Filosofisesti filosofiasta

[mikainen]

Esimerkiksi tää on varmaan ihan hyvä huomio. Mua itseäni tosin joskus jopa hämmentää hirveän tarkka erottelu siinä, mikä nyt on aistiärsykettä, mikä ajatusta ja mikä tunnetta. Usein tunteeseen liittyy jotain kehollisia aistimuksia ja ajatuksiakin. Jos yritän tarkkailla tunteitani, voi hyvin olla, että en saa niistä kiinni, tai että tavoitan vain jotain selittäviä ajatuksia. Yhtä lailla en monesti saa edes ajatuksistani kunnolla kiinni. Sen takia mulle helpoin tapa lähestyä tätä on keskittyä kehon toimintaan ja sen tapahtumiin. Vaikka hengitykseen tai mahdollisimman tarkasti havainnoimaan, miltä eri kehon osissa tuntuu. Siinä samalla pää tietysti tuottaa ajatuksia, mutta oma kokemus on, että palauttamalla huomion aina takaisin kehoon pääsee ehkä paremmin myös tunteidensa jäljille. Sitten kun kuuntelee ja ihmettelee kaikessa rauhassa kehon tapahtumia etsimättä niistä mitään, siinä saa ehkä paremmin aikaa tai rauhaa tarkastella, mitä itsessä oikein tapahtuu. Vasta kun aika pitkän aikaa on kehonsa kanssa, saattaa nousta joku tunne sillä tavalla esiin että siitä saa kiinni. Sitten sen tunteen tai emootion kautta vasta tulee joku oma toistuva ajatus itselle kunnolla näkyväksi ja voi sitten tulla tietoisemmaksi siitä.

Miten omia tunteita voi käsitellä, ellei ole niiden käsittelijää?  Ihminen on samaa mitä hän yrittää ymmärtää ja siinä on vaikeuksia. (Peilikuva ei kovin paljon ymmärrä "silmät" ovat sielun peili, mitä se tarkoittaa, mitä mieli (sielu) peilaa- ellei itseään.?

Onko sellaista erillistä käsittelijää olemassa, ajatuksethan syntyvät astimusten ja tunteiden kautta- ajatus on siis "jäävi" ymmärtämään tunteita- siis suoraan ajattelemalla voi kyllä huomata tunteidensa vaikutuksia, mutta ei poistaa, eikä estää niitä. Takaisinkytkennäksi tuota tunteiden ja ajatusten vuorovaikutusta kutsutaan.
Mielen tyyntyminen (hiljaisuus) on ainoa tapa millä tunteita voi ymmärtää- ajatukset taas ovat sisäänrakentunut ominaisuus, joita ei voi poistaa, vaikka siihen kaiketi buddhalainen filosofia perustuu- kärsimyksen ymmärtämiseen.

Kärsimyksen luonteen ymmärtämiseen varmaankin perustuu, mutta ei ajatusten poistamiseen niinkuin annat yllä ymmärtää.

[Karikko]

Esimerkiksi tää on varmaan ihan hyvä huomio. Mua itseäni tosin joskus jopa hämmentää hirveän tarkka erottelu siinä, mikä nyt on aistiärsykettä, mikä ajatusta ja mikä tunnetta. Usein tunteeseen liittyy jotain kehollisia aistimuksia ja ajatuksiakin. Jos yritän tarkkailla tunteitani, voi hyvin olla, että en saa niistä kiinni, tai että tavoitan vain jotain selittäviä ajatuksia. Yhtä lailla en monesti saa edes ajatuksistani kunnolla kiinni. Sen takia mulle helpoin tapa lähestyä tätä on keskittyä kehon toimintaan ja sen tapahtumiin. Vaikka hengitykseen tai mahdollisimman tarkasti havainnoimaan, miltä eri kehon osissa tuntuu. Siinä samalla pää tietysti tuottaa ajatuksia, mutta oma kokemus on, että palauttamalla huomion aina takaisin kehoon pääsee ehkä paremmin myös tunteidensa jäljille. Sitten kun kuuntelee ja ihmettelee kaikessa rauhassa kehon tapahtumia etsimättä niistä mitään, siinä saa ehkä paremmin aikaa tai rauhaa tarkastella, mitä itsessä oikein tapahtuu. Vasta kun aika pitkän aikaa on kehonsa kanssa, saattaa nousta joku tunne sillä tavalla esiin että siitä saa kiinni. Sitten sen tunteen tai emootion kautta vasta tulee joku oma toistuva ajatus itselle kunnolla näkyväksi ja voi sitten tulla tietoisemmaksi siitä.

