskin mielesi- sielusi, on mistään mitään mieltä.

Tarkoitatko, että ajatukset ovat irrallaan kehosta? Tai minuus? Tai se "sielu"? Tunteet ilman kehoa ja kehosta irrallaan?

En tarkoita, mutta sinähän olet sitä koko ajan tarkoittanut- kommenteistasi päätellen.


Tarkoitan, että voit kokeilla miten ajatuksesi toimivat-ilman tunne-yhteyttä- siis ilman aistien toimintaa. Eli niitä fysikaalisia- kemiallisia perusteita joita aivotoiminnat ovat.