Miten omia tunteita voi käsitellä, ellei ole niiden käsittelijää?  Ihminen on samaa mitä hän yrittää ymmärtää ja siinä on vaikeuksia. (Peilikuva ei kovin paljon ymmärrä "silmät" ovat sielun peili, mitä se tarkoittaa, mitä mieli (sielu) peilaa- ellei itseään.?

Onko sellaista erillistä käsittelijää olemassa, ajatuksethan syntyvät astimusten ja tunteiden kautta- ajatus on siis "jäävi" ymmärtämään tunteita- siis suoraan ajattelemalla voi kyllä huomata tunteidensa vaikutuksia, mutta ei poistaa, eikä estää niitä. Takaisinkytkennäksi tuota tunteiden ja ajatusten vuorovaikutusta kutsutaan.
Mielen tyyntyminen (hiljaisuus) on ainoa tapa millä tunteita voi ymmärtää- ajatukset taas ovat sisäänrakentunut ominaisuus, joita ei voi poistaa, vaikka siihen kaiketi buddhalainen filosofia perustuu- kärsimyksen ymmärtämiseen.

Kärsimyksen luonteen ymmärtämiseen varmaankin perustuu, mutta ei ajatusten poistamiseen niinkuin annat yllä ymmärtää.

Ehkä niin, mutta huolet ja murheet vahvistuvat ajatuksista. ihminen on paljolti sitä mitä hän ajattelee.

Om- tai muiden mantorojen tavoite lienee se mielen hiljentyminen -ajatuksista ja niiden mukanaan tuomista haluista, huolista, murheista--

[mikainen]

Esimerkiksi tää on varmaan ihan hyvä huomio. Mua itseäni tosin joskus jopa hämmentää hirveän tarkka erottelu siinä, mikä nyt on aistiärsykettä, mikä ajatusta ja mikä tunnetta. Usein tunteeseen liittyy jotain kehollisia aistimuksia ja ajatuksiakin. Jos yritän tarkkailla tunteitani, voi hyvin olla, että en saa niistä kiinni, tai että tavoitan vain jotain selittäviä ajatuksia. Yhtä lailla en monesti saa edes ajatuksistani kunnolla kiinni. Sen takia mulle helpoin tapa lähestyä tätä on keskittyä kehon toimintaan ja sen tapahtumiin. Vaikka hengitykseen tai mahdollisimman tarkasti havainnoimaan, miltä eri kehon osissa tuntuu. Siinä samalla pää tietysti tuottaa ajatuksia, mutta oma kokemus on, että palauttamalla huomion aina takaisin kehoon pääsee ehkä paremmin myös tunteidensa jäljille. Sitten kun kuuntelee ja ihmettelee kaikessa rauhassa kehon tapahtumia etsimättä niistä mitään, siinä saa ehkä paremmin aikaa tai rauhaa tarkastella, mitä itsessä oikein tapahtuu. Vasta kun aika pitkän aikaa on kehonsa kanssa, saattaa nousta joku tunne sillä tavalla esiin että siitä saa kiinni. Sitten sen tunteen tai emootion kautta vasta tulee joku oma toistuva ajatus itselle kunnolla näkyväksi ja voi sitten tulla tietoisemmaksi siitä.

Miten omia tunteita voi käsitellä, ellei ole niiden käsittelijää?  Ihminen on samaa mitä hän yrittää ymmärtää ja siinä on vaikeuksia. (Peilikuva ei kovin paljon ymmärrä "silmät" ovat sielun peili, mitä se tarkoittaa, mitä mieli (sielu) peilaa- ellei itseään.?

Onko sellaista erillistä käsittelijää olemassa, ajatuksethan syntyvät astimusten ja tunteiden kautta- ajatus on siis "jäävi" ymmärtämään tunteita- siis suoraan ajattelemalla voi kyllä huomata tunteidensa vaikutuksia, mutta ei poistaa, eikä estää niitä. Takaisinkytkennäksi tuota tunteiden ja ajatusten vuorovaikutusta kutsutaan.
Mielen tyyntyminen (hiljaisuus) on ainoa tapa millä tunteita voi ymmärtää- ajatukset taas ovat sisäänrakentunut ominaisuus, joita ei voi poistaa, vaikka siihen kaiketi buddhalainen filosofia perustuu- kärsimyksen ymmärtämiseen.

Kärsimyksen luonteen ymmärtämiseen varmaankin perustuu, mutta ei ajatusten poistamiseen niinkuin annat yllä ymmärtää.

Ehkä niin, mutta huolet ja murheet vahvistuvat ajatuksista. ihminen on paljolti sitä mitä hän ajattelee.

Om- tai muiden mantorojen tavoite lienee se mielen hiljentyminen -ajatuksista ja niiden mukanaan tuomista haluista, huolista, murheista--

No näin kyllä. Aktiivista ajatusten poistamista ei kuitenkaan. Se on aika lailla mahdotonta.

Mielen kiinnittämistä muualle tai ajatusten tiedostamista ja niiden antamista olla jolloin niiden voima ehtyy , siitä kai kysymys.

[kertsi]

...
Yritin katsoa taaksepäin ja seurata keskustelun tätä mikaisen kokemukseen liittyvää juonnetta. Ne viestit on hiukan hajallaan siellä täällä, mutta huomasin oikeastaan sellaisen, että en kyllä tajua yhtään, mikä Karikolla oli siinä se keskeinen sanoma tai viesti. Mitä hän väittää ja miten hän näkee sen asian.
...
En tiedä, luenko Karikkoa väärin, mutta minusta hän näyttää ikään kuin väittävän, että olennaisilta osin mieli-keho-ongelma eli psykofyysinen ongelma olisi ratkaistu. Tähän viittaa siis se väite, että mielen toiminnan perusluonne tai toimintamekanismit olis jotenkin hirmu selkeitä, löyhästi lainaten, jos ne vaan ymmärtää. Tällöin oikea tiede ja Karikko siis ymmärtävät pääpiirteissään, mitä tietoisuus on ja miten aivot sen synnyttävät. Neurotiedehän lähtee siitä, että ensisijainen juttu ovat aivot, ja ne synnyttävät mielen. Kun taas buddhalaisessa psykologiassa on perinteisesti pidetty ruumiin ja mielen ilmiöitä selittävinä tekijöinä.

Mun käsitys on se, että mielen ja ruumiin ongelma ei ole läheskään ratkaistu. Eikä esimerkiksi meditoinnin vaikutuksista aivoihin tosiasiassa ole mitään kattavaa ymmärrystä. Neurologisia käsitteitä usein käytetään aika rehvakkaasti ja tutkimuksista uutisoidaan paljon. Vissiin neurotieteellisen terminologian käyttö lisää uskottavuutta ja on aika pop.
...
Mun mielestä aivotutkimus ja kaikki muukin luotettava tutkimus mielen ja tietoisuuden toiminnasta on hyvästä ja tarpeen. Mutta mun mielestä pikemminkin se koko homma on sellaisessa vaiheessa, että ei pitäis yliarvioida sitä, paljonko nyt jo tiedetään ja ymmärretään, eikä välttämättä ole hirveän hyödyllistä yrittää ratkaista ongelmia pelkistämällä ja yliyksinkertaistamalla.  Ihan hyvin pitäis olla tilaa puhua ajatuksista ja tunteista ja vaikka mistä ilman, että kuitenkaan olettaa että se puhe välttämättä täsmälleen kuvaa jotain perimmäisen todellisuuden rakenteita.

Ja lopuksi totean että mä en osaa suhteuttaa Karikon kantoja hänen lausuntojensa perusteella kovin hyvin tähän koko ongelmakenttään ollenkaan. Välillä tuntuu, että hän esittää että nää asiat on ihan simppeleitä ja mieli on semmonen ja tämmönen. Välillä tuntuu että hän kritisoi sitä, kun katsoo muiden yksinkertaistavan liikaa eriyttäessään vaikka nyt ajatuksen tunteesta edes puheen tasolla.

Toi on just se, missä mä en ymmärrä, mitä se nyt oikeastaan väittää ja minkälaista käsittelytapaa tai sanastoa se nyt sitten kritisoi.

Syy, miksi lakkasin ylipäätänsä lukemasta Karikon viestejä paitsi aivan poikkeustapauksissa, oli se, että suurin osa, mitä hän sanoo mm. psykologian tai neurotieteen alaan liittyvistä asioista on ihan sitä ihteään. En vaan jaksanut alkaa ruotimaan sellaista tuubaa, sellaista tahattomien epätotuuksien, valheiden tai puolitotuuksien tiheään täplittämää sekavaa sotkukudelmaa. En tiedä syytä tuubansuoltamiseensa, liekö tahatonta vaiko tahallista trollausta, mutta aika hukkaan heitettyä aikaa olen kokenut hänen "ajatuksiinsa" syventymisen, esimerkiksi sellaisiin kuin tässä keskustelussa viime aikoina esittämänsä. Ainakaan siitä syventymisestä ei opi pätkääkään siitä, mitä ajattelu, tunne, aivot, minuus, jne. ovat,  tai millaisia näitä tutkivat tieteet, tai mielenfilosofia ovat. Pökäleistä syntyy pökälerakennus, joka ei ole kaunis tai kestäväkään, enkä ainakaan itse koe mielekkääksi sörkkiä mitään ihme pökäleitä tässä keskustelussa.

Sen sijaan voisi olla kiva lukea jotain sellaista mielenfilosofista pohdintaa, joka oikeasti pohjaa esim. neurotieteeseen tai psykologiaan.

[Karikko]

^
Hän varmaan kertoo omista tunnoistaan ja on tietenkin oikessa siinä, että ne ovat hänen tuntojaan.

Ne hänen tuntonsa eivät  ole mikään autenttinen totuus, kuten ei kenenkään muunkaan tunnot.

Asiasta puhuminen onkin vaikeampaa, parempi siis keskittyä siihen minkä osaa. eli puhua keskustelijoista ja ehkä hieman haukkua  toisia keskustelijoita, vai mitä kersiseni?

[Karikko]

Mielen kiinnittämistä muualle tai ajatusten tiedostamista ja niiden antamista olla jolloin niiden voima ehtyy , siitä kai kysymys.

Varmaan se on tavoite, mielen "voiman hallinta"  mutta voiko sitä hallita. Mieltä)

Kuka olisi hallitsija, ellei mieli itse?

Tunnnevoimaisena ihminen toimii tunteella ja ajatuksetkin "toimivat vasta "takaisinkytkkennän kautta liittyessään tunteisiin.

Yksikään ajatus ei tee yhtään mitään, vaikka kuinka "ajattelisi" vasta toimminnan yhteydessä ajatukset toteutuvat.  Ajatuksilla ei siis ole "itsenäistä ominaisuutta. Niitä voi kyllä lukea näistäkin kirjoituksista, ja itse lukijan kokemuksena muodostaa, tai ne voivat muodostu uudelleen lukijalle hänen ominaislaatuaan vastaavasti. Yleensä niitä vastustetaan, muokataan, joskus jopa hyväksytään, mutta ne eivät ole enää kirjoittajan ajatuksia,, uudelleen "syntyessään.

[Melodious Oaf]

^^ Tarjoan kertsille ja muillekin kuuntelusuosituksen
https://areena.yle.fi/audio/1-50548252

Tiedeykkösen jakson kuvaus Areenassa:

Ihminen tutkailee jatkuvasti sitä, onko hän turvassa vai uhkaako vaara. Me haluamme ennemmin liittyä toisiin kuin jäädä porukan ulkopuolelle. Tässä kaikessa on merkittävä rooli 10. aivohermolla eli vaguksella. Vagushermo viestii keskushermoston ja monien elinten välillä, mitä meissä ja ympäristössä tapahtuu. Se on osa parasympaattista hermostoa, joten parhaiten se toimii levossa.  Onko sinulla paineen alla rytmihäiriöitä vai vatsaoireita? Mitä ihmisen stressireaktio kertoo vagushermon toiminnasta?  Vagushermon merkityksestä hyvinvoinnillemme valottaa lastenpsykiatri Jukka Mäkelä THL:stä. Kouluttajapsykoterapeutti Minna Martin kertoo, miten hengityksellä voi "vaikuttaa" vagushermoon. Onhan hengitys silta mielen ja kehon välillä. Toimittaja on Teija Peltoniemi. 

[Melodious Oaf]

^ Mua toi ainakin puhutteli. Ehkä se sopii mun tapaan kokea asioita, että ihminen on ytimeltään sosiaalinen, ja silloinkin kun pakertaa yksikseen tai vain itselleen, tunteet ja ajatukset liittää niitä asioita muihin ihmisiin.

Nettikeskustelut on ehkä vähän hankala liittää tohon ohjelmassa käsiteltyyn ja sosiaaliseen liittymiseen, kun vuorovaikutus ja ihmissuhteet poikkeaa aika paljon siitä, millaisia ne on meillä arjessa.

Mutta netissäkin näkee semmosta, että voidaan joko suhtautua toisiin vihamielisesti tai pelokkaasti tai sitten ystävällisesti ja uteliaasti. Jos sosiaalinen kanssakäyminen toisten kanssa on sellaista, että kokee olevansa turvassa, kokee toisten tahtovan itselle hyvää, koska jatkuvasti kuulee ja näkee sen niistä, se osaltaan lisää sydämen sykevälivaihtelua (niin kuin laulaminen, hierominen ja kosketus, rauhallisen puheen kuuleminen ja moni muu asia)  -- ja tää suurempi sykevälivaihtelu taas on yhteydessä eloisaan tapaan suhtautua ympäristöön ja semmoseen psyykkiseen hyvinvointiin ja niin edelleen.

Jos miettii sellaista, että jollain on jotain pitkäaikaisia jännitteitä, sillä ei vaan ole semmosta kovin vahvaa perusturvallisuudentunnetta tai sen sosiaalinen kanssakäyminen ei ole tollasta turvallisuutta luovaa ja niin pois päin.... ehkä sit tulee helpommin vihamielisiä reaktioita tai joku huono sykli siihen. Kai siinä voi olla sellaistakin että hakee sellasta hyväksyvää läsnäoloa joltain toiselta mutta se ei vaan onnistu. Tai sit että johonkin kiivaaseen ja ehkä välillä vihaiseenkin kirjoitteluun kuitenkin kätkeytyy joku pyrkimys rauhoittaa itseä jollain... hallinnan tunteen kokemuksella tai sillä että osaa tai on hyvä jossain.

Mun mielestä tosta aukeaa kyllä jotain semmosta mahdollisuutta suhtautua jopa lempeämmin semmoseenkin, kun jonkun viestintä ei miellytä tai tuntuu itsestä pahalta. Miettii että ehkä joku on aina tai hyvin usein niin stressaantunut ettei koe olevansa kunnolla turvassa tai ettei ihan kunnolla ja täysin saa edes palauduttua tai levättyä. Tai pikemminkin että ei lähde miettimään mitään tiettyä tai yksittäistä selitystä ja arvostelemaan sitä toista vaan muistaa vaan ton tollasen laajan kentän asioita, jotka voi vaikuttaa siihen että joku on niin sanotusti vähän kakkapylly jossain tietyssä tilanteessa.

Mut siis... ohjelman perusteella vaikuttaa enempi siltä että moni asia liittyy siinä yhteen ja vaikuttaa. Netissä nyt ei tiedä oikeasti toisten olosuhteista tai elämästä kovinkaan paljoa. Vaikea lähteä kenestäkään sanomaan, mitä niiden kirjoittelun tai tyylin taustalla on. 

[a4]

Löisittekö vetoa jumalan tai jumalien olemassaolon puolesta? Miksi?


Pascalin vaaka, Pascalin vedonlyönti eli pelurin todistus on jumalatodistusten piiriin usein luettu näkemys, joka tosiasiassa ei pyri todistamaan, että jumala on olemassa. Sen sijaan se pyrkii osoittamaan, että jumalaan uskominen on kannattavaa. Pascalin vaa'an taustalla on kristinuskon jumalakäsitys. Pelurin todistus sanoo, että vaikka ei tiedettäisi, onko jumala olemassa vai ei, jumalaan kannattaa uskoa, koska näin saavutettava palkinto, iankaikkinen elämä, on äärettömän suuri, ja epäuskosta seuraava rangaistus, iankaikkinen kärsimys, on hirvittävä. Voiton odotusarvo, joka on voiton todennäköisyys kertaa voiton arvo, on näin ollen äärettömän suuri. Ajatuskulun esitti ranskalainen matemaatikko Blaise Pascal 1600-luvulla.[1]

Pascalin vaaka sanoo, että jos jumala on olemassa ja jos ihminen uskoo, hän saavuttaa kuoleman jälkeen suuren palkinnon, iankaikkisen elämän. Mutta jos jumala on olemassa ja emme usko, ihminen joutuu iankaikkisiin kärsimyksiin. Pelurin mukaan kannattaa lyödä vetoa sen puolesta, että jumala on olemassa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pascalin_vaaka
https://apowiki.fi/wiki/Ateistin_vedonlyönti

[a4]

^
Kehittelin muutaman vastauksen Pascalin vedonlyöntiin. Saa kritisoida ja ehdottaa parempia:

1. Jos on muitakin uskontoja jotka lupaavat henkilökohtaisen ikuisen pelastuksen loputtomasta kärsimyksestä, niin valinta niiden välillä muuttuu riskiltään liian isoksi. (Esim. Buddhalaisuudessa ei taida olla myöskään jumalia.)
Pelkästään jo kristinuskon ja islamin välillä valittaessa, kadotuksen odotusarvo joka on 50% todennäköisyys kertaa ikuisen kärsimyksen suuruus, on äärettömän suuri. (0,5 x ∞ = ∞)

2. Lisäksi tietoon perustumaton sokea usko voi olla tiedosta riippumattomana ihan mitä tahansa. Silloin voidaan vapaasti maksimoida voiton odotusarvo, lyömällä vetoa kuvitellusta jumalasta joka ei vaadi uskomaan itseensä vaan palkitsee automaattisesti kaikki iankaikkisella elämällä. Vetoa lyömättömätkin.
Mutta silti tämäkään vaihtoehto, yhtenä muiden pelastususkomusten joukossa, ei pienennä äärettömän suurta riskiä joutua kadotukseen kun lyö vetoa kohdan 1. mukaisesti.
Jäljelle jää tällöin vain tietoon perustuvat vedot, jos halutaan mitenkään pienentää riskiä joutua äärettömään kadotukseen ja kärsimykseen.

Tämä filosofinen ajatuspähkinä muistui mieleeni kun BB-talossa asukas Sami perusteli kristinuskoaan Pascalin nelikentällä.



Uskon nelikenttä

[safiiri]

^Iankaikkinen kärsimys - päätyä viettämään ikuisuuttaan samaan mestaan Räsäsen kanssa.

[a4]

^Iankaikkinen kärsimys - päätyä viettämään ikuisuuttaan samaan mestaan Räsäsen kanssa.

Yleisemminkin ottaen myös iankaikkinen elämä on kyseenalaistamisen ja määrittelemisen arvoinen ajatus, etenkin filosofiassa.

[safiiri]

^Iankaikkinen kärsimys - päätyä viettämään ikuisuuttaan samaan mestaan Räsäsen kanssa.

Yleisemminkin ottaen myös iankaikkinen elämä on kyseenalaistamisen ja määrittelemisen arvoinen ajatus, etenkin filosofiassa.

Iankaikkisuutta ei taida olla - ellei ajatella, että maailmankaikkeus päättyessään on jollain tapaa uuden maailman siemen, joten siten kaikki tavallaan jatkuu, vaikka täysin muuttuneena. Itselle riittää kyllä se "iankaikkisuus", joka on olemassa: ainekset säilyy, vaikka muuntuvat ja kiertävät uuteen käyttöön. Ajatukset ja teotkin säilyy, koska edellisten pohjalta ja vaikutuksen alaisina ne uudetkin tehdään.

[kertsi]

Noista pohdinnoista siitä, kannattaako uskoa.

Koska usko ei ole tahdonalainen asia, niin on jokseenkin hyödytöntä pohtia, mikä uskomus(järjestelmä) olisi hyödyllisin valita. Sellaista valintaahan ihminen ei nimittäin voi tehdä, ei edes järkisyistä. Vai voiko? Voisiko esim. itsesuggestion avulla hypnotisoida itse itsensä ja lopun ikänsä uskoa johonkin, mihin ei aluksi uskonut?

Toisekseen. Siitä, että uskoo, voi seurata kaikenlaista ikävää tässä elämässä, sekä itselle että kanssaihmisille, joten tuo "Nothing happens" on aikamoista vähättelyä. Se lausuma varmaan viittaa tuonpuoleiseen, mutta jos pilaa tämänpuoleisen elämänsä ja joidenkin muiden lajitoverienkin elämän, kyllä tuo Nothing happens vähän särähtää korvaan.

[Karikko]

2. Lisäksi tietoon perustumaton sokea usko voi olla tiedosta riippumattomana ihan mitä tahansa.

"Tiedon" rakentuessa ajatuksen varaan, ei uskolla ja tiedolla ole paljoakaan eroa. Molemman ovat päättelyn tulosta, ja ihminen "päättää" mihin uskoo.

Ajatuksien luova ajattelu on nykyään usein "vaihtoehtoinen totuus" ainakin politiikassa